81. päivä

Kaikki liveketjut arkistoituna.
BBPlaza
Botti
Viestit: 58
Liittynyt: 28 Elo 2008 10:33

81. päivä

Viesti Kirjoittaja BBPlaza » 12 Marras 2009 23:00

Keskustelua 81. päivästä
BBPlaza.net - Big Brother-fanisivusto!

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 13 Marras 2009 09:14

Kätlin heräsi ja lähti sipsuttelemaan vessaan. Dana nosti hetkeksi päätään, mutta jatkoi unia. Sami ja Esakin ovat jo hereillä. Esa totesi, ettei herätystä ole vielä tullut. Sami ei malttaisi odottaa enää. Kätlinkin tuli vielä takaisin sänkyyn.

9:21 Kamerat surisee siihen malliin, että kohta tulee herätys. Tonikin aloitti jo oman surinan. Antti lähti vessaan ja Kätlin siirtyi tallustelemaan keittiöön hieroen silmiään. Sami myös hetken päästä pois makkarista ja aamuhali Kätlinille.

9:23 Kätlin Antin jälkeen vessaan ja äijät alkoivat pohtimaan kelloa. Aika paljon jo varmaan. Sami mietti, että 8 on pimeä, niin on ainakin 9. Antti suuntasi takaisin makkariin ja Sami jäi odottelemaan vessavuoroaan.

9:25 Kätlin makkariin. Dana tiedusteli onko jo aamu. Kätlin raportoi, että on aika valoisaa jo.

9:29 Sami viimeisenä takaisin sänkyyn. Dana alkoi jo venyttelemään, mutta nukahti puolittaiseen X-asentoon.

9:35 Normaali herätys ilman marssimusiikkeja. "Jes! Hyvää huomenta!" Arvelevat, että tehtävä loppui nyt. Kätlin lähti ensimmäisenä suihkuun. Sami odottelee jo varastoa auki ja tupakkaa. Sami ja Steph hyökkäsivät Sampon päälle "panemaa". Sami ollut hereillä keskellä yötä Danan kanssa. Pari kertaa käynyt pesemässä hampaatkin, kun maistui paska suussa. Sami kertoi unestaan, että marssimusiikki alkoi ja pihalla oli jotain turisteja "Hei mä oon nähny noi telkkaris!" Dana huuteli Kätlinille ja lähti kimppasuihkuun. Antti totesi, ettei ole jalat enää kipeitä. Sami laski, että nyt on makoiltu 11 tuntia.

9:39 Aamutoimia keittiössä. Porukka oli valmistautunut niin aamulenkille. Aso meni hierontatuoliin ja vittuili jotain Tonille ja Samille. Äijät heittivät takaisin, että kyllä Asokin vielä lähtee talosta.
Esa: Minäkin näin unta.
Joku: Minkä väristä?
Esa kertoi, että nyt oli ihan oikea uni. Olivat nukkumassa ja osa oli siirtynyt lattialle. Se siitä. Toni tajusi tyttöjen källin. Olivat varmasti ajatelleet, että aamulla lähtevät kiireessä lenkille ja laittavat eri parin kengät jalkaan.

9:43 Toni mietti, että kohtalaisella prosentilla on ollut äänestyksessä, kun 8 viikosta 4 kertaa. Sampo alkoi laskemaan monessa on itse ollut ja kertasi kuinka monta äänestystä on ollut. Tehotrio ja Sampo tyttöjen jälkeen suihkuvuoroon.

9:48 Danan mikki oli hetken hukassa ja lopulta tuli pukeutumaan Kätlinin ja Stephin kanssa. Steph tiiraili äijien perseitä kylppäristä. Sitten alkoi kertomaan, ettei pidä yhtään unistaan. Viime yönä näki 2 exäänsä ja jonkun naisen. Lopulta piti harrastaa exien kanssa seksiä, mutta päätyi sänkyyn sen naisen kanssa. Kätlin nähnyt, että lähti kaverin luokse Viroon ja se seurustelikin naisen kanssa, vaikka on oikeasti 110% hetero.

10:01 Toni tajusi, että voi hoitaa Levin reissun kuntoon ensi viikolla, kun lähtee sunnuntaina pihalle. Aso laittaa meikkivoidetta ja Sami tuli suoristamaan hiuksia. Aso kysyi laittaako Samikin ja Sami sanoi laittavansa myöhemmin salaa vessassa.

10:04 Sami sanoi, että Tonikin voitti edes jotain. On ollut polttamatta. Voi kirjoittaa diplomin siitä myöhemmin. Toni on varma, ettei tehtävä ole vielä ohi. Dana taas klikkaillut päässään, että äijät kävivät yöllä polttamassa. Sami muka sanonut niin. Sami totesi, ettei varmasti ole sanonut sellaista. Aamulla sanoi, että voisi tulla varastoon ja sitten pääsee polttamaan. Nyt Danakin tajusi.

warre1
Taivaan iskä
Viestit: 4255
Liittynyt: 20 Elo 2007 12:33

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja warre1 » 13 Marras 2009 11:43

rummut soi...

hölkkäys loruna tänään kai kaikki edelliset putkeen.

12:05 juoksu loppu ja kätlin kävi PK:sta saamassa komennon että trikoot vietävä varastohuoneeseen.
jatkavat sitten pillipeliä

Avatar
Mama
Isä Pernoo
Viestit: 3328
Liittynyt: 12 Elo 2007 21:23

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja Mama » 13 Marras 2009 12:38

Pillipeli meneillään edelleen.
Toni kysyy Asolta, että onko tällä ikävä kahvia. Asolla vähän on. Sami toteaa, ettei ole ikävä kahvia ja vois sen juonnin vaikka lopettaa.
"Ei mullakaan ole kahvia tai mittään silleen ikävä. Mutta yks asia on. Tupakka. Ei siellä ulkotehtävissäkään ollut kahvia ikävä. Ei pätkääkään. Ei PÄTkääkään. Mutta tupakkaa kun sais", marmattaa Toni.
Toni haluais kuulla vain yhden asian BB:ltä: "Terveysviikko on päättynyt!"

12.43 Samilla on kädet kalsareissa. (lyhyet kalsarit jalassa) ja Käpä kysyi:"Mitä sä Sami teet?" "Sulla heilui jotain siellä housuissa, mutta mä en nähnyt kunnolla, kun Danan pää oli edessä" :thumbsup
Sami meni etsimään Snifferiä. Muut hoputtavat häntä takaisin soffaryhmän ääreen pelailemaan pillipeliä. Steffi vaikuttaa tänä aamuna myös aika kärkkäältä ja ärsyyntyneeltä.
Sami jakelee välipalapatukoita. Toni haluaa maitosuklaisen. Niitä ei kuulemma ole edes ollut ja nytkin jäljellä on vain mansikanmakuisia ja naturelleja. Toni ottaa naturellin. "Tää on toinen maku mikä on lähellä persreikää", kommentoi Lapin lahja Suomen BB:lle :)
Esa pesee kasvojaan vessassa.
Steffi pitää melkoista huutokauppaa pelatessaan. "Ei tartte HUUTAA!", sanoo Toni. "Tarttee huutaa!", vastaa Steffi.

13.11 Pillipeli jatkuu, ja Esakin on jo mukana. Ei ole kovin ystävällissävyistä pelaamista. Yksi jos toinenkin on enemmän tai vähemmän ärhentyneitä..
Aso sanoo, että hällä menee hermot Steffiin, kun Steffi ärhentelee.
Varastohuone auki. Siellä on puhtaat lakanat ja pyyhkeet. "Siinä on teille pyykit, vittu!", toteaa Toni. Ja jatkaa mökötystä, valittamista, vinkumista.
Asolla menee kans hermot. Kertoi just.
Toni syö jotain pöydän ääressä ja valittaa:"Ei tää oo niin helppoo, vittu, ei tää oo helppoo..."
Toni pyytää Asoa lähtemään kävelemään.

13.20 Mensa toteaa, että onpas vesi tänään tiukassa, kun meni ottamaan vettä hanasta. Mutta toteaa samalla, että onhan sitä tänään valutettukin. Kätlinille oli epäselvää, että miksi talossa pitää valuttaa aamulla ja illalla vettä. Mensa ja Sami kertoivat, että pitää valuttaa, ettei putket jäädy. Että juokseva vesi putkistossa ei jäädy niin helposti.
Andte (arpa 16)!!! Tuo Lapin eksoottinen lahja Suomen BB:lle <3 jyrää voittoon!!

Avatar
Mama
Isä Pernoo
Viestit: 3328
Liittynyt: 12 Elo 2007 21:23

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja Mama » 13 Marras 2009 13:26

Kätlin kertoo opiskeluaikanaan tapahtuneesta "lukihäiriöstä". Olivat tehneet kemiantunnilla jotain rasvoja ja taululla luki "mittapipetti", ja Kätlin oli lukenut, että "mittapippeli". Hänpä sitten pyysi opettajalta: "I need some mittapippeli." :)
Ei ollut kuulemma vielä silloin hyvä suomen kieli, joten puhui osittain englantiakin.

