Olen sen verran monta vuotta tätä saittia hallinnoinut, että on aika jäädä "eläkkeelle". Asialla ei ole järin kiire eli saitti on maksettu ensi vuoden heinä-elokuuhun saakka. Jos jatkajaa ei löydy sitä ennen, niin BBPlazan valot sammuvat...

Jatkoa ajatelleen tarvittaisiin siis uusi tekninen ylläpitäjä tai ainakin se, että joku ottaisi "vetovastuulleen" eli nimelleen saitin. Kovin paljoa ei siis välttämättä tarvita teknistä osaamista, jos ulkoistaa osaamista kun tarvitaan. Ainakin teoriassa toimisi. ;)

Toimintahan on muutoin ollut vahvasti aina isoveljien hallussa yhteisöllisesti. Eikä yhteisöllisyyden periaatteeseen kuulu se, että saittia oltaisiin myymässä tms.

Nykyinen tuotanto vauhditti tätä päätöstä, joka on ollut pitkään muhimassa. Keskustelijat ovat siirtyneet entistä enemmän twitteriin, instaan, jodeliin ja ties minne eli alkaa olla aika näivettynyttä hommaa. Senkin takia hiukan kyseenalaista enää jatkaa, mutta toki mahdollisuus edelleen on, jos jotakin kiinnostaa. Laittakaa privalla mikäli olette kiinnostunut BBPlazan jatkosta.

Voitte ottaa yhteyttä, joko privaviestillä tai rink@bbplaza.org.

Terkuin Rink

ps. Myös tiedoteosiossa voi kysellä asiasta jos kiinnostaa. viewforum.php?f=2

BBPlazan tulevaisuus - 2022 jne.

Tiedotteet, kysymykset ja palaute koskien sivustoa ja foorumia.
Vastaa Viestiin
Avatar
rink
Ylläpitäjä
Viestit: 5725
Liittynyt: 28 Elo 2006 15:08

Re: BBPlazan tulevaisuus OLI vaakalaudalla - jatkoa tulossa

Viesti Kirjoittaja rink » 05 Syys 2022 12:12

rink kirjoitti:
18 Elo 2022 11:33
Olen maksanut tämän vuoden (30/07/2022 - 29/07/2023) serverimaksun 123,79e heinäkuun lopussa.

Jos nyt joku haluaa osallistua kuluihin se on toki ok.

Laittakaa privaa, jos kiinnostusta.
Jos kiinnostusta avustaa serveri maksussa niin vielä ehtii auttaa.

Tällä hetkellä kokonaissaldo on 113,79 --> Edit: 93,79e. Ja toki tuosta voi jäädä itsellenikin maksettavaa.

Avatar
Karhu
Ylläpitäjä
Viestit: 2628
Liittynyt: 18 Syys 2009 02:39
Paikkakunta: Oulu

Re: BBPlazan tulevaisuus OLI vaakalaudalla - jatkoa tulossa

Viesti Kirjoittaja Karhu » 05 Syys 2022 13:14

rink kirjoitti:
05 Syys 2022 12:12
Tällä hetkellä kokonaissaldo on 113,79 --> Edit: 93,79e. Ja toki tuosta voi jäädä itsellenikin maksettavaa.
Ja tämä siis tarkoittaa että sen lisäksi että rink pitää tätä puljua teknisesti yllä, hän joutuisi vielä maksamaan omasta pussistaan niin tämän vaivan ja ajankäytön ilon kuin itsekunkin tänne kirjoittelevan lystin. Että laittakaa edes vitonen tai jotakin jos arvostatte että teillä on jatkossakin joku muu paikka jauhaa jaskaa BB:stä kuin twitteri tai facebookki tjms :tu

Avatar
rink
Ylläpitäjä
Viestit: 5725
Liittynyt: 28 Elo 2006 15:08

Re: BBPlazan tulevaisuus OLI vaakalaudalla - jatkoa tulossa

Viesti Kirjoittaja rink » 05 Syys 2022 15:33

Kiitos Karhu.

Tällä hetkellä kokonaissaldo on 73,79 --> 63,79 e --> ja kolmelta avustajalta (yksi 20e luvattu) on vielä apua tulossa.

Aletaan kuitenkin siis olla hyvin lähellä sitä 123e ja itselleni jää vielä suunnilleen muiden lahjoittajien määrän mukainen summa.

Kiitoksia tuesta kaikille osallistajille. Tarvittava summa on siis koossa. :festari:

tiu_
Häädetty
Viestit: 20
Liittynyt: 18 Syys 2019 23:18

Re: BBPlazan tulevaisuus OLI vaakalaudalla - jatkoa tulossa

Viesti Kirjoittaja tiu_ » 26 Syys 2022 00:39

Kiitos, rink!

Onko tänne mahdollista laittaa joku "Buy Me a Coffee"-kuvake jos pystyt Paypal-tiliä hyödyntämään?

