Uskontokeskustelua

Foorumilaisten sielunmaisema, huvit ja harrastukset, uutiset ja örveltäminen, mussutus ja mäkätys sekä kaikki muu taivaan ja maan väliltä!

Uskotko Jumalaan?

en
84
56%
joskus
23
15%
kyllä
44
29%
 
Ääniä yhteensä: 151

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Wendla » 06 Marras 2019 22:50

Uskoin tosiaan Jumalaan 8-vuotiaaksi asti, siihen asti Jumalan olemassaolo oli minulle itsestäänselvyys. Sitten kerran koulussa eräs oppilas sanoi, että Jumalaa ei ole olemassa. Siinä hetkessä tajusin, että en ollut koskaan edes kyseenalaistanut Jumalan olemassaoloa. Sen jälkeen aloin sitä myös kyseenalaistaa. En muista tarkalleen, missä vaiheessa "luovuin" uskostani, mutta muistan, että tuo oli käänteentekevä hetki omassa ajattelussani.

Rippikoulun kuitenkin kävin aikoinani, ihan vain koska muutkin. Riparin jälkeen mietin myös paljon asioita, omaa suhtautumistani oppimaani, lueskelin jopa aika paljon Raamattua. Mutta eipä siinä mitään uskoontulon kokemusta tullut. Oikeastaan näin jälkikäteen ajateltuna eipä olisi tarvinnut edes käydä koko riparia, olisin saanut varmasti paljon enemmän irti protu-leiriltä.

Nykyisin pidän aika paljon "pesäeroa" uskonnollisista asioista. Joskus toki saatan lähteä uskovan siskoni kanssa kirkossa käymään, jos se on hälle tärkeää, mutta muuten en juuri ole missään yhteydessä uskonasioihin. En esimerkiksi halunnut uskonnollista vihkimistä, sillä en kokenut sen vastaavan omaa ajatus- ja arvomaailmaani. Tietyllä tapaa näen myös tosiuskovia kunnioittavampana sen, että en mennyt vaatimaan papin aamenta avioliitolleni vain siksi, että kirkkohäät olisi kivat. Avioliiton solmiminen on minulle mutenkin niin tärkeä tilaisuus, että en halua "valehdella" vihkitilaisuudessa uskovani johonkin sellaiseen mihin en edes usko. Eli tapauskovaisuutta minussa ei myöskään ole, tuskin tulee koskaan olemaankaan. Lapsillekin haluaisin tulevaisuudessa kasteen sijaan nimiäiset, jos nyt lapsia siis saamme.

Koen myös kokonaisuudessaankin hyvin kiusallisena kaikki tilanteet, joissa pitäisi "feikata" uskovansa. Esim. vaikka menisinkin jonkun kanssa kirkkoon, niin rukoushetkenä en risti käsiä, pysyn vain hiljaa ja tuijottelen vaikka lattiaa sen aikaa. Tämä on onneksi aika helppoa, eikä varmaan kukaan juuri huomaa tuossa tilanteessa, että en ole rukouksessa mukana. Toisin oli sitten siskoni adventistien aikuiskastetilaisuudessa. Sisko oli pyytänyt minut sinne, minä olin sitten mennyt, koska se oli siskolle tärkeää. En tiennyt kyseisen kastetilaisuuden kulusta etukäteen juuri mitään. Sitten yllättäen pitikin polvistua rukoukseen ja ai että minä kauhistuin. Ei ollutkaan enää niin helppoa olla huomaamattomasti rukoilematta. :D

Jonkin verran on tullut mietittyä Jumalaa ja jumalakäsitystä kuitenkin, ihan vain mielenkiinnosta. Ensinnäkin ajatus kolmiyhteisestä Jumalasta on minusta hieman erikoinen. Lisäksi ajatus siitä, että kristinuskon mukainen Jumala olisi jotenkin täydellisen hyvä, tuntuu hieman ristiriitaiselta. Ainakin jos mietin sitä, mitä kaikkea pidetään syntinä, vain koska Jumalan sana ja Raamattu, niin minun logiikallani tämä Jumala, jonka sanaa Raamattu on, ei mitenkään voi olla täysin hyvä. Toki varmasti joku uskova voisi ajatella, että koska Jumala on kaikkitietävä, niin hän tietää ihmistä paremmin, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, että ihminen ei voi tiedossa ja ymmärryksessä koskaan päästä Jumalan tasolle. Mutta noh... Itselleni ateistina tämäkin logiikka vaikuttaa vähän erikoiselta. Ei siihen oikeastaan voi argumentoida millään tavalla, koska kaiken ratkaisu voisi olla se, että minä en vain voi tietää ja ymmärtää kaikkea, koska en ole kaikkitietävä Jumala.

