Sinun nimeämiset

BB-aiheiset pelit ja veikkauskilpailut
Avatar
minna
Kunniajäsen
Viestit: 3988
Liittynyt: 25 Tammi 2005 13:45
Paikkakunta: Kotka

Sinun nimeämiset

Viesti Kirjoittaja minna » 16 Syys 2007 22:34

Eli kenet sinä nimeäsit. Kunnon perustelut mukaan.
Ja samalla systeemillä kuin talossa eli kaksi ja yksi pistettä.
Nimeämiset loppuu täällä samaan aikaan kun talossa julkistetaan nimeämiset niin voidaan sitten katsoa että menikö yhtään tasoihin.

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Viesti Kirjoittaja Punde » 16 Syys 2007 22:54

Kaksi pistettä saa henkilö, joka vaikuttaa paperilla ja omien puheidensa perusteella mainiolta bb-asukkaalta, muttei sitä ole. Valittaa usein kanssa-asukkaistaan, mutta tekee sen lapsellisella piilovittuilulla tai seläntakana juoruamisella. Tämä henkilö on myös julistanut olevansa hullu bilettäjä, joka viinan voimalla puhkeaa kukkaan ja riemuisaksi asukkaaksi, mutta toistaiseksi on ollut jokaisissa bileissä joko tippa silmässä, ensimmäisenä nukkumassa, asenteeltaan negatiivisin tai kaikkia edellisiä. Ei myöskään ymmärrä talon sääntöjä, mikä ei haittaisi ollenkaan jos bb:n rangaistukset olis parempia/rankempia, mutta kun ei ole ni mötkötän tästäki. Kaksi pistettä saa Kadi.

Yhden pisteen saa henkilö joka on täysin turha, ei osallistu mihinkään yhteiseen toimintaan vaan katsoo sivusta ihmetellen ja nenänvartta pitkin. Tämän henkilön puhe koostu lähinnä muille vastaamisesta, joista yleisin vastaus on "en tiedä.. *hihihi*" Tämä henkilö on strippari, mutta käy suihkussa bikineissä, vaikka kuten saulikin sanoo, ei kiinnosta pätkääkää vaikkei kävis suihkussa ollenkaa. Yhden pisteen saa Heli.

Eli Kadi 2p, Heli 1p.

Avatar
Dorothy
Jumalan ruoska
Viestit: 9295
Liittynyt: 25 Helmi 2005 13:01
Paikkakunta: Hyvinkää

Viesti Kirjoittaja Dorothy » 16 Syys 2007 22:57

Heli 2p.
- Pidän ihmisistä, joilla on hyvä huumorintaju, mielikuvitusta ja ovat valmiita olemaan aidosti itsejään. Helin mulkoilu ja hiljaa möllöttäminen on todella tylsää katsottavaa. En myöskään jaksa kuunnella Helin silloin tällöin kuuluvaa ärsyttävää hihitystä.
Jos ihminen tarvitsee alkoholia saadakseen äänensä kuuluviin, se ei anna hänestä kovin hyvää kuvaa. Tiedän etten tulisi Helin kanssa toimeen.

Henri 1p.
- Joka asiassa ei tarvitse päteä eikä olla paras. Joskus voi kysyä toiselta mitä hän on tehnyt elämässään eikä vaan kertoa mitä itse on tehnyt. En myöskään pidä siitä että joku neuvoo koko ajan, varsinkin jos asia on sellainen että sen osaa itsekin tehdä.
you've got the dream but not the drive

Avatar
Mole
Jumalan ruoska
Viestit: 7946
Liittynyt: 15 Elo 2005 20:30

Viesti Kirjoittaja Mole » 16 Syys 2007 23:05

Kaksi pistettä henkilölle joka on ******** ****** eli Henrille.

Yksi piste Helille hänen panoksestaan talossa.

2p Henri 1p Heli.

