Tutkamedia kirjoitti: "Big Brother on ihmiskoe"
"Tuntuu, että viihteen nimissä hyväksytään asioita, joita ei muuten eettisesti hyväksyttäisi koskaan", toteaa sosiaalipsykologian opettaja Sanna Lindfors.
Lindfors käyttää opetuksessaan Big Brotheria analyysimallina ryhmien käyttäytymisestä. Yhdessä oppilaiden kanssa Lindfors on todennut median venyttävän eettisyyden rajoja. Lindfors kokee, että Big Brotheriin valitaan tarkoituksella ihmisiä, joita on helpompi ohjailla roolien ja sääntöjen avulla.
"Vapaaehtoisuuteen vetoamalla ja kilpailuasetelmalla muistuttamalla saadaan ihmiset tekemään asioita, joita he eivät kenties muuten tekisi. Media käyttää hyväkseen ihmisten halua kuuluisuuteen ja palkintoon", uskoo Lindfors.
Big Brotherin tuottaja Mikko Räisänen ei allekirjoita väitettä siitä, että viihdeohjelma venyttäisi eettisyyden rajoja.
"Emme pelkää epäeettiseksi tuotannoksi leimautumista. Teemme vain erittäin suosittua viihdeohjelmaa, jossa kilpaillaan 50 000 euron rahapalkinnosta", Räisänen ilmoittaa.
Ei ihan terävintä kärkeä
Sanna Lindfors myöntää, ettei pidä Big Brotheria enää niin hyvänä sosiaalipsykologian analyysikohteena kuin aiemmin. Syynä tähän muun muassa asukkaiksi valitut ja heidän taustansa.
"Taloon valittu porukka ei ole sieltä fiksuimmasta päästä. Big Brother tavoittelee raflaavuuttaa ja ohjailee siksi asukkaita moraalisesti arveluttaviin tilanteisiin. Asukkaiksi valitut persoonatyypitkin puhuvat tämän raflaavuushakuisuuden puolesta", Lindfors huomauttaa.
Lindfors myös kyseenalaistaa median vastuun, sillä hänen mielestään kahden viimeisen kauden asukasvalinnat eivät ole läpileikkaus suomalaisesta nuorisoikäpolvesta, vaan asukkaaksi on ihmisiä jopa pyydetty puhtaasti julkisuusarvon takia.
Lindforsin mukaan tiedemaailmassa ei todennäköisesti koskaan hyväksyttäisi ihmiskokeita, jotka liikkuvat ihmisten mielenterveyden rajoilla henkisessä rasittavuudessa.
"Big Brotherissa ihmiset saadaan kestämään melkein mitä vain saavuttaakseen jonkin talossa määritellyn tavoitteen."
"Teemme puhtaasti viihdeohjelmaa"
Räisänen puolustautuu Lindforsin ajatuksia vastaan toteamalla, että Big Brother on viihdeohjelma, jonka tuotantoa, käsikirjoittajia ja asukkaita sitoo formaatin luomat säännöt.
"Koko tuotanto on sitoutunut formaattiin ja toimii sen perusteella. Emme missään nimessä tee ihmiskoetta, vaan viihdeohjelmaa", toistaa Räisänen.
Julkisen sanan neuvosto ei voi kommentoida
Julkisen sanan neuvosto valvoo myös viihdeohjelmia, mutta puheenjohtaja Risto Uimosen mukaan neuvosto ei voi ottaa kantaa asiaan, josta ei ole tehty kantelua.
"Emme voi ottaa asiaan kantaa julkisesti mahdollisen kantelun vuoksi. Etukäteen kommentointi voisi myös mahdollisesti ohjailla kantelun tekemistä, siksi emme voi kommentoida Big Brotheria."
Big Brotherissa tänä vuonna kilpaillut Oskar Elmgren ei pidä BB:tä epäeettisenä. Hän ei myöskään koe osallistuneensa ihmiskokeeseen ja olisi valmis menemään taloon vielä takaisinkin mikäli aikataulut antaisivat myöden.
Emgren ei juuri löydä tuotannosta kritisoitavaa, muuten kuin tehtävien onnistumiseen kannustamisessa.
"Mielestäni tällä kaudella ei ole kunnon kannustinta onnistua esimerkiksi päivätehtävässä", toteaa Elmgren.
"Toisaalta tuotanto on epäonnistunut mielestäni tietynlaisessa reiluudessa. Tällä kaudella on monta kertaa ollut tehtävien suorituksen aikana luovutusuhka, jolloin BB on uhkaillut mahdollisia luovuttajia talosta poistamisella.
Tämä ei käy yksiin oikeudentajuni kanssa. Luovuttamista pitäisi seurata vain tehtävän epäonnistuminen kuten säännöissäkin sanotaan, eikä talosta poisto", Elmgren jatkaa.
Kuuntele lisää, millaisia ajatuksia talossa oleminen Elmgrenissä herätti.
http://tutkamedia.fi/index.php/yhteisku ... n-ihmiskoe