Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Keskustelua liittyen Suomen viidenteentoista Big Brotheriin.
Avatar
Mingviini
Tuottaja
Viestit: 1116
Liittynyt: 05 Syys 2019 05:04

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja Mingviini » 23 Syys 2022 00:07

Rooma on raunioina ja muutkin eteläiset pääkaupungit elävät ja uudistuvat. Jos katsoo tilannetta vähän eri vinkkelistä, voisi kuppikuntia luonnehtia myös näin:

Sosiaalinen keskus: Kirsi, Nabaz, Reeo
Luonnehtivat toisiaan veljiksi ja siskoiksi, eivät varmuudella tule äänestämään toisiaan missään vaiheessa. Ovat kovia lukemaan peliä, spekuloimaan ja taktikoimaan.

Liepeillä: Miikka, Sofia, Tuula
Miikka on läheinen erityisesti Reeon kanssa, Sofia taas muodostaa oman kolmikkonsa Nabazin ja Kirsin kanssa. Tuulan lähipiiriin kuuluvat Sofia ja Nabaz, joista varsinkin jälkimmäinen on useaan otteeseen julistanut, ettei tule Tuulalle pisteitä antamaan.

Omaa linjaa vetävät: Merve ja Laura, Heidi
Merve-Laura-kaksikko yritti ensin vältellä pelaamista mahdollisimman pitkään, mutta kun peli tuli lähelle, oli aika toimia. Kuppikunnat olivat kuitenkin jo muodostuneet, jolloin kohtalo oli jäädä auttamatta ulkokehälle - tai sitten lähentyä määrätietoisesti uusia asukkaita. Näin on osittain tapahtunutkin ja supattelua on ollut paljon, mutta on edelleen vähän kysymysmerkki, millä (ja kuinka lojaalilla) kokoonpanolla ja taktiikalla kuppikunta aikoo edetä ja mihin.
Heidi puolestaan joutui auttamatta Rooman laitamille viimeistään siinä vaiheessa, kun Miikka löysi itsensä häätöpenkiltä. Tosiasiassa hän oli alusta asti pelannut omaa, vahvaa peliään. Pelastava satama löytyi Merven, Lauran, uusien asukkaiden sekä pelastavana enkelinä toimineen Sofian huomasta (jonka motiivina oli tosin ennen kaikkea häätää Ruzbeh, Heidin pelastaminen tuli siinä vähän sivutuotteena), mutta on selvää, että Heidi on seurallisuudestaan ja moninaisesta verkottumisestaan huolimatta vielä enemmän tai vähemmän yksinäinen susi - ja uskoisin sen sopivan hänelle.

Uusvanhat: Aleksi, Mia
Aleksi ja Mia ovat solahtaneet alkuvaikeuksien jälkeen talon arkeen. Molemmat ovat tahoillaan verkottuneet tehokkaasti ja solmineet kontakteja, mutta pitäneet silti toisensa lähellä. Merve ja Laura olisivat näille kahdelle varmasti se luontaisin liittouma, varsinkin kun huomioi, että muiden alkuperäisten asukkaiden kanssa voisi varmasti edetä viikon tai pari, mutta sisäkehälle eli sinne kaikista luotetuimpaan ytimeen ei heidän joukossaan ole asiaa. Aleksi on osoittanut, ettei pelkää koviakaan peliliikkeitä.

Hakee paikaansa: Milena
Kirsin joukot vai Merve-Laura -leiri? Entäs Mathias tai Milla? Milena huseeraa, selittää olevansa vakooja ja hakee informaatiota - mutta kenen hyväksi? Saa nähdä, sotkeutuuko omaan peliinsä vai asettuuko uomiinsa. Milena on kuitenkin selkeästi pidetty henkilö talossa.

Ulkokehällä: Mathias, Salla, Milla (+Milena)
Kun Mathias ja Milena tulivat taloon, he oivalsivat, että uusien täytyy pelata yhdessä tai muuten riskinä olisi, että he löytäisivät itsensä yksi kerrallaan häätöpenkiltä. Näinpä kaksikko sopi pitävänsä huolta uusista. Milena on lähtenyt vähän rönsyilemään, mutta Mathias vannoi luottamusta Sallan ja Millan kanssa tänään. Aika on vielä nuori ja varmasti moni luontainen kontakti solmimatta, mutta tämän kolmikon välillä oli ainakin orastavaa taktikointia ja tiedonvaihtoa.

