Ben Grundström

Keskustelua Suomen Big Brotherin asukkaista.
Vastaa Viestiin

Arvosanasi Benille?

Äänestys päättyi 25 Joulu 2011 23:13

5 - Suosikki
33
4%
4
17
2%
3
42
6%
2
35
5%
1
97
13%
0 - Inhokki
531
70%
 
Ääniä yhteensä: 755

Avatar
jamppa
Finalisti
Viestit: 663
Liittynyt: 01 Syys 2009 23:04

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja jamppa » 11 Marras 2011 09:55

Benin juttuihin suhtaudutaan täällä liian vakavasti eikä oteta huomioon, että suurin osa on itseironialla ja vitsillä esitettyjä. Esim. jos Ben sanoo, että "kehuuka mua" tai "pidän isorintaisista blondeista jotka ovat minua tyhmempiä ja kehuvat minua" niin osa tuntuu luulevan, että Ben heittelee näitä juttuja ihan tosissaan. Benillä on pätemisen tarvetta mutta hän myös tajuaa sen itse ja tekee pilaa itsestään.

Toisaalta Benillä ei ole tarvetta vähätellä muita sillä tavalla kun monilla ihmisillä, joilla on pätemisentarve ja joille on tärkeintä se, että kunhan kukaan muu ei ole parempi. Eilenkin pesässä Petrin kanssa Ben oli jo lähdössä pois aika pian ja halusi antaa muillekin mahdollisuudern tavata Petri.

Minusta oli kiva katsoa eilen kun Ben innostui lapsenomaisesti Petrin tapaamisesta, samalla tavalla kuin oli kiva katsoa Tanjan innostumista. Se, että jotkut tulee hyvällä mielelle noin pienistä asioista on hyvä juttu eikä kaikesta tarvitse repiä ilkeyttä. Jos Ben vähän liikuttaa sormea niin heti tulee 10 viestiä siitä miten inhottavasti Ben liikuttaa sormea, joten vähän pitäisi skarpata.

keijoannikki
Toukka
Viestit: 10
Liittynyt: 06 Marras 2011 09:21

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja keijoannikki » 11 Marras 2011 09:57

Ben on ihana, sympaattinen ja empaattinen. Ja hyvä peppu, harmi, kun ei saanut Nygårdin nimmaria sinne :(

Ihr4ka5a
Nimetty
Viestit: 18
Liittynyt: 10 Syys 2011 21:16

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja Ihr4ka5a » 11 Marras 2011 10:00

Siis voi kuolema sitä myötähäpeän määrää eilen, kun katsoi Beniä pesässä Nygårdin kanssa. [smilie=a_chuckle.gif]

Avatar
Burph
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 836
Liittynyt: 07 Marras 2009 23:38

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja Burph » 11 Marras 2011 10:27

Mua aivan hävettää tunnustaa, mutta Dailyssa eilen kun näytettiin Benkun äidin vierailua, mä liikutuin niin kybällä, että piti oikein nenäliinaa kaivaa esiin.

Onko mitään suurempaa kuin äidinrakkaus. Vaikka olis millainen limanuljaska poikana, sitä silti rakastaa. Huikeeta!

Kun väittelet ääliön kanssa, katso ettei hän tee samoin.

klequ
Sveitsi
Viestit: 95
Liittynyt: 27 Loka 2009 09:13

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja klequ » 11 Marras 2011 10:30

jamppa kirjoitti:Benin juttuihin suhtaudutaan täällä liian vakavasti eikä oteta huomioon, että suurin osa on itseironialla ja vitsillä esitettyjä. Esim. jos Ben sanoo, että "kehuuka mua" tai "pidän isorintaisista blondeista jotka ovat minua tyhmempiä ja kehuvat minua" niin osa tuntuu luulevan, että Ben heittelee näitä juttuja ihan tosissaan. Benillä on pätemisen tarvetta mutta hän myös tajuaa sen itse ja tekee pilaa itsestään.

Toisaalta Benillä ei ole tarvetta vähätellä muita sillä tavalla kun monilla ihmisillä, joilla on pätemisentarve ja joille on tärkeintä se, että kunhan kukaan muu ei ole parempi. Eilenkin pesässä Petrin kanssa Ben oli jo lähdössä pois aika pian ja halusi antaa muillekin mahdollisuudern tavata Petri.

Minusta oli kiva katsoa eilen kun Ben innostui lapsenomaisesti Petrin tapaamisesta, samalla tavalla kuin oli kiva katsoa Tanjan innostumista. Se, että jotkut tulee hyvällä mielelle noin pienistä asioista on hyvä juttu eikä kaikesta tarvitse repiä ilkeyttä. Jos Ben vähän liikuttaa sormea niin heti tulee 10 viestiä siitä miten inhottavasti Ben liikuttaa sormea, joten vähän pitäisi skarpata.
Astun varmaan miinaan tässä, mutta vastaanpa kuitenkin.

