Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Keskustelua elokuvista, musiikista ja konsoli- ja tietokonepeleistä.
Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 02 Tammi 2014 22:14

Minäpä muuten olen kuunnellut tuon Sannin levyn ennakkoluulottomasti useampaan kertaan. En tiedä johtuiko todella matalista ennakko-odotuksista vai mistä mutta paikoittain ihan kuunneltavaa popittelua. Levyn melkein paras biisi oli olla Hakuna Matata koska se alkaa Johnny B. Gooden introlla mutta loppu onkin melkosta höttöntöttöä. Kiitos & anteeksi on mulle sopivaa sentteri pystyssä ryttyilyä.

Odotin Ritson listalle kotimaisista myös For The Imperiumin Hail The Monstersia mutta ei sitten.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 02 Tammi 2014 22:31

aadeehoovee kirjoitti:Odotin Ritson listalle kotimaisista myös For The Imperiumin Hail The Monstersia mutta ei sitten.
Kyllä sun jo pitäis tietää että en pahemmin suomalaista musaa kuuntele. Edes vaikka se oliskin lontooks. En tiedä miks, mutta jotenkin suomalainen musiikki ei oo ikinä napostellu. Paitsi tietty muutamat räppärit, mutta sitäkään enää oikeen jaksa.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 02 Tammi 2014 23:06

Risto kirjoitti:Kyllä sun jo pitäis tietää että en pahemmin suomalaista musaa kuuntele. Edes vaikka se oliskin lontooks. En tiedä miks, mutta jotenkin suomalainen musiikki ei oo ikinä napostellu. Paitsi tietty muutamat räppärit, mutta sitäkään enää oikeen jaksa.
Hyvä. Äläkä kuuntele jatkossakaan, periaatteet on periaatteita, tietäsitpä vaan kuinka vammasia multa löytyy.. Sitä jäin kyllä pohtimaan, että miten tollanen toimii. Pitääkö aina ennen kuin uskaltaa lähteä uutta bändiä kokeilemaan googlailla ettei vaan satu olemaan Suomesta tai jotain. Mut nyt sanoit jo ettet pahemmin viimeksi oli tosi vähän. Havaitsen löystymistä linjassa.

Lista valmistuu hitaasti mutta varmasti. Ystävällinen sielu kun olen, laitan erikseen maininnan jos orkesteri on Suomesta.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 02 Tammi 2014 23:17

aadeehoovee kirjoitti:Sitä jäin kyllä pohtimaan, että miten tollanen toimii. Pitääkö aina ennen kuin uskaltaa lähteä uutta bändiä kokeilemaan googlailla ettei vaan satu olemaan Suomesta tai jotain.
Yleensä löydän uusia bändejä kun joku niitä mulle suosittelee esim. last.fm:ssä ja harvemmin kukaan suomalaista musaa mulle suosittelee siellä. Ja jos joskus olen tietämättäni johonkin suomalaiseen biisiin tietämättäni törmännyt enkä ole enempää kuunnellut, niin ei se siitä suomalaisuudesta johdu. Kuuntelen vaan hyvää musiikkia, harmi että suomesta sitä harvoin tulee. Esim. ruotsissa on vitusti parempia bändejä. #hurri

Nyt mun oli ihan pakko mennä tarkastaman last.fm:stä että mikä on mun eniten kuuntelemani suomalainen artisti/bändi ja sehän oli Irwin Goodman joka on mun 41. eniten kuuntelemani artisti viimeisen kolmen vuoden aikana. Asa on sijalla 49 ja eniten kuuntelemani suomalainen metallibändi Stam1na sijalla 53.

Ja koska tää asia rupes kiinnostamaan nyt itteäni ihan liikaa niin etin tuolta vielä eniten kuuntelemani suomalaisen englanniksi esiintyvän bändin ja se oli tällä albumilistallanikin esiintynyt Lost Society joka on 78. eniten kuuntelemani bändi.

Huh. Onko herra nyt tyytyväinen?

Avatar
Orphan
Verokarhu
Viestit: 1168
Liittynyt: 03 Loka 2011 16:00
Paikkakunta: Pori

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Orphan » 05 Tammi 2014 15:24

15. Far East Movement - Dirty Bass
14. Juju - Matkalla Kadotukseen
13. Natalia Kills - Trouble
12. Cheek - Kuka muu muka
11. Teflon Brothers - Valkoisten dyynien ratsastajat
10. Brtiney Spears - Britney Jean
9. Amaranthe - The Nexus
8. Avicii - True
7. Maria Mena - Weapon In Mind
6. Haloo Helsinki! - Maailma on tehty meitä varten
5. Icona Pop - This Is...
4. Sanni - Sotke mut


3. Sini Sabotage - 22 neliöö
Kuva

Tätä albumia kutsutaan pahaksi flopiksi, mutta omasta mielestäni se ei ole sitä ollenkaan. Tämän albumin kannatteleva voima on ehdottomasti loistavat vierailijat. Sini itse sanoikin, että on erittäin tyytyväinen juuri albumin vierailijoihin ja olen siinä hänen kanssaan samaa mieltä. Jokainen heistä tuo jotain omanlaistaan albumille ja näin syntyy myös erilaisuutta. Erityistä plussaa mm. Asasta ja JVG:n Jaresta. Tällä albumilla on siis loistava kattaus erilaisuutta ja kappaleet ovat helposti muistettavissa.
Suosikkibiisit: Mun Heinii(feat. Kube), Mitä pitäis tehdä(feat. Asa) ja Miks

2. Inna - Party Never Ends
Kuva

Hopealle pääsee Innan toinen albumi Party Never Ends. Vaikea sanoa onko tämä parempi kuin ensimmäinen, koska molemmat ovat oikein onnistuneita tuotoksia. Tämän albumin julkaisukohta oli itselleni paras mahdollinen kun se julkaistiin kesällä. Albumin musiikki sopii hyviin kesään ja olihan sitä mukavaa olla kesätöissä ja kuunnella samalla tätä albumia. Pari keskinkertaistakin kappaletta löytyy helmien joukosta, mutta se ei tämän albumin kokonaiskuvaa laske ollenkaan. Innaa olen aina kuunnellut, mutta juuri tämän vuoden alussa aloin kuuntelemaan Innan ensimmäistä albumia uudestaan, jolloin kipinä tätä artistia kohtaan syttyi uudestaan.
Suosikkibiisit: In Your Eyes, Take it Off, We Like To Party ja Be My Lover
-

ps. muidenkin listoja olisi kiva lukea. ;)
Tuuli VOF:in voittoon!
One by one they all will fall.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 06 Tammi 2014 11:00

