aadeehoovee kirjoitti: ↑03 Marras 2021 20:41
Siihen vielä Maxi-Cosin lämpöpussi, mikä onkin yksi parhaista hankinnoista jos lapsi syntyy talvea vasten. Joka pennin arvoinen ja jälleenmyyntiarvo kohtuullinen.
Tästä olisi tulossa alkukevään tulokas, jos siis mielii lasketun ajan tietämillä tulla. Kyllähän silloinkin vielä voi lunta ja viimaa niskaan tulla, mutta toisaalta ihan selkeimmät pakkaset on jo takana.
Tuota oon kyllä miettinyt, että pitäisikö jonkimmoinen pussukka hommata. Varmasti voisi helpottaa arkea, mutta onkohan se välttämätön? Nykyisin noille pienille ihmisille on saatavilla niin paljon kaikkea, että ihmeissään saa välillä olla, kun koittaa miettiä mitä kaikkea oikeasti tarvitsee. Mutta sitten jos tosiaan jonkimmoisen pussukan hommaisi, niin millainenhan olisi se oikea. Kuitenkaan haluaisi siitä pussukasta mitään pätsiä tehdä. Kevät muutenkin tuntuu niin epämääräiseltä ajalta. Ei kovin kylmää, mutta ei lämpimääkään.
Ja vauvateemoista vanhemmuuteen. Sattuneista syistä kyseinen aihe on mietityttänyt viime aikoina paljon. Ja omalla kohdalla erityisesti äitiys. Virallisestihan äidiksi tullaan vasta sitten kun se pieni ihminen pullahtaa ulos tänne suureen maailmaan. Mutta kyllähän tuo pieni ihmisen alku on jo nyt olemassa. Se elää, aistii, kuulee, tuntee, liikkuu. Kyllä se siis on jo olemassa, vaikka virallisesti ei missään kirjoilla olekkaan (paitsi tavallaan toki neuvolan äitiyskortissa ja tietojärjestelmässä) tai henkilötunnusta ei vielä omaakaan. Ja kyllä sen voin suoraan sanoa, että olen jo hyvin kiintynyt tuohon pieneen ihmisen alkuun. Vaikka en ole koskaan häntä tavannut, nähnyt vain ultran kautta. Ja vaikka en tiedä hänestä vielä juuri mitään. Kyllä sitä silti jollain tapaa tuntuu, kun jonkinlainen äitiys olisi jo alkanut itsessä herätä, tai ainakin jonkinlainen orastava äitiys.
Vaikka onhan se toki eri asia olla äiti syntyneelle lapselle, kun silloin voi ihan oikeasti pitää sylissä, ruokkia, nukuttaa, hoitaa lasta. Eihän tässä nykyisin oikein voi muuta kuin koittaa pitää itsestä mahdollisimman hyvää huolta ja sitä kautta myös välillisesti kakrusta mahdollisimman hyvää huolta. Niin ja toki voi välttää mahdollisesti haitallisia ruoka-aineita ja sun muita juttuja, mitkä voisivat olla kakrulle vahingollisia. Mutta loppujen lopuksi aika vähissä ovat vielä tässä kohtaa varsinaiset äidilliset teot.
Vanhemmuuteen liittyvät jutut muutenkin koskettaa ihan eri tavalla. Näin raskausaikana on pääkoppa mennyt välillä aika ylikierroksilla. Tuossa toissapäivänä kuitenkin havaitsin, että olenhan mie tainnut löytää sen oman tapani rauhoittua. Tajusin että kierrosten iskiessä hakeudun usein johinkin mukavaan asentoon, käsi hakeutuu vatsalle (vaikka ulospäin ei mitään vielä tunnukaan), ajatukset siirtyy tulokkaaseen ja tunnustelen liikkeitä. Se jotenkin rauhoittaa. Ja kun tajusin tämän uuden rauhoittumiskeinoni, niin jotenkin se herkisti. Jollain tapaa jopa huvittaa, miten paljon se herkistikään.
Ja muutenkin kaikki muiden ihmisten kokemukset ja kertomukset vanhemmuudesta. Eilenkin oli hyvin lähellä, että en pillahtanut itkuun kesken kaiken ravintolassa. Lueskelin siis kännykällä erästä artikkelia. Tai oikeastaan vain artikkelin alkua, siis muutamaa ensimmäistä virkettä, koska maksumuuri. Mutta silti se riitti. Kyseessä siis nimettömän vanhemman omakohtainen kokemus ihan lähipäiviltä. Kertoi kuinka kolme päivää sitten ajoi hälytysvalojen perässä sairaalaan peläten, että lapsensa kuolee. Lapsi oli yrittänyt itsemurhaa. Kotiutettu kolmen päivän päästä.
Huh. Kyllähän tämä tunteiden herkistyminen kuuluu asiaan ja käsittääkseni sille on syynsäkin, että miksi niin käy. Silti se jaksaa edelleen välillä hämmentää. Eipä ole ennen artikkelin muutamat ensivirkkeet saaneet lähes pillahtamaan itkuun.
Ja kas näin, tässäpä Wendlan aamumonologit, aiheena vanhemmuus ja äitiys. Oon selkeästi herännyt ihan liian aikaisin.