Euroviisut

Mitä seuraat Big Brotherin lisäksi? Keskustelua TV-sarjoista.
Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 14 Touko 2017 11:40

Ensin kommentteja toisesta semifinaalista. Oli muuten paljon huonompi laulujen tasoltaan kuin ensimmäinen. Veikkaampa että Suomi ois menny jatkoon heittämällä toisesta semifinaalista. Sieltä meni jatkoon monta huonompaakin biisiä ja hei, olihan siellä mukana myös PikkuMyy!
Sitten Finaaliin. Portugali sitten voitti ja melkeimpä pahin pelko toteutui. Suurinpiirtein aina kun on voittanut tällänen hidas balladi kisan ni seuraavan vuoden viisuissa on ollut sitten runsaasti tarjolla samanlaista materiaalia. Voin jo tässä vaiheessa veikata että Portugalin viisuissa tulemme näkemään Cristiano Ronaldon! Toivottavasti silloin Viisuissa on jälleen paljon hyviä biisejä.

Tosin. Vaikka sattuisi voittamaan viisut ni ei se takaa mitään jättisuosiota suosiosta noin ylipäänsä puhumattakaan. Vai kuinka monta levyä muistatte esimerkiksi Alexander Rybakin tai Loreenin julkaisseen? Eikä niistä UMK-voittajistakaan ole tullut mitään isompia tähtiä. Eipä sitä juuri kuule vaikkapa Softengineä tai Sandhjaa.

Viisuissa näyttää menestyvän kun lähettää esiintyjäksi nuoren henkilön joka laulaa rakkaudesta tai menetyksestä. Tai seksistä. Muuten. Norma Johnin tiputti finaalista asiantuntijaraadit, eivät katsojat.
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Evalds » 14 Touko 2017 19:45

Oli musiikillisesti surkeimmat viisut, ja voittaja on tyhjänpäiväinen, taisi osin saada pisteitä säälistä kun vinkui jostain sairastumisesta.

Onneksi Italia ei voittanut, muttei tuo Portugali paljoa ilahduta.

UMK:n voisi haudata ja palata vanhaan, jotta saadaan toimiva biisi kisoihin.

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 15 Touko 2017 10:55

Veikkaampa että voittaja sai paljon sympatiaääniä kun on kumminkin ilmeisesti sydänvika ja tämä vaivahan esti häntä mm. harjoittelemasta. JOS tämä Salvador sattuisi kuolemaan ni esittäisikö hänen siskonsa sitten tämän edustuskappaleen ensi vuoden euroviisuissa? Ehkäpä aiheellisempi kysymys onkin että mitä ihmettä pitää tapahtua että Suomi pääsisi jälleen finaaliin? Pitääkö meidän lähettää nuori mies laulamaan kaipuusta tai rakkaudesta vai kokeilemmeko lähettää Sunrise Avenuen sinne jolloin ainakin Saksa antaa meille paljon ääniä? Suomelle ensi vuoden tavoite ei ole voitto vaan Finaaliin pääsy.

Jos emme pääse ensi vuonnakaan finaaliin on korkea aika kuopata UMK ja palata vanhaan tapaan tai sitten voimme siirtyä etelä-eurooppalaiseen tapaan jossa "asiantuntijaraati" valitsee esiintyjän ja katsojat valitsevat biisin.
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Evalds » 15 Touko 2017 22:27

Njoo, kolmesti ollaan nyt jääty ilman finaalipaikkaa ja ansaitusti.

Voisi vaikka sen Tuiskun tai jonkun muun popparin lähettää sinne, eikä näitä levyfirmojen dropout-kokelaita.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 19 Touko 2017 00:36

BB-FAN kirjoitti:Vai kuinka monta levyä muistatte esimerkiksi Alexander Rybakin tai Loreenin julkaisseen?
No en muista yhtään, koska en tollasta musiikkia kuuntele, mutta Rybakilta on tullu viis levyä ja Loreenin toka levy julkaistaan kaiketi tänä vuonna.