26. Asking Alexandria - From Death To Destiny
25. The Safety Fire - Mouth of Swords
24. Anavae - Storm Chaser (EP)
23. Ghost - Infestissumam
22. I See Stars - New Demons
21. The Ocean - Pelagial
20. Deafheaven - Sunbather
19. We Came As Romans - Tracing Back Roots
18. Lost Society - Fast Loud Death
17. Bad Religion - True North
16. Bullet For My Valentine - Temper Temper
15. Anavae - Dimensions (EP)


14. August Burns Red - Rescue & Restore
Image

August Burns Redillä on erittäin suuri vaikutus ollut mun musiikkimaun kehityksessä. ABR oli ensimmäisiä metalcore-bändejä joista voin väittää pitäneeni, mutta koskaan tää bändi ei ole kuitenkaan suurimmaksi suosikikseni noussut. Tätä uusinta levyä odotin kuitenkin suht kuumeisesti ja kyllähän se odotus kannatti.

Rescue & Restore on ehdottomasti ABR'n monipuolisin albumi musiikillisesti sekä Jake Luhrsin vokaalit on tässä ihanaa hunajaa korvilleni. Luhrs on kyllä muutenkin ollut pitkään yksi suosikkilaulajistani raskaamman musiikin puolelta. Jos ABR on ennestään tuttu bändi, niin tältä albumilta voi odottaa samaa kuin aiemmin mutta entistä hiotummassa muodossa.

Top 3 kappaleet:
1. Count It All As Lost
2. Fault Line
3. Spirit Breaker


13. Kvelertak - Meir
Image

Kvelertak on ehkä parasta mitä Norjasta on ikinä tullut. Bändi yhdistelee aikapaljon erilaisia genrejä musiikissaan black metallista hard rockiin ja jostain luinkin että Kvelertak on black 'n rollia. Se kuvastaa tätä ihan hyvin kun en itse parempaakaan termiä keksi. Musiikki potkii ihanasti ja laulajan äänessä on mukavaa rouheutta.

Meir on Kvelertakin toinen studioalbumi ja se albumi jonka ansiosta minä bändiin rakastuin. Tää kuulostaa vaan niin hemmetin tuoreelta ja erilaiselta että pakko tästä on tykätä. Hyvä norskit. Osaatte tehdä muutakin kuin hiihtää. Tai kalastaa.

Top 3 kappaleet:
1. Månelyst
2. Bruane Brenn
3. Kvelertak

12. Queens of the Stone Age - ...Like Clockwork
Image

QotSA on niitä bändejä jotka kuuluu yleisivistykseen, joten en jaksa sen enempää bändistä kertoa. Sen verran kuitenkin sanon että Homme ja pojat nousivat aivan uudelle tasolle tämän uuden albuminsa myötä. Selkeästi yhtyeen vahvin albumi kaikin puolin.

...Like Clockwork oli ehdottomasti parasta kesämusaa mitä viime kesänä tuli kuunneltua. Nyt kun tätä levyä kuuntelee niin voi muistaa kaikki ne viime kesän ihanan aurinkoiset ja helteiset päivät kun kädessä oli oluttölkki ja grillissä tirisi rasvaiset makkarat. Ahh... oispa kesä.

Josh Homme on upea mies. :drooling2

Top 3 kappaleet:
1. Smooth Sailing
2. My God Is The Sun
3. I Sat By The Ocean

--

Semmosta. Ens kerralla jotain ihan muuta.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 13 Tammi 2014 20:47

Moi.

26. Asking Alexandria - From Death To Destiny
25. The Safety Fire - Mouth of Swords
24. Anavae - Storm Chaser (EP)
23. Ghost - Infestissumam
22. I See Stars - New Demons
21. The Ocean - Pelagial
20. Deafheaven - Sunbather
19. We Came As Romans - Tracing Back Roots
18. Lost Society - Fast Loud Death
17. Bad Religion - True North
16. Bullet For My Valentine - Temper Temper
15. Anavae - Dimensions (EP)
14. August Burns Red - Rescue & Restore
13. Kvelertak - Meir
12. Queens of the Stone Age - ...Like Clockwork


11. Stone Sour - House of Gold & Bones part 2
Image

Pidin Stone Souria pitkään semmosena peruspaskana Radio Rock bändinä, mutta jostain syystä halusin kuunnella tän uusimman albumin tuossa joskus alkukesästä. Voi juku miten tää nappaskaan mut koukkuunsa eikä meinannut päästää irti.

Semmosta aika simppeliä rokkiahan tää on, mutta joku tässä levyssä vaan on erikoista. Bändin vanhempi materiaali ei oo samanlaisia fiiliksiä aiheuttanut vaikka ihan ok levyiksi nekin ovat osoittautuneet. Corey Taylorin vokaalit on kyllä suuri syy miksi tästä albumista ja bändistä pidän.

Tää on semmonen levy että tytötkin voi tykätä vaikkei mitään Through Glass paskaa tällä lätyllä olekaan.

Top 3 kappaleet:
1. The House of Gold & Bones
2. Stalemate
3. Do Me A Favor

10. Lady Gaga - Artpop
Image

Enpä ois vielä muutama kuukaus sitten uskonut että Lady Gaga löytyis tältä mun listalta ja varsinkaan Top 10:stä. Pakko kuitenkin myöntää että onhan tää aika perhanan loistava pop-levy. Artpop on ehkä kokonaisuutena parasta poppia mitä oon koskaan kuullut, vaikka levyllä muutama hirvitys onkin (varsinkin Jewels n' Drugs, hyrrrr). Suurinosa biiseistä on kuitenkin aika timanttista settiä joten tästä on vähän pakko nauttia.

