Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 83 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4  Seuraava
 Vuoden 2013 tykeimmät albumit! 
Kirjoittaja Viesti
BB4-asukas
Avatar

Liittynyt: 08 Loka 2009 12:12
Viestit: 145
Paikkakunta: Tyrnävä
Viesti Lähetetty: 21 Helmi 2014 11:56
Pitkästä aikaa seku seilailin täällä, ja pakko tulla oma Top3 viskaamaan tähän ketjuun kyllä itteki. Sen verta kovia lättyjä julkaistiin vuonna 2013.

TOP3-albumit vuodelta 2013:

3.
SOILWORK - LIVING INFINITE
Kuva

Göteborgmetalliskenen nykyinen ykkösnimi. Siinä missä Dark Tranquillityt ja In Flamesit ottaa musiikillisesti takapakkia, toinen noista aika tautisen rumasti jopa, pistää Soilworkin 2013 ilmestynyt tupla-albumi turpaan heti avausraidalla. Alkuperäisistä jäsenistähän Soilworkissa on enää Björn "Speed" Strid, sekä takaisin kamariorkesteriin 2008 tullut kitaristi Peter Wichers. Ja nyt näyttäisi, että soitto on hioutunut yhteen bändiläisten
kesken. Ja että Soilwork kuulostaa niin perhanan tuoreelta!

Kyseessä on siis Soilworkin 10. albumi, ja vasta nyt omasta mielestäni Soilwork iskee pöytään sen, mitä siltä on kymmenen albumin verran odotettu. EHJÄN kokopitkän tuotoksen. Ja mikä parasta, Björnin ääni on kuin viini, tuntuu vain paranevan mitä enemmän ikää tulee. Soitto on napakkaa ja biisit toimivat kerta toisensa jälkeen. Jos et ole vielä tähän ruotsalaisorkesteriin tutustunut, nyt on aika!

Soilwork iski aika kovat pohjat julkistaessaan albuminsa alkuvuodesta 2013, ja ajattelin piteleväni vuoden albumia kädessäni jo helmi-maaliskuun vaihteessa. Vaan ei, kaksi tuli ohi. Toinen niistä kuukauden sisällä, ja se albumi on ykkösenä tällä listalla.

Alla olevana kappaleena toimii siis avausraita Spectrum of Eternity. Muita varsin suositeltavia kipaleita levytä ainakin Rise Above The Sentiment, Whispers And Lights, This Momentary Bliss sekä hieman hidastempoisempi Owls Predict, Oracles Stand Guard.





2.
WOLFHEART - WINTERBORN
Kuva

Suomalaisen metalliskenen monitoimimies ja työmyyrä, Tuomas Saukkonen, otti ja heitti Before The Dawnin, Black Sun Aeonin, Dawn Of Solacen, RoutaSielun sekä The Final Harvestin ns. romukoppaan, ja yhdisti musiikilliset lahjansa yhteen tuotokseen, joka sai nimekseen Wolfheart.

Vanhan bändin tuhkista nousikin sellainen jysäys, ettei paremmasta väliä! Winterbornissa on todellakin jokaisesta bändistä parhaat otettu päältä, ja "lyöty kaikki munat samaan koriin". Jokseenkin parhaiten tämän levyn tunnelmat tuovat esiin viimeisen Breathe-kappaleen viimeiset sanoitukset.

"Vaikka aurinko jo nousi
Ja valossa kylpee maa
Jää minussa ei murru sillä sisälläni on vain
Pimeää ja kylmää."

Levy on omaan korvaan täydellinen kuvaamaan, millaista on talvi, kylmyys, jää, lumi sekä pimeys. Puhtaat laulut ovat jääneet tuhkiin, ja tällä levyllä kuullaankin vain Saukkosen murinaa. Joka ei minusta ole ollenkaan huonompi asia. Olen aina arvostanut Tuomaksen murinaa yhtenä planeettamme hienoimmista. Ja tällä levyllä Tuomaksen murinat on komeampaa kuin yhdelläkään aikaisemmalla levyllä! Soitto on jälleen kerran laadukasta tekemistä, ja multi-instrumentalisti Saukkonen sai omaan soitantaansa raikkaan tuulahduksen Mika Lammassaaren (Eternal Tears of Sorrow) kitarasooloilla useampaankin kappaleeseen. Lammassaari kuuluu jatkossa myös live line-upiin Wolfheartissa.

9 kappaletta, lähes 50-minuuttia kestävä debyyttialbumi sopi loistavasti joulu-tammikuun pimeisiin aikoihin, ja hyvin on kestänyt helmikuun ja alkukevään kovan soittorääkin allekirjoittaneen soittimessa. Ja uskallan väittää, että vaikka kesät tämä levy varmaan löytää itsensä hyllystä, niin syksyllä tämä levy on taas päivittäisessä kuuntelussa. Joka kerta tästä löytyy uusia koukkuja ja yksityiskohtia biiseistä, ettei tähän ole kyllästynyt, kuten normaalisti "tehosoitettuihin" albumeihin. Toisaalta, levy saattaa nimenomaan vaatiakin useamman soittokerran, ennen aukeamista täyteen kukkaansa. Vaan kun se tapahtuu, on se veret seisauttavan kaunis ja, noh, kirkas, vaikka "pimeästä" levystä onkin kyse.

Loppuun vielä siteeraus Imperiumin tekemästä arvostelusta:
""Winterborn on Suomen kenties lahjakkaimman raskaan musiikin tekijän tähän saakka vaikuttavin levy"

Allapa olisi sitten albumin kolmosraitana toimiva, eeppisen sellon sisältävä Routa pt.2, jonka nostan omaksi suosikikseni tältä levyltä. Jos muita kappaleita pitäisi nostaa esille tästä, niin avausraita The Hunt, sekä päätösraita Breathe. Winterborn on kuitenkin albumi, jossa ei ole yhtään heikkoa kohtaa, joten rohkeasti koko levy kuunteluun.





Ja se numero 1, jonka löysin, vähän yllättäenkin jo tältä listalta.

1.
Killswitch Engage - Disarm The Descent
Kuva

Ensinnäkin, osasin odottaa että Riston listalta tämä levy tulisi löytymään, mutta että Ristonkin mielestä vuoden kovin levy? Noh, pakko sanoa, että loistava valinta ;)

Noh, lähtökohdat eivät oikein olleet otolliset tätä levyä odottaessa. Tutustuin KSE:hen Howard Jonesin aikana, ja se oli nimenomaan Howard, joka minut tähän orkesteriin sai ensisilmäyksellä ihastumaan. Pidin Howardia jossain vaiheessa metallimaailman parhaana puhtaann laulun laulajana, ja rääkyminenkin kehittyi ajan kuluessa tasaista vauhtia, että siitä tuli jopa paikoin erinomaisen kuuloista.

Kuitenkin, The End of Heartache-levyn jälkeisillä äänityksillä taso laski karmeasti, kaikesta tuli ennalta-arvattavaa ja junnaavaksi, ehkä jopa itseään toistavaksi. Howard alkoi livenä kuulostaa väsyneeltä ja laiskalta, vähän koneelta. Tarkkaa tekemistä, josta puuttui kuitenkin sisältö. Noh, loppupeleissähän Howardilla todettiin 2. luokan diabetes, joten siinä se Howardin osalta ollut väsymys.

Siinä vaiheessa, kun Howardin poisjäämisestä ilmoitettiin, tuli joku etiäinen, että Jesse palaa takaisin. Aloin tutustua alkuperäisen miehistön tekemään musiikkiin tarkemmin, ja pelonsekaisin tuntein odotin Jessen paluuta mikin varteen. Tiesin, että Jesse tuo raakuutta kyllä lisää, mutta muutaman livekeikan youtubesta katsoneena 2010-luvulta, jossa Jesse on käynyt vetämässä My Last Serenaden, noh, se kuulosti usein aivan hirveältä. Se raivo ja sekamelska jos yhdistettäisiin samankaltaisiin biiseihin kuin Starring Over, The End of Heartache, The Element of One, jotka ns. radiohittibiiseiksi voisi kuvailla, olisi aivan kauhean kuuloista. Näin ajattelin. Mutta...

Se, mihin nämä jätkät jäivät 11 vuotta taaksepäin Alive or Just Breathing-lätyllä, jota pidän nykyään vallan loistavana plattana, saa Howard-ajan jälkeen jatkoa. Biiseissä ei ole sitä radiohittikoukkua, kuten Howardin aikana oli tapana. Bändi sai Jessen liityttyä takaisin uskomattoman määrän virtaa, jonka Howardin väsymys taisi saada kadoksiin.

