BBB26-kausi on siinä vaiheessa, että alkaa olla jonkinlaisen raportoijan loppuanalyysin paikka, vaikka ei vielä ihan finaalissa ollakaan.
Lähtökohta
Hankin Brasilian Big Brotherin 24/7-katseluoikeudet (Globoplay-tunnuksen) helmikuun puolivälissä hetken mielijohteesta, kun BB-vieroitusoireet yltyivät siihen pisteeseen, että tulin miettineeksi, olisiko maailmalla menossa aktiivisia BB-tuotantoja, jotka tarjoaisivat 24/7-kamerasyötteet, ja jos on, onko niitä mahdollista tavalla tai toisella seurata Suomesta käsin.
Muutaman verkkohaun ja tekoälyselvittelyn perusteella vastaus molempiin kysymyksiin vaikutti olevan kyllä: Brasiliassa. Maksaminen onnistuisi suomalaisella luottokortilla, eikä katselukaan ole maantieteellisesti rajoitettua, joten VPN-hässäköitä ei tarvitse viritellä.
Brasilian BB:tä tuottaa
Estúdios Globo -tuotantoyhtiö ja esittää
TV Globo -kanava, joka on osa
Grupo Globo -mediakonsernia. Kyseessä on Latinalaisen Amerikan suurin mediayhtiö ja myös eräs maailman suurimmista mediayhtiöistä muutoinkin.
Brasilian BB-talossa käytetty kieli — brasilianportugali — mietitytti, kun en kieltä osaa, mutta olin tietoinen Google Chromen automaattikäännöstekstitystoiminnosta: ehkä sillä auttavasti pärjäisi ja muutaman portugalin kielen sanankin oppisi samalla.
Globon virallisella ”gshow”-BBB-sivustolla vaikutti myös olevan runsaasti perinteistä (portugalinkielistä) uutisartikkeliseurantaa talon tapahtumista samaan tyyliin kuin Suomen BB-tuotantojen virallisilla sivuilla SubTV:n BB-kausien kulta-aikoina. Tällaiseen tekstimateriaaliin käännöskoneet ainakin purevat.
24/7-palvelussa kamerasyötteitä oli ilahduttavan suuri määrä: peräti 12 kpl. Tämä on tuplasti se, mitä Suomessa BB:n kulta-aikoina, joskaan ei sentään samaa määrää kuin BB2010:n Niko N:n Slovenian-vaihtotalossa.
Kausi oli jo meneillään; hyppäsin mukaan viidennellä viikolla.
Globoplay-suoratoistoalustan käyttäjäksi rekisteröityminen ja palvelutilaus
Globoplayn käyttäjäksi rekisteröityminen, Google Pay -maksaminen ja 24/7-videosyötteiden katselu onnistui tekoälyn lupailemalla tavalla. Tein rekisteröitymisen puhelinsovelluksella, kuten tekoäly ohjeisti: maksutavan aktivointi olisi tällöin helpompaa ja varmempaa, jos puhelimessa on jo Google Pay aktivoituna.
Rekisteröitymislomakkeessa tivattiin brasilialaiseen suuntanumerojärjestelmään sidottua paikallista puhelinnumeroa. Lomake ei hyväksynyt kansainvälistä muotoa. Puhelinnumero ei kuitenkaan ollut pakollinen tieto, joten jätin kentän tyhjäksi. Tämä oli ainoa rekisteröitymisen yhteydessä ilmennyt hankaluus.
Rekisteröinti ja maksutapa menivät läpi ja katseluoikeudet aukesivat niin puhelinsovellukseen kuin PC-selaimeenkin.
Globoplay-suoratoistoalustan käyttö
Globoplay-sivusto PC-selaimella katsottuna on pitkälti sama asia kuin puhelinsovelluskin.
Sivusto itsessään on tarpeettoman raskailla ja kömpelöillä menetelmillä tehty (raskas ladata, hidas käynnistymään, tarpeettoman raskas ja monimutkainen DOM-rakenne), mutta ei tässä (valitettavasti) olennaisesti eroa muista ”nykyaikaisista” suoratoistoalustoista, kuten vaikkapa MTV3:n Katsomosta.
Peruskatselutoiminnallisuus toimi riittävän hyvin, mutta miinusta voi antaa siitä, että ”kanavanvaihto” oli rakennettu sivutetuksi vaakapalkiksi, johon mahtui näkyviin vain muutama kanavavalinta kerrallaan. Ratkaisu ei lainkaan sovi BB:n 24/7-palveluun, jossa kaikien 12 videosyötteen tulisi olla nähtävissä yhdellä kertaa ja valittavissa yhdellä klikkauksella, eikä alisivuja selaamalla. Tämän ja muutaman muun kömpelyyden pystyi kuitenkin onneksi korjaamaan pienellä käyttäjäscripti-CSS-muokkauksella, jonka seurantaketjussa julkaisinkin.