Kiitokset Orphanille jonka ansiosta tähän levyyn tutustuin.

Top 3 kappaleet:
1. Venus
2. G.U.Y.
3. Mary Jane Holland

9. The Dillinger Escape Plan - One Of Us Is The Killer
Image

Tää levy onkin sitten varmaan ton Artpopin vastakohta, paitsi että tääkin on aika vitun hyvä. One Of Us Is The Killer oli ehdottomasti yksi eniten odottamiani albumeita viimevuonna ja kyllähän tää lunasti odotuksensa. DEP onnistui tekemään levyn joka kuulosti siltä miltä sen pitääkin kuulostaa, mutta se ei silti ollut samaa kuin aiemmin.

Ihan kirkkaasti bändin uran kohokohta vaikka vanhemmatkin levyt on ihan timangia. Tällä lätyllä on vaan saatu kaikki aiempien levyjen parhaat kohdat yhteen ja kaikki turha on jätetty pois. Zygerö ja aadeehoovee on ainoat joille tätä uskallan suositella, mutta ehkäpä ootte tän jo kuullu. Tässä rääkätään soittimia ja huudetaan keuhkot pihalle. Eli just parasta.

Top 3 kappaleet:
1. Nothing's Funny
2. Paranoia Shields
3. Magic That I Held You Prisoner

--

#paskatkommentit

Avatar
Orphan
Verokarhu
Viestit: 1168
Liittynyt: 03 Loka 2011 16:00
Paikkakunta: Pori

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Orphan » 14 Tammi 2014 14:44

Nyt on sopiva aika paljastaa vuoden ylivoimaisesti parhain albumi.

15. Far East Movement - Dirty Bass
14. Juju - Matkalla Kadotukseen
13. Natalia Kills - Trouble
12. Cheek - Kuka muu muka
11. Teflon Brothers - Valkoisten dyynien ratsastajat
10. Brtiney Spears - Britney Jean
9. Amaranthe - The Nexus
8. Avicii - True
7. Maria Mena - Weapon In Mind
6. Haloo Helsinki! - Maailma on tehty meitä varten
5. Icona Pop - This Is...
4. Sanni - Sotke mut
3. Sini Sabotage - 22 neliöö
2. Inna - Party Never Ends


1. Lady Gaga - ARTPOP

Kuva

Tuskinpa tuli tämä sijoitus kenellekään yllätyksenä. Itse albumi on yksinkertaisesti parhautta. Olin todella kova Gaga fani The Fame Monsterin aikoihin, mutta jostain syystä en koskaan kunnolla innostunut Born This Waysta. En tiedä mistä se johtui, mutta ainakin muutamatkin kyseisen albumin kappaleet soivat taukoamatta radiossa ja niihin ehti väkisinkin jo kyllästyä. Tämä albumi on edustaa enemmän dance-tyyliä kuin edeltäjänsä mutta toimii hyvin sellaisenaan. Tämä albumi on loistava esimerkki siitä peräksikuuluttamastani erilaisuudesta. Levyllä vierailee loistavia vierailijoita ja biisit ovat selkeästi erilaisia keskenään. Jokainen kappale on loistava ja jokaista jaksaa kuunnella uudestaan ja uudestaan. Jos olisi pakko valita albumin heikoimmat kappaleet, niin Jewels N' Drugs ja Fashion! edustaisivat häntäpäätä. Jo silloin kun Applause ilmestyi kesällä niin tiesin heti, että tästä tulee Gagan paras albumi ja niinhän siitä tulikin. Palava Gaga-fanitus iski nyt takaisin ja olen varmasti hänen keikallaan eturivissä, jos Gaga vaan suomeen tulee ja ehdin saamaan liput. Gaga on opettanut paljon asioita ja pidän siitä kuinka hän puolustaa vähemmistöjä. Lyriikoissa hän usein tukee ihmisiä olemaan juuri sellainen kun on, välittämättä muiden mielipiteistä. Näin hyvää albumia en ole kuunnellut vuosiin. Suomessa ARTPOP ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä ja sitä ihmetteln suuresti. Kaiken kaikkiaan Gaga on moniosaava artisti ja tämä tuotos on sen mukainen. ARTPOP = :Love:
Suosikkibiisit: G.U.Y. , Swine, ARTPOP + kaikki
---
Risto kirjoitti:Kiitokset Orphanille jonka ansiosta tähän levyyn tutustuin.
Loistavaa Risto! Nyt olen hyvin hyvin tyytyväinen, kun Gaga noinkin korkealle pääsi. ;) Sanottakoon vielä, että ehdin viimein testaamaan I See Starsia ja hyvältähän se kuulosti. En ole vielä kyseisen bändin aikaisempaan tuotantoon tutustunut, joten sekin pitää vielä tehdä. Kiitokset siitä suosituksesta. :thumbsup
Tuuli VOF:in voittoon!
One by one they all will fall.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 19 Tammi 2014 18:51

Orphanin listan ykkönen on ainakin hyvä levy, mutta yllättäen noita muita en ole kuunnellut. Teflon Brothersien lätyn voisin joskus kuunnella jos en mitään muuta keksi.

Ja jatkuu...

26. Asking Alexandria - From Death To Destiny
25. The Safety Fire - Mouth of Swords
24. Anavae - Storm Chaser (EP)
23. Ghost - Infestissumam
22. I See Stars - New Demons
21. The Ocean - Pelagial
20. Deafheaven - Sunbather
19. We Came As Romans - Tracing Back Roots
18. Lost Society - Fast Loud Death
17. Bad Religion - True North
16. Bullet For My Valentine - Temper Temper
15. Anavae - Dimensions (EP)
14. August Burns Red - Rescue & Restore
13. Kvelertak - Meir
12. Queens of the Stone Age - ...Like Clockwork
11. Stone Sour - House of Gold & Bones part 2
10. Lady Gaga - Artpop
9. The Dillinger Escape Plan - One Of Us Is The Killer


8. Born of Osiris - Tomorrow We Die ∆live
Image

Musaraatiin osallistuneille pitäis jo ainakin olla selvää että minkälaisesta musiikista on tässä kyse. Born Of Osiris on käsittääkseni aika isokin tapaus deathcore-piireissä, mutta itse olen vältellyt bändiä aika mallikkaasti ennenkuin tähän albumiin törmäsin.

