Susanna Laine

Vastaa Viestiin
Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 12 Marras 2010 01:13

^No ei se nyt Susannan "eväistä" ollut mitenkään kiinni. Koko ohjelman kässäri ja rakenne ovat niin perseestä, että sitä ei kukaan juontaisi hyvin. Silloin kun Talk Show oli vielä Talk Show, niin Marihan veti sitä ihan hyvin. Vappu ja Susanna ovat molemmat olleet sähliä ja houhottajia ja milloin mitäkin, mutta ei se heistä ole kiinni.

Susannan juontajakyvyt on kuitenkin nähty muista yhteyksistä. Mm. sen yhden konsertin (olikohan Elämä lapselle) veti aivan loistavasti, kun ei jatkuvasti pitänyt lukea lapuista tarkkaa tekstiä siitä, mitä nyt pitää sanoa ja onko taas tilannekatsauksen aika vai mainoksiakohan tähän nyt tuli. Syytän siis enemmänkin tuotantoa Susannan hetkittäisestä tökeryydestä. Sitähän ei kukaan tiedä, kuinka sekavaa älämölöä Susannakin saa pitkin lähetystä korvanapistaan kuunnella. Elina on ollut hyvänä apuna tilannekatsauksissa ja Susannakin on parantanut loppua kohden ehkä juuri siitä syystä.

Ja niin kuin Barbababa tuossa osuvasti jo sanoikin, niin on se Susanna kyllä aika ihana.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
dertsi
Puhuva pönttö
Viestit: 1711
Liittynyt: 19 Syys 2010 17:14

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja dertsi » 14 Marras 2010 17:30

siiri.x kirjoitti:Olispa Susannassa Talk show'ssa vähän tota mitä nyt Sokkokokissa :blackeye
Olipa pakko katsoa tuo Sokkokokin jakso, jossa Suski (ja Vappu tietty :)) olivat mukana. Sai kyllä aivan erilaisen kuvan Susannasta tyyppinä kuin mitä Talk Show on antanut ymmärtää. Susannahan osaa keksiä itsekin sanottavaa ja on jopa hauska! :D

Ja onhan se Susanna aivan jumalaisen kaunis.

Alan kyllä kääntyä sille kannalle, että Talk Show'n kökkö sisältöä ja käsikirjoitus tuhoaa Susannan ominaisuuksia.
When I see my face, there's not a single thing I'd change.

Avatar
Anira
Ohjaaja
Viestit: 1073
Liittynyt: 02 Marras 2010 10:32

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja Anira » 14 Marras 2010 23:38

Susanna on ihan kaunis nainen, mutta voi miten kaipaankaan Vappua takaisin juontajaksi. Onneksi Susanna on keksinyt (tai Susannalle on keksitty) nyt ajan mittaan vähän parempia kysymyksiä asukkaille. Silti Sussun töksäyttelyt ja sanoissa sekoamiset ärsyttävät. Ilman Elinaa Susanna olisi varmaankin aika pulassa tuon Talkkarin kanssa.

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja knocker » 14 Marras 2010 23:49

Mä taas kaipaan jotain Susannan ja Vapun välimaastoa. Muistan oksetusreaktiolla joitakin Vapun kommentteja asukkaille.
Yksi pahimmista varmaan se, kun kritisoi, ettei EsaA ollut meikannut. "Sen näkee". JÄK!

Mutta Elina olis luultavasti ollut Susannaa parempi juontaja.
a walking disaster

Avatar
Anira
Ohjaaja
Viestit: 1073
Liittynyt: 02 Marras 2010 10:32

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja Anira » 14 Marras 2010 23:56

Mä tykkäsin siitä kuinka Vappu osasi heittää hyviä kommentteja asukkaille. Mielestäni Talk Shown juontajan pitääkin olla vähän ilkeä asukkaita kohtaan. Oi miten olisinkaan toivonut Susannan sijaan juontajaksi siinä Heikoin lenkki -ohjelmassa ollutta Kirsiä. Sillä olisi varmaan ollut munaa sanoa asukkaille suorat sanat. :D
Nuo asukkaat ovat tuolla kilpailemassa 50 000 eurosta ja mun mielestä sen ansaitakseen täytyy olla valmis ottamaan vastaan kritiikkiä. Jos sitä eivät tarjoa asuintoverit, niin sen homman joutuu tekemään Big Brother - ja juontajat.

