Mirka Rikman

Vastaa Viestiin
Avatar
rink
Ylläpitäjä
Viestit: 5728
Liittynyt: 28 Elo 2006 15:08

Viesti Kirjoittaja rink » 31 Elo 2006 08:53

silmä kirjoitti:
rink kirjoitti:Tällä hetkellä ainakin Mirkan puheista kuultaa erittäin huono itsetunto.
Tjaa, en ole ihan samaa mieltä. Esimerkkejä? Jokaisella ihmisellä kun on epävarmuutensa eikä se itsessään tarkoita huonoa itsetuntoa. Mielestäni huono itsetunto (erittäin huonosta puhumattakaan) johtaa suuriin ongelmiin ja aika lailla erilaiseen asenteeseen kuin Mirkalla. Olen pitkään ollut sitä mieltä, että 'alhainen itsetunto' on muutenkin ylikäytetty käsite, joka tuntuu asiayhteyksistään pääteltynä useimmiten sisältävän suurimman osan tavallisista ihmisistä, ja loput sitten vain peittelevät huonoa
Niin kyllä esimerkiksi käy vain ja ainoastaan tuo syvällinen keskustelu. Sitä ennen hän vaikutti aivan toisenlaiselta. Vahvemmalta. Ja nimenomaan minusta tuntuu, että tämä peittelee - monien mielestä ärsyttävällä - käyttäytymisellään huonoa itsetuntoaan.

Itseäni ainakin jopa säälitti Mirka jossakin vaiheessa tuota keskustelua. Ei silti heikkoja hetkiä voi tosiaan tulla itsekullekin ja sehän on aivan normaalia.

Kiinnitin huomiota myös Miraan tuossa keskustelussa. Mira yritti lopettaa keskustelun noin 5-10 minuuttia aikaisemmin. Keskustelun loppussa molemmat olivat tyytyväisiä (siltä ainakin kuulosti) ko. keskustelusta, mutta Mira myös vihjaisi mahdollisiin tuleviin konflikteihin. Liekö sitten niin, että tämäkin piti nimenomaan Mirkaa mahdollisena konfliktin osallistujana. (sitä ennenhän Mirka yritti sanoa, että hän ja Mira ovat hyvin samankaltaisia...)

miuku
Toukka
Viestit: 8
Liittynyt: 29 Elo 2006 15:41

Viesti Kirjoittaja miuku » 31 Elo 2006 10:19

Ei ei ei Mirkasta saa vielä luopua näin aikaisessa vaiheessa! Kyllä talossa pitää joku ärsykki olla ja ikävä kyllä se rooli näyttää jo castatun Mirkan harteille. Mitä olisi ollut viime vuoden talo ilman Terhiä tai Iinaa (ai että mä rakastin inhota niitä muijia)? Mirkassa voisi olla potentiaalia jopa terhintasoiseen "toinen tykästää, toinen ei" -itsesääliin.

Avatar
big.mac
Alejandro
Viestit: 1898
Liittynyt: 08 Elo 2005 13:37
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja big.mac » 31 Elo 2006 11:07

ei Mirkasta ole "pahuuden ytimeksi"... ärsyttää typeryydellään, ei omahyväisyydellä niinkuin Iina...

Mirka ehkä kuitenkin vois olla Talossa vähän pitempään, ties vaikka ensijännityksen kunnolla lauettua hänestä löytyisi jotain mukavaakin... onhan hän sentään toisen polven stadilainen :roll:
the BITCH is back!

May the FORCE be with YOU!
Kuva

Avatar
Heikki
Kuhnuri
Viestit: 69
Liittynyt: 14 Elo 2006 02:38
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Heikki » 31 Elo 2006 11:12

Hieman repeilin tuolle "toisen polven stadilainen" -jutulle Mirkan esittelyvideossa...!

Mua ärsyttää kyseinen ihminen, mutta toivottavasti ei nyt kuitenkaan heti tipahda. Ärsyttäviä ihmisiä pitää olla mukana, että voitaisiin saada jonkinlaisia konflikteja aikaan Talossa. :D Ei riitä, että konflikteja syntyy Talon ulkopuolella asukkaiden toiminnan johdosta. :wink:

Avatar
Tinttu
Pikkuveli
Viestit: 2463
Liittynyt: 28 Helmi 2005 20:16
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Tinttu » 31 Elo 2006 11:15

Mä luulin että stadilaiseksi saa kutsua itseään semmoinen joka on kolmannen polven stadilainen. Noh, aina sitä oppii uutta.

