Yleistä keskustelua sarjoista (YLE, MTV3, Nelonen yms.)

Mitä seuraat Big Brotherin lisäksi? Keskustelua TV-sarjoista.
Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 09 Loka 2016 12:13

Olen tässä pari jaksoa katsellut parista uutuussarjasta nimittäin Pelimiehestä sekä ohjelmasta Pitääkö olla huolissaan? Kummatkin siis maikkarin ohjelmia. Itse olen tykännyt kummastakin vaikka esim. pelimiehessä ei ihan kaikki imitaatiot osukkaan kohdalleen. Vaikkapa Jussi Halla-Ahon imitaatio ei osu mutta Ville Niinistö ja Erkki Tuomioja on todella hyviä. Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmassa taas selvitellään kansalaisten huolia ja paljon parempi tää on kuin vaikkapa Anni Hautalan juontama Ihan Kuin Ihmiset. En muutenkaan tajua miksi kuvitellaan, että kun Radio SuomiPOP on nyt jotenkin suosittu radiokanava niin ihmiset sitten ihastuu jokaiseen ohjelmaan, jota juontaa ko. radiokanavalta tuttu ihminen. Yksi Jaajon Miljonääri-ohjelma ei muuta sitä tosiasiaa, että lähestulkoon kaikki muut ohjelmat, joita SuomiPOPista tutut ihmiset ovat juontaneet on flopannu. Kadonneen jäljillä ja Ihan kuin Ihmiset, joita siis Anni juontaa.
Perälähän ei (onneksi vielä) ole suostunut juontamaan tietääkseni mitään tv-ohjelmaa.
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 11 Loka 2016 11:26

http://www.mtv.fi/viihde/ohjelmat/tanss ... un/6097118

En nyt sanoisi että jättiyllätyksestä voidaan puhua. Suursatsaus Posse kun ei ole vetänyt katsojia samaan tapaan kuin edellisellä esityskaudella. Viimeksi Possea esitettiin perjantaina klo 20:00 jolloin sillä ei ollut kilpailijana kuin Vain Elämää. Nyt kun sitä esitetään lauantaisin klo 19:30 niin sillä on kilpailijana niin Haluatko Miljonääriksi kuin puoliyhdeksän uutisetkin. Todennäköisesti Putousta tullaan esittämään lauantaisin klo 20, jonka maikkari toivoo vetävän katsojia enemmän kuin Haluatko Miljonääriksi-ohjelman.
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
RedMal
Pihatonttu
Viestit: 1459
Liittynyt: 01 Marras 2006 15:27
Paikkakunta: Turku

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja RedMal » 11 Loka 2016 17:57

Mä en oo ees tajunnut ettei Tähtitansseja esitetä enää. Ja mikäs Putouksen paluu se on, kun ei ole missään vaiheessa ees kerrottu loppuneen. Viime kaudesta on alle vuosi eikä nyt yleensäkään vielä tähän aikaan vuodesta kausi ole käynnissä joten ihan normitauolta on tuntunut.

Kingi ja SNL olivat molemmat noloja floppeja, niin tuodaan sit se nolo menestyjä takaisin.
2005 Lintsi 2006 Kale 2007 Niko 2008 Harri
2009 Tuija 2010 Marika 2011 Tanja 2012 Sarah
2013 N/A 2014 Anna

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja Evalds » 12 Loka 2016 10:20

^Mielestäni Maikkarilta ovat ideat lopussa ja näin on ollut jo monta vuotta.

Maikkarin pitäisi esim. uusia viihdeohjelmistonsa ja uusia talk-show-ihmisensä, liikaa kuluneita naamoja kaikessa tekemisessä.

Avatar
jyrtam
Merirosvo
Viestit: 1290
Liittynyt: 12 Loka 2005 05:18
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja jyrtam » 18 Loka 2016 11:15

iltalehti.fi kirjoitti:Nyt on kova paluu! BumtsiBum! ja Kokkisota palaavat ruutuun

Tiistai 18.10.2016 klo 10.07 (päivitetty klo 10.42)

Legendaariset 1990-luvun suosikkiohjelmat BumtsiBum ja Kokkisota palaavat MTV3:lle kanavan juhlavuoden kunniaksi ensi keväänä.