Isompi pettymys oli kuitenkin, ettei Globoplayn suoratoistoalustan livevideosyötteissä ole lainkaan ajansiirtopuskuria. Olisin mielelläni seurannut ja raponnut joitain keskusteluja ja tapahtumia syvemminkin — etenkin sellaisia tapahtumia, joista saa paremman käsityksen katsomalla saman tapahtumaketjun useammasta eri videosyötteestä eri kamerakuvakulmista — mutta ilman ajansiirtopuskuria lähimenneisyyden tapahtumiin palaaminen oli valitettavasti mahdotonta: kaikki on tässä ja nyt, paitsi sellaisten pätkien osalta, joita on jälkikäteen julkaistu virallisella gshow-uutissivustolla.
Plussaa palvelu saa kuitenkin siitä, että se on katsottavissa yhtä lailla puhelinsovelluksella kuin PC-selaimellakin ja tukee myös Chromecastia.
Myöhemmässä vaiheessa pieni ärsytystä aiheuttanut kiusa oli se, että Globoplayn verkkosivu melko usein unohti aktiivisen kirjautumisen (istunnon vanhenemisaika oli turhan lyhyt) ja jossain vaiheessa kautta sivuston logiikkaan tuli uudistus, jossa se uudelleenkirjautumisen yhteydessä yritti väkisin vaatia täydentämään käyttäjätietoihin CPF:n: brasilialaisen verotunnistenumeron (joka aktivoisi häätöäänestysoikeuden). Kysymyksen pystyi kuitenkin onneksi ohittamaan lataamalla sivun uudestaan, vaikka lomakkeessa itsessään ei ollut ohitusmahdollisuutta.
Tuotanto ja kuvaus, 24/7-palvelu
Pääosin tuotanto on ohjauksen ja kuvauksen osalta (DC1, DC2) ollut hyvää laatua. Droonikuvaus kisojen aikana oli BB-kontekstissa uusi juttu. Kisoissa on kunnon tulosgrafiikat: asia, jota Suomen BB ei koskaan oikein osannut.
Häätötilanteita moitin, koska niissä ei useinkaan ole saatu kamerakuviin draamallisesti mielenkiintoisimpia reaktioita. Usein olisin henkilöä X häädettäessä toivonut näkeväni henkilön Y reaktion — joskus vastapuolen asukkaan, joskus liittolaisen tai ystävän — mutta ohjaaja vaihtaa juuri siinä kohdassa kuvaan, jossa kyseistä asukasta ei näe.
Staattisemmissa kamerasyötteissä — etenkin makuuhuonekamerasyötteissä tai pihavideosyötteessä — toivoisi usein näkyvän laajemman kuvan tai ohjaajan dynaamisemmin vaihtelevan kuvakulmia siten, että alueella sillä hetkellä majaileva (esimerkiksi sängyllä makaava) asukas näkyy.
12 kamerasyötettä ei lopulta ollut niin paljon: yksi niistä (mosaiikkikanava) oli käytännössä turha — en katsonut sitä juuri koskaan ja koska makuuhuoneita oli kolme (käytännössä päällikön huone mukaanlukien neljä), niihin hupenee kamerakanavia. Etenkin kun asukkaiden näkyvyyttä staattisissa kamerakuvissa ei aina niin varmisteltu, yllättävän usein oli sellainen tilanne, että talossa on yli 10 asukasta, mutta kameroista näkyy näistä vain muutama: missä loput? Suomen BB:issä on ehkä hiukan aktiivisemmin huolehdittu, että staattisemmat videosyötteetkin näyttävät asukkaita, jos asukkaita tilassa on.
Tuotesijoittelu on BB:ssä aina ollut vahvasti läsnä (eikä siinä mitään, jollainhan tuotanto täytyy maksaa), mutta BBB:ssä mielestäni vähän turhankin vahvasti: kisat ovat lähes aina sponsorikisoja ja ulkoalue on tällöin hyvin härskisti kokonaan vuorattu sponsorin mainosväreillä ja brändäyselementeillä ja erilaisilla messunäytteillepanoa muistuttavilla rakennelmilla. Pitäisin parempana, että tuotesijoittelu olisi hieman vähemmän päällekäyvää ja luontevammin asukkaiden normaalin elämän osaksi istutettua; nyt asukkaat ovat kisoissa ja sponsorijuhlissa usein ikään kuin kokonaisvaltaisen sponsorimainosvideolavasteen sisällä, joka saa tuotannon tuntumaan näissä kohdissa jotenkin halvalta ja huonolla maulla tehdyltä.
Talo ja tilat
BBB26-talo piha-alueineen on jonkin verran väljempi kuin Suomen talot. Väljyyttä toi etenkin makuuhuoneiden suuri määrä: niitä oli käytännössä neljä kappaletta: kolme tavallista ja yksi kulloisenkin päällikön käytössä oleva sviittityylinen omine vessoineen, suihkuineen ja vaatehuoneineen.