Lintu vai kala: Karvan
En osaa sanoa miehestä vielä yhtään mitään muuta kuin sen, että ei haittaisi jatkon kannalta, jos Nabaz suhtautuisi häneen vähän suosiollisemmin kuin ensireaktio antoi ymmärtää.

Näkisin, että Rooma ja Ateena eivät missään vaiheessa olleetkaan varsinaisesti toisiaan vastaan, vaan pelasivat oman talossa olonsa puolesta. Rooman pelaaminen "pois" oli osa useiden taloon astuvien uusien asukkaiden uhoa, mutta käytännössä kävikin niin, että uusien asukkaiden runsaslukuisen sisäänmarssin myötä alkuperäiset asukkaat lähentyivät toisiaan. Vielä, kun molemmista liittoumista poistuivat ne ristiriitaisimmat hahmot (Jerry ja Ruzbeh), jäljelle jääneiden oli luontevaa hakeutua toistensa seuraan.

Talossa on tietysti yllättäviäkin lähentymisiä, kuten esimerkiksi Tuula ja Salla tai Tuula ja Mia. Toisaalta, nyt kun Tuula näköjään tuli puheeksi, Lauran kanssa heillä on selkeästi antipatioita. Nämä ovat niitä luontaisia kemioita, joiden kehittymistä olisi mukava seurata "tavallisella" BB-kaudella, mutta jotka nyt jossain määrin hukkuvat kaiken pelaamisen ja supattelun myötä. On luonnollista, että tuolla ihmissuhteet kehittyvät suuntaan jos toiseenkin ja tilanne kuppikuntien kesken elääkin jatkuvasti. Sitä kautta voi olla mielekästä välillä katsoa tilannetta sisäkkäisinä "kehinä", vähän eri suunnasta.
:thumbsup

Avatar
rink
Ylläpitäjä
Viestit: 5728
Liittynyt: 28 Elo 2006 15:08

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja rink » 23 Syys 2022 09:39

^ Tämä on mielenkiintoinen lähestymistapa. Liittoutumien "rajat" ovat olleet todella epäselviä.
Muutamasta asiasta olen selvästi eri mieltä.
Näkisin, että Rooma ja Ateena eivät missään vaiheessa olleetkaan varsinaisesti toisiaan vastaan, vaan pelasivat oman talossa olonsa puolesta. Rooman pelaaminen "pois" oli osa useiden taloon astuvien uusien asukkaiden uhoa, mutta käytännössä kävikin niin, että uusien asukkaiden runsaslukuisen sisäänmarssin myötä alkuperäiset asukkaat lähentyivät toisiaan.
Rooma ja Ateena olivat liittoutumina olemassa ja pelasivat nimenomaan toisiaan vastaan. Olen useaan kertaan kuullut Kirsin suusta, että Rooman tuhoaminen on tavoite. Rusun häädön jälkeen Nabbe ja Kirsi riemuitsivat ollessaan pihalla Rooman tuhoamisesta. Ja en tiedä oliko kunnolla raportoitu sitäkään, että sen jälkeen kun Nabbelle selvisi että Sofia on nimennyt itsensä Nabbe itse ehdotti hänen nimeämistään. Alkuperäinen kolmas henkilö oli hiukan avoin, mutta mm. Heidistä oltiin spekuloitu Sofian ja Milenan välillä.Tavoitteena todellakin Rooman poisto uhkana ja riskiä minimoitiin Reeon kanssa tehdyllä sopimuksella. Riskiä (Naben, Sofian yllättävää, etukäteen arvioitujen numeroiden vastaista häätöä) ei siis otettu vain Rusun takia, vaan Rooman tuho. Reeolta tuli valkoista lippua hänen itsensä laskettua voimasuhteet, mutta uskon että Reeo ehti jo välillä katumaankin sitä eli numerot olivat kuitenkin tasaisemmat kuin etukäteen uskoi.

Mielestäni vasta Rusun lähdön jälkeen vanhat asukit alkoivat ottaa tosissaan uusien uhkan. Itseasiassa myös kahdeksan nimen listakin kertoi jotain heille.
Omaa linjaa vetävät: Merve ja Laura, Heidi
Heidistä olen myös hiukan eri mieltä. Siis ainakin siihen, että missä vaiheessa Heidistä tuli todennäköisesti omaa linjaa vetävä. Perustuu mm. Heidin ja Miikan ollessa useita tunteja vahtivuorossa ulkona keskusteluihin. Molemmat kertoivat vaikeimmista koskemuksistaan ja uskon, että täysin vilpittömästi. Kummallakaan ei ole ollut helppoa lapsena/nuorena. Lisäksi Heidi vakuutti, että hän jalkapallotaustansakin takia joukkuepelaaja eli Rooma on etusijalla. Heidi otti yhteen Rusun kanssa, mutta silti puhunut Rususta lämpimään sävyyn. Uskoin tuon em. yövahtivuoron jälkeen, että Miikka olisi antanut anteeksi Heidille ja olinkin yllättynyt ettei hän sitten ollutkaan antanut.

