Juontajien kilpailijoiden kehuminen/haukkuminen

Keskustelua liittyen Suomen ensimmäiseen Big Brotheriin.
Avatar
gemini
Pähkinäpörriäinen
Viestit: 1580
Liittynyt: 31 Tammi 2005 18:38
Paikkakunta: Maa

Juontajien kilpailijoiden kehuminen/haukkuminen

Viesti Kirjoittaja gemini » 11 Marras 2005 09:15

Uusimmassa Ilta-Sanomassa on tälläinen juttu:

"Big Brother -juontajat: Timon ei kannattaisi rehvastella

Subtv:n syksyn suursatsaus Big Brother jatkuu ensi vuonna. Joulukuun alussa päättyvän ensimmäisen Big Brotherin myötä on saatu tottua kilpailijoiden alastomuuteen. Eritoten Timo on innokas esittelemään sukukalleuksiaan.

- Mitä olen nähnyt Timoa ilman housuja, en kyllä lähtisi rehvastelemaan. Ehkä Timo ei välitä, miltä näyttää alasti, Big Brother -juontaja Mari Kakko hymyilee.

Hänen mielestään on hyvä, että kilpailijat elävät talossa vapautuneesti.

- Ainoa moka on ollut Timon riisuminen Laura Bonon edessä. Se meni överiksi eikä ollut enää hyvän maun rajoissa.

Toinen juontaja Vappu Pimiä on samaa mieltä.

- Sen olisi voinut jättää väliin, Vappu sanoo.

Hänenkään mukaan Timolla ei ole alastomana kovinkaan kummoista näytettävää.

- Kokisin, ettei hänen kannattaisi esitellä itseään. Koko ei voi olla se syy, miksi hän tekee niin. Hänellä ei ole niin miehekäs. Sitä paitsi kamerahan vielä lihottaa, joten paha mennä sanomaan todellista kokoa, Vappu arvioi."

http://www.iltasanomat.fi/viihde/viihde ... #id1081447


Mitä mieltä olette tästä? Itse en kyllä ollenkaan pidä, että juontajat haukkuvat yhden kilpailijan ja vielä tämän äänestysviikolla. Osa katsojista on nimittäin sellaisia, jotka äänestävät kun joku "heitä korkeammalla" oleva niin käskee ja Big Brotherin juontajathan kuuluvat tähän monen katsojan mielestä "asiantuntijatasoon".

En myöskään pidä siitä, että juontajat selvästi kehuvat joitakin kilpailijoita. Esim. Pertusta on sanottu vain hyvää ja mm. Mikasta on juontajat kommentoineet "on se Mika niin ihana".

Koen, että kaikki nämä vaikuttavat ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. Kuitenkin juontajien pitäisi mielestäni olla sellaisia henkilöitä, jotka ovat neutraaleja kaikkia asukkaita kohtaan. Se on eri asia jos joku julkkis (esim. Hanna Pakarinen) sanoo mielipiteensä ja suosikkiasukkaansa mutta jos se mielipide tulee selkeästi BB:n tuotantoryhmässä olevalta henkilöltä niin mielestäni se on väärin. Eihän esim. R-kioskin kilpailuihin saa osallistua Rautakirja Oy:ssä töissä olevat jne.

Avatar
Tinttu
Pikkuveli
Viestit: 2463
Liittynyt: 28 Helmi 2005 20:16
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Tinttu » 11 Marras 2005 09:36

Pistää taasen miettimään sitä kuinka nuokin lauseet on varsinaisessa haastattelussa esitetty...

Vaikea kyllä kuvitella tuon jutun vaikuttavan äänestyskäyttäytymiseen, vaikea kuvitella kenenkään äänestävän Timoa siksi että hän ei Marin tai Vapun mielestä näytä hyvältä alasti. Juttuna tuo taas on todella ankea, minusta on asiatonta tehdä juttu tietyn ihmisen ulkonäön negatiivisestä arvostelusta, näille asioillehan ei kukaan oikein mitään voi.

Toinen juttu on tietysti se, että Timon olisi ehkä kannattanut pitää housut jalassa silloin Laura Bono -iltana, mutta tehty mikä tehty.