Heti avausraita, The Hell in Me, pistää blastillaan ja Jessen KEHITTYNEELLÄ karjunnalla sydämen nousemaan kurkkuun. Jesse is back, likaisempana ja raaempana. Puhtaat osuudetkin kuulostivat heti tuoreilta, ja tätä Jesse on kyllä reenannut ja kovaa. Bändi takana soittaa tiukemmin ja raivokkaammin kuin kenties 11 vuotta taaksepäin. Ja nyt puhutaan vain avausraidasta. Mitä tulisikaan vielä vastaan, kun Special Editionissa on 12 raitaa, 2 bonusta, ja 2 livevetoa.

Beyond The Flames, The New Awekening ja In Due Time jatkavat sitten melodisemmalla mallilla, joista Beyond The Flamesissa kuullaan jopa hieman göteborgiskeneen yhdisteltäviä tilutuksia. The New Awekening oli toinen julkaisu youtubeen orkesterilta, ja ensimmäinen oli sinkkuna ja videona julkaistu In Due Time. Molemmat ovat rakenteellisesti semisti samalla kaavalla kulkevia biisejä, vaikkakin erilaisia ovatkin. In Due Timessä tulee mielestäni loistavasti esiin Jessen paluu, ja siinä esitellään loistavasti, mitä Jesse nykyään on, bändin ehkä jäädessä hieman taemmas. Ainoa biisi, jonka voisi sanoa olevan radio soitettavaa materiaalia.

A Tribute To The Fallen oli muutaman kuuntelun jälkeen oma suosikki koko levyltä, eikä vähiten kitaroiden takia. Kitarasoolon jälkeen olin aivan koukussa tähän biisiin, vaikkakin nykyään pidän tätä melkein sinä "levyn heikoimpana lenkkinä".

Turning Point on nykyään elämäni tärkein ja SE fiilisbiisi. Jyräävät kitarat, Jessen karjuminen, ja kertosäkeen sanoitus tekee tästä aivan tautisen kovan biisin. Tietty tuohon sanoitukseen tuo oman mausteensa henk.koht. elämä, josta tekin aikoinaan pystyitte lukemaan Seiskan sivuilta. Ulosottovelat, jotka sain 6.1.2014 hoidettua kokonaan pois. Tämä biisi raikasi aikaansakin lujaa tuon kuittauksen jälkeen.

"This is the turning point the rising of the tide
No fear inside
This is the change that takes the suffering away
No more wasting time"

Levyn ehkä hienointa antia on tämän kappaleen viimeinen kertosäe. Tautisen kaunista kuunneltavaa.

All We Have, You Don't Bleed For Me, The Call ja No End In Sight ovat järjestyksessään loistavasti. Jokainen biisi nostaa itseään toinen toistaan korkeammalle, ja varsinkin The Call on levyn mielenkiintoisimpia rykäisyjä. En tiedä onko se hyvä vai huono, että oma emäntäkin pitää siitä biisistä. All We Have ja You Don't Bleed For Me ovat hieman helpompaa kuunneltavaa, jonka jälkeen The Call ja No End In Sight nostavat mielenkiintoa entisestään. Jonka jälkeen tulee se "pakollinen slovari", josta yleisesti olen pitänyt kaikista vähiten KSE:n historiassa.

Always on jäätävä slovari. Eikä sen jäätävyyttä vähennä vallan loistava musiikkivideo. Tähän on saatu kirjoitettua niin koukuttava tarina, ja Jessen laulaminen saa jälleen uuden ulottuvuuden tässä biisissä. Kun ensikertaa kuulin tämän, tuli heti mieleen, että tässä kerrotaan täysin omasta elämästä ja omista kokemuksista. Kylmiä väreitä aiheuttava kappale.

Time Will Not Remain on viimeinen "normibiisi", ja kylläpä on kaikkeudessaan taas loistava kipale. Adamin kitarakikkailut tuovat hymyä huulille, Jesse antaa jälleen palaa viimeistä päivää, ja kertosäe on koukuttava. Loistava lopetus albumille, mutta vielä ne bonus trackit ja livevedot.

Blood Stains ja Slave To The Machine hoitavat bonus biisien virkaa Special Editionilla. Blood Stains aloittaa, ja näyttää, että varastossa on laajuutta. Tempon vaihdot, jyrääviä kitaroita, tiluttelua, kliiniä ja karjuntaa, lihaksissa tuntuvaa rummutusta. Olisin valinnut jopa normaalille albumille. Slave To The Machine taas on bonuksesi komea, ja vaikka väliosa kahden minuutin kohdalla onkin loistava, en itsekään tätä olisi levylle laittanut. Bonuksena sopii, mutta jää muiden biisien ulkopuolelle.

Liverykäisyinä toimivat Numbered Days sekä My Curse. Numbered Daysissä kuulee, kuinka tautisesti bändi on saanut virtaa, ja minkä määrän raakuutta Jesse on tuonut. Ja sen, ettei se live ole Jessen kanssa mitään sekamelskaa ja yliampumista.

My Curse, tuo Guitar Herosta tuttu ränkytys. Ns. Howardin biisi, jossa kliineissä pitää päästä korkealle, joka eräänlainen Howardin tavaramerkkikin. Jesse ei lähde apinoimaan Howardia, vaan vetää omaan tyyliinsä kähellä huudollaan tämän homman kotiin hanskan kädessä.

Disarm The Decent on erinomainen metalcore-levy. Se on yhtyeen ehdottomasti nopein levy. Raivokas soitto, energia, likaisuus ja soundien ei niin kova tuunaaminen nosti Killswitch Engagen takaisin sinne missä se oli. Pelkäsin bändin hiipumisen olevan lopullista, ja ettei Jesse tuo tarvittavaa bändiin. Kuinka väärässä olinkaan. Bändi on kuin uudelleen syntynyt, ellei ihan sitä, niin ainakin 11 vuotta nuorempi.

Alla musiikkivideot In Due Time sekä Always, että oma suosikkini Turning Point kahden youtubecoveristin ränkyttämänä, mutta biisi kuuluu taustalla.



_________________
K*sista hommaa on munuaisen duuni -Riku Rantala


21 Helmi 2014 11:56
Profiili
Pääohjaaja
Avatar

Liittynyt: 10 Loka 2010 15:08
Viestit: 5221
Paikkakunta: JKL
Viesti Lähetetty: 21 Helmi 2014 12:20
numppi :tu

Hienoa että en ole ainut joka on ihan fiiliksissä tuosta Disarm the Descentistä. Olisinpa ite saanut ilmaistua fiilikseni samanlailla kuin tuossa ylläolevassa tekstissä.

_________________
:)


21 Helmi 2014 12:20
Profiili
Diktaattori
Avatar

Liittynyt: 27 Marras 2010 16:04
Viestit: 6054
Viesti Lähetetty: 03 Maalis 2014 00:08
Doddi, taas ollu sen verran taukoa tän kans, et eiköhän rykästä loppuun. Kaikki 5 seuraavaa tuloo siis nyt justiinsa. Yhtään enempää en tätä pitkitä. Pahoittelen etukäteen, jos löytyy täysin ympäripyöreetä ja mitätöntä tekstiä (ja liian vähän perusteluja yms jne tjtn). :D

15. Céline Dion - Loved Me Back To Life
14. Icona Pop - THIS IS... ICONA POP
13. Britney Spears - Britney Jean
12. Sini Sabotage - 22m2
11. Demi Lovato - Demi
10. Jannika B - Kaikki rohkeus
9. Lindsey Stirling - Lindsey Stirling
8. Lady Gaga - ARTPOP
7. Jenni Vartiainen - Terra
6. Sanni - Sotke mut


5. Girugamesh - Monster
Image

Uusi tuttavuus. Tiesin bändistä etukäteen, mutta jrockin enemmänkin tullessa musalistoilleni kuunneltavaksi, otin myös Girugameshin käsittelyyn. Tykkäsin aivan mielettömästi ja myös tämä uusi albumi on vallan mainio.

Parhaimpiin biiseihin kuuluu ylivoimaisesti Voltage, mutta muuten on hankala valita seuraavaksi parasta.

