Yleistä keskustelua häädöistä

Keskustelua liittyen Suomen kahdeksanteen Big Brotheriin.
Vastaa Viestiin
Avatar
Slamjam
Ninja
Viestit: 3078
Liittynyt: 14 Loka 2008 00:56
Paikkakunta: Kuopio

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja Slamjam » 28 Syys 2012 15:45

Sihi kirjoitti:Itse sanoisin että kuka vaan voi lähteä. Itse ainakin aion psyykata itseni siihen, että yksi suosikeistani lähtee (Katarina ei kuulu niihin).
Kannattaisi Johannankin fanittajien valmistautua pahimpaan.
T: pahanilmanlintu.
Valmistauduttu on jo siitä lähtien kun JonnI antoi 2p Johannalle. Kausi ei lopu mutta seuraaminen vähentyy huomattavasti jos näin käy oikeastaan niin Johannan kuin Iidankin tippumisesta. Jos Katarina tippuu ärsyttää se vähän kun läyhät saa minkä halusi ja Sarahkin on ihan ok asukki jonka vanhusten vastustusta odotan. Formaatin kannalta paras olisi Katarinan häätäminen mutta onko muut tytöt kansan mielestä tarpeeksi uhreja. Johanna on saanut kunnolla paskaa niskaan joten nyt riippuu ihan siitä riittääkö fanien eurot. Iidakin on ollut läyhien hampaissa ja vir. sivuilla uutisoitiinkin muut vs. Kata, Iida ja Johanna joten onko Sarahin aika poistua?

Koko viikon on mediassa uutisoitu muitten käyttäytymistä tätä kolmikkoa vastaan ja Sarah mainittu vain seksin yhteydessä joten hiukan huolissaan Sarahin kannattajat saattaa olla, muutenkin kun laitetaan nykyiset Iidan pisteet masinoinin piikkin ja siirretään ne Katarinalle saadaan aika samanlainen tilanne mikä oli valenimeämisissä. Johanna ja Sarah suunnilleen sai samoilta pisteensä kuten Katakin mutta Iida on ottanut Katan ylimääräiset itselleen. Periaatteessa nyt on vähän niinkuin ensimmäisen viikon äänestys tilanne mutta tälläkertaa häädetään oikeasti.
Finding life since 1970, forum member #1223

Avatar
JVDS
Jebou
Viestit: 2680
Liittynyt: 20 Syys 2007 16:47
Paikkakunta: Pori

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja JVDS » 28 Syys 2012 20:04

Olen sitten kai vähän hölmö, kun luotan sittenkin jälleen täysin siihen, että Katarina häädetään talosta sunnuntaina. Noilla muilla nimetyillä kuvittelisin olevan enemmän faneja. Pelottavalta vain tuntuu se, että Katarina on jo niin monesta häätöäänestyksestä selvinnyt.

On vielä vähän liian aikaista sanoa, mutta Extrassa näytetty tilannekatsaus lupaili hyvää. Lähetyksen alussa Katarina oli toiseksi viimeisenä ja lopussa viimeisenä. Toki suurin osa äänistä tulee tunnetusti vasta Talk Show'n aikana, mutta saahan sitä aina toivoa.
Suosikit: Lintsi (BB1), Kaarlo (BB2), Naikou (BB3/BB6), Johan (BB4), Sami (BB5), Janica (BB7) & Jouko (BB8)

Inhokit: Iina (BB1), Mira (BB2), Kadi (BB3), Manta (BB4), Tuija (BB5), Marika (BB6), Annika (BB7) & Teija (BB8)

Avatar
mrj
BB-talon ylijumala
Viestit: 4605
Liittynyt: 28 Elo 2007 15:32

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja mrj » 28 Syys 2012 20:51

JVDS kirjoitti:Olen sitten kai vähän hölmö, kun luotan sittenkin jälleen täysin siihen, että Katarina häädetään talosta sunnuntaina. Noilla muilla nimetyillä kuvittelisin olevan enemmän faneja. Pelottavalta vain tuntuu se, että Katarina on jo niin monesta häätöäänestyksestä selvinnyt.