Olen sitä mieltä, että kaikki uskokoon mihin haluavat, niin kauan kun ketään ei vahingoiteta uskon nojalla. Usko tuo maailmaan paljon kaunista, monet tapaamani uskovat ihmiset ovat aivan ihania, he ovat sisäistäneet lähimmäisen rakkauden ajatuksen todella hyvin. Usko myös antaa monille ihmiselle niin paljon voimaa ja toivoa. Mutta valitettavasti uskon nojalla tehdään joskus myös pahaa, vahingoitetaan toisia ja oikeutetaan epäasiallista kohtelua. Sellaista en katso hyvällä sitten yhtään.

Tässäpä lisää minu löpinöitäni uskosta. Meni ohi aiheen varmaan miljoona kertaa ja ketään nämä löpinäni tuskin edes kiinnostavat. Mutta noh, Wendla on hölötystuulella... :bidmouth:

Avatar
kotikissa
VIP-vieras
Viestit: 870
Liittynyt: 01 Syys 2011 21:12
Paikkakunta: Turku

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja kotikissa » 11 Syys 2020 22:06

Minna jatkaa että jos ei olisi silloin käynyt konfirmaatiota läpi, olisi todennäköisesti vaihtanut uskontokuntaa vapaaseen suuntaan, ei välttämättä helluntalaiset, mutta körttiläisyys kiehtoo ihan älyttömästi, siioninvirret
Meikän kommentit: körttiläisyys eli herännäisyys ei kuulu vapaisiin suuntiin vaan luterilaisen kirkon sisäisiin herätysliikkeisiin. Herännäisyys on itse asiassa nykyään herätysliikkeistä vapaamielisin eli hyväksyy seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ja naispapit. Esim. Kansanlähetys on sitten taas myöskin luterilainen herätysliike, mutta hyvin konservatiivinen (eli vastustaa homoja, naispappeja,aborttia jne ja juuri tuon herätysliikkeen jäsen on mm. Päivi Räsänen)

Vapaisiin suuntiin kuuluu monia kirkkokuntia, joille tyypillistä on mm. aikuiskaste, armolahjojen korostus (mm. kielillä puhuminen), reipas ja rokkaava ylistysmusiikki jne. Niitä ovat mm. baptismi, Vapaakirkko, helluntailaisuus, metodismi jne.
Ei makseta kirkollisveroa vaan kymmenykset palkasta seurakunnalle. Ja koulutus seurakunnan työntekijöille on kunkin "lafkan" omassa opistossa ja mm. pastoriksi pääsee paljon lyhyemmällä koulutuksella kuin esim. luterilaisella puolella.
Päätän "esitelmäni" tähän ja toki tätä voi muokata/siirtää, jos nyt tuli ihan väärään paikkaan mun luento.

Siirretty Live 24/7 raportointiketjusta //Wicker Man
Kausi&lempparit
1.Terhi, 2. Mira, 3. Kadi, 4. Andreas & Tero, 5. Esa A., 6. Nino ja Niko N., 7. Suvi & Sebastian, 8. Iida, 9. Niko S., 10.Andte, 11. Kimmo, 12.Paula & Minna, 13. Rosa, Nina ja Markku, 14. Ville ja Laura R.

Nyymi
Finalisti
Viestit: 682
Liittynyt: 04 Syys 2020 00:34
Viesti:

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Nyymi » 11 Joulu 2020 23:08

Usko, uskonto, seurakunta, kirkko, Jumala.

Mulle noista resonoi eniten Jumala ja usko.

Kirkossa ja seurakunnassa viihdyn. Niissä ei tule uskonasioista paljoa, jos lainkaan jauhettua. Enemmän tavallisia arkipäiväisiä kuulumisia.

Eräs pappi sanoi kerran: " Usko on Jumalasta, uskonnot Saatanasta."

Usko Jumalaan on hyvä ymmärtää erottaa uskonnoista.

Se, että uskoo on mulle tunne, ei järkiasia. Tunne Jumalan läsnäolosta, kunnioitus, Jumalaan tukeutuminen. Jumalan kiittäminen. Rukoukset lähimmäisten puolesta. Tunne, että Jumala näkee minut juuri sellaisena kuin olen, vaikka kukaan ihminen ei näkisi eikä ymmärtäisi.