Avatar
mrj
BB-talon ylijumala
Viestit: 4605
Liittynyt: 28 Elo 2007 15:32

Viesti Kirjoittaja mrj » 16 Syys 2007 23:20

Heka 2p.

kasi pistetä antasin semmoselle henkilölle joka käy hermoon kaikki tietävyydellä ja osaamisellaa. lapsellista hermoilua sun muuta.. esimerkkinä se kiroilu homma ulkona. "minä en lopeta ennekuin minulle sanotaan se henkilökohtasesti"

Heli 1p.

tullu pettyymyksenä kattoo kanssa asukkeja pitkin nokan vartta, ja ei osallistu mihinkää, on vaan semmone sivusta seuraaja, aivanko niinku ihmistä ei olisi talossa ollenkaan. silloin tällöin kuuluu hihitystä!
JuHu - :drink55:

Avatar
Jaake
Kunniajäsen
Viestit: 1429
Liittynyt: 24 Tammi 2005 21:50
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jaake » 16 Syys 2007 23:21

Kaksi pistettä henkilölle, jonka jutuista olen saanut tarpeekseni. Ulosteet eivät kiinnosta minua. 2 pistettä siis Piialle.

Yhden pisteen annan henkilölle, jolla ei ole minkäänlaista voittomahdollisuutta turhuutensa/tylsyytensä vuoksi. Myös ennen BB:tä tapahtuneet asiat vaikuttavat paljolti. 1 piste Helille.

Piia 2p
Heli 1p

Avatar
Pollukka
Mökkiläinen
Viestit: 220
Liittynyt: 30 Elo 2007 10:54

Viesti Kirjoittaja Pollukka » 16 Syys 2007 23:50

Kaksi pistettä annan semmoiselle henkilölle, joka ei puhu mistään muusta kuin omista saavutuksistaan, ja bemareista sekä osaa kaiken. Suunnattomasti minua myös ärsyttää hänen ylimielinen asenteensa. Eli:

Henri 2p

Yhden pisteen annan henkilölle joka ei ole pystynyt herättämään minussa minkäänlaisia tunteita, ja jonka ääni, rehellisesti sanottuna, ärsyttää. Eli:

Piia 1p
Jos ei saa olla oma ittensä Pohjanmaalta, niin ihan v...n sama!

Avatar
minna
Kunniajäsen
Viestit: 3988
Liittynyt: 25 Tammi 2005 13:45
Paikkakunta: Kotka

Viesti Kirjoittaja minna » 17 Syys 2007 02:50

Annan kaksi pistettä ihmiselle jolta puuttuu se jokin. Alussa vaikutti hyvinkin potentiaaliselle tapaukselle, mutta mitä on jäänyt käteen. Ei oikein mitään. Ainankaan minulle. Kitinää eikä oikeastaan mitään kivaa. Kaksi pistettä Kadille.

Annan yhden pisteen henkilölle joka on yksinkertaisesti vain niin turha eikä hänen katselustaan saa oikein mitään irti. Yksi piste Piialle.

2p Kadi
1p Piia

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 17 Syys 2007 03:02

-Kaksi pistettä menee henkilölle joka on suurin uhka omalle suosikkiasukkaalleni, mutta on kuitenkin omasta mielestäni todella turha asukas talossa niin selvinpäin kuin kännissäkin. Siis puoliksi taktinen ääni ja puoliksi under the radar -ääni. Kaksi pistettä menee siis Saulille.

-Yksi piste menee asukkaalle, joka on myös suurimmaksi osaksi melko näkymätön, ja myöskin melko suuri suosikki. Tulee vähän näkyviin ollessaan humalassa mutta silloinkin etupäässä rasittavalla tavalla joten hänkin vaikuttaa melko tylsältä henkilöltä. Yksi piste menee näin ollen Jarkolle.

Sauli, 2p
Jarkko, 1p
Totuus on tuolla ulkona.

Avatar
big.mac
Alejandro
Viestit: 1898
Liittynyt: 08 Elo 2005 13:37
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja big.mac » 17 Syys 2007 08:36

kaksi pistettä annan asukkaalle joka pullistelee ja korostaa itseään... on kuitenkin pirun tylsä ja yksulotteinen... Kaksi pistettä saa Aki

yhden pisteen saa Talon marttyyri, en pitänyt yhtään tyylistä, millä otti vastaan edellisen viikon nimeämiset. Muutenkin ärsyttävä besserwisser... ihminen saa milihyvin olla tuhattaitoinen, mutta sillä leuhkiminen on äärest ärsyttävää... yhden pisteen saa Henri
the BITCH is back!