Jos Suomen taloissa keskeisenä erikoiselementtinä on aina sauna, tätä virkaa Brasilian talossa ajaa uima-allas. Piha-alueen keinonurmikenttä seinämuureineen palvelee myös tehtäväalueena, jota tuotanto pinnoittaa ja teemoittaa tilanteen mukaan yllättävänkin kokonaisvaltaisin väliaikaisin rakennelmin, lavoin, seinin ja lattioin.
Talon sisustus oli riittävän mielikuvituksellinen: samalla tasolla Suomen vähän erikoisemmin sisustettujen kausien kanssa. Aika- ja kelloteemainen, sininen “unelma ikuisuudesta” -makuuhuone, keittiö VIP/Xepa-jakoineen ja seinämaalauksineen sekä olohuone miljonääriteemoineen olivat ehkä tämän kauden helmet. Myös ulkoalueen seinämaalaukset olivat aika hienoja.
Talon arkkitehtuuri ei kuitenkaan ollut pohjasuunnittelun kannalta mitenkään mielikuvituksellisin mahdollinen BB-taloksi. Parhaita piirteitä olivat ehkä portaikko yläkertaan ja kaksi uloskäyntiä ulkoalueelle — toinen olohuoneesta ja toinen keittiöstä.
Mutta mitään sellaista kuin Suomen BB2011-kauden ”pesä” tai BB2019-kauden salahuone tai edes erillistä, eri tavoin teemoitettua, koko viikon auki olevaa lisähuonetta talosta ei löytynyt. (Tehtävähuone kyllä, mutta se oli käytössä yleensä vain muutamia kymmeniä minuutteja tai tunteja kerrallaan.) Puhumattakaan sellaisista yksityiskohdista kuin Norjan (Ruotsin) BB2011-talon makuuhuoneen seiniin upotetut ala- ja yläpetisopet tai Suomen BB2020-kauden ulkotehtäväalue ja siellä sijaitseva ”kesämökki”. Myös kylppäri oli aika tylsä verrattuna esimerkiksi Suomen BB:n Kilon (Kutojantie 4:n) BB-talon kylppäriiin, jossa oli tilaa useammalle suihkuttelijalle ja jossa sattui ja tapahtui juhlien yms. aikaan.
Vaikka Brasilian taloa ilmeisesti usein pidetään BB-mittakaavassa jotenkin isona ja luksusmallisena, esimerkiksi tällä palstalla useampaan otteeseen mainittu Puolan BB-talo vuodelta 2019 (josta oli aikoinaan tarjolla kattava 360° 3D-virtuaalimalli ruudulla pyöriteltäväksi) oli kaikkine sokkeloisine soppineen ja sisustuksineen mielestäni selvästi Brasilian taloa laadukkaampi ja tilana paljon mielenkiintoisempi, vaikkakin ahtaampi. Melkeinpä sanoisin, että Suomen BB2019-talokin oli tilajärjestelyiltään ja jopa sisustukseltaankin kokonaisuutena BBB26-taloa kiinnostavampi ja enemmän kaudelle sisällöllisiä mahdollisuuksia antava, vaikkakin toki selvästi pienempi.
Mitä ilmeisimminkin juonittelua ja äänestysryhmäytymistä edistämään tarkoitetusta kolmen makuuhuoneen ratkaisusta en oikeastaan sosiaalistamisen kannalta lainkaan pitänyt. Tahtoisin kaikkien asukkaiden — niin ystävien kuin vihamiesten — nukkuvan samassa makuuhuoneessa, paitsi tilapäisten erikoisjakojen aikana.
Asukasvalinnat
Brasilia on iso maa — niin maantieteellisesti (8 514 877 km²) kuin väkiluvultaankin (212 miljoonaa silmäparia).
BBB26:ssa tuotanto jakoi asukkaat (ja asukasvalinnat) kolmeen kategoriaan: osa asukkaista oli julkkiksia (
camarote), osa aikaisempien kausien veteraaniasukkaita (
veteranos) ja osa ensikertalais-taviksia (
pipoca).
Viimeksi mainittujen ryhmä esikarsittiin ennen varsinaista kauden alkua nk. lasitalojen kautta: viiteen kaupunkiin ympäri koko laajaa maata oli pystytetty ”lasitalo”, jossa potentiaalisia taviskandidaatteja sai seurata. Lasitalot edustivat sekä sijainniltaan että asujaimistoltaan
Brasilian viittä eri aluetta:
Yleisö äänesti vain
kaksi kunkin lasitalon neljästä asukaskandidaatista jatkoon varsinaiseen BBB26-taloon.
Pudokkaat saivat kuitenkin vielä uuden mahdollisuuden nk. valkoisessa huoneessa, jossa pysyminen tai luovuttaminen oli eräänlainen kestävyystesti. Valkoinen huone on piirteetön ja huonekaluton ympäristö, jossa ajankulun seuraaminen ja nukkuminen on tehty mahdottomaksi (BB tarkkailee silmien lurpsahtelua ja reagoi siihen) ja jossa vessakäynnit ja hygieniasta huolehtiminen ovat erittäin rajoitettuja ja aikataulutettuja. Huoneesta pääsi pois luovutusnapin kautta. Koettelemukseen osallistui yhdeksän pudokasta, joista neljä viimeksi huoneessa sinnitellyttä pääsi taloon.