4. Krista Siegfrids - Ding Dong
Image

Kristaan tuli tutustuttua VoFin kautta. Tykkäsin Kristasta siinä, tykkäsin Ding Dongista ja koko albumista muutenkin. Todella hyvä menoalbumi, mikä sisältää kuiteskin yhden rauhallisen biisin. Can you see me? onkin yksi albumin parhaimpia biisejä ja tän tyylinen musa on Kristalle omiaan ja todellakin more is more.

Parhaat:
1. Amen
2. Can You See Me?
3. Money

3. YOHIO - Heartbreak Hotel
Image

Melodifestivalenin kautta tutustuin tähän jäbään ja kovasti se Heartbreak Hotel kolahti. Kauaakaan ei tarvinu miettiä, että ostanko levyn vai en. Jokainen biisi toimii, eikä yhteenkään oo tarvinu kyllästyä. (Okei Himlen är oskyldigt blå on vähän hiinähiinä onko se liian epäsopiva) En oo oikein koskaan tykänny örinästä biiseistä, mutta INNOCENCE ei kuulosta sekään yhtään huonolta. Melodifestivalen 2014 osallistumisensa myötä uusi sinkku To The End on myös varsin loistava ja odotankin jo uutta albumia Yohiolta.

Parhaat biisit:
1. Heartbreak Hotel
2. REVOLUTION (sekä enkuksi, että japaniksi)
3. ON THE VERGE

2. LM.C - B-Side BEST!!
Image

Myöskin uusi tuttavuus. Kuuntelin ensin Spotifystä, minkä jälkeen hankin LM.C:n albumit Strong Pop ja Super Glitter Loud Box. Molemmat ollu erittäin kovassa kuuntelussa ja tämä uusin albumi myöskin. Toimii ainakin mun korviin loistavasti, jokainen biisi on omalla tavallaan erilainen.

Parhaimpiin kappaleisiin kuuluu @FUNNY PHANTOM@ ja Haunted House make a Secret.

1. D - The Bloody Rose
Image

D:hen olen myös tutustunut viime vuoden puolella. D kuitenkin kiilasi kärkeen, koska yhtäkään biisiä en ole skipannut vaan ahnaasti yrittänyt etsiä lisää. Kaikkein paras biisi tällä kokoelma-albumilla on mielestäni Der König Der Dunkelheit, mutta ei ne muutkaan huonoja ole. "Harmikseni" tältä albumilta ei löydy Namonaki Mori No Yumegatari:a, mikä on yksi lempparini D:ltä, mutta ei muuta kuin lisää albumeja ostelemaan. Tän lisäksi olen jo saanut käsiini The Name of The Rose -albumin, mistä löytyi lisää monta hyvää tuttavuutta.

Siinä on mun listan viimoset viisi. Huvittavinta ehkäpä, että vaikken noista jrockareiden sanotuksista mitään ymmärräkään, niin silti se kuulostaa parhaimmalta.

_________________
That damn fox!

Kuva


03 Maalis 2014 00:08
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 04 Maalis 2014 21:57
Johan se onkin viipyny mutta kun lupasin niin minähän sen lupauksen pidän. Kuten Ristolainen jo sanoikin, vuosi 2013 oli kovaa tavaraa musiikkirintamalla. Tuli kuunneltua laajalla säteellä kaikennäköistä, uin eri genrevesissä kuin vanha kuha. Löytyi hyviä levyjä ja oli siellä paskojakin mukana. Löysin myös kaksi lajityyppinsä klassikkoa joista toinen oli täysin uusi orkesteri minulle ja toinen melkein uusi. Ne sitten myöhemmin. Olen aika 'kaikki käy kunhan se on hyvää' musiikin suhteen mutta kyllä sieltä lopulta yksi lajityyppi näköjään on taas useamman levyn voimin noussut listalle.

Päätin jo hyvissä ajoin, että se on 20 levyä, eikä yhtään enempää vaikka kuin tekis mieli. Kun aloin tekemään tätä niin 9 ensimmäistä levyä löytyi helposti (ne eivät lopulta ole top 9) ja aika nopeaa tuollaiset 16 levyä löytyi mutta sittenhän oltiinkin kusessa. Niihin neljään viimeiseen paikkaan oli useampia laatujulkaisuja tarjolla mutta pidin pääni, pitipähän ihan sitten rankoa ja karsia kunnolla. Tuolta Riston listalta Protest The Hero ja Deafheaven pyöri ihan viimeiseen asti karsintakarkeloissa. Numpin listallakin ollut Soilwork oli vielä lähempänä. Järjestystä ei kannata liikaa tuijottaa, ykkönen ja kakkonen on ykkönen ja kakkonen mutta muuten noissa sijoissa on heilumavaraa pari sijaa suuntaan ja toiseen.

20. Tuomari Nurmio – Dumari & Spuget

Image

No mennään tällä vaikka Dumari & Spuget kokoonpanon nimikkolevy sisältääkin vanhoja biisejä (tosin uusiksi big band tyyliin sovitettuna). Nurmion koko tuotanto on minulle tuttu ihan sieltä 70/80 –luvun klassikoista asti. Nurmio ei ollut aikoinaan tyytyväinen esikoisalbumiinsa (kaikkien aikojen suomalaiseksi rock –levyksi valittuun) Kohdusta Hautaan koska se ’svengasi liikaa’. Ilmeisesti vuodet ovat särmiä hioneet koska Dumari ja Spuget nimenomaan svengaa.

Laulut hoidetaan ’Stadin slangilla’ ja kukapa muu tekisi sen yhtä uskottavasti? Elämää on nähty. On itse asiassa ihan hauskaa yrittää keksiä mitä kappaleessa sanotaan, suurin osa on helppo kääntää Ouluksi, mutta menee sieltä välillä jotain ohikin. On myös hämmästyttävää millä tasolla Nurmio operoi suomalaisella musiikkikentällä. Levy on miehen paras vuosiin ja kun diskografiaa katselee niin eipä siellä kyllä kovin paljon ruostetta ole suomenkieliseen tuotantoon eksynyt. Vaikka mukana on vanhoja kappaleita, tekevät uudet biisit tästä erinomaisen kokonaisuuden. Jos miehestä ei ole aikaisemmin pitänyt niin tuskimpa tämäkään levy saa päätä käännettyä. Ehdottomasti yksi vuoden kuunnelluimpia levyjä, varsinkin Spiidi Pirinen on noussut kaljotteluissa esille.

Jos haluaa kuunnella niin Sniidu Friidu on levyn parhaimmistoa, ja onhan siinä mukana Nurmion tavaramerkki eli ’käännetty komppi’. Kevyesti kieliposkella vedetty räbäytys Dumari (vanha biisi) hymyilyttää yhä. Siinä on kaikenmaailman Cheekeille ja muille pelleille riimittelyn mallia. En tiedä mikä miehessä kiehtoo mutta aina kun sieltä julkaisua pukkaa niin tulee kuunneltua. Persoona, karisma, omalaatuisuus, vittupäisyys ja kumartelematon asenne ehkä. Tosin Dumarin tajuaa parhaiten vasta pienillä klubikeikoilla kun se sen ihme laatikkokitaransa kanssa räimii biisit milloin mihinkin muottiin. Suosittelen lämpimästi, yksi parhaimmista sooloartisteista joita olen livenä nähnyt.

19. Still Corners – Strange Pleasures

Image

Törmäsin sattumalta Greg Hughesin ja Tessa Murrayn musiikkiprojektiin. Greg soittaa, sovittaa ja tuottaa, Tessa laulaa. Levy on kevyttä poppia kone- ja soitintaustoilla. Koneita ei onneksi ole käytetty liikaa vaan juuri sopivasti, olen pääosin instrumenttien kannalla. Levyn avauskappale The Trip antoi odottaa enemmän mutta osittain levy jää vähän tasapaksuksi ja muutamat kappaleet on unohdettu samantien kun ne loppuvat. Tessalla on kivan eteerinen ääni joka sopii bändin äänimaailmaan.

Strange Pleasures on helppoa ja aivotonta kuunneltavaa. Sellainen toimii tiettyinä hetkinä. Sen enempää ei taida tähän hätään irrota. Levyn paras biisi on ehdottomasti jo mainittu avauskappale The Trip.