MTV3 juhlii ensi vuonna 60-vuotista taivaltaan.
Keväällä kanavalle palaa monia klassikko-ohjelmia.
Palaajien joukossa ovat BumtsiBum ja Kokkisota.

http://www.iltalehti.fi/viihde/20161018 ... 4_vi.shtml
Huoh. Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman ihmisiä. (Mika Viljanen)

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 18 Loka 2016 11:29

Yrittävätkö viedä Haluatko miljonääriksi- katsojat Bumtsibumilla?
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
Ancalagon
Isoveli
Viestit: 1607
Liittynyt: 25 Elo 2009 13:08

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja Ancalagon » 18 Loka 2016 12:25

Saisko Onnenpyörän takaisin?
You know nothing.

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 18 Loka 2016 12:31

Toinen kysymys onkin se, että kerääkö ne katsojia?
Ei riitä että pelkät eläkeläiset ja vanhat ihmiset jotka niitä bumtsibumia ja kokkisotaa edellisellä esityskerralla katsoi katsoisi niitä nyt. Pitäisi kerätä uusiakin katsojia. Paljon riippuu juontajasta, pianisteista ja bändistä.
Sekä tietenkin kilpailijoista.
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
Ancalagon
Isoveli
Viestit: 1607
Liittynyt: 25 Elo 2009 13:08

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja Ancalagon » 18 Loka 2016 12:51

^ Takuuvarmasti kerää. Enkä ole eläkeläinen enkä vanha (omasta mielestäni). Nuo ovat lapsuuden ajan suuria hittiohjelmia, jo nostalgian vuoksi pakko katsoa. Ja monella meistä on jo omia lapsia, joiden kanssa noita katsoa, molemmat on selkeitä koko perheen ohjelmia, joille selvästi on tilausta.

Pidemmän aikavälin kesto toki riippuu ihmisistä, jotka tekevät ohjelmaa, tämän hetken uutisoinnin perusteella kyse on juhlavuoden spesiaaleista, eikä välttämättä siis kovinkaan pitkiä tuotantoja. Tai no, mistä sitä tietää. Jos samat naamat kaivetaan naftaliinista, niin sitten se ehkä jää sellaiseksi nostalgiapläjäykseksi, hieman uudistamalla voi kestää paremmin aikaa.
You know nothing.

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 18 Loka 2016 13:04

Ensimmäinen ajatus näistä vanhojen ohjelmien uudesta tulemisesta oli, että Maikkarilla menee todella huonosti, kun pitää nämä tuoda takaisin. Mutta onhan se selvää, että Nelonen on rökittänyt Maikkaria pari vuotta ihan kuusnolla. Jotain on tietenkin keksittävä, kun firma on lähes konkurssikypsä.
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja Evalds » 18 Loka 2016 19:07

^Sama tulee edelleen mieleen, onko firma jonkilaisessa kusessa, laadullisesti ainakin on.

Mutta rahaa riittää palkata kokoomus-kamuja pomon virkoihin kuten tästä voi lukea:

Toimittajia on potkittu pois mutta uutistoiminnossa on aina tilaa yhdelle kaverille.

Lisäksi, oliko se Iltalehden mukaan Maria Veitola saa yhdestä EVS-jaksosta 3000 euroa, ja varmaan ne kaksi muutakin idioottia saa väh. saman, eikä varmaan Possenkaan porukka ole halpaa, tuollaiseen sontaan ne rahat menevät.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 18 Loka 2016 23:21

^ No ei. Menee ne noihinkin mutta Maikkari haukkas kolme kertaa paskaa. Ensin formulat maksulliselle, sen jälkeen oikeudet hiihtoon (maksulliselle) ja lopuksi jääkiekon MM -kisat (maksulliselle). Nuo kaikki on tuonu perstuntumalla ilman mitään faktaa pelkkää pakkasta, voi olla, että puhutaan miljoonasta/-nista euroista. Veitolan kolme tonnia per jakso on ihan nappikauppaa (mulle Veitola sais maksaa kolme tonnia, että pääsis mun kanavalle). Kuka maksaa jonossa ajosta, ketä kiinnostaa katella kuka Norjalainen tällä kertaa voittaa jonkun Otepään MC -kilpailun ja kuka jaksaa katella jotain Italia - Ranska Skoda cup höntsää.