(Kuulostaa ehkä jo jonkinlaiselta
Nälkäpeliltä? Iso maa, isot elintasoerot, isot kuviot.)
Kantani on Brasilian BB:n osalta sama kuin Suomen BB:nkin suhteen: painoarvoltaan ja fanikunnaltaan eri tasoisten asukkaiden sekoitus tekee asukaskattauksesta liian epätasapainoisen, eikä kukaan pääse näyttämään parasta potentiaaliaan samalla tavalla kuin kaltaistensa ja vertaistensa seurassa.
Jättäisin julkkisasukkaat väliin tykkänään. On epäreilu kilpailuasetelma, jos edes B-julkkiksia otetaan tavisten sekaan, kun näillä on tunnettuutta ja fanikuntaa jo entuudestaan. Äkkiseltään en kuitenkaan huomannut, että BBB:ssä
camaroteilla olisi ollut etuoikeuksia tai omia sääntöjä (vrt. Andy McCoy Suomen julkkis-BB:ssä), mikä toki on hyvä asia.
Myös vanhojen asukkaiden All Stars -kaudet pitäisin taviskausista erillään (tai julkkiksiin yhdistettynä, jos julkkiksia on pakko olla). Poikkeus sääntöön voisi olla sellainen entinen asukas, joka alkuperäisellä kaudellaan tipahti niin varhaisessa vaiheessa, että ei vielä ehtinyt tulla katsojille tutuksi tai muodostua varsinaiseksi BB-hahmoksi: sellaisen voisi yhä ottaa tavisten kaudelle yrittämään uudestaan (esim. Suomen BB2011:n Liana ja Kaisa).
Taviskausien tulisi olla sääntö, erikoiskausien harvinainen poikkeus.
BBB26:n asukaskattausta ei voi pitää kokonaisuutena hirveän mielenkiintoisena — ainakaan enää viidennen viikon kohdalla, jolloin seurannan aloitin. Tarkoitan tällä sitä, että muutamasta mielenkiintoisesta yksilöstä huolimatta yksikään asukkaista ei tällä kerralla ollut sellainen, jota varauksettomasti voisin kannattaa. Alkukauden kaikkia asukkaita en toki edes nähnyt.
Alberto oli aivan liian keskittynyt varjoista ohjaamaansa juonittelupeliin ja äänestyskuvioihin. Miehestä ei saanut talossa paljon mitään irti muuten. Lisäksi Alberto vietti varmaan valtaosan taloajastaan päiväunilla lentomakkarissa, salilla treenaamassa tai uima-altaassa ötököitä ja roskia haavittamassa. Samaan aikaan vaikutusvaltainen (oman ydinliittolaisryhmänsä äänestysneuvotteluissa sekä tietyissä muiden asukkaiden manipulointikeskusteluissaan) mutta myös vähän erillään ja irrallaan muista; ikään kuin puolet ajasta vanhempana asukasveteraanina lomalla muista asukkaista ja vuorovaikutuksesta näiden kanssa, jossain omassa maailmassaan.
Jonasissa olisi voinut olla potentiaalia, jos olisi yrittänyt. Pieniä häivähdyksiä näkyi, että olisi voinut toimia toisinkin, ottaa vähän rennommin. Valtaosan ajasta oli kuitenkin pelissä kiinni Alberton oikeana kätenä — ja hieman ehkä ylimielisellä asenteella aina VIP- ja koskemattomuusetuoikeuksia saatuaan. Vietti myös enemmän aikaa salilla kuin muiden asukkaiden seurassa.
Jordana oli saman joukkion nokkimisjärjestyksessä kolmas jäsen. Hyvin määrätietoisesti ja fokusoituneesti (ja ehkä Alberton ryhmästä kaikkein avoimimmin) pelikuvioiden syrjässä kiinni, joka jälleen heikensi asukkaan potentiaalia tarjota taloon mitään kovin mielenkiintoista muuta sisältöä. Ylläpiti ympärillään korkeaa muuria muihin kuin oman äänestysliittonsa asukkaisiin nähden. Suhtautui myös ylimielisesti ja ymmärtämättömästi niitä asukkaita kohtaan, jotka eivät varsinaisesti tahtoneet juonitella ja pelata tai ilmensivät heikkoutta. Pääsi kuitenkin omasta ryhmittymästään kaikkein pisimmälle, melkein jo finalistikantaan saakka.
Maxiane lähti sen verran pian seurannan aloitettuani, etten juuri saanut asukkaasta kiinni mitä edusti. Vaikutti olevan hyvää pataa sekä Marcielen että Jordanan kanssa.
Marcielessä olisi mielestäni voinut olla potentiaalia mielenkiintoiseksi yksittäisasukkaaksi, mutta ryhmäytyessään tallautui täysin äänestyksistä alati jauhavien liittolaistensa (Alberton gängi) jalkoihin ja jäi lopulta hieman epäitsenäiseksi sivuhahmoksi. Talossa hyvää pataa sekä Maxianen attä Gabrielan kanssa.