Madrid (Merve ja Laura) on pysynyt järjestymättömänä (eli Madrid on ollut ameeba) ja näiden tavoite olisi Rooman tuhoamisen jälkeen ollut Ateenan heikentäminen. Luulen, että tässä kantona kaskessa (ettei selkeä liitto) on ollut Lauran päättämättömyys tai uskallus.

Tuula on sen verran arvaamaton, että uskon että jopa Ateenassa tai ainakin Kirsin toimesta häntä pidetään vähän ulkokehällä.

Saattoi olla jotain muutakin mistä en nyt ihan samaa mieltä. Mutta em. kaksi ensimäistä asiaa ainakin.

Seuraavassa vaiheessa saattaa nimenomaan tämä henkilöiden väliset suhteet + uusi/uusvanha/vanha + oman pelin kannalta uhkaavat pelaajat esim. kilpailuissa vahva merkitä paljon enemmän, kuin ensimmäisen vaiheen liittoumat. Jotka on tosiaan kaikki vähän raunioina tai uudistuvat kuten kirjoitit.

Avatar
Mingviini
Tuottaja
Viestit: 1116
Liittynyt: 05 Syys 2019 05:04

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja Mingviini » 23 Syys 2022 13:43

^ Hyviä pointteja, rink! Pakko sanoa, että taidetaan silti olla pääpiirteittäin samaa mieltä asioista; yritin vain tiivistää tuota romaaniani mahdollisimman paljon :D joten jotkut ajatukset jäivät raakileiksi ja siten epäselviksi.

Siitä pidän kuitenkin kiinni, että Ateenan pyrkimys ei ollut pelata Roomaa pois (siis sen jäseniä ulos) vaan hajottaa Rooma (vs. joidenkin uusien asukkaiden suoraan lausuttu pyrkimys hoitaa esim. Reeo ulos talosta; tähän ei kuitenkaan oltu valmiita). Kirsikin sanoi useaan otteeseen, ettei voisi äänestää Reeoa tai Miikkaa. Ehkä Ruzbehiä lukuun ottamatta ongelma ei siis nähdäkseni ollut roomalaisissa vaan ylipäätään toisen, vahvoista pelaajista ja pidetyistä asukkaista muodostuneen liittouman olemassaolo. Tämän olisin voinut muotoilla edelliseen viestiini selkeämmin. Ja toki; tässähän onnistuttiin, jonka myötä liittoumakuviot nyt ovatkin jälleen hakusessa. Tähän asti kun Rooma oli se ainoa selkeärajainen porukka.

Heidistä taas näkisin, että hän on pelannut omaa peliään alusta asti milloin häätökilpailuja voittaen, milloin aktiivisesti Rooman jäsenenä toimien ja milloin taas kontakteja esim. muihin talon naisiin solmien. Vaikka hän puikin välinsä selväksi Miikan kanssa, oli matkalla kuitenkin muutakin, joka aiheutti selkeää etääntymistä roomalaisien kanssa (esim. Heidiä ärsyttivät Ruzbehin huutelut) ja johti osaltaan siihen, että Heidi alkoi aktiivisemmin lähestyä Rooman ulkopuolisiakin asukkaita. Joukkuepelaaja Heidi selkeästi kuitenkin on ja toimi samanaikaisesti Rooman jäsenenä täysimääräisesti, sitä ei käy kieltäminen. Heidi kuitenkin heitettiin tilanteeseen, jossa muutakin taustatukea tarvittiin ja vaikka välillä näytti, että roomalaiset ovat valmiita uhraamaan Heidin, hän onnistui taistelemaan talossa eteenpäin nimenomaan omin avuin, oli kyse sitten asioiden selvittämisestä Miikan kanssa tai toisaalta lähentyminen muiden asukkaiden kanssa niin, että häntä ei enää laajalti haluttukaan häätää. Arvostan suuresti Heidin pelitapaa ja taistelutahtoa, hän selvästi laittaa itsensä likoon talossa sekä tehtävissä että talon sosiaalisissa suhteissa.