Onhan Mirkassa ärsyttävät puolensa, mutta mielestäni hän on tyyppinä aika kiinnostava ja pystyisi ehkä luomaan monenkin tyyppistä tilannetta taloon. Eli pidetään pelissä mukana, ehdottomasti.

Mitä noihin Pahuuden ydin -juttuihin tulee niin musta Mirkassa ja Iinassa ei nyt varsinaisesti ole mitään samaa, ihan omia ihmisiään ovat. Mirka ehkä on jollain tapaa hauraampi kuin Iina?

(Pahuuden ydin oli muuten aika raskaasti yliammuttua läppää Iinasta ja Minnasta, edelleen olen sitä mieltä että ne naiset olisivat saaneet olla talossa pidempään. Bygones.)
The eyes can mislead, the smile can lie, but the shoes always tell the truth.

Avatar
Swoon
Pääohjaaja
Viestit: 2257
Liittynyt: 09 Elo 2006 13:00

Viesti Kirjoittaja Swoon » 31 Elo 2006 11:40

Otan kyllä takaisin tuon Mirka = Iina x sata kommenttini tuolla jossain aiemmin. Jotain samoja piirteitä löytyy, esimerkiksi muiden asukkaiden ihmissuhteista utelu jne (tuosta nimenomaan tuli Iina mieleen), mutta vauhtia löytyy sata kertaa enemmän ja välillä tosiaan tulee aika hauskaa ja roisiakin läppää. Osaa olla ärsyttävä, mutta mielenkiintoinen, eikä missään tapauksessa tylsä. Mirkan tapainen tyyppi on tärkeä bb:n mielenkiinnon kannalta. Pahoin kyllä pelkään että häätö tulee. Suurin osa katsojista ei ajattele pidemmälle, vaan se ärsyttävyys (ja nasaali) aiheuttaa sellaisen joukkoreaktion että häätö on lähes taattu. Mut aina voi toivoa.

shadow
Tapetti
Viestit: 32
Liittynyt: 28 Elo 2006 19:39
Paikkakunta: kotka

Viesti Kirjoittaja shadow » 31 Elo 2006 13:20

mäkään en kyllä ihmettele että toi on sinkku. Voin kuvitella että miehet ehkä ulkonäön takia voivat kiinnostua mutta kun avaa suunsa niin kyllä seuralaiset varmasti katoaa!
Olen miehelleni monesti sanonut että jos olisin tuolla talossa ton ihmisen kanssa niin olisin kiskonut iteltäni jo hiukset päästä ja varmasti humalapäissäni avautunut tolle tätille sen ällöstä olemuksesta! :evil:

Avatar
Tinttu
Pikkuveli
Viestit: 2463
Liittynyt: 28 Helmi 2005 20:16
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Tinttu » 31 Elo 2006 13:36

Minkä takia Mirkalla on matkalaukussa mukana mittanauha?
The eyes can mislead, the smile can lie, but the shoes always tell the truth.

Petri
Jumalan ruoska
Viestit: 8696
Liittynyt: 06 Elo 2006 21:56
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Petri » 31 Elo 2006 13:50

Se varmaan mittailee poikien pippeleitä sillä. :P

Avatar
realityfan
Taivaan iskä
Viestit: 4370
Liittynyt: 15 Elo 2005 19:37

Viesti Kirjoittaja realityfan » 31 Elo 2006 18:29

Heidi kysyi Mirkalta mitä et tekisi mistään hinnasta. Vastaus tuli heti:
'en sekaantuisi sukulaisiin' :oops:

Avatar
taku
Vaihtoasukas
Viestit: 308
Liittynyt: 21 Helmi 2005 14:29
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja taku » 31 Elo 2006 19:58

Itse pidän Mirkasta ainakin vielä. Selkeästi erilainen asukas, ja hyvä niin. Ei taas samanlaista höttöä taloon kuin viime vuonna. :)

Minni
Tapetti
Viestit: 31
Liittynyt: 03 Elo 2006 20:11

Viesti Kirjoittaja Minni » 31 Elo 2006 20:39

Mä en vaan jaksa ton Mirkan laulamista. Kamalaa!!! Se kuitenkin on seurannu yliaktiivisesti BBtä viime vuonna, samoin keskustelupalstoja. Luulis, että se tajuaa, että jengi on totaalikyllästynyt laulamiseen. Lopeta Mirka!