----

Belgian biisi oli tänä vuonna ylivoimasesti paras omasta mielestäni ja olin ilahtunut, että se sai niinkin paljon pisteitä, että irtos nelospaikka.
BB-FAN kirjoitti:Veikkaampa että voittaja sai paljon sympatiaääniä kun on kumminkin ilmeisesti sydänvika ja tämä vaivahan esti häntä mm. harjoittelemasta.
Sillä mitään sydänvikaa ole. Fake news. Tyrä oli vissiin leikattu vähän ennen viisuja, mistä johtuen missas ekat reenit.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 20 Touko 2017 12:06

Jos yrittää lyhyesti arvostella finaalin niin tänä vuonna rahoittajamailla oli todella huonot biisit. Espanja jäi viimeiseksi ja Saksa toiseksi viimeiseksi. Espanja nyt yleensäkkin on jäänyt viimeisten joukkoon eikä todennäköisesti edes esiintyisi finaalissa jos ei olisi rahoittajamaa mutta Saksan heikot sijoitukset ihmetyttävät. Kun muistetaan että Saksa on Euroopan toiseksi isoin musiikkimaa ja Saksan listat on Euroopan toiseksi merkittävimmät niin sitten kehtaavat lähettää Euroviisuihin David Guettalta pöllityn taustan päälle puolivaloilla hoilatun jollotuksen. Ranskankin viisu oli aika huono. Italian viisu jäi yllättävän kauas kun oli suurin voittajasuosikki ainakin kuukauden ajan. Portugali oli niin tylsä etten jaksanut enää finaalissa kuunnella biisiä ollenkaan.

Parhaimmat biisit finaalissa olivat mielestäni bulgarian, azerbaidjanin, romanian sekä belgian viisut. Bulgaria nyt olikin toinen joka oli mielestäni suuri yllätys. Azerit yleensä tekee hyviä viisuja ja panostavat niihin vaikka eivät tunnukkaan pärjäävän niillä. Sama pätee Romaniaan ja olihan se Ilica hotti kun mikä! Belgiakin pärjäsi yllättävän hyvin ja olisi voinut pärjätä jopa paremmin jos hieman vähemmän olisi jännittänyt tämä Blanche. Tosin pitää nostaa hattua että esiinty finaalissa huomattavasti paremmin kuin semissä.

Väliesitykset oli tylsiä. Ymmärrän kyllä että vaikkapa Jamala ja Ruslana on maassa suosittuja artisteja mut ehkäpä väliaikanumeroihin olisi siltikin voitu hiukkasen enemmän panostaa. Mutta suurin kiitos näissä viisuissa menee Venäjälle joka jäi pois Viisuista! Ei buuauksia, kaikille esityksille taputettiin ja hurrattiin. Toivotaan ettei Venäjä osallistu ensi vuonnakaan niin nämä viisut pysyvät myöskin iloisina kesän aloitus-bileinä.

Portugali siis järjestää Euroviisut ensi vuonna. Saas nähdä mihin aikaan ne Suomessa sitten esitetään. Portugali kun menee meitä noin 4-5 tuntia jäljessä. Jos Viisut alkaisivat Portugalissa klo 20:00 niin ne alkaisivat meillä noin 00:00-01:00.
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

maasa
Peitonheiluttaja
Viestit: 173
Liittynyt: 27 Loka 2010 20:04

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja maasa » 21 Touko 2017 12:33

Azerbaijan tilaa muuten joka vuosi viisunsa ruotsista. Poikkeus oli vuonna 2008, kun azerit osallistui ensimmäisen kerran.

Ja tuo viisujen alkamisaika on aina sama, oli isäntämaa missä puolella Eurooppaa tahansa. Ne on tullut Suomessa aina kello 22.00.

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 22 Touko 2017 11:35

Näyttää olevan niin että Ruotsalaisten tekemillä viisuilla nyt yleensäkkin pärjätään. Se on mielestäni hieman kummallista miten Ruotsi voi olla Euroviisu-biisien teossa niin ylivoimainen? Jos Euroviisujen kärkibiisejä mietitään niin Sunstroke Project oli hyvä, koska he ottivat radiohittien synnin ja käänsivät sen edukseen. Samoiten Blanche menestyi koska biisi oli samaan aikaan sekä iso että pieni. Portugali menestyi minimalistisuudella. Mutta Italia, Ranska, Kreikka ja muutama muu maa jäi yllättävän kauas.