Lisäksi mainittakoon, että minä pidän Merven ja Lauran tyylistä vetää omaa peliänsä. Madridia ei nosteta liikaa esiin tai määritellä tarkasti ("olet joko mukana tai et"), vaan tyyli on hyvin kartoittava ja sellainen taustalla lymyilevä. Uskon, että jos liittouma haluaisi olla aktiivisempi, se olisi - mutta toistaiseksi talon tapahtumat ovat edenneet siihen malliin, että tuon kummemmalle aktivoitumiselle ei ole ollut tarvetta. Varmasti osa on myös mainitsemaasi erityisesti Lauran uskalluksen puutetta, mutta toisaalta, miksi pitää melua omasta liittoumasta jos hommat menevät muutenkin toivotulla tavalla?

Tuula on tosiaan villi kortti. Kuten mainitsin, hän on läheinen vähän sinne sun tänne, mutta toisaalta myös tunteella käyvä herkkis, joka loukkaantuu näköjään jokaisesta nimeämispisteestäkin. Omalla käytöksellään hän ei vaikuta omaavan sellaista pelillistä kypsyyttä tai taktista silmää, joka sinne ihan ydinsisäpiiriin vaaditaan. Liepeillä hän on, ja kuten sanottu, sisäpiirissä on hänen suojelijoitaan kyllä - ja niitä hän eittämättä tarvitseekin, sillä kovinkaan laajaan ja kestävään kansansuosioon en Tuulan kohdalla usko.

Mutta ihan mielenkiintoista nähdä, mitä päällikkövaihe tuo tullessaan ja miten se muovaa talon kuvioita. Eilisillan iltapalakiitollisuuskierroksen parasta antia oli mielestäni Miikka, joka puheenvuorossaan mainitsi, että tuli alun perin taloon pelaamaan (ns. peli edellä, en muista tarkkaa sanamuotoa), mutta että ajatukset ovat sittemmin muuttuneet. Toisin sanoen peliliikkeiden taustalla alkaa yhä enemmän vaikuttaa se oma persoona, luontaiset yhteydet ja ryhmädynamiikkaan liittyvät tekijät.
:thumbsup

barkovian
Läyhääjä
Viestit: 125
Liittynyt: 23 Loka 2021 02:49

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja barkovian » 23 Syys 2022 19:41

Heidi, Milla, Salla kolmikon välillä on orastavaa liittolaisuutta
Lempparit :tu : 13-Jori, 19-Krisu, 19-Ville, 20-Joel, 20-Julia, 20-Timo, 22-Reeo

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja Skygge » 23 Syys 2022 20:40

Tää menis ehkä myös hyvin tonne spekuketjuun.

Olisi tässä vaiheessa ihan parasta, että kapteeneiksi tulisi kaksi uusista asukkaista. Saataisiin pakka kunnolla sekaisin. Siis silloin, kun se kapteeni vaihe tulee.

Rusun lähdön jälkeen tuntuu, että liittoumat ovat lähentyneet paljon. Uusimmat asukkaat ovat sellaisia, että he todennäköisemmin muodostavat liittouman. "Rooma" ja Kirsin liittouma vaikuttaa lähentyneen enemmän nyt, kun Ruzbeh lähti. Toki tää voi olla vaan mun mielikuvaa, mutta siltä se nyt vaikuttaa.

Ensi viikolla ollaan viisaampia (ehkä.)
:trollface:

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja knocker » 23 Syys 2022 20:52

Ja näyttää vahvasti siltä, että Heidi ei enää kuulu Roomaan
a walking disaster

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja Skygge » 23 Syys 2022 22:35

knocker kirjoitti:
23 Syys 2022 20:52
Ja näyttää vahvasti siltä, että Heidi ei enää kuulu Roomaan
Heidi on ainakin tänään sanonut, että häntä harmittaa, että se pelivaihde tuli vasta nyt. Toivottavasti tässä tilanteessa vanha sananlasku "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" pitäisi paikkansa. Heidi on koko ajan vaikuttanut fiksulta pelaajalta. Vaikka onkin kuulunut roomaan niin silti aika neutraali. Nyt jos koskaan ois Heidin iskunpaikka.
:trollface:

Avatar
rink
Ylläpitäjä
Viestit: 5728
Liittynyt: 28 Elo 2006 15:08

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja rink » 24 Syys 2022 02:13

Mingviini kirjoitti:
23 Syys 2022 13:43
^ Hyviä pointteja, rink! Pakko sanoa, että taidetaan silti olla pääpiirteittäin samaa mieltä asioista; yritin vain tiivistää tuota romaaniani mahdollisimman paljon :D joten jotkut ajatukset jäivät raakileiksi ja siten epäselviksi.