Dana ja Käpä keskustelevat, että onko venäjän kielessä sanoilla sukuja, eli kuten vaikkapa saksan kielessä on feminiini, maskuliini ja neutri. "Mutta eihän englannissakaan ole", sanoo Käpä. Sampo selittää just saksan kielen sukuja, mutta ei muista että yksi on neutri. Muisti että DER, DAS, DIE on ne etuliitteet.

Aso viritteli taas tupakointikieltokeskustelun. Kertoi, että slummissa ei niinkään haitannut, kun hän nukkui paljon.

Toni tulee päikystä isolla hymyllä. (tekohymy) "Sarkasmihymy", sanoo Steffi.
"Kaikki pojat, niin... menemme välittömästi vaihtamaan kaikki lakanat ja toimitamme kaikki likaiset lakanat varastohuoneeseen", sanoo Toni.
"No niin DANA, hommiin!", komentaa miehet.
Naiset on sitä mieltä, että Esan ei tarttis mennä, kun se tekee muutenkin niin paljon. Sami sanoo, että kaikkien on mentävä, koska se on BB:n käsky.
"En mä ossaa", sanoo Aso, kun homma alkaa. "Et sä osaa mitään muutakaan", sanoo Sami. "Osaan mä panna naisia paksuksi", sanoo Aso.
Toni toteaa, että homma on mukavaaaa... Esa sanoo, että on muistettava, että lakananvaihto ei ole mikään marttyyritehtävä.
"Tää on hyvä viikko. Tää on paras viikko ikinä", tekoiloitsee Toni.

Sami kehoittaa, että lurauttaisivat lakananvaihtolaulun.
Aluslakanan kanssa ongelmia. Sami väittää, että lakana on väärän kokoinen ko. sänkyyn. Steffi yrittää neuvoa, mutta miehet toteavat, että hänen apuaan ei kaivata ja lennättivät tytön "muiden akkojen luo" keittiöön ja olkkariin.

Sami sanoo Sampolle, joka on vaan ihan relax-fiilareilla. "Älä sinäkin vänkää kokoajan vastaan. Oo nyt ihan iloinen. Hymyilet vaan..
"En mä hymyile koskaan, ei se ole mun tehtävä", sanoo Sampo.
Andte (arpa 16)!!! Tuo Lapin eksoottinen lahja Suomen BB:lle <3 jyrää voittoon!!

Avatar
Mama
Isä Pernoo
Viestit: 3328
Liittynyt: 12 Elo 2007 21:23

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja Mama » 13 Marras 2009 13:41

Ihan koko sänkyyn ei riittänyt aluslakanaa. Yksi reuna jäi paljaaksi.

"Ei tässä tartte mikään Einstein olla, kun laitetaan tyynyliinoja", sanoo Sampo.
"Niin, ei se Einstein mikään fiksu ollutkaan", sanoo joku pojista.
"Ei niin, vain säälittävä patenttivirkailija", hymyilee Esa.
"Ei me olla täällä jouduttu mitään tekemään. Sinäkin olet Sampo päässyt YSIKYMMPISEKSI täällä vaan nenää kaivamalla", toteaa Sami.
Sami lisää myös, että tämä oli niin "skidi dissi" BB:ltä heitä kohtaan. Sampo myötäilee.
"Tytöt vaan siellä puhuu meikeistä ja pulskistuu. Menkää lenkille vaikka!", huutelee Sami tyttärille.

Sänkyvaatteet vihdoin vaihdettu ja sänky pedattu. Vielä yhteistuumin Sampo ja Toni vie likaiset petivaatteet varastohuoneeseen. Valituksen ja vinkumisen kera ;)
Käpä sanoo, että myös puhtaat pyyhkeet tuli. "En mä uutta pyyhettä tarvii. Mä meen kotona samalla pyyhkeellä puoli vuotta, vittu", sanoo Sampo nallehattu päässään.
Pyyhkeitä ei kukaan laskenut, ja nyt epämääräistä laskeskelua, että riittikö kaikille. Ehkä riitti. Ehkä ei.

13.48 Tonia pyydetään päikkyyn juuri kun hän tekee lähtöä ulos kävelylle.Toni päikystä ulos. Eli se yksi lakana, joka puuttui on laitettava nyt paikalleen. Varastohuoneesta löytyi lakana, pussilakana ja tyynyliina, kun likaisia vietiin. Kaikkien miesten pitää olla paikalla laittamassa.

14.10 Antti, Toni ja Sami kävelemässä pihalla. Antti kysyy, että onko Tonilla muita huolia kuin tupakantuska. Ei ole kuulemma. Antti kysyy, että jos tulis ehto, että joko saatte polttaa, mutta ette saa käyttää alkoholia, niin mitens sitten. "Alkoholi häviää 100 - 0", sanoo Toni. Sami on samaa mieltä. Haluaa tupakkaa, mutta voisi olla juomatta, jos olisi valittava.

14.14 Toni arvelee kellonaikaa, että josko pääsis nukkumaan. Samin mielestä ei vielä pääse nukkumaan, kello on noin kuusi.
Andte (arpa 16)!!! Tuo Lapin eksoottinen lahja Suomen BB:lle <3 jyrää voittoon!!

Avatar
Mama
Isä Pernoo
Viestit: 3328
Liittynyt: 12 Elo 2007 21:23

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja Mama » 13 Marras 2009 14:16

Kävelijät jatkavat.
Antti kysyy miesten tunnelmia sunnuntain suhteen. Ei oikeastaan mitään kuulemma. Toni sanoo, että vähän epäreilua on että äijä lyödään ensin ihan maihin tällä viikolla ja sitten pitäs vielä selvitä äänestyksestä. Sami toteaa, että ihan sama jos lähtee, hyvät on fiilikset. Miettivät että tässä on niin vähän enää jäljellä ja että kaikkea on jo koettu. "Eikä tässä voi enää uusia asukkaitakaan tulla", toteavat he.
Antti spekuloi että voisi olla sellainenkin vaihtoehto, että joku pudonneista äänestettäis takaisin taloon. Sami toteaa, että se vois kyllä olla mahdollista. Mutta että ketään ihan uutta ei tule.
Toni veikkaa, että EsaJ:tä kiusattiin tahallaan paljon, ja sitten hällä meni hermo ja sitten hänet äänestettiin pois.
Sami käy spekuloimaan, että mitä näytetään ulkomaailmaan, niin sehän se ratkaisee.

14.48 Aso käy miettimään, että hällä ei ole työpaikkaa. Mutta on hakenut Kinopalatsiin lipuntarkastajaksi. Käpän mielestä se ei ole mikään 8h/päivä -duuni eikä hyvin palkattu . Aso kertoo että ei mene rahaa vuokraan, koska asuu kotonaan vielä ja äiti ruokkii hänet, niin ei mene ruokaankaan rahaa.

14.56 Käpä tarvitsisi uuden ripsivärin. Toni sanoi, että jos hän sais tupakaaa, niin tytöt vois saada vaikka varastohuoneen täyteen ripsiväriä. Danalta kysyttiin, että onko tämä päättänyt, että lopettaisko tupakoinnin nyt, kun on tullut taukoa polttamiseen. Dana ei ole vielä päättänyt. "niin varrrmaaan..", sanoo Aso ja Toni ja lisäävät, että jos Dana olis päättäny lopettaa, niin se sanois sen nyt.

15.06 Aso kokkailee ruokaa. Paistaa sieniä.
Toni päätti ottaa Light colaa. Muut ensin vähän toppuuttelivat, mutta sitten totesivat, että siinäpä ei olekaan sokeria. Iso osa asukkaista istuu ruokapöydän ääressä.

15.18 Pierukeskustelua. Joku taas pieraisi, ylläri. Steffi kertoo ruoanlaittajille, kun ovat jo syömässä paistettuja sieniä, että "mun vatsa menee niin vitun sekaisin pippurista".
Sampolle mikrofonin asennonkorjauskuulutus. "Ethän sä edes puhunut mitään", kommentoivat muut.
Andte (arpa 16)!!! Tuo Lapin eksoottinen lahja Suomen BB:lle <3 jyrää voittoon!!

Avatar
Mama
Isä Pernoo
Viestit: 3328
Liittynyt: 12 Elo 2007 21:23

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja Mama » 13 Marras 2009 15:28

Dana pohtii, että olisko Nino tykännyt tästä viikosta. Idea hänen päähänsä tuli siitä, kun Aso sanoi haluavansa syödä jotain muutakin kuin ruohoja.
Toni ei voi sietää sieniä ja muut kyselevät häneltä asiasta enemmänkin. "Syötkö kanttarelleja, syötkö grillattuja herkkusieniä", kysyvät he. No, ei Toni syö, kun ei voi sietää sieniä!

Toni pupeltaa porkkanaa. Dana haluaa perunamuussia ja Kätlinin kotletteja.
Sami kertoi, että hän ei ehtinyt kuin pikkaisen maistaa niitä. Ja sitten lähdettiin leikkaamaan johtoja ja kun tultiin takaisin, ei kotletteja enää näkynyt. Toni kyselee ko. kotlettien reseptiä. Käpä kertoo.

