Mussutus ja mäkätys -thread

[Skygge]

Enkä kyllä muutenkaan halua, että lähes koko sosiaalinen elämäni olisi vain puolisossa kiinni. Olisi sellainen varmasti hänenkin kannaltaan aika ahdistavaa.

Tämähän se kyllä. Meillä on sopivasti molemmilla omat menomme (omat menoni tosin ovat lähinnä sitä, että katson urheilua x telkkarista tai pelailen netissä kaverin kanssa) niin saa sopivasti sitä omaa aikaa. Yhteisiä tuttavia on, mutta yleensä nää on enemmänkin muijan kavereita ja mä en jaksa aina sosialisoida, niin on hyvin molemmilla sitä omaa tekemistä. Kyllähän se ahdistaisi, jos pitäisi 24/7 olla yhdessä eikä omaa aikaa olisi yhtään.

[Marjo]

Joudun töissä olemaan sen verran sosiaalinen, että vapaa-ajalla en jaksa. Ollaan miehen kanssa onneksi molemmat yhtä introvertteja, niin viihdytään hyvin kotona, tai sit käydään kaksistaan jossain.

En töissäkään osallistu mihinkään oman tiimin illanviettoja isompiin pippaloihin yleensä. Eilen olisi ollut pikkujoulut, ilmoittautuneita jotain 900 tyyppiä. Ei olisi tullut mieleenkään mennä.

Ei mulla mitään sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ujoutta tai muuta ongelmaa ole, mutta tykkään vaan enemmän sen verran pienestä porukasta että ehtii oikeasti jutella rauhassa eikä koko ajan väki vaihdu ympärillä.

[Wendla]

Juurikin tuo pienemmissä porukoissa on ihanaa, että ehtii ihan oikeasti jutella.

Minulla on joskus ollut jonkinasteista sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta en koe että enää olisi. Olen myös ollut aikoinani äärimmäisen ujo, mutta jotenkin en tiedä senkään kohdalla, että olenko niinkään ujo enää. Introverttinäkin olen itseäni kauan pitänyt, mutta nyt olen oikeastaan alkanut kääntyä siihen suuntaan, että taidan olla ennemminkin ambivertti.

Ja se on kyllä totta, että jos töissä on paljon ihmisten kanssa tekemisissä, niin vapaa-ajalla tekee välillä ihan hyvää olla itsekseen. Sosiaalinen ähky kun ei ole mitenkään erityisen mukava tunne.

[Risto]

Tammikuun aikana on tullut parannettua elintapoja lähinnä syömisen ja urheilun osalta, mutta tänään sit olikin kunnon mässäilypäivä koska tuntui että halusin semmosen pitää. Jälkeenpäin ajateltuna oli ihan paska idea, koska en edes saanut mitään mielihyvää. Paljon parempi fiilis ollut ku syönyt suht terveellisesti ja liikkunut päivittäin edes jonkin verran.

[Wendla]

Mikähän kerpele siinä on, kun yllättäen alkaa pyöriä päässä videotoistolla yli kymmenen vuoden takaisia juttuja, joiden on ajatellut olevan jo ollutta ja mennyttä? Viimeaikoina tullut elettyä mielessä uudestaan peruskouluaikoja. En oikein tykkää.

[Mour]

Mikähän kerpele siinä on, kun yllättäen alkaa pyöriä päässä videotoistolla yli kymmenen vuoden takaisia juttuja, joiden on ajatellut olevan jo ollutta ja mennyttä? Viimeaikoina tullut elettyä mielessä uudestaan peruskouluaikoja. En oikein tykkää.

Mulla saattaa joku biisi, tuoksu tai joku muu ihan pikku juttu yhtäkkiä nostaa vanhoja juttuja mieleen. Yleensä ihan positiivisia, mutta joskus alkaa kyllä pyöriä ahdistavatkin "filmit". Joskus jään ihan jumiin ajatuksiin, että mitä jos olisikin tehnyt/sanonut/valinnut silloin ja silloin toisella tavalla jne, kiva kehä.

