Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Keskustelua elokuvista, musiikista ja konsoli- ja tietokonepeleistä.
Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 28 Huhti 2014 23:02

18. Spiritual Beggars – Earth Blues

Image

Kaveri oli jo pitkään houkutellut tutustumaan Spiritual Beggarsin musiikkiin. Olin lähdössä junailemaan ja näin orkesterilta tulleen uuden albumin sopivasti. Meininki on Hard ja Rock. Tällaisessa ’perus kitararockissa’ on vaan jotain niin hienoa kun se tehdään tyylillä. Riffit toimii, soolot on upeita ja Hammondit soivat komeasti. Loistava rock –levy vähän sellaiseen Deep Purple henkeen. Wikipedia tosin sanoo orkesterin olevan Stoner Metal –yhtye, mutta väitän tämän levyn olevan lähempänä wanhan kunnon 70/80 –luvun hard rockia.

Toinen 70/80 –luvun vaihteen retroa tänä vuonna julkaissut Black Trip (Goin’ Under) vaikutti enemmänkin hyvin toteutetulta matkalta sen ajan musiikkiin. Spiritual Beggars sen sijaan kuulostaa enemmän omalta bändiltä tyylikkäästi esikuville kumartaen. Levy on hyvin tasapainossa eikä sisällä yhtään huonoa kappaletta. Muutama veto kuitenkin erottuu edukseen: Dead End Town, Hello Sorrow ja Sweet Magic Pain (Soolo!). Näyttää olevan tarjolla myös koko Earth Blues.

17. Steven Wilson – The Raven That Refused to Sing and Other Stories

Image

Sitten proggeiluun. Parhaiten tunnen miehen Blackfield -yhtyeestä mutta myös joitain Porcupine Treen tuotoksia on tullut kuunneltua. Kuten tyylilajiin kuuluu, levy aukeaa hitaasti. Ensimmäisellä kuuntelukerralla jää mieleen ainoastaan yksi vuoden parhaista kappaleista Drive Home ja muutamia yksittäisiä kohtia muista kappaleista. Kuten tyylilajiin kuuluu, levy avautuu jokaisella kuuntelukerralla enemmän ja mukaan tarttuu toinen hieno kappale The Holy Drinker ja lisää hienoja yksityiskohtia. Sitten se kääntöpuoli, useamman kuuntelun jälkeen levyllä huomaa olevan hienojen osuuksien välissä tyhjänpäiväisiä kikkailukohtia kappaleita pidentämään, kuten tyylilajiin kuuluu. Kantani onkin, progeilu on ok, kunhan se on perusteltavissa.

Soittaminen toimii, varsinkin kitaristi Guthrie Govan tekee vakuuttavaa jälkeä ja muutenkin ammattimiehiä on studioon raahattu. Drive Home soolo on hieno, bassoissa on kivaa koukkua pitkin levyä ja erikoisemmat soittimet toimii pääosin. Huonona puolena turha pitkittäminen ja ajoittain levyllä tuntuu olevan tyhjäkäyntiä. Steven Wilson on tälläkin levyllä parhaimmillaan kun hän bändinsä kanssa keskittyy soittamiseen. Kappaleet ovat sen verran kieroja ja yksilöllisiä, että mikään yksittäinen kappale ei oikein levyä kuvaa mutta jo pariinkin kertaan mainittu Drive Home kannattaa ehdottomasti kuunnella ja video katsella.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 13 Touko 2014 23:30

16. Seamus – Always / Never

Image
Mukava pop –levy. Eniten pidän levyn kotikutoisesta olohuonetunnelmasta. Levy kuulostaa siltä, ettei sitä ole äänitetty studiossa vaan olohuoneessa punaviinia nauttien ja rennosti soitellen. Toinen yksityiskohta levystä on rumpusoundi josta pidän syystä tai toisesta todella paljon. Tällainen kevyt instrumenttipoppi menee yleensä kertakuulemalla pois listoilta mutta tämä meni vakiokalustoon 'kun raskas on liian raskasta'. Rohkea veto bändiltä ottaa kieleksi englanti täällä maan pienillä markkinoilla. Bändin nimen olin kuullut joskus, ja luultavasti biisejäkin muutaman, mutta tämän levyn perusteella kuuntelin myös kaksi aiempaa tuotosta. Always / Never on näistä ehdottomasti paras, mukavan rentoa ja kevyttä poppia. Kevätmusiikkia!