Avatar
TSN
Kunniajäsen
Viestit: 2099
Liittynyt: 02 Maalis 2005 01:04

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja TSN » 15 Marras 2010 13:47

Anira kirjoitti:Nuo asukkaat ovat tuolla kilpailemassa 50 000 eurosta ja mun mielestä sen ansaitakseen täytyy olla valmis ottamaan vastaan kritiikkiä. Jos sitä eivät tarjoa asuintoverit, niin sen homman joutuu tekemään Big Brother - ja juontajat.
Tästä nyt voidaan olla montaa mieltä. Mielestäni asukkaat eivät tarvitse mitään palautetta suosiostaan/epäsuosiostaan ulkomaailmasta. Tästä syystä kysymyksiäkin pitäisi tulla tasapuolisesti kaikille asukkaille.

Avatar
ff
Isoveli
Viestit: 7286
Liittynyt: 07 Marras 2007 03:05
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja ff » 17 Marras 2010 15:09

En oikein osaa sanoa mitä hänestä nyt ajattelisi. Kun kuulin, että Susanna Laine on uusi bb-host aikoinaan niin ajattelin että sepäs mukavaa koska vaikuttaa kaikin puolin pätevältä naiselta hommaan. Niin ulkonäöllisesti, kuin myös persoonaltaan noin muuten. Todennäköisesti jatkanee ensi vuonna, jos/kun bb taas jatkuu tämän ydintiiminsä kanssa huoh. Ja onhan niitä paremmankin näköisiä missejä olemassa, kun monet hehkuttavat häntä vain ulkonäkönsä puolesta ilmeisesti. Mutta loppujen lopuksi hän on hoitanut työnsä kelvollisesti, mutta kyllä uskon siihenkin että parempaakin voisi olla.
Eeppinen debyytti: Girls' Generation (소녀시대) – 다시 만난 세계 (Into The New World) (Live 2013)
-----
1. Esa A (BB5) 2. Elisabet (BB6) 3. Niko (BB3/BB6) 4. Kristiina (BB11) 5. Tuija (BB5)

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja Evalds » 18 Marras 2010 12:31

Sussu on ollut katastrofi, ainoa palkkausperuste lienee toi Makkarille/Subille elintärkeä Kokoomus-myönteisyys tai jopa sen puoluekirja, muutenhan tonne on turha edes haikailla töihin :twisted:

Avatar
missweed
Intruuderi
Viestit: 299
Liittynyt: 02 Syys 2008 19:48
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja missweed » 24 Marras 2010 14:55

Mä oon viimeisen parin Talk Shown aikana alkanu miettiä, että onko Susanna ottanut vähän rohkaisuryyppyä...? :D Onko muut huomannu mitään? Viime sunnuntaina ainakin sekoili siihen malliin, että. Sanasekoilua, sössötystä, töksäytyksiä ja heilumista. En tiedä sitten, voi olla toki, että olen itse vain niin pihalla. Mutta vähän humalaiselta Susannan käytös mielestäni vaikutti.

Avatar
ramasee
Jumalan ruoska
Viestit: 8322
Liittynyt: 21 Marras 2010 21:42
Paikkakunta: Oulu

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja ramasee » 24 Marras 2010 16:00

missweed, nyt ku tosissaan ajattelee, niin ei varmaan ole mitenkään mahdotontakaan tuo rohkasuryyppy :D sitä jännittää nykyään vielä enemmän, ku elina on niin hyvä :DD
Laura vie, muut vikisee!

Avatar
Slamjam
Ninja
Viestit: 3078
Liittynyt: 14 Loka 2008 00:56
Paikkakunta: Kuopio

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja Slamjam » 30 Marras 2010 12:48

Susannan uusi musavideo, ei laula vaan mallaa kaunista naista enjoy http://www.youtube.com/watch?v=ZF6F168CwQ4
Finding life since 1970, forum member #1223

Avatar
effie
Isoveli
Viestit: 1829
Liittynyt: 01 Syys 2006 19:47

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja effie » 30 Marras 2010 19:09

Ei Susannan BB-ura kovin kummoinen ollut. Parannusta viime kauden juontajaan toki oli. En kuitenkaan jaksa uskoa, että jatkaisi enää mahdollisella seuraavalla kaudella. Susanna oli jotenkin liian tönkkö ja kaavamainen Talk Showhun. Siihen, kuinka paljon edellämainitut asiat johtuivat huonosta käsikirjoituksesta, en osaa vastata.