[Mingviini]

Joskus jään ihan jumiin ajatuksiin, että mitä jos olisikin tehnyt/sanonut/valinnut silloin ja silloin toisella tavalla jne, kiva kehä.

Mäkin harrastan välillä tätä. En aina oikein osaa ajatella asioita kaiken sen hyvän kautta, mitä minulle on tapahtunut vuosien saatossa. Silloin kaikki tuntuu helposti hirveän satunnaiselta ja sellaiselta läheltä piti - sekoilulta. Esimerkiksi peruin aikanani saamani opiskelupaikan, koska olin saanut mielenkiintoisen työtarjouksen. Sen sijaan, että osaisin näin jälkikäteen olla aidosti ylpeä onnistuneeksi osoittautuneesta ratkaisusta, saatan miettiä, että mä nyt olen just tuollainen huithapeli hetkeen tarttuja, missähän lie olisinkaan maailmassa, jos joskus jaksaisin olla pitkäjänteisempää näissä jutuissa... Ihan kuin en edes olisi tietoisesti valinnut työtarjouksen hyväksymistä, vaan jotenkin vain päätynyt hylkäämään koulupaikan summittaisesti. Tämä siis niin kuin esimerkkinä, ja näitähän riittää!

Olen myös varsin pätevä keksimään nasevan vastauksen sanottavaksi monenlaisiin tilanteisiin - sitten illalla sängyssä, kun odotan unen tuloa.

Mussutus ja mäkätys -aihealueeseen liittynee tällä hetkellä myös viime aikoina jostain käsittämättömästä syystä pintaan pulpahdellut maailmantuska (sis. ilmastoahdistuksen). Haen vielä tasapainoa sellaisen kepeän paskaksi vaan -mentaliteetin ja huonon omatunnon välillä, kun haluan kuitenkin olla vastuullinen. Jotenkin ei tunnu, että kartonkipillit ja kestokassit ja muut tällaiset arjen valinnat riittävät, toisaalta tiedän, että jo asian tiedostaminen on paljon, toisaalta ärsyttää, kun vaikka ruokaa menee meillä hävikkiin, toisaalta haluan syödä lauantaina perheen kanssa hyvin enkä mitään tähteistä väännettyä munakasta taas. Ärsyttää, kun en ole perehtynyt tarpeeksi ja ärsyttää sekin, etteivät ihmiset ympärilläni aina ole senkään vertaa. Ihmisten välinpitämättömyys ja tietämättömyys (tai ymmärryksen puute) ahdistavat minua ja toisaalta aiheuttavat myös eräänlaista kateutta, tai ainakin ihailen sellaista tietynlaista huolettomuutta, ignorance is bliss vai miten se meni.

Ja voisinpa vähän valittaa siitäkin, että lapset ovat olleet kipeinä melkein kaksi viikkoa yhdessä ja erikseen. Äidin unet on vähän vähissä, mikä lienee selkeästi luettavissa tässäkin kirjoituksessa

[Mour]

^ Oli monta samaistuttavaa juttua. Maailmantuska, lasten sairastelut... Mä kipuilen ehkä eniten, jos/kun joskus jään miettimään jotain ihmisiä menneisyydestä ja mitä olisi voinut kehkeytyä heidän kanssaan, kun elämä olisi johdattanut eri tavalla. Oon onnellinen perheestä ja kaikesta, mutta joitain kohtaamisia sitä on jäänyt kaihertamaan vähän...

[Mingviini]

^ Samaistun puolestani tähän! Ei kai se auta kuin toivoa, että kipuilu muuttuu jossain vaiheessa tervehenkiseksi nostalgiaksi. Jotkut yksittäisetkin kohtaamiset ovat kyllä todella jättäneet jäljen. Välillä sitä vaan miettii, mihin sitä olisikaan päätynyt, jos joskus joku olisi valinnut toisin.

Ei sillä, ihan tosi hyvä elämähän mulla on. Mutta myös vilkas mielikuvitus ja haaveiluun taipuvainen mieli, hyvässä ja pahassa.