En nyt jatka aiheesta enempää kun ei ole mikään TV -kanavaketju.

Olin ensin ihan mehuissani Bumtsibumin paluusta kunnes luin ettei Seppo Hovi ole mukana. Seppo oli juurikin paras kun sillä lähti aina ihan räpylästä se homma. "YKS BOONUSBIISI MARKO!!1!, YKS!!" Ja sitten joku ihme teatraalinen täysin formaattiin sopimaton jazzoopperamusikaali veto, jota kukaan katsoja ei varmasti tiennyt (Bumtsibumiahan katto vaan juntit, ei sivistyneet). Niemisen Esa sitten laulatteli boonuksina Biitles -klassikoita jotka jostain syystä oli isommalle yleisölle vähän tutumpia. Eli vituiksi menee tämäkin Maikkarilta kun ei ole kantavaa voimaa.

VAADIN SEPPOA FLYYGELIN ÄÄREEN PERKELE!
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 19 Loka 2016 11:27

Seppo on jo yli 70, eikä varmaan sen takia halunnut mukaan lähteä.
Ja Seppohan oli 90-luvulla suosittu ruutukasvo, juonsihan hän tenavatähteä ja oli BumtsiBumissa. Mut toivotaan että ohjelmassa pysyy se sama good feeling -asenne mikä oli 90-luvulla.
Edit: Eikä ohjelmassa nähdä myöskään Marco Bjurströmiä tai Esa niemistä koska "ohjelmaa halutaan uudistaa"
Editin syy: lisätietoa aiheeseen
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 21 Loka 2016 12:38

Subi näytti kahdeksisen kuukautta yhtä parhaista talk show -ohjelmista, The Late Show with Stephen Colbert, keskellä yötä, mutta kuitenkin. Nyt sitten, kun pressanvaalit jenkeissä lähenevät kliimaksiaan, niin sarja lopetetaan, ilmoittamatta, kuin seinään. Kävin vaklaamassa naamakirjaa ja siellä joku oli asiasta kyselly ja vastaukseksi saatiin vaan jotain diipadaapaa, että tällä kertaa näin ja sori jos vituttaa.

Tosta MTV-konsernista ei ole nykyään melkein muuta kuin haittaa. Vittu.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
Ancalagon
Isoveli
Viestit: 1607
Liittynyt: 25 Elo 2009 13:08

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja Ancalagon » 21 Loka 2016 16:01

^ Kai tilalle tuotiin jonkun kotimaisen huippurealityn n. uusintakerta? Tai no yöllä voi uusia jotain ihan ulkomaisiakin realityja, varastonmetsästäjiä tms. AVA teki saman Muodin huipulle -sarjalle, mutta näköjään siis ihan perustoimintaa maikkarin kanavilla. :td

Katson noiden talk showden klippejä lähinnä Youtubesta (paitsi John Oliverin katson kokonaan HBO:lta), Stephen Colbert on kyllä yksi parhaimmista. Ainakin näistä vaaleista on monta hyvää klippiä tullut nähtyä. Toinen hyvä Trevor Noah.
You know nothing.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 22 Loka 2016 02:08

Ancalagon kirjoitti:Katson noiden talk showden klippejä lähinnä Youtubesta (paitsi John Oliverin katson kokonaan HBO:lta), Stephen Colbert on kyllä yksi parhaimmista. Ainakin näistä vaaleista on monta hyvää klippiä tullut nähtyä. Toinen hyvä Trevor Noah.
Joo, niin katon minäkin, kun mulla ei mitään maksukanavia ole. Siksikin oli erittäin positiivinen yllätys, että Subi näytti Colbertia, kunnes ei sitten enää näyttänytkään...kele.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja knocker » 23 Loka 2016 23:07

