Jaahas, Helmeri.
Ensimmäinen viikko, ensimmäinen isompi muistikuva: 24/7-livefeedissä saatu rahnojenvarastelusalatehtävä.
Helmeri naureskelee PK-huoneessa BB:n yllättävälle kirjeelle. Jäädään odottamaan miten asia etenee.
Turha odotus. Ei edennyt mitenkään. Tuula, Ville ja Kristian suorittivat.
Tilanne saa myöhemmin selityksensä: Helmeri ei suorittanutkaan salatehtävää, vaan kävi PK-huoneessa luopumassa siitä. Pelkäsi kai keräävänsä itselleen huonoa nimeämiskarmaa. Ymmärrettävä huoli — silti vähän tylsä ratkaisu.
* * *
Viikolla kaksi oli jo sitten Helmerille tarjolla positiivista näkyvyyttä — osana parrakkaan herrasmiehen ja iltahierontakaipuisen neitokaisen VIP-risteilyseuruetta. Hyvin sujui kaiken laivalla olevan ihastelu ja ihmettely ja kaikesta nauttiminen. (Vaikka parrakas herrasmies jo pelkäsikin, että superlatiivit alkavat tässä kokea inflaation.)
Mennään pikakelauksella Nuupajärven käpylehmätehtaalle. Helmerin
nimenvalintamenetelmät uusia käpylehmäyksilöitä maailmaan saattavana kirjurina huvittivat — ainakin tätä katsojaa.
Nuupiksen jälkeen Oktoberfest. Saatiin aikaiseksi sekä
suuremmat että
pienemmät pusut. Ja siitähän se homma sitten lähti...
...eli
mikä homma? Kukaan ei tiedä tänä päivänäkään. Mutta paljon siihen saatiin aikaa ja ihmettelyä kulumaan koko kaudesta.
Iso osa Helmerin ajasta kuluu sikarikerhossa Kristianin sidekickinä ja komppaajana ja toinen puoli hyvinkääläisneidon puoliksi sallivassa, puoliksi torjuvassa taloläheisyyskoulussa, jossa on koko ajan käsijarru ainakin puolittain päällä ja jääpuikko ainakin puolittain persiisssä. Elämä on valintoja ja valintahan se on sekin, jos valinnat jättää ilmaan ja auki. Kalakeittoakin voidaan varmaan sekä syödä että säästää.
Toisaalta taas Helmeri itse valitsee — jälleen — positiivisen ajattelun tien. Tässä tapauksessa sitten jopa perusteettoman positiivisen. Kimmokin joutui tässä tulilinjalle ja — vahvojen muistikuvien puuttuessa — turhaan kärsimään
Anun sanomisista, jotka Anu itse kätevästi ulkoisti Kimmolle... Itse kävisin kyllä pyytämässä Kimmolta anteeksi.
Välillä Helmerille yritetään pudottaa vinkkejä, jopa hyvinkin suoria — eivät koskaan mene perille koska ruusunpunalasit ja usein myös muistamattomuuskänni — seuraavassa hetkessä taas on sitä onhanmeilläromanssia. Mixed signals. No, onneksi tuota vempulointia ja soutamista ja huopaamista ei tarvitse enää katsoa.
* * *
Muistikuva Helmeristä Kevinin synttäreiltä: laatikkoleikki.
Immuniteettipalkinto junailtiin lopulta rahnoilla ja oikealla rahallakin sopupeliksi. Helmerille tämä tuntui olevan Tärkeä Juttu. Katsojasta tässä oli kuitenkin pikkuisen kikkailun makua. Milla toki teki ihan hyvän diilin.
Koko ostoimmuniteetti muuttui lopulta merkityksettömäksi, koska seuraava häätö olikin Jukan ja Kristianin välinen rankkukaksintaistelu, ja kaikki muut saivat sitä kautta tälle viikolle "immuniteetin".
* * *
Mitä muuta jäi Helmeristä käteen? Paljon hihittelyä ja hekottelua. Kännisenä viihdyttävä tiettyyn rajaan saakka — ja melkoinen turnauskestävyys. Liikunnallis-toiminnallisia aktiviteetteja. Concrete boarding. Cramo-rata. Lapsenmielisyyttä (dinot). Kyttääjänaapurihuutelut olivat hauskoja ja taisi siellä sikkekerhossakin välillä tulla ihan kelvollista läppää.
Tavallaan yllättävää, että kiltti-Helmeri vetää ihan plekseissä ja sooseissa nelivedolla kun on viihteellä (ja vissiin siviilissäkin, sikäli kun erilaiset eeppiset kommellustarinat oikein ymmärsin) mutta en moiti. Kun onhan se hauskaa, että suomalaiskansallisia perinteitä kunnioitetaan, ja vielä tuollaisessa hyvässä hassutteluhengessä: Helmerin lasiin ei yleensä näytä eksyvän rähinäviinaa. (Nykyään nuoriso yleensä kapinoi olemalla niin kunnollista ja streittaria että vanhisoa jo ärsyttää, niin pitäähän jonkun vähän tasapainottaakin.)
Pidin myös jotenkin hyvin huvittavana ja tilannekoomisena
tätä muovi-Oscarilla päähänkopsutteluepisodia Kristianin kanssa. Siinä purkautui vannoutuneen peruskyynikon epätoivo sen faktan edessä, että joku vaan voi olla sellainen kiltti ja positiivinen kuin Helmeri, ja silti porskuttaa eteenpäin elämässään.
Ehkä juuri tästä syystä kiintoisinta settiä Helmeristä olivat lopulta talokaverien reilukerhon ystävällisesti tälle stressiviikolla masinoimat depikset. Pääsi näkemään Helmeristä muitakin puolia kuin sitä tasaisinta positiivisuutta. (Kun ei tällä kaudella sitä mindfuckia ihan niin paljon BB järjestänyt, niin asukkaatpa järjestivät itse!)
Jotkut moittivat, että Helmeri lähti turhan helposti sikarikerhon vähän läyhähtäviinkin Ville- yms. juttuihin mukaan — voimakuvitelmiin siitä, kuinka lähdettäisiin puhkomaan Villen limsapulloja tms. Tulkitsin itse kuitenkin, että pitkälti nämä jutut olivat kaikille olosuhteista johtuvaa paineiden purkamista. Vääjäämättä naamat ja naamojen tekemiset alkavat ärsyttää jossain vaiheessa, ja parempi sitten kai voimafantasioida kuin käydä riveliin kiinni.
* * *
Onhan se Helmeri tuollainen lutuinen.
Kolme pojoa annan, yhden ihan siitä positiivisuudesta. Nelosta olisi saanut, jos olisi ollut vähemmän junior-sidekick-hommaa ja enemmän ihan itsenäistä toimijuutta sekä särmää Anunkin kanssa. Mutta tavallaan ymmärrettävää. Kristian dominoi yhdellä tavalla, ja Anun pikkurillin ympärille jopa suorastaan itse kietouduttiin.
P.S. Jos katsojat olisivat saaneet äänestää, saunatakki olisi poltettu jo joskus ennen kauden puoliväliä.