Babu oli periaatteessa hyväntahtoinen, mutta myös päällekäyvä ja härkäpäinen mölisijä jotain asiaa ajaessaan. Kun paatoksellinen puhe Babulla kerran alkaa, se ei meinaa loppua ollenkaan. Ei myöskään ehkä ihan niin terävä omassa talojuonitteluäänestyskuviopyörittelyssään kuin kuvitteli. Erilaisista äänestysjunailuyrityksistään huolimatta heikoin äänestysliittolaisryhmien johtajista.
Solange on tunnettu näyttelijä, ja koki ammatillista toveruutta Babun kanssa (myös näyttelijä) vaikka Babu olikin tämän pojan ikäluokkaa. Babun häätö oli Solangelle järkytys, josta ei koskaan toipunut: menetti tukensa ja turvansa ja jäi tämän jälkeen talossa irralleen ja ehkä vähän happamoituikin asenteeltaan, kunnes joutui itsekin häädetyksi.
Gabriela oli kipakka pikku-Myy tai telenovela-raivotar sille päälle sattuessaan, ainakin jos koki tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi talon äänestysliittolaiskuvioissa. Muutoin lähinnä luisteli varjoissa lekotellen ja rupatellen rantapatjoilla Marcielen kanssa tai uiden uima-altaassa. Piikkinä sekä Alberton että Jonasin lihassa, koska kumpikaan ei suhtautunut Gabrielaan erityisen vakavasti tai suojelevasti tai pitänyt tätä ydinliittolaisenaan, mutta manipuloivat Gabrielaa kyllä äänestämään liittoutumansa puolesta. Gabriela antoi sitten tästä palautetta omalla kipakalla tyylillään.
Chaiany loi talotarinansa teiniäitiyden, vaikeiden perhesuhteiden, köyhien olojen ja omien itsetunto-ongelmiensa varaan. Itkeskeli talossa usein kaikinpuolista oletettua huonouttaan ja piti makuuhuoneessa säännöllisiä itseruoskintamutinamonologeja. Solange jossain vaiheessa jo naapurisängyltä huomautti, että lopettaisi nämä puheet tai menisi psykologille puhumaan näistä. Kuitenkin sitten myös ärhäköityi jos koki tulleensa väärin kohdelluksi, ja tällöin nähtiin aika erilainen, sisuuntunut, määrätietoinen ja lannistumaton Chaiany, joka lasketteli riitakumppanille madonluvut. (Ana Paula epäili kurjuuspuheita feikiksi talotarinaksi ja tätä välähdystä oikeammaksi Chaianyksi. Samankaltaisia ajatuksia oli myös Jordanalla. Mene ja tiedä.) Vaikutti siltä että Chaiany voisi mennä katsojien myötätunnosta pitkällekin, etenkin kun oli myös iloisemmalla tuulella ollessaan hyvin vitsikäs ja viihdyttävä talokumppanienkin mielestä, mutta häädettiin sitten jo hyvissä ajoin ennen finaalia. Ärsytti etenkin Jordanaa, jonka mielestä BB pitäisi voittaa äänestysjuonittelulla ja määrätietoisella ja älykkäällä pelistrategialla eikä itkulla ja pelleilyllä.
Breno oli talon älykkö: hyvä analysoimaan tilanteita ja kuvioita laajemmin ja myös sovittelemaan asukkaiden välisiä konflikteja molemmilta puolilta. Hyväntahtoinen, mutta hieman etäinen asukas, ei kovin ulos päin tunteikas. Oman tiensä kulkija; ei tahtonut liittoutua kenenkään kanssa pysyvästi ja piti tätä liittoutumattomuutta jopa pelistrategianaan, mutta jälkihaastatteluissa häädön jälkeen kävi ilmi, että katsojat ehkä olivat kokeneet sen outona ryhmästä toiseen seilaamisena. Brenon olisin mielelläni pitänyt talossa pidempään, tai jopa finaaliin saakka.
Leandro on ollut varjoissa hiihtelevä hiljainen kärsijä, jonka talotarinaa leimaa jonkinlainen köyhistä oloista ponnistavan ja tytärtään tukevan nöyrän perheenisän imago. Pääsi taloon vasta valkoisen huoneen koettelemusten kautta, kun ei tullut lasitalosta suoraan valituksi. Alkujaan osa Babun, Solangen ja kumppanien äänestysliittoa, mutta Babun häädön jälkeen toiminut lähinnä yksinäisenä sutena. Taipumuksena mutista yksin kameroille/katsojille/Jumalalle rukouksia, kiitoksia ja toiveita, etenkin häätöäänestyksiä ennen tai niistä palattuaan.