Minusta Vappu ja Mari eivät, tätä juttua lukuunottamatta, ole suosineet hirveästi tiettyjä kilpailijoita, jotain pientä on tietysti ollut mutta ei häiritsevässä määrin. Mari ja Vappuhan eivät ole tässä missään päättävässä asemassa, tuomareina tms., joten minua ei häiritse vaikka heillä omat suosikkinsa olisikin, kunhan ohjelmat eivät mene näiden henkilöiden fanittamiseksi. Jokaista asukkia pitää näyttää niin tasapuolisesti kuin se vain on mahdollista ja minusta tuo on toteutunut suht. hyvin.

Positiivinen uutinen tuossa on se, että BB saa jatkoa!!! :D
The eyes can mislead, the smile can lie, but the shoes always tell the truth.

matami
Kunniajäsen
Viestit: 582
Liittynyt: 31 Tammi 2005 13:30

Viesti Kirjoittaja matami » 11 Marras 2005 12:57

Muistaakseni Vappu on jossain toisessa haastattelussa aikaisemmin sanonut Timon olevan yhden suosikeistaan, millä luulisi olevan enemmän vaikutusta kuin tällaisella suorastaan tyhjästä nykäistyllä mitään sanomattomalla artikkelilla...

On aivan ymmärrettävää että juontajillakin kantansa asioihin on. Ja onhan se ihan tosi, vilauttelu Laura Bonolle ei ollut asiallista. Mä en kuitenkaan näe tuota juttua minkäänlaisena "äänestäkää Timo ulos" -kannanottona, enkä myöskään usko sillä olevan hirvittävää vaikutusta tulokseen.
Enkä mä muutenkaan koe huonona juttuna sitä että juontajat paljastaisivat suosikkinsa, sillä luonnollisesti heillä sellaiset on. Vappu tai Mari eivät kuitenkaan ole asiasta mitään meteliä pitäneet ja kampanjoineet ihmisiä äänestämään heidän suosikkinsa hyväksi (tässäkään artikkelissa ei lue "Timolla on pieni, äänestäkää hänet ulos", eivätkä hehkuta Tiinan ihanuutta. Tuosta jutusta ei tod. selviä, että kumman he haluisivat häätää, tai sitten toimittaja on kirjoittanut sen hyvin epäselvästi).

Tuo arvostelu Timon ominaisuuksista alastomana menee hiukan överiksi, mikäli ne tosiaan on suoraan tuohon tapaan lausuttu. Sehän on vain hienoa, että joku uskaltaa oikeasti esitellä itseään millaisena tahansa. Juontajat ovat varmasti sanoneet kommenttinsa himpun verran pilke silmäkulmassa. Kirjoitettuna sen sävy vaan pompsahtaa melkoisen ikäväksi.
(Oletettavasti nähty lepokoko, etenkin vielä ilman käytännön kokemusta tekniikasta, ei aina kerro ihan koko totuutta. Vasta näiden asioiden oikeasti kokemisen jälkeen katsoisin testitilanteen suoritetun hyväksytyissä olosuhteissa ja kommentoinnin "asiantuntevaksi". Olisivat siis kysyneet asiasta mielummin vaikka Hannalta...)

Tietenkin samassa yhteydessä olisi suonut olevan jotain kommenttia Tiinastakin.

SBB:n jatkuminen on tietenkin periaatteessa hyvä. Mutta toisaalta äärimmäisen huono - kuulostaa siltä, että saamme pian hylätä haaveet BB5/6UK:n näkemisestä lopullisesti :victorianfalls:
-Oh my god...