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


04 Maalis 2014 21:57
Profiili
Pääohjaaja
Avatar

Liittynyt: 10 Loka 2010 15:08
Viestit: 5221
Paikkakunta: JKL
Viesti Lähetetty: 15 Huhti 2014 19:02
Meinasikko aadeehoovee jatkaa tota listaas joskus t. kiinnostunut

_________________
:)


15 Huhti 2014 19:02
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 15 Huhti 2014 21:37
Meinaan, arvoisa tirehtööri, kunhan kerkeän kirjottaa. En tee tätäkään vasemmalla kädellä, mulla on vaan ollut ihan hirveästi menoa ja meininkiä. Lista tulee valmiiksi ja on hyvä.

t: adhv

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


15 Huhti 2014 21:37
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 28 Huhti 2014 22:02
18. Spiritual Beggars – Earth Blues

Image

Kaveri oli jo pitkään houkutellut tutustumaan Spiritual Beggarsin musiikkiin. Olin lähdössä junailemaan ja näin orkesterilta tulleen uuden albumin sopivasti. Meininki on Hard ja Rock. Tällaisessa ’perus kitararockissa’ on vaan jotain niin hienoa kun se tehdään tyylillä. Riffit toimii, soolot on upeita ja Hammondit soivat komeasti. Loistava rock –levy vähän sellaiseen Deep Purple henkeen. Wikipedia tosin sanoo orkesterin olevan Stoner Metal –yhtye, mutta väitän tämän levyn olevan lähempänä wanhan kunnon 70/80 –luvun hard rockia.

Toinen 70/80 –luvun vaihteen retroa tänä vuonna julkaissut Black Trip (Goin’ Under) vaikutti enemmänkin hyvin toteutetulta matkalta sen ajan musiikkiin. Spiritual Beggars sen sijaan kuulostaa enemmän omalta bändiltä tyylikkäästi esikuville kumartaen. Levy on hyvin tasapainossa eikä sisällä yhtään huonoa kappaletta. Muutama veto kuitenkin erottuu edukseen: Dead End Town, Hello Sorrow ja Sweet Magic Pain (Soolo!). Näyttää olevan tarjolla myös koko Earth Blues.

17. Steven Wilson – The Raven That Refused to Sing and Other Stories

Image

Sitten proggeiluun. Parhaiten tunnen miehen Blackfield -yhtyeestä mutta myös joitain Porcupine Treen tuotoksia on tullut kuunneltua. Kuten tyylilajiin kuuluu, levy aukeaa hitaasti. Ensimmäisellä kuuntelukerralla jää mieleen ainoastaan yksi vuoden parhaista kappaleista Drive Home ja muutamia yksittäisiä kohtia muista kappaleista. Kuten tyylilajiin kuuluu, levy avautuu jokaisella kuuntelukerralla enemmän ja mukaan tarttuu toinen hieno kappale The Holy Drinker ja lisää hienoja yksityiskohtia. Sitten se kääntöpuoli, useamman kuuntelun jälkeen levyllä huomaa olevan hienojen osuuksien välissä tyhjänpäiväisiä kikkailukohtia kappaleita pidentämään, kuten tyylilajiin kuuluu. Kantani onkin, progeilu on ok, kunhan se on perusteltavissa.

Soittaminen toimii, varsinkin kitaristi Guthrie Govan tekee vakuuttavaa jälkeä ja muutenkin ammattimiehiä on studioon raahattu. Drive Home soolo on hieno, bassoissa on kivaa koukkua pitkin levyä ja erikoisemmat soittimet toimii pääosin. Huonona puolena turha pitkittäminen ja ajoittain levyllä tuntuu olevan tyhjäkäyntiä. Steven Wilson on tälläkin levyllä parhaimmillaan kun hän bändinsä kanssa keskittyy soittamiseen. Kappaleet ovat sen verran kieroja ja yksilöllisiä, että mikään yksittäinen kappale ei oikein levyä kuvaa mutta jo pariinkin kertaan mainittu Drive Home kannattaa ehdottomasti kuunnella ja video katsella.

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


28 Huhti 2014 22:02
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 13 Touko 2014 22:30
16. Seamus – Always / Never

Image
Mukava pop –levy. Eniten pidän levyn kotikutoisesta olohuonetunnelmasta. Levy kuulostaa siltä, ettei sitä ole äänitetty studiossa vaan olohuoneessa punaviinia nauttien ja rennosti soitellen. Toinen yksityiskohta levystä on rumpusoundi josta pidän syystä tai toisesta todella paljon. Tällainen kevyt instrumenttipoppi menee yleensä kertakuulemalla pois listoilta mutta tämä meni vakiokalustoon 'kun raskas on liian raskasta'. Rohkea veto bändiltä ottaa kieleksi englanti täällä maan pienillä markkinoilla. Bändin nimen olin kuullut joskus, ja luultavasti biisejäkin muutaman, mutta tämän levyn perusteella kuuntelin myös kaksi aiempaa tuotosta. Always / Never on näistä ehdottomasti paras, mukavan rentoa ja kevyttä poppia. Kevätmusiikkia!

Levyn paras kappale on ehdottomasti Honey, We’re Way Too North mutta sen saatte etsiä kukanenkin itse.

15. Nosound – Afterthoughts

Image

Tiesin jo etukäteen, että tästä levystä on vaikea kirjoittaa. Otan tässä vaiheessa käyttöön musiikkigenren ’taidemetalli’, jota käytän aika löyhästi ja kuuntelen paljon. Nosound on tämän lokeron sieltä kevyemmästä päästä eikä Afterthoughts tuo mitään poikkeavaa tuotantoon, hidasta ja rauhallista fiilistelyä. Bändi tulee Italiasta ja laulajalla Giancarlo Erralla on aksentti sen mukaan mutta ei häiritsevällä tavalla. Loistavaa musiikkia rauhoittumiseen ja Zygerölle oletettavasti tuttu bändi.

Levyltä voisi poimia vaikka kappaleen Wherever You Are ja siitä saakin aika hyvän kuvan kuin tylsästä levystä on kyse.

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


13 Touko 2014 22:30
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 22 Touko 2014 12:30
14. Cult of Luna – Vertikal

Image

Vielä vuosienkaan jälkeen en oikein tiedä mitä olisin mieltä orkesterista nimeltä Cult of Luna. Pidän ja en, kyseessä on kuitenkin vaikeasti lähestyttävä ja erikoinen taidemetallibändi lajityypin raskaammalta puolelta. Bändi tarvitsee tietyn fiiliksen jotta siitä voi nauttia. Hölmö kaverini sanoi kerran, että Cult of Luna on kuin maalin kuivumista kuuntelisi mutta siitäkin saa näköjään kiksejä. Kyseessä on teemalevy (joista jostain syystä pidän) ja kuten muutkin bändin levyt, se vaatii kuuntelemista ja keskittymistä eikä sovellu taustamusiikiksi. Ainakin itseä alkaa outo, junnaava ja ahdistava kitaravalli&efekti -kombinaatio lähinnä ärsyttämään mikäli se ’vain soi’. Sitten oikeassa fiiliksessä levyssä on jotain todella hienoa, levylle on pystytty luomaan tunnelma johon uppotuu täysin.

Levy itsessään on hyvä, mutta tuskin olisi näin korkealla ilman Vicarious Redemption -kappaletta. Himpun verran vajaa parikymmentäminuuttinen tuotos on yksi lajityyppinsä parhaita, mahtava alun huminoista ja kilkatuksista kasvava kappale. Teemalevylle poikkeuksellisesti kappale toimii myös irrallisena kappaleena. En linkkaa mitään, ette tykkää, älkää kuunnelko.

13. Lightning Dust – Fantasy

Image

Lightning Dust on Black Mountain –yhtyeessä vaikuttavan kaksikon sivuprojekti. Black Mountain ei yhtyeenä kiinnosta mutta Lightning Dust sen sijaan on kuulunut kuunteluvalikoimaan edellisestä Infinite Light (2009) levystä asti. Ei bändi edellisilläkään levyillä paljon soittimia taustalla käyttänyt mutta nyt on vedetty nahkatkin pois ja levyä voisi kuvata sanalla ’minimalistisuus’. Fantasylla instrumenttejä on heitetty nurkkaan ja pääosin kone-efekteillä tehdyt taustat ovat hyvin yksinkertaisia sekä melodialtaan että tahditukseltaan. Laululle jää siis erittäin iso ja merkittävä tehtävä täyttää tyhjiö ja siihen aukkoon Amber Webberin ääni sopii erinomaisesti. Fantasyn parhaimmat palat ovat ehdottomasti levyn rauhallisimmat kappaleet Moon ja Agatha. Levy ei ehkä ihan yllä edeltäjänsä tasolle, siitä puuttuu nopeampaa poljentoa, mutta luulis miellyttävän niitä joiden viime vuoden listalta Lana Del Reyn levy löytyi. Tai sitten ei.