Samira oli talon tunteellisin asukas — tai ”talon sydän”, kuten Breno kauniisti kuvaili. Kepeä ilossa, mutta myös herkästi kyyneliin herkistyvä. Tiiviisti kiinni Ana Paulan liittoutumassa ja myös Milenassa, mutta kuitenkin näistä vähän irrallaan; loose cannon nimeämiskäytökseltään ja erikoisvalinnoissaan. Hiukan hattarainen ajatusmaailma: suuttuessaan jollekulle ei välittänyt strategioista tai ehkä liittolaisuuksistaankaan, vaan olisi kullakin viikolla ollut valmis äänestämään juuri sen mukaan, miltä sillä viikolla tuntuu — vähintäänkin vakavasti harkitsi toisin äänestämistä, vaikka olisi sitten lopulta taipunut liittoumalle strategisesti parempaan vaihtoehtoon. Yritys tuoda taloon säpinää valeuutisella BB:n antamasta lisätiedosta koitui ehkä Samiran kohtaloksi, koska aiheutti muissa sen verran aaltoilua ja närästystä, eikä tilannetta auttanut turha riitautuminen Julianon kanssakaan. Tavallaan pidin Samirasta tavallisen BB-kauden viihdyttäviä sosiaalisia tilanteita luovan asukkaan prototyyppinä (tunteikkaana ja hieman arvaamattomana tai harkitsemattomana); juonittelun salliva BB ei vain ole Samiran kaltaisille asukkaille paras ympäristö. Samiralla oli kuitenkin myös itsekkäitä tai hieman ajattelemattomia piirteitä.
Juliano on periaatteessa turha some-julkkis talossa. Tanssija ja some-vaikuttaja ja hyvin tyylitietoinen sellainen erikoisempine lippalakkeineen ja vaatekappaleineen. Kaipa ihan OK ja enimmäkseen hyväntahtoinen, mutta en oikein muista miestä muusta ”kontentista” kuin Ana Paulan myötäilystä/peesauksesta, riidasta Samiran kanssa sekä sen jälkeisestä hiukan ylidramaattisesta maineensamenetyspelkoitkeskelystä: onko tuonut taloon juuri muuta sisältöä? Kulkenut liittolaisena Ana Paulan peesissä ja pärjännyt äänestyksissä omien some-kannattajiensa tuella; lojaali Ana Paulalle ja tämän äänestysliitolle. Nyt kuitenkin selvästi ansaitsi finalistipaikkansa todella panostamalla finalistikisaan.
Milena on viettänyt valtaosan taloajastaan sinisen makuuhuoneen parisängyn peitoissa rätti silmien päällä päiväunilla. Paha suustaan (ärhäkkä, teräväkielinen ja sanavalmis) ja välillä käy ärhentelemään muille turhista tai tekemässä piloja pienet pirunsarvet päästä pilkottaen. Tyyliltään sellainen, ettei kauhean helposti päästä muita lähelleen tai yrittää jopa lähelle tulevat työntää pois (kuten Samira totesi eräässä kohdassa), mutta hyvin lojaali Ana Paulalle. Muut asukkaat ovat kokeneet Milenan usein tylyksi ja huonokäytöksiseksi ja ihmetelleet tämän vahvaa suoritusta häätöäänestyksissä, joista on aina palannut bumerangina takaisin: tällaisestako käytöksestä katsojat pitävät? Milenalla on myös talossa jonkinlainen köyhän taustan imago, mutta ei toisaalta ole tehnyt erityisemmin töitä sen eteen, että esittäytyisi katsojille jotenkin taloudellista nousumahdollisuutta ansaitsevana miellyttävänä asukashahmona, vaan on ilmeisesti vain ollut oma äkkiväärä itsensä ja tehnyt pitkälti mitä mieleen juolahtaa, kulloistenkin fiilisten mukaan. Ehkä tämä kuitenkin on ollut katsojista viihdyttävääkin.
Ana Paula on tämän kauden ehkä erikoisin ja samalla mielenkiintoisin asukas. Jääkuningatar, joka ei arkaile sivaltaa kilpakumppaneitaan sanan säilällä, jolla kääntää helposti valkoisenkin katsojille mustaksi, jos pelistrategia sitä vaatii (no hard feelings, ilmeisesti). Koko ajan tiukka katse pallossa ja hieman vainoharhainen asenne vastustajiaan kohtaan, joiden kuvittelee olevan yhtä strategisia ja peliä laskelmoivia kuin itse. Päättelee mielessään kisakumppaneiden toimista tai käytöksestä sellaisia asioita ja suunnitelmallisuutta, jotka eivät nyt sentään ole niin, mutta joiden Ana Paula itse vahvasti uskoo olevan niin, koska miten muutenkaan ne voisivat olla, jos kilpakumppanit toimivat samalla tavalla järkevästi ja pelillisesti loogisesti kuin hän itse. Osaa hymyilläkin, mutta enimmän aikaa päällä RBF-naamari suu tiukkana viivana.
Osoitti eniten leikkisyyttä ja vapautunutta hymyä ja nauruakin Jonasin kellorangaistuksen aikana, jolloin flirttaili tämän kanssa ja pyysi tätä käymään sängyssään: siinä oli harvinainen häivähdys rennosta, leikkisästä ja vapautuneesta Ana Paulasta. Osaa myös itkeä, mutta tunnekuohu pysyy fasadin takana: ulos pääsee yleensä yksi poskea pitkin vierivä kyynel, ja se on jo Ana Paulalta (hävettävän?) paljon näytetty.