On vielä vähän liian aikaista sanoa, mutta Extrassa näytetty tilannekatsaus lupaili hyvää. Lähetyksen alussa Katarina oli toiseksi viimeisenä ja lopussa viimeisenä. Toki suurin osa äänistä tulee tunnetusti vasta Talk Show'n aikana, mutta saahan sitä aina toivoa.
suurin osa äänistä tulee viimeisen 10minuutin kohdalla..
JuHu - :drink55:

Avatar
Jonnexxx
Juontaja
Viestit: 1026
Liittynyt: 17 Tammi 2012 14:21
Paikkakunta: Espoo

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja Jonnexxx » 29 Syys 2012 11:38

mrj kirjoitti:
JVDS kirjoitti:Olen sitten kai vähän hölmö, kun luotan sittenkin jälleen täysin siihen, että Katarina häädetään talosta sunnuntaina. Noilla muilla nimetyillä kuvittelisin olevan enemmän faneja. Pelottavalta vain tuntuu se, että Katarina on jo niin monesta häätöäänestyksestä selvinnyt.

On vielä vähän liian aikaista sanoa, mutta Extrassa näytetty tilannekatsaus lupaili hyvää. Lähetyksen alussa Katarina oli toiseksi viimeisenä ja lopussa viimeisenä. Toki suurin osa äänistä tulee tunnetusti vasta Talk Show'n aikana, mutta saahan sitä aina toivoa.
suurin osa äänistä tulee viimeisen 10minuutin kohdalla..
Mua pelottaa entistä enemmän toi Sarahin häätö.. Lupasin itselleni, että lopetan katsomisen tältä kaudelta, jos Sarah häädetään tällä viikolla. Extrassa oli aluksi tippumassa, mutta sitten saikin kärkipaikan, ja etusivun äänestys kertoo nykyään totuuden ;s

Avatar
JVDS
Jebou
Viestit: 2680
Liittynyt: 20 Syys 2007 16:47
Paikkakunta: Pori

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja JVDS » 29 Syys 2012 13:26

^ Sarahin pitää jäädä vielä taloon, jotta nähtäisiin mihin hänen ja Tommin "suhde" tästä vielä kehittyy, jos on kehittyäkseen. Sarah ei ole omasta mielestäni samalla tavalla "negailut" viime päivinä kuin Johanna ja Iida tai sitten olen missannut jotain. Aika arpapeliksihän tämä tuppaa aina menemään.
Suosikit: Lintsi (BB1), Kaarlo (BB2), Naikou (BB3/BB6), Johan (BB4), Sami (BB5), Janica (BB7) & Jouko (BB8)

Inhokit: Iina (BB1), Mira (BB2), Kadi (BB3), Manta (BB4), Tuija (BB5), Marika (BB6), Annika (BB7) & Teija (BB8)

Naamis
Intruuderi
Viestit: 264
Liittynyt: 24 Marras 2010 15:50

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja Naamis » 30 Syys 2012 11:56

Sarah ei tuo mitään viihdettä taloon. Kolme muuta sentään aiheuttavat eripuraa. Sarah ulos kiitos.
BB2010 - ensimmäistä kertaa kiusaaja voitti!

KariTa
Big Brother
Viestit: 5248
Liittynyt: 17 Syys 2010 23:26
Paikkakunta: Kainuu

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja KariTa » 30 Syys 2012 12:05

Ulos tuo h-vetin ärsytttävä äksyilijä Sarah, valittaa koko aamun kun talossa on sääntöjä, mitäs meni sinne. Tosin ei haittaisi vaikka kaikki neljä lähtisivät.

RealPlayer
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2182
Liittynyt: 25 Elo 2010 04:14

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja RealPlayer » 30 Syys 2012 12:24

Olisikohan jo nyt tuo vitsi loppuunkaluttu ja Katarina lähtisi.

Iida, Sarah ja Johanna sentään saavat suunsa auki noille Mahtimammoille.