Levyn paras kappale on ehdottomasti Honey, We’re Way Too North mutta sen saatte etsiä kukanenkin itse.

15. Nosound – Afterthoughts

Image

Tiesin jo etukäteen, että tästä levystä on vaikea kirjoittaa. Otan tässä vaiheessa käyttöön musiikkigenren ’taidemetalli’, jota käytän aika löyhästi ja kuuntelen paljon. Nosound on tämän lokeron sieltä kevyemmästä päästä eikä Afterthoughts tuo mitään poikkeavaa tuotantoon, hidasta ja rauhallista fiilistelyä. Bändi tulee Italiasta ja laulajalla Giancarlo Erralla on aksentti sen mukaan mutta ei häiritsevällä tavalla. Loistavaa musiikkia rauhoittumiseen ja Zygerölle oletettavasti tuttu bändi.

Levyltä voisi poimia vaikka kappaleen Wherever You Are ja siitä saakin aika hyvän kuvan kuin tylsästä levystä on kyse.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 22 Touko 2014 13:30

14. Cult of Luna – Vertikal

Image

Vielä vuosienkaan jälkeen en oikein tiedä mitä olisin mieltä orkesterista nimeltä Cult of Luna. Pidän ja en, kyseessä on kuitenkin vaikeasti lähestyttävä ja erikoinen taidemetallibändi lajityypin raskaammalta puolelta. Bändi tarvitsee tietyn fiiliksen jotta siitä voi nauttia. Hölmö kaverini sanoi kerran, että Cult of Luna on kuin maalin kuivumista kuuntelisi mutta siitäkin saa näköjään kiksejä. Kyseessä on teemalevy (joista jostain syystä pidän) ja kuten muutkin bändin levyt, se vaatii kuuntelemista ja keskittymistä eikä sovellu taustamusiikiksi. Ainakin itseä alkaa outo, junnaava ja ahdistava kitaravalli&efekti -kombinaatio lähinnä ärsyttämään mikäli se ’vain soi’. Sitten oikeassa fiiliksessä levyssä on jotain todella hienoa, levylle on pystytty luomaan tunnelma johon uppotuu täysin.

Levy itsessään on hyvä, mutta tuskin olisi näin korkealla ilman Vicarious Redemption -kappaletta. Himpun verran vajaa parikymmentäminuuttinen tuotos on yksi lajityyppinsä parhaita, mahtava alun huminoista ja kilkatuksista kasvava kappale. Teemalevylle poikkeuksellisesti kappale toimii myös irrallisena kappaleena. En linkkaa mitään, ette tykkää, älkää kuunnelko.

13. Lightning Dust – Fantasy

Image

Lightning Dust on Black Mountain –yhtyeessä vaikuttavan kaksikon sivuprojekti. Black Mountain ei yhtyeenä kiinnosta mutta Lightning Dust sen sijaan on kuulunut kuunteluvalikoimaan edellisestä Infinite Light (2009) levystä asti. Ei bändi edellisilläkään levyillä paljon soittimia taustalla käyttänyt mutta nyt on vedetty nahkatkin pois ja levyä voisi kuvata sanalla ’minimalistisuus’. Fantasylla instrumenttejä on heitetty nurkkaan ja pääosin kone-efekteillä tehdyt taustat ovat hyvin yksinkertaisia sekä melodialtaan että tahditukseltaan. Laululle jää siis erittäin iso ja merkittävä tehtävä täyttää tyhjiö ja siihen aukkoon Amber Webberin ääni sopii erinomaisesti. Fantasyn parhaimmat palat ovat ehdottomasti levyn rauhallisimmat kappaleet Moon ja Agatha. Levy ei ehkä ihan yllä edeltäjänsä tasolle, siitä puuttuu nopeampaa poljentoa, mutta luulis miellyttävän niitä joiden viime vuoden listalta Lana Del Reyn levy löytyi. Tai sitten ei.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 25 Touko 2014 16:02

