Tuotannon taso 2006

Keskustelua tehtävistä, rangaistuksista ja ohjelman toteutuksesta.
logik
Intruuderi
Viestit: 272
Liittynyt: 11 Heinä 2005 17:23
Paikkakunta: Espoo

Tuotannon taso 2006

Viesti Kirjoittaja logik » 31 Elo 2006 08:43

Noin, viime vuonna forumin suosituimpien ketjujen joukosta löytyi "tuotannon taso". Mites tänä vuonna, miltä tuntuu?

Huomaa selkeästi eron viime kauteen ja tähän kauteen. Eteenpäin on menty, grafiikoihin on panostettu ja muutenkin näin ensituntuma on ollut hyvä.

Kyllä siellä on vissiin palautetta luettu ja oikeasti tehty läksyjä.

EDIT: jäi tosin mainitsematta se, että näyttäisi dailyistä taas puuttuvan paljon oleellisia juttuja. Ainakin mitä tän forumin live-ketjuja lukee ja vertaa niitä dailyihin.

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Viesti Kirjoittaja Punde » 31 Elo 2006 17:58

Dailyjen/Pääohjelmien leikkaus mättää. Pomppivaa. Esimerkiksi vaikka pk-huoneeseen siirtyminen tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Pk-siirtymisen voisi tyylikkäämmin toteuttaa jotenkin vaikka, että ensin kuvataan vaikka porukkaa soffalla, samalla selostaja kertoo ajan ja mitä tyypit tekee (kello on 12:12, suurin osa asukkaista löhöää sohvalla.)
Sitten leikkaus tyyppiin joka odottaa pk-huoneen ovella, selostaja sanoo että "se ja se tulee päiväkirjahuoneeseen" tms.
Oven auettua leikkaus pk-huoneen sisään. Helppoa ja sulavaa. Puoli päivää kuitenkin editoida yksi jakso, vähän tarkkuutta tämmöisiin yksityiskohtiin, ei varmaan ole paljoa vaadittu. :)

Kuuhullu
Diktaattori
Viestit: 4011
Liittynyt: 07 Elo 2006 10:22

Viesti Kirjoittaja Kuuhullu » 31 Elo 2006 18:41

Mielestäni tästä oli jossakin ketjussa jo puhetta.
Arvatenkin materiaalia on paljon ja aikaa on todella vähän, mutta todella monet oleelliset jutut ovat jääneet leikkauspöydälle. Hieman fiksailuja ja ohjelmasta saisi paljon toimivamman, sillä kaikki tuntuu välillä aika kaoottiselta. Erityisesti tuo mainittu PK-huone juttu häiritsee...

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Viesti Kirjoittaja Punde » 31 Elo 2006 18:54

Myönnettäköön että eilisen jakson työstämisessä oli materiaalia niin hirmusesti, että taisi tuotannolla olla kova homma pelkästään valitessa mitä näyttää.. Tänään näkee millaisen koosteen saavat aikaan tapahtumiltaan rauhallisemmasta päivästä.

Avatar
TSN
Kunniajäsen
Viestit: 2099
Liittynyt: 02 Maalis 2005 01:04

Viesti Kirjoittaja TSN » 31 Elo 2006 19:03

Itse katsoisin mieluummin hyvin leikattua/ohjattua jaksoa jossa on vähän tapahtumia kuin jaksoa jossa on minuutin mittaisia klippejä kaikista tapahtumasta.

Toisella kaudella ei enää pitäisi joutua odottamaan että tuotantotiimi oppii työnsä. Onkohan sinne palkattu kokonaan uusi tiimi vai onko siellä paljon viime vuotisiakin?

Avatar
taku
Vaihtoasukas
Viestit: 308
Liittynyt: 21 Helmi 2005 14:29
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja taku » 31 Elo 2006 19:48

Tänä vuonna taso on hyvä. Grafiikka näyttää siistimmältä, uusi mutta tuttu selostajaääni lähetyksissä on parempi ja casting on todellakin tehty huolellisesti. Toivottavasti taso pysyy yhtä korkealla, tätä BB:tä todellakin kehtaa katsoa! :)

Avatar
Tinttu
Pikkuveli
Viestit: 2463
Liittynyt: 28 Helmi 2005 20:16
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Tinttu » 03 Syys 2006 22:30

Siis mitä mitä mitä tossa Talkkarissa tapahtui? Just tärkeimmällä hetkellä homma kosahtaa, palkit viipuu matkallaan vaikka kuinka kauan - jännitys läsähti aivan täysin. Mulle ei ollut edes täysin selvää puhuiko Mari Taloon lopussa ennenkuin Mirkaa käskettiin pakkaamaan laukkunsa. Eikä se Mirkan mikkikään tietysti toiminut... Voi plääh!