Tomorrow We Die ∆live on ehdottomasti yksi vuoden suurimmista ellei jopa suurin positiivinen yllätys. Taisin viimevuoden listassa Upon A Burning Bodyn kohdalla puhua siitä etten pahemmin kuuntele deathcorea koska en jaksa sitä "örinää". No, Born Of Osiris tuli ja näytti miten se homma hoidetaan kunnolla. Jo ensimmäisen kuuntelun jälkeen olin täysin myyty.

Turha tätä isommin on mainostaa. Antakoot musiikin puhua puolestaan.

Top 3 kappaleet:
1. Exhil∆r∆te
2. M∆chine (tän meinasin laittaa alunperin musaraatiin)
3. Illusionist


7. Escape the Fate - Ungrateful
Image

Se taisi olla aadeehoovee joka ensimmäisenä tän bändin mun tietoisuuten toi. Alkuun taisin kutsua tätä vain "ihan ok" musaksi, mutta voi pojat että muutaman kuuntelun perusteella rakastuin tähän levyyn ja bändiin muutenkin. Myös koko post-harcore genre alkoi kiinnostamaan huomattavan paljon tän levyn myötä. Joten kiitos isä.

Ungrateful on kyllä aika täydellinen pop-metal albumi vaikka aika kamalalta toi nimitys kuulostaakin. Mutta en oikein fiksumpaakaan termiä keksi jolla voisin myydä tätä Plazalaisille. Vaikka tässä jotain rankempiakin kohtia on, niin kyllä tää toisaalta aika poppia on. Ihan hemmetin koukuttavia biisejä ainakin. Ja todelliset hevimiehethän ei voi sitten tämmöstä musaa sietää. Muistakaa se rakkaat lapset.

Top 3 kappaleet:
1. Ungrateful
2. One For The Money
3. You're Insane


6. Bring Me The Horizon - Sempiternal
Image

Jos Born Of Osiriksen levy oli vuoden suurin yllätys, niin tämä oli ehkä toiseksi suurin. Joitakin BMTH'n vanhempia biisejä olen kuullut ja jopa pitänyt niistä, mutta kyllä Sempiternal vei hommat ihan uusille leveleille.

Tätä albumia on vaikea luokitella mihinkään tiettyyn kategoriaan, koska tää kuulostaa niin uudelta ja erilaiselta. Toki tässä on vaikutteita mm. metalcoresta ja post-hardcoresta, mutta en silti itse ainakaan pystyisi sijoittamaan tätä mihinkään yksittäiseen genreen.

Aika vammaista yrittää keksiä mitään fiksua kommenttia, joten kuunnelkaa nää biisit ja räjäyttäkää mielenne. Olkaa hyvät.

Top 3 kappaleet:
1. Shadow Moses
2. The House Of Wolves
3. Go To Hell, For Heaven's Sake

--

Huh huh. Tässä kun näitä biisejä etsin YouTubesta niin kylmiä väreitä meni edelleen vaikka kaikki olen kuunnellut monta kymmentä kertaa. Viime vuosi oli kyllä aivan uskomattoman kova musiikkivuosi, eikä tässä edes vielä ollut ne parhaat albumit. Seuraavana vuorossa on viisi kovinta albumia jotka kaikki ansaitsevat minulta täydet kymmenen pistettä. Ensimmäiset kaksi noista viidestä luvassa joku kaunis päivä.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 19 Tammi 2014 20:09

Risto kirjoitti:7. Escape the Fate - Ungrateful
Se taisi olla aadeehoovee joka ensimmäisenä tän bändin mun tietoisuuten toi. Joten kiitos isä.
Ei ollu ku Zygerö. Minä kehuin tätä hyväksi juoksulevyksi ja suosittelin vähän myöhemmin We Came as Romanssia. Se tuli vasta yheksänneksitoista. Hävisin. Nyt vituttaa.

Minakin oon kuullut juttuja ettei tällaista kannata kuunnella jos katu-uskottavuuden haluat säilyttää. Siksi kuuntelenkin pimeässä kaapissa ja anomyymisti Plaazalla teen tunnustuksia.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 19 Tammi 2014 21:43

aadeehoovee kirjoitti: Ei ollu ku Zygerö. Minä kehuin tätä hyväksi juoksulevyksi ja suosittelin vähän myöhemmin We Came as Romanssia.
Ahh, tosiaan näinhän se oli. Tällä kertaa meni herrasmiehet sekaisin mielessäni, mutta jatkossa yritän olla hieman skarpimpi.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 02 Helmi 2014 09:20

Tämmönenki aihe. Joo. Voishan sitä yrittää joskus saada tän väännettyä loppuun.

26. Asking Alexandria - From Death To Destiny
25. The Safety Fire - Mouth of Swords
24. Anavae - Storm Chaser (EP)
23. Ghost - Infestissumam
22. I See Stars - New Demons
21. The Ocean - Pelagial
20. Deafheaven - Sunbather
19. We Came As Romans - Tracing Back Roots
18. Lost Society - Fast Loud Death
17. Bad Religion - True North
16. Bullet For My Valentine - Temper Temper
15. Anavae - Dimensions (EP)
14. August Burns Red - Rescue & Restore
13. Kvelertak - Meir
12. Queens of the Stone Age - ...Like Clockwork
11. Stone Sour - House of Gold & Bones part 2
10. Lady Gaga - Artpop
9. The Dillinger Escape Plan - One Of Us Is The Killer
8. Born of Osiris - Tomorrow We Die ∆live
7. Escape the Fate - Ungrateful
6. Bring Me The Horizon - Sempiternal


5. Coheed and Cambria - The Afterman: Descension
Image

Coheed and Cambria on mulle tuttu bändi jo vuosien takaa, mutta vasta viime vuonna tajusin tän bändin mahtavuuden ihan tosissaan. Bändin vuonna 2012 julkaistu albumi The Afterman: Ascension löysi tiensä mun tietoon vasta viimevuoden puolella ja sen jälkeen odotukseni tätä Descencionia kohtaan nousi aika helvetin korkealle. Ja kyllähän tää levy ne odotukset lunasti. Täyden kympin rock-albumi joka on paljon muutakin kuin pelkkää rokkia. Aika laajalta alalta tähän on taas sekoiteltu musiikkityylejä (Progressive rock, new prog, alternative metal, progressive metal, punk, post-hardcore t.wikipedia) ja sehän on just se mistä mä tykkään.