En jaksa sellaisia keskusteluja, joissa uskoa kohdellaan järkiasiana, kuten tiedettä. En harrasta väittelyitä esim. Raamatun kohdista tai jostain säännöistä. En ole mikään sääntöuskovainen, enkä mikään Raamattuasiantuntija, jonka velvollisuus on osata perustella kyseistä kirjoituskokoelmaa aukottomasti. Ja mikä mä edes olisin sanomaan, mikä tulkinta on oikein?

Käsittelen Raamattua ikään kuin kokeena, jonka läpäisee jos sitä lukee ja mietiskelee, löytää oikeudenmukaisuuden ja rakkauden rivien välistä. Mietiskelykirjana, jota ei voi ottaa sellaisenaan vaan se vaatii ajatustyötä. Itseni kehittämisen välineenä, en lyömäaseena.

Jokainen uskova ihminen on yksilö.

Jos Jumalan olemassaolon voisi todistaa, kyse ei olisi enää uskosta vaan tiedosta. Miksi ihmiselle olisi annettu mahdollisuus todistaa Kaikkivaltias?

Nykyään mitään ei voi todistaa, ilman että joku epäilee. Nykyaikana jos vaikka videokuvaat kummituksen, suurin osa ei usko, että se on aito. Tieteellisten tutkimusten tuloksiakaan eivät kaikki usko.

Itselleni on samantekevää, mitä muut uskovat jos se ei häiritse tai rajoita mun elämääni. Esim. Abortinvastustajauskovaiset kyllä häiritsevät mua, varsinkin jos ovat politiikassa päättävissä asemissa.

Uskontoja ei voi poistaa, eikä varsinkaan uskoa tai uskomuksia. Eikä siitä olisi hyötyäkään, koska vallanhimoiset ihmiset keksivät aina jonkun ideologian, ismin tms. jolla pyrkivät määräilemään muita.

Uskontojen ulkopuolellahan on näitä ismejä ja poliittisia tai aatteellisia liikkeitä vaikka kuinka paljon.

Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon, eikä Jumala halua pakottaa ketään kääntymään puoleensa. Sehän olisi teeskentelyä.

Jos joku kasvatetaan johonkin aatteeseen tai uskontoon sääntöjen kautta, se on eri asia kuin sellainen usko joka tulee omasta sydämestä. Ei ketään voi pakottaa uskomaan, niin kuin ei voi pakottaa rakastamaankaan. Mutta aina voi teeskennellä ja olla jossain yhteisössä mukana noudattamassa ulkoa saneltuja sääntöjä. Nämä asiat täytyisi erottaa uskontokeskusteluissa toisistaan.

Mua kiinnostaa myös tiede, ja voin hyvin uskoa että se on totta että Jeesus on syntynyt tutkimusten mukaan joskus elo-syyskuussa. Kirkolliskokouksessa vuonna keppi ja kivi päätettiin juhlia Jeesuksen syntymää 25.joulukuuta, ja tällä tavalla varastettiin alkuperäinen yule pakanoilta.

Ainahan voi käyttää uskontoa tai mitä vain aatetta myös vallan välineenä ja verukkeena pahoille teoille. Mun henkilökohtaisessa uskossani fantasiana on, että Jeesus tulisi takaisin ja olisi vihainen kaikille jotka ovat hänen nimissään syrjineet muita.

Mitkään ihmisten teot ja mahdolliset väärintulkinnat eivät kuitenkaan tee Jumalasta vähemmän totta.

Omassa elämässä on tapahtunut asioita, jotka uskon todeksi koska ne on mulle todistettu, ja joita ei opeteta kristinuskossa. Uskon silti nimenomaan kristinuskon Jumalaan, vaikka jotkut asiat ovat ristiriidassa sen kanssa. Usko on tullut mulle Pyhästä Hengestä kuin salama kirkkaalta taivaalta, eikä kukaan ole mua opettanut siihen. Suhtauduin asiaan ensin skeptisesti ja odotin, että tunne menee ohi. Ei mennyt.

Sen tunteen kanssa elän, ja sille en mitään voi. Se, että se on ristiriidassa joidenkin asioiden kanssa, on asia jota en itsekään ymmärrä enkä osaa selittää. Mun lempivastaus näihin on: " Hitostako minä tiedän? "

Ajattelen, ettei ihmisen kuulukaan tietää ja ymmärtää ihan kaikkea. Ehkä asiat selviävät kun kuolee, tai sitten eivät.

