Kausi ohi - Jälkipuintia

Keskustelua liittyen Suomen kuudenteen Big Brotheriin.
Vastaa Viestiin
Avatar
Tuotanto
Päivystävä meribiologi
Viestit: 644
Liittynyt: 30 Elo 2008 16:46
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Tuotanto » 29 Marras 2010 01:04

Mäkin olen osa sitä joukkoa, joka ei ole suosikkinsa voittoa vielä päässyt juhlimaan. Ainoa puolittainen poikkeus on Anniina, joka nousi kauden lopussa suosikiksi, mutta sillä kaudella mulla ei ollut sellaista "kunnon" suosikkia alusta asti.

Kahdesti on pysähdytty seinään nimeltä Niko Nousiainen, joten toivon, ettei hän enää osallistu tähän kilpailuun. :o

--

Kausi ei ollut mielestäni kokonaisuutena sen paskempi kuin muutkaan. Paitsi neloskausi oli aika kuraa. Runsaat tuotannon häädöt miinusta tähän kauteen.

Viikkotehtävistä junatehtävä oli mielestäni paras. Oikein hyviä olivat myös Jeboulandia, Autiosaari ja Unelmia ja toimistohommia. Sandra oli paras vaihtoasukas so far.

--

Juontajissa Elina Viitanen oli ihan mielettömän hyvä. Paras BB-juontaja ikinä. Kauden suurimpia onnistujia. Susanna puhui muutaman kerran ihanan rivoja, mutta hänen roolinsa jäi aika pieneksi. Elina omisti lopulta Talk Showt'kin.
"Tuotanto on mokannut tämän kauden."

RealPlayer
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2182
Liittynyt: 25 Elo 2010 04:14

Re: BB Finaali 2010

Viesti Kirjoittaja RealPlayer » 29 Marras 2010 01:07

Finaalitaisto oli kuin Klitshcko vs Uudenmaan kevyen sarjan mestari ... Voitto Klitshckolle tuomariäänin 10-9 ... :(

Onnittelut Nikolle voitosta... mutta nyt Tää ei haluu nähdä Räiskaleen ja Aaltosen naamaa enää koskaan ja missään... Kokeilivat tota pikkujulkkiskorttia jo Nikonkin aiemmalla kaudella 2007, kun Martina marssitettiin taloon...

Ja nyt uusi yritys joka tuotti toivotun tuloksen, sai kunnolla ihmisten negat ja pos. tunteet liikkeelle... ja mahdollisesti rahat...

Niko tuskin nauttii uusintakierroksen niukasta voitosta niin vilpittömästi kuin ns. "tavis"-kilpailija...

Kehno veto Räisäseltä...

Musta Pekka
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 535
Liittynyt: 21 Loka 2008 22:44

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Musta Pekka » 29 Marras 2010 01:12

Surkein kausi kaikilla tavoilla.

Ensinnäkin asukkaiden valinta: tylsää, ennalta-arvattavaa ja suurin osa valituista täysin alamittaisia henkisellä tasolla. Alkakaa nyt ottaa niitä vanhempia mukaan muunakin kuin huvittavana kuriositeettina.

Toiseksi tuotannon muuttuminen ylimieliseksi ja epäjohdonmukaiseksi saavutti lakipisteensä tällä kaudella, sitä ei tarvitse perustella (rangaistukset, talopoistot..).

BB-talkshow oli pelkkää paskaa ja huonosti toteutettu sekin.

Viikkotehtävät olivat hirvittävää kuraa 90 prosenttisesti, miettikä nyt joku Jeboulandia... myötähäpeä oli ainoa tunnetila, joka sen ansiosta katsojalle välittyi.

Ja paljon muuta olisi, mutta aktiivisemmat jatkakoon. Musta Pekka häviää nyt ja palaa ehkä, jos uusi talo toteutetaan uudella tuotannolla joskus hamassa tulevaisuudessa. Sillä eiköhän tämä ollut tässä.

Lights off!