Isästään Ana Paula on puhunut tunteellisimmin; isä ei ilmeisesti ole terveydeltään parhaassa mahdollisessa kunnossa ja Ana Paula on huolissaan tämän voinnista. (Rivien välistä luen, että isällä on ehkä etenevä muistisairaus.)
Väittelykumppanina Ana Paula on äärimmäisen tiukka, nopeasti iskevä ja kylmää kyytiä antava, oli vastapuoli sen ansainnut tai ei: viiltää sellaisessa tilanteessa heti kirurginveitsellä, jos suojaus vähänkin lipeää, tai vaikka ei lipeäisikään. Suojelee liittolaisiaan mutta myös tylyttää näitä, jos eivät pysy ruodussa tai täytä lojaliteettivaatimuksia, tai tee asioita täysillä ja täydellä sitoutumisella silloin kun se olisi järkevää. Vastustajikseen kokemilleen ei anna yhtään siimaa ja yrittää edellyttää myös liittolaisiltaan samanlaista ehdottomuutta. Kaiken lisäksi on ikään kuin nuhdellut ja provosoinut myös vastapuolen kilpakumppaneitaan (etenkin Albertoa) siitä, jos eivät ole Ana Paulan mielestä pelanneet rohkeasti ja avoimesti vaan jalka jarrupolkimella. Tullut taloon voittamaan, ei leikkimään. Lopputulos nähdään sunnuntaina tai viimeistään tiistaina.
Jos Ana Paula selviää sunnuntain häädöstä, en olisi pahoillani vaikka voittaisi koko roskan. En ehkä kannata tätä nimenomaista erikoista taktiikkaa (kuten en äänestysliittoumapeliä ja keinotekoista äänestysryhmien vastakkainasettelua, juonittelua jne. BB:ssä ”sisältönä” ylipäänsäkään), mutta siinä on Ana Paulalla tietty sisäinen logiikkansa ja eetoksensa, josta on tiukasti pitänyt kiinni. Kauden mieleenpainuvin ja erikoisin asukashahmo — etenkin kun otetaan huomioon vielä tausta vanhana, alkuperäiseltä BBB16-kaudeltaan miesasukkaan poskelle läpsimisen vuoksi poistettuna asukkaana, joka ilmeisesti tuolloin veti talossa urku auki hyvin rohkean itsetietoisella ja provokatiivisella tyylillä ja saavutti täten paikallisessa BB-historiassa ikonisen hahmon aseman; nyt sitten iän kartuttua ja toisen mahdollisuuden saatuaan vähän hillitymmin.
Talon säännöt ja BBB:n formaatti
Totta puhuen en GloboPlay-tilausta tehdessäni tullut tarkistaneeksi BBB:n formaatista muuta kuin että katsojat äänestävät häädöissä, eivät asukkaat. Tämän ajattelin tarkoittavan, että kyseessä on perinteinen ei-Survivor-BB-formaatti, eikä ainakaan mikään jenkkityylinen.
Olikin Suomen viimeksi nähdyn BB-kauden kaltainen hybridi: juonittelu ja äänestysliittoihin ryhmäytyminen on paitsi sallittua, myös lähtökohtainen oletus aina makuuhuonejaosta ja makuuhuoneiden määrästä lähtien. Nimeämisistä puhuminen ei ole rangaistavaa vaan odotettua. Mitään teemoitettuja viikkotehtäviä tai edes päivätehtäviä asukkaille ei anneta: ainoa ”sisältö” on äänestysjuonittelu ja pienet viikoittain toistuvat kilpailut, juhlat ja äänestystwistit.
Kausi ei ollut yhtä raskas katsottava kuin Suomen BB2022, koska liittolaiskuviot olivat tasapainoisempia: ei ollut yhtä johtavaa mafiosoa, joka olisi suvereenisti alistanut koko taloa tahtonsa alle ja sormustaan suutelemaan. Mutta silti pidemmän päälle erittäin tylsää ja monotonista viikottain pienillä variaatioilla toistuvaa äänestyksiin liittyvää pikkukisagrindausta: joka jumalan viikko on meneillään:
- päällikkökisa
- VIP-ryhmään ja Xepa-ryhmään jako
- enkelikisa
- hirviörangaistus
- pakotettu suoran puhumisen sessio
- nimeämiset
- pelastautumiskisa
- häätö (tiukasti kolmikolla, ei koskaan muulla kokoonpanolla)
- jokin laatikosta tai puhelimesta tuleva nimeämisetutwisti
- väistyvän päällikön juhlat
- kevyemmät pikkujuhlatarjoilut sponsoriteemaisissa mainospuitteissa tai jokin sponsoripalkintokisa
Näyttää tietysti monipuoliselta noin lueteltuna, mutta ei ole, kun se on aina tuo sama setti, joka viikko hieman eri kosmeettisilla puitteilla ja variaatioilla.