Avatar
Saaga
Merirosvo
Viestit: 1279
Liittynyt: 04 Helmi 2005 20:45
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Saaga » 11 Marras 2005 13:18

matami kirjoitti:SBB:n jatkuminen on tietenkin periaatteessa hyvä. Mutta toisaalta äärimmäisen huono - kuulostaa siltä, että saamme pian hylätä haaveet BB5/6UK:n näkemisestä lopullisesti :victorianfalls:
Off topic:
Varsinaisesta aiheesta poiketen: Eikö kukaan ole kuullut huhua, jonka mukaan BB5UK näytettäisiin Suomessa ensi keväänä/kesänä? Omiin korviini tällainen huhu on kantautunut jostain.
I am the sunshine of my life!

matami
Kunniajäsen
Viestit: 582
Liittynyt: 31 Tammi 2005 13:30

Viesti Kirjoittaja matami » 11 Marras 2005 13:41

En usko huhuihin ennenkuin ne todeksi muuttuvat :lol:
-Oh my god...

Avatar
silmä
BB-talon ylijumala
Viestit: 4521
Liittynyt: 28 Elo 2005 22:46

Viesti Kirjoittaja silmä » 11 Marras 2005 13:58

Ala-arvoisia kommentteja. Nyt voisivat Vappu ja Mari vielä kertoa, ettei Terhin kannata käyttää bikineitä. Tiinan punoittavasta naamasta olisi myös aiheellista kuittailla. Varmasti kritisoitavaa löytyy muidenkin asukkaiden ulkonäöstä. Marista nyt puhumattakaan.

Tässä on tietenkin kyse markkinointitempusta, mikä tekee asiasta vieläkin säälittävämmän. Näistä kommenteista voi päätellä sen, etten ole ainoa, joka on menettänyt mielenkiintonsa ohjelmaan.

Avatar
Liisi
Julkkisasukas
Viestit: 494
Liittynyt: 29 Elo 2005 11:43

Viesti Kirjoittaja Liisi » 11 Marras 2005 14:08

Mistäs lähtien Silmä on menettänyt mielenkiintonsa ohjelmaan? :shock:

Tähän asiaan liittyen, minusta tuossa jutussa ei todellakaan lausuttu mitään mikä äänestyksiin vaikuttaisi. Juontajan mielipiteellä siitä, onko Timon kalu riittävän iso julkiseen esittelyyn ei pitäisi olla yhtään mitään vaikutusta äänestystulokseen. En suostu uskomaan että kukaan äänestäjä olisi niin dille. Kukaan ei jutussa sano (matamin ajatusta lainatakseni), että äänestäkää nyt Timo ulos kun sillä on pieni, kyse oli juontajien mielipiteestä Timon jatkuvaan tarpeeseen vilautella. Ja uskon itse, että lausunnot on annettu pilke silmäkulmassa. Siitä, oliko juttu hyvän maun mukainen, voidaan aina keskustella. Itseäni se ei suuremmin häirinnyt, mutta jos Timo olisi läheiseni tai vallan itsestäni sillä lailla kirjoitettaisiin niin varmaan olisi vastalausetta täältäkin suunnasta irtoamassa.
This is Big Brother, would Liisi please come to the diaryroom...

Sintuura
Heikoilla hangilla
Viestit: 85
Liittynyt: 08 Syys 2005 10:44

Viesti Kirjoittaja Sintuura » 11 Marras 2005 14:22

Lueskelin tuossa Ilta-Sanomia ja mielestäni tytöt eivät välttämättä edes koosta puhuessaan tarkoittanut sitä Peenistä.
Varsinkin kun käsittelivät sitä, että televisiohan tunnetusti leventää, mutta ei se Timon kokoon vaikuta...

näkisin, että tässä puhuttaisiin enemmänkin Timon rimanranteista, rimppakintusta ja muutenkin epätavallisen luihusta olemuksesta miehelle.

Avatar
Liisi
Julkkisasukas
Viestit: 494
Liittynyt: 29 Elo 2005 11:43

Viesti Kirjoittaja Liisi » 11 Marras 2005 15:21

Kyllä tekstissä mainitaan sukukalleudet:
Joulukuun alussa päättyvän ensimmäisen Big Brotherin myötä on saatu tottua kilpailijoiden alastomuuteen. Eritoten Timo on innokas esittelemään sukukalleuksiaan.
Ja tämän jälkeen naisten kommentit. Vapun kommentti tosin ei tunnu viittaavaan välttämättä vehkeeseen kun siitä telkan lihottamisestakin puhuu. Ainahan lehdet voi sanoja vähän väännellä.
This is Big Brother, would Liisi please come to the diaryroom...