Yksi suuri syy mikä tässä bändissä mua kiehtoo on vokalisti Claudio Sanchez. Yleensä kun tästä bändistä kuulee tai lukee kommentteja, niin niissä joko ylistetään tai vihataan Claudion ääntä. Itse pidän hänen laulustaan kovasti vaikka muuten en tuon tyylistä hieman kimakkaa ääntä jaksakaan pahemmin kuunnella.

Tätä levyä voisin suositella suurimalle osalle Plazalaisia koska tää ei oo mättö/huuto levy.

Top 3 kappaleet:
1. The Hard Sell
2. Number City
3. Key Entity Extraction V: Sentry the Defiant

4. Paramore - Paramore
Image

No tarviiko tästä oikeasti sanoa mitään? Mielestäni Paramore on parantanut menoaan joka levyllä ja tää uusin on selkeästi bändin vahvin kokonaisuus. Ihan hemmetin koukuttava levy jonka vois kuunnella läpi vaikka joka päivä. Musiikillisesti tää on ihan eri tasolla kuin aiemmat levyt ja Hayleyn ääni kuulostaa paremmalta kuin koskaan. En keksi tästä albumista mitään pahaa sanottavaa ja tää oliskin ihan hyvin voinut olla mun listan ykkönen, mutta ei nyt kuitenkaan ollut.

Kaipailisin enempikin tämmöstä musaa, mutta kun ei muut kuin Paramore sitä tarjoa niin tyydytään nyt tähän.

Top 3 kappaleet:
1. Still Into You
2. Part II
3. Be Alone

--

Ens viikolla lupaan viedä tän homman finaaliin oman mielenterveyteni takia.

Avatar
FankiKitsune
Big Brother
Viestit: 6042
Liittynyt: 27 Marras 2010 16:04

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja FankiKitsune » 03 Helmi 2014 22:09

Jos nyt vihdoin mäki saisin avattua sanaisen arkkuni näistä. Tuli listaa tehdessä todettua, että tää on kamalan brutaalia peliä. Pakostikin tulee erittäin hyviä levyjä sijotettua top5:kin ulkopuolelle. Mut jospa tää tästä. Aloitetaan:

15. Céline Dion - Loved Me Back To Life
Image

Tää albumi löyty vahingossa, enkä oikeastaan aktiivisemmin kuuntele Célineä. Idolsin aikaan, kun Sara lauloi Céline Dionin My Heart Will Go On, olihan se sit mentävä kuuntelemaan spotifystä ja siellä törmäsin tähän uuteen albumiin. "Pakko"han se oli kuunnella ja jokseenkin iski sen verran hyvin, että pystyi listalle laittamaan. Sopivan rauhallista menoa sellasiin hetkiin, kun ei tahdo mitään nopeaa tai jytisevää kuunnella. Parhaimmat kappaleet löytyy mielestäni alusta, eli:

1. Loved Me Back To Life
2. Somebody Loves Somebody

14. Icona Pop - THIS IS... ICONA POP
Image

Icona Popista kuulin ekan kerran radion kautta, eikä se kuulostanu omaan korvaan yhtään huonolta. Biisiraadin myötä sitten orkku laitto biisin, mitä en ollukaan kuullu ja päätin sit testata koko levyn. Hyvinhän se sit toimi, vaikka albumilta löytyy myös niitä, joista en niin täysin pidä. Jotenkin myös noi kaikki biisit ei tahdo jäädä mun muistiin, että mites ne menikään. Mutta kaikin puolin hyvä albumi, vaikka tää mun kommentointi saattaa kuvastaa jotain muuta. :D

Albumin parhaat biisit:
1. I Love It
2. Girlfriend
3. In The Stars

13. Britney Spears - Britney Jean
Image

Britneyä monia vuosia kuunnelleena tiesin jo alussa kuuntelevani tän albumin ja yllätyksekseni radiossa eniten soitettu biisi on myös levyn paras. Tämä kyseinen biisi myös silloin aikoinaan antoi odottaa paljon, mutta odotukseksi jäi. Levyltä löytyy myös muita hyviä biisejä, mutta ei nouse tämän yli. Pienoinen pettymys, mutta hyvä levy silti. Ne hyvät biisit on mun mielestä täyttä timanttia. Jotkin biisit alkaa hyvin, mutta sitten on osia, joista en pidäkään ja saa mut hyppäämään seuraavaan. (Hyvänä esimerkkinä Body Ache) Kertoo myös varmaan paljon se, että unohdin laittaa koko listalle tän...

Parhaat:
1. Work B**ch
2. Tik Tik Boom
3. Til It's Gone

12. Sini Sabotage - 22m2
Image

Mä en pidä räpistä. En yhtään. Jotkin biisit on ihan ok ja kuunneltavia, mutta ei, en vapaaehtosesti kuuntele, ikinä. Mut jotain kummallista tässä Sinin levyllä kuitenkin on, koska se on tälle listalle sijottunu ja oon sen levyn muutamankin kerran kuunnellu läpi. Joko mussa on jotain vikaa tai sit Sini on lumonnu mut. Alhainen sijotus johtuu siitä, että muutama biisi joita pidin hyvinä, alkokin ärsyttää mua parin (tässä tapauksessa ylimääräsen) kuuntelun jälkeen. Esim. Luotolle on uus musta.