Jos vähän vedellään mutkia suoriksi niin Viisuissa näyttää nykyään pärjäävän kun lähettää sinne nuoren, alle 18-vuotiaan artistin joka laulaa NRJ:ltä tuttuja biisejä. Tai sitten henkilön joka on "vakavasti" sairas ja vetää minimalistisen, ajattoman, vanhanaikaisen biisin.
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 23 Touko 2017 00:29

BB-FAN kirjoitti:Saas nähdä mihin aikaan ne Suomessa sitten esitetään. Portugali kun menee meitä noin 4-5 tuntia jäljessä. Jos Viisut alkaisivat Portugalissa klo 20:00 niin ne alkaisivat meillä noin 00:00-01:00.
Missä sä luulet, että Portugali on? Siellä on sama aika kuin briteillä, eli kaks tuntia meitä aikasempi. Ja maasa jo sanoikin, että viisut alkavat aina klo 22.00 Suomen aikaan, järjesti ne sitten mikä maa tahansa.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 24 Touko 2017 14:07

Pahoittelen tietämättömyyttäni! Kun tulee vanhaksi niin kaikkea ei vain muista/tiedä! Mun moka! Sori siitä.
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
Velipuolikuu
Kroisos
Viestit: 1693
Liittynyt: 02 Touko 2008 21:29

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Velipuolikuu » 08 Marras 2017 15:50

Tämäkin päivä nähtiin, et meikäläinen nostaa euroviisukeskustelua ylös :blackeye

Mutta; kokonaisuudessaan hyvä päätös Saara Aallon nostaminen ilman karsintaa kisaamaan. Huonoa on se, että ilmeisesti demoja UMK kisaan oli jo lähetelty.
Oletettavasti meni vaan niin että YLE:llä herättiin siihen kun huhuja kuului brittien neuvottelevan Saaran kanssa.
Josko tämä avaisi oven sille, että jatkossakin noita valovoimaisia starpoja nähtäisiin suomea edustamassa.
Enkelin kasvot, ja kolmoismurhasta kakkua istuvan kroppa
-Juufin Laura ärrästä

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Evalds » 08 Marras 2017 20:54

Hyvä päätös minustakin, UMK on ollut viime vuosina täyttä kuraa, surkeita artisteja ja bändejä, C-luokan biisejä jne....

Ja toivottavasti tässä säästetään muutama euro?

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 10 Marras 2017 15:56

Vittumaisesti tehty YLEltä niitä demon lähettäneitä kohtaan. Kolmisensataa demoa ilmeisesti oli lähetetty takarajaan mennessä ja sitten siitä viikon päästä vaan päätetään, että Saara Aalto sinne lähtee. Meni aika paljon työtunteja hukkaan monella tuossa.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
DosterMan
Big Brother
Viestit: 5562
Liittynyt: 23 Syys 2008 16:51
Paikkakunta: Elderlings

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja DosterMan » 24 Marras 2017 19:21

Saara Aalto olisi varmaan mennyt jo vuosi sitten viisuihin, mut ei sopinut nätti nainen vähemmistömuottiin setalaisten silmissä.

En tällä hetkellä tiedä onko toi Saara Aallon valinta nyt hyvä vai huono juttu. Biisillä on kuitenkin sen verran iso merkitys, ettei voi yksiselitteisesti sanoa et nyt tulee menestystä. Biisin ja artistin pitäisi kohdata, eikä ois pahitteeksi, jos olisi jotain muutakin tarttumapintaa, kun on niin paljon aina vaihtoehtoja, joita ihmiset voi äänestää.

Mut kieltämättä biisien tarjoajia kohtaan toi äkillinen sääntömuutos, oli vähintään dick move.

Muutenkin olisi ehkä voinut luopua tästä tunkkaisesta umk:sta ja palata vaikka ihan perinteiseen euroviisukarsintaan.
aadeehoovee: 17p DosterMan – Uskon palkinto. Valo pimeydessä kun kaikki tuntui jo menetetyltä.

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 12 Joulu 2017 10:57

Minun mielestäni Saara Aallon valitsmeinen viisuedustajaksi on hyvä juttu. Ensinnäkin voidaan lopettaa spekulaatiot siitä että olisiko Saara Aalto pärjännyt jos olisi valittu. Biisihän sen lopulta ratkaisee. Ilmeisesti yksi vauhdikas bileralli tulossa, yksi herkkis ja yksi siltä väliltä. Voittajabiisistä taitaa tulla sitten Saara Aallon eka sinkku. Enkä usko että UMK:sta olisi parempaa laulajaa/esiintyjää löytynyt. Kun emme ole pärjänneet kovinkaan hyvin UMK-valintakilpailulla ni miksipä me ei nyt voitaisi kokeilla tätäkin? Mitä hävittävää meillä on? Parhaimmassa tapauksessa Saara Aalto pärjää kilpailussa ja tätä jatketaan jolloin olemme lähes jokainen tuleva vuosi finaalissa. Huonoimmassa tapauksessa Saara Aalto ei pärjää jolloin palaamme UMK-formaattiin toivomaan parasta.
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
DosterMan
Big Brother
Viestit: 5562
Liittynyt: 23 Syys 2008 16:51
Paikkakunta: Elderlings