15.29 Mensa ja Antti pihalla urheilemassa. Mensa avautuu Antille, että "jokailtainen dokaus" ylitti vähän odotukset (eli että hänen mielestään se alkoi mennä jo yli) , vaikka hän tiesi, että talossa kyllä on bileitä. Antti kysyy Esalta, että onko tämä BB-talo tarpeeksi psykologinen testi ihmiselle. Mensan mielestä tämä on ollut paras kausi, sen perusteella, että mitä hän on katsellut aiempia kausia. Etenkin slummiparatiisi-asetelma oli oikein hyvä. Esa uskoo, että hän on oppinut itsestään ja muistakin. Antti kysyy, että mitä Mensa on itsestään oppinut. Kuulemma pinna on pidempi kuin hän oletti. Itsensä motivoiminen oli helpompaa, kuin luuli. Eli turhan toisto on hänen mielestään typerää, mutta on silti saanut itsensä motivoitumaan. "On löytänyt mieltä mielettömyydestä, tai sitten on vaan tulossa hulluksi," toteaa hän. Antti kysyy, että onko Mensan mielestä sellainen, että ei tapahdu mitään tämän mielestä turhaa. "Ei , se on lepoaikaa", sanoo Mensa.
Esa kertoo, että hällä on edelleen joku jälkitrauma 5v sitten tapahtuneesta tragediasta. Hän ei oikein ole osannut pysähtyä sen jälkeen. Kertoo, kuinka vaan paahtoi eteenpäin, eikä oikein ole keskittynyt ottamaan aikaa itselleen/pitämään lomaa...
Andte (arpa 16)!!! Tuo Lapin eksoottinen lahja Suomen BB:lle <3 jyrää voittoon!!

Avatar
Mama
Isä Pernoo
Viestit: 3328
Liittynyt: 12 Elo 2007 21:23

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja Mama » 13 Marras 2009 15:40

Antti ja Esa ovat pysähtyneet. Vähän venyttelevät.
Esa kysyy, että onko Antin elämässä ollut traumaattisia hetkiä. Antilla ei ole mitään niin pahaa ollut, mitä Mensa on kokenut. Kertoo, että edes ihan lähipiirissä ei ole ollut itsemurhatapausta. Opiskelukaveri on tehnyt itsarin, mutta ei ollut läheinen.
Käsittelevät vähän sitä, että miten olisi voinut tunnistaa merkkejä itsarin tehneen aikeista.
Antti kertoo, että hänen tapansa käsitellä vaikeita asioita, on puhuminen. Esa kertoo, että hän on enemmänkin itsenäisesti työstäjä.
Esa kertoo, että slummissa pärjäämiseen vaikutti kuitenkin tämä hänen kokemansa tragedia. Että laittoi asiat oikeaan mittakaavaan. Eli asiat olivat oikeastaan ihan hyvin siellä. Antti pitää itseään onnellisena ihmisenä. Ei ole talossa kovin onneton, eikä ulkomaailmassakaan. "Milloinkas olet itse kiljunut riemusta", kysyy Mensa. "Oletko täällä kiljunut riemusta", jatkaa hän. Antti ei ole talossa kiljunut riemusta. Esa ei ole kiinnittänyt huomiota, että Antti olisi kiljunut talossa. "Ne on ne kovaäänisimmät, jotka täällä kiljuu", jatkaa Esa. Sitten Esa kysyy, että miten Antti reagoi, kun kuuli pääsevänsä taloon. Oli kuulemma kaksijakoiset tunnelmat. Suhtautui hymähdellen. Ehkä vähän naurahti. Ei se kuitenkaan valtava yllätys ollut, kun kuitenkin on taloon hakenut.
Sitten Esa kysyy milloin Antti on viimeksi itkenyt siviilissä. Muutama vuosi sitten takaperin kuulemma. Pari vuotta sitten kissan kuolemaa itki Antti. Antti ei kuulemma tule kovin helposti surulliseksi.
Mensa ei muista milloin olis ollut surullinen. Alkuvuodesta oli pyytänyt yhtä tyttöä ulos, ja silloin oli ollut vähän surullinen, kun tyttö kieltäytyi. Mensa oli ollut ihastunut tyttöön ja tyttö ei sitten lähtenyt ulos. Mensalla oli ollut kyllä uskomus, että tyttö ei suostuisikaan, mutta silti tuntui vähän pahalta, kun tyttö kieltäytyi.
Esa sanoo, että suihku kutsuu. Kiittää juttelutuokiosta ja toivottaa hyvää kuntoilunjatkoa Antille.
Andte (arpa 16)!!! Tuo Lapin eksoottinen lahja Suomen BB:lle <3 jyrää voittoon!!

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 13 Marras 2009 15:48

Dana toivoi Kätlinin tekemiä kotletteja. Alkoivat muistelemaan, kun Kätlin teki silloin kerran ja sitten mentiinkin pilkkomaan johtoja. Raksu teki myös omia rasvattomia. Dana haluaisi lisäksi perunamuusia.

Huomioivat, että ulkona alkaa olemaan jo pimeä. Kohta nukkumaanmenoaika. Toni sanoi, ettei ole kyllä paljoa tapahtunut. Koosteissa varmaan hänen PK-itkuja ja muuta.

Alkoivat puhumaan ihmisten geenien muuttumisesta. Sampo totesi, että Ranskan maajoukkueessa on varmaan 2 vaaleaihoista. Sami jatkoi, että ei kyllä RoPS:issakaan montaa ole. Tästä päästiin puhumaan Zidanen kilahduksesta. Zambrotta (oikeasti Materazzi) haukkui äitiä huoraksi. Aso sanoi, että suuttuisi itsekin siitä. Kätlin myös. Ei voisi ikinä suvaita sitä. Hirveää ajatella, että jotkut lyövät jopa omaa äitiään. Steph jatkoi, että jotkut huutelevat kaduilla "Mee pois tyhmä!"

Futiskeskustelu jatkui. Aso tiesi, että jossain maissa pistetään neulalla toisia pelaajia. Yritetään ärsyttää. Sami kuvittelisi, että jossain Etelä-Amerikassa. Steph kyseli missä futiksessa. Muut sanoivat, että ihan oikeassa futiksessa. Steph jatkoi kyselyä ja saivat jankata muutaman kerran. Steph totesi, ettei ole ikinä kuullut sellaisesta. Kätlin kauhisteli, että siinähän voi levitä kaikki taudit. Samin mielestä ei niillä huippu-urheilijoilla nyt mitään tauteja ole.
Kätlin: Tai sitten noppalla... ?
Muut ehdottivat nuppineulaa ja lopulta keksivät nastan. Aso totesi vielä, että sitä ei voida todistaa, niin on helppo keino ärsyttää.

Kätlin ehdotti juomapeliä. Samaa mitä Filippiineillä. Lasien edessä erivärisiä pillin paloja ja jokainen ottaa vuorollaan kupista yhden. Sen värin edessä oleva lasi pitää juoda. Muut tekevät eri juomia. Aso sanoi, että on maitovammainen ja ei voi juoda maitoa. Kätlin on myös maitovammainen. Sami alkoi huutamaan, että eihän siinä ole mitään järkeä. Hän ainakin laittaa maitoa. Aso sanoi vielä, että ei voi juoda maitoa. Sami ärähti, että ei pelkässä vedessä ole järkeä. Kätlin kertoi, ettei ole pelkkää vettä. Voivat sekoitella vaikka mitä.

15:49 Sitten aloitettiin pelaamaan. Vettä, mehua, mausteita, ihan mitä vaan löytyy. Dana alkoi kiljumaan, että lähtee pois pelistä. Ei voi juoda. Muut huutavat, että Danan pitää juoda. Dana sanoi olevansa yksi äijistä ja nyt ei voi juoda pientä juomaa.

15:51 Steph muistuttaa Pelkokertoimesta. Tippui paskajärveenkin. Dana valittaa, ettei pysty juomaan.
Steph: Sul on karvainen pimppi. Juo se mehu nyt.
Pienen jankkaamisen jälkeen joi pidellen nenästä kiinni.

16:01 Dana ja Toni hannailevat. Porukka alkoi huutamaan, kun Asolle tuli pahin ikinä. Sinappia oli ainakin. Olikohan myös parsaa. Greippiä päälle lieventämään makua. Kätlin seuraavaksi ja melkein sama setti.

16:04 Kätlin kertoi, että samaa voi pelata myös alkoholilla. Sami alkoi esittämään, että siinä ainakin yrittäisi saada paljon kaikkea. "No voi vittu tuli toi viski. Otetaa viel salmiakkikossu päälle."

16:22 Peli alkaa loppumaan, kun ei ole mitään palkintoa voittajalle. Kätlin mietti, että Samin lottokone olisi hyvä arpomaan juomia. Sami jatkoi manailua, että ei ole mitään panosta. Jos jokainen löisi 100€ peliin, niin joisi vaikka aamuun asti juomia. Peli jatkuu kuitenkin.