Parhaimmat biisit:
1. Miks
2. Lambada
3. Levikset repee

11. Demi Lovato - Demi
Image

Radion kautta kuulin Demiltä pari biisiä ja sen parhaimman, Neon Lightsin, kuullessani päätin kuunnella koko levyn ja sehän toimi. Tätäkin levyä luukutettu paljon ompeluhommien tiimellyksessä ja varsin hyvää musaa pitämään ittensä hyvässä tahdissa. Albumilta löytyy kyllä myös tasapainotukseksi erittäin hyviä rauhallisempiakin biisejä.

Parhaat:
1. Neon Lights
2. Heart Attack
3. Warrior
That damn fox!

Kuva

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 05 Helmi 2014 20:24

Mukavaa että en ole ainoa joka näitä listoja jaksaa vääntää. Hyvää työtä Jonk... FankiKitsune (hitto, meni ekalla oikeen toi nikki).

Jatketaas tätä omaa rojektia jotta en vahingossa riko lupaustani.

26. Asking Alexandria - From Death To Destiny
25. The Safety Fire - Mouth of Swords
24. Anavae - Storm Chaser (EP)
23. Ghost - Infestissumam
22. I See Stars - New Demons
21. The Ocean - Pelagial
20. Deafheaven - Sunbather
19. We Came As Romans - Tracing Back Roots
18. Lost Society - Fast Loud Death
17. Bad Religion - True North
16. Bullet For My Valentine - Temper Temper
15. Anavae - Dimensions (EP)
14. August Burns Red - Rescue & Restore
13. Kvelertak - Meir
12. Queens of the Stone Age - ...Like Clockwork
11. Stone Sour - House of Gold & Bones part 2
10. Lady Gaga - Artpop
9. The Dillinger Escape Plan - One Of Us Is The Killer
8. Born of Osiris - Tomorrow We Die ∆live
7. Escape the Fate - Ungrateful
6. Bring Me The Horizon - Sempiternal
5. Coheed and Cambria - The Afterman: Descension
4. Paramore - Paramore


3. Protest The Hero - Volition
Image

Protest The Heroa olen varmaan hehkuttanut tälläkin foorumilla ihan tarpeeksi. PTH on mielestäni paras proge-metalli bändi, jopa parempi kuin Between the Buried and Me. Protestin ote on aina ollut mukavan rentoa vaikka musiikki onkin teknisesti erittäin monipuolista.

Volition on yksi niistä albumeista joita odotin muna huurussa viime vuonna. Odotukset oli törkeän kovat, mutta kova oli myös tämä levykin. Ei tästäkään levystä voi oikein mitään fiksua sanoa, koska ei tätä pysty oikein sanoilla kuvailemaan. Tai ainakaan itse en osaa. Jos bändin aiempi tuotanto on tuttua, niin en ymmärrä miksei tästäkin pitäisi.

Top 3 kappaleet:
1. Underbite
2. A Life Embossed
3. Clarity

2. Trivium - Vengeance Falls
Image

Trivium on mun lempibändi. Noin, myönsin sen taas vaikka ei se koskaan mikään salaisuus olekaan ollut. Tämä bändin tuorein albumi oli myös eniten kuuntelemani levy viime vuoden aikana vaikka tää julkaistiinkin vasta lokakuussa.

Vengeance Falls on siitä jännä levy että Trivium on taas ottanut askeleita kohti radio-ystävällisempää musiikkia, mutta silti asia ei vaivaa minua ollenkaan. Tän levyn julkasun aikoihin oli internetsissä hirveät ulinat kun Trivium on tehnyt taas paskan levyn. En voi olla samaa mieltä. Vengeance Falls on Triviumin paras albumi.

Vaikka rakastuinkin Triviumiin juurikin niiden bändin ensimmäisten, metalcore-henkisten, albumien takia niin en oikeastaan kaipaa sitä että bändi olisi samalla linjalla aina jatkanut. Mielestäni on ihan mukavaa että bändit ylipäätään uudistuu ja kehittyy johonkin suuntaan eikä kaikki levyt kuulosta samalta. Triviumin kehitys onkin ollut itselleni varsin mieluisa ja siksi nämä viimeiset viitisen vuotta olen heidän musiikistaan nauttinut äärimmäisen paljon.

Top 3 kappaleet:
1. Villainy Thrives
2. Through Blood And Dirt And Bone
3. Brave This Storm

--

Kyllä teitä nyt ihmetyttää kun Riston lempparibändi julkaisee erinomaisen albumin, mutta ei silti ole listan ykkösenä. Pidetään nyt jännitystä ilmassa vielä pari päivää että mikä kumma se voi siellä ykkösenä olla. Tiedän, tämä on kutkuttavan jännittävä tilanne.

Avatar
FankiKitsune
Big Brother
Viestit: 6042
Liittynyt: 27 Marras 2010 16:04

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja FankiKitsune » 05 Helmi 2014 23:29

^ No eihän siin mennykä ku kokonainen kuukausi ja vähän päälle, et sain alotettua koko listan. [smilie=a_teeth.gif] Ja kyl mua saa kutsua Jonksuksi, jos siltä tuntuu. ;)

15. Céline Dion - Loved Me Back To Life
14. Icona Pop - THIS IS... ICONA POP
13. Britney Spears - Britney Jean
12. Sini Sabotage - 22m2
11. Demi Lovato - Demi


Jatketaan:

10. Jannika B - Kaikki rohkeus
Image

Jannikaan tutustuin NRJ:n kautta, kun siellä soitettiin sinkkua Seuraavaan elämään. Se kuulosti hyvältä ja teki mieli kuulla lisää ja kiinnosti myös siksi, koska Jannikaa verrattiin Irinaan. Eikä tää albumi ollu ollenkaan huono ja ite en kuule Irinaa Jannikassa. Useitakin kertoja kuunneltu läpi ja vieläkin voi ihan helposti kuunnella. :tu Nyt vaan sit odottelemaan, Jannikalta tulee tänä vuonna uusi albumi ja ainakin sen ensimmäinen single Jääkausi lupaa erittäin hyvää albumia. :love61:

Parhaat:
1. Hulluksi onnesta
2. Picasso
3. Tarttuu muhun

9. Lindsey Stirling - Lindsey Stirling
Image

Ystäväni kautta kuulin yhden kappaleen Lindseyltä ja tykästyin siihen heti. Kuuntelin muitakin kappaleita Lindseyltä ja nekin kolahti. Lindsey osaa luontevasti viulun lisäksi lisätä tanssin, jota nähdäänkin monella musiikkivideolla. Viulu ei ole koskaan pahitteeksi ja vielä vähän tranceteknoa mukaan niin saadaan hyvä albumi. Neidin ensimmäinen laatuaan.