Avatar
Saaga
Merirosvo
Viestit: 1279
Liittynyt: 04 Helmi 2005 20:45
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Saaga » 11 Marras 2005 15:45

matami kirjoitti:En usko huhuihin ennenkuin ne todeksi muuttuvat :lol:
Oikeassa olet, että huhut ovat vain huhuja. Olisin vain toivonut, että joku olisi kuullut tuosta hieman varmempaa tietoa.

Itse aihetta kommentoidakseni, en yleensäkään pidä siitä, että ihmisten ulkonäköä arvostellaan julkisesti. Mua on ärsyttänyt aika lailla nuo maininnat esim. Pertun etuhampaitten välissä olevasta raosta, Terhin pulskaudesta jne. Ihmettelenkin, mikäli Mari ja Vappu ovat oikeasti antaneet julkisuuteen lausuntoja Timon vehkeen koosta. Tuohan on asia, mistä voidaan kaveripiireissä heittää läppää, mutta lehtikirjoituksiin se ei kuulu, ei varsinkaan ohjelman juontajien esittämänä.
I am the sunshine of my life!

matami
Kunniajäsen
Viestit: 582
Liittynyt: 31 Tammi 2005 13:30

Viesti Kirjoittaja matami » 11 Marras 2005 16:19

Sintuura kirjoitti:Lueskelin tuossa Ilta-Sanomia ja mielestäni tytöt eivät välttämättä edes koosta puhuessaan tarkoittanut sitä Peenistä.
Mari: "Olen nähnyt Timon ilman housuja, en lähtisi rehvastelemaan."
Vapunkaan mukaan Timolla ei ole alastomana kovinkaan kummoista näytettävää...

Melko selviä viittauksia juurikin siihen peenikseen, mutta saattoivathan naiset tarkoittaa jalkojen vilautteluakin. Oli kyse ihan mistä ruumiinosasta tahansa, sen ruotiminen julksesti ei ole kovinkaan soveliasta. (Mutta erityisen kökköä se on silloin jos kritiikki kohdistuu niihin osiin joita ei voi omin avuin vaikka treenaamalla parempaan suuntaan muokata.)
-Oh my god...

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Viesti Kirjoittaja Punde » 11 Marras 2005 16:33

matami kirjoitti: (Mutta erityisen kökköä se on silloin jos kritiikki kohdistuu niihin osiin joita ei voi omin avuin vaikka treenaamalla parempaan suuntaan muokata.)
Mitääh, eikö penispumput toimikaan? Luottamus kuponkiuutisiin romahti nyt täysin.

Mitä timon vehkeisiin ja vilautteluihin tulee, niin ihan yhtä paljon tai jopa enemmän muutkin lopuista äijistä on vilautellut ja hillunut alasti. Siksi onkin outoa monien perustellessa timon ällöys vehkeiden vilauttelulla, mutta muiden sitä tehdessä se ei olekaan ällöä.

Meni vähän aiheen vierestä.

matami
Kunniajäsen
Viestit: 582
Liittynyt: 31 Tammi 2005 13:30

Viesti Kirjoittaja matami » 11 Marras 2005 16:46

Unohdin tosiaan koko pumput... Pahus...
-Oh my god...

Avatar
gemini
Pähkinäpörriäinen
Viestit: 1580
Liittynyt: 31 Tammi 2005 18:38
Paikkakunta: Maa

Viesti Kirjoittaja gemini » 11 Marras 2005 17:08

Jatkan vielä aiheesta. Tuossa on aloitettu toinen viestiketju, jossa kerrotaan mm. että Mari on paljastanut uskovansa Pertun, Mikan tai Tiinan voittoon.