Avatar
rink
Ylläpitäjä
Viestit: 5725
Liittynyt: 28 Elo 2006 15:08

Re: BBPlazan tulevaisuus OLI vaakalaudalla - jatkoa tulossa

Viesti Kirjoittaja rink » 23 Marras 2022 09:39

Saatiin rahaa riittävästi täksi kaudeksi, tiu!

Olen sen verran monta vuotta tätä saittia hallinnoinut, että on aika jäädä "eläkkeelle". Asialla ei ole järin kiire eli saitti on maksettu ensi vuoden heinä-elokuuhun saakka. Jos jatkajaa ei löydy sitä ennen, niin BBPlazan valot sammuvat...

Jatkoa ajatelleen tarvittaisiin siis uusi tekninen ylläpitäjä tai ainakin se, että joku ottaisi "vetovastuulleen" eli nimelleen saitin. Kovin paljoa ei siis välttämättä tarvita teknistä osaamista, jos ulkoistaa osaamista kun tarvitaan. Ainakin teoriassa toimisi. ;)

Toimintahan on muutoin ollut vahvasti aina isoveljien hallussa yhteisöllisesti. Eikä yhteisöllisyyden periaatteeseen kuulu se, että saittia oltaisiin myymässä tms.

Nykyinen tuotanto vauhditti tätä päätöstä, joka on ollut pitkään muhimassa. Keskustelijat ovat siirtyneet entistä enemmän twitteriin, instaan, jodeliin ja ties minne eli alkaa olla aika näivettynyttä hommaa. Senkin takia hiukan kyseenalaista enää jatkaa, mutta toki mahdollisuus edelleen on, jos jotakin kiinnostaa. Laittakaa privalla mikäli olette kiinnostunut BBPlazan jatkosta.

toncs
Julkkisasukas
Viestit: 483
Liittynyt: 04 Syys 2022 22:39

Re: BBPlazan tulevaisuus - 2022 jne.

Viesti Kirjoittaja toncs » 23 Marras 2022 12:09

Vaikkei saitti enää jatkaisikaan niin olisi ihan aiheellista saada vuosien varrelta kertynyt data jonnekin säilöön.

Avatar
Bella Chi
Intruuderi
Viestit: 272
Liittynyt: 30 Elo 2010 14:05

Re: BBPlazan tulevaisuus - 2022 jne.

Viesti Kirjoittaja Bella Chi » 27 Marras 2022 17:11

Tälle asialle pitäisi kyllä saada suuremmin huomiota nyt, jokin maininta Plazan etusivulle? En nimittäin tiedä, kuinka moni edes eksyy tätä tiedote & palaute -palstaa lukemaan.

Vähimmäisvaatimus olisi saada vanha aineisto talteen ja pysymään luettavissa, mutta koen ehdottomasti, että tällä keskustelupalstalla on edelleen sijansa ja paikkansa, niin erilainen tämä on muuhun somevirtaan verrattuna. Tällä kaudella olen ollut huomaavinani täälläkin tason laskua ja moderoinnin vähyyttä/löystymistä, mutta nämä asiat ovat varmasti korjattavissa!

Avatar
a[way]
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 506
Liittynyt: 06 Syys 2020 15:51

Re: BBPlazan tulevaisuus - 2022 jne.

Viesti Kirjoittaja a[way] » 30 Marras 2022 02:27

Uhkaavasti näyttää siltä, että Plaza seuraa saman trendin perässä kuin muutkin foorumit. :sad55:

Perinteinen foorumialusta on katoavaa kansanperinnettä, mikä on todella sääli.

Jättimäiset kiitokset rink:lle ja moderaattoreille näistä vuosista. Vaikka moderointilinjasta en aina samaa mieltä ole ollut. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että tällä alustalla on ollut aina paikkansa.

Tämä foorumi on omanlaisensa kulttuuriteko.
Nautin BBplazasta vielä kun voin.

Jäkälä
Sveitsi
Viestit: 91
Liittynyt: 03 Syys 2021 14:10

Re: BBPlazan tulevaisuus - 2022 jne.

Viesti Kirjoittaja Jäkälä » 30 Marras 2022 16:26

Mää oon tykänny käyä täälä lukemasa, ku muut systeemit ei niin nappaa, eli harmittaa suuresti jossei jatkajaa löyvy :cry:

Ikävä kyllä iteltä ei löyvy apuja, ku oon iha onneton tämänlaatusisa juttuisa :sad55:

Avatar
ramasee
Jumalan ruoska
Viestit: 8309
Liittynyt: 21 Marras 2010 21:42
Paikkakunta: Oulu

Re: BBPlazan tulevaisuus - 2022 jne.

Viesti Kirjoittaja ramasee » 30 Marras 2022 17:55

Mulle Plaza on ollut todella iso osa bb kokemusta [smilie=a_teeth.gif] Mukava vaihtaa ajatuksia ja lukea toisten mielipiteitä. Todella harmi, jos tämä päättyy. Kaunis kiitos rinkille, että olet jaksanut pitää puljua pystyssä :hug: Jospa joku vielä innostuisi ottaman koppia tästä.
Laura vie, muut vikisee!

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Tiedotteet, kysymykset ja palaute”