Esa-Tapio Palmu

Keskustelua Suomen Big Brotherin asukkaista.
Avatar
Burph
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 836
Liittynyt: 07 Marras 2009 23:38

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja Burph » 16 Syys 2010 19:38

Mua pikkasen riipii ja raapii tuo jatkuva valitus. Jos Esa-Tapio on kerran suostunut lähtemään mukaan, koska se on tärkeää avopuolisolleen, niin sitten homma vedetään ruikuttamatta ja asenteella eikä pilata toisen fiiliksiä ruikuttamalla.

Kun parisuhteessa nyt tehdään kompromisseja. Lähdetään esimerkiksi lomalle paikkaan, joka ei itseään niin kiinnosta. Ja toinen kerta sitten sinne, mikä itselle kivaa, mut ei toista niin nappaa.

Meillä esimerkiksi toinen haluu aina Lappiin laskettelemaan, toinen taas mieluummin etelän aurinkoon. Jos me halutaan kuitenkin vähiä lomiamme yhdessä viettää, niin tehään noit juttuja vähän niinkuin vuorotellen. Ja toinen ei todellakaan ole naama norsunvidulla siinä fiiliksiä pilaamassa, vaan ottaa jutusta irti sen minkä saa. Asenteella.

Tuosta tulee ikävästi mieleen, että Esa-Tapio koko ajan syyllistää Riikkaa, että Riikka muistaisi olevansa palveluksen velkaa, kun Esa-Tapio on tehnyt noin "suuren" eleen, että on ohjelmaan suostunut.
Rumaa. Ällöttävää.
Amen!

Kun väittelet ääliön kanssa, katso ettei hän tee samoin.

Avatar
tuusannuuska
Kunniajäsen
Viestit: 7896
Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja tuusannuuska » 16 Syys 2010 22:03

Burph kirjoitti:Mua pikkasen riipii ja raapii tuo jatkuva valitus. Jos Esa-Tapio on kerran suostunut lähtemään mukaan, koska se on tärkeää avopuolisolleen, niin sitten homma vedetään ruikuttamatta ja asenteella eikä pilata toisen fiiliksiä ruikuttamalla.

...

Tuosta tulee ikävästi mieleen, että Esa-Tapio koko ajan syyllistää Riikkaa, että Riikka muistaisi olevansa palveluksen velkaa, kun Esa-Tapio on tehnyt noin "suuren" eleen, että on ohjelmaan suostunut.
Siitä huolimatta, että pidän tätä erittäin mielenkiintoisena asetelmana, on tullut samat fiilikset. Tästä johtuen tulee myös vahvasti sellainen olo että tuo pari ei tule olemaan kovin pitkään yhdessä. Tai ainakaan toivottavasti ei, tuollaisilla sopimuksilla ja "viihtymisellä" molemmat katkeroituu pahasti.

Siksi toivonkin, että pönttö iskisi nyt täysillä kyntensä Esa-Tapioon, että hän kokisi edes jotain sellaista (hienoa, upeaa ja hyvää) talossa mitä ulkomaailmassa ei voi. Vastapainoksi voisi sitten laittaa Esan ahtaalle noiden "mä säälin näitä"-kommenttejensa kanssa.
The reason I swear so much is because fuck you.

BB-Kärpänen
Isä Pernoo
Viestit: 3315
Liittynyt: 09 Loka 2009 06:42

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja BB-Kärpänen » 16 Syys 2010 22:09

Kyllähän tämä Esa-Lapio pitäisi ulostaa mahdollisimman nopeasti, jos kerran homma ei kiinnosta. Tuolla on Onnelan jonoissa satoja tyyppejä, jotka antaisi vaikka vasemman kiven, jos vaan pääsis taloon.
Itse tiedän sydämessäni, että siellä ei ole rikoksen muruakaan.
-Ilkka Kanerva

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 16 Syys 2010 22:43

Samaa tuli mieleen kuin Burphilla, eli Esa-Tapio ei minusta tunnu olevan täysillä mukana tukemassa Riikan tavoitteita.