Siitä pidän kuitenkin kiinni, että Ateenan pyrkimys ei ollut pelata Roomaa pois (siis sen jäseniä ulos) vaan hajottaa Rooma (vs. joidenkin uusien asukkaiden suoraan lausuttu pyrkimys hoitaa esim. Reeo ulos talosta; tähän ei kuitenkaan oltu valmiita). Kirsikin sanoi useaan otteeseen, ettei voisi äänestää Reeoa tai Miikkaa. Ehkä Ruzbehiä lukuun ottamatta ongelma ei siis nähdäkseni ollut roomalaisissa vaan ylipäätään toisen, vahvoista pelaajista ja pidetyistä asukkaista muodostuneen liittouman olemassaolo. Tämän olisin voinut muotoilla edelliseen viestiini selkeämmin. Ja toki; tässähän onnistuttiin, jonka myötä liittoumakuviot nyt ovatkin jälleen hakusessa. Tähän asti kun Rooma oli se ainoa selkeärajainen porukka.
...
Juu ollaan hyvin samaa mieltä tilanteesta. Ehkä Heidin tilanteesta vähän eri mieltä, mutta lopputulos on sama eli itsekin pidän kovasti sisukkaasta Heidistä. Ja tytöllä on huomattavasti enemmän pelisilmää mitä talossa tunnustavat. Lisäksi hyvä kilpailuissa, joskin tuo nuoruus voi näkyä jossain kilpailuissa hätäilynä.

Rooman osalta näköjään väärinkäsitys. Tarkoitin "sateliittivaltiolla" juuri sitä, ettei Reeo ja Miikkaa ollut tässä vaiheessa tarkoitus häätää pois. Ja tosiaan jo aiemmin täysin samaa mieltä sosiaalikeskuksesta jne. Roomalta otettiin pelimerkit pois, joka tarkoitti ettei siitä enää käytännössä ole hyötyä.

Merven pelistä enää en oikein tykkää. Talossa tosin hänestä pidetään kovasti (hyötyä siis siitäkin, että piti Madridin piilossa), mutta minusta Merve pelaa välillä ikävällä tavalla. No joo, kaikkien muidenkin pelaajien pelissä ja liitoissa saattaa olla välillä ikäviä piirteitä. Niin ja kyllähän Mervelle (+Laura) tuli takaiskujakin eli hän erehtyi monesta asiassa kauppatehtävässä ja sunnuntai häädöstä pelastui nimenomaan roomalaiset. Kirjoittelin muissa posteissa aiemmin siitä, että Madrid toimii piilossa (varjoista) ja sellaiseen liittoon on hankala iskeä ja pidin tätä järkevänä peliliikkeenä. Rooma ja Ateena ovat selkeämpiä liittoina. Itseasiassa tässä tuli mieleen, että Madridhan on täydellinen esimerkki klassisesta vastarintaliikkeestä.

Jos tilanne eli karsintavaihe vielä jatkuisi, niin syntyisi uusilta oma liitto Heidillä höystettynä. Uskon ja toivon, että päällikkövaihe pistää kaiken taas uusiksi.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 24 Syys 2022 15:21

Tämä on kyllä todella ristiriitainen kausi. Katselisin tätä porukkaa ja tätä taloa, mutta laittaisin kaikki loputtoman pelipuheen mumisijat ja supattajat luiskaan ja vinkeästi sittenkin. Tämä väkinäinen pakkojuonenpunonta ja pistelaskuripälpätys on hiton tympeää, mihinkään johtamatonta ja mitään antamatonta näennäissisältöä ja hiton raskasta seurattavaa.

maijapirkko
Sala-asukas
Viestit: 374
Liittynyt: 03 Syys 2008 17:50

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja maijapirkko » 24 Syys 2022 15:30

BrutalGentleman kirjoitti:
24 Syys 2022 15:21
Tämä on kyllä todella ristiriitainen kausi. Katselisin tätä porukkaa ja tätä taloa, mutta laittaisin kaikki loputtoman pelipuheen mumisijat ja supattajat luiskaan ja vinkeästi sittenkin. Tämä väkinäinen pakkojuonenpunonta ja pistelaskuripälpätys on hiton tympeää, mihinkään johtamatonta ja mitään antamatonta näennäissisältöä ja hiton raskasta seurattavaa.
Juuri näin. Samaaa mieltä. Kiitos kirjoituksesta joka tiivisti minunkin tunnelmani.