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


22 Touko 2014 12:30
Profiili
Pääohjaaja
Avatar

Liittynyt: 10 Loka 2010 15:08
Viestit: 5221
Paikkakunta: JKL
Viesti Lähetetty: 25 Touko 2014 15:02
Ainoastaan tuon Seamusin levyn oon noista adhv:n tähän mennessä listatuista lätyistä kuunnellut. Ehkä kuuntelen nuita muitakin joskus kunhan saisin aikaiseksi.

_________________
:)


25 Touko 2014 15:02
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 10 Kesä 2014 21:16
12. Death Hawks – Death Hawks

Image

Nyt ollaan jännän äärellä. Mitenkähän tätä luonnehtisi.. instrumentaalivetoista hienoilla kitaroilla ryyditettyä, ajoittain jopa psykedeelistä, rituaalimusiikkia? Taustoista tulee mieleen intiaanit. Siinäpä lähtökohdat sangen omaperäiselle menolle. Levyä voisi kuvata sanalla yllätyksellisyys, kappaleet tuntuvat varsinkin ensimmäisillä kuuntelukerroilla menevän ihan eri polkuja kuin olettaisi ja jokin outo koukku jokaisessa biisissä tuntuu olevan kun niihin uppoutuu huomaamattaan. Se, että kappaleista löytyy koukkua, on sangen outoa, sillä ne ovat paljolti toistoa ja samaa sävelkulkua. Mutta toimiihan sekin kun sen tekee riittävän hyvin. Levy on myös sangen lyhyt, 35 minuuttia, joten se tulee yleensä kuunneltua pariin kertaan läpi ja ehkä yksi syy levyn otteeseen on nimenomaan pituus. Yksi vuoden kovimpia yllättäjiä. Levyn päättävä Black Acid nitoo aika hyvin yhteen mistä tässä levyssä on kysymys.

11. Amendfoil – Skyline Escape

Image

Koska bändin kohdalla lokerointi on vaikeaa, todetaan Amendfoilin olevan metallia. Mielenkiintoinen bändi, pojat säveltää, sanoittaa, äänittää, tuottaa ja sovittaa kappeleensa itse. Myös kansitaiteet ja muu kuvitus on bändin jäsenten käsialaa. Soittavatpa he vielä itse rakentamillaan soittimilla joten meininki on aika tee-se-itse. Kappaleissa on koukkuja ja vaihdoksia riittämiin mutta mistään hirveästä progeilusta ei voida puhua vaan ollaan lähempänä suoraa metallia. Välillä liikutaan jopa radiotaajuuksille sopivissa melodioissa.

Omaan makuun levy on vähän huonosti kasattu. Alku on hyvä ja viimeiset kolme kappaletta omaan korvaan loistavaa tavaraa mutta levyn keskivaihe on vähän tasapaksua. Siitä tuleekin yleensä kelattua muutama kappale jos levyä kuuntelee. Kovan debyytin ovat pojat vääntäneet ja laulaja/kitaristi Lassi Mäki-Kala menee heittämällä tämän maan eturivin metallilaulajien joukkoon. Menometallia menoiltaan menojuoman kanssa nautittuna.

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


10 Kesä 2014 21:16
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 11 Kesä 2014 20:58
20. Tuomari Nurmio – Dumari ja Spuget
19. Still Corners – Strange Pleasures
18. Spiritual Beggars – Earth Blues
17. Steven Wilson - The Raven That Refused to Sing and Other Stories
16. Seamus – Always / Never
15. Nosound – Afterthoughts
14. Cult of Luna – Vertikal
13. Lightning Dust – Fantasy
12. Death Hawks – Death Hawks
11. Amendfoil – Skyline Escape


10. BLIKSEM – Face the Evil

Image

Onko tämä nyt speed vai thrash metallia, joka tapauksessa nopeampaa menometallia. Hollantilaisbändin debyytissä on imua. Riffeissä on riittävästi koukkua, bassokuviot toimii ja omaan makuun rummut on mukavan laiskat taustalla ja hyvin äänitetyt eikä mitään hirveää tykitystä. Mitään uutta ja mullistavaa bändi ei tuo genrelokeroon mutta mutta.. näillähän on muija laulamassa! Tämä ei ole mikään sukupuolikysymys, mutta pitää olla persoonallinen ja riittävän räkäinen ääni naiseksi, että tällaista musiikkia pystyy vetämään (uskottavasti). Ja sellainen Peggy Meeussenilta löytyy.

Levyssä on mukavasti vaihtelua eikä puudutus iske kesken levyn, kuten usein omalla kohdalla käy tämän tyylin kanssa. Nopeamman tikkauksen välistä löytyy melkein Black Sabbath henkistä hitaampaa riffittelyä. Erinoimainen levy juoksulenkille tai salireeniin. Levystä ei oikein löydy mitään huonoa, mutta toisaalta suurin osa kappaleista on vain kelvollisen ja hyvän tasoisia. Kyllä loistavalta levyltä pitää pari kolme timanttia vähintään löytyä. Ehdoton suosikkini on takataka -rummuilla ja -riffillä varustettu Disciples, siitä tulee mieleen Sun and Steel. Maidenin yksi parhaista.

9. Riverside – Shrine of New Generation Slaves

Image

Kun joku mainitsee Puolan, minulle tulee mieleen maan paskamainen sijainti suurvaltojen välisissä mittelöissä ja Riverside. Pidin yhtyettä jo ’ajan tuotteena’ sieltä 2000 –luvun puolenvälin tietämiltä ja näköjään on jäänyt yksi levykin välistä kokonaan kuuntelematta. Usein näihin tietyn ajan bändeihin palaaminen tuottaa karvaita pettymyksiä. Otin uuden lätyn kuitenkin rohkeasti kuunteluun ja sehän toimi loistavasti, ehkä paremmin kuin koskaan. Taidemetalliahan tämäkin on, mutta ehkä sieltä rockimmasta ja helpommin lähestyttävästä suunnasta.

Laulaja Mariusz Dudan lähes hypnoottisesta äänestä, ja miehen tavasta käyttää sitä, olen aina pitänyt valtavan paljon. Tässäkin levyssä se vangitsee kuuntelemaan koko tuotoksen alusta loppuun eikä millään haluais keskeyttää. Palakoon talo ympärillä, minä kuuntelen tämän levyn loppuun! Tähän levyyn on hiottu aikaisempaa enemmän särmiä eikä levy ole niin ’kokeellinen’ (hyi mikä sana) kuin bändin ensimmäiset julkaisut. Omaan korvaan se tällä kertaa sopii mainiosti. Tosin ainakin Rapid Eye Movementin bassoilua jää kovasti kaipaamaan. Parhaiten itselle upposi levyn rauhallisemmat fiilistelykappaleet The Depth of Self-Delusion ja We Got Used to Us.

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


11 Kesä 2014 20:58
Profiili
Pääohjaaja
Avatar

Liittynyt: 10 Loka 2010 15:08
Viestit: 5221
Paikkakunta: JKL
Viesti Lähetetty: 11 Kesä 2014 21:02
Toivottavasti kerkeet julkaista tuon listan kokonaisuudessaan ennenku Plaza kuolee ja mätänee.

_________________
:)


11 Kesä 2014 21:02
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 11 Kesä 2014 22:58
Mää oon kiristäny tahtia!

8. Ruotomieli – Kovempi kuin muut

Image

Suomi-rock on kuulunut kuunteluvalikoimaan aina siitä lähtien, kun löysin sedän vinyykokoelmasta Eppu Normaalin Lyömättömät LP:n 90 –luvun taitteessa*. Sanoisin hallitsevani 70 – 90 lukujen välisestä Suomi-rockista vähintään keskipitkän oppimäärän ja varsinkin 90 –luvulla tuo osasto oli vahvassa tutkinnassa ja kuuntelussa. Suomalaisen rockin taso on vaan ollut pahassa laskusuunnassa 2000 –luvun ajan ja uusia kuuntelun kestäviä yhtyeitä ei tahdo löytyä sitten millään. Onneksi silti tulee Ruotomielen (Oulu) tapaisia pieniä ja omaperäisiä bändejä kun radiotaajuksille ahdetaan lähinnä paskaa. Tai tulee ja tulee, yli kymmenen vuottahan pojat on jo painaneet tien päällä ja levyjäkin on jo neljä kasassa.