Avatar
PARd
Sveitsi
Viestit: 91
Liittynyt: 11 Loka 2010 05:27

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja PARd » 29 Marras 2010 01:18

Huono kausi, hyvä voittaja, hyvät finalistit, hyvät poistetut asukkaat ja vaikka mitä. Mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna viime kaudelle ja voittaja Asolle.
Kuva

Avatar
Käpsytin
Ninja
Viestit: 3067
Liittynyt: 30 Loka 2009 12:45

Re: BB Finaali 2010

Viesti Kirjoittaja Käpsytin » 29 Marras 2010 01:37

RealPlayer kirjoitti:Niko tuskin nauttii uusintakierroksen niukasta voitosta niin vilpittömästi kuin ns. "tavis"-kilpailija...
Varsinkaan siinä vaiheessa kun tajuaa että todellisuudessa Niko menetti kauden aikana valtavasti entisiä kannattajiaan jotka hänellä oli vielä kauden 2007 jäljiltä, mm täällä Plazalla entinen erittäin suosittu asukki nousi tämän kauden ykkösinhokiksi monien vannoutuneiden BB:n seuraajien silmissä. Niko voitti niukasti vaikka Nikon takana oli valtava julkisuuskoneisto aina Hunkseista, lehtien ja Maikkarin sivuilla keikkuneesta miss Helsingistä ja Eerikäisen pariskunnasta lähtien, silti tavis-Marika keräsi kauden aikana taakseen melkein julkkis-Nikon kaatoon riittäneen kannattajakunnan.

Nauttikoot Niko voitostaan ihan niin paljon kuin hyvältä tuntuu, oikeudenmukaisuus ei ilmeisesti koskaan ole Nikolla ollut kovassa huudossa.
:Love: Kätlin & Johanna :Love:
- Ou mai kaat, 110% suloisen herttaista ihanuutta -

Naamis
Intruuderi
Viestit: 264
Liittynyt: 24 Marras 2010 15:50

Re: BB Finaali 2010

Viesti Kirjoittaja Naamis » 29 Marras 2010 07:30

Käpsytin kirjoitti:
RealPlayer kirjoitti:Niko tuskin nauttii uusintakierroksen niukasta voitosta niin vilpittömästi kuin ns. "tavis"-kilpailija...
Varsinkaan siinä vaiheessa kun tajuaa että todellisuudessa Niko menetti kauden aikana valtavasti entisiä kannattajiaan jotka hänellä oli vielä kauden 2007 jäljiltä, mm täällä Plazalla entinen erittäin suosittu asukki nousi tämän kauden ykkösinhokiksi monien vannoutuneiden BB:n seuraajien silmissä. Niko voitti niukasti vaikka Nikon takana oli valtava julkisuuskoneisto aina Hunkseista, lehtien ja Maikkarin sivuilla keikkuneesta miss Helsingistä ja Eerikäisen pariskunnasta lähtien, silti tavis-Marika keräsi kauden aikana taakseen melkein julkkis-Nikon kaatoon riittäneen kannattajakunnan.
Tämä on totta. Nikon voittoa buffattiin aivan joka tuutista. Jo alun alkaen asetelmat olivat kaikkien muiden paitsi Nikon (ja Ninon) kannalta epäreilu. Ei ihme että moni asukas kyllästyi tähän leíkkiin ja alkoi negailemaan talossa. Paul sai sitten jopa tarpeeksen ja lähti kävelemään.

Ja silti Marika, jolla itselläänkin on paljon vihaajia, pystyi lähes selättämään Nikon jonka voittoa buffattiin kaikkialla mediassa. Sanoisin, että todella nolo voitto Nikolle. Ensi kaudella sitten esim. Kaki ja Olli ainoina uusvanhoina mukaan?

Paska kausi sai arvoisensa päätöksen. No, tämä kausi päätyy täällä plazalla historian kirjoihin Marikan ylivoimaisesta suosiosta ja Nikon ylivoimaisesta inhokki-asemasta.
BB2010 - ensimmäistä kertaa kiusaaja voitti!

Avatar
minttuli
Verokarhu
Viestit: 1172
Liittynyt: 07 Elo 2006 15:54
Paikkakunta: Kemi

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja minttuli » 29 Marras 2010 07:43

Pettymys siihen , että voittaja oli valittu, ennen kun kukaan ehti taloon astuakkaan...
NikoN , ihan suosikkiainesta ennen , menetti aikankin minun silmissäni sen kaiken hohdon mitä hankki omalla kaudellaan.
Se on piiri pieni pyörii, kun ohjaa tätäkin formaattia... Haiskahtaa viimeiseltä kaudelta !