Lindsey on myös albumin lisäksi tehnyt paljon covereita, mm. Halo, LotR, Pokémon, Skyrim, Assassin's creed, Zelda ja mistä kaikesta. Olisin halunnu sijoittaa korkeammalle listalla, mutta ku noi on niin hemmetin kovia albumeita...

Parhaat:
1. Moon Trance
2. Shadows
3. Elements

8. Lady Gaga - ARTPOP
Image

No Lady Gaga. Tekee älyttömästi hyviä biisejä ja tässä taas todiste siitä, että niitä hyviä biisejä on ihan älyttömästi lisää! Tykkäsin jo sinkuista Applause ja Do What U Want, mutta löytyhän sieltä lisää suosikkeja. Nähtävästi Gagalla täytyy olla yks kehnompi kappale ja se on Ristonkin mainitsema Jewels N' Drugs...

Parhaat:
1. Swine
2. Aura
3. Venus

7. Jenni Vartiainen - Terra
Image

Erittäin kaunis albumi, jota on odotettu pitkään. En ihan alkuun syttynyt kuin parille biisille, mutta enemmän kuuntelun jälkeen toimii aivan totaalisesti ja tykkään jokaisesta biisistä. Radiossa paljon soitetut Junat ja naiset, sekä Selvästi päihtynyt tarvii hetken tauon kuuntelusta, mutta kyllä kannatti Jennin tehdä albumia rauhassa, koska tämä on totaalisen hyvä albumi.

Hieman oudosti albumin lopussa on bonusraitana joulukappale, mutta sekään ei ole huono. Se ei kylläkään sovi koko muun albumin linjaan, mutta en tuomitse, koska se on bonusraidaksi laitettu ja on kyllä erittäin hyvä joulubiisi.

Parhaat:
1. Minä sinua vaan
2. Kaukaa
3. Muistan kirkkauden

6. Sanni - Sotke mut
Image

Uusi tulokas, jonka levyä tuli odotettua melko pitkäänkin. Singlet Prinsessoja ja astronautteja sekä Jos mä oon oikee lupasivat hyvän albumin, eikä kehnoksi jäänyt. Sanni on oikein tervetullut musamaailmaan ja ite ainakin odotan kovasti jo seuraavaa albumia. Eikä muuten kuulosta akustisenakaan yhtään huonolta.

Parhaat:
1. Dementia
2. Jos mä oon oikee
3. Kiinni

--

Kummallisen paljon on tullu kuunneltua suomalaista musaa. Seuraavassa listauksessa sitten sijoitukset 5. ja 4.
That damn fox!

Kuva

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 09 Helmi 2014 18:14

Vihdoin ja viimein saan tän listan loppuun. Huh ja huh.

26. Asking Alexandria - From Death To Destiny
25. The Safety Fire - Mouth of Swords
24. Anavae - Storm Chaser (EP)
23. Ghost - Infestissumam
22. I See Stars - New Demons
21. The Ocean - Pelagial
20. Deafheaven - Sunbather
19. We Came As Romans - Tracing Back Roots
18. Lost Society - Fast Loud Death
17. Bad Religion - True North
16. Bullet For My Valentine - Temper Temper
15. Anavae - Dimensions (EP)
14. August Burns Red - Rescue & Restore
13. Kvelertak - Meir
12. Queens of the Stone Age - ...Like Clockwork
11. Stone Sour - House of Gold & Bones part 2
10. Lady Gaga - Artpop
9. The Dillinger Escape Plan - One Of Us Is The Killer
8. Born of Osiris - Tomorrow We Die ∆live
7. Escape the Fate - Ungrateful
6. Bring Me The Horizon - Sempiternal
5. Coheed and Cambria - The Afterman: Descension
4. Paramore - Paramore
3. Protest The Hero - Volition
2. Trivium - Vengeance Falls


And the winner is...

1. Killswitch Engage - Disarm the Descent
Kuva

Siinä se nyt on. Viime vuoden kovin levy ja vielä ihan heittämällä. Tiesin jo aika aikaisessa vaiheessa vuotta että tämä levy tulee olemaan tällä listalla ykkösenä. Vaikka tiesinkin että mm. Triviumilta ja Protest The Herolta oli uudet albumit tulossa, niin en missään vaiheessa uskonut siihen että ne pystyisivät ylittämään Disarm the Descentin eeppisyyttä ja eihän ne sitten pystyneetkään.

Disarm the Descent on täydellinen albumi mun musamakuun. Tää levy on metalcorea (tai modernia metallia paremminkin) parhaimmillaan. Jostain syystä en ole aiemmin Killswitchin musasta pahemmin välittänyt, lukuunottamatta muutamaa kipaletta, mutta tällä levyllä bändi kyllä räjäytti potin. Koko albumilta ei löydy yhtäkään heikkoa biisiä enkä vaihtaisi sekuntiakaan pois.

Yksi syy miksi en tästä bändistä aiemmin pitänyt oli Howard Jonesin vokaalit, mutta kun nyt tälle levylle bändin alkuperäinen vokalisti Jesse Leach teki paluunsa niin rakkaus leimahti välittömästi meidän välillemme. Vaikka monia laulajia olenkin vuosien varrella kehunut, niin kyllä Jesse on aika omassa kategoriassaan (ainakin metallimusiikin puolella). Toki pakkohan tällä levyllä on muitakin muusikoita kehuttava. Loistavaa työtä noin kaikinpuolin koko bändiltä. Antaisin tälle albumille 11 pistettä kymmenestä ja niin annankin. 11/10

Koska nää mun tekstit on taas niin vammasia, niin annetaan musiikin puhua puolestaan.