16:25 Sami hermostui Asolle, kun Aso sanoi, ettei saa nähdä minkä värin ottaa. Sami valitti, ettei ole huijannut ikinä missään. Vaikka pitäisi silmiä auki väriä valitessa, niin ei katsoisi. Aso vaan nauroi ja esitti raivoavaa Samia. Samille sattui lopulta sitten se pahin juoma ja kaikilla muilla on hauskaa.

16:31 Sami puristi greippiä sekaan ja sai lopulta juotua. Kätlin kauhisteli, kun tuli laitettua valkosipulia ja joutuu varmaan juomaan itse juuri sen. No on juonut kyllä kaikkea ennenkin. Lopettaa seuraavan jälkeen. Aso tuuletti, kun tuli helppo ja Sami totesi, että Aso varmaan näki. Seuraavaksi Aso teki Kätlinille viimeisen juoman. Katselivat kauhistellen, kun Kätlin kaatoi ykkösellä alas ja vettä päälle. Nyt Kätlin lopettaa tai muuten tulee oksennus kohta. Antti kysyi oliko pahin. Kätlin kertoi, että oli kyllä pahin ja nyt on paha olo. Sampolle oma juoma. Oli tarkoitus saada Samille, mutta nyt joutuu juomaan itse. Oksennusämpäri syliin ja valmistautuminen alkaa.

16:33 Sampo: Vittu mä en siitä kyrvästä ja välilihasta laatannu, nii en vittu laattaa tästäkää!
Sampo joi käsi täristen ja alkoi yökkimään. Steph käski ottaa greippiä päälle, mutta sitten olikin jo ämpärille käyttöä. Muut yökkivät ja Sampo oksensi lisää. Kaikilla muilla tietenkin hauskaa.

16:38 Sami, Aso, Steph ja Sampo vielä mukana. Sami pääsi taistellen jatkoon. Vieläkin tekee tiukkaa pidellä sisällä ja kesti hetken ennen kuin alkoi tekemään Asolle. Aso nauroi, että kaikkea saa laittaa, mutta ei valkosipulia. Sitähän Sami laittaa ensimmäisenä. Sampo päivittelee vieläkin, että tuli tehtyä itselleen tosi paha.

16:39 Kätlin alkaa tekemään kalaa. Aso sai juotua, mutta rikkoi jotain sääntöjä. Pitää juoda uudestaan.

16:40 Sami huudahti, että sauna on päällä. Sampon ilme kirkastui ja totesi, että heillä on siis bileet tänään. Aso ei joutunut juomaan muiden vaatimuksista huolimatta uudestaan. Nyt tekee Stephille.

16:43 Aso teki neljä juomaa ja kolmessa valkosipulia. Steph nosti tyhjän lasin värin ja vuoro siirtyi Sampolle. Nyt taas tarvitaan ämpäriä. Sampo otti jo nallenkin pois päästä. Juomassa valkosipulia, vihreitä papuja ja vähän vettä.

16:45 Kaikki katsomassa, kun Sampo meinaa oksentaa jo ennen juomista. Paitsi Esa on edelleen PK:ssa. Sampo ei kerennyt edes nielemään kaikkea, kun tuli jo ulos. Hirveä huuto ja räkätys, kun Sampo vaan jatkaa oksentamista. Aso syöksyi vessaan oksentamaan.

16:46 Sampo kysyi pitääkö vielä jatkaa. Kätlin sanoi, ettei tarvitse. Samin mielestä loppuu muutenkin oksentamiseen. Dana huomioi, että siellä haisee kala. Kätlin kertoi tekevänsä kalaa. Antti kysyi tarvitseeko apua ja tuli auttamaan ruuanlaitossa.

16:48 Aso oksensi äsken vessassa ja pelissä siis jäljellä vain Sami ja Steph. Esa tuli vihdoin PK:sta. Katselee hämmentyneenä mitä oikein tapahtuu. Kätlin kyseli elikkää, mutta ei ollut.

16:50 Samin vuoro. Juomassa ainakin balsamicoa ja valkopippuria. Kova keskittyminen lasi kädessä.
Dana: Änyytee nyt!
Sami veti ykkösellä, löi lasin pöytään ja lähti kävelemään ympäri kämppää. Dana nauroi, ettei se auta mitään. Sitten Steph.

16:52 Steph joi valkosipulijuoman sen kummemmin ihmettelemättä. Toinen perään ja sekin helposti muiden kauhistellessa.

16:54 Sami päivittelee, kun Steph tekee juoman mangosta ja balsamicosta. Samin mukaan peli ei lopu ikinä, mutta muut käskevät juomaan. Sami kohottaa maljan tuntemattomalle jumalalle.

16:55 Sami ei keksi enää edes mitään. Steph sanoi, että oman vuoron jälkeen voi vasta lopettaa. Tai nyt voi kyllä julistaa häviön. Sami alkoi katselemaan, että Steph laittoi vielä yli rajan juomaa. Eikä jaksaisi oksentaakaan. Steph käski kaataa pois, mutta samalla Sami alkoi jo juomaan. Peli jatkuu edelleen.

16:59 Steph joi ja nyt suunnittelee Samille. Vähän sinappia ja maitoa. Aso nauroi, että laittaa valkosipulia. Sami sai kerrankin arvonnassa tyhjän ja vuoro vaihtui.

17:02 Sami on selvästi päättänyt lopettaa pelin nyt. Pyysi Kätliniltä valkopippuria ja sitä valkosipulin sekaan. Stephille pahimmat. Dana ehdotti, että peli ei lopu ikinä, niin hän tekee Sampon kanssa samat juomat molemmille. Jos toinen oksentaa, niin peli loppuu. Antti veikkaa Stephin voittoa, kun voitti jo päällikkökisankin. Ason mielestä Stephillä on käynyt hyvä tuuri arvonnoissa. Sami on varma, että nyt ei käy enää hyvä tuuri. Tämän jälkeen tulee Sampon ja Danan juomat, jos ei ratkea.

17:05 Sami sanoi, että nyt tulee kuitenkin Stephille oranssi. Steph tuli ottamaan väriä ja Sami totesi vielä, että ottaa kyllä uuden, jos tulee oranssi. Oranssihan se sieltä ja Sami lähti kävelemään. Aso on varma, että Steph tunnistaa ne. Ason mielestä oranssi on lyhyin. Alkoi mittailemaan pöydällä ja muiden mielestä ei ole mitään merkittävää eroa, että voisi sormilla tunnistaa. Muut huutavat, että Aso on ainoa kuka tunnistaa ne. Aso on siis huijannut koko ajan. Sami jatkoi, että tässä taas nähdään millainen huijariluonne Aso on. Pyysivät Asoa ottamaan yhden. Aso sanoi, että on oranssi tai vihreä ja vihreä tuli. Muiden mielestä Aso kaivaa omaa kuoppaa. Ei Steph niitä voi tunnistaa.

17:09 Sami meinasi, että Steph kyllä varmaan voittaa. Steph sanoi, että voi ottaa uuden värin ja juo sen. Aso alkoi huutamaan, ettei saa olla marttyyri. Steph toisteli, että voi juoda sen. Muiden mielestä ei tarvitse ja se on Samin vuoro. Samille pahin. Sami ilmoitti, että lopettaa sen jälkeen. Juo kunnialla loppuun. Steph ehdotti, että tekee vielä hänelle, koska on tasoittava vuoro. Sami joi ja sitten Stephille vielä yksi. Sami onnitteli voittajaa. Danan mielestä pitää juoda vielä jäljellä olevat juomat pois. Tähän ei kuitenkaan alettu ja Steph julistettiin voittajaksi.

17:11 Aso hermostui, kun alettiin syyttämään huijariksi. "Sä oot Steffi jeesus ja maailman paras ihminen minkä mä tiiän." Toni nauroi, että tänään tulee niin riitaa, kun saavat bileet. Sopivat pelaavansa ulkomaailmassa panosten kanssa. Toni hihkaisi, että Levillä pelaavat sitten.

17:13 Toni sanoi, että yksi asia on varma, jos nyt tippuu. Ei ainakaan äänestä. Sami ei myöskään äänestä. Tai Asolle voi äänestää miinusta. Toni meinasi samaa. "Nyt äkkiä Leville. Aso-"

17:18 Kätlin, Steph ja Esa ottivat ainakin ruokaa. Steph alkoi kyselemään mitä joutuivat juomaan Filippiineillä. Kätlin luetteli "kepsuppi", viinietikka... Ensin pelasivat pullonpyörityksenä. Itse ei joutunut juomaan tai syömään mitään, koska siinä tuli joku mikä keskeytti. Lopuksi alkoivat pelaamaan samalla tavalla kuin äsken, mutta sitten käskettiinkin lähtemään talosta.

Aso kysyi miten Kätlinin nimi sanottiin siellä. Kätlin kertoi, että kutsuivat "Keitliniksi". Aso jatkoi tiedustelua kuulutuksista. Cathylle tuli englanniksi, mutta Kätlinille tuli usein paikallisella kielellä.