(Eikä äänestystuloskaan ollut mieleen...)
The eyes can mislead, the smile can lie, but the shoes always tell the truth.

Avatar
Mole
Jumalan ruoska
Viestit: 7946
Liittynyt: 15 Elo 2005 20:30

Viesti Kirjoittaja Mole » 03 Syys 2006 22:32

Vähän tasokkaamman juontajan voisivat hankkia, kuin kylmäkalkkuna-Mari. Kuten sanoin jo viime kaudella: ei oikeestaan millään tavalla puoleensavetävä, toisin kuin Vappu.

Palkkisekoilu oli jotain käsittämätöntä.

Big Mother
Diktaattori
Viestit: 4143
Liittynyt: 28 Elo 2006 05:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Big Mother » 03 Syys 2006 22:35

MIKÄ TASO?
Who is she? Where did you find her?

Avatar
Jaake
Kunniajäsen
Viestit: 1429
Liittynyt: 24 Tammi 2005 21:50
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jaake » 03 Syys 2006 22:41

Rima on alitet.. ei, rimaa ei oikeastaan ole juuri nyt.

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Viesti Kirjoittaja Punde » 03 Syys 2006 22:41

Kolme sanaa: Uskomatonta säätämistä..............

Big Mother
Diktaattori
Viestit: 4143
Liittynyt: 28 Elo 2006 05:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Big Mother » 03 Syys 2006 22:42

Jaake kirjoitti:Rima on alitet.. ei, rimaa ei oikeastaan ole juuri nyt.
Rimat on pistetty päreiksi ja poltettu. :evil:
Who is she? Where did you find her?

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Viesti Kirjoittaja Punde » 03 Syys 2006 23:06

Big Mother kirjoitti:
Jaake kirjoitti:Rima on alitet.. ei, rimaa ei oikeastaan ole juuri nyt.
Rimat on pistetty päreiksi ja poltettu. :evil:
Ilmankos tuotannossa ollaan niin sekasin, taisivat polttaa piipulla ne rimanjämät.

Avatar
jorhe
Tapetti
Viestit: 33
Liittynyt: 03 Syys 2006 23:04

Viesti Kirjoittaja jorhe » 03 Syys 2006 23:13

On kyllä uskomatonta miten onnistuivat kusemaan live-osion jälleen kerran. Luulisi, että mikkien laittaminen ja säätäminen olisi opittu jo viime kaudella.

Tuota tulosten julkistusta ei selvästikään oltu testattu millään tavalla. Prosenttien piirtäminen ruutuun kesti jostain ihme syystä tajuttoman kauan. Kakko joutui sitten hirveällä paniikilla ilmoittamaan taloon tippujan nimen.

Toivottavasti oppivat virheistään ja julkaisevät ensi viikolla tuloksen samaan aikaan asukkaille ja katsojille. Prosentit voidaan näyttää tämän jälkeen tippuneen tultua sohvalle Kakon haastatteluun.

BB:n 24/7-palvelu on toteutettu tänäkin vuonna todella hyvin, niin miten tuo live-osuus onnistutaan kusemaan noin.

Avatar
TSN
Kunniajäsen
Viestit: 2099
Liittynyt: 02 Maalis 2005 01:04

Viesti Kirjoittaja TSN » 03 Syys 2006 23:23

Palkit pitäisi näyttää vasta sitten kun häädetty jo istuu siinä tuolilla. Ei ole mitään järkeä näyttää niitä siinä välissä kun kuulutetaan taloon, ei ketään kiinnosta siinä välissä kuka on toisena tai kolmantena.

Ja miksi ei mikrofonia osata laittaa siellä tunnelissa ennen lavalle astumista? Turhaa säätämistä siinä lavan reunalla kun sen ajan voisi käyttää vaikka livekuvan näyttämiseen talosta.

logik
Intruuderi
Viestit: 272
Liittynyt: 11 Heinä 2005 17:23
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja logik » 04 Syys 2006 13:15

Saavat kyllä luvan muokata tota häätöilmoitusta, ihan ihan ihan liian kauan kesti. ja sitten noi "nyt saadaan Mirkan pisteet OHO"-jutut mitä tuli niin ei näin.