Parisuhteeseen ryhtyvillä tulisi olla mielessä avioliittolain toinen pykälä, eli mikä on valmius sallia puolison itsenäinen toiminta ja motivaatio toimia yhteisen hyvän puolesta.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
tuusannuuska
Kunniajäsen
Viestit: 7896
Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja tuusannuuska » 16 Syys 2010 22:43

BB-Kärpänen kirjoitti:Kyllähän tämä Esa-Lapio pitäisi ulostaa mahdollisimman nopeasti, jos kerran homma ei kiinnosta. Tuolla on Onnelan jonoissa satoja tyyppejä, jotka antaisi vaikka vasemman kiven, jos vaan pääsis taloon.
Miksi me haluttaisi niitä taloon kun sellaisia on jo vähintään yli puolet tuolla? Joka vuosi? Minään aiempana vuonna ei ole ollut ET:n kaltaista en-haluu-en-taho-mutkun-on-pakko-tyyppiä tuolla.
The reason I swear so much is because fuck you.

Avatar
Joanna
Reiska
Viestit: 1327
Liittynyt: 21 Syys 2008 17:45

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja Joanna » 16 Syys 2010 23:04

Kyllä mie ihan vilpittömästi uskon siihen, että ET halusi ihan omasta tahdostaan tehdä tämän Riikan takia. Tarkoitan siis sitä, ettei Riikka varmasti ole pakottanut tai ruinannut tai muuta että pääsisi taloon. Veikkaan vaan, ettei BB ollut oikein sitä, mitä ET ehkä odotti jos hällä ylipäätään mitään odotuksia edes oli. Mutta siinä kyllä pakko kritisoida ET:a, että jos Riikan takia tämän tekee, niin tarviiko olla tuollainen murjottaja ja pilata Riikankin fiilikset tästä hommasta.

Kaikessa tylsyydessään ET on silti mun mielestä melko mielenkiintoista seurattavaa. Vielä kun viikon saisi tuolla olla, niin näkisi että hajoaako ihan totaalisesti.
Jos et halua itseäsi poljettavan,
nouse ylös lattialta.

Avatar
Antenniosasto
Asukaskokelas
Viestit: 103
Liittynyt: 12 Syys 2010 00:29
Paikkakunta: Helsinki

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja Antenniosasto » 16 Syys 2010 23:06

tuusannuuska kirjoitti: Miksi me haluttaisi niitä taloon kun sellaisia on jo vähintään yli puolet tuolla? Joka vuosi? Minään aiempana vuonna ei ole ollut ET:n kaltaista en-haluu-en-taho-mutkun-on-pakko-tyyppiä tuolla.
Valitettavasti tuo ET:n kaavasta poikkeavuus ei vaan tunnu materialisoituvan miksikään kiinnostavaksi toiminnaksi. On vain ja möllöttää. Vähän käy kaveri itse asiassa sääliksi, vaikuttaa aika hajonneelta.

Avatar
tuusannuuska
Kunniajäsen
Viestit: 7896
Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja tuusannuuska » 16 Syys 2010 23:08

Antenniosasto kirjoitti:Valitettavasti tuo ET:n kaavasta poikkeavuus ei vaan tunnu materialisoituvan miksikään kiinnostavaksi toiminnaksi. On vain ja möllöttää. Vähän käy kaveri itse asiassa sääliksi, vaikuttaa aika hajonneelta.
Sen vuoksi Isoveikan pitäisikin vähän herätellä tätä jätkää järjestämällä sille joku kunnon elämys, pari todella hienoa ja pari mielikuvituksellisen kurjaa. Tai pistää koville noiden säälilausuntojensa kanssa (ottaisi kyllä koville Riikallakin).

Harmi, että sitä tuskin tulee tapahtumaan.
The reason I swear so much is because fuck you.

Avatar
kaalilaatikko
Sala-asukas
Viestit: 354
Liittynyt: 10 Syys 2010 23:47

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja kaalilaatikko » 16 Syys 2010 23:28

Joanna kirjoitti:Mutta siinä kyllä pakko kritisoida ET:a, että jos Riikan takia tämän tekee, niin tarviiko olla tuollainen murjottaja ja pilata Riikankin fiilikset tästä hommasta.
Juuri näin! ET:n möllötys pilaa Riikan BB-talo-kokemuksen kokonaan. Kuinka Riikka voisi lähteä touhuun mukaan täydellä sydämellä, kun hän näkee koko ajan jossakin möllöttävän ja murjottavan ET:n? Ja vielä kun ET tuntuu koko ajan änkeävän sinne, missä Riikkakin on.