May the FORCE be with YOU!
Kuva

Avatar
minttuli
Verokarhu
Viestit: 1172
Liittynyt: 07 Elo 2006 15:54
Paikkakunta: Kemi

Viesti Kirjoittaja minttuli » 17 Syys 2007 08:38

2 pistettä annan Helille , koska ei yritä mielestäni tarpeeksi päästäkseen mukaan asukkaaksi. Tuntuu olevan katsojan asemassa.

1 pisteen annan Henrille, koska ihan käy kateeksi (siis ärsyttää) kun mies osaa kaikkea , niin jotta vois tehdä mitä tahansa työkseen.

Avatar
Tinttu
Pikkuveli
Viestit: 2463
Liittynyt: 28 Helmi 2005 20:16
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Tinttu » 17 Syys 2007 10:33

2 pistettä annan Timolle joka ärsyttää mua päivä päivältä enemmän, toi menninkäinen meets pelimies -kuvio ei iske. Ja vaikka Satu olikin rasittava, Timon käytös oli siitä huolimatta huonoa.

1 piste menee Jarkolle koska toistaiseksi kiinnostavin tämän asukkaan tekemä "tempaus" oli hiustenleikkuu.
The eyes can mislead, the smile can lie, but the shoes always tell the truth.

Avatar
Nist
Christian von Hagelstam
Viestit: 1518
Liittynyt: 12 Loka 2006 20:19
Paikkakunta: Jokioinen

Viesti Kirjoittaja Nist » 17 Syys 2007 11:44

Kaksi pistettä annan henkilölle, joka on talossa täysin turha. Lupasi tuoda taloon "menoa ja meininkiä", mutta toistaiseksi talon makuuhuoneiden tapetitkin ovat tuoneet enemmän menoa ja meininkiä, kuin tämä turhake. Eli kaksi pistettä saa Heli.

Yhden pisteen saa henkilö ihan vain siksi, että on kiva katsoa, kun jätkä hajoo aina kuullessaan joutuvansa häätöäänestykseen. Eli Henri.
"EI ONNISTU!" - Everstiluutnantti Karjula-Virtanen

Avatar
big.mac
Alejandro
Viestit: 1898
Liittynyt: 08 Elo 2005 13:37
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja big.mac » 17 Syys 2007 11:51

laitan väliaikatilanteen (ihan huvikseni vaan, kun on töissä tylsää)

Heli 10p
Henri 10p
Kadi 4p
Piia 4p
Sauli 2p
Jarkko 2p
Aki 2p
Timo 2p

ainoa joka on säästynyt foorumilaisten häätöpisteiltä on Maxine
the BITCH is back!

May the FORCE be with YOU!
Kuva

Avatar
Mama
Isä Pernoo
Viestit: 3328
Liittynyt: 12 Elo 2007 21:23

Viesti Kirjoittaja Mama » 17 Syys 2007 12:00

Kaksi pistettä menee henkilölle, jonka talossaolemista/taloonhaluamista en ymmärrä. Tämä henkilö ei osallistu juuri mihinkään yhteiseen toimintaan. Katselee muita nenänvartta pitkin ja pitää ,ilmeidensä perusteella ainakin, itseään parempana ihmisenä kuin muut. Kaksi pistettä annan Helille.

Yksi piste menee yli-ihmiselle. Voiko jotain noin täydellistä miestä jokaisella elämänalueella ollakaan. :roll: :shock: Yhden pisteen annan siis Hekalle.
Andte (arpa 16)!!! Tuo Lapin eksoottinen lahja Suomen BB:lle <3 jyrää voittoon!!