Avatar
DosterMan
Big Brother
Viestit: 5562
Liittynyt: 23 Syys 2008 16:51
Paikkakunta: Elderlings

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja DosterMan » 29 Marras 2010 08:31

Fakta vaan on, että äänestäjävolyymi on paljon isompi. Plazan suosio on todettu aiemminkin olevan kuin hyttysenpaska valtameressä. Täällä mitataan vaan tietyn fanaattisen ryhmän suosiota. Suomen Kansa on puhunut.
aadeehoovee: 17p DosterMan – Uskon palkinto. Valo pimeydessä kun kaikki tuntui jo menetetyltä.

jontse
Tuotantoassistentti
Viestit: 51
Liittynyt: 18 Syys 2010 20:52

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja jontse » 29 Marras 2010 08:36

Saattais enemmän olla halukkaita ohjelmaan jos sitä pottia vähän nostettais voittajalle? eikö voisi olla myös ns, tuplausmahdollisuuksia onnistuneista viikkotehtävistä, esim joka 3 viikko ois mahdollista korottaa voittopottia (siis voittajan) 50 > 75 > 100? ei huono ois tuokaan? saattais tuoda enemmän aktiivisuutta taloon tyypeille ku tajuaisivat et mahdollinen voittajan potti kasvaa :D

Siis tarkoitan sitä mitä tänä vuonna käytetään slovenian "julkkis"-bb:ssä.
Suosikkiasukkaani:
1. Iida (2012) / 2. Anniina / 3. Sari / 4. Janica / 5. Janita (RIP) / 6. Katja (2021) / 7. Eevis

Avatar
Goofy
Tuottaja
Viestit: 1107
Liittynyt: 31 Elo 2009 08:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Goofy » 29 Marras 2010 08:48

Naamis kirjoitti:Hauska huomio muuten: kelatkaapa youtubesta tai jostain aikaisempien vuosien voittajien reaktiot tuloksen selvittyä. Näihin verrattuna tämän vuoden Nikon reaktiota voi kuvata kolmella sanalla: kliininen, muovinen ja lame.
Joo, kattelin samaa suorassa. Marika hyperventiloi kun viimestä päivää mutta hanksi oli jäykkä ku p* junttilan tuvan seinässä. Tietysti alkoi tapansa mukaan pillittää hiljaa kun nenilleen saanut pikkupoika kun voitto julistettiin. Ja tunnelma oli total seis ja kalsea kun juontajapari marssi taloon. Ei jälkeäkään edellisvuosien voittajien riemusta.

Vanhojen "starojen" taloonmarssi pilasi tämän kauden total. Hetken iloitsin Ninon näkemisestä mutta se oli pian ohi. Asetelma oli täysin epäoikeudenmukainen tavis-asukkaille. Surkea surkea veto.

BB:a ei pelasta mikään muu kun tuotannon vaihtuminen. Jospa tuosta em. uutisesta tulisi vielä BB:n pelastus.
Taviskausi rules

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 29 Marras 2010 08:54

^ En ole "me too!" -viestien ylin ystävä, mutta on pakko allekirjoittaa Goofyn ylläoleva kuvailu voittajan julkistuksen tunnelmista ja johtopäätökset kauden luonteesta n. satakaksikymmentäprosenttisesti (vai mikä se oikea luku olikaan.)

Avatar
Marianne
Pähkinäpörriäinen
Viestit: 1581
Liittynyt: 08 Elo 2006 23:28

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Marianne » 29 Marras 2010 09:23

Jee! Nikon voiton ansiosta minä voitin tämän palstan arpajaiset, siistiä.

Mutta muuten oli aika paska kausi.

Asukkivalinnat floppasi totaalisesti. Kun katselin extrassa koko sakkia yhtä aikaa, niin ajattelin että voi kristus minkänäköistä sakkia, tytöt pahimman luokan pissiksiä oksettavine legginseineen ja ilman pöksyjä oli suurin osa. Voisi vähän hävetä itseään. Asukkaat ei tehneet koko aikana mitään mielenkiintoista oma-aloitteisesti, makasivat vain sohvalla höpöttämässä turhanpäiväisykksiä. Ainoat hyvät asukkivalinnat oli Marika, Satu, Mia ja JaniT. Ikärajaa pitäisi nostaa 23-vuoteen ja määrätä osallistumiskielto pissiksille.

Vanhojen asukkien takaisin tulo oli typerin twisti koskaan. Ehkä muuten hyvä, jos ei olisi otettu neljää sairainta sekopäätä mitä bb:ssä on ikinä ollut. Olisi valittu NikoN ja neljä muuta 2 ja 3 suosikkien jokaiselta kaudelta. Viimeisenä taloon jäänyt vanha asukki olisi saanut 10 000 tai jos ennen finaalia olisi ollut useampi, niin olisivat olleet keskenään äänestyksessä.