Elämän elämisen kannalta on turhanpäiväistä väitellä uskonnoista. Usein kuvittelen ikään kuin kaikkien jumalien johtoryhmän kokouksen, jossa he tuskailevat ihmisille jotka riitelevät heistä ja heidän takiaan. Uskon, että ihmisille annettu haaste on maailmanrauhan saavuttaminen ja sen oivaltaminen, ettei muita voi pakottaa uskomaan mihinkään, koska pakotettu usko on teeskentelyä ja Jumala näkee teeskentelyn läpi. Parempi olisi vain elää niin kuin parhaaksi näkee ja antaa muiden elää niin kuin parhaaksi näkevät.
Analyysinyymi :eye: Motto: Voin olla väärässäkin.
Lemppariasukkaita: Krisu19, Kevin19, Tupu19, Andte14, Nimo14, Jonathan14, Niko Saarinen, Sauli Koskinen, Kristiina20, Joel20, Nina Mikkonen VIP21,
Jassu, Aki ja Melody 2021. Mathias 2022.

Avatar
Dille
Alejandro
Viestit: 1801
Liittynyt: 17 Elo 2007 22:11
Paikkakunta: Itä-Häme

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Dille » 18 Joulu 2020 19:22

Uskonnot ovat ihmisten luomia ja keksimiä. Joku ehkä sellaista tarvitsee elämänsä sisältöön .

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Wendla » 27 Joulu 2020 10:47

Tämä uskontokeskustelu kun nousi joitain viikkoja sitten ylös, niin aloin miettiä omia kokemuksiani uskontoon liittyen. Joskin aika rajatusta näkökulmasta mietin, nimittäin seksuaalivähemmistön edustajana uskovaisten keskuudessa. Osin näkökulman rajallisuus johtuu varmasti myös siitä, että koska itse en uskossa ole, niin uskonasiat eivät henkilökohtaisesti ole erityisen lähellä elämässäni. Suoraan sanottuna viime vuosina olen ollut millään tavoin kosketuksissa uskonasioihin vain silloin, kun joku on ottanut kantaa seksuaaliseen suuntautumiseeni tai parisuhteeseeni.

Ensimmäisenä nousi mieleen vähän hassukin muisto eräästä läheisestä. Oltiin puolison kanssa seurusteluaikana käymässä hänen luonaan. Sitten kesken keskustelun hänelle yllättäen valkeni, mitä tarkoitimme, kun puhuimme "meistä" ja meidän suunnitelmista. Tajusi, että nyt ei olekaan kyse vain erityisen läheisistä ystävistä. Lähtiessämme antoi sitten minulle käteen jonkin psalmikirjan. Se kirja tuli jotenkin ihan puskista, oli aika ovela ja hassu liike. Ei sitä oikein edes voinut pahalla ottaa, hyväntahtoisesti tuli vain naureskeltua toisen hienovaraisuudelle kotimatkalla.

Toiselta läheiseltä sitten tullut kuultua kommentia samaa sukupuolta olevien parien petipuuhien syntisyydestä. Sitäkään en niin kovin henkilökohtaisesti viitsinyt ottaa, koska kyseessä ihminen, jonka kanssa keskustelumme olivat aiemminkin liikkuneet aika syvillä tasoilla. Lähinnä tuossa kohtaan vaan tuli sellainen pieni kiusaantuminen, että hmmm okei, seuraava aihe! Petipuuhista kun ylipäätänsäkkään tekee harvemmin mieli keskustella yhtään kenenkään kanssa.

Kolmas läheisen kommentti oli sitten ehkä se surullisin. Hän oli juuri saanut tietää kihlauksestamme. Ensimmäinen mielleyhtämä tästä ilouutisesta oli hänellä Helvetti. Tosin hänenkin näkökulma asiaan oli jotakuinkin etukäteen arvattaessa, että erityisen henkilökohtaisesti ei sitäkään jaksanut ottaa. Mutta kyllä se hieman harmitti, koska hänet tuntien tiesin, että jos vain olisinkin sattunut olemaan mies, niin ensireaktio olisi todennäköisesti ollut erittäin ilahtunut.

Tiedostan itsestäni, että pieni varautunut suhtautumiseni uskonasioihin johtuu myös osin siitä, että tiedostan kuuluvani vähemmistöryhmään, josta käydään joissain uskonnollisissa piireissä aika kovaakin vääntöä. Tosin tiedostan myös sen, että läheskään kaikki uskovaiset eivät myöskään näe minua syntisenä rakkauteni tähden. Näkökulmia on monia.