Ainoastaan tuon Seamusin levyn oon noista adhv:n tähän mennessä listatuista lätyistä kuunnellut. Ehkä kuuntelen nuita muitakin joskus kunhan saisin aikaiseksi.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 10 Kesä 2014 22:16

12. Death Hawks – Death Hawks

Image

Nyt ollaan jännän äärellä. Mitenkähän tätä luonnehtisi.. instrumentaalivetoista hienoilla kitaroilla ryyditettyä, ajoittain jopa psykedeelistä, rituaalimusiikkia? Taustoista tulee mieleen intiaanit. Siinäpä lähtökohdat sangen omaperäiselle menolle. Levyä voisi kuvata sanalla yllätyksellisyys, kappaleet tuntuvat varsinkin ensimmäisillä kuuntelukerroilla menevän ihan eri polkuja kuin olettaisi ja jokin outo koukku jokaisessa biisissä tuntuu olevan kun niihin uppoutuu huomaamattaan. Se, että kappaleista löytyy koukkua, on sangen outoa, sillä ne ovat paljolti toistoa ja samaa sävelkulkua. Mutta toimiihan sekin kun sen tekee riittävän hyvin. Levy on myös sangen lyhyt, 35 minuuttia, joten se tulee yleensä kuunneltua pariin kertaan läpi ja ehkä yksi syy levyn otteeseen on nimenomaan pituus. Yksi vuoden kovimpia yllättäjiä. Levyn päättävä Black Acid nitoo aika hyvin yhteen mistä tässä levyssä on kysymys.

11. Amendfoil – Skyline Escape

Image

Koska bändin kohdalla lokerointi on vaikeaa, todetaan Amendfoilin olevan metallia. Mielenkiintoinen bändi, pojat säveltää, sanoittaa, äänittää, tuottaa ja sovittaa kappeleensa itse. Myös kansitaiteet ja muu kuvitus on bändin jäsenten käsialaa. Soittavatpa he vielä itse rakentamillaan soittimilla joten meininki on aika tee-se-itse. Kappaleissa on koukkuja ja vaihdoksia riittämiin mutta mistään hirveästä progeilusta ei voida puhua vaan ollaan lähempänä suoraa metallia. Välillä liikutaan jopa radiotaajuuksille sopivissa melodioissa.

Omaan makuun levy on vähän huonosti kasattu. Alku on hyvä ja viimeiset kolme kappaletta omaan korvaan loistavaa tavaraa mutta levyn keskivaihe on vähän tasapaksua. Siitä tuleekin yleensä kelattua muutama kappale jos levyä kuuntelee. Kovan debyytin ovat pojat vääntäneet ja laulaja/kitaristi Lassi Mäki-Kala menee heittämällä tämän maan eturivin metallilaulajien joukkoon. Menometallia menoiltaan menojuoman kanssa nautittuna.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 11 Kesä 2014 21:58

20. Tuomari Nurmio – Dumari ja Spuget
19. Still Corners – Strange Pleasures
18. Spiritual Beggars – Earth Blues
17. Steven Wilson - The Raven That Refused to Sing and Other Stories
16. Seamus – Always / Never
15. Nosound – Afterthoughts
14. Cult of Luna – Vertikal
13. Lightning Dust – Fantasy
12. Death Hawks – Death Hawks
11. Amendfoil – Skyline Escape


10. BLIKSEM – Face the Evil

Image

Onko tämä nyt speed vai thrash metallia, joka tapauksessa nopeampaa menometallia. Hollantilaisbändin debyytissä on imua. Riffeissä on riittävästi koukkua, bassokuviot toimii ja omaan makuun rummut on mukavan laiskat taustalla ja hyvin äänitetyt eikä mitään hirveää tykitystä. Mitään uutta ja mullistavaa bändi ei tuo genrelokeroon mutta mutta.. näillähän on muija laulamassa! Tämä ei ole mikään sukupuolikysymys, mutta pitää olla persoonallinen ja riittävän räkäinen ääni naiseksi, että tällaista musiikkia pystyy vetämään (uskottavasti). Ja sellainen Peggy Meeussenilta löytyy.