Asukkaat viettävät aktiivisen aikansa kisoissa ja nimeämissuunnittelussa, passiivisen aikansa moninaisissa makuuhuoneissaan peittojensa alla päiväunilla, tai ulkosalla rantapatjoilla pötköttäen. Päiväunikieltoa ei ollut, mistä BBB:lle iso miinus: asukkaat nukkuivat paljon muulloinkin kuin yöllä.
Se sisältö, jota BB:ltä odotan — vapaat, yhä syvemmälle menevät keskustelut talon insulaarisessa maailmassa, luontaiset ystävyydet tai vihamielisyydet, avautumiset ja herkkyydet, laajemman kuvan muodostuminen asukkaiden persoonista, motiiveista, haaveista ja elämäntarinoista — on tiukasti nimeämisliittolaiskuvioiden rajoittamaa ja siten vähäistä — monien asukasparien välillä olematonta liittolaisryhmien korkeiden raja-aitojen vuoksi. Talossa on paljon puhetta, mutta valtaosa tästä puheesta on täysin turhaa nimeämissuunittelu- ja pelistrategiapuhetta tai ei-liittolaisten tarkoituksellista provosoimista, joka on kiinnostamatonta nollaroskasisältöä.
Koska talossa ei myöskään ole viikkotehtäviä jotka haastaisivat asukkaat eläytymään, kisat ovat vain taito-, nokkeluus-, ketteryys- tai nopeuskisoja: asukkaita ei aseteta sosiaalisiin tilanteisiin, joissa joutuisivat viettämään eri viikkoina aikaa keskenään aina erilaisissa oloissa ja erilaisessa kuvitellussa kontekstissa, erilaisin ryhmäytymisin, erilaisissa rooleissa ja sellaisten tehtävään liittyvien sääntöjen ja talososiaalisten tai muiden paineiden alla, että paljastavat, mitä kuoren alla oikeasti on.
Erityisen paljon häiritsi monen asukkaan avoimesti harrastama suora katsojille puhuminen (kiittäminen tai vetoaminen): usein mutinamonologina tyhjässä makuuhuoneessa tai jossain päin pihamaata. En ymmärrä lainkaan, miksi tämä falski äänestäjiin vetoaminen (kommunikointi ulkomaailmaan) on BBB:ssä sallittua.
Myös talossa jatkuvasti ramppaavat, tuotannon törmäystestinukeiksi pukemat mykät avustajat voisi helposti poistaa kuvioista kokonaan: en ymmärrä, mihin tällaisia eristystä rikkovia, tavaroita tuovia tai vieviä tai asukkaita paikasta toiseen taluttavia tai asukkaita kisojen aikana sivulaidalta tarkkailevia hahmoja tarvitaan.
Brasilian BB:ssä myöskin itse Big Brother on hahmona häivytetty pois. Sen tilalla on lähinnä juontaja Tadeu Schmidt, joka selittää taloon asioita (kuten kisojen sääntöjä) monta kertaa viikossa kokovartalovideoyhteyden yli. Tämäkin on turha ulkomaailmasta eristystä rikkova elementti. Miksi asukkaiden pitää nähdä juontaja monta kertaa viikossa ennen talosta poistumistaan ja miksi ”Big Brother” ei voi antaa sääntöjä tiedoksi pelkällä äänellä tai kirjallisesti?
Kausi oli kuitenkin vielä
jossain mielessä puitteiltaan ja välihäivähdyksiltään BB:tä, (vaikka tuotannollisesti siitä onkin pyritty ottamaan BB:n mielenkiintoisimmat elementit pois), ja siten sen muutaman kympin arvoinen, jonka parin kuukauden striimaukseen tuhlasin. Mutta tämänkaltainen formaattivariantti on luonnehdittavissa korkeintaan ”BB Liteksi”; kevyt-BB:ksi. Oikea BB alkuperäisillä säännöillä on sitten asia aivan erikseen — huomattavasti rankempi, sisältörikkaampi, monipuolisempi ja psykologisesti mielenkiintoisempi juttu.
Wikipedia vaikutti vihjaavan siihen suuntaan, että BBB:ssä on menty tämänkaltaisella säännöillä vuodesta toiseen. On valitettavaa, jos Brasiliassa ei ole koskaan edes nähty oikeaa ”original rules” -BB:tä. Ehkä vanhoja Suomen kausia pitäisi myydä sinne portugaliksi jälkiäänitettyinä.
Kokeilisinko uusiksi? Ehkä voin paremman puutteessa tirkistää: Globoplayn alle kympin kuukausimaksu kolmeksi kuukaudeksi nyt ei budjettia kaada. Mitenkään kovin sitoutunutta katsominen ja seuraaminen ei kuitenkaan BBB:n ”BB Lite” -säännöillä ole. (Olisipa viikkotehtävät.)
Kaudessa on kuitenkin vielä vähän virtaa jäljellä. Katsotaan nyt se viimeinen häätö ja finaali vielä.