Miks ihmeessä se ahdistais? Eihän ollenkaan kaikilla oo se perhe ja uraputki minään oman elämänsä haaveena. Voihan se tietysti joitakin ahdistaa jos on pienestä saakka opetettu kelaamaan elämä sellasena aikajanana, jossa tiettyjen asioiden täytyy tapahtua tiettyyn aikaan.Juunas kirjoitti:Aika monilla (itseni mukaan lukien) taitaa tulla suunnilleen Mikaelin iässä jonkin tyylinen kriisi elämänsä suhteen. Siis sellainen kun periaatteessa tietää että kaikki ovet on vielä avoinna, mutta samalla tiedostaa ajan kulumisen ja tuntuu, että jonkinlaista suuntaa pitäisi jo elämälleen ottaa sen päämäärättömän ajelehtimisen sijaan. Ja sitten kun ekat kaverit alkaa jo perustaa perheitään ja valmistua kouluista ja muuta ja itse vaan on eikä tiedä yhtään mitä haluaa niin kyllähän se ahdistaa.
Kyllä iisisti ottamallakin voi elämässä pärjätä ihan kivasti Ei se todellakaan aina kerro jostain ongelmasta tai ahdistuksesta. Ihmiset hakee elämältään erilaisia asioita. Uraputkihan on pahinta mahdollista elämänsä haaskausta ja se jos mikä tuppaa ihmisiä ahdistamaan.