Levyssä on mukavasti vaihtelua eikä puudutus iske kesken levyn, kuten usein omalla kohdalla käy tämän tyylin kanssa. Nopeamman tikkauksen välistä löytyy melkein Black Sabbath henkistä hitaampaa riffittelyä. Erinoimainen levy juoksulenkille tai salireeniin. Levystä ei oikein löydy mitään huonoa, mutta toisaalta suurin osa kappaleista on vain kelvollisen ja hyvän tasoisia. Kyllä loistavalta levyltä pitää pari kolme timanttia vähintään löytyä. Ehdoton suosikkini on takataka -rummuilla ja -riffillä varustettu Disciples, siitä tulee mieleen Sun and Steel. Maidenin yksi parhaista.

9. Riverside – Shrine of New Generation Slaves

Image

Kun joku mainitsee Puolan, minulle tulee mieleen maan paskamainen sijainti suurvaltojen välisissä mittelöissä ja Riverside. Pidin yhtyettä jo ’ajan tuotteena’ sieltä 2000 –luvun puolenvälin tietämiltä ja näköjään on jäänyt yksi levykin välistä kokonaan kuuntelematta. Usein näihin tietyn ajan bändeihin palaaminen tuottaa karvaita pettymyksiä. Otin uuden lätyn kuitenkin rohkeasti kuunteluun ja sehän toimi loistavasti, ehkä paremmin kuin koskaan. Taidemetalliahan tämäkin on, mutta ehkä sieltä rockimmasta ja helpommin lähestyttävästä suunnasta.

Laulaja Mariusz Dudan lähes hypnoottisesta äänestä, ja miehen tavasta käyttää sitä, olen aina pitänyt valtavan paljon. Tässäkin levyssä se vangitsee kuuntelemaan koko tuotoksen alusta loppuun eikä millään haluais keskeyttää. Palakoon talo ympärillä, minä kuuntelen tämän levyn loppuun! Tähän levyyn on hiottu aikaisempaa enemmän särmiä eikä levy ole niin ’kokeellinen’ (hyi mikä sana) kuin bändin ensimmäiset julkaisut. Omaan korvaan se tällä kertaa sopii mainiosti. Tosin ainakin Rapid Eye Movementin bassoilua jää kovasti kaipaamaan. Parhaiten itselle upposi levyn rauhallisemmat fiilistelykappaleet The Depth of Self-Delusion ja We Got Used to Us.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 11 Kesä 2014 22:02

Toivottavasti kerkeet julkaista tuon listan kokonaisuudessaan ennenku Plaza kuolee ja mätänee.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 11 Kesä 2014 23:58

Mää oon kiristäny tahtia!

8. Ruotomieli – Kovempi kuin muut

Image

Suomi-rock on kuulunut kuunteluvalikoimaan aina siitä lähtien, kun löysin sedän vinyykokoelmasta Eppu Normaalin Lyömättömät LP:n 90 –luvun taitteessa*. Sanoisin hallitsevani 70 – 90 lukujen välisestä Suomi-rockista vähintään keskipitkän oppimäärän ja varsinkin 90 –luvulla tuo osasto oli vahvassa tutkinnassa ja kuuntelussa. Suomalaisen rockin taso on vaan ollut pahassa laskusuunnassa 2000 –luvun ajan ja uusia kuuntelun kestäviä yhtyeitä ei tahdo löytyä sitten millään. Onneksi silti tulee Ruotomielen (Oulu) tapaisia pieniä ja omaperäisiä bändejä kun radiotaajuksille ahdetaan lähinnä paskaa. Tai tulee ja tulee, yli kymmenen vuottahan pojat on jo painaneet tien päällä ja levyjäkin on jo neljä kasassa.

Ruotomielestä tekee Ruotomielen kolme asiaa. Kitarat, laulaja J. Aslak Räsäsen omaperäiset ja ajottain jopa nerokkaat sanoitukset (ei junaa väärää, jos se vie helvettiin täältä) sekä edellämainitun hmm.. persoonallinen lauluääni/-tyyli. Mitäs tästä levystä, pääasiassa kitarariffivetoista suoraa rockia jossa on kuitenkin omaperäistä vänkyryyttä. Ruotomielen pojat ei paljon kumartele kuville vaan vetävät rockia stadiontyyliin. Äänimaailmassa onkin jotain samaa kuin Pomon E-street bändien kulta-aikojen platoissa. Levyn helmet ovat koukeroisella kitarariffillä ryyditetty Timantteja mudassa sekä aivan v*tun hienosti sovitettu ja tuotettu kasvava nimikappale Kovempi kuin muut.

