76. päivä

Keskustelua ja liveraportointia talon tapahtumista.
Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

76. päivä

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 18 Marras 2022 00:34

DC1: 00.01 Asukkaat ovat pelanneet ruokapöydän ääressä En ole koskaan -peliä. Reeo kysyy humalassa olevalta Heidiltä, onko hänellä jotain kysymystä. Heidi ei halua kysyä, koska hänellä ei ole positiivisia kysymyksiä. Miikka sanoo, ettei aina tarvitse olla positiivisia.

Heidi kysyy, onko kukaan saanut koskaan ahdistuskohtausta BB-talossa. Pöytä hiljenee hetkeksi ja Heidi jatkaa sitten siihen liittyen kertoen iltaisesta pk-huonekäynnistään. Heidi kertoo muille asukkaille, että vaikka hän ei saa puhua pk-huoneen asioista, saa hän sanoa, että hänen pk-huonekäyntinsä ei liity häätöön, eikä hänen oikeassa elämässä ulkopuolella tapahtuneisiin asioihin.

Reeo toteaa "hyvä" ja sanoo asukkaiden olleen huolissaan. Heidi toivoo, että hänellä olisi huomenna vissyä. Mia toivoo, että Heidi saa nyt muuta ajateltavaa. Miikka heittää, että "näiden" (oluen) muodossa he saavat muuta ajateltavaa.

Miikka vielä kertaa, kuinka huolissaan he olivat aiemmin. Aluksi he luulivat, että oli kyse nimeämispäätöksistä, mutta sitten he tajusivat sen olevan muuta. Miikka pohtii, että hienosti asukkaat tukevat toisiaan ja kehuu talossa olevaa kuusikkoa. Heidi naurahtaa.

Keskustelu ruokapöydän ääressä jatkuu, En ole koskaan -peli on hiipumaan päin.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
LuckyTheFox
Big Brother
Viestit: 5210
Liittynyt: 28 Elo 2009 23:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja LuckyTheFox » 18 Marras 2022 01:54

1:50 - Peräkkäin kuulutukset "Voitte mennä nukkumaan." ja "Sauna on lämmin." Varastohuoneesta löytyi lisäksi lisää juotavaa.

plazlin
Heikoilla hangilla
Viestit: 81
Liittynyt: 25 Touko 2020 17:56

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja plazlin » 18 Marras 2022 02:53

02.52 Asukkaat edelleen hereillä, Heidi ja Laura saunassa. Reeo ja Miikka keittiössä.

03.27 Reeo, MIikka ja Heidi keskustelevat olkkarissa.

Jäkälä
Sveitsi
Viestit: 91
Liittynyt: 03 Syys 2021 14:10

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jäkälä » 18 Marras 2022 03:24

20221118_030136.jpg
00.50 Salla toi salaperäisen laatikon, jota jokkainen kävi vuorollaan nostelemasa.

Jäkälä
Sveitsi
Viestit: 91
Liittynyt: 03 Syys 2021 14:10

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jäkälä » 18 Marras 2022 03:25

20221118_030733.jpg
Kansi aukesi ja sieltähön paljastu jokkaiselle oma kirje.

Jäkälä
Sveitsi
Viestit: 91
Liittynyt: 03 Syys 2021 14:10

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jäkälä » 18 Marras 2022 03:27

20221118_030910.jpg
Salla alotti kierroksen.

Jäkälä
Sveitsi
Viestit: 91
Liittynyt: 03 Syys 2021 14:10

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jäkälä » 18 Marras 2022 03:28

[attachment=0]20221118_031159.jpg[/attachment

Reeoa nauratti poikiensa kirijotukset.
Liitteet
20221118_031159.jpg

Jäkälä
Sveitsi
Viestit: 91
Liittynyt: 03 Syys 2021 14:10

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jäkälä » 18 Marras 2022 03:31

Edit. Osa kuvista tuli tuplana, enkä saanu poistettua ja muutenkaan ei oo niin siististi, ku harjottelen :roll: Laittelin ny kummiski kuvia, ku aattelin, ettei monikaan oo herreillä tähän aikaan arkiyönä. Siksi kuvia, ku oon niin huono kirjottaja.
20221118_031527.jpg
Äiti oli kirjottanu Miikalle.