Avatar
Marianne
Pähkinäpörriäinen
Viestit: 1581
Liittynyt: 08 Elo 2006 23:28

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja Marianne » 24 Syys 2022 16:03

BrutalGentleman kirjoitti:
24 Syys 2022 15:21
Tämä on kyllä todella ristiriitainen kausi. Katselisin tätä porukkaa ja tätä taloa, mutta laittaisin kaikki loputtoman pelipuheen mumisijat ja supattajat luiskaan ja vinkeästi sittenkin. Tämä väkinäinen pakkojuonenpunonta ja pistelaskuripälpätys on hiton tympeää, mihinkään johtamatonta ja mitään antamatonta näennäissisältöä ja hiton raskasta seurattavaa.
Olen ihan samaa mieltä. Ilman tuota juonittelujuttua talossa olisi sellainen porukka joka kykenisi mielenkiintoisempiin ja aikuisempiin keskusteluihin ja muuhun sisällön tuottoon kuin aiempien kausien tyhjäpäät bileiden perään vinkujat.

Jarmali
Merirosvo
Viestit: 1292
Liittynyt: 07 Syys 2020 16:58

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja Jarmali » 24 Syys 2022 16:20

Samaa mieltä, jatkuva juoniminen raskasta seurattavaa. Olisi vaikka juonimisviikkoja silloin tällöin ja muina aikoina "ankarasti kielletty".
Jarmalina täällä ja muualla BB-palstoilla jo vuodesta 2005 :)

Avatar
Augustus
Merirosvo
Viestit: 1286
Liittynyt: 06 Kesä 2009 17:34

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja Augustus » 04 Loka 2022 17:09

Tänään ei ollut mahdollista katsoa tai edes kuunnella tapahtumia. Onko Salla ja Milla kaksikon asemmoitumiseen nimeämisissä tullut tänään mitään valaistusta tai uutta? Useamman päivän ovat puhuneet Reeon porukan kanssa Aleksin ja Mian laittamisesta häätöön. Samaan aikaan mm. Merven kanssa pitäneet keskustelut auki siitä, että Reeo pitäisi saada ulos talosta. Keskenään kaksikko on taas melkein vainoharhoissa pallotelleet mitä ihmettä heidän tulisi tehdä. Onko kaksikko ollut kallistumassa tänään mihin suuntaan?
Rooma - ikuinen kaupunkiko?

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja knocker » 04 Loka 2022 18:18

Augustus kirjoitti:
04 Loka 2022 17:09
Tänään ei ollut mahdollista katsoa tai edes kuunnella tapahtumia. Onko Salla ja Milla kaksikon asemmoitumiseen nimeämisissä tullut tänään mitään valaistusta tai uutta? Useamman päivän ovat puhuneet Reeon porukan kanssa Aleksin ja Mian laittamisesta häätöön. Samaan aikaan mm. Merven kanssa pitäneet keskustelut auki siitä, että Reeo pitäisi saada ulos talosta. Keskenään kaksikko on taas melkein vainoharhoissa pallotelleet mitä ihmettä heidän tulisi tehdä. Onko kaksikko ollut kallistumassa tänään mihin suuntaan?
Ei noista taida ottaa enää mitään selvää. Kaikki valehtelevat toisilleen päin näköä.
Eilen Miikka vannotteli Nabbelle, että äänestävät Karvania. Tänään, kun olivat pihalla nähneet suunnistusradan, jäivät Milla, Reeo ja Miikka pihalle ja sopivat äänestävänsä Aleksia, Miaa ja Milenaa. Myös Nabbe tuossa mukana, sanoi joku.

Eli taitaa olla jonkinlainen yllätys tiedossa nimeämisissä
a walking disaster

Avatar
Augustus
Merirosvo
Viestit: 1286
Liittynyt: 06 Kesä 2009 17:34

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja Augustus » 04 Loka 2022 22:04

knocker kirjoitti:
04 Loka 2022 18:18
Ei noista taida ottaa enää mitään selvää. Kaikki valehtelevat toisilleen päin näköä.
Eilen Miikka vannotteli Nabbelle, että äänestävät Karvania. Tänään, kun olivat pihalla nähneet suunnistusradan, jäivät Milla, Reeo ja Miikka pihalle ja sopivat äänestävänsä Aleksia, Miaa ja Milenaa. Myös Nabbe tuossa mukana, sanoi joku.
Sen jälkeen, kun viime viikolla pisteitä saaneet selvisi Reeohan kauppasi Heidin kautta ja suoraan Millalle ja Sallalle, että seuraavista seitsikko sopisi pisteiden annosta:

Sofia - Tuula - Nabaz - (Miikka-Reeo) - Heidi - (Milla-Salla)

Seitsikon 21 pisteen tasajaolla kolmelle ryhmän ulkopuolella olevalle (Alkeksi-Mia-Milena) 7 pistettä ja kaikki häätöön Reeon kanssa oli myyntipuhe useaan kertaan. Pisteiden anto sovittaisiin etukäteen, jotta tulisi tasapisteet. En muista tarkkaan, mutta olisiko Sofia yllä listatusta joukosta se puheissa poislaskettu, koska hän ei pisteistä puhu.

Tai ehkä Reeo hänetkin mainitsi ja oletti ettei kukaan oikeasti viitsi/kykene laskea montako henkilöä puheissa on mainittu.

Lainauksessa mainittiin Miikan puhuneen Nabbelle Karvanin laitosta häätöön. Uusi tieto minulle. Tai sitten olen vain sekoittanut Reeon Miikkaan. On kuitenkin kyllä vahva mielikuva, että olen katsonut myös Reeoa vannomassa Nabazille Karvania häätöön eilen. Oletan sekä Miikan että Reeon puhuneen.

Kun Nabazille alettiin puhua Karvanin laitosta kolmantena tasapisteillä häätöön joutuvana, se tavallaan itselläni räjäytti pääni. Se siitä tasapistestrategiasta johon Nabazin piti kuulua ja jota myytiin yo. listan oikeaan laitaan.

Reeo vain pitää mahdollisuudet avoinna ja sitten lopussa pääsee kätevästi sopivan äänestävän joukon mukaan? Varsinkin, kun tässä myydyssä tasapistestrategiassahan yksi pointti muille oli se ettei lopussa enää (muiden) tarvitse supista pisteiden antamisesta.

Toisaalta en ole kyllä myöskään kaksikon Reeo ja Miikka keskenään ollessaan nähnyt puhuvan tätä Aleksi-Mia-Milena-strategiaa vastaan. Ovatko? Luulisi olevan kaksikolla aikamoinen selittäminen Nabazille, jos Karvan ei ole tälläkään viikolla häädössä.
Eli taitaa olla jonkinlainen yllätys tiedossa nimeämisissä
Näin varmaan, että aivan turhaa edes yrittää pysyä kärryillä missä talossa mennään.
Rooma - ikuinen kaupunkiko?

Herttaässä
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 809
Liittynyt: 15 Maalis 2021 17:12

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja Herttaässä » 05 Loka 2022 21:13

Kukaan ei enäe Miikaa Ja Reeoo miten ne on yhdes. Kukaan ei puhu niistä edes juurikaan. Naiset on naiselle susi ja yrittävät poistaa toisiaan talosta.

Avatar
Augustus
Merirosvo
Viestit: 1286
Liittynyt: 06 Kesä 2009 17:34

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja Augustus » 05 Loka 2022 21:20

Ym. Reeon kauppaama pisteiden jako kiinnostaa edelleen. Tai oikeastaan se, että miten sitä myydään minnekin suuntaan.

Tähän asti ainoa konkreettinen puhe pisteistä, jonka olen onnistunut kuulemaan on tältä illalta. Reeo kertoi Nabazille Miikan antavan 2 pistettä Milenalle ja 1 pisteen Aleksille.

Sori ei aikaleimaa ole tarjota. Omista pisteistään hän ei ainakaan oman kuulemani mukaan mitään maininnut. Kuuliko joku muu jotain niistä? Tai sanoiko Nabaz vastavuoroisesti konkreettisesti pisteistään mitään?