17:21 Sampo haki kaikkien hierontavälineet ja laittoi tärisemään käsiin. Sami ehdotti, että laittaa lattialle. Alkoivat pyörimään ja joku heitti pallon sekaan. Keksivät siirtää lainalaatikkoon. Siniset vs. pinkit peli alkoi. Esa ja Kätlin meinasivat, että se on liian kova ääni. Verrattavissa hiustenkuivaajaan. Ehdotettiin kylppäriin siirtämistä ja ovi kiinni, mutta äijät kyttäävät vaan pelin kulkua.

17:24 Toni keksi, että valitsevat yhden suosikin ja laittavat menemään keskeltä olkkarin pöytää. Voittaja on ensimmäisenä reunalla.

17:26 Sami hermostui, kun Aso laittoi liian aikaisin päälle. Sami totesi, että Aso on sitten pois pelistä. Aso puolusti, ettei tiennyt siitä säännöstä. Aso otettiin lopulta peliin. Mukana myös Dana, Toni, Sampo ja Antti. Kannustavat omia suosikkejaan.

17:28 Tonin suosikki jo ihan reunalla ja kauhea huuto. Tonihan sen sitten voitti. Myös muut sijoitukset ratkaistaan.

17:29 Sampo oli jo tulossa kakkoseksi, mutta lähti takaisin. Antti lopulta reunan yli ja uusi kierros alkaa.

17:33 Kätlin, Esa ja Steph siivoilevat. Aso voitti toisen kierroksen.

17:39 Toinen sija edelleen auki. Antti ja Sampo olivat pitkään reunalla, mutta muut siirtyivät jo kantaan, vaikka Sami ja Dana pyörivät keskellä pöytää pitkään. Toni mietti miten Aso sai niin hirveän startin. Varmaan huijasi taas. Sami veikkasi, että on virittänyt moottoria. Lopulta Antti pääsi reunan yli. Katsovat loppuun asti. Sampo kolmas ja Toni neljäs. Sampo ehdotti seuraavaa aloitusta pöydän toisesta päästä, kun valuvat aina samaan reunaan. Sami lähti viemään yhtä varikolle ja suunnittelee seiniä radalle.

17:44 Ajokit rivissä ja arpovat pilleillä omat. Danaa piti odotella ja sitten käynnistettiin.

17:49 Sami jäi taas pyörimään keskelle, vaikka kävi hakemassa varikolta uuden. "Ei paskasta saa konvehtia, vaikka käärisi paperiin." Toni voitti ja Dana toiseksi. Esa tuli katselemaan kisaa. Dana huuteli Kätliniä ja Stephiäkin katsomaan.

Danan mielestä on paljon parempaa kuin futis tai jääkiekko. Ja paljon parempaa kuin Formula 1. Dana totesi, ettei sauna ole päällä. Aso ja Toni saivat pienen väännön taas aikaan tupakasta ja tehtävän päättymisestä. Toni haluaa nyt tupakkaa. Sampo totesi, että on kyllä paska peli. Danankin mielestä. Jaksoi taas hetken.

17:52 Kätlin tuli sohvan reunalle istumaan ja Dana alkoi pussailemaan ja lässyttämään. Dana heitti hierontavälineensä kuppiin ja innostuivat, että se menee ihan miten sattuu. Seuraavaksi voisivat kokeilla sitä. Kätlin sanoi, että siitä tulee liian kova ääni niin kuin föönistä. Samponkin mielestä kannattaa ottaa pois.

17:54 Esa kertoi, että oli kerran sellaisella robofutis-kurssilla. Piti ohjelmoida robotteja pelaamaan futista. Kyllä hetkellisesti näytti ihan peliltä. Pari syöttöä peräkkäin. Heidän tiimi ei kuitenkaan voittanut, mutta oli mielenkiintoista.

17:57 Alkoivat taas toivomaan bileitä. Kysyivät mitä Esa haluaa ja Esa haluaa edelleen elämän. Sami ja Toni haluavat tupakkaa ja saunan. Aso lisäsi paljun. Sami alkoi huutamaan, että mitä Aso sillä paljulla muka tekee. Toni komppaili. Aso sanoi nyt vaan haluavansa sen. Sami ei ymmärrä mitä Aso muka sillä tekee. Aso huusi, ettei haluta sitten mitään. Kuulutti BB:lle, etteivät halua tupakkaa, ei viinaa, ei mitään. Sami huusi, että kyllä haluavat tupakkaa ja saunaa. Aso kysyi kumpaa Sami haluaa enemmän. Sami halusi tupakkaa ja Aso totesi, että halutaan siis vain tupakkaa. Ei saunaa. Sami totesi haluavansa vain maailmanrauhaa. Kohta tulee varmaan Rauha-niminen nainen kuka on nähnyt vitusti maailmaa. Se on maailman Rauha.

Antin ajokki pääsi vihdoin reunalle. Uskallus ei riitä kuitenkaan vielä yli. Toni totesi, että on historian yksi paskimmista peleistä, mutta peli kuitenkin. Sami huusi välihuomautuksena tytöille makkariin, että verhot meni alas.

18:05 Sami totesi, että saattaa nukkua enää 2 yötä Ason vieressä. Veikkailevat tiukkaa äänestystä. Samille on tosin ihan sama. Niin vähän jäljellä, ettei ole mitään hampaankolossa.

18:14 Pohtivat, että talossa on vain 3 tyttöä 6 pojan lisäksi. Joku heitti, että jos 2 tyttöä lähtee, niin sitten on 1-6. Antti on varma, ettei tyttö lähde nyt. Toni on samaa mieltä.

Veikkailivat vain 1 häädettävää sunnuntaille. Ensi viikolla ehkä 2. Esa on miettinyt, että voisi kestää 15 viikkoa. Varsinkin jos on pokerisponssi, niin on laskeskellut, että 8 olisi sopiva määrä.

Nyt olisi Esan mielestä hyvä paikka heittää shokkiasukas vielä sisään. Samin mielestä tosi epäreilua, että tulee vain pariksi viikoksi. Antti sanoi, että ei välttämättä tarvitse olla oikea asukas. Tulee vain hämmentämään pakkaa. Samin mielestä silti epäreilua. Esa totesi, että kaikki ei välttämättä pohdi asioita pelin kannalta. Sami meni vaikeaksi, mutta jatkoi vielä, että korkeintaan joku vanha asukas tulee takaisin. Vähintään kuukausi pitää olla talossa.

Sampo aloitti, että loppu on varmaan aika rentoa. Etenkin viimeinen viikko. Haluaa niin olla siellä. Sami alkoi miettimään, että silloin vaan juodaan, katsotaan klippejä ja itketään. Edit. Lisäilyä...

18:16 Päivittelivät taas terveysviikkoa.
Esa: Sori, mutta mielestäni on ollut kiva viikko. Voisi viettää samanlaista elämää ulkomaailmassakin. Terveellinen ruoka, liikunta...
Ason mielestä ei siinä olekaan mitään. Itsekin urheilee ja sellaista. Sami huusi päälle, että on samaa mieltä.

18:18 Sitten siirryttiin taas seuraamaan pelin tapahtumia.

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 13 Marras 2009 18:23

Sampo mietti milloin kausi sitten loppuu. Toni heitti, että sitten kun Sampo istuu yksin talossa, niin voi miettiä, että jotain mullistavaa voi tapahtua.

Joku: Noi siniset on aika vahvoi.
Antti: Nii siinähän noi pyörii.
Kaikki: Hahahaha.
Kaksi sinistä siis vielä pelissä. Antin ja Sampon ajokit. Sampo käskettiin PK:seen. Pyysi ottamaan ajokin vastaan, jos tulee yli reunan. Käskivät pyytää AAA-paristoja ajokkeihin. Toni heitti, että sponssi katsoo ohjelmaa ja ajattelee, etteivätkö parempaa käyttöä laitteille keksi. Toni muisti myös lisätä, että pitää pyytää Civil waria.

18:36 Dana selittää tiäkkö peruskoulun loppumisesta. Esa tuli makkariin ja Dana alkoi lässyttämään "Esa dau. Mä kerron mun ryyppäämisest." Esa oli lähtevinään pois, mutta jäi kuitenkin.

Dana sanoi olleensa vasta 14. Steph laski, että ysillä ollaan 15 tai 16. Dana kertoi, että täytti 15 vasta lukion ekalla. Ostivat kolme viinapulloa ja lisäksi siideriä ja kaljaa. Aloittelivat jossain kotibileissä ja Dana lähti yksin heilumaan jonnekin. Oli näkevinään jonkun äijän, mutta kaveri herätti myöhemmin. Dana kyseli sen äijän perään ja kaveri sanoi, että Dana on ollut koko ajan yksin. Kaveri kysyi tietääkö Dana missä sen stringit on. Dana oli varma, että jalassahan ne on, mutta olikin jossain kaverin kämpillä roikkumassa. Kotona äiti katsoi tosi vihaisena. Aamulla heräsi vaatteet päällä ja ihmetteli hetken. Sitten muisti ja ajatteli mitä on oikein tehnyt. Oli niin kännissä. Se on pahin ilta ja varmaan noloin tapahtuma elämässä.

Kätlin kysyi Stephiltä nolointa juttua. Sampo ja Antti tulivat myös sängylle. Steph alkoi kertomaan fuksiaisista. Ei ole nolo, mutta kuitenkin. Äidin mielestä oli tosi kännissä, vaikka ei omasta mielestä ollut. Äiti lupasi vielä AA-kerhoon, jos tulee vielä samassa kunnossa kerrankin.

18:43 Steph jatkoi kertomista jostain toisesta ryyppyreissusta. Lauloi ja huusi taivaalle yksinään. Ryhdistäytyi bussissa ja sitten taas yksin alkoi huutamaan.

18:48 Kätlin pyysi Danaa kertomaan seuraavaksi, kun Dana oli muistanut äsken Stephin tarinasta jonkun. Dana kikattaa hallitsemattomasti sateisesta illasta. Joku Anna lähti juoksemaan Hämeenkadulla ja Dana jostain syystä perään. Oli kaatunut suoraan vesilätäkköön ja kaikki paikat ihan kurassa. Dana alkoi itkemään, että miksi lähti karkuun. "Vitun horo nouse ylös." Odottelivat bussia ja Dana mietti, että olisi niin läppä, jos Anna kaatuisi edessä olevaan isoon lätäkköön. No sinne meni ja bussi ajoi samalla ohi. Oli mentävä kävellen kotiin, kun se oli viimeinen bussi. Päättivät valella käytävät ja saunankin mudalla. Pääsivät lopulta Danan kämpille ja Anna otti kaikki pois jääkaapista. Anna oli laittanut jossain vaiheessa kameran kuvaamaan. Söivät vaan 10 minuuttia. Aamulla kauhea darra ja muistelivat tapahtumia. Anna muisti videon ja kauhistelivat minkä näköisiä olivat. Seuraavaksi katsomaan käytävän kunto ja ihan hirveähän se oli. Onneksi kukaan ei tiennyt syyllisiä.

18:54 Stephin tarinassa jotkut äijät kusivat kukkien päälle ja poimivat sitten talteen. Kätlinille tuli mieleen, että bileissä äijät kusivat aina pihalle joidenkin marjojen päälle ja niitä tietenkin syötiin säännöllisesti.

Kätlinille tuli myös toinen juttu mieleen. On käynyt vahingossa pissalla, ettei ole nostanut kantta. Antti heitti, että pahempi olisi ollut käydä paskalla. Kätlin kertoi, että ekan kerran oli ihan selvinpäin. Ajatteli vaan, että onpas hyvä vessa, kun ei kuulu mitään ääntä. Kaveri oli viereisessä vessassa ja alkoi kyselemään mitä Kätlin oikein tekee. Kätlin tajusi, että valuu pitkin lattiaa. Piteli vaan käsillä seinistä kiinni haarat levällään ja nauroivat. Sitten vaan pesemään jalat lavuaariin. Mutta Valion pikkujouluissa oli varattu ravintola. Silloin oli kännissä. Tajusi jossain vaiheessa mitä tekee ja päivitteli, että sama jo toisen kerran.

19:15 Tarinointi jatkuu. Kätlin kertoi, että baarissa joku tosi känninen äijä tuli puristelemaan Eveä tisseistä. Eve työnsi pois ja äijä alkoi haastamaan riitaa. Lopulta lähti kuitenkin pois. Tosi törkeää, että tullaan vaan noin. Stephin mielestä myös ja lyö aina. Kätlinkin lyö heti, jos joku tulee. Ei itsekään mene puristelemaan äijiä munista. Antti kertoi, että häntä on puristeltu munista ja perseestä. Sitä tapahtuu molemmin puolin.
Kätlin: Se on tosi törkeetä. Et sä oo mikää narunukke. Eiku mikä se on? Räsynukke. Ei vaan voi tulla lääppimään noin ja kohdella miten haluaa.
Kätlin jatkoi, että joskus tanssiessa joku alkaa puristelemaan ja kaverit naureskelevat taustalla. Kätlin sanookin aina, että voi tanssia, mutta kunhan ei koskettele. Antti kysyi onko ulkonäöllä väliä. Jos joku hyvännäköinen tekeekin niin. Kätlin sanoi, ettei sillä ole mitään väliä. Antti kiteytti Kätlinin ajatuksen, että se tavallaan menettää arvonsa. Kätlinille on ihan sama, jos se on joku tuttu. Mutta tuntemattomien tyyppien lääppimistä ei voi sietää.

19:18 Steph kertoi, kun joku oli tullut kysymään kaveriporukaltaan ovatko nähneet piparia. Steph luuli, että tarkoitti tietenkin joulupipareita ja ihmetteli miksi joku kyselee sellaista keskellä kesää. Kaverit selittivät, että tarkoitti sitä piparia ja piparkakut on erikseen. Kätlin ihmetteli mitkä ne piparit sitten on mitä syödään. Steph selitti, että ne on juuri piparkakkuja. Kätlin sanoi käyttävänsä aina vaan pipari-sanaa. Dana jatkoi, että käytetäänhän munaakin kahdessa asiassa.

19:28 Bileet alkoi ja leijona talossa. Veikkailevat kovasti Ninoa. Lähtivät porukalla PK:seen.

19:30 Pois PK:sta ja leijona hieromatuoliin. Dana ja Sampo koko ajan leijonan kimpussa. Leijona alkoi nukkumaan. Dana lässytti, että tulee rankkua. Nyt lähtevät valitsemaan yhdessä juomia pihalle.

19:35 Sampo huusi, että se terassilla ihmetyttänyt juttu on sittenkin takka. Tytöt sisälle ja leijona jatkaa pelleilyä. Dana kysyi onko leijona Nino, mutta ei osannut vastata.

19:39 Menivät pihalle ja leijona jäi lukkojen taakse sisälle. Sitten lauletaan "Leijonaa mä metsästän" leijonan pelleillessä ikkunan takana. Verhot alas ja vilkutukset. "Moimoiii! Toi oli niin söpö! Vitsi niin ihana!"

19:40 Sitten availlaan pikkuskumppia. Kätlin haluaisi polttaa sikarin tyttöjen kanssa. [smilie=nonono.gif] Steph varoitti, että Dana vetää heti kaiken.
Sampo: Nyt loppu terveysviikko perkele!
Toni: Kyllä!

19:44 Sami kertoi, että kävivät polttamassa kavereiden kanssa lätkämatsin erätauoilla samaa sikaria ja oli vielä aamullakin jäljellä. Esa kertoi, että veljellä oli veikeä feikkisikari. Sitten kippistellään. Oli kiva terveysviikko, mutta nyt loppui. Dana mietti mikä leijonan idea oli. Aso päivitteli, että säikähti niin perkeleesti. Kätlin sytytti sikarin ja kiertää tyttöjen kesken.

Kätliniä harmittaa, kun ei voi mennä saunaan ja paljuun menkkojen takia. Dana ehdotti tamponia, mutta Kätlin sanoi, ettei se auta. Samin mielestä ei ole niin väliä, jos vesi vähän värjääntyy. Toni ehdotti, että tukkivat jollain muulla. Sami jatkoi, että istuu vuorotellen äijien sylissä.

19:47 Dana mietti, ettei ole vielä ilmoitettu tehtävän päättymisestä. Muiden mielestä se on nyt loppu. Tanssitehtävässä oli sama juttu. Joku totesi, että nyt selvisi myös terassin mystinen juttu. Eli takkahan se.

Samille tuli mieleen keskeytynyt tarina ja nyt voisi kertoa.
Aso aloitti: Nii Toni mikä se yks juttu oli? Hähähä!
Sami: Oo nyt hiljaa. Mä kerron.
Sami selitti, että olivat Mäkkärissä soittamassa jonkun synttäreillä. Dana alkoi puhumaan jotain Sami käski olemaan hiljaa, kun kertoo nyt kerrankin. Olivat soitelleet ihan läpällä lastenlauluja ja siellä vedettiin kaikkea rokkiversioina. Leijonanmetsästys oli yksi. Oli tosi söpöä. Stephin mielestä outoa, kun äijät käyttävät söpö-sanaa.

19:49 Alkoivat jakamaan juomia. Kätlin juo tänään vain skumpan. Pitää käydä kysymässä monta jokaiselle on. Sampon mielestä ei ole sitä sääntöä enää. Sitten mietittiin mitä sisällä on. Kätlin heitti slummin. Kaikkien mielestä olisi tosi paha. Sami veikkasi, että siellä on eläintarha. Tai 11 uutta asukasta.

19:58 Kätlin laittoi makkaroita tulemaan. Kova selitys terassilla. Aso kysyi onko autokauppias soittanut perään. Aso veikkasi, että Samille varmaan on. No kuitenkin hänelle soitettiin, että minkä vitun auton on oikein myynyt, kun eihän se edes toimi. Aso räkätti lisätietoja, että oli vaan hinannut auton pihaan ja mennyt katselemaan uutta autoa. Kauppias kysyi mikä on tulossa vaihdossa. Aso näytti, että se on pihalla ja selitti kaikkea mitä siinä on. Paska ei edes toiminut.

Avatar
Mama
Isä Pernoo
Viestit: 3328
Liittynyt: 12 Elo 2007 21:23

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja Mama » 13 Marras 2009 20:16

Puhuvat tulevasta Levin reissusta. Sami sanoo, että hänen pitää ensi töikseen järkätä koirille hoitaja. Puhetta siitä, että kauanko ovat Levillä. Osa haluais olla viikon, osalle riittäis viikonloppukin, koska kallis reissu tulee anyway.
Steffi selittää jotain pulkkaonnettomuutta, johon oli joutunut, kun oli laskettelureissulla ja ei-laskettelevat menivät pulkkamäkeen.

Puhetta Porin Ässien halvaantuneesta pelaajasta. Taklauksesta halvaantui.
Asolla on kylmä, vetää sikaria lämpimikseen. Pohtivat, että mitähän sisällä järkkäillään, kun verhot on kiinni.
Steffi otti grillimakkaran käteensä, ja kysyi, että kenellä pojalla talossa on sen pituinen se.
Antti kertoo, että keskimääräinen erektion pituus suomalaismiehellä on 13 cm. Sami tarkentaa, että ehkä kuitenkin 15cm.

Verhot auki. Sisällä koristeita, sipsejä, ja muuta pientä syötävää, lisää alkoholijuomia (vissiin kirkastakin), Singstar...
Kätlin: "Laittaututaan, otetaan yhtäaikaa ne snapsit".
Steffi ehdotti Sampolle, että saisko hän juoda Sampon viinit, niin Sampo saisi hänen bisset.
Sampo huomasi, että snapsilasit on Singstar-snapsilasit.
Sampo kutsuttiin päikkyyn.
Toni kyselee Käpältä juomien vaihtomahdollisuutta.

20.29 Sauna ja palju käytössä, kertoo Sampo tullessaan päikystä.
Juomia saa vaihdella, jos tahtoo. Tulen kanssa oltava varovainen ja jos joku tuli roihahtaa, niin on käytettävä sammuttimia, eikä vettä. Siinä päällikön terkut.
Andte (arpa 16)!!! Tuo Lapin eksoottinen lahja Suomen BB:lle <3 jyrää voittoon!!

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 13 Marras 2009 20:20

Asukkaat pääsevät sisällä. Taloa on koristeltu, asukkaille on herkkuja ja SingStar. Kauhea huuto ja kirkuna. Kätlin ehdottaa, että kaikki laittautuvat ja kippistetään yhtä aikaa.

20:21 Sampo pk-huoneeseen.

20:40 Sami sanoi, että hänellä on mennyt ääni marssien aikana. Sanoi ilmeisesti Asolle, että Aso saa laulaa. Sami aikoo kaiketi jättää laulamisen väliin. :shock: Aso ryhtyy heti huutolaulamaan.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
wäinämöinen
Vastaava tuottaja
Viestit: 3779
Liittynyt: 30 Syys 2006 16:38
Paikkakunta: Helsinki

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja wäinämöinen » 13 Marras 2009 20:48

Kuva
Juustotarjontaa.
"Big Brother House, this is Davina. You are live on Channel 4; please do not swear. The lines are closed, the votes have been counted and verified, and I can now reveal... It's now time for you to say your goodbyes. I'm coming to get you!"

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 13 Marras 2009 20:50

Puhaltelevat isoja sinisiä Singstar-ilmapalloja olkkarissa. Sami on ajatellut, että voisi vetää sivubisneksenä lastenkestejä.
Aso: Singstar partti. Meil on Singstar partti hei. Singstar partti. Singstar partti on meijän teema hei.
Sampo: Hyvä Aso!
Aso: Mä tiesin, et Singstar partti on meijän teema.
Sitten kippistellään shoteilla.
Kätlin muisti: Hei tää kuulu meidän videoosseen!
Muut: Videoosseen. :D
Esalla oli oma shotti.

20:54 Sami yritti kertoa Kätlinille, että Cathyn aikana saivat grillimakkaraa. Joku tajusi, että telkkari meni päälle. Dana alkoi kiljumaan, että telkkari meni päälle. Sami yritti saada kerrottua Kätlinille huudon läpi, että unohtivat ne grilliin ja oli ihan korppua.

Aso yritti laittaa Pleikkaria päälle. Samin mielestä voi laittaa jostain muualta kuin ohjaimestakin. Aso kertoi, että ohjaimesta se juuri pitää laittaa.
Sami: Ainii mul on vaa kakkonen. Eiku onhan mul kolmonen! Hahaha!
Saivat lopulta käyntiin. Toni ehdotti, että kuuntelevat ensin vain biisejä. Joku ehdotti, että laulavat ne suosikkibiisinsä yksitellen. Aso ilmoitti, että hän ainakin haluaa laulaa yhden biisin. Jos jollakin on jotain sanomista, niin voi lähteä menemään.

20:56 Toni laittoi ohjaimen kiertämään. Aso saa valita ensimmäisen kuunneltavan. Aso laittoi tietysti Wings of a butterflyn. Toni halusi, ettei Aso laula. Aso sanoi vain kuuntelevansa. Lempparibiisi.

21:01 Esan vuoro. Kätlin arveli, että Toni ottaa Antti Ruiskua. Toni hymyili, ettei välttämättä. Aso nauroi, että Kätlin ottaa ainakin Pokan. Kätlin sanoi ottavansa varmaan jonkun I'm gone biisin musiikkivideon takia. Dana päästi hurjan pierun Kätliniä kohti ja Kätlin pyysi vaihtamaan suuntaa. Esa selailee biisejä ja muut huutelevat minkä laittaa. Toni ja Kätlin sanoivat yhteen ääneen, että jokainen saa päättää oman ja nyt on Esan vuoro päättää. Esa valitsi suosikkinsa. Itse en tunnista.

Avatar
plop
Isä Pernoo
Viestit: 3281
Liittynyt: 27 Elo 2006 21:43

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja plop » 13 Marras 2009 21:11

Dana halailee Steffiä ja Kätliniä: "Mun tytöt, ei kenenkään muun"
Vaikuttaa olevan jo vähän humalassa..

e. 21.23 Aso selittää Esalle ja Antille, miten tyytyväinen on, että on ollut näin pitkään talossa. Haluais olla ihan loppuun, että näkee kaiken. Sami ja Toni on ulkona röökillä. Juttelevat siitä, kuinka paljon heillä on inside-juttuja... siis kolmikolla.

e.21.30. Esan, Antin ja Ason asiallinen keskustelu jatkuu. Antti kysyi Esalta, onko tämä BB jonkinlainen osoitus tyttöystävälle, että ajattelee häntä joka asiassa. Esa sanoi, että on niitä varmasti helpompiakin tapoja, ja että kyllä se jotain kertoo asioiden tärkeysjärjestyksestä, kun tuonne lähti.

Taustalla Dana nauraa huutonaurua, ilmeisesti Steffin kanssa.

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 13 Marras 2009 21:55

Sampo kertoo seksuaalisesta suuntautumisestaan Kätlinille ja Stephille keittiön pöydän ääressä. Sampolla on tosi paljon äijäkavereita, mutta voi ihan hyvin hengailla niiden kanssa yrittämättä mitään. Dana kävi vessassa ja tuli myös kuuntelemaan. Sampo jatkaa kavereistaan, että kenelläkään ei ole mitään sitä vastaan. Kaikki ottivat tosi hyvin. Sampo kertoi siitä selvinpäin.

Steph muisti Danan paljastuksen kännissä. Daan alkoi kikattamaan, että hän on bi. Dana alkoi selittelemään, että on kuitenkin ollut vain yhden kanssa. Muiden mielestä ei tarvitse selitellä mitään.

Dana haluaa äijien mukaan juomarinkiin. Sampo kuitenkin haluaa sanoa vielä jotain. Bi-seksuaalit ovat tosi suvaitsevaisia ja näin. Mutta ärsyttää, kun etenkin joillekin naisille bi-seksuaalisuus tai lesbous on kuin muotijuttu.

21:58 Keskustelu jatkuu, vaikka äijät huutelivat jo peliin. Dana selitteli, että on ollut vain yhden naisen kanssa. Kätlin sanoi kerran häntä biksi ja sitten alkoi miettimään onko oikeasti. Ei ole mikään fashion-juttu. Sampo totesi, ettei sanonut sitä Danalle.

Sitten Sampo ja Dana lattialle Samin ja Tonin kanssa. Samin mielestä ihan sama onko hetero, bi vai gay, kunhan vaan rakastaa kaikkia niin kuin hän.

21:59 Dana jatkoi, että on täysi hetero, mutta on vain ihastunut tai rakastunut kerran naiseen. Sami keskeytti, että sitä juuri tarkoitti ja nyt alkaa peli.

22:04 Jokainen laskee vuorollaan 15:sta ja juo shotin. Sitten vuoro vaihtuu jne. Kätlin kysyi muita sikarille, mutta lähtivät vain Stephin kanssa. Kätlin rakastaa tulta. Takka on tosi hieno. Kätlin ampui skumppapullosta korkin pihalle ja juomaa lensi kuin Formuloissa. Steph sytytti sikarin ja alkoivat polttelemaan.

22:18 Aso huutaa jo vähän maistissa, että Antti on piilohomo. Antti on homo. Antti puolustelee, ettei ole ollut miehen kanssa. Ei edes Ason kanssa. Aso räkätti, että se oli vain vitsi ja siirtyi halailemaan ja pussailemaan Kätliniä.

Steph kyselee lisätietoja. Jos on pannut naista perseeseen, niin miksei voi panna miestä. Antti sanoi, että miehet ja naiset ovat erilaisia. Steph huusi, että niillä on siis eroa. Antti perusteli, että fyysisesti.

Danalla ja Tonilla juomapeli menossa lattialla. Aso huutolaulaa HIM:iä. Sampo tuli myös peliin.

22:38 Danalla taas perhe koossa. [smilie=thefinger.gif] Sössöttää lattialla kädet Sampon ja Samin olkapäillä, että he ovat selviytyneet alusta asti. Myös Kätsy, Esa ja Aso. Sami jatkoi melkein samanlaisella äänellä, että vaikka lähtisikin sunnuntaina, niin ei pety. Dana toistelee, ettei Sami lähde, mutta Sami yrittää jatkaa. Ei haittaa enää, koska homma on jo niin lopussa. On siunattu, että on saanut olla talossa. Loppu on kuitenkin pelkkää laskettelua. Sami haluaa kiittää Danaa ja Sampoa, että on saanut olla ja otettu vastaan. Ei ole mikään maailmankansalainen. On vaan juntti Kokkolasta. Dana totesi olevansa juntti Pietarsaaresta. Sami sanoi, että onhan Dana nyt kuitenkin nähnyt maailmaa. Sami on menettänyt kovuuden talossa. Yrittää olla kova, mutta tänään on etenkin herkkä.

Avatar
plop
Isä Pernoo
Viestit: 3281
Liittynyt: 27 Elo 2006 21:43

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja plop » 13 Marras 2009 22:37

Dana, Sampo ja Sami sönkkäävät lattialla toisilleen, miten hienoo on, että ovat olleet yli 80 päivää BB:ssa.
Dana ja Sami kertovat, ettei heillä ole mitään päämäärää elämässä ja ovat sitä mieltä, että sellasia henkilöitä sinne on valittukin.

Toistensa ylistäminen, humalainen sellainen, jatkuu.

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 13 Marras 2009 22:40

Dana jatkoi halailua, että on elänyt aina miesten kanssa. Vain pari naista kaverina. Sen takia ehkä on vähän sellainen. Samin mielestä Sampokin on vitun hyvä tyyppi. Sami toistelee sanoja ja yrittää tuottaa puhetta parhaansa mukaan. On ollut ennakkoluuloja stadilaisia kohtaan, mutta Sampo on huippujätkä. Sami muisti mainita vielä, että rakastaa kaikkia.

22:56 Esa ja Toni syövät keittiössä juustoa. Ainakin Dana ja Sampo menivät PK:seen. BB kiusasi hetken summerilla. Mikit unohtui kaulaan ja Toni joutui huomauttamaan. Antti hyökkäsi vielä nopeasti mukaan, kun on yksi juttu.

23:04 Aso istuu Kätlinin vieressä olkkarissa ja huutelee Tapania. Toni huutaa takaisin, että se on Tapsu. Steph myös olkkarissa. Aiheena karvojen ajelu. Aso totesi vielä loppuun, ettei tunne ketään Tapsua. Se on Tapani.

Steph kysyi ajaako joku kaveri Ason selkäkarvat. Aso sanoi, ettei ole selkäkarvoja ja Steph repesi nauramaan. Kätlin on nähnyt, että siellä on paljon karvoja. Steph alkoi kyselemään kuka ne sheivaa. Tyttöystävä, kaveri vai äiti. Kätlin heitti, että Aso on äidin poika. Aso puolusteli, ettei ole niin. Steph jatkoi, että äitihän pesee Ason pyykitkin. Kätlin vinkkasi, että se on Asolle arka aihe. Aso ilmoitti nukkuvansa Kätlinin kanssa lusikassa.

Alkoivat puhmaan Ason naisseikkailuista. Steph halusi tietää monta yhden illan juttua on ollut. Aso kertoi, ettei ole montaakaan. Kätlin totesi, että on ollut 200 naista. Aso kertoi, että on kiltti poika oikeasti. Sitten alkoi huutelemaan Tonille, että ei huutele ja naureskele siellä mitään. Voi jatkaa slummin puolelle.

Sampo, Dana, Sami ja Antti pois PK:sta. Sampon ensimmäinen kommentti oli "Törkee!" Steph meinasi, että heitettiin siis pois. Pyysivät Singstaria ja Pleikkari menikin päälle.

23:08 Tehotrio kai tupakalle. Muut olkkarissa. Katsoivat ensimmäisenä Pinkin So what videon. Dana ja Sampo lähtivät jonnekin sohvalta. Sitten aletaan laulamaan. PMMP - Joutsenet. Kätlin ja Steph mikeissä. Antti lauleskelee muuten vaan.

23:12 Dana ja Sampo takaisin sohvalle. Kävivät ilmeisesti hakemassa lisää juomaa. Steph valittelee outoa säveltä. Antti kysyi Danalta Mira vai Paula. Dana otti Miran. Lisäsi vielä, että jos se on se tummahiuksinen. Sampolta sama kysymys ja sama vastaus. Biisin jälkeen Kätlinkin totesi, että hänen mielestä Mira on kauniimpi.

23:13 Seuraavaksi Dana ja Sampo laulavat Hoobastankin The reasonin. Danan mielestä niin ihana laulu, että kuolee. Kätlin pyysi, ettei kuitenkaan. Ilmeisesti Esa herkistynyt tästä biisistä aiemmin viikolla ja nyt heittelivät ennen laulun alkua "Esa yhyy". Esakin laulaa mukana.

23:17 Dana kaulailee Sampon kanssa ja totesi, että Sampo voitti satasella. "Kippistivät" mikeillä ja Dana pussasi vielä poskelle. Kätlin haluaisi nähdä sen armeijavideon. Kyseessä 3 Doors Downin When I'm gone. Steph otti toisen mikin. Dana selitti jotain Sampolle, mutta niin hiljaa, ettei saanut kunnolla selvää. Jotain kokeilusta. Kaulailu jatkuu.

23:20 Jaa perinteistä Y ja X juttua. Danan mielestä Sampon pitäisi kokeilla Y:tä, koska se on enemmän mies. Sampo keskittyi biisiin ja Dana harmitteli, kun Sampo ei kuuntele.

Avatar
plop
Isä Pernoo
Viestit: 3281
Liittynyt: 27 Elo 2006 21:43

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja plop » 13 Marras 2009 23:20

Kolmikko mesoaa ulkona. Puhuvat ilmeisesti Sarannasta ja siitä, kuka oli kiinnostunut ja kenestä Saranna itse oli kiinnostunut.

e.23.20 Sami:"Mutta voin sanoo, etten oo niin mukavaa sormiviikkoa viettäny..."

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 13 Marras 2009 23:22

Danakin alkoi lopulta laulamaan, kun Sampoa ei hirveästi kiinnostanut. Sain sellaisen käsityksen, että molemmat ovat siis olleet sängyssä tämän X:n kanssa. Tehotrio sisälle. Aso otti Stephin puolilusikkaan. Steph haluaa laulaa yhden biisin ja sitten Aso saa.

23:27 Stephin biisi oli HIM:in Killing loneliness. Danan ja Sampon keskustelu jatkuu. Sampo ei ehkä voisi olla Y:n kanssa. Dana selittää, että ei voi tietää. Elämässä kaikki tapahtuu "koneksönin" kautta. Danan mielestä Sampo ja X voisivat ollakin jossain vaiheessa yhdessä. Mutta Y on Danan mielestä parempi. Dana jatkaa, että on suudellut molempien kanssa ja tietää. X ja Y ovat parhaita kavereita. Ovat keikkaillut yhdessä pitkään. X on tehnyt Danalle juttuja. Ei voi puhua, mutta alkoi kuitenkin kertomaan. X on kosketellut kielletyistä paikoista. Dana nukkui ja heräsi siihen. X ei muistanut aamulla ja Dana ei maininnut asiasta. Kertoo kaiken, kun lähtevät pois talosta. Kaikki mitä on tapahtunut tammikuusta lähtien. Olivat kuukauden tosi läheisiä.

Avatar
plop
Isä Pernoo
Viestit: 3281
Liittynyt: 27 Elo 2006 21:43

Re: 81. päivä

Viesti Kirjoittaja plop » 13 Marras 2009 23:26

Dana selittää Sampolle X ja Y juttuja. Sampo näyttää siltä, ettei joko tajua tai sitten ei kiinnosta. Seuraa enemmän Singstaria. Dana jatkaa selittämistä:"Kuunteleksä yhtään..?"

Lukittu

Palaa sivulle “Live 24/7 - Arkisto”