Avatar
Maligne
Jebou
Viestit: 2612
Liittynyt: 18 Marras 2006 19:25

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja Maligne » 08 Joulu 2010 21:11

En usko että Susanna jatkaa. Odotukset oli kovat etukäteen, mutta oli kyllä pettymys. Kiitokset kuitenkin ja toivottavasti nähdään paremmalla menestyksellä jossain muussa ohjelmassa.
If less is more, just think how much more MORE would be!

Arpa numero viisi. KATARINA, sydämessäni olet voittaja. <3

Avatar
omelia
Voittaja
Viestit: 707
Liittynyt: 26 Syys 2010 19:17

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja omelia » 26 Joulu 2010 23:15

Realplayer kirjoitti:Eivät Susannan " eväät " sitten riittäneet talk-shown vetämiseen... Ensin Elina ikään kuin avuksi ja sitten pysyväksi tueksi...
Zygerö kirjoitti:^No ei se nyt Susannan "eväistä" ollut mitenkään kiinni. Koko ohjelman kässäri ja rakenne ovat niin perseestä, että sitä ei kukaan juontaisi hyvin. Silloin kun Talk Show oli vielä Talk Show, niin Marihan veti sitä ihan hyvin. Vappu ja Susanna ovat molemmat olleet sähliä ja houhottajia ja milloin mitäkin, mutta ei se heistä ole kiinni.
Minusta on kyse nimenomaan myös juontajan kyvyistä aika paljon, Talk Show nyt vain on sellainen, jossa täytyy osata pitää montaa eri narua yhtä aikaa käsissä. Minusta Vappu hoiti työn hyvin ja vaikka oli ehkä välillä sählä niin oli sitä vain hyvällä tavalla ja ennenkaikkea oli iloinen ja hyvä tunnelman nostattaja, osasi heittää kommenttia asukkaille ja pärjäsi kuitenkin yksinään ilman apuparia. Susanna oli liian totinen ja ei osannut nostattaa tunnelmaa asukkaiden mennessä taloon eikä myöskään finaalissa toisin kuin aiemmat juontajat ja oli ulosannissaan tönkkö, Talk Show-juontajan kuuluu olla sellainen pirteä ja iloinen kuten Mari ja Vappu, ei tyyni ja tönkkö kuten Susanna. Jos pitää sanoa mitä Susannasta jäi Talk Show-juontajana päällimmäisenä mieleen niin sanoisin, että ihmeelliset kasvojen rypistely-ilmeet ja kauniisti kannetut asut. Hän on varmaan ihan hyvä juontaja jossain erilaisissa ohjelmissa kuten tuo Treffit pimeässä, jossa ei tarvitse osata mitään tunnelman nostatuksia eikä muutenkaan vaadita niin suurta yhtäaikaista osaamista kuin Talk Showssa.

Saa nähdä, jos BB vielä tulee, että kuka on Talk Show-juontajana. Epäilen, ettei Susanna jatka, mutta jos jatkaakin niin kyllä hän varmaan on ottanut virheistä opikseen, kun nytkin oli jo loppukaudesta kehittynyt alkukauden kankeudesta vähän vapautuneemmaksi. Toivoisin kuitenkin, että tilalle tulisi joku rempseä ja iloinen juontaja, ei välttämättä tarvitse aina olla nainen.

Avatar
omelia
Voittaja
Viestit: 707
Liittynyt: 26 Syys 2010 19:17

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja omelia » 30 Joulu 2010 17:15

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/telev ... si-radioon
mtv3.fi kirjoitti:BB-juontaja Susanna Laine palasi radioon

30.12.2010 15:58

Big Brother Talk Showta syksyllä juontanut hehkeä Susanna Laine tekee jälleen radio-ohjelmia.

Laine kertoo MTV3.fi:n Viihdeuutisille BB-juontajan pestin olleen erittäin antoisa kokemus.