Avatar
Spencer
Ylläpitäjä
Viestit: 19499
Liittynyt: 22 Elo 2005 18:08

Viesti Kirjoittaja Spencer » 17 Syys 2007 13:07

2 pistettä annan Pieru-Piialle, koska hän on ärsyttävä ja rasittava.
1 piste menee Helille, koska hän on tylsä ja turha.

Avatar
julmia
Päivystävä meribiologi
Viestit: 645
Liittynyt: 11 Syys 2006 03:06

Viesti Kirjoittaja julmia » 17 Syys 2007 13:28

2 pistettä menee ihan viihdettä hakien henrille; kolmas nimeäminen saattais kiristää hermot niin tiukalle että katkeis [smilie=laughb.gif]

1 piste asukkaalle jolta minä en saa mitään. en viihdettä enkä ärsytystä, eli pisteen saa aki.

Avatar
effie
Isoveli
Viestit: 1829
Liittynyt: 01 Syys 2006 19:47

Viesti Kirjoittaja effie » 17 Syys 2007 15:32

2 pistettä menee henkilölle, joka on tylsääkin tylsempi. Ylimielinen ja nirppanokkainen. Tämä henkilö on Heli

1 pistettä menee henkilölle, jonka panos talossa on jäänyt heikoksi. Liian näkymätön. Yhden pisteen saa Aki.

Lelly
Mökkiläinen
Viestit: 212
Liittynyt: 20 Loka 2006 10:48
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Lelly » 17 Syys 2007 15:54

2pistettä antaisin sellaselle henkilölle, joka on jotenkin outo tyyppi. Jos mä olisin talossa, en varmaan tulis toimeen kyseisen henkilön kanssa. Tuntuu ettei tää kyseinen henkilö oikeen oo päässy hirveen hyvin juttuun mukaan muiden kans. Ja nää pisteet saa Heli.


Yhen pisteen annan sellaselle henkilölle, jonka olisin halunnu tippuvan jo aikoja sitten. Päättää asiat muiden puolesta ja esittää sellasta "minä olen pomo ja te määräätte"-tyyppiä. Eli yhen pisteen saa Henri.
Tämä on Big Brother. Kadi hae mikrofonisi.
Katra.<3

Avatar
big.mac
Alejandro
Viestit: 1898
Liittynyt: 08 Elo 2005 13:37
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja big.mac » 17 Syys 2007 16:10

uusi väliaikatilanne

Heli 17p
Henri 14p
Kadi 4p
Piia 6p
Sauli 2p
Jarkko 2p
Aki 4p
Timo 2p

ainoa joka on edelleen säästynyt foorumilaisten häätöpisteiltä on Maxine
the BITCH is back!

May the FORCE be with YOU!
Kuva

Petri
Jumalan ruoska
Viestit: 8696
Liittynyt: 06 Elo 2006 21:56
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Petri » 17 Syys 2007 17:24

2 pistettä annan Piialle, joka pääsi esille ensimmäistä kertaa viime viikkotehtävässä. Muuten hän on ollut suhteellisen näkymätön. Myöskään hänen puheenaiheensa eivät miellytä allekirjoittanutta.

1 pisteen annan Akille. Aki on mielestäni suhteellisen tylsä asukas. Hän toki osallistuu tekemiseen, mutta on aika lapsellinen ollakseen 36-vuotias. "Mä panen sua" - läppä on kuultu nyt aivan liian monta kertaa.

Avatar
Kathy_bb
Työläinen
Viestit: 153
Liittynyt: 05 Syys 2005 00:53
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kathy_bb » 18 Syys 2007 01:36

Kaksi pistettä menee henkilölle, josta en ole missään vaiheessa pitänyt. Jo ensivaikutelma oli huono ja myös hänen käytöksensä talossa on ollut sellaista mitä en arvosta. Kaksi pistettä Timolle.

Yksi piste henkilölle, joka on kyllä ihan mukava, mutta jotenkin ollut viime aikoina turhan oloinen talossa. Yksi piste Akille.

2p Timo
1p Aki
~ pelko pois
pussaa tyttöä ~

Lukittu

Palaa sivulle “Pelit ja veikkaukset”