Avatar
Jonnexxx
Juontaja
Viestit: 1026
Liittynyt: 17 Tammi 2012 14:21
Paikkakunta: Espoo

Re: Sarah Nousiainen

Viesti Kirjoittaja Jonnexxx » 30 Syys 2012 13:36

Varokaa sitte kaikki, mä purkaan mun tunteet tänne Plazalle, kun Sarah häädetään ehkä tänään. :imrgreen:

Avatar
Jonnexxx
Juontaja
Viestit: 1026
Liittynyt: 17 Tammi 2012 14:21
Paikkakunta: Espoo

Re: Sarah Nousiainen

Viesti Kirjoittaja Jonnexxx » 30 Syys 2012 13:48

^ No toivottavasti tuotanto vaikuttaa äänestykseen, ja pitää Sarahin talossa viihdearvon takia, jota löytyy kyllä myös Johannasta ja Iidasta.. Katarinasta siten, että aiheuttaa paljon keskustelua ja jos hänet häädettäisiin, niin keskustelupalstat hiljenisivät vähän..

Avatar
Scherzy
Kanavajohtaja
Viestit: 3821
Liittynyt: 15 Elo 2009 22:49

Re: Sarah Nousiainen

Viesti Kirjoittaja Scherzy » 30 Syys 2012 15:00

Jonnexxx kirjoitti:^ No toivottavasti tuotanto vaikuttaa äänestykseen, ja pitää Sarahin talossa viihdearvon takia, jota löytyy kyllä myös Johannasta ja Iidasta.. Katarinasta siten, että aiheuttaa paljon keskustelua ja jos hänet häädettäisiin, niin keskustelupalstat hiljenisivät vähän..
Tajuaisit jo että tuotanto ei vaikuta äänestyksiin, voi hyvää päivää.

Tosiaan tänään tulee toivottavasti se ihana ilta kun Sarah häädetään talosta [smilie=a_happyhappy.gif] .

Avatar
Jonnexxx
Juontaja
Viestit: 1026
Liittynyt: 17 Tammi 2012 14:21
Paikkakunta: Espoo

Re: Sarah Nousiainen

Viesti Kirjoittaja Jonnexxx » 30 Syys 2012 15:08

^ En usko tuotannon täyteen rehellisyyteen äänestystuloksissa.

Joo, Sarah varmaan häädetään, mutta on myös pieniä mahdollisuuksia taloon jäämiseen. :thumbsup

Avatar
Scherzy
Kanavajohtaja
Viestit: 3821
Liittynyt: 15 Elo 2009 22:49

Re: Sarah Nousiainen

Viesti Kirjoittaja Scherzy » 30 Syys 2012 15:11

Jonnexxx kirjoitti:^ En usko tuotannon täyteen rehellisyyteen äänestystuloksissa.

Joo, Sarah varmaan häädetään, mutta on myös pieniä mahdollisuuksia taloon jäämiseen. :thumbsup
Turboa kehiin vaan ;)

Veikkaan että tulos tulee vaihtelemaan kokoajan talkkarin aikana mutta lopussa kuitenkin Sarahille tulee parin prosentin ero muihin.

Varmaan 1. Kata 2. Johanna 3. Iida 4. Sarah | tulee olemaan tilanne :D

Avatar
Jonnexxx
Juontaja
Viestit: 1026
Liittynyt: 17 Tammi 2012 14:21
Paikkakunta: Espoo

Re: Sarah Nousiainen

Viesti Kirjoittaja Jonnexxx » 30 Syys 2012 15:12

Hah! :bidmouth: Mitäköhä se nyt on säätäny siel galtsus ! :imrgreen

^ Tai sitten lopputulos on tällainen: Johanna, Iida, Katarina, Sarah - ja kaikilla eroa mukamas alle 5 % [smilie=a_teeth.gif]

Avatar
LuckyTheFox
Big Brother
Viestit: 5210
Liittynyt: 28 Elo 2009 23:47

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja LuckyTheFox » 30 Syys 2012 16:28

Eiköhän Sarah ole tänään heikoimmilla, ihan jo siksi että on ollut tällä viikolla suhteellisen näkymätön. Viikkotehtävään osallistuminenkin kärsi sen selkävaivan takia. Johanna lienee vahvimmilla sanottuaan Teijalle suorat sanat, vaikkakin jatkuvista tilannekatsauksista johtuen käväisee jossain välissä punaisella. Kerännee kuitenkin viimeisillä minuuteilla riittävän äänipotin.