Avatar
Tinttu
Pikkuveli
Viestit: 2463
Liittynyt: 28 Helmi 2005 20:16
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Tinttu » 31 Elo 2006 22:57

Mun silmissä tämän päiväinen daily kyllä nosti Mirkan pojoja, alkaa ehkä kivuta suosikikseni tai ainakin sinne listan kärjen tuntumaan. Mun tuurilla Mirka siis saa häädön sunnuntaina...
The eyes can mislead, the smile can lie, but the shoes always tell the truth.

Avatar
Swoon
Pääohjaaja
Viestit: 2257
Liittynyt: 09 Elo 2006 13:00

Viesti Kirjoittaja Swoon » 31 Elo 2006 23:09

Mirka on kivunnut minunkin suosikiksi, uskomatonta mutta totta! Mirka on aivan huippu persoona bb:n kannalta ja muutenkin. Vaikken kaikesta ole samaa mieltä niin ainakin naisella on mielipiteitä ja uskaltaa ne sanoa.

Avatar
Mole
Jumalan ruoska
Viestit: 7946
Liittynyt: 15 Elo 2005 20:30

Viesti Kirjoittaja Mole » 01 Syys 2006 01:10

No ei, Mirka vaan on persiistä. POIS.

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 01 Syys 2006 03:32

Mirka on kovasti samankaltainen kuin Terhi viime vuonna. Sellainen henkilö jota tavallan kerää sympatiani mutta itsesäälillään kuitenkin ärsyttää. Toivoisin kyllä että hän olisi mukana vielä ensi viikolla, hänen ja Arin välisen suhteen kehittymistä voisi olla mielenkiintoista katsella ja samalla Mirka on myös sopivalla tavalla konfliktiherkkä henkilö.

Mirkassa on pelottavasti kyllä tiettyjä samoja piirteitä kuin itsessäni, huih... toivottavasti en ole aivan yhtä ärsyttävä muiden näkökulmasta. :shock:

Avatar
Tinttu
Pikkuveli
Viestit: 2463
Liittynyt: 28 Helmi 2005 20:16
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Tinttu » 01 Syys 2006 12:11

Mirkalla näyttäisi olevan potentiaalia aiheuttaa monenlaisia tilanteita talossa, nainen näyttää ihastuttavan (Ari?) ja vihastuttavan. Mirkalla näyttäisi olevan myös mielipiteitä (ja halua ilmaista niitä) mikä mun kirjoissa on plussaa.
The eyes can mislead, the smile can lie, but the shoes always tell the truth.

Avatar
ultra
Mökkiläinen
Viestit: 224
Liittynyt: 01 Syys 2005 21:58

Viesti Kirjoittaja ultra » 01 Syys 2006 12:57

Mirka ei saa tippua ensimmäisenä! Vaikka tykkään Mikasta ja tavallaan Heidistäkin, niin jomman kumman heistä täytyy silti lähteä. Mirka on aivan liian mainio persoona lähtemään ensimmäisenä. Pitänee sortua äänestämään ja antamaan muutama plusääni Mirkalle.
Spaceship! What the hell is that?

Big Mother
Diktaattori
Viestit: 4143
Liittynyt: 28 Elo 2006 05:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Big Mother » 01 Syys 2006 13:00

Mä olen kyllä kanssa antamassa plusääniä Mirkalle. Ei missään nimessä vielä ulos. :wink:
Who is she? Where did you find her?

Quutio
Kyttääjä
Viestit: 73
Liittynyt: 28 Elo 2006 10:08

Viesti Kirjoittaja Quutio » 01 Syys 2006 13:01

Multa lähtee plussa Mirkalle ja miinus Mikalle. Vaikka Mika mua suunnattomasti ärsyttääkin, niin olisin laittanut mieluummin vaikkapa Jennin tai Hannen ulos. Heidistä on paljastunut jotenkin niin sympaattisia piirteitä, että siitä en haluais vielä luopua. Mirka taas on aivan loistava asukas!

Avatar
Tinttu
Pikkuveli
Viestit: 2463
Liittynyt: 28 Helmi 2005 20:16
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Tinttu » 01 Syys 2006 13:13

Hitto kun omasta kapulasta ei pysty äänestämään, työnantaja tykkää kyttyrää. Muuten laittaisin Mirkalle pari plussa ja ehkäpä Pikkunilkille miinuksia.
The eyes can mislead, the smile can lie, but the shoes always tell the truth.

Avatar
Mole
Jumalan ruoska
Viestit: 7946
Liittynyt: 15 Elo 2005 20:30

Viesti Kirjoittaja Mole » 01 Syys 2006 14:18

Olisin samaa mieltä ylläkirjoittaneiden kanssa, mikäli en olisi pelannut Mirkan putoamista. :wink: :P

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Asukkaat”