Jäkälä
Sveitsi
Viestit: 91
Liittynyt: 03 Syys 2021 14:10

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jäkälä » 18 Marras 2022 03:32

20221118_031608.jpg
Lauralle sisko.

Jäkälä
Sveitsi
Viestit: 91
Liittynyt: 03 Syys 2021 14:10

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jäkälä » 18 Marras 2022 03:38

20221118_031527.jpg
Miikanlle oli kirjottanu äiti.

Jäkälä
Sveitsi
Viestit: 91
Liittynyt: 03 Syys 2021 14:10

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jäkälä » 18 Marras 2022 03:40

20221118_031608.jpg
Lauran,
20221118_031706.jpg
Millun
Liitteet
20221118_031731.jpg

Jäkälä
Sveitsi
Viestit: 91
Liittynyt: 03 Syys 2021 14:10

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jäkälä » 18 Marras 2022 03:42

20221118_032032.jpg
Kirjeet oli ihania, kyyneleitä ja naurua riitti :Love: Yhteishali Dc1 klo. 1.46

Jäkälä
Sveitsi
Viestit: 91
Liittynyt: 03 Syys 2021 14:10

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jäkälä » 18 Marras 2022 04:03

20221118_035450.jpg
DC1 03.55 Perinteisellä yöteellä :in love: porinaa mahollisen voittopotin käytöstä. Reeolla menis maholliseen Thaimaan matkaan tai perhelaariin ainaki ja Heidillä säästöön ja haluais ostaa kummiski semmosen valomiekan, jossa on kaks valomiekkaa yhesä. Joku hieno nimi, josta en saanu kiinni :lol:

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 18 Marras 2022 16:50

DC1 aiemmin:

12.00 Asukkaat on käsketty sohvalle.

BB: "Tämä on Big Brother. Seuraavat asukkaat joutuvat häätöäänestykseen."
Mia: "Mitä tässä jännittämään. Jännitetään sunnuntaina"
Mia etsii taskustaan sormusta ja miettii, onko kadottanut sen.
BB: "Mia."
Mia nyökkää lievästi kuultuaan nimensä.
BB: "Reeo."
Reeolta ei reaktiota nimensä kuulemiseen tule.
BB: "Ja... Heidi."
Heidi tuijottaa ilmeettömänä alaviistoon eteensä.

12.01 Sohvilla on hämmentyneitä kasvoja. Salla ja Mia kääntävät katseensa Heidiin yllättyneen näköisenä sanomatta mitään.
Heidi: "Näin."

Heidi kertoo, ettei nimeämiset ollut se syy, miksi hän oli kauan pk-huoneessa eilen. Miikka kysyy, mitä Heidin piti tehdä. Heidi kertoo, että häädössä oli hän ja Reeo ja Heidi lisäsi siihen Mian. Heidi sanoo olevansa pahoillaan Mialle, mutta Mia sanoo "ei se mitään", koska joku sinne piti lisätä.

Reeo tiedustelee, että vain he kaksi olivat häädössä, eikä muita. Heidi vahvistaa tämän ja Mia ihmettelee, miten se on mahdollista. Heidi kommentoi asiaa vain sanomalla "näin".

12.02 Sohvilla on hiljaista, jonka katkaisee Heidin tokaisu, että kaikkien on käytävä sohvalla, eikä finaalin voi noin vain mennä, itseensä viitaten. Miikka toteaa, että tuo on oikea asenne ja Mia komppaa. Mia uskoo tietävänsä, kuinkä tässä (häätöäänestyksessä) käy, mutta Reeo keskeyttää Mian lauseen sanomalla, että ei voi tietää.

Mia vielä varmistaa Heidiltä, että hän sai lisätä vain yhden, eikä tehdä mitään muuta. Heidi sanoo päättäneensä aamupalalla, ettei aio antaa enää eiliselle ärsytykselle valtaa. Heidillä on vissyä tänään ja hän aikoo unohtaa sen asian ja aikoo nauttia, koska tämä voi olla hänen viimeinen viikkonsa. Mia sanoo, ettei tämä ole Heidin viimeinen viikko ja Miikka tsemppaa, että tuo on oikea asenne.