Katarinan ja Iidan menestystä onkin sitten vaikeampi arvioida. Kata on perjantain puheripulista huolimatta yhä tapetti ja tällä kertaa ei häädössä ole yhtäkään läyhääjää, joten hänelle olisi helppo povata heikkoa menestystä. Olen silti joka viikko arvioinut Katan suosion pahasti alakanttiin ja niinpä en uskalla enää sanoa mitään. Iidan menestys sen sijaan riippunee pitkälti siitä miten suuri yleisö reagoi jalkavammagateen. Onneksi kyseinen tilanne näytettiin dailyssa varsin kattavasti, joten ainakaan tuotantoa ei voi syyttää mielipiteiden manipuloinnista.

Avatar
Wicker Man
Isoveli
Viestit: 3359
Liittynyt: 07 Heinä 2011 22:27

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja Wicker Man » 30 Syys 2012 17:59

Tänään on se päivä milloin tulee miunkin tukea tätä ohjelmaa. Katarina pitää saada ulos. Siksi olenkin valmis uhraamaan puhelinlaskuani muutaman äänen verran Iidalle ja Johannalle :tu

Avatar
LuckyTheFox
Big Brother
Viestit: 5210
Liittynyt: 28 Elo 2009 23:47

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja LuckyTheFox » 30 Syys 2012 19:30

Unohtuikin sitten kokonaan ilmaista oma toiveeni häädön lopputuloksesta. Toivon suuresti Sarahin lähtevän. Syynä se että kolmikko Jossu-Iida-Kata on talon tällä hetkellä vahvin vastavoima läyhäjengille. Nämä kolme (+ Tomi) olivat mukana kaikissa niissä perjantain tapahtumissa, joissa Annen ja Teijan valta-asemaa ja kulisseja horjutettiin. Jos näiltä ei tipu röökimuijille nimeämispisteitä ensi viikolla, niin ei sitten keneltäkään.

Myöskään Katarinan häätö ei olisi silti mikään suuri katastrofi, sillä jäisihän meille tuolloin vielä valehäädetty kolmikko, joka on myöskin hiertänyt mammojen kengissä siitä hetkestä lähtien kun palasivat taloon. Lisäksi Sarahista on varmasti enemmän iloa pitkällä tähtäimellä.

Avatar
Käpsytin
Ninja
Viestit: 3067
Liittynyt: 30 Loka 2009 12:45

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja Käpsytin » 30 Syys 2012 20:07

Tän kauden ensimmäinen häätö jossa ei ole todellista hyvää vaihtoehtoa tippujaksi, varsinkaan kun en usko Katarinan tippumiseen. En haluaisi häätää ketään ninjakolmikosta, mutta valitettavasti uskon niin käyvän. Suurimmassa vaarassa uskon olevan Johannan ja Sarahin, mutta kukaan kolmikosta ei ole illalla turvassa.
:Love: Kätlin & Johanna :Love:
- Ou mai kaat, 110% suloisen herttaista ihanuutta -

Avatar
Mardis
Taivaan iskä
Viestit: 4442
Liittynyt: 02 Loka 2010 21:33

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja Mardis » 30 Syys 2012 20:22

Uskoisin, että Katalla on ainakin yhtä suuret mahdollisuudet tippua kuin Sarahilla. Hänestä kun ei enää olla niinkään läyhätty. Johanna puolestaan kerää tällä kertaa mitä luultavammin rutkasti symppisääniä viikon parjattuna. Luulisin siis, ettei hänellä ole huolen häivää, kun on muutenkin suosittu. Iida taas nyt on Iida, jolta löytyy varmasti vahvat tukijoukot. Lisäksi hänestäkin ollaan juoruringissä jauhettu viime aikoina runsaasti, joten tuskinpa tippuu.

Päädytään toki luultavasti taas arpapeliin, jossa kaikki käyvät ainakin kertaalleen punasella, mutta lopussa uskoisin äänestyksen päättyvän kuvaammallani tavalla. Eli Sarah tai Kata lähtee, veikkaisin (ja toivoisin) jälkimmäistä.

Avatar
Slamjam
Ninja
Viestit: 3078
Liittynyt: 14 Loka 2008 00:56
Paikkakunta: Kuopio

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja Slamjam » 30 Syys 2012 20:32

Marika1 kirjoitti:
Päädytään toki luultavasti taas arpapeliin, jossa kaikki käyvät ainakin kertaalleen punasella, mutta lopussa uskoisin äänestyksen päättyvän kuvaammallani tavalla. Eli Sarah tai Kata lähtee, veikkaisin (ja toivoisin) jälkimmäistä.
Hyvinkin näin voi käydä ja formaatin kannalta olisi suotavaakin, että Kata tippuisi. TA-tytöt olisi talossa vieläkin syrjittyinä mutta muut alkaisi pelätä heitä jos tiputtavat Katarinan.