Luulen, että Riikka antaa tästä palautetta ET:lle talosta poistumisen jälkeen.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 16 Syys 2010 23:33

Salatehtävä jatkukoon pitkään, koska tätä miestähän ei voisi vähempää kiinnostaa. On kyllä tullut taloon pelkästään muijan takia. Miehen flegmaattisuus on itseasiassa ihan viihdyttävää kuten minua viisaamman ovat jo aikaisemmin todenneet.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
LuckyTheFox
Big Brother
Viestit: 5210
Liittynyt: 28 Elo 2009 23:47

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja LuckyTheFox » 16 Syys 2010 23:39

ET on tainnut puhua päikkärissä enemmän kuin muualla talossa, varsinkin koosteista päätellen. Olisikohan tässä vihdoinkin Jaakkoa tapetimpi asukas.

Onko kukaan muuten kysellyt Esalta miksi tämä haki taloon? Olisi kiva kuulla millainen sepite tulee.

henkka
Reiska
Viestit: 1334
Liittynyt: 27 Syys 2009 22:04
Paikkakunta: OULU

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja henkka » 16 Syys 2010 23:49

Tylsä asukas joka voisi poistua

annamanna
Mökkiläinen
Viestit: 207
Liittynyt: 27 Elo 2008 01:19

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja annamanna » 16 Syys 2010 23:52

E.T on selvästi rakastunut riikkaan ja se on aiva hajalla kun ei pysty puhuun riikan kanssa sitä suorastaan vatuttaa tilanne :(
epäilen E.T on aivan erilainen irl kun nyt talossa sen pitäisi relata ja alkaa jutteleen riikalle ja muille niitä näitä..
mua hämää kun eivät ota minkäänlaista kontaktia toisiinsa edes "tutustumis mielessä" uskon sen olevan vaikeaa mutta ken leikkiin ryhtyy niin leikin kestäköön

RealPlayer
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2182
Liittynyt: 25 Elo 2010 04:14

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja RealPlayer » 17 Syys 2010 00:00

^^^ Taisi Vilhelmiina kansivahtivuorossa kysäistä syytä hakeutua BB-taloon, johon Esa-Tapio vastasi lyhyesti tulleensa hakemaan kokemuksia.

Avatar
Tuotanto
Päivystävä meribiologi
Viestit: 644
Liittynyt: 30 Elo 2008 16:46
Paikkakunta: Helsinki

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja Tuotanto » 17 Syys 2010 00:37

Jos ET:n Riikan suhde on muuallakin tuollaista, että ET on mykkä, mutta äärimmäisen mustasukkainen kyttääjä, niin luulisi asetelman olevan Riikalle pohjattoman ahdistava. Siinä ei varmaan paljon muille ihmisille puhuta.

Luulisi, että ET:llä olisi edes jokin peruskiinnostus tutustua muihin ympäristön ihmisiin. Voisi vaikka se aikakin mennä edes hieman joutuisammin.

Ja jos nämä onnistuvat, niin sitten suhdetta perataan koko talon voimin luultavasti.
"Tuotanto on mokannut tämän kauden."

Avatar
Taika
Isoveli
Viestit: 1594
Liittynyt: 10 Loka 2009 20:54
Paikkakunta: Salo

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja Taika » 17 Syys 2010 07:47