Ruotomielestä tekee Ruotomielen kolme asiaa. Kitarat, laulaja J. Aslak Räsäsen omaperäiset ja ajottain jopa nerokkaat sanoitukset (ei junaa väärää, jos se vie helvettiin täältä) sekä edellämainitun hmm.. persoonallinen lauluääni/-tyyli. Mitäs tästä levystä, pääasiassa kitarariffivetoista suoraa rockia jossa on kuitenkin omaperäistä vänkyryyttä. Ruotomielen pojat ei paljon kumartele kuville vaan vetävät rockia stadiontyyliin. Äänimaailmassa onkin jotain samaa kuin Pomon E-street bändien kulta-aikojen platoissa. Levyn helmet ovat koukeroisella kitarariffillä ryyditetty Timantteja mudassa sekä aivan v*tun hienosti sovitettu ja tuotettu kasvava nimikappale Kovempi kuin muut.

Te kaikki ketkä ette kestä ei-niin-kaunista omaperäistä lauluääntä: kiertäkää levy kaukaa. Ärsytysvaroitus siis annettu. Omasta mielestä paras levy bändiltä. Ruotomieli on tottavie ihan vitun paljon kovempi kuin muut.

* Samaisesta kokoelmasta noin samoihin aikoihin löysin myös Leevi and The Leavingsin Menestyksen Salaisuus CD:n. Soitin molempia levyjä kavereilleni mutta ei kelvannut. Kun 1995 Leevien Rakkauden Planeetta ilmestyi, alkoi bändin hehkutus juurikin samojen kavereiden toimesta. Sama homma 1996 kun Eppujen Repullinen hittejä toi bändin uudestaan Suomen suurimmaksi. Perkeleen Glory Huntterit.

7. Haken – The Mountain

Image

Ja palataas sinne taidemetalliin, tällä kertaa Britteihin. Hakeniin tutustuin edellisen levyn, Visions, kautta. Haken astuu askeleen progempaan suuntaan kuin esimerkiksi Riverside. Biiseissä mennään lähes kirkkolaulusta jonnekin jazzin tapaiseen kikkailuun, mukaan tietty metallimpaa ilmaisua ja eri tahtilajien sekoitusta. Taustalauluja sekä stemmoja käytetään paljon ja pääasiassa ne toimii loistavasti. Lisäksi laulaja Ross Jennings ansaitsee maininnan, vaikeaa vaikeaa musiikkia laulaa.

Hakenissa on paljon potentiaalia, jota se ei tälläkään levyllä vielä täysin lunasta. Kappaleissa on kikkailua kikkailun vuoksi ja sehän ei passaa. Metsään mennään silloin kun progeilu vaikuttaa enemmänkin soittotaidon esittelyltä kuin kappaleeseen kuuluvalta osiolta. Mutta jos siitä huolimatta päästään sijalle 7 rautaisena musiikkivuotena 2013 kertoo se, että listanhaltija on pitänyt sitten siitä lopusta aika perkeleesti. Levyn paras kappale on Falling Back to Earth. Ne ketkä eivät halua kahtatoista minuuttia elämästään käyttää tutustumiseen voivat kokeilla lyhyempää Because It’s There.

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


11 Kesä 2014 22:58
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 12 Kesä 2014 14:56
6. Villagers – {Awayland}

Image

No nyt. Piti ihan kurkata Wikipediasta mihin genreen tämä luokitellaan. Indie Folk, ok. Jos otetaan tällaista musiikkia 100 levyä niin luultavasti 90 lentää ensimmäisten viiden kappaleen aikana pois soittimesta ja luultavasti lopuista kymmenestä pari saattaa jäädä listoille pysyvästi. Epätodennäköistä tosin että jaksaisin sataa levyä kuunnella. Aika hyvä satunnainen poiminta joltain New releases –listalta siis. Biisit on hyvin tehtyjä ja tuotettuja, jollain tapaa ovelasti rytmitettyjä kuten on myös soittimien käyttö. Ensimmäisillä kuuntelukerroilla pidin esimerkiksi taustapimputuksia heikkona kohtana mutta sitten aloin tykkäämään niistäkin. Tälläkin bändillä laulajan lauluääni ja –tyyli jakaa luultavasti mielipiteitä.

Kun hyvään levyyn otetaan muusta materiaalista poikkeava kappale, ollaan yleensä kiinni joko levyn paskimmassa tai parhaimmassa kappaleessa. Tällä kertaa jälkimmäisessä. Nothing Arrived on yksi parhaimpia Britti –rock tyylisiä kappaleita, sen piano&kitarakomppi on aivan mahtavuutta. Noin muuten levystä saa paremman kuvan The Waves kappaleesta. Tälläkin levyllä on omaan korvaan kokoamisongelma koska yhtä vaille kaikki parhaat kappaleet ovat levyn alkupuolella, joten loppupuoli jää vähän köyhäksi. {Awayland} oli ensimmäinen vuoden 2013 kuunnelluista levyistä ja sellaista genreä jota en tavallisesti kuuntele. Hyvä musiikki on hyvää musiikkia tyylistä riippumatta. On se jännä juttu.

5. Midlake – Antiphon

Image

Midlake on kuulunut luottobändeihin jo vuoden 2006 The Trials of Van Occupanther –levystä asti. Julkaisutahti on verkkainen (2004, 2006, 2010) ja nyt neljäs levy 2013. Se sopii hyvin bändin loppuun asti viimeisteltyyn tyyliin. Mistään ylituottamisesta ei kuitenkaan ole pelkoa. Sen sijaan pelkoa herätti kolmella edellisellä levyllä laulusta ja merkittävästi biisien kirjoittamisesta vastanneen Tim Smithin lähtö kesken levytyksen. Pelko muuttui vielä kauhuksi kun bändi julisti heittävänsä melkein kahden vuoden äänitystyön roskiin ja aloittavansa tyhjältä pöydältä. Pelko oli turhaa ja lopputulos miellyttää eikä Tim Smithiä jää lopulta kaipaamaan kuin ajoittain.

Laulajan vaihdosta (kitaristi Eric Pulido hyppäsi tuutin varteen) lukuunottamatta bändin tyyli on säilynyt lähes samana ja helposti tunnistettavana. Melankolinen folkrock on ottanut lisäsävyä lievästä psykedeelisestä poljennosta. Tämä ei ole kaikkia miellyttänyt mutta minusta lievä muutos suunnassa on tehnyt hyvää. Midlaken ehdoton vahvuus tälläkin levyllä on biisien sovitus ja toteutus, vielä useammankin kuuntelukerran jälkeen sieltä löytää jotain uutta. Pääseekö bändi sitten loistokkaan edeltäjänsä, The Courage of Others, tasolle? Ehkä ei, mutta niin iso pelko oli persuksissa, että lopputulosta on pakko pitää kiitettävänä suorituksena. Siitäkin huolimatta, että levyllä on muutama ylikelattava tekele.

Pari varoituksen sanaa on kuitenkin annettava. Jotta bändistä saa parhaimman tehon irti, on oltava edes jonkintasoiset vehkeet millä kuunnella koska miehet ovat melkoisia studioniiloja. Bändin musiikki on myös hyvin raskasta (ei siis sillä tavalla raskasta että tässä mitään örinää tai paahtoa olisi) ja melankolista joka saattaa lyödä helposti yli pitemmässä kuuntelussa. Mutta sateisena syksyiltana hyvä kirja, lasillinen (lasillinen? ketä minä täällä yritän huijata) pullollinen punaviiniä ja Midlake on aika lyömätön yhdistelmä. Maistiaisiksi tältä levyltä vaikkapa The Old and The Young ja Aurora Gone.

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


12 Kesä 2014 14:56
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 12 Kesä 2014 20:31
4. Wöyh! – Ikkillyk

Image

Mitä saadaan kun yhdistetään veljekset Antti (Stam1na) ja Jussi (YUP) Hyyrynen? Näköjään Wöyh! ja levyllinen kieliposkessa tosissaan tehtyä suomalaista progempaa rockia. Sille onkin ollut tilausta koska kyseisessä genressä on ollut jo vuosia hirvittävä aukko. YUP lähti ennen telakoitumistaan radioystävällisempään suuntaan eikä Absoluuttinen Nollapistekään ole enää vuosiin päässyt kulta-aikojensa vetoon. Verenpisarasta ei tullutkaan maailman hienointa bändiä ja Mokoma vaihtoi tyyliä kokonaan. Tähän ammottavaan aukkoon Ikkillyk on enemmän kuin tervetullut.

