Operaatio Syysmyrsky
Re: Operaatio Syysmyrsky
Hyvä että sai jonathanikin varoituksen. Ihan yhtä pöhkö varoitus, kuin Pertinkin varoitus. Hyvä että edes tässä linja pitää.
aadeehoovee: 17p DosterMan – Uskon palkinto. Valo pimeydessä kun kaikki tuntui jo menetetyltä.
Re: Operaatio Syysmyrsky
Jonathanin ansaitusta varoituksesta. Oli luvatun linjan mukainen.
2-1 joukkuejako minusta ihan ok. Toi edes pienen mahdollisuuden joukkuehengen rakoiluun ja sitä kautta hermojen kiristymiseen, vaikkakin toistaiseksi näyttää menneen ilman ongelmia Jonathanin ilmoituttua vapaaehtoiseksi.
Toivottavasti veikalla on sen verran pilkettä silmäkulmassa, että myrskystä takaisin taloon selvinneille on luvasssa päivittäinen tikkari siihen asti kunnes saavat puhua syysmyrskystä muille tms. Oman rynnäkkötikkarin värinen tietenkin. Vielä parempi, jos se toimitettaisiin lukollisessa minitelineessä, josta sen saa omalla myrskyn aikaisella lukkokoodilla.
Edit: Tikkarin imeminen ja sillä hampaiden kolistelu mikrofonien kautta kuultuna olisi varmaankin rasittavaa kuunneltavaa, ehkä sen kestäisi pari päivää.

Rooma - ikuinen kaupunkiko?
Re: Operaatio Syysmyrsky
Kylläpä nyt BB simputtaa. Monennenkohan kerran nuo prinsiippilorut ja punnerrukset?
Re: Operaatio Syysmyrsky
Minä olisin samaa mieltä Andtenkin rikkoessa . Virheistä kaikille vaan rangaistukset . Luulin jo että BB olisi liian helläkätinen, mutta ei ollutkaan.warre1 kirjoitti:jos tekijänä olisi ollut anthe olisitte ihan eri mieltä.Humor kirjoitti:Oikein hyvä että BB nyt tekee mitä lupasi.
Re: Operaatio Syysmyrsky
Vähän kyykytystä syysmyrkyläisille, ihan hyvä. Kädet sahaamisesta jo kipeänä niin punnerrukset tekee takuulla hyvää. Jonathankin sanoi olevansa romuna. Andte selkeästi väsyessään meinaa alkaa humoristiseksi, ehkä sen tapa selvitä.
Ihan loistava ehdotus.Toivottavasti veikalla on sen verran pilkettä silmäkulmassa, että myrskystä takaisin taloon selvinneille on luvasssa päivittäinen tikkari siihen asti kunnes saavat puhua syysmyrskystä muille tms. Oman rynnäkkötikkarin värinen tietenkin. Vielä parempi, jos se toimitettaisiin lukollisessa minitelineessä, josta sen saa omalla myrskyn aikaisella lukkokoodilla.
“Don't cry because it's over, smile because it happened.”
― Dr. Seuss
― Dr. Seuss
Re: Operaatio Syysmyrsky
Jonathan voitti. Andtella ja Pertillä reput, eli helpoimman rankun valitsi. Ei saanut BB hajotettua toistaiseksi noiden ryhmähenkeä. Onhan tuo fiksua, jos puusavotta jatkuu, niin noi kaksi olisi kantaneet kuulia ja Jonathan olisi yksin joutunut puut tekeen. Tietenkin olisi voinut pistää noi myös häätöön, mutta eiköhän J:kin ole jo käsittänyt Talk Shown aikana, että Andtella tuntuu olevan kannatusta ja pelasi varman päälle, ettei saa vihoja niskoilleen. Juuri ennen koppiin menoa vielä puhuivat, miten tuo homma ei olisi onnistunut muiden talolaisten kanssa, kun siellä on niin paljon valittajia.
“Don't cry because it's over, smile because it happened.”
― Dr. Seuss
― Dr. Seuss
Re: Operaatio Syysmyrsky
Paljonkohan noi reput painaa ? ja taitaa olla kiviä sisällä
Re: Operaatio Syysmyrsky
hmmm.. näytti aika painavilta.liinun kirjoitti:Paljonkohan noi reput painaa ? ja taitaa olla kiviä sisällä
JuHu -
Re: Operaatio Syysmyrsky
Kyllä tuokin tehtävä, jossa oli muistettava maiden nimiä, tuli varmaan siitä Jonnan takertumisesta Bangladeshiin. Eli ei liene ollut alkuperäisessä käsikirjoituksessa.
Nyt näyttää olevan taas puusavottaa tiedossa.
Nyt näyttää olevan taas puusavottaa tiedossa.
Re: Operaatio Syysmyrsky
Onkohan Isoveli nyt oikein täyspäinen? Tuo painava reppu voi aiheuttaa nanosekunnissa loppuelämän vamman selkärankaan, jos väärä nostotyyli tai pieni horjahdus, niin son siinä! Painava saa olla joo, mutta hulluttelu toisen terveydellä ehdottomasti pois!!