Te kaikki ketkä ette kestä ei-niin-kaunista omaperäistä lauluääntä: kiertäkää levy kaukaa. Ärsytysvaroitus siis annettu. Omasta mielestä paras levy bändiltä. Ruotomieli on tottavie ihan vitun paljon kovempi kuin muut.

* Samaisesta kokoelmasta noin samoihin aikoihin löysin myös Leevi and The Leavingsin Menestyksen Salaisuus CD:n. Soitin molempia levyjä kavereilleni mutta ei kelvannut. Kun 1995 Leevien Rakkauden Planeetta ilmestyi, alkoi bändin hehkutus juurikin samojen kavereiden toimesta. Sama homma 1996 kun Eppujen Repullinen hittejä toi bändin uudestaan Suomen suurimmaksi. Perkeleen Glory Huntterit.

7. Haken – The Mountain

Image

Ja palataas sinne taidemetalliin, tällä kertaa Britteihin. Hakeniin tutustuin edellisen levyn, Visions, kautta. Haken astuu askeleen progempaan suuntaan kuin esimerkiksi Riverside. Biiseissä mennään lähes kirkkolaulusta jonnekin jazzin tapaiseen kikkailuun, mukaan tietty metallimpaa ilmaisua ja eri tahtilajien sekoitusta. Taustalauluja sekä stemmoja käytetään paljon ja pääasiassa ne toimii loistavasti. Lisäksi laulaja Ross Jennings ansaitsee maininnan, vaikeaa vaikeaa musiikkia laulaa.

Hakenissa on paljon potentiaalia, jota se ei tälläkään levyllä vielä täysin lunasta. Kappaleissa on kikkailua kikkailun vuoksi ja sehän ei passaa. Metsään mennään silloin kun progeilu vaikuttaa enemmänkin soittotaidon esittelyltä kuin kappaleeseen kuuluvalta osiolta. Mutta jos siitä huolimatta päästään sijalle 7 rautaisena musiikkivuotena 2013 kertoo se, että listanhaltija on pitänyt sitten siitä lopusta aika perkeleesti. Levyn paras kappale on Falling Back to Earth. Ne ketkä eivät halua kahtatoista minuuttia elämästään käyttää tutustumiseen voivat kokeilla lyhyempää Because It’s There.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 12 Kesä 2014 15:56

6. Villagers – {Awayland}

Image

No nyt. Piti ihan kurkata Wikipediasta mihin genreen tämä luokitellaan. Indie Folk, ok. Jos otetaan tällaista musiikkia 100 levyä niin luultavasti 90 lentää ensimmäisten viiden kappaleen aikana pois soittimesta ja luultavasti lopuista kymmenestä pari saattaa jäädä listoille pysyvästi. Epätodennäköistä tosin että jaksaisin sataa levyä kuunnella. Aika hyvä satunnainen poiminta joltain New releases –listalta siis. Biisit on hyvin tehtyjä ja tuotettuja, jollain tapaa ovelasti rytmitettyjä kuten on myös soittimien käyttö. Ensimmäisillä kuuntelukerroilla pidin esimerkiksi taustapimputuksia heikkona kohtana mutta sitten aloin tykkäämään niistäkin. Tälläkin bändillä laulajan lauluääni ja –tyyli jakaa luultavasti mielipiteitä.

Kun hyvään levyyn otetaan muusta materiaalista poikkeava kappale, ollaan yleensä kiinni joko levyn paskimmassa tai parhaimmassa kappaleessa. Tällä kertaa jälkimmäisessä. Nothing Arrived on yksi parhaimpia Britti –rock tyylisiä kappaleita, sen piano&kitarakomppi on aivan mahtavuutta. Noin muuten levystä saa paremman kuvan The Waves kappaleesta. Tälläkin levyllä on omaan korvaan kokoamisongelma koska yhtä vaille kaikki parhaat kappaleet ovat levyn alkupuolella, joten loppupuoli jää vähän köyhäksi. {Awayland} oli ensimmäinen vuoden 2013 kuunnelluista levyistä ja sellaista genreä jota en tavallisesti kuuntele. Hyvä musiikki on hyvää musiikkia tyylistä riippumatta. On se jännä juttu.

