Anne Vieri

Keskustelua kauden asukkaista yhdessä ja erikseen. Tunnaribiisit ja kuin kaksi marjaa.
Vastaa Viestiin

Mielipiteesi Annesta?

Äänestys päättyi 30 Marras 2014 20:52

5-Suosikki
4
2%
4
6
3%
3
15
6%
2
54
23%
1
104
44%
0-Inhokki
53
22%
 
Ääniä yhteensä: 236

mirian
Pääohjaaja
Viestit: 2210
Liittynyt: 29 Marras 2009 04:11

Re: Anne Vieri

Viesti Kirjoittaja mirian » 08 Syys 2014 11:24

Jos Anne on katsonut BB:tä, niin kyllä hän varmasti tietää ettei näissä äänestyksissä alkumetreillä ole selviä lähtijöitä, koska äänestäjät eivät ole vielä kunnolla aktivoituneet. Luulen, että Anne tietää myös sen ettei lähtenyt inhokkina vaan nimenomaan siksi, että jäi tylsäksi hahmoksi. Anne itsekin sitä jo talossa selitteli, ettei ole antanut kaikkeaan eikä ole ollut täysin oma itsensä. Samoin Marin haastattelussa tämä tuli selväksi, että tiedosti olevansa aika tylsä asukas ja oli siihen pettynyt.

Annen pelastus olisi voinut olla kellariin alusta alkaen joutuminen, mutta toisaalta tämä mammakööri-kokoonpanokin on tullut jo nähtyä BB:ssä, joten sinänsä ei harmita katsojana yhtään, että tällaista jaottelua ei nyt kokeiltu. Toisaalta verrattuna Tuulikkiin ja Armiin Anne vaikutti aika hitaalta (ei niin sanavalmis eikä niin tilanteisiin reagoiva) tapaukselta, joten Anne olisi luultavasti sielläkin jäänyt näiden naisten varjoon, ja lopputulos olisi joka tapauksessa ollut sama.

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Anne Vieri

Viesti Kirjoittaja Skygge » 08 Syys 2014 11:34

Eipä harmita Annen tippuminen. Omien sanojensakin mukaan oli aika sulkeutunut talossa. Ei hänestä saanut missään vaiheessa oikeestaan yhtään mitään irti, eikä hänestä jäänyt mitään mieleen.

Loppuarvosanaksi 1. Ei inhokki, ei suosikki - ei mitään. Aika tapettia siis.
:trollface:

Avatar
Dille
Alejandro
Viestit: 1801
Liittynyt: 17 Elo 2007 22:11
Paikkakunta: Itä-Häme

Re: Anne Vieri

Viesti Kirjoittaja Dille » 08 Syys 2014 12:41

Se jäi mieleen kun Anne saapui taloon hän totesi: " en aio tiskata tai siivota yhtään" .

Avatar
mrj
BB-talon ylijumala
Viestit: 4605
Liittynyt: 28 Elo 2007 15:32

Re: Anne Vieri

Viesti Kirjoittaja mrj » 08 Syys 2014 18:44

ei juurikaan antanut mitään talolle.. oikea siis lähti. 2pts
JuHu - :drink55:

Avatar
Tuotanto
Päivystävä meribiologi
Viestit: 644
Liittynyt: 30 Elo 2008 16:46
Paikkakunta: Helsinki

Re: Anne Vieri

Viesti Kirjoittaja Tuotanto » 08 Syys 2014 18:53

Heräsi häädettäessä enemmän eloon kuin koko taloaikana. Olikohan se klassinen tupakki-Jussi, josta sanottiin jo studiossa, että sä oot jo nyt erilainen.

Vaikka Anne mietti, että olisi tarvinnut aikaa, niin mä en usko, että se tuosta olisi muuksi muuttunut. Sokean Minnan pitkä piina oli kaikille huonompi kuin tällainen nopea ratkaisu.

Anne ei kerinnyt tilanteisiin ja pääosin olla möllötti, mikä kuvaa tässä poikkeuksellisen hyvin koko ihmistä.
"Tuotanto on mokannut tämän kauden."

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Anne Vieri

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 08 Syys 2014 19:29

Ei mulla ole tästä oikein mitään sanottavaa. Varmaan mukava ihminen, mutta asukkaana täysi nolla. Lopputulema: 0
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
Zeus
Päivystävä meribiologi
Viestit: 601
Liittynyt: 16 Loka 2011 13:01

Re: Anne Vieri

Viesti Kirjoittaja Zeus » 16 Marras 2014 17:06

Anne kertoo fanipesässä, että kun hänet häädettiin, hän kuiskasi Andten korvaan, että Andte voittaa.
BB7 Janica BB5 Esa A BB2 Kaki BB7 Sebastian
1. Andte 2. Anna 3. Jussi K 4. Leyla

Avatar
LuckyTheFox
Big Brother
Viestit: 5210
Liittynyt: 28 Elo 2009 23:47

Re: Anne Vieri

Viesti Kirjoittaja LuckyTheFox » 21 Marras 2014 00:32

^ Kuiskaaminen on kielletty! [smilie=nonono.gif]

Anne vaikutti ihmisenä mukavalta, mutta oli BB-asukkaana armottoman tylsä. Aiemmat kaudet oli kuitenkin sen verran tarkkaan katsonut, että aiheutti mielikuvan siitä kuin joku plazalainen olisi eksynyt taloon kickoffin aikana ja supistetulla tuotantotiimillä olisi mennyt pari viikkoa huomata erheensä.

Ehkä Anne olisi päässyt paremmin vauhtiin Kellarin naisvaltaisella puolella, mutta enpä usko että siltikään kummemmaksi legendaksi olisi noussut. 1 piste, koska ei ehtinyt ärsyttämäänkään.

nameless
Kasmasiini
Viestit: 2
Liittynyt: 14 Syys 2011 18:48

Re: Anne Vieri

Viesti Kirjoittaja nameless » 23 Marras 2014 21:15

Siis nähtiin oikeesti niin vähän Annesta että jos mahdollinen ens kauden Second Change on niin Annen haluaisin nähdä siellä..mä uskoin henkilöön oikeesti ja haluaisin nähdä mitä muuta Annella on annettavaa :)

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Asukkaat”