Mielestäni tämä on väärin. Ja tuo juttu Timosta. Se on selkeästi juontajien oma mielipide ja itse ainakin toivoisin, että juontajat eivät toisi mielipiteitään kilpailijoista julkisuuteen, sillä juontajien mielipiteet johdattelevat ohjelman äänestyskäyttäytymistä aina jonkin verran. Minkä verran sitä en osaa sanoa, mutta esim. Euroviisuista on selkeitä esimerkkejä. Monena vuonna YLE:n juontaja ja kommentaattori ovat kertoneet lähetyksen edetessä omat suosikkinsa ja kas kummaa..kyseiset kappaleet ovat saaneet Suomelta täydet pisteet.

Eli varmasti juontajien mielipiteet kilpailijoista vaikuttavat äänestykseen.

Avatar
TSN
Kunniajäsen
Viestit: 2099
Liittynyt: 02 Maalis 2005 01:04

Viesti Kirjoittaja TSN » 11 Marras 2005 17:41

Samaa mieltä olen siitä että juontajien pitäisi olla mahdollisimman puolueettomia. Kuten esim teoriassa Brittien BB:n juontajat ovat, käytäntö tietysti on usein eri. Vaikka se ei paljoa vaikuttaisi, niin tuntuu se silti vähän oudolta jos juontajat fanittavat jotain määrättyä kilpailijaa.

Avatar
silmä
BB-talon ylijumala
Viestit: 4521
Liittynyt: 28 Elo 2005 22:46

Viesti Kirjoittaja silmä » 11 Marras 2005 19:35

Liisi kirjoitti:Mistäs lähtien Silmä on menettänyt mielenkiintonsa ohjelmaan? :shock:
Kiihkein BB-innostus meni jo parissa viikossa, mutta olen toki suht helposti onnistunut roikkumaan mukana koko ajan, koska niitä parempia jaksoja on kuitenkin ollut sen verran monta. Mielenkiinto on mennyt tällä viikolla. En ole ikinä nähnyt näin tylsää BB:tä. Keskiviikon daily oli pohjanoteeraus, mutta muutenkin jo viikon ajan on BB ollut todella pitkäveteistä katsottavaa. Eilisen dailynkin pelasti ainoastaan Antti, muuten oli harmaata ja jähmeää ja kylmää puuroa koko touhu.

Tänään on silti pakko katsoa, onhan luvassa nukketeatteria ja Terhin housupissi. :wink:

Yleensähän nämä BB:t tuppaavat loppua kohden käymään tylsemmiksi ellei talossa ole paljon värikkäitä ja toisiinsa verrattuna riittävän erilaisia (aktiivisesti erilaisia) asukkaita. SBB on ollut aika tasapaksu alusta asti, toisin sanoen mitään yllättävää muutosta ohjelmassa ei ole tapahtunut.

Avatar
big.mac
Alejandro
Viestit: 1898
Liittynyt: 08 Elo 2005 13:37
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja big.mac » 12 Marras 2005 09:11

mielestäni juontajilla on oikeus julkisiin mielipiteisiin ja jos joku äänestää niiden perusteella niin onhan ihmisillä tehdä oikeus tehdä päätöksensa minkä perusteella tahansa... jos joku on tosiaan niin dille, että antaa juontajien mielipiteiden vaikuttaa niin siitä vaan...

mielestäni juontajien kommentit on enemmän kuittailua Timolle johtuen vilauttelusta Laura Bonolle ja täysin oikeutettua
the BITCH is back!

May the FORCE be with YOU!
Kuva

Avatar
gemini
Pähkinäpörriäinen
Viestit: 1580
Liittynyt: 31 Tammi 2005 18:38
Paikkakunta: Maa

Viesti Kirjoittaja gemini » 12 Marras 2005 10:25

big.mac kirjoitti:mielestäni juontajilla on oikeus julkisiin mielipiteisiin ja jos joku äänestää niiden perusteella niin onhan ihmisillä tehdä oikeus tehdä päätöksensa minkä perusteella tahansa... jos joku on tosiaan niin dille, että antaa juontajien mielipiteiden vaikuttaa niin siitä vaan...
Olisiko sinusta Big mac oikein jos vaikkapa juontajat joka lähetyksessä kertoisivat "Älä äänestä Tiinaa, Tiina on meidän suosikki". Ja sitten juontajat olisivat pukeutuneet Perttu-paitoihin ja juontaisivat Mikasta ylistyspuhetta joka välissä.