[Mour]

^ Nimenomaan! Niin se kai kuuluu ollakin... Ja nyt tälleen "myöhemmällä" iällä on tullut ihan varsin hienoja kohtaamisia myös, jotka osaa jättää ns sikseen kuitenkin. Meikä ainakin niin nuorena meni ja sitoutui, että outoa olisi jos ei yhtään mitään mielessään pyörittelisi näiden vuosien aikana/jälkeen.

[Mingviini]

Mähän olin omasta mielestäni jo paljon kokenut ja kaiken nähnyt sitoutuessani, pidin itseäni ikäloppuna! Olin kuitenkin jo 24-vuotias tavatessani mieheni. ( ) Nyt jälkikäteen ajateltuna a. olin väärässä ja b. mies toi muhun selvästi jokusen asteen rauhaa, koska suurin osa noista mun jossitteluista osuu aikaan ennen miestä. Varmaan ihan hyväkin niin.

Toki vuodet ennen mieheni tapaamista olivat aika vauhdikkaita. Sinne mahtui itsenäistymiset, reppureissut, opiskeluvuodet, yksi iso virheaskel ihmissuhderintamalla, asumista ulkomailla, vaikka mitä. Eli niitä tilanteita ja kohtaamisia riitti jälkikäteen kummasteltavaksi paljon enemmän kuin tasaisessa parisuhdearjessa. Tai sitten se on mennyt juuri noin kuin kirjoitit Mour, että nyttemmin ne kohtaamiset on osannut fiksummin jättää sikseen.

En enää tiedä, osuuko tämä viesti ketjun aiheeseen, mutta laitan punaviinin ja nostalgian piikkiin!

[Mour]

Punaviini ja nostalgia oikeuttakoon. No sulla sentään on vähän elettyä elämää tuohon, itsehän olin 17v. Nyt kohta 30v.

[Wendla]

Mikähän kerpele siinä on, kun yllättäen alkaa pyöriä päässä videotoistolla yli kymmenen vuoden takaisia juttuja, joiden on ajatellut olevan jo ollutta ja mennyttä? Viimeaikoina tullut elettyä mielessä uudestaan peruskouluaikoja. En oikein tykkää.

Mulla saattaa joku biisi, tuoksu tai joku muu ihan pikku juttu yhtäkkiä nostaa vanhoja juttuja mieleen. Yleensä ihan positiivisia, mutta joskus alkaa kyllä pyöriä ahdistavatkin "filmit". Joskus jään ihan jumiin ajatuksiin, että mitä jos olisikin tehnyt/sanonut/valinnut silloin ja silloin toisella tavalla jne, kiva kehä.

Se on kyllä jännä, miten niin pienetkin asiat voi herätellä erilaisia muistoja pitkäkin ajan takaa. Jännä tuo mieli ja muisti.

Ah, täällä on puhuttu nuorena sitoutumisesta. Voisinpa vaikka heittää omiakin kokemuksiani mukaan:

Tapasin siis puolisoni ollessani 16-vuotias. Heti kolahti, joskin seurustelemaan alettiin ensimmäistä kertaa vasta silloin, kun itse olin 19-vuotias ja juuri siirtymässä lukiosta yliopiston penkille. Oltiin molemmat siinä kohtaa vielä hyvin kokemattomia parisuhderintamalla. Puolisolla oli kyllä ollut joitain lyhkäsiä suhteita ennen minua, mutta minä en ollut koskaan ennen edes säätänyt kenenkään muun kanssa. Ja suoraan sanottuna ensimmäinen suhteemme oli täysi katastrofi. Se oli malliesimerkki siitä, mitä kaikkea hyvässä ja toimivassa parisuhteessa ei pitäisi olla. Puoli vuotta se vain kesti, mutta oli kokemuksena hyvin raastava meille kummalekin. Olen kyllä todella kiitollinen, että puoliso pätkäisi suhteen silloin, oltaisiin muuten varmaan seottu kumpikin lopullisesti.