Top 3 kappaleet (jos tältä levyltä nyt vain kolmea biisiä voi valita....)
1. The New Awakening
2. The Hell In Me
3. All We Have Tästä ei löytyny ku tää kämänen live-versio, joten...

Bonarina viel: In Due Time

--

Pakko sanoa että viime vuosi oli musiikin osalta ehkä yksi parhaimmista ikinä, mutta tää listan vääntäminen oli silti hemmetisti vaikeampaa kuin vuosi sitten. Sainpahan nyt kuitenkin väännettyä loppuun asti vaikka välillä tekikin mieli luovuttaa ja unohtaa koko homma. Ehkä tästä edes joku sai jotain irti. Tai en tiiä. Eikä oikeestaan edes kiinnosta.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 10 Helmi 2014 21:11

Kommentoin Riston listaa:

Olin kuunnellut näköjään 13/26 noista levyistä ainakin kertaalleen, mikä on yllättävän korkea osuus. 5/26 ollut enemmällä kuuntelulla, se onkin jo terveempi luku.

CoCan levyllä meillä näyttää olevan sama ykkösbiisi, oispa levyn muut biisit samaa tasoa. Koitin bändiä taas yhden levyn jälkeen mutta en edelleenkään oikein pääse sisälle. Ihan jees kuitenkin, laulajasta ei ole pahaa sanottavaa.

Arvasin oikein kaikki top5 bändit, järjestystä en ruvennut arpomaan. KSE:n kanssa meni vähän aikaa mutta sieltä se vastaus löyty Murr!! -soittolistalta.

Kvelertakin nappasin omille soittolistoille noista mitä en ollut kuunnellut. Norjalainen vastine Profane Omenille. Kovasti oon kuullut kehuja miesten keikkakunnosta. Jos sattuvat Oulun lähelle niin pitää varmaan käydä tarkistamassa.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
scorchio
Käsikirjoittaja
Viestit: 954
Liittynyt: 31 Elo 2009 00:36
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja scorchio » 15 Helmi 2014 14:54

Mielenkiintoinen lista Ristolla, pari mulle uutta pläjäystäkin löytyi, tattis siitä.

Mut Paramore...no joo. Tissilisää?

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 15 Helmi 2014 15:53

scorchio kirjoitti:Mut Paramore...no joo. Tissilisää?
Tottakai. Kuuntelen vain hyvännäköistä musiikkia.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 15 Helmi 2014 19:58

scorchio kirjoitti:Mut Paramore...no joo. Tissilisää?
Heh. Kamoon Bendydick.
Edit: Oma lista varmaan tulee (en lupaa), mutta ehkä vasta kesän alla. On paljon kuunneltavaa vielä. Saattaa tulla kyllä aiemminkin. Mutta tiiättehän, nymmäoon töissäki.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
scorchio
Käsikirjoittaja
Viestit: 954
Liittynyt: 31 Elo 2009 00:36
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja scorchio » 15 Helmi 2014 23:06

Zygerö kirjoitti:
scorchio kirjoitti:Mut Paramore...no joo. Tissilisää?
Heh. Kamoon Bendydick.
:bidmouth: :bidmouth: :bidmouth: Ei stana, Zygeröinen, nyt uppos ja osui. Scorchio menee hetkeksi lattialle kyykkyasentoon ja häpee, en tiedä pääsenkö enää ylös.

Pääsin. Anteeksi, Risto, lisiä on monenlaisia. Kippis sille. (Oon humalassa.)

Avatar
jetta
Uimavalvoja
Viestit: 416
Liittynyt: 08 Syys 2011 17:41

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja jetta » 20 Helmi 2014 17:35

Laiskana en oo jaksanut kirjottaa noita "arvosteluja" ja tässä onkin nyt sen takia sit kestänyt.

XII. MS MR - Secondhand Rapture
XI. Hurts - Exile
X. Ariana Grande - Yours Truly


Sijat 9-7
IX DEMI – Demi Lovato
Image
Demi on yksi artisti, josta on pitänyt jo monta vuotta. Kaks ekaa albumia oli tosi hyviä, mutta kolmatta albumia en edes koskaan ole kuunnellutkaan. Tän albumin julkaisupäivän pistin kalenteriin ylös ja kuuntelinkin sitten heti sen ilmestyttyä. Tykkään paljon siitä soundista, joka Demin ekoilla albumeilla oli ja tällä albumilla onkin yksi biisi jolla on samanlainen soundi kuin mitä niissä on. Muut kappaleet on radiopoppia.

Neon Lights, Two Pieces, Never Been Hurt

VIII Jannika B – Kaikki rohkeus
Image
Viime vuonna tuli kuunneltua paljon enemmän suomalaista/suomenkielistä musiikkia. Ennen ei oikein tullut kuunneltua, johtuen varmaan siitä, että ennen viime vuotta pop musiikki ei oikein iskenyt muhun kunnolla. Tällä albumilla ei oo oikeestaan kun pari sellasta biisiä, joista en tykkää.

Onnenpäivä, Tunne Mut

VII True Romance – Charli XCX
Image
Kun tää albumi julkastiin, kuuntelin sen kyllä kokonaan muutaman kerran läpi, mutta en oikein tykännyt kuin kahesta kappaleesta. Sen takia tää albumi jäi sit aikalailla taka-alalle, eikä tätä tullut kuunneltua paljoonkaan. Sitten kun rupesin tätä listaa miettimään ja selasin itunesista viime vuonna julkastuja albumeja, kuuntelin tän läpi uudestaan. Sitten vasta tajusin kuin hyvä biisejä tällä albumilla on. Mitäliene oli mulla korvissa vikana kun ekoilla kerroilla ei kuulostanut yhtään miltään. Charlin musiikki on hieman samanlaista kuin Marina & the Diamondsin, joka on yksi mun lemppariaristeista, että jos tykkää sellasesta bubblegumpopista, niin varmaan tykkäis tästäkin.

You (Ha Ha Ha), Stay Away, Set Me Free, Cloud Aura
what even is reality? who knows? we don't even know if we're in this room. we could be in a turtle's dream in outer space.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Elokuvat / Musiikki / Pelit”