Muistan kun kuulin häävalmistelujeni aikaan papin kokemuksia tilanteessa, jossa kirkon sisällä käytiin kovaa kiistaa avioliittokäsityksistä. Itselleni aihe ei ollut henkilökohtaisesti erityisen läheinen, sillä en ole uskonnollista vihkimistä koskaan halunnut, mutta papin kokemukset kyllä liikuttivat. Tuntuu väärältä, miten raskaaseen ja kohtuuttomaan tilanteeseen papitkin voivat tuollaisessa tilanteessa joutua. Kyseinen pappi olisi halunnut vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, mutta häntä painostettiin toimimaan toisin. Ihan kahjoa, miten epäoikeudenmukaiseen ja vaikeaa tilanteeseen voi pappi joutua työyhteisössään. Toisen ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia en sen laveammin avaa, mutta sen voin sanoa, että surullista kuultavaa se oli. Jotenkin toivoisin, että nämä vihkimisasiat voisivat olla omatunnonasioita. Että jokainen voisi vihkiä tai olla vihkimättä omatuntonsa mukaan. Oli näkökulma sitten puolesta tai vastaan, niin veikkaan että aika monilla papeilla siihen näkökulmaan liittyy vahvoja moraaliin ja omaan oikeudentuntoon liittyviä asioita. Ja voin vain miettiä, millaista inhimillistä tuskaa se voikaan aiheuttaa, jos joutuu väkisin ja paineen alla toimimaan vastoin vahvoja oikeudenmukaisuusperiaatteitaan. Ja varsinkin kun miettii sitä kaikkea kaunista, mitä uskoon ja uskovaisuuteen liittyy, niin tuollainen inhimillisen tuskan tuottaminen ikään kuin väkipakolla tuntuu jotenkin täysin järjettömältä.

Hmmm tässäpä taas Wendlan maratooniviestejä osa 500. Mutta puolustuksena voin sanoa, että erinäisistä syistä johtuen edessäni on vielä joitain tunteja tyhjää jumittamista. Päähän tässä hajoaa, jos ei jotain tekemistä keksi. Tänne on vain helppo paeta pälättämään kaikkea enemmän ja vähemmän järkevää. :D

Ja lisättävä vielä, että vaikka viestini ehkä onkin aika ankea ja osin jopa aavistuksen asenteellinen, niin en siltikkään tarkoita, että vihaisin uskontoja. Nuo asiat vain on viimeaikoina noussut mieleen, kun olen pyrkinyt poimimaan mieleni sopukoista syitä sillä, miksi uskonasiat välillä saa hieman varuilleen. Mutta edelleen olen vahvasti sitä mieltä, että uskoon liittyy paljon kauniita asioita.

Avatar
Kierrekaneli
Tuotannon kätyri
Viestit: 572
Liittynyt: 15 Syys 2020 20:13

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Kierrekaneli » 30 Joulu 2020 21:33

Mulle uskonto ja usko on olleet aina kaksi eri asiaa.
Usko on kuitenkin jokaiselle henkilökohtainen tekijä, kun taas uskonto on monisyisempi asia.
Osa ihmisistä käyttää herkkäuskoisten uskoa oman edun tavoitteluun ja naamioi sen uskonnoksi. Osalle uskonto on vaan pakollinen paha, jotain mitä vaan tavan vuoksi toteutetaan ja tehdään mitä on käsketty.

Sitten on ne, joiden mielestä uskonto on valtaa ja sitä valtaa halutaan käyttää muiden alistamiseen. Näitä löytyy ihan joka suunnalta maailmaa, jokaisesta uskontotyypistä. Joidenkin mielestä valtaa hamuavat on ääriliikkeitä, mutta vaikea jotenkin ite nähdä niitä minkään janan päässä olevana viimeisenä vaihtoehtona.

Ite olen kasvanut perheissä missä toinen oli tapauskovaisia, toinen hyvin vahvasti uskonnoton, muttei uskontovastainen. Nykyisin toinen on edelleen tapauskovainen ja uskonnoton on yllättävän vanhoillinen, mutta ilman selkeää uskonnollisuutta. Jos siellä olisi uskontojutut mukana niin se varmasti olisi jollain tapaa lahkolainen.