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja DosterMan » 12 Touko 2018 15:34

Tänään se ois sit Euroviisupäivä. Taitaa vaan aika monelta suomalaiselta jäädä Saara Aallot näkemättä, kun samaan aikaan on Suomi - Kanada #mmkisat
aadeehoovee: 17p DosterMan – Uskon palkinto. Valo pimeydessä kun kaikki tuntui jo menetetyltä.

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Evalds » 12 Touko 2018 20:58

Juu, lätkä vie voiton, en ole kuullut kuin pari biisiä tämän vuotisista. Ihmettelen miten svedun biisiä on kehuttu, kuulostaa niin tusina-svenks-popilta kuin olla ja voi.

Aallon kappale ei vakuuta.

Avatar
James
BB-talon ylijumala
Viestit: 4826
Liittynyt: 31 Elo 2008 18:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja James » 12 Tammi 2019 16:23

Pitää aktivoitua tällä palstalla heti kun ilmoitettiin Big Brotherin paluusta. Toki muutama muukin on kaivautunut koloistaan esiin tällä viikolla :imrgreen:

Viisukuppilan kuhinaa olen seurannut tässä pitemmän aikaa kun YLE ilmoitti viime vuotiseen tapaan, että Suomea edustaa Israelissa kutsuartisti ja erillisiä karsintoja ei tänäkään vuonna ole. Kaiken näköistä huhua on taas liikkunut Tarja Turusesta lähtien. Vahvin huhu tällä hetkellä keskittyy Robiniin. Joku viisukuppilan palstalaisista oli kaivellut teoston tiedoista, että Robinin nimissä oli rekisteröity sinne kaksi englanninkielistä kappaletta. YLE on toistaiseksi vain paljastanut, että 29.1 tammikuuta kerrotaan Suomen edustaja ja enemmän infoa UMK:n "finaalista" joka pidetään 2.3.

Onko täällä euroviisujen ystävillä toiveita/arvailuja kuka mahtaisi Suomea Israelissa edustaa? :scratch

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 14 Tammi 2019 13:13

James kirjoitti:Onko täällä euroviisujen ystävillä toiveita/arvailuja kuka mahtaisi Suomea Israelissa edustaa? :scratch
Toivottavasti Jope Ruonansuu tai Sepi Kumpulainen.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
Spencer
Ylläpitäjä
Viestit: 19499
Liittynyt: 22 Elo 2005 18:08

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Spencer » 20 Tammi 2019 19:40

James kirjoitti:Onko täällä euroviisujen ystävillä toiveita/arvailuja kuka mahtaisi Suomea Israelissa edustaa? :scratch
Kunhan kutsuartisti on sellainen, joka ei karsintoihin muuten osallistuisi. Robin olisi kova kiinnitys, mutta jotenkin en usko. Kuitenkin joku vanha UMK-kilpailija, esimerkiksi Mikael Saari.
Parhaat asukkaat: 1. Aleisha 2. Nikki (1982-2021 RIP) 3. Paul 4. Dick 5. Charlotte

Parhaat kaudet: 1. BBAU7 2. BBUK9 3. BBUS8 4. BBAU4 5. BBCAN4

Avatar
Dille
Alejandro
Viestit: 1801
Liittynyt: 17 Elo 2007 22:11
Paikkakunta: Itä-Häme

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Dille » 21 Tammi 2019 20:34

Jope Ruonansuu sopisi tähänkin tehtävään.

Avatar
sjoku
Ohjaaja
Viestit: 1099
Liittynyt: 02 Syys 2008 00:13
Paikkakunta: Tampere

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja sjoku » 22 Tammi 2019 16:49

Viime vuosilta tutuilla kasvoilla mennään ainakin juontopuoli. Krista Siegfrids juontaa ja Mikko Silvennoinen kommentoi.

Ja kyllähän Krista taas hommansa hoitaa, ja tekee näyttävän alku/väliaikashown.

https://yle.fi/aihe/umk

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “TV-sarjat”