Vaikken usko, että täydellistä kuvaa siitä miten tätä strategiaa kaupataan sinne ja tänne saisi rakennettua, niin kiitos silti, jos jaksatte kertoa mitä kuulette.
Rooma - ikuinen kaupunkiko?

jannek85
Häädetty
Viestit: 20
Liittynyt: 16 Loka 2022 22:06

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja jannek85 » 19 Loka 2022 22:55

Laura ja muut puhuivat, että eivät saaneet Sallaa värvättyä mutta, että äänestää todennäköisesti sen mukaan ketkä eivät ole olleet sohvalla. Puhuivat että siis Merveä ja Sofiaa. Sofiahan on laittanut jo itsensä sohvalle. Onko Reeon ja Miikan puheet vaikuttaneet kaikkiin asukkaisiin vai miten he eivät tätä muista. Ainoat jotka eivät sunnuntaina sohvalla ole olleet ovat Heidi ja Merve.

toncs
Julkkisasukas
Viestit: 483
Liittynyt: 04 Syys 2022 22:39

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja toncs » 19 Loka 2022 22:58

jannek85 kirjoitti:
19 Loka 2022 22:55
Laura ja muut puhuivat, että eivät saaneet Sallaa värvättyä mutta, että äänestää todennäköisesti sen mukaan ketkä eivät ole olleet sohvalla. Puhuivat että siis Merveä ja Sofiaa. Sofiahan on laittanut jo itsensä sohvalle. Onko Reeon ja Miikan puheet vaikuttaneet kaikkiin asukkaisiin vai miten he eivät tätä muista. Ainoat jotka eivät sunnuntaina sohvalla ole olleet ovat Heidi ja Merve.
Sun tekstissä ei ole päätä eikä häntää. Ketkä äänestävät Merven ja Sofian (Rooma?). Sofia on ollut vain keskiviikkona sohvalla eikä täten ole testannut itseään katsojilla. Ainoat jotka eivät ole olleet sunnuntaina keskisohvalla ovat: Sofia, Nabaz, Heidi ja Merve.

jannek85
Häädetty
Viestit: 20
Liittynyt: 16 Loka 2022 22:06

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja jannek85 » 19 Loka 2022 23:09

jannek85 kirjoitti:
19 Loka 2022 23:07
toncs kirjoitti:
19 Loka 2022 22:58
jannek85 kirjoitti:
19 Loka 2022 22:55
Laura ja muut puhuivat, että eivät saaneet Sallaa värvättyä mutta, että äänestää todennäköisesti sen mukaan ketkä eivät ole olleet sohvalla. Puhuivat että siis Merveä ja Sofiaa. Sofiahan on laittanut jo itsensä sohvalle. Onko Reeon ja Miikan puheet vaikuttaneet kaikkiin asukkaisiin vai miten he eivät tätä muista. Ainoat jotka eivät sunnuntaina sohvalla ole olleet ovat Heidi ja Merve.
Sun tekstissä ei ole päätä eikä häntää. Ketkä äänestävät Merven ja Sofian (Rooma?). Sofia on ollut vain keskiviikkona sohvalla eikä täten ole testannut itseään katsojilla. Ainoat jotka eivät ole olleet sunnuntaina keskisohvalla ovat: Sofia, Nabaz, Heidi ja Merve.
Salla äänestäisi Merveä ja Sofiaa. Kun siis puhuivat että Salla tuli kertomaan Lauralle, että liittyy Heidin joukkoon mutta ei äänestä Reeon joukon mukaan vaan miten itse haluaa. Eli todennäköisesti ketkä eivät ole olleet sohvalla, eli Merveä ja Sofiaa.

Just olin tulossa korjaamaan tuota Nabazia. Muistin väärin tuon Sofian, kun joku sanoi, että hän on lisännyt itsensä äänestykseen.

Avatar
Jason S.
Vastaava tuottaja
Viestit: 3776
Liittynyt: 18 Elo 2009 16:26

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja Jason S. » 19 Loka 2022 23:24

Nabaz oli häädössä kun Mathias häädettiin.

Avatar
Virtanen
VIP-vieras
Viestit: 882
Liittynyt: 05 Elo 2005 12:40

Re: Liittoumat, kuppikunnat ja muut peliliikkeet

Viesti Kirjoittaja Virtanen » 24 Loka 2022 10:40

Liittoumat tällä hetkellä:

Hallitus:

1. Reeo
2. Miikka
3. Heidi
4. Tuula
5. Salla
6. Nabaz
7. Sofia

Oppositio:

1. Milena
2. Laura
3. Mia


***

Paha epätasapaino siis. Asioihin voi kuitenkin tulla muutoksia. Sofia ja Nabaz ovat olleet Reeoon päin kallellaan, mutta ryhtyneet viime aikoina epäilemään kantaansa. Milena puolestaan on alkanut lämmetä Reeon suuntaan. Pian tilanne voikin olla näin:

Hallitus:

1. Reeo
2. Miikka
3. Heidi
4. Tuula
5. Salla
6. Milena

Oppositio:

1. Laura
2. Mia
3. Nabaz
4. Sofia

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “2022”