– Se oli todella hieno tilaisuus. Ja olihan se iso paikka, joka minun piti täyttää, Laine toteaa Viihdeuutisille viitaten pestin kuuluneen aiemmin Vappu Pimiälle.

Laine kertoo palanneensa Big Brotherin jälkeen taas radio-ohjelmien pariin. Nainen tekee tällä hetkellä töitä freelancer-toimittajana sekä Iskelmä- että The Voice -radiokanaville. Radiotyön lisäksi Lainetta työllistävät erilaiset juontokeikat.

– Samalla lailla on ollut keikkaa kuin ennenkin. Ehkä ne ovat vähän lisääntyneet Big Brotherin myötä. Toisaalta joulun alla nyt on muutenkin enemmän keikkaa kuin normaalisti, Laine pohtii.

Joulun neitokainen vietti perinteisesti perhepiirissä Pohjanmaalla, mutta uuttavuotta nainen ei omien sanojensa mukaan aio pahemmin juhlia.

– Ahdistaa tällaiset pakkojuhlat. Baarit on ihan täynnä, joten varmaan olen ihan rauhallisesti kotioloissa.

gauchito
Voittaja
Viestit: 744
Liittynyt: 26 Tammi 2010 10:47

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja gauchito » 26 Maalis 2011 14:50

Susanna ei anna painoarvoa keskustelupalstoille, mutta tietää saaneensa negaa palautetta:
iltalehti.fi kirjoitti:Susanna Laine: Arvostelu satuttaa

Viime syksynä Big Brother Talk Showta juontanut Susanna Laine kertoo yllättyneensä palautevyörystä, jota hän tuolloin sai työstään.

- Etenkin negatiivisen palautteen määrä hieman yllätti. Keskustelupalstoille en edes mennyt, niillä nyt kirjoitetaan mitä vaan.

Jo pitkään julkisuudessa ollut Susanna on tottunut arvosteluun, myös sellaiseen joka koskee pelkästään ulkonäköä.

- Turha siitä on märistä. Telkkarijuontaminen on julkista työtä, joten kritisointi kuuluu asiaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö arvostelu satuttaisi.

Susanna myöntää, että Big Brotherin juontamisessa jäi parantamisen varaa.

- En ollut tyytyväinen suoritukseeni enkä tavoittanut sitä tasoa, jonka olin asettanut etukäteen itselleni.

Kuten armoton ruutu paljastaa, joskus ihmisillä on hyvien päivien lisäksi myös huonoja päiviä.

- Aaltoliikkeeseen tottuu, varsinkin kun tekee radiossa joka päivä lähetystä. Joskus ei vaan lähde. Toisaalta aina on parantamisen varaa, vaikka mitä tekisi. Mutta jokainen on varmaan itse itselleen pahin tuomari, kun puhutaan esiintymisestä.
http://www.iltalehti.fi/viihde/20110326 ... 0_vi.shtml

Avatar
mörökölli
Asukaskokelas
Viestit: 108
Liittynyt: 08 Maalis 2011 15:41

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja mörökölli » 26 Maalis 2011 15:05

en mä ainakaan huomannu et susannan ulkonäköä olis arvosteltu,sitä tönkköä juontamista joka jätti katsojat sekä asukkaat täysin kylmiks sitä kyllä arvosteltiin mut olihan siihen sentään aihettakin :mrgreen:
huonoin bb asukas ikinä hunkki niko

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 26 Maalis 2011 20:11

Mun mielestä Susanna on kyllä ihana nainen ja kelpo juontaja mutta tuossa BB-formaatissa jossa hoetaan papukaijana äänestystilanteita ja -ohjeita ei yksinkertaisesti voi onnistua kunnolla. :( Lisäksi ei Susannalla tainnut ihan kamalasti olla kokemusta tv-ohjelmien juontamisesta ennakkoon? Mutta kyllä se siitä, toivottavasti Susanna nähdään jatkossa jossain sellaisessa ohjelmassa jossa hän voi oikeasti näyttää kykynsä. :)
Totuus on tuolla ulkona.

Avatar
jyrtam
Merirosvo
Viestit: 1290
Liittynyt: 12 Loka 2005 05:18
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja jyrtam » 15 Huhti 2011 02:11

Susannalla on uusi kesäjuontopesti.
iltalehti.fi/viihde kirjoitti: Susanna Laineelle kuuma juontopesti

Torstai 14.4.2011 klo 13.39

Susanna Laine juontaa Pitkä kuuma kesä -viihdeohjelmaa yhdessä laulaja Mikael Konttisen kanssa.