5. Midlake – Antiphon

Image

Midlake on kuulunut luottobändeihin jo vuoden 2006 The Trials of Van Occupanther –levystä asti. Julkaisutahti on verkkainen (2004, 2006, 2010) ja nyt neljäs levy 2013. Se sopii hyvin bändin loppuun asti viimeisteltyyn tyyliin. Mistään ylituottamisesta ei kuitenkaan ole pelkoa. Sen sijaan pelkoa herätti kolmella edellisellä levyllä laulusta ja merkittävästi biisien kirjoittamisesta vastanneen Tim Smithin lähtö kesken levytyksen. Pelko muuttui vielä kauhuksi kun bändi julisti heittävänsä melkein kahden vuoden äänitystyön roskiin ja aloittavansa tyhjältä pöydältä. Pelko oli turhaa ja lopputulos miellyttää eikä Tim Smithiä jää lopulta kaipaamaan kuin ajoittain.

Laulajan vaihdosta (kitaristi Eric Pulido hyppäsi tuutin varteen) lukuunottamatta bändin tyyli on säilynyt lähes samana ja helposti tunnistettavana. Melankolinen folkrock on ottanut lisäsävyä lievästä psykedeelisestä poljennosta. Tämä ei ole kaikkia miellyttänyt mutta minusta lievä muutos suunnassa on tehnyt hyvää. Midlaken ehdoton vahvuus tälläkin levyllä on biisien sovitus ja toteutus, vielä useammankin kuuntelukerran jälkeen sieltä löytää jotain uutta. Pääseekö bändi sitten loistokkaan edeltäjänsä, The Courage of Others, tasolle? Ehkä ei, mutta niin iso pelko oli persuksissa, että lopputulosta on pakko pitää kiitettävänä suorituksena. Siitäkin huolimatta, että levyllä on muutama ylikelattava tekele.

Pari varoituksen sanaa on kuitenkin annettava. Jotta bändistä saa parhaimman tehon irti, on oltava edes jonkintasoiset vehkeet millä kuunnella koska miehet ovat melkoisia studioniiloja. Bändin musiikki on myös hyvin raskasta (ei siis sillä tavalla raskasta että tässä mitään örinää tai paahtoa olisi) ja melankolista joka saattaa lyödä helposti yli pitemmässä kuuntelussa. Mutta sateisena syksyiltana hyvä kirja, lasillinen (lasillinen? ketä minä täällä yritän huijata) pullollinen punaviiniä ja Midlake on aika lyömätön yhdistelmä. Maistiaisiksi tältä levyltä vaikkapa The Old and The Young ja Aurora Gone.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 12 Kesä 2014 21:31

4. Wöyh! – Ikkillyk

Image

Mitä saadaan kun yhdistetään veljekset Antti (Stam1na) ja Jussi (YUP) Hyyrynen? Näköjään Wöyh! ja levyllinen kieliposkessa tosissaan tehtyä suomalaista progempaa rockia. Sille onkin ollut tilausta koska kyseisessä genressä on ollut jo vuosia hirvittävä aukko. YUP lähti ennen telakoitumistaan radioystävällisempään suuntaan eikä Absoluuttinen Nollapistekään ole enää vuosiin päässyt kulta-aikojensa vetoon. Verenpisarasta ei tullutkaan maailman hienointa bändiä ja Mokoma vaihtoi tyyliä kokonaan. Tähän ammottavaan aukkoon Ikkillyk on enemmän kuin tervetullut.