Meno levyllä on aika hulvaton. Meri- ja eläinaiheisissa sanoituksissa on huumoria, maalaisjärkeä ja hauskoja kielikuvia. Tuskin tarvitsee mainita, mutta mainitsen silti, että soitanta on tietenkin täyttä rautaa. Onhan kyseessä kaksi maamme kärkikitaristeista. Tiukkaa riffiä, rennompaa neppailua ja hienoja johtokitarakuvioita. Kun laitoin levyn ensimmäistä kertaa soimaan, ja aloitusraidan Ikkillykin ensimmäinen kitarakikkailu alkoi, tippahan siinä melkein tuli linssiin. On ne Jussin kitarat edelleen niin hienoja ja soittotyyli/soundi tunnistettava. Laulusta vastaa pääosin Jussi mutta kyllä sopii väliin myös Antin jo kaukaa tunnistettava kova ja luja laulutyyli. Paljon vedetään myös päällekkäin.

Onhan tässä tietenkin vähän jopa lapsellisuutta mukana varsinkin sanoissa, mutta tarviiko sitä kaikkea niin vakavasti ottaa. Veljeksillä on hauskaa ja selvästi ovat nauttineet tekemisestä. Ja eiköhän tästäkin joku kriitikon paska vetänyt herneen nenään kun ei vedetä naama irvessä vitossointuja. Ehkä musiikillisesti neljäs sija on vähän korkealla, mutta kun tätä lajia on tarjolla niin niin vähän.

Kevään kiertue (2013) ei yltänyt Ouluun, mikä oli valtava pettymys, ja vielä kun Jyväskylän keikka sattui paskalle päivälle, luulin jo missaavani bändin kokonaan.. kunnes sitten Qstock julkaisi Wöyh!:n esiintyvän festareiden viimeisenä esiintyjänä. Ja olihan se kova, voi pojat. Ennakkoon mietin miten toimii yhdellä kitaralla kun Antti hoitaa vain bassoa. Toimi. Menkää kattomaan, jos joskus saatte vielä mahdollisuuden, miten soitetaan rokettirollia. Tai tarviiko sitä mainostaa, Stam1na ja YUP, siinä on ihan kansainvälisestikin kaksi erittäin laadukasta livebändiä.

Toivottavasti Wöyh! saa vielä joskus jatkoa eikä veljesbändi jäänyt tähän. Tarjolla ois:
- Rokkia: Kalasatamaan
- Hassun hauskaa: Kaskelotti
- Ihan saattanan kaunista: Siipiratas

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


12 Kesä 2014 20:31
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 13 Kesä 2014 10:15
3. Nami – The Eternal Light of the Unconscious Mind

Image

Olin asioimassa paikallisessa levykaupassa kun näin tiskin takana pienen posterin: Nami – [Tähän levyn nimi ja kuva], Out now! Koska huumorintajuni on vähintäänkin outo ja huono, alkoi hymyilyttämään moinen nimi. Nami Nami. Nami Nami Nami. Puolituttu myyjä kyseli, että mikäs se noin naurattaa. Maksoin ostokseni, osoitin posteria ja sanoin: ”Jos bändin nimi on Nami niin ei-voi-olla paskaa.”

Ja sitten kotiin tarkistamaan, onneksi Spotify yllättää iloisesti ja levy on kätevästi kuunneltavissa. Muija on siivonnut, irrottanut vahvistimen johdot ja kytkenyt ne väärin :( . Voisin nostaa esille ikuisen väittelyn aiheen ’mikset ikinä laita tavaroita takaisin omille paikoilleen’ edukseni ’mikset ikinä laita johtoja takaisin omille paikoilleen’. En tietenkään sitä tee, koska ’eihän se ole sama asia’. Onneksi vika löytyy nopeasti :tu . Nyt soi.

Avaus on lupaava, kunnon murinaa ja menevää puolinopeaa metallia. Siitä minä pidän. Jatkuu hyvin, pää alkaa nyökyttelemään hyväksyvästi. Metallin sekaan hienoa näppäilykitarointia taustalla. Loppuun nopeampaa menoa. Kakkosraita jää välittömästi mieleen, myös puhdasta laulua löytyy. Pistän nimenkin ylös jatkokuuntelua varten jos muusta levystä ei ole mihinkään. Ariadna. Seuraavaksi pitää tarkistaa neljännen kappaleen nimi, Hunter’s Dormancy. Pitkin levyä tulen vakuuttuneeksi, nyt kävi mieletön tuuri. On kova levy käsissä. Ainoastaan The Animal and Golden Throne vaikuttaa vähän turhalta täytekappaleelta. Tullaan viimeiseen biisiin, The Dream Eater. Rauhallinen alku, sitten mennään. Rock Rock. Saksofooni! Laskeudutaan rauhalliseen fiilistelyyn. Jälleen rankempaan menoon. Ja taas. Saksofooni! Loppuun vielä kauniit outro –kitarat. Perkele. Hetken hiljaisuus. Mitä minä just kuulin? Ja uusi kierros.

Pienellä lisätutkinnalla selviää, että kyseessä on taide/progemetallia soittava yhtye Andorrasta ja bändin toinen levy (ensimmäinen ei oikein kuulostanut miltään tämän jälkeen). Ja osaavasta kokoonpanosta on oltava kysymys koska ovat päässeet samalle lavalle mm. Scale The Summitin soittajavelhojen kanssa. Mitään pyörää ei ole keksitty uudestaan mutta ei se väärin ole käyttää sitä pyörää täydellisesti uudelleen. Mikään kopio bändi ei tietenkään ole, riittävästi on saatu omaa persoonaa levylle. Tässä kiteytyy hyvin oman musiikkimaun raja kun puhutaan murinoinnista. Levyn tempo on riittävän hidas jotta murinalaulu kuulostaa hyvälle. Myös puhdasta laulua on hyvä löytyä väliin. Lisäksi levy on hyvä esimerkki siitä, miten se loistava levy jää loistavaksi levyksi eikä nouse sinne arvostelun yläpuolella olevien levyjen joukkoon. Dream Eater on erinomainen mutta loput kappaleet vain hyviä. Niistä puuttuu se timanttisuus.

Jos jostain pitää tuon yhden kappaleen lisäksi negatiivista mainita niin laulajan englanti on välillä vähän tankeroa. Murinassahan sillä ei hirveästi ole merkitystä mutta puhtaassa laulussa se osuu parissa kohdassa korvaan. Bändi menee tulevaisuuden varalta erittäin tiiviiseen seurantaan ja nousee ylös myös suosikkibändien listalla. Nyt ei voi tarjota kuin yhden kappaleen. The Dream Eater.

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


13 Kesä 2014 10:15
Profiili
Pääohjaaja
Avatar

Liittynyt: 10 Loka 2010 15:08
Viestit: 5221
Paikkakunta: JKL
Viesti Lähetetty: 13 Kesä 2014 14:52
Tuo Wöyh!:n levy on kiinnostanut jo julkaisustaan asti, mutta en oo saanut aikaiseksi kuunneltua. Tuskin koskaan kuuntelenkaan, mutta voipahan sanoa että kiinnostaa.

_________________
:)


13 Kesä 2014 14:52
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 13 Kesä 2014 20:56
2. Fatal Fusion – The Ancient Tale

Image

Myös tämän vuoden löytöjä. Viiden kappaleen levyllä biisin keskimitta on 13 ja puoli minuuttia ja koko levylle mittaa kertyy reilun tunnin verran. Siitähän keskiverto rockorkesteri saa kokoelman aikaiseksi ja rivakka punkbändi kokoaa tupla-cd-kokoelman boonus- ja liveraitoineen. Mistä on kyse.. Jollain tapaa siitä kun wanhan liiton Hard Rock ja Proge Rock kättelevät yhteistyön kunniaksi.