Ite kävin rippikoulun, mutta vain koska kaveritkin meni. Sitten kuitenkin se näyttäytyi nuorelle ainoana yhteisönä missä ei ryypätty tai vedetty röökiä ja jäin siihen kiinni. Sain seurakunnan touhuissa tehdä mitä halusin ja lopulta koin olevani luotettu ja arvostettu. Olin paljon leireillä vapaaehtoisena ja yhtenä kesänä oli vain yksi leiri missä en ollut mukana. Varhaisnuorisotyöstä olisin varmasti saanut itselleni työpaikankin, jollen olisi tämmöinen kuin olen. Tutustuin yhteen työntekijään ja olin aika paljon srk-tiloissa tekemässä milloin mitäkin. Lopulta pikkuhiljaa havahduin siihen miten paljon aikuisten keskuudessa on kiusaamista. Oli ehkä kylmäävintä kun olin nuorisotyöntekijän kanssa suunnittelemassa erästä tilaisuutta ja hän käytti koko sen ajan siihen miten haukkui työkavereitaan. Sen jälkeen tuli seuraava ja teki samaa ja kun kyselin tältä kehen olin tutustunut, hän kertoi sen olevan hyvinkin tavallista. Että kaikki puhuu pahaa toisistaan minkä kerkiää ja nokittelu on hyvin tavallista.
Lisäksi aloin kyseenalaistamaan oman uskoni ja siinä mut jätettiin sitten ihan yksin. Nuorisotyöntekijä käski lukemaan raamattua ja olemaan kyselemättä tyhmiä. Elämäni oli myös siinä kohtaa kriisissä ja saman ihmisen mielestä mulla ei ollut mitään oikeita ongelmia, kun ei ollut kaikki vanhemmat alkoholisteja ja hakanneet mua, että miksen ole vain tyytyväinen siihen mitä mulla on ja lopeta valittamista. Olin masentunut.
Jäin tosi yksin kun kyseenalaistin asioita ja lopulta ne aikuiset ei enää vastanneet mun puheluihin. Olin 18 ja nää vaan ghostas ihan totaalisesti. Samoin osa niistä "kavereista" seurakuntanuorista rupes välttelemään ja pienellä paikkakunnalla jopa piilottelemaan kaupassa hyllyjen välissä.

Sen jälkeen erosin kirkosta.
Oikeastaan uskon enemmän siihen että on asioita joita ei voi järjellä selittää, mutta ei ole olemassa vain yhtä jumalaksi nimitettävää tekijää. Toisen jumala on ihan yhtä jumala kuin eri nimellä nimitty toinen. Mielestäni uskonnon tai jumalan varjolla ei saa toista ihmistä kohdella huonosti tai alistaa, eikä syrjiä. Vaikka toki uskonnoissa on piirteitä miten se jumalallinen tekijä on julma ja rankaisee, mutta mun mielestä se ei ole oikein enää 2000-luvulla. Siinä on pelkoa ja vanhoillisuutta mitä tänä päivänä ymmärretään paremmin. Ainakin jos ajatellaan inhimillisyyttä ja tunteita. Myöskään uskonnon varjolla ei saa mielestäni tappaa, vaikka sitä tehdään edelleen.

Omien ja ystävien kokemusten kautta on myös vaikea hyväksyä esim. jehovia ja vanhoillislestaadiolaisia.
Eräs vanhoillislestaadiolainen tuttava kysyi kerran saako rukoilla mun sielun puolesta. Olin ensin vähän wtf, mutta kun hän useamman päivän intti ja kertoi olevansa niin ahdistunut minun ja yhden työkaverinsa joutumisesta helvettiin, että oli käynyt terapeutille tätä purkamassa. Ja vain siksi ettei olla uskossa ja siinä hänen uskossaan.

Tietyllä tavalla olen myös kiinnostunut niistä lahjoista, joissa karismaattinen vetäjä pitää itseään jumalana tai jumalan lähettiläänä. Niissähän ei koskaan käy mitenkään hyvin ja siellä on vähintään henkistä väkivaltaa, mutta niin usein myös seksuaalista väkivaltaa. Usein niissä se homma lähtee ihan viattomasti ja päättyy tosi huonosti. Usein niissä on mukana kuitenkin ihan jopa korkeasti koulutettua porukkaa vaikka homma on ihan foliohattutouhua. Periaatteessa ehkä tämä QAnon-touhukin on sellaista. Sieltä puuttuu vain se yksi yksittäinen johtaja.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu keskustelu”