Re: Operaatio Syysmyrsky
anteeks? mitä se nä nyt selität. tuskimpa tuotanto tommosia riskeja ottaa.freaknet kirjoitti:Onkohan Isoveli nyt oikein täyspäinen? Tuo painava reppu voi aiheuttaa nanosekunnissa loppuelämän vamman selkärankaan, jos väärä nostotyyli tai pieni horjahdus, niin son siinä! Painava saa olla joo, mutta hulluttelu toisen terveydellä ehdottomasti pois!!
JuHu -
Re: Operaatio Syysmyrsky
Niin, parempihan se on, että pidetään kaikki asukkaat vaan sängyissä aamusta iltaan, ettei kukaan ikävästi loukkaa itseänsä. Yksitellen voisivat käydä syömässä ja vessassa, mutta aina sponsorikypärät päässä kallovamman estämiseksi.freaknet kirjoitti:Onkohan Isoveli nyt oikein täyspäinen? Tuo painava reppu voi aiheuttaa nanosekunnissa loppuelämän vamman selkärankaan, jos väärä nostotyyli tai pieni horjahdus, niin son siinä! Painava saa olla joo, mutta hulluttelu toisen terveydellä ehdottomasti pois!!
Re: Operaatio Syysmyrsky
Vähän tylsä porukka tuolla syysmysrkyssä kun nauttii rankoita tehtävistä.
Olisi vaikka laittanut leikkimään barbeilla koko päiväksi, hajottanut noita paljon enemmän..
Ansaitsee kyllä minun kunnioituksen kun vapaaehtoisesti tuonne lähti ja kaikki saisi olla talossa finaaliviikolla.
Ensi viikolla kolmas rankka tehtävä ja Joni, Anna ja Tuija sekä Leyla ja Joonas sinne tehtäväpihalle päiväkausiksi kilpailemaan.

QL 2014: kakkonen on ykkönen.
- missmarple
- Peitonheiluttaja
- Viestit: 174
- Liittynyt: 25 Elo 2014 13:53
Re: Operaatio Syysmyrsky
Milloinkas SyMy loppuu? Tänään vai huomenna?
Re: Operaatio Syysmyrsky
On kyllä ollut aika pohjanoteeraus tämä syysmyrsky...
Re: Operaatio Syysmyrsky
Ajankohtaisempi kysymys on koska se alkaa?missmarple kirjoitti:Milloinkas SyMy loppuu? Tänään vai huomenna?
Re: Operaatio Syysmyrsky
Miten niin? Millaisen olisit tästä toivonut?Seepras kirjoitti:On kyllä ollut aika pohjanoteeraus tämä syysmyrsky...
Re: Operaatio Syysmyrsky
Kyllä myrskyn fyysinen työnteko ja ulkona olo on tehnyt tehtävänsä, musta noi on näyttäneet tänään melkoisen väsyneiltä. Luulen, että ensi yönä ne pistetään valvomaan, voi tulla uni silmään. Andte meinasi jo eilen illalla väsähtää nuotiolle.
“Don't cry because it's over, smile because it happened.”
― Dr. Seuss
― Dr. Seuss
Re: Operaatio Syysmyrsky
anteeks? mitä se ois pitäny olla? ihmisille annettii mahdollisuus vaikuttaa sinne annettaviin tehtäviin tms.seb kirjoitti:Ajankohtaisempi kysymys on koska se alkaa?missmarple kirjoitti:Milloinkas SyMy loppuu? Tänään vai huomenna?
JuHu -
Re: Operaatio Syysmyrsky
mitä ihmeen kidutusta vai mitä jotkut katsojat oikeen on odottanut kun haukkuvat liian helpoksi? olen melkoisen varma etteivät moiset valittajat itse olis pärjänneet tuolla.
kun täytyy muistaa että tuolla virheitä varoen ja BBn määräyksiä totellen olo on ihan eri asia kuin vastaava aika edes vastaavissa töissä vapaasti omalla tahdilla jossain metsässä.
kun täytyy muistaa että tuolla virheitä varoen ja BBn määräyksiä totellen olo on ihan eri asia kuin vastaava aika edes vastaavissa töissä vapaasti omalla tahdilla jossain metsässä.
-
- Puhuva pönttö
- Viestit: 1718
- Liittynyt: 22 Syys 2010 21:04
Re: Operaatio Syysmyrsky
Toivottavasti myrskyläiset pääsee huomenna pois ennen suoraa.
Jos tämä edes hu vielä loppuu
Jos tämä edes hu vielä loppuu
Re: Operaatio Syysmyrsky
kyllä loppuu kun kerran sanottiin että suoritetaan "kuuden päivän aikana"Vattihatti kirjoitti:Toivottavasti myrskyläiset pääsee huomenna pois ennen suoraa.
Jos tämä edes hu vielä loppuu