Välimme jokatapauksessa kiristyivät sen suhteen aikana todella pahoin. En muista, että olisin koskaan tuntenut ketään muuta kohtaan niin voimakkaita vihantunteita. Mutta kyllä se kaikki jotenkin sitten ihmeen kaupalla alkoi järjestyä. Vuoden päästä päätettiin koittaa uudestaan, oltiin sinä aikana kumpikin saatu mietittyä asioita rauhassa. Ja tässä sitä nyt ollaan: rinkulat sormissa, yhteisessä kodissa, yhteisellä sukunimellä. Näin jälkikäteen ajateltuna tilanne alkoi parantua pikkuhiljaa heti silloin, kun kumpikin alkoi kiinnittää toisen vikojen sijaan enemmän huomiota siihen, mitä vikaa itsessä on ollut ja mitä itse olisi voinut tehdä toisin. Tietyllä tapaa niin pienestä asiasta kyse, mutta samalla kuitenkin niin suuresta. Jotenkin koen myös, että olemme puolison kanssa malliesimerkki siitä, miten äärimmäisen tulehtuneet välit ja hyvin romuttuneen ihmissuhteenkin voi saada vielä toimimaan, jos vain kummallakin osapuolella on motivaatiota siihen ja haluja pohtia erityisesti sitä, missä itse on onnistunut kusasemaan ja pahasti.

Puoliso on ainokaiseni, en ole koskaan muulloin seurustellut, säätänyt tai edes pitänyt ketään muuta kädestä romanttisessa mielessä. Toki joskus tulee leikiteltyä ajatuksella, että minkähänlaista se olisi, jos olisikin ollut enemmän kokemusta parisuhteista muidenkin ihmisten kanssa. Se jää arvoitukseksi. Ja loppujen lopuksi nuokin on vain sellaisia satunnaisia uteliaita pohdiskeluja. Olen kyllä tyytyväinen suhteeseemme, enkä koe tarvetta lähteä etsimään mitään uutta tai "parempaa".

[Skygge]

Viikon kaksi kärsinyt unettomuudesta enemmän ja vähemmän. Raastaa, kun päivisin väsyttää ihan pirusti ja välillä on pakko nukkua päikkärit, jotta saa asioita aikaiseksi. Nukahdan kyllä ihan hyvin 23-00 välillä. Herätys 08:30, joten kyllä sikäli unta tulee hyvä määrä. Ainoa vika on, että herään sen 3-4 kertaa yössä, joten uni on hyvin katkonaista. En muista milloin viimeksi olisin nukkunut täydet yöunet heräämättä. Joku kaksi viikkoa sitten. Käytän kyllä lääkärin määräämänä 5mg melatoniinia, mutta sekään ei ole nyt auttanut. 10mg voisi myös ottaa, mutta sillä määrällä olen aamuisin entistä enemmän zombie.

Noh, nää on mulle ollut tuttua puuhaa läpi aikuisiän. Mutta rassaa joka kerta yhtä paljon.

[Marjo]

Viikon kaksi kärsinyt unettomuudesta enemmän ja vähemmän. Raastaa, kun päivisin väsyttää ihan pirusti ja välillä on pakko nukkua päikkärit, jotta saa asioita aikaiseksi. Nukahdan kyllä ihan hyvin 23-00 välillä. Herätys 08:30, joten kyllä sikäli unta tulee hyvä määrä. Ainoa vika on, että herään sen 3-4 kertaa yössä, joten uni on hyvin katkonaista. En muista milloin viimeksi olisin nukkunut täydet yöunet heräämättä. Joku kaksi viikkoa sitten. Käytän kyllä lääkärin määräämänä 5mg melatoniinia, mutta sekään ei ole nyt auttanut. 10mg voisi myös ottaa, mutta sillä määrällä olen aamuisin entistä enemmän zombie.

Noh, nää on mulle ollut tuttua puuhaa läpi aikuisiän. Mutta rassaa joka kerta yhtä paljon.

Otan osaa, unettomuus on hanurista. Itselläni on samaa ongelmaa enemmän tai vähemmän jatkuvasti, yleensä onneksi sitä tasoa, että pysyn toimintakykyisenä. Kaikenlaisia unikoulua ja -valmennuksia on tullut kokeiltua, mutta ei tuohon aamuyön heräilyyn mitään pysyvää ratkaisua ole kuitenkaan löytynyt.