12.03 Heidi kommentoi eilistä, että oli hauska kuunnella, kun häntä onniteltiin jo finaalipaikasta. Laura pahoittelee, että se ei ollut tahallista, eikä Heidi ottanut sitä pahalla. Heidi vielä sanoo BB antoi luvan kertoa pk-asiastaan, ettei se liity häätöön, ettei asukkaille jää väärää kuvaa.

12.04 Heidi onnittelee finaaliviikolle päässeitä, Mia myös. Miikka kiittää ja myös Reeolta tulee vaisuhkot onnittelut. Miikka toteaa, että hän voi jännittää, keitä hänen kanssaan tulee finaaliviikolle. Mia sanoo, että "noista" ja jatkaa sitten hymyillen, että Miikalta tuli sellainen ilme, ettei puhu viikkoon hänelle. Mia haluaisi tietenkin olla finaaliviikolla, mutta hänelle sopii, kuka vain jää.

Laura pohtii, että jälleen konkretisoituu, että joku lähtee ja tämä on Lauran mielestä "mälsää". Miikalle tulee mieleen, että oliko tämä eka neukkari, jossa ei saanut itseään pelastaa. Laura muistaa, että on ollut tilanteita, jossa on saanut poistaa häädöstä, mutta itse ei ole ollut häädössä. Heidi sanoo, että hänellä itsellään on ollut tällainen tilanne ensimmäisellä viikolla.

12.06 Miikka ja Salla kiittävät Heidiä, että heidän nimiään ei ollut häätöäänestyksessä. Heidi sanoo, että hänellä on hyvä fiilis sunnuntain suhteen, eikä hän jaksa enää marmattaa eilisestä asiasta.

Hiljaisessa olohuoneessa asukkaat vielä tsemppaavat nauttimaan tästä. Mia ja Miikka lähtevät tupakalle ja lähtiessään Miikka antaa Heidille vielä tsempit ensimmäisestä sohvasta.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Augustus
Merirosvo
Viestit: 1286
Liittynyt: 06 Kesä 2009 17:34

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Augustus » 18 Marras 2022 20:01

DC2 19.46

Reeo ja Miikka juonivat Väinö-tontun kanssa saadakseen myös Mian heittämään frisbeegolfia. Mia kaivetaan makuuhuoneesta pihalle kiekkojen pariin. Väinön luota pitää heittää yhdellä heitolla sisään, jotta sauna aukeaa kaikille. Mia nakkaa puolihuolimattomasti ensimmäisellä yrityksellä sisään. Miikka innostuu kuinka tässä tuli juuri todistettua lajin helppous.
Rooma - ikuinen kaupunkiko?

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 18 Marras 2022 20:22

DC1 aiemmin:

17.49 BB on järjestänyt asukkaille bingon, jossa on luvassa viisi palkintoa. Ensimmäisellä kierroksella pitää saada yksi oikea rivi, toisella kaksi riviä, kolmannella kolme, neljännellä neljä ja viidennellä kierroksella viisi riviä.

BB-bingo alkaa. Mia toimii bingoemäntänä. Kaikki asukkaat osallistuvat bingoon, myös bingoemäntä.
miabingoemanta2-181122.jpg
reeopelaabingoa-181122.jpg

18.02 Miikka on voittanut ensimmäisen kierroksen ja hän menee hakemaan palkintonsa varastohuoneesta. Varastohuoneen pöydällä on korvan näköinen kaulakoru ja kirjekuori. Miikka laittaa korvan kaulaansa.

Miikka lukee kirjeestä, että hänestä tulee BB-talon äänitorvi. Miikan on käytettävä korua jatkuvasti hereillä ollessasi. Miikan puheet saattavat kuulua missä tahansa talossa niin kauan kunnes toisin ilmoitetaan.

18.11 Miikka voittaa myös toisen kierroksen. Miikka sai kirjeen ja juomaa varastohuoneesta. Miikka lukee, että hän saa saunaillan haluamansa asukkaan kanssa. Miikka ilmoittaa saunakaverinsa, kun BB ilmoittaa saunan olevan lämmin.