Tehtävien idea oli usein hyvä, mutta totetus karmea. Tuotanto mielivaltaisesti päätti onnistuuko vai ei. Viikkotehtävät voisi toteuttaa britti-tyyliin, että on viisi tehtävää, joista kunkin tekee pari asukkia, ja jos neljä viidestä tehtävästä onnistuu tehtävä on onnistunut. Harvat viikonlopun tehtävät oli pelkkää ajantappoa, joissa kukaan ei voittanut.Sen farmiviikon eläintehtävien aikana oli ihan typerää että kaikki asukit laitettiin juoksentelemaan eläimien perään, raukkaparat pelkää.

Kaipaisin enemmän kunnon kilpailuja asukkaiden välille, kunnollisia palkintoja voittajille ja ennen kaikkea sitä, että katsojat arvostaisi hyvää tehtävissä suoriutumista ja äänestäisi alisuoriutuvat luuserit pois.

Bileet oli umpitylsää katsottavaa, kaikki vaan lilluu tuntikausia paljussa. Tykkäisin siitä että olisi teemajuhlia joissa on kunnon ohjelmaa. Enkä tykkää siitä että kaikki bilettää yhtä'aikaa ja saa bileet ilman syytä. Voisi tehdä niin että kaksi huonoiten tehtävistä suoriutunut toimii bileissä baarimikkoina tai joku tehtävä joka määrittää ketkä saa osallistua bileisiin.
QL 2014: kakkonen on ykkönen.

Avatar
ff
Isoveli
Viestit: 7286
Liittynyt: 07 Marras 2007 03:05
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja ff » 29 Marras 2010 09:24

^^^ Niin Nikosta paistoi sellainen ylimielisyys pitkin kautta, vaikka sitä ei jotkut huomanneetkaan. Mutta kuten jossakin asiasta mainitsin niin luonnollistakin se toisaalta on, mutta sitten oli vielä nämä Marikan ali-arvioinnit/tylytykset/ kädet suun eteen temput niin ei kovin hyvä kuva jäänyt Nikon toisesta tulemisesta. Etenkään, jos siis hänen käyttäytymistä verrataan Mardikseen jota monet muutkin asukkaat ajoittain sättivät yhdessäkin(lukuunottamatta muutamia kuten esim. Hannu/JaniT). Eli lähti tavallaan enemmistön kelkassa sättimään Marikaa, kun muutkin tekevät niin parempi minunkin. Toki, jos ei oikeasti tykännyt Marikan persoonasta alussa niin that's fine. Toivottavasti itse huomaa kuitenkin nauhalta, että ei mennyt kaikki ihan positiivisuuden/ystävällinen kaikille -kuvan mukaan kuten viimeksi mutta toisaalta, jos halusi olla vähän värikkäämpi persoona tällä kerralla niin siinä kyllä onnistui varsin mainiosti.

Itsekin siis olin ennen kautta kovasti Nikon kannattajaa, koska hän olisi ansainnut voiton jo viime käynnillään sveitsi-salen edestä. Sitten kun kuulin, että jahas toinen yritys lähdössä kohti voittoa niin jo silloin ajattelin, että näinköhän Niko ansaitsee sitten tämän kauden voittoa. Itselle kauden voittaja oli Elisabet, koska ei tuollaista tunteella elävää naisasukasta ole nähty koskaan suomen bb:ssa. Mira saattaisi päästä melko lähelle, mutta minä en tykännyt hänestä en sitten yhtään.
Eeppinen debyytti: Girls' Generation (소녀시대) – 다시 만난 세계 (Into The New World) (Live 2013)
-----
1. Esa A (BB5) 2. Elisabet (BB6) 3. Niko (BB3/BB6) 4. Kristiina (BB11) 5. Tuija (BB5)

Avatar
Goofy
Tuottaja
Viestit: 1107
Liittynyt: 31 Elo 2009 08:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Goofy » 29 Marras 2010 09:37

^^ Ton Mariannen viestin vois kaivertaa kivitauluun ja lähettää tuotannolle, niin totta siinä joka sana ja kaikki epäkohdat mitkä minustakin meni päin prinkkalaa tällä kaudella.