Kukaan seurannut Sorjonen -rikossarjaa ykköseltä? Alkoi viikko sitten sunnuntaina. Ekassa jaksossa Ville Virtasen näytteleminen ärsytti melko paljon, mutta tämän päiväisessä ei enää niinkään. Huomasin, että koko sarja näyttäisi olevan Areenassa jo katsottavissa, pitänee uhrata joku ilta koko sarjan katsomiseen.
a walking disaster

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 24 Loka 2016 11:01

knocker kirjoitti:Kukaan seurannut Sorjonen -rikossarjaa ykköseltä? Alkoi viikko sitten sunnuntaina. Ekassa jaksossa Ville Virtasen näytteleminen ärsytti melko paljon, mutta tämän päiväisessä ei enää niinkään. Huomasin, että koko sarja näyttäisi olevan Areenassa jo katsottavissa, pitänee uhrata joku ilta koko sarjan katsomiseen.
Mä kattelin viime viikolla ekat kolme jaksoa juurikin Areenasta. Hyvä, etten luovuttanut ekan jakson jälkeen, joka oli suuriin odotuksiin nähden melkoinen pettymys ja vaivalloista seurattavaa. Seuraavat kaksi olivatkin jo parempia ja kuulemma paranee jatkossakin.
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 24 Loka 2016 11:34

Itse katselin eilen ekan jakson ja ihan ok -tason sarja on kyseessä ainakin ekan jakson perusteella. Ville Virtanen on hyvä näyttelijä, muttei vaikuttanut kovin todelliselta hahmolta ainakaan ekassa jaksossa. Sarjan dialogi on kyllä pökkelön ja liian käsikirjoitetun kuuloista mutta toivottavasti jatkossa paranee.
Sarjan arvosteluissa on sarjaa pidetty erittäin hyvänä, vain dialogi on saanut arvostelua. No, eihän yksikään sarja vielä ekassa jaksossa parhaimmillaan ole!
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 29 Marras 2016 11:55

En tiedä onko BumtsiBumille omaa lankaa, joten laitoin tän tänne.
Uuden BumtsiBumin juontaa Smak-Kalle eli Kalle Lindroth. Uudet kapteenit ovat Heikki Puhakainen ja Lasse Piirainen. Ihan outoja nimiä kumpikin ainakin itselleni. Mikko Kosonen on mukana tämänkin ohjelman housebändissä. Nyt ihan luotsina! Wuhuu!
Lähde: http://www.mtv.fi/viihde/ohjelmat/bumts ... it/6188690
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
sandman
Isä Pernoo
Viestit: 3345
Liittynyt: 28 Elo 2009 15:49
Paikkakunta: Häme

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja sandman » 30 Marras 2016 20:44

Jaajo toi oman radio kannatuksensa vanhan menestysformaatin tueksi ja menestys on ollut melkoisen hyvää. Selväähän se on että maikkari pyrkii bumtsibum rebootilla samaan kuin nelonen miljonäärillä, eli ei Marcon dumppaus yllättänyt ollenkaan.

Sami Hedberg olisi ollut täydellinen valinta (jos nyt ei sopimusteknisiä asioita mietitä, mistä sen tietää minkälainen soppari hänellä nelosen kanssa on), hän olisi tuonut oman standup fanituksensa lisänä. Myös joku tubettaja, joista minä en tiedä mitään, olisi voinut olla kova ässä tähän saumaan, eikös niillä ole aika fanaattista fanitusta.

Ennustan että uusi bumtsibum tulee floppaamaan. Ei vetoa riittävästä vanhaan kannattajakuntaan eikä myöskään uuteen yleisöön.

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Yleistä keskustelua sarjoista

Viesti Kirjoittaja Evalds » 01 Joulu 2016 10:17

Smakia lukuunottamatta meikäläiselle nuo tyypit ovat ihan tuntemattomia.

Haetaanko tällä nyt sitten nuorempia katsojia ja ohjelmassa nähdään näitä nykypoppareita ja -räppäreitä?

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “TV-sarjat”