Ootko koittanut pitkävaikutteista melatoniinia? Mä otan nykyään joka ilta 3-4,5 mg sitä normimelatoniinia ja 1,9mg pitkävaikutteista (2mg sain reseptillä aikanaan, 1,9mg saa halvemmalla melkein minkä vaan kaupan luontaistuoteosastolta), niin en yhtä pahasti heräile aamuöisin. On mulla sitten lisäksi pari järeämpää lääkettä, joista toista tarvin yleensä muutaman kerran vuodessa ja toisen olemassaolo lääkekaapissa yleensä riittää, siitä tulee niin villejä unia etten halua käyttää ennen kuin ihan äärimmäisessä tilanteessa. Enemmän noiden lääkkeiden vaikutus on toimia henkisenä kainalosauvana, perustilanteessa riittää se tieto että tarvittaessa apu löytyy kotoa. (:

[Skygge]

Ootko koittanut pitkävaikutteista melatoniinia? Mä otan nykyään joka ilta 3-4,5 mg sitä normimelatoniinia ja 1,9mg pitkävaikutteista (2mg sain reseptillä aikanaan, 1,9mg saa halvemmalla melkein minkä vaan kaupan luontaistuoteosastolta), niin en yhtä pahasti heräile aamuöisin.

En ole kokeillut pitkävaikutteista. Voisi kyllä kokeilla jotain mietoa pitkävaikutteista ton 5mg:n kylkeen, jos auttaisi. Eipä siinä kokeilussa mitään menetäkkään. En tiennytkään, että melatoniinia saa nykyään myös ihan peruskaupoista. Kiitti vinkistä!

[Marjo]

En ole kokeillut pitkävaikutteista. Voisi kyllä kokeilla jotain mietoa pitkävaikutteista ton 5mg:n kylkeen, jos auttaisi. Eipä siinä kokeilussa mitään menetäkkään. En tiennytkään, että melatoniinia saa nykyään myös ihan peruskaupoista. Kiitti vinkistä!

Noita miedompia saa, ja kun se reseptillä saatava pitkävaikutteinen oli mulla ainakin 2 mg ja kaupan vahvuus on 1,9 mg, niin totesin että kun se 0,1 mg lisävahvuus maksaisi monta kymmentä senttiä per tabletti, niin noi miedommat saa riittää...

[Wendla]

Ei hyvää päivää, en oo ihan varma, että milloin viimeksi olisin kuohahtanut näin. Taustalla läheisen kanssa keskustelu aiheesta, josta olemme olleet vuosia eri mieltä. Läheinen sitten sanoi, että naiset ja miehet tekevät päätöksiä eri tavalla: naiset tekevät nopeita ratkaisuja, miehet taas miettivät ja harkitsevat asiaa monista eri näkökulmista. Eipä tuota pahalla tarkoitettu, mutta omaan korvaan se kuulosti ihan siltä kuin vain miehet kykenisivät järkevään ajatteluun ja päätöksentekoon. Ja ihan kuin minä olisin vain tempaissut näkökulmani nopeasti tuulesta (nainen kun olen) ja päättänyt, että näin se on, ilman sen suurempia pohdintoja. Aika napakkaa palautetta tuli annettua. Kyllähän tuo toinen sitten sovitteli eikä muutenkaan pahantahtoinen ole. Mutta kyllä silti edelleen nakertaa.

[Paphiopedilum]

Ei hyvää päivää, en oo ihan varma, että milloin viimeksi olisin kuohahtanut näin. Taustalla läheisen kanssa keskustelu aiheesta, josta olemme olleet vuosia eri mieltä. Läheinen sitten sanoi, että naiset ja miehet tekevät päätöksiä eri tavalla: naiset tekevät nopeita ratkaisuja, miehet taas miettivät ja harkitsevat asiaa monista eri näkökulmista. Eipä tuota pahalla tarkoitettu, mutta omaan korvaan se kuulosti ihan siltä kuin vain miehet kykenisivät järkevään ajatteluun ja päätöksentekoon. Ja ihan kuin minä olisin vain tempaissut näkökulmani nopeasti tuulesta (nainen kun olen) ja päättänyt, että näin se on, ilman sen suurempia pohdintoja. Aika napakkaa palautetta tuli annettua. Kyllähän tuo toinen sitten sovitteli eikä muutenkaan pahantahtoinen ole. Mutta kyllä silti edelleen nakertaa.