Katsoin kanssa extralähetystä, jossa oli koko kauhugalleria rivissä. Ajattelin että ei voi olla totta mitä jengiä! Kun heitä katseli, niin 4 finalistia tuntui ihan joululahjalta, niin oikeat tyypit tuosta kurasta oli siellä talossa. Että jonkinlainen oikeus tässä onneksi tapahtui, vaikka lopullinen voittaja olikin väärä.

Uskomaton "tyyli" oli muuten näillä pudonneilla naisilla, Ksenia ja Henna nyt kärkipäässä, voiko kauheamman näkösiä naisia vastaan tulla. Ja Mari nyt tietysti huh huh. Mia aiheutti saman kauhunväristykset niinkuin ennenkin. Jonkinlaista rajaa pitäisi noihin asukasvalintoihin saada, JOS BB nyt siis ylipäänsä jatkuu.
Taviskausi rules

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 29 Marras 2010 10:34

Marianne kirjoitti:Bileet oli umpitylsää katsottavaa, kaikki vaan lilluu tuntikausia paljussa.
Sivuhuomio: tällaiseen tv-tuotantoon ei kyllä sovi noin metelinen poreallas. Paljukeskusteluista ei usein tahtonut saada mitään selvää kun altaassa oli se kohiseva ja humiseva poreilu päällä.

Avatar
Sihi
Sala-asukas
Viestit: 10643
Liittynyt: 04 Helmi 2005 14:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Sihi » 29 Marras 2010 10:40

BrutalGentleman kirjoitti:
Marianne kirjoitti:Bileet oli umpitylsää katsottavaa, kaikki vaan lilluu tuntikausia paljussa.
Sivuhuomio: tällaiseen tv-tuotantoon ei kyllä sovi noin metelinen poreallas. Paljukeskusteluista ei usein tahtonut saada mitään selvää kun altaassa oli se kohiseva ja humiseva poreilu päällä.
Paremmin kuitenkin kun edellisvuosina. Silloin ei paljupulinoista saanut yhtikäs mitään selvää.
"No v*ttu vedä ittes vaikka hirteen tuol v*tun PK-huoneessa, tee jotain v*ttu et sut muistetaan."
-Niko Saarinen-

1k3l
Mökkiläinen
Viestit: 231
Liittynyt: 08 Loka 2011 14:40

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja 1k3l » 29 Marras 2010 12:25

Paskalle kaudelle sopiva lopetus :lol:

Avatar
Santra
Voittaja
Viestit: 727
Liittynyt: 25 Elo 2008 14:16
Paikkakunta: Jossain Savossa

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Santra » 29 Marras 2010 12:29

Asukasvalintoihin olin jo ensimmäisestä illasta lähtien pettynyt. Uudet asukkaat eivät Eetua lukuunottamatta olleet sen kummempia. Ns.uusvanhojen tulosta en alussa oikein pitänyt, mutta kuitenkin Niko N ja Nino olivat heistä parhaimmat ja antoivat potkua taloon sopivasti.

Viikkotehtävistä parhaat olivat mielestäni Autiosaari, Junatehtävä ja Toimistohommia. Jeboulandiasta en muuten pitänyt, mutta Tuhma-Jebou oli loistava hahmo käkätyksineen ja pelotteluineen.

Asukasvaihto oli sinänsä onnistunut tapahtuma, mutta välttämättä ei tarvitsisi ainakaan seuraavalla kaudella ( mikäli sellaista tulee) tehdä.

Tuotantoryhmää voisi vaihtaa tai ainakin uudistaa, jotta ohjelmaan saadaan uutta potkua.
24/7 kaapelissa.

Avatar
plop
Isä Pernoo
Viestit: 3281
Liittynyt: 27 Elo 2006 21:43

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja plop » 29 Marras 2010 12:43

Jokaisella edellisellä kaudella voittaja on ollu sellainen, josta oon tykännyt. Tällä kaudella ... en oikein tiedä, mitä sanoisin. Niko oli vuonna 2007 tavis, josta tykkäsin kovastikin. Tänä vuonna jollain tapaa ylimielinen ja toki tietoinen suosiostaan, joten voitto ei tullu yllätyksenä. Nikon reaktio voittoon (ai mikä reaktio?!?) ei yllättäny, niinku ei juuri mikään muukaan tällä kaudella.

Tehtävät oli muutamaa lukuunottamatta täysin sponsorien mainostamista. Joku pleikkarin pelaaminen .. kuka oikeesti jaksaa seurata monta päivää sellasta?!