Levy on teemalevy tai oikeastaan tarina, jolla on alku ja loppu. Säkeistöt ja kertosäkeet voi unohtaa samantien. Kappaleet ja koko levy koostuu osioista, joihin ei enää palata. Tiedossa on siis pitkiä kappaleita, hitaampaa ja nopeampaa menoa, instrumentaaliosuuksia sekä komeita kitara- ja urkusooloja. Ja onhan se tehty viimeisen päälle hienosti. Avaava City of Zerych toivottaa meidät tervetulleeksi kaupunkiin rock poljennolla. Halls of Amenti on edellistä rauhallisempi. Ainoastaan keskimmäinen raita The Divine Comedy käy vähän tylsäksi. Loppua kohti vain paranee, Tears I’ve Cried -kappaleessa on hieno keskiajan tunnelma alkupuolella ja mahtava rock-kohtaus ennen lopun sooloja. You call me a sinner?! (Google translaten mukaan Soitat minulle syntiselle?) Levyn päättää melkein 18 minuuttinen nimikappale The Ancient Tale. Se onkin melkoinen musiikillinen ilotulitus. Toimii myös joten kuten erillisenä kappaleena teemalevystä huolimatta ja taitaa olla se vuoden 2013 paras biisi.

Zerychin kaupungin tarinaa ei voi kertoa, se pitää kuunnella itse. Alusta loppuun.

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


13 Kesä 2014 20:56
Profiili
Vuoden Foorumilainen 2014
Avatar

Liittynyt: 29 Syys 2008 20:57
Viestit: 3169
Paikkakunta: Oulu
Viesti Lähetetty: 23 Kesä 2014 21:14
20. Tuomari Nurmio – Dumari ja Spuget
19. Still Corners – Strange Pleasures
18. Spiritual Beggars – Earth Blues
17. Steven Wilson - The Raven That Refused to Sing and Other Stories
16. Seamus – Always / Never
15. Nosound – Afterthoughts
14. Cult of Luna – Vertikal
13. Lightning Dust – Fantasy
12. Death Hawks – Death Hawks
11. Amendfoil – Skyline Escape
10. BLIKSEM – Face the Evil
9. Riverside – Shrine of New Generation Slaves
8. Ruotomieli – Kovempi kuin muut
7. Haken – The Mountain
6. Villagers – {Awayland}
5. Midlake – Antiphon
4. Wöyh! – Ikkillyk
3. Nami – The Eternal Light of the Unconscious Mind
2. Fatal Fusion – The Ancient Tale

1. Hanging Garden – At Every Door + I Was a Soldier EP

Image

Dööm metallia. Hidasta, raskasta, melodista, junnaavaa, raastavaa, ahdistavaa ja ihan helevetin synkkää Dööm –metallia. Se on ny sellanen homma, että viimenenkin valo on sammutettu tunnelinpäästä.

Bändi ei ollut täysin outo, tiesin entuudestaan kappaleen Hands That Decay, lajityyppinsä parhaan kappaleen. Tuo kappale löytyy edelliseltä, TEOTWAWKI (2009), pitkäsoitolta jonka jälkeen bändissä on tapahtunut miehistövaihdoksia ja lähes koko bändi on mennyt uusiksi. Ja palaset ovat loksahtaneet kohdalleen täydellisesti. Kun kuuntelin levyn ensimmäistä kertaa, en ollut mitenkään myyty. Sen verran se jäi kuitenkin kutkuttelemaan alitajuntaan, että yhtäkkiä huomasin jokaisen työpäiväni alkavan samalla tavalla. Iso kuppi kahvia, ovi mielenosoituksellisen lujasti kiinni (minua ei häiritä), kuulokkeet päähän ja At Every Door soimaan. Ja voi voi kun se alkoi aukeamaan siinä helmikuun pimeydessä. Kunnon murinan, puhtaan laulun ja junnaavan suht hitaan tempon liitto toimii. Toimii! Tässä yhdistyy paljon sellaisia bändejä, joista varmasti pidän, mutta joita en juuri nyt tässä pysty nimeämään. Paitsi Cult of Lunan kun se nyt sattuu tuolla listalla jo möllöttämään.

At Every Door on vastakohtien levy. Se kuulostaa päältä rujolta mutta on omalla synkällä tavallaan jotain todella kaunista. Se vaikuttaa alkuun yksinkertaiselta mutta on täynnä pieniä hienoja yksityiskohtia, jotka löytyvät vain kuuntelemalla. En ole varmasti niitä kaikkia löytänyt vieläkään. Se on levy, jonka mikään yksittäinen kappale ei nouse esille, mutta jokainen kappale hitsautuu edeltäjänsä ja seuraajansa väliin täydellisin saumoin. Tulee vähän turhankin herkästi käytettyä sanontaa ’levy on enemmän kuin biisien summa’, tällä kertaa vältin sitä tietoisesti listan aikana. Nyt on sen aika, At Every Door on enemmän kuin biisien summa. Se pitää kuunnella kokonaan ja alusta loppuun aina. Mielellään siten, ettei kukaan pääse keskeyttämään.

Eikä riittänyt tämä vaan syksyllä bändi julkaisi vielä I Was a Soldier EP:n synkentämään marraskuun masennusta ja loistava on sekin tuotos. Bändin tyyli on kyllä tunnistettavissa, mutta muuten EP on aika erilainen kuin levy. Etenkin tunnelmaltaan. Sen kaikki biisit ovat yksittäisinä biiseinä melkeinpä parempia kuin At Every Doorin. Mutta joskus se vaan on niin, että biisit on biisejä ja levyt on sitten erikseen. Itsellä levyn tunnelma ei toimi näin valosan aikaan, mutta oottakaahan kun syksyn pimeät kelit taas tulevat, se löytää itsensä hetkessä kuulokkeisiin. Kuten viime syksynä ja voi perkeleen perkele miten hienolta se taas kuulosti. At Every Door on minulle vuoden levy, The Levy moneen vuoteen itse asiassa, mutta tuskimpa täällä kovin moni siitä syttyy.

Oli tullut otettua viikonlopun molemmat päivät vähän reilummin hapanta. Ei ollut lunta lehtien peittämässä maassa ja kunnan kaukolämpöä korjailevat työmiehet olivat tunnelmaa luodakseen sammuttaneet katuvalotkin kaupunginosasta. Siinä sitten marraskuisena maanantaiaamuna, pilkkopimeässä, liian vähissä kamppeissa, tihkusateessa, toisen päivän kohmeloissani, hytisten, kävelin bussipysäkille The Curen kertosäettä kuunnelleen. Tuumailin, etten juo enää ikinä, mutta onneksi on tää biisi tähän tunnelmaan. We longed to reach the stars / And strived for / For the eternal fire / Prometheus / Please / Watch over us in our hour / long since grown cold. Vittuuuh!

---

Olkaa hyvät.

_________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.


23 Kesä 2014 21:14
Profiili
Pääohjaaja
Avatar

Liittynyt: 10 Loka 2010 15:08
Viestit: 5221
Paikkakunta: JKL
Viesti Lähetetty: 24 Kesä 2014 05:10
Kiitos.

_________________
:)


24 Kesä 2014 05:10
Profiili
Isoveli
Avatar

Liittynyt: 15 Syys 2009 14:22
Viestit: 7191
Viesti Lähetetty: 17 Marras 2014 10:34
Ripa laittaa varmaan kohta jo oman tän vuoden listansa, mutta ite ajattelin vielä laittaa viime vuoden levyt järjestykseen. Mä aloin tätä listaa tehdä alkuvuodesta, mutta mulla oli silloin vielä paljon viime vuonna ilmestyneitä levyjä ihan kokonaan kuuntelematta. Listan teko tyssäs, koska plazan tulevaisuus oli vaakalaudalla ja en viitinyt sitten ns. turhaan sitä listaani miettiä. Kun rahoitus järjestyikin, niin jatkoin listan kasaamista. Ongelmaksi muodostui jälleen kerran "ylitarjonta". Karsiminen oli hankalaa ja ikävää. Uusia levyjä nousi ihan viime viikkoihin asti jatkuvasti listalle sitä mukaa kuin sain sieltä joitain karsittua pois ja taas oltiin kusessa.

Sain jollain ihmeellä kutistettua listani "vain" 50 levyyn, joten teillä, jotka ylipäänsä jaksatte tätä ketjua lukea, tulee tässä kestämistä. Perustelut ovat ihan vasemman käden pikkusormella näpyteltyjä ja usein ihan helvetin lyhyitä, mikä tässä tapauksessa saattaa olla hyväkin asia. Listani ekat kymmenen lättyä ilmestyvät listattuina tähän ketjuun tämän viikon aikana ja siitä sitten täysin satunnaisella syklillä, kunnes kaikki 50 ovat lueteltu. Valmistautukaa pettymään.

_________________
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles


17 Marras 2014 10:34
Profiili
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 83 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4  Seuraava



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
Powered by phpBB © phpBB Group.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com