18.16 Miikka voittaa kolmannen kierroksen. Mia tarkistaa Miikan viimeisimmät rivit.

18.18 Miikka sai varastohuoneesta lasin, jossa oli pillejä ja kirjekuori. Kirjeestä Miikka lukee, että hänestä tulee BB-talon pirtelöparoni ja hän syö ja juo jatkossa kaiken soseutettuna pillin läpi. Miikka kutsutaan pk-huoneeseen.

18.29 Miikka tulee pk-huoneesta ja ilmoittaa, että bingossa on 15 minuutin tauko.

18.41 Bingo jatkuu. Miikka voittaa neljännen kerran heti ensimmäisellä numerolla jatkamisen jälkeen. Asukkailla on epäuskoinen tunnelma, kun Miikka huutaa "bingo". Heidi vitsailee, että ei suosittele tätä bingoa ja Reeo komppaaa bingoa paskaksi. Reeo heittää, että mitä Miikka kävi äsken pk-huoneessa tekemässä.

18.45 Miikka sai seuraavaksi palkinnoksi värikkään lintuasun varastohuoneesta kirjekuoren kera. Miikka lukee kirjeestä, että hänestä tulee BB-talon matkijanärhi. Hänen tehtävänsä on matkia jotain asukasta, kun BB kuuluttaa närhen rääkäisyn ja toisen asukkaan nimen. Matkiminen loppuu, kun närhen rääkäisy kuuluu uudelleen.

18.46 Närhen rääkäisy kuuluu talossa ja perään tulee Mian nimi. Miikka pukee lintupuvun päälle ja alkaa matkimaan Miaa. Mia räkättää ja Miikkaa onnitellaan. Miikka kiroaa pukiessaan.
miikkamatkiimiaa1-181122.jpg
18.48 Bingo jatkuu. Miikka ihmettelee, miten hän pystyy lintuasussa täyttämään bingoruudukkoa. Miikka saa taas bingon. Miikka kiroilee. Asukkaat antavat aplodit Miikalle. Salla uskoo, että seuraava palkinto on hyvä.

18.50 Palkintoa odotellessa Miikka jatkaa Mian matkimista lintuasussa olohuoneessa. Mia kävelee ympäri olohuonetta, Miikka seuraa Mian liikkeitä ja muut asukkaat nauravat heille.

Mian ja Miikan Tiktok-tanssi:
miamiikkatiktoktanssi-181122.jpg

18.51 Närhen rääkäisy kuuluu ja Mian matkiminen loppuu.

Varastohuone aukeaa ja Miikka raottaa varastohuoneen ovea. Miikka huomaa frisbeegolf-varusteet ja kutsuu muut asukkaat katsomaan. Muut vilkaisevat sisään ja vasta sitten asukkaat astuvat varastohuoneeseen. Miikka ottaa kiekot mukaansa, Reeo tuo frisbeegolf-korin ulos varastohuoneesta.

18.53 Mia avaa kirjekuoren Miikalle ja Miikka lukee sieltä, että Miikasta on tullut BB-talon kiekkomestari. Frisbeegolf on kaikkien asukkaiden käytössä pihalla niin kauan, kun BB käskee sen toimittamaan varastohuoneeseen.

19.09 Mia ja Miikka ovat olleet pk-huoneessa ja he tulevat nyt ulos. Miikka kertoo, että asukkaat pelaavat vielä yhden kierroksen bingoa. Jos Miikka voittaa taas, hän saa yllätyspalkinnon. Jos joku muu voittaa, kaikki muut saavat saunaillan, paitsi Miikka. Asukkaat hakevat vanhat bingolaput varastohuoneesta.

19.17 Miikka voittaa myös kuudennen kierroksen. Muut asukkaat tutkivat lappujaan, kuinka lähellä he olivat voittoa. Salla toivoo, että sieltä tulisi jotain kivaa. Miikka ajattelee, että tulee mitä tulee.

19.20 Varastohuone aukeaa ja siellä on lisää juomaa Miikalle, Motor Oilia (energiajuomaa).
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja knocker » 18 Marras 2022 23:27

N. 23:20 DC2 Iltateehetki by Heidi ja Reeo. Alkaa sillä ihmettelyllä, kun edes bingotehtävää ei ymmärretty

Heidi veikkaa (23:24), että huomenna ulkotehtävä, kun verhot kiinni
a walking disaster

Lukittu

Palaa sivulle “Live 24/7”