Meno levyllä on aika hulvaton. Meri- ja eläinaiheisissa sanoituksissa on huumoria, maalaisjärkeä ja hauskoja kielikuvia. Tuskin tarvitsee mainita, mutta mainitsen silti, että soitanta on tietenkin täyttä rautaa. Onhan kyseessä kaksi maamme kärkikitaristeista. Tiukkaa riffiä, rennompaa neppailua ja hienoja johtokitarakuvioita. Kun laitoin levyn ensimmäistä kertaa soimaan, ja aloitusraidan Ikkillykin ensimmäinen kitarakikkailu alkoi, tippahan siinä melkein tuli linssiin. On ne Jussin kitarat edelleen niin hienoja ja soittotyyli/soundi tunnistettava. Laulusta vastaa pääosin Jussi mutta kyllä sopii väliin myös Antin jo kaukaa tunnistettava kova ja luja laulutyyli. Paljon vedetään myös päällekkäin.

Onhan tässä tietenkin vähän jopa lapsellisuutta mukana varsinkin sanoissa, mutta tarviiko sitä kaikkea niin vakavasti ottaa. Veljeksillä on hauskaa ja selvästi ovat nauttineet tekemisestä. Ja eiköhän tästäkin joku kriitikon paska vetänyt herneen nenään kun ei vedetä naama irvessä vitossointuja. Ehkä musiikillisesti neljäs sija on vähän korkealla, mutta kun tätä lajia on tarjolla niin niin vähän.

Kevään kiertue (2013) ei yltänyt Ouluun, mikä oli valtava pettymys, ja vielä kun Jyväskylän keikka sattui paskalle päivälle, luulin jo missaavani bändin kokonaan.. kunnes sitten Qstock julkaisi Wöyh!:n esiintyvän festareiden viimeisenä esiintyjänä. Ja olihan se kova, voi pojat. Ennakkoon mietin miten toimii yhdellä kitaralla kun Antti hoitaa vain bassoa. Toimi. Menkää kattomaan, jos joskus saatte vielä mahdollisuuden, miten soitetaan rokettirollia. Tai tarviiko sitä mainostaa, Stam1na ja YUP, siinä on ihan kansainvälisestikin kaksi erittäin laadukasta livebändiä.

Toivottavasti Wöyh! saa vielä joskus jatkoa eikä veljesbändi jäänyt tähän. Tarjolla ois:
- Rokkia: Kalasatamaan
- Hassun hauskaa: Kaskelotti
- Ihan saattanan kaunista: Siipiratas
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 13 Kesä 2014 11:15

3. Nami – The Eternal Light of the Unconscious Mind

Image

Olin asioimassa paikallisessa levykaupassa kun näin tiskin takana pienen posterin: Nami – [Tähän levyn nimi ja kuva], Out now! Koska huumorintajuni on vähintäänkin outo ja huono, alkoi hymyilyttämään moinen nimi. Nami Nami. Nami Nami Nami. Puolituttu myyjä kyseli, että mikäs se noin naurattaa. Maksoin ostokseni, osoitin posteria ja sanoin: ”Jos bändin nimi on Nami niin ei-voi-olla paskaa.”

Ja sitten kotiin tarkistamaan, onneksi Spotify yllättää iloisesti ja levy on kätevästi kuunneltavissa. Muija on siivonnut, irrottanut vahvistimen johdot ja kytkenyt ne väärin :( . Voisin nostaa esille ikuisen väittelyn aiheen ’mikset ikinä laita tavaroita takaisin omille paikoilleen’ edukseni ’mikset ikinä laita johtoja takaisin omille paikoilleen’. En tietenkään sitä tee, koska ’eihän se ole sama asia’. Onneksi vika löytyy nopeasti :tu . Nyt soi.

Avaus on lupaava, kunnon murinaa ja menevää puolinopeaa metallia. Siitä minä pidän. Jatkuu hyvin, pää alkaa nyökyttelemään hyväksyvästi. Metallin sekaan hienoa näppäilykitarointia taustalla. Loppuun nopeampaa menoa. Kakkosraita jää välittömästi mieleen, myös puhdasta laulua löytyy. Pistän nimenkin ylös jatkokuuntelua varten jos muusta levystä ei ole mihinkään. Ariadna. Seuraavaksi pitää tarkistaa neljännen kappaleen nimi, Hunter’s Dormancy. Pitkin levyä tulen vakuuttuneeksi, nyt kävi mieletön tuuri. On kova levy käsissä. Ainoastaan The Animal and Golden Throne vaikuttaa vähän turhalta täytekappaleelta. Tullaan viimeiseen biisiin, