Sami Kallvikbacka

Keskustelua Suomen Big Brotherin asukkaista.
Vastaa Viestiin
marsvin
Tapetti
Viestit: 30
Liittynyt: 26 Syys 2009 01:49

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja marsvin » 25 Marras 2009 20:08

kaia kirjoitti:
marsvin kirjoitti:
Katsoin Astro-tv lähetyksen jossa pohdittiin Samin syntymätähtikarttaa. Sami on syntynyt onnellisten tähtien alla ja omaa paljon monenlaista karismaa sekä työ että yksityis sektorilla. Miehen oma luonnehdinta mitä hän taloon veisi kuului näin: Pohjalaista hulluutta, karjalaista sielua ja ranskalaista rakastajaa.. :D Astrologin mukaan Sami on kiteyttänyt itsensä melko hyvin. Miehellä oli myös sisäsyntyinen kyky vaistota ihmisten tarpeita, eli Sami on hyvin empaattinen ihminen.
Astrologia on huuhaata jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa.
Sorry vaan, viikkohoroskoopit joita väsäävät jotkut toimittajat, ovat huuhaata. Astrologia sen sijaan ei ole. Tässä viittaan ihmisen syntymän aikaan jolloin tietyt taivaankappaleet ovat laskennallisesti paikallistettavissa ja ne tuovat viitteitä ihmisen luonteesta ja osin myös tulevaisuudesta sekä asioista joita meidän tulisi elämässä oppia. Tutustu asiaan ensin ennenkuin väität kaikkea huuhaaksi. Sen verran monta karttaa olen nähnyt ja näiden ihmisten kanssa jutellut ja kaikki löytävät yhtäläisyyksiä elämäänsä paljon.
Burph kirjoitti:
marsvin kirjoitti:
Sami on ihana ja värikäs persoona, suuri persoona. Ei kuitenkaan mielestäni dominoiva vaikka Esa siihen viittasikin. Samilla vaan on karismaa sen verran paljon että se väistämättä vie tilaa, ja sille asialle ei kukaan voi mitään eikä tarvikkaan voida. Samissa on jotain samaa kuin "tähdissä", jotain glamouria.
Ootsä nyt aivan tosissasi?
Mä näen alkoholiongelmaisen juntin. Vähän nolon tyypin, jonka itsetietoisuus on välillä jopa huvittavaa.

No sä näet mitä näet. Satun tietämään tyypistä jonkun verran muutakin kuin mitä BB:ssä näytettiin. Jokainen kiinnostunut saisi selville monestakin asukista paljon asioita, mutta sen sijaan on teistä varmaan mukavampi tuudittautua dissaileen ja olemaan aina oikeassa.
Olen siis ihan tosissani...

Avatar
Burph
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 836
Liittynyt: 07 Marras 2009 23:38

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja Burph » 25 Marras 2009 21:25

marsvin kirjoitti:
No sä näet mitä näet. Satun tietämään tyypistä jonkun verran muutakin kuin mitä BB:ssä näytettiin. Jokainen kiinnostunut saisi selville monestakin asukista paljon asioita, mutta sen sijaan on teistä varmaan mukavampi tuudittautua dissaileen ja olemaan aina oikeassa.
Olen siis ihan tosissani...
Nii, mitä sitä omia silmiään uskomaan, kun voi ottaa selvää tähtikartasta :lol:

Kun väittelet ääliön kanssa, katso ettei hän tee samoin.

kaia
Kuhnuri
Viestit: 61
Liittynyt: 09 Marras 2009 14:43

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja kaia » 28 Marras 2009 16:56

marsvin kirjoitti:
Sorry vaan, viikkohoroskoopit joita väsäävät jotkut toimittajat, ovat huuhaata. Astrologia sen sijaan ei ole.
Kyllä on.
marsvin kirjoitti: Tässä viittaan ihmisen syntymän aikaan jolloin tietyt taivaankappaleet ovat laskennallisesti paikallistettavissa ja ne tuovat viitteitä ihmisen luonteesta ja osin myös tulevaisuudesta sekä asioista joita meidän tulisi elämässä oppia. Tutustu asiaan ensin ennenkuin väität kaikkea huuhaaksi. Sen verran monta karttaa olen nähnyt ja näiden ihmisten kanssa jutellut ja kaikki löytävät yhtäläisyyksiä elämäänsä paljon.
Miten taivaankappaleiden asento muka vaikuttaisi jonkun ihmisen luonteeseen jne? Mitkä muut todisteet tukee tätä uskomusta kuin joidenkin huru-ukkojen ja akkojen puheet?

Avatar
minna
Kunniajäsen
Viestit: 3988
Liittynyt: 25 Tammi 2005 13:45
Paikkakunta: Kotka

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja minna » 30 Marras 2009 12:25

Jokaisesta jotain:

Samista diggailin kauden loppuun asti.
Samibox jaksoi ja jaksoi. Vaihtoi naisia välillä ja jaksoi vaan. Vaihtoi biisejä välillä, mutta jaksoi vaan.
Känniääliöilyt olivat kauden yksi parhaimmista huveista ja Sami oli ihmisenä sitten mielenkiintoinen.

Harmi, että Samia ei päästetty finaaliin saakka. Olisi sinne ehdottomasti kuulunut.
I'm the thug you love to hate, Slick V.I.C, the ghetto V.I.P, mess around with me, I leave you R.I.P.Shizzle my nizzle -Victor Ebuwa (Number six in the house, number one in your hearts)

Avatar
James
BB-talon ylijumala
Viestit: 4826
Liittynyt: 31 Elo 2008 18:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja James » 30 Marras 2009 13:19

Seksi, alkoholi ja rock n´ roll :festari:

Suosikkini ihan alusta alkaen. Ehkä kännissä meni vähän yli, mutta ei se minua ärsyttänyt. Eiköhän se kuulu yleensäkin rokkarin elämään, että vähän mopo lähtee kännissä käsistä. Paella-episodin aikana kun kilahti Asolle niin hetken jo pelkäsin Samin tekevän jotain typerää, mutta onneksi ei sentään. Samin ainainen laulaminen ei ärsyttänyt missään vaiheessa sillä Sami on kyllä parhaimpien joukossa kun verrataan edellisiä talon kultakurkkuja. Mies eli slummissa vittuuntumatta, mutta myönnettävähän se on, että Sami vietti slummissa aikaa muita vähemmän kun sattui voittamaan päällikkökisoja.

Toivon todellakin, että näen Samia joskus bänditouhujensa merkeissä. Epäreilu Evoluutio sai BB:n myötä ainakin yhden fanin Rovaniemeltä (varmaan toisenkin, Tonin)

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 30 Marras 2009 13:29

Sami oli yksi alkukauden suosikkini. Kätlinin seurassa Sami oli muita huomioonottava joukkuepelaaja, jossa oli mielestäni nähtävissä jopa Perttumaista charmia. Justiinan astuttua taloon tikattuine ulkokuorineen Samin sisäinen rock-tähti/karaokejuontaja ikään kuin kaivautui talviuniltaan ja tämä heijastuikin sitten käytökseen monilla tavoilla. Syöksylasku häätöä kohti alkoi.

Avatar
Joanna
Reiska
Viestit: 1327
Liittynyt: 21 Syys 2008 17:45

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja Joanna » 30 Marras 2009 14:18

Vahva asukas talossa, vähän sellainen alfauros-tyyppi. Alkukaudesta keskikauteen tykkäilin Samista tosi paljon ja pyöri kärkisijoilla pitkänkin aikaa. Vähän myöhemmin alkoi pisteet tippumaan samojen asioiden jauhamisesta ja humalakäyttäytymisestä. Muuten kyllä hyvä asukas ja toi taloon paljon viihdettä, olisi ehkä ansainnut paikan finaalissa.
Jos et halua itseäsi poljettavan,
nouse ylös lattialta.

Avatar
tuusannuuska
Kunniajäsen
Viestit: 7896
Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja tuusannuuska » 30 Marras 2009 20:55

^Komppailen Joannaa, pitkälti samat fiilikset. Sami olisi varmaan ärsyttänyt vähemmän puolivälin jälkeen jos dailyissa ei olisi niin ahkerasti kehitetty väkisin kolmiodraamaa ei-mistään. Toki Samiboksikin olisi voinut olla edes yksissä bileissä vähemmän äänekäs, keskeytti monta kertaa hyvän keskustelun jollain yhdentekevällä huutolaulannalla, joka sai vaihtamaan kameraa.

Toivottavasti Sami saa jatkossa juontohommia, sana on hallussa ja juttua soljuu tulemaa hyvin. Puheäänikään ei missään tapauksessa ärsytä, Sami voisi sopia hyvin vaikka radioonkin (ei välttämättä laulamaan).
The reason I swear so much is because fuck you.

Avatar
ff
Isoveli
Viestit: 7286
Liittynyt: 07 Marras 2007 03:05
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja ff » 04 Joulu 2009 08:30

Alussa näytti ideaalilta suosikkiasukas -ehdokkaalta Sampon ohella. No Sampo jäi todella tylsäksi asukkaaksi, kun taas Sami herätti itsessä närää monine piilovittuiluineen Esa A:lle. Tätä toimintoa Sami harjoitti lähinnä alkukaudesta ja slummielon puoliväliin asti. Onneksi Samin sanomiset loppuivat aikalailla siihen aikaan, kun Sami ja Esa A jäivät kahdestaan ainoina miehinä paratiisin puolelle. Näin miehet joutuivat enemmän tekemisiin toistensa kanssa ja Sami jopa jaksoi askarrella ja sosialisoida Esa A:n kanssa. Kohokohta oli myös Samin joutuminen Esa A:n kananmuna -jekun kohteeksi siitä syystä, että Eskulle jäi hieman paha mieli siitä, kun Sami valitsi hänet häätöäänestykseen paella-porukan kanssa.

Sami kuitenkin jäi itselle positiivisesti mieleen ja oli ehdottomasti tämän kauden tärkeimpiä asukasvalintoja. Miehen kännilauleskelut ja rakkaudentunnustukset Sarannalle ja muille oli itselle jokseenkin repeämisen aiheita. :lol: Itsenikin mielestä mies olisi kuulunut viimeisille päiville, jopa finaaliin arvoisena. Jatka vain Sami laulu-uraasi, kun siitä tykkäät niin kovasti.
Eeppinen debyytti: Girls' Generation (소녀시대) – 다시 만난 세계 (Into The New World) (Live 2013)
-----
1. Esa A (BB5) 2. Elisabet (BB6) 3. Niko (BB3/BB6) 4. Kristiina (BB11) 5. Tuija (BB5)

Avatar
JohnMcCririck
Finalisti
Viestit: 697
Liittynyt: 30 Elo 2009 16:39
Paikkakunta: Tampere

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja JohnMcCririck » 05 Joulu 2009 17:32

Katutaiteilija takaisin kaduilla, ei ole älynnyt (vielä) nyhtää teinien viimeisiä pennosia.
kimppuni kirjoitti:paikallisen kuppilan suuri persoona niinkauan kun kolikoita taskusta.
kovasti jo juttelee bisneksitä,mitä vaan jää käteen.
ei vanha rakki opi uusia asioita.
En epäile yhtään, saatan kuvitella kuinka kingi on suu vaahdossa kun vaan tuoppi ilmestyy eteen (ja pari röökiä)

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 05 Joulu 2009 18:19

Hymy 12/2009, s. 5 kirjoitti: Uneton Kokkolassa
BB-talosta vapautunut kokkolalainen Sami Kallvikbacka kertoo Hymylle kärsivänsä pahasta unettomuudesta. Lääkkeitäkin on tarvittu!
-Salainen paheeni taas on bingon pelaaminen. Mummolajia olen harrastanut jo lukiosta. Pelailen jopa netissä, mies avautuu.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Tomi-
Julkkisasukas
Viestit: 478
Liittynyt: 13 Syys 2008 13:22

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja Tomi- » 18 Joulu 2009 01:02

toni ja aso hylänyn samin =(!
Kuulemma nii superjuntti nykyää
Sisäpiiritietoa ala Lotan broidi :)
Kuva

Avatar
Paali
Pihatonttu
Viestit: 1498
Liittynyt: 19 Loka 2008 13:45
Paikkakunta: Ulvila

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja Paali » 18 Joulu 2009 10:14

Sami näemmä juontaa Milkbaria :thumbsup

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 18 Joulu 2009 10:30

^Piti oikein kurkata. Vai koitti Chief-Samillekin chat-juontajan ura. Ihan hyvää juttua heittää.
Onkohan kyseessä pidempiaikainen komennus?
Joko Sami on muuttanut pois Kökkölästä? Vain onko jossain tilapäisesti hyyryllä?

Ed. 10:35. Aikovat mennä Leville heti uudenvuoden jälkeen.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Tomi-
Julkkisasukas
Viestit: 478
Liittynyt: 13 Syys 2008 13:22

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja Tomi- » 18 Joulu 2009 20:17

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/telev ... th_saranna
Ei Sami näin, tais olla toi mun ylempänä pastemaaki juttu sit totta.
Kuva

marsvin
Tapetti
Viestit: 30
Liittynyt: 26 Syys 2009 01:49

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja marsvin » 20 Joulu 2009 03:40

Paali kirjoitti:Sami näemmä juontaa Milkbaria :thumbsup
Hei mikä tää ohjelma on...tai siis chatti, millon tulee, jotta vois kuunnella......

Avatar
jyrtam
Merirosvo
Viestit: 1290
Liittynyt: 12 Loka 2005 05:18
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja jyrtam » 20 Joulu 2009 05:35

marsvin kirjoitti:
Paali kirjoitti:Sami näemmä juontaa Milkbaria :thumbsup
Hei mikä tää ohjelma on...tai siis chatti, millon tulee, jotta vois kuunnella......
Se tulee arkisin Subilta klo 10.00.
Huoh. Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman ihmisiä. (Mika Viljanen)

marsvin
Tapetti
Viestit: 30
Liittynyt: 26 Syys 2009 01:49

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja marsvin » 20 Joulu 2009 16:05

jyrtam kirjoitti:
marsvin kirjoitti:
Paali kirjoitti:Sami näemmä juontaa Milkbaria :thumbsup
Hei mikä tää ohjelma on...tai siis chatti, millon tulee, jotta vois kuunnella......
Se tulee arkisin Subilta klo 10.00.

Onko Sami tuolla siis jatkuvasti juontajana nyt tästä lähtien??? Vai aina joskus?

Avatar
jyrtam
Merirosvo
Viestit: 1290
Liittynyt: 12 Loka 2005 05:18
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja jyrtam » 20 Joulu 2009 17:38

marsvin kirjoitti:Onko Sami tuolla siis jatkuvasti juontajana nyt tästä lähtien??? Vai aina joskus?

Ilmeisesti aina joskus. Eiköhän siellä ole muitakin juontajia.
Huoh. Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman ihmisiä. (Mika Viljanen)

marsvin
Tapetti
Viestit: 30
Liittynyt: 26 Syys 2009 01:49

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja marsvin » 04 Tammi 2010 01:36

http://www.hs.fi/aanestys/1135251233856
Sami sai uuden tittelin:)))

Avatar
Jason S.
Vastaava tuottaja
Viestit: 3776
Liittynyt: 18 Elo 2009 16:26

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja Jason S. » 04 Tammi 2010 08:58

marsvin kirjoitti:http://www.hs.fi/aanestys/1135251233856
Sami sai uuden tittelin:)))
Vuoden pässi kuulostaisi oikeammalta... :wink:

Avatar
Mama
Isä Pernoo
Viestit: 3328
Liittynyt: 12 Elo 2007 21:23

Re: Sami

Viesti Kirjoittaja Mama » 07 Tammi 2010 10:03

Voiskohan Sami alkaa juontamaan BB-Extraa?
Tai ainakin hän voisi tulla kutsutuksi vieraaksi ensi syksynä. Luulisi löytyvän jotain muuta kuin "en oo hirveesti tähän formaattiin tutustunut, mutta..." -kommentteja...
Andte (arpa 16)!!! Tuo Lapin eksoottinen lahja Suomen BB:lle <3 jyrää voittoon!!

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Asukkaat”