Rupeaisi taas tulemaan aikaisempien kausien keskusteluja jos joutui Chipaa, Käpää, Marikaa vastaan ni se on moro. Talossa olijat tajuaisivat Katan olleen suositumpi kansalle kuin Pia, Lein ja Ira kun nyt luulevat näyttelijästä finaaliviikonvoittoon ihan mitä tahansa paitsi kansan suosiota. Muutenkin TA-Tytöt on isompi piikki akkojen lihassa kuin Katarina jonka ottavat vähän niinkuin huonekaluna.

Koko trio on vastavoima ilkeilijöille. Teija, Anne ja JonnI ei voi sietää näitä ja kun koko kolmikko jos säilyisi rupeaisi taas salaliittoteoriat myllertämään. Noi on äänestetty varmasti finaaliin ja noilla on hakulaite, noilla on varmasti joku salatehtävä jne jne jne.
Finding life since 1970, forum member #1223

Avatar
calderyon
Jumalan ruoska
Viestit: 8528
Liittynyt: 12 Marras 2007 14:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Yleistä keskustelua häädöistä

Viesti Kirjoittaja calderyon » 30 Syys 2012 21:04

Katarina on jo kaksi edellistä viikkoa ollut häätöäänestyksessä eniten ääniä saanut asukas ja tuskin mikään muuttuu nytkään, joten on varmaan turvassa. Jostain syystä (varmaan pääpainollisesti sääli on syynä) tyyppiä äänestetään.

Johanna vaikuttaa useissa paikoissa suositulta asukkaalta (ainakin tämä palstan, 24/7 -chatun ja seiskan äänestyksen perusteella), mutta tyyppi oli viime viikon häätöäänestyksessä toiseksi vähiten ääniä saanut asukas häädetyn Iran jälkeen, mikä on ns. huomiota herättävää ja hälyttävää. On mahdollista, että tällä kertaa fanit ovat paremmin hereillä Teijan kanssa käyty riita muidenkin kuin Katarinan virheistä saattoi joko nostaa pisteitä tai sitten laskea. Katsojia tuntien varmaan positiivisesti.

Tyyppi ja tyypin tavat (mm. valitus kylmyydestä ja liiallinen tyttömäisyys) ärsyttää myös melko montaa asukasta ja luulen että tyyppi on myös kerännyt oman antifanittaja kunnan katsojien keskuudesta. Luulen kuitenkin, että tyyppi pelastuu vielä tällä kertaa.

Iidakin on oli suosittu, mutta naisen huonot puolet (holier-than-thou asenne, päällepäsmäryys, kaikkitietävyys, kaavamaisuus, ärsyttävä puhetyyli, sanontojen veivaus jne...) ovat alkaneet jo ärsyttää joitakin asukkaita ja myös katsojia. Lisäksi perjantain Teijan kanssa käyty episodi saattaa vaikuttaa naisen ääni saaliiseen merkittävästi pudottaen siis sitä. Iida on kuitenkin vielä sen verran suosittu, että selvinnee, mutta vain niukasti.

Uskon, että Sarah lähtee, koska tyyppi on luultavasti liian ärsyttävä/rasittava, liian hajoileva, liian ilkeä, liian konfrontaationaali, liian epävakainen ja liian biatch, että katsojat tykkäisivät. Plus tyyppi on talossa seksiä harrastanut nainen, mikä on usein monelle ns. punainen vaate.
You´re welcome!

I am the eater of Worlds !!!

My god... Half man, half amazing!

Joni Hesselgren: Big Brotherin moraalinen voittaja kaudella 2014.

luputupu
Juonittelija
Viestit: 193
Liittynyt: 10 Marras 2009 21:45

Re: Yleistä 24/7 -keskustelua (syyskuu)

Viesti Kirjoittaja luputupu » 30 Syys 2012 21:06

Sarah joutuu ulos kun se on tylsin ja ei aiheuta mitään riitoja.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “2012”