Toivoisin suuresti että Ben heittäisi tosiaan näitä juttuja läpällä, mutta valitettavasti en enää siihen ole uskonut pitkään aikaan. Mies tuntuu vilpittömästi uskovan olevansa kaikkien rakastama kultapoju, jokaisen äidin unelmavävy, jonka ulkonäköä, käytöstä ja juttuja rakastetaan ympäri maailman.

Asukkaiden joukossa Ben on osittain tuon statuksen saavuttanut, mutta väittäisinpä hänelle olevan melkoinen pommi ulos astuessaan huomata, että ei tämä nyt mennytkään ihan niinkuin elokuvissa.

Toivottavasti mies kuitenkin selviää tästä, sillä voi olla todella kova paikka. Jos kuitenkin käy ilmi, että on ollut itseironian mestari yms. niin siinä tapauksessa nostan hattua todella korkealle ja toivotan onnea ja menestystä Hollywoodin kirkkaiden lamppujen loisteessa.

Ja loppuun vielä pakollinen [smilie=a_teeth.gif]

FOR3L
Julkkisasukas
Viestit: 477
Liittynyt: 03 Syys 2011 03:04

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja FOR3L » 11 Marras 2011 10:47

Muakin ärsyttää tää tajuton mustamaalaus.Täällä selitetään et Ben on läski(ei todellakaan ole) ruma (ei todellakaan) yms yms yms.Onko se kateutta?Kateutta kun just benin kaltaset pojat/miehet vie ne naiset aina?

En pidä benistä yhtään ja sen jutut on joo todella naurettavia.Mut silti ku tääl aletaan heittää jotain ihan omaa.Kaveri nyt vaan on niin sekasin ja ei oikee tiedä mikä oikeesti on.Haluu olla sellanen kun kaveritkin haluaa yms.

Ei varmaan oo koskaan saanu kuulla olevansa tärkeä tai mitään.Mun mielestä välitty aika kylmä kuva sen äidistä mikä kertoo ettei varmaan oo benin lapsuudessa haleja ja pusuja vaihdeltu.Jos isäkin käyttäny steroideja ja hakannu lapsiaan(en kyllä tiedä uskonko tätä tarinaa) ni onhan se selvää et ben nyt hakee sitä hyväksyntää.Tuntee itsensä arvokkaaks vasta kun joku toinen niin sanoo sille.

Kattokaa niitä omia manboobseja ja löllö vatsoja ja omaa käyttäytymistä.Onko loppujenlopuks monellakaan varaa haukkua benkkua?

Ben ja Annika on mun inhokit tuolla,älkää käsittäkö väärin.MUTTA silti joidenki jutut menee niin naurettavaks et oksat pois

Avatar
BBforever
Mökkiläinen
Viestit: 215
Liittynyt: 30 Elo 2011 16:19

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja BBforever » 11 Marras 2011 10:48

Pelaajana arvostan paljon, ihmisenä en.

Voi sitä raukkaa joka Benkun mukaan "pääsee" naimisiin hänen kanssaan, jokainen aamu aloitetaan syvällä kumarruksella Benkkuun päin, kuinka ihana oletkaan sinä miehistä parhain, komein, tsemppaavin ym.

Mutta voi voittaakin koko kisan, joskin BB suurella tuella.

keijoannikki
Toukka
Viestit: 10
Liittynyt: 06 Marras 2011 09:21

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja keijoannikki » 11 Marras 2011 11:00

Oli mikä oli Benin lapsuus, mutta tuo naisten aliarvioiminen ei pisteitä nosta.

klequ
Sveitsi
Viestit: 95
Liittynyt: 27 Loka 2009 09:13

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja klequ » 11 Marras 2011 11:06

Niin siis vielä tuohon FOR3Lin viestiin liittyen ylempänä, olen ihan aidosti huolissani siitä miten Ben pystyy käsittelemään kaiken tämän negatiivisen palautteen talosta ulos päästyään.

Kun oikeasti tuo Benin kuva itsestään ja etenkin muiden suhtautumisesta itseensä tuntuu olevan ihan käsittämättömän vääristynyt verrattuna siihen mitä suurin osa formaattia seuraavista hänestä ajattelee.

mirian
Pääohjaaja
Viestit: 2210
Liittynyt: 29 Marras 2009 04:11

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja mirian » 11 Marras 2011 11:20

FOR3L kirjoitti:Muakin ärsyttää tää tajuton mustamaalaus.Täällä selitetään et Ben on läski(ei todellakaan ole) ruma (ei todellakaan) yms yms yms.Onko se kateutta?Kateutta kun just benin kaltaset pojat/miehet vie ne naiset aina?