Kai mä sit oon outo, mutta musta tä kuvio on edelleen mielenkiintoinen. Odotan myös sunnuntaita innolla. Haluan nähdä, että rentoutuuko tää jörökölli ja miten paljon rentoutuu, kun saa ottaa oman kullan vihdoin kainaloon ja kaivaa ne sormuksetkin esiin. Vaikuttaa vähän siltä, että kun on saanut merkata oman kullan turvaan talon muilta uroksilta, niin voipi alkaa hymyä löytymään ja kiinnostusta tutustua muihin ihmisiin. :wink: Lisäksi tä vaikuttaa siltä, että haluaa nysvätä sohvalla ja Riikka ei, miten hoitavat tilanteen? Tai sitten tää ei muutu, siinäkin on mielenkiintoista seurattavaa, että miten kauan jaksaa pitää mykkäkoulua tuolla talossa, ei sitä voi loputtomiin kukaan jaksaa. Muiden reaktiot kans kiinnostaa. Voi sitä läyhäyksen määrää "ihan epistä, kun noilla on tärkeä ihminen täällä talossa jatkuvasti mukana, kyl mäkin sit jaksaisin olla täällä vielä paremmin, vää vää viki viki"
Kuva

Avatar
Sihi
Sala-asukas
Viestit: 10643
Liittynyt: 04 Helmi 2005 14:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja Sihi » 17 Syys 2010 09:15

Hän joka sai tässä meneillään olevassa tehtävässä Esa-Tapetin roolin itselleen ei tarvitse tehdä muuta kuin olla hiljaa, istua seinän viereen ja sulautua tapettiin. Eilen kun kuuntelin huom. en katsonut liveä n. klo 16.00-23.00 niin en kertaakaan kuullut tämän sohvatyynyn sanovan yhtikäs mitään.
Saa nähdä mitä tapahtuu kun salatehtävä on ohi. Piristyykö vai kiristyykö, kun joutuu vielä talossa jatkamaan (tuskin tätä salatehtävää saa ryssittyä ellei tee sitä tahallaan).
"No v*ttu vedä ittes vaikka hirteen tuol v*tun PK-huoneessa, tee jotain v*ttu et sut muistetaan."
-Niko Saarinen-

Avatar
pahika
Vaihtoasukas
Viestit: 320
Liittynyt: 31 Elo 2008 09:32

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja pahika » 17 Syys 2010 10:40

Toivottavasti Esa paljastaa heidän Riikan kanssa olevan kihlapari. Koska molemmat on ihan turhia talossa. Esa ei tykkää yhtään olla talosa ja on ihan tapetti. Molemmat ulos.

Avatar
Goofy
Tuottaja
Viestit: 1107
Liittynyt: 31 Elo 2009 08:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja Goofy » 17 Syys 2010 10:59

Miksi oi miksi tämmösiä kivikasvoja kärrätään BB-latoon. :| Viihdyttävyys on about kasvavan ruohon luokkaa. Ja jos typerä "salatehtävä" ei paljastu, niin eikö näistä pääse ees eroon?? Miten ihmeessä se vois paljastua, kun tyypit ei puhu MITÄÄN. Paljastuessaan aiheuttaa kanssa-asukeissa varmaan olankohautuksen suuruisen reaktion. Big deal. :arrow: ULOS.
Taviskausi rules

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja Evalds » 17 Syys 2010 11:18

Mahdollinen kulttikasvo tämänkin, jo näkyy palstoilla Esa-Tapio heittoja. Mutta kyllä tää on taas yksi onneton luku sarjassamme "turha uudisasukkaat BB-talossa". Toki viime vuotiset pierijät voittaa kepeesti.

Avatar
kaalilaatikko
Sala-asukas
Viestit: 354
Liittynyt: 10 Syys 2010 23:47

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja kaalilaatikko » 17 Syys 2010 19:54

pahika kirjoitti:Esa ei tykkää yhtään olla talosa ja on ihan tapetti. Molemmat ulos.
Juuri tämän vuoksi olisi ehkä kiintoisaa seurata, kun ET kituu talossa vielä kuukauden.

Avatar
Sihi
Sala-asukas
Viestit: 10643
Liittynyt: 04 Helmi 2005 14:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: Esa-Tapio

Viesti Kirjoittaja Sihi » 17 Syys 2010 19:58

^^En usko että sohvatyyny kestää talossa oloa niin kauaa.
"No v*ttu vedä ittes vaikka hirteen tuol v*tun PK-huoneessa, tee jotain v*ttu et sut muistetaan."
-Niko Saarinen-

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Asukkaat”