Välillä innostuin hyvistä ideoista, esim. pönttö ja salapari. Mutta näistäkin puuttui täysin suunnitelmallisuus. Hyviä ideoita, paskoja toteutuksia.

Asukkaat oli hyviä ja osa jopa loistavia! Harmittaa silti, että niitä pitää sinne kesken kauden roudata about joka toinen viikko. Asukkaat ei keskenään kiinny toisiinsa, saati sitten katsojat asukkaisiin. Monia aivan mielettömän hyviä asukkaita kuitenkin oli valittu, esim. Elisabet, Satu.. (mielenkiintoisia niin hyvässä kuin pahassakin)

Uusvanhojen tulo taloon oli mielenkiintoista, mutta Nikon astuttua taloon tuli heti tunne, että näinköhän tässä käy. Julkkis taloon ja voitto sille.

Jep. Vaikea vielä sanoa oikein mitään muuta tässä vaiheessa. Toivottavasti BB kuitenkin jatkuu. Syksy on kamalaa aikaa ilman sitä :D Kovasti kuitenkin toivon, että tuotantoyhtiö vaihtuu. Uusia ideoita ja katsojien huomiota kaivattais!

Avatar
Tahiti
Vaihtoasukas
Viestit: 335
Liittynyt: 24 Loka 2010 13:05

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Tahiti » 29 Marras 2010 15:17

Tuntuu vieläkin pöllöltä tämä kausi. 13 kilpailijaa menee sisään taloon kisaamaan BB-voitosta. Sitten tuleekin kilpailija vuodelta 2007 ja vie koko potin. On se vaan niin väärin kilpailijoita ja yleisöä kohtaan, olisin suonut kilpailijoille tasavertaiset mahdollisuudet ilman ennakkosuosikkeja talossa.

Avatar
dertsi
Puhuva pönttö
Viestit: 1711
Liittynyt: 19 Syys 2010 17:14

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja dertsi » 29 Marras 2010 15:42

Kaudessa oli hyvää/onnistunutta:
- Elina Viitanen :thumbsup
- Extrat (perusteluksi ks. ed. kohta)
- tajuttiin laittaa Elina Susannan kaveriksi Talk Show'hun
- viikkotehtävistä farmiviikko ja Jeboulandia
- asukasvaihdokki Sandra
- Nikosta tuli viimeinkin BB-voittaja :cheers

Kaudessa oli huonoa/epäonnistunutta (valikoitu lista):
- Susanna Laine :evil:
- Talk Show't ja niiden sisältö :twisted:
- täysin epäonnistunut finaalilähetys sisällöllisesti ja tunnelmaltaan
- hyvien ideoiden totaalinen lässäyttäminen (salahuone, salapari yms.) :whois:
- Isoveljen epätasa-arvoinen kohtelu muita asukkaita kohtaan
- suurimmaksi osaksi tylsät viikkotehtävät
- sisustukseltaan ruma ja kolkko talo, samaten Talk Show -studio oli todella karu
- asukkailla oli talossa tylsää ja niin myös katsojilla :tired
- rahastuksen makua enemmän kuin koskaan
- kauppaa ei ollut tänäkään vuonna
- mitään oikeasti uutta, hienoa ja mullistavaa ei keksitty
- huumoria ei ollut tarpeeksi
jne.
When I see my face, there's not a single thing I'd change.

Sarki
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 514
Liittynyt: 26 Syys 2010 04:31

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Sarki » 29 Marras 2010 16:01

Stobe kirjoitti: Ja samoilta sivuilta vähän tuoreempi uutinen Ruotsin tulevasta BB:sta, jonka tuotantoyhtiönä toimii käsittääkseni juuri tuo Endemol Nordic.
Voisikohan tämä olla jollain tavalla yhteydessä noihin tuotantoyhtiön vaihdoshuhuihin? Jos näin on, niin toivotaan, että Räisänen ja Aaltonen eivät ole ko. lafkan palkkalistoilla ensi vuonna.
Sopisi kyllä hyvin sillä Ruotsin beebeenhän osti tv4 eli maikkarin omistaja.
Eli omistajalla vahva usko beebeen jatkumiseen. Kun Elina teki kierrosta siellä tuotantotiloissa työntekijöiden kuvien kanssa seinällä oli kaksi Ruotsin lippua. Olivatkohan olleet opintomatkalla.

Ja taitaisi tulla halvemmaksi kuljettaa asukkaat valmiiseen Ruotsin taloon.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “2010”