Tietysti on niin, että useimmilla ihmisillä on omat aivot ja äänestävät sen mukaan, MUTTA se, että jos ohjelman tekijäkuntaan kuuluvat henkilöt tuovat julkisuudessa osaa kilpailijoista esiin vaikuttaa siihen, että kyseisten kilpailijoiden kannatus talon ulkopuolella kasvaa. Mielestäni tämä ei ole reilua. Äänestysten pitäisi olla tasapuolisia eikä niin, että juontaja osallistuu äänestyksiin laukomalla kommentteja "uskon, että Tiina, Mika tai Perttu voittaa". "Timon ei kannattaisi rehvastella pienellä koollaan". Nämä vaikuttavat äänestyksiin ja moni BB:n katsojista on vaikutteille alttiita.

Esim. Idols-tuomarien eniten kehuma äänestetään aina jatkoon. Tässä vähän sama juttu, tosin pienemmässä mittakaavassa, mutta kuitenkin.

Avatar
big.mac
Alejandro
Viestit: 1898
Liittynyt: 08 Elo 2005 13:37
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja big.mac » 12 Marras 2005 11:34

gemini kirjoitti: Esim. Idols-tuomarien eniten kehuma äänestetään aina jatkoon. Tässä vähän sama juttu, tosin pienemmässä mittakaavassa, mutta kuitenkin.
no oletko tullut ajatelleks sitä että äänestävät ihmiset voivat olla ihan oikeasti samaa mieltä tuomarien kanssa, ilman tuomarien myötävaikutusta

ja juontajat eivät käsittääkseni ole sanoneet "älä äänestä Tiinaa" tai ketään muutakaan... hoh hoijaa... nyt vähän huumorintajuakin peliin... tää sbb ei ole maailman vakavin juttu ja vääryyttä ei pidä etsiä suurennuslasilla varsinkaan sieltä missä sitä ei ole
the BITCH is back!

May the FORCE be with YOU!
Kuva

Avatar
gemini
Pähkinäpörriäinen
Viestit: 1580
Liittynyt: 31 Tammi 2005 18:38
Paikkakunta: Maa

Viesti Kirjoittaja gemini » 12 Marras 2005 11:37

Mutta usein ne äänestysprosentit ovat kyllä sellaiset, että selvästi huomaa, että äänestetään sen mukaan mitä tuomarit sanovat.

Ei tämä SBB nyt mikään kovin vakava juttu ole, mutta inhottavaa jos juontajat itse alkavat pelata tätä peliä ja nostaa osaa kilpailijoista voittajaksi jo tässä vaiheessa.

Avatar
big.mac
Alejandro
Viestit: 1898
Liittynyt: 08 Elo 2005 13:37
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja big.mac » 12 Marras 2005 11:39

gemini kirjoitti:Mutta usein ne äänestysprosentit ovat kyllä sellaiset, että selvästi huomaa, että äänestetään sen mukaan mitä tuomarit sanovat.

Ei tämä SBB nyt mikään kovin vakava juttu ole, mutta inhottavaa jos juontajat itse alkavat pelata tätä peliä ja nostaa osaa kilpailijoista voittajaksi jo tässä vaiheessa.
mutta kun ketään ei ole vielä nostettu voittajaksi (ovat sanoneet vain oman mielipiteensä) ja mielestäni olet tässä asiassa ylireagoinut...
the BITCH is back!

May the FORCE be with YOU!
Kuva

matami
Kunniajäsen
Viestit: 582
Liittynyt: 31 Tammi 2005 13:30

Viesti Kirjoittaja matami » 12 Marras 2005 12:00

No niin. Ne ketkä eivät eilen nähneet Extraa, niin Vappu siellä kertoi IS:n yhdistelleen taas hiukan oman tahtonsa mukaan eri kysymyksiä ja vastauksia, joten lopputulokseksi saatiin tämä "Timon pieni soppa". Mutta tämähän ei yllättänyt taaskaan.
-Oh my god...

Lukittu

Palaa sivulle “2005”