Vau mikä seksipommi! - Katso kuvakooste Susanna Laineesta

Pitkä kuuma kesä palaa ruutuun 22. toukokuuta suorana lähetyksenä Tampereen Särkänniemestä.

Tänä kesänä ohjelmaa juontavat Susanna Laine ja Mikael Konttinen.

- Tosi sympaattiset fiilikset on ohjelman suhteen ja juontoparinakin on todella hauska mies. Pitkä kuuma kesä on ihanan kesäinen koko perheen ohjelma ja Tampere on mahtava kesäkaupunki, Susanna iloitsee.

Mikael Konttinen on seurannut ohjelmaa tiiviisti jo aiempina vuosina.

- On ilo ja kunnia saada tehdä iloista kesäohjelmaa upean Susanna Laineen kanssa. Pitkä kuuma kesä -juontajapesti on kyllä unelmieni kesätyö, laulaja suitsuttaa.

Ohjelman musiikista vastaa edelleen artistivieraiden kanssa Lenni-Kalle Taipaleen yhtye.

Kuva
Susanna Laine ja Mikael Konttinen iloitsevat kesätyöstään. (MTV3)
Huoh. Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman ihmisiä. (Mika Viljanen)

Avatar
dertsi
Puhuva pönttö
Viestit: 1711
Liittynyt: 19 Syys 2010 17:14

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja dertsi » 22 Touko 2011 20:56

Susu nyt sitten kuitenkin jatkaa BB:ssä. Ensimmäinen reaktioni oli että "voi ei", mutta nyt se tunne on jo vähän laantunut.

Onneksi MTV3 järjesti Susulle tuon Pitkä kuuma kesä -ohjelman juontopestin, niin Susu saa harjoitusta livejuonnoista ja -haastatteluista ennen syksyä.

Ja yllättävän hyvin Susulta tuo eka lähetys sujui. Vähän pitäisi hänen vielä energiatasojaan hillitä (lue: lopettaa huutaminen) ja opetella reagoimaan napakammin haastateltavan vastauksiin, niin hyvä tulisi. :) Mutta ainakin Susu oli juontajapariaan parempi tänään (mihin ei tosin paljoa vaadittu :D).

Eli ihan "sympaattisin fiiliksin" tässä odotellaan Suskin BB-juontoja. :) Eli :welcome vaan takaisin. :D
When I see my face, there's not a single thing I'd change.

Stobe
Intruuderi
Viestit: 260
Liittynyt: 02 Heinä 2006 00:48
Paikkakunta: Helsinki

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja Stobe » 22 Touko 2011 23:46

Mäkin oon nyt päättänyt asennoitua niin, että jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden.

Nyt kun on alusta asti kerrottu, että häätöshown juontaa kaksi juontajaa, niin jospa paineet Susannallakin olisi pienemmät, kun ei tarvitse olla se "Big Mother", vaan voi jakaa tuon taakan Elinan kanssa. Jos vaikka tänä vuonna päästäisiin eroon siitä rahankiilto mielessä tehdystä turboäänestyskäsikirjoituksesta, niin uskoisin, että Susanna kollegansa kanssa voisi saada aikaan ihan kunnon show'n.

Edit: Ja piti vielä sanomani, että vaikka sanoudunkin irti kaikesta ulkonäköperusteisesta arvomaailmasta, niin jos tällä ohjelmalla täytyy olla edustava kasvo, niin Susanna kyllä täyttää tuon kriteerin helposti.

Avatar
kivahanna
Mökkiläinen
Viestit: 236
Liittynyt: 14 Syys 2010 19:26
Paikkakunta: jossai Korsos niinku

Re: Susanna Laine

Viesti Kirjoittaja kivahanna » 25 Touko 2011 23:30

Ei pidä unohtaa Susannan mahtavaa heittoa Eetulle finaalissa, kun hänen kaverinsa olivat odottamassa: "Onks nää ne runkkarit?" :damnfunny
Onnea voittajille ja kaikkea hyvää niille, jotka eivät voittaneet.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Arkisto”