Friikki
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 500
Liittynyt: 10 Elo 2006 12:09
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Friikki » 04 Syys 2006 15:50

Juu.. Tuo oli erittäin ärsyttävää kun Mari sanoi "Talosta häädetään...", puoli minuuttia ja annetaan + äänet, toiset puoli minuuttia niin tuli vasta - äänet... Onneksi Kaakko sanoi nopeasti "Ja talosta häädetään... Mirka".. Saisivat laskea äänet valmiiksi kun aloittavat juonnot.. vai oliko se tahallista viivytystä..?

Ei muutenkaan tuo Talk Show ollut hyvä (miksi aina olen kirjoittamassa Kickoff?). Parantamisen varaa, ainoastaan vajaa 90 päivää jäljellä..

Avatar
MJK
Käsikirjoittaja
Viestit: 975
Liittynyt: 07 Elo 2006 13:55
Paikkakunta: Lappi

Viesti Kirjoittaja MJK » 04 Syys 2006 15:54

Toivottavasti tämä oli viimeinen isohko kömmähdys Talk Show:ssa. Finaalissa tämmöinen kömmähdys olisi todella noloa kaikkien kannalta.
Kuva

Avatar
Jk
Kunniajäsen
Viestit: 282
Liittynyt: 22 Tammi 2005 17:59
Paikkakunta: München
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jk » 04 Syys 2006 16:15

Siis mikä mulle tulee ensimmäisenä BB:n tuotannon kaikenlainen hitaus..

Jossain maissa Dailyt purkitetaan puoleen tuntiin ja silti saadaan paljon oleellista ja mielenkiintoista juttua ruutuun. Suomessa päivittäistä aikaa on peräti tunti, mutta juttuja näytetään epäoleellisista kohdista ja sitten kun keskustelu todellisuudessa alkaa, pompataan jo seuraavaan aiheeseen.

Päiväkirja huoneessa asukas odottaa ensin 10 sekuntia, sitten tulee kysymys ja vastaus ja sitten taas kuvataan hiljaista asukasta 10 sekuntia, jonka jälkeen vasta päästään seuraavaan aiheeseen. Myös "katkon jälkeen", "huomenna" pätkät tuottavat vain päänsärkyä, kun hyvätkin jutut näytetään taas toistamiseen.

Ja sitten tämä Talk Show.. Miksi palkkeja näytellään ja odotellaan.. huoh.. miksi näytetään joka välissä taputtavaa yleisöä.. miksi sen sijaan se pääjuttu, asukkaan haastattelu on vain tasoa "miltä nyt tuntuu".. miksi asukas saa 2 min hyvästellä muita.. miksi miksi miksi aikaa kuluu olemattomiin ja tylsiin asioihin.. miksei tuotakin purkiteta vain tuntiin, jossa saataisiin kaikki olennaiset asiat esiin..

Ei muuta tällä kertaa.. :(

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Viesti Kirjoittaja Punde » 05 Syys 2006 17:17

Itkenpä tähän ketjuun kun itkettää. Alkaa nääs pikkuhiljaa kyrpimään talon ääretön tylsyys hyvän alun jälkeen. Monta päivää talo ollut kuin hautausmaa, nytkin siellä vetelevät päiväsiestaa.

Nukkuvatko tuotannonkin tyypit? Missä on päivätehtävät? Missä yllätykset? Missä näkyy yksilökilpailun koveneminen? HALOOO, KUULEEKO KUKKAA?!

Ei ne tätäkään lue, ja palautetta en lähetä koska ei niitä lueta kuitenkaan. Nonni, itku ohi, toistaiseksi...

Avatar
taku
Vaihtoasukas
Viestit: 308
Liittynyt: 21 Helmi 2005 14:29
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja taku » 05 Syys 2006 17:43

Miksi nimeämisiä ei voisi julkistaa asukkaille aina päälähetyksen jälkeen, että nimeämisiä katsellessa voisi jännittää?

Avatar
Mole
Jumalan ruoska
Viestit: 7946
Liittynyt: 15 Elo 2005 20:30

Viesti Kirjoittaja Mole » 05 Syys 2006 17:45

taku kirjoitti:Miksi nimeämisiä ei voisi julkistaa asukkaille aina päälähetyksen jälkeen, että nimeämisiä katsellessa voisi jännittää?
Tai sitten suuren maailman tyyliin vaikka Ekstrassa suorana.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Tuotanto / Ohjelmat”