Itse asian paikkaansa pitävyyteen en ota kantaa koska en tiedä onko se noin. Mutta kyseessä on yleistys, mikä on vähän väärin sanottu ja ehkä ymmärrettykin. Jos nyt vaikka mietitään että naiset (tytöt) pärjäävät koulussa paremmin kuin miehet (pojat), ei tarkoita että kaikki naiset pärjäisivät koulussa paremmin kuin miehet. Sekä hyvin että huonosti pärjäävien joukossa on sekä naisia että miehiä, mutta keskimäärin se kuitenkin menee noin. Sekä miehistä että naisista löytyy tällaisia toiselle sukupuolelle tyypillisempiä asioita, niin hyviä kuin huonoja, mutta yksilöiden erot ovat silti aina isommat.

[Skygge]

Noiden mun uniongelmien syy taisi selvitä. Nimittäin *tättärää* olen syönyt uutta lääkettä sen aikaa, kun nämä ongelmat alkoivat. Melatoniinin lisäys ei Marjon hyvistä vinkeistä huolimatta auttanut. Lopetin nyt tuon ko. lääkityksen ja katsotaan mitä käy. Jos (toivottavasti kun) uniongelmat häviää, niin voidaan kokeilla toista lääkettä. 75H on tuon ko lääkkeen puoliintumisaika, joten sunnuntai-maanantai akselilla voi alkaa odottaa unen parantuvan.

[Wendla]

Itse asian paikkaansa pitävyyteen en ota kantaa koska en tiedä onko se noin.

Enpä miekään kyllä tiedä, että missä määrin väite oikeasti pitää paikkaansa ja missä määrin ei. Kysyin kyllä tuolta läheiseltä, että miten hän perustelee väitteensä. Vastaus oli, että omilla kokemuksillaan. Se ei perusteluna hirmuisesti vakuuta miuta. Mutta niin, eihän sitä varmaksi voi tietää, kun ei ole pahemmin perehtynyt sukupuolen ja päätöksentekomekanismien mahdollisiin yhteyksiin.

Ehkä kuitenkin tilanne, jossa hän nosti asian esiin, oli hieman erikoinen. Hieman tuli mieleen sekin, että loppuiko itse käsiteltävää asiaa koskevat pointit kesken, kun piti yllättäen sukupuolikin siihen mukaan tempaista, vaikka itse asia ei mielestäni liittynyt sukupuoleen mitenkään. Tosin mitäpä minä toisen ihmisen päänsisäisistä mielenliikkeistä tiedän, voihan se olla mahdollista, että hänellä olikin mielessään selkeä aasinsilta näiden erilaisten aiheiden välille. Minun näkökulmastani se silta kuitenkin romahti ja aasi hukkui.

[Wendla]

Viikatemies on kyllä ollut viimeaikoina hieman turhan aktiivinen. Kolmisen vuoden sisällä jo viidettä sukulaista noutamassa. Yllättävän nopeasti voi ihmisen tila romahtaa. Saattohoitopäätös tehty, ei ole enää tässä maailmassa. Seurasin tänään vaivalloista ja rohisevaa hengitystä. Vähän väliä katkoksia hengityksessä, sellaisia puolen minuutin taukoja. Taukojen aikana pyöri mielessä, että entä jos ei nyt alakaan enää hengittää... Jälleen kerran pitää vain odottaa, että milloin tulee soitto ja tieto, että nyt on päässyt pois. Voi tulla soitto vaikka tänään tai sitten vaikka kahdenkin viikon päästä. Vaikea ennustaa varmaksi. Ensimmäisen lääkärin ennusteen mukaan jos olisi mennyt, niin olisi nukkunut pois jo toissayönä.

Harmittaa. Ja hieman on yksinäinen olo. Ja sekin harmittaa, että on niin yksinäinen. Täällä vain vikisen... Pitäisi kai ottaa itseä niskasta kiinni.