Kattokaa niitä omia manboobseja ja löllö vatsoja ja omaa käyttäytymistä.Onko loppujenlopuks monellakaan varaa haukkua benkkua?
Muistaakseni Benistä kyllä tuli paljon söpö poika -kommenttejakin alussa, mutta sitä mukaa kun ikävä luonne paljastui ja Ben itse alkoi haukkua ja arvostella muiden ulkonäköä, on Benin omaa ulkonäköä myös alettu tuomaan esille negatiivisessa valossa. Sisäinen rumuus siis rumentaa ulkonäköäkin katsojan silmissä. Jos Ben itse ei etsisi vikoja muiden ulkonäöstä, niin tuskin ketään täällä kiinnostaisi sen manboobseihin jne. kiinnittää mitään huomiota.

Toistekin päin voi käydä. Muistan kuinka ensimmäisellä viikolla Esa A. näytti vain perus nörttijätkältä, ja kauden lopussa se olikin ihan kuin tuulitukkainen viekassilmäinen randomrambo, jonka vieno hymy muuten lukkiutuneilla kasvoilla oli ah, niin nannaa ja paljasti lämpimän, empaattisen sydämen. [smilie=a_smitten.gif]

Avatar
realityfan
Taivaan iskä
Viestit: 4370
Liittynyt: 15 Elo 2005 19:37

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja realityfan » 11 Marras 2011 12:48

Kaikesta huolimatta pidän Benistä hyvänä asukkaana. Turnauskestävyys tuntuu olevan kovaa luokkaa. Siinä missä muut asukkaat enemmän tai vähemmän kiukuttelee ja flippailee, niin Benis jaksaa samalla sykkeellä vaan eteenpäin. Olkoonkin, että Beniksen syke on välillä vähän arveluttava, mutta tunteita hän kuitenkin kotikatsomoon saakka aiheuttaa kiitettävällä sykkeellä.

Kaikista omaisvierailuista hienoimman setin veti mielestäni Beniksen äiti. Tuntui olevan aika tiukka täti ja sitä ikäluokkaa ketä tälläinen formaatti ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta silti kävi kuitenkin omaa poikaansa katsomassa.

Ulkonäkökeskeinen naistenmies, älykkyysosamäärä hivenen alle keskitason, kehrää toisten kehuista ja luovii sieltä mistä aita on matalin. Ei mitkään kovat meriitit, mutta sillä on pärjättävä mitä luoja on antanut.

FOR3L
Julkkisasukas
Viestit: 477
Liittynyt: 03 Syys 2011 03:04

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja FOR3L » 11 Marras 2011 14:59

Joku tässä on mikä ei välity ruudun taakse.Vai miksi kaikki asukkaat tykkää benistä niin paljon?Miks Elinakin on ihan Benin lumoissa vaikka nähny kaikki jutut benistä?

Avatar
rink
Ylläpitäjä
Viestit: 5728
Liittynyt: 28 Elo 2006 15:08

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja rink » 11 Marras 2011 15:03

FOR3L kirjoitti:Joku tässä on mikä ei välity ruudun taakse.Vai miksi kaikki asukkaat tykkää benistä niin paljon?Miks Elinakin on ihan Benin lumoissa vaikka nähny kaikki jutut benistä?
Feromonit tuli viestistäsi mieleen. [smilie=a_teeth.gif] Benissä on jotain maagista.

Avatar
tuusannuuska
Kunniajäsen
Viestit: 7896
Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja tuusannuuska » 11 Marras 2011 15:04

FOR3L kirjoitti:Joku tässä on mikä ei välity ruudun taakse.Vai miksi kaikki asukkaat tykkää benistä niin paljon?Miks Elinakin on ihan Benin lumoissa vaikka nähny kaikki jutut benistä?
Joku veikkaili jotain huumaavaa ominaistuoksua. (Läpällä tais.)

Mutta oltiinhan täälläkin alkuun sitä mieltä, että Benkku on tollanen harmiton höpsö. Suosittelen kaikkia unohtaneita lukaisemaan tuota ketjun alkupäätä, siellä se hymy upposi siisteine olemuksineen ja tsemppareineen täysillä. Sitten alkoi kuva särkyä kun pääsi näkemään luottohenkilöiden kanssa käytyjä pesäkeskusteluita ja päiväkirjahuoneklippejä. Näitä kun pääsi vertailemaan keskenään ja huomasi kuinka räikeästi tarinat muuttuvat kuuntelijan mukaan, alkoivat epäilykset herätä kaikkea muutakin sanottua kohtaan.

Ihan oikeasti Benkun tyyppiset ihmiset näyttävät yleensä ulospäin juuri tuollaisilta kaikkien kavereilta ja hyviltä seuramiehiltä (tai -naisilta). Vain lähipiiri tietää totuuden hymyn ja huumorishow'n takana.
The reason I swear so much is because fuck you.

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 11 Marras 2011 15:51

^ Itse en jaksa pitää ominaistuoksua niin tärkeänä asiana, vaikka jonkun verran siihen uskon! :? En silti usko että tässä tapauksessa voi enää olla tuoksusta kyse.

Huomasin itsekin joku aika sitten tämän ketjun ensimmäiset tekstit! Kaikki pitivät ensimmäisellä sivulla Beniä hyvän oloisena tyyppinä, ja vasta ällöttävän esittelyn nähtyään osa alkoi muuttaa kelkkaansa. Ja siltikin osa piti vielä Beniä sympaattisena myöhemmin..

Tanjastahan taas ei ollut yhtäkään hyvää kommenttia ensimmäisellä sivulla! Näin BBplazan kirjoitukset on muuttuneet. ;)

irtep9mm
Jööteri
Viestit: 1
Liittynyt: 28 Syys 2011 02:54

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja irtep9mm » 11 Marras 2011 17:10

Kummeli - Mauri Perälä
http://www.youtube.com/watch?v=srTGKjcYRVg

Ei lisättävää....

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 11 Marras 2011 17:15

irtep9mm kirjoitti:http://www.youtube.com/watch?v=srTGKjcYRVg

Ei lisättävää....
Aika kuvaava! :D

Kuutio
Työläinen
Viestit: 143
Liittynyt: 03 Syys 2011 00:32

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja Kuutio » 11 Marras 2011 19:22

"Hei tehääks silleen et nähään viel tänki jälkeen?"

Ihan oikeesti eihän tuohon voi/kehtaa vastata muuta kuin "joo"...Petrikin on taatusti yllättynyt noin ihmeellisestä kysymyksestä.

Typerä olet ben

mutsis
Nimetty
Viestit: 19
Liittynyt: 04 Syys 2010 18:14

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja mutsis » 11 Marras 2011 19:37

Pahin pyrkyrityrkky sitten Lianan jälkeen. Ainoo vaa, et Liana on oikeesti onnistunu tyrkyttää itteensä joka paikkaan, Ben on vasta "hei näyttäydytkö mun kanssa jossain julkisella paikalla" -asteella.

Avatar
LuckyTheFox
Big Brother
Viestit: 5210
Liittynyt: 28 Elo 2009 23:47

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja LuckyTheFox » 11 Marras 2011 21:20

Sanotaan nyt vaihtelun vuoksi jotain positiivistakin Benistä. Ihan hyvinhän se oli lihonut viikkotehtävän aikana, ei ainakaan voi sanoa etteikö olisi osallistunut.

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15205
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja knocker » 11 Marras 2011 21:38

Kuutio kirjoitti:"Hei tehääks silleen et nähään viel tänki jälkeen?"

Ihan oikeesti eihän tuohon voi/kehtaa vastata muuta kuin "joo"...Petrikin on taatusti yllättynyt noin ihmeellisestä kysymyksestä.

Typerä olet ben
Älä viitsi, sehän on nyt bestiksii sekä Petrin, että Elinan kanssa. Nää molemmat tulee sen kanssa bilettää, kun Benkku vaan soittaa niille.
LuckyTheFox kirjoitti:Sanotaan nyt vaihtelun vuoksi jotain positiivistakin Benistä. Ihan hyvinhän se oli lihonut viikkotehtävän aikana, ei ainakaan voi sanoa etteikö olisi osallistunut.
No pakko myöntää kyllä. Oli kauheen vaikeetakin vielä, mutta Benkku tsemppas.
a walking disaster

Smaga
Peitonheiluttaja
Viestit: 161
Liittynyt: 25 Syys 2010 01:13

Re: Ben Grundström

Viesti Kirjoittaja Smaga » 11 Marras 2011 22:48

knocker kirjoitti:Älä viitsi, sehän on nyt bestiksii sekä Petrin, että Elinan kanssa. Nää molemmat tulee sen kanssa bilettää, milloin Benkku vaan suostuu lähtemään.
Korjasin oikeammaksi.

Toisen kirjoittajan tekstin lainaamisen yhteydessä tekstin muuttaminen on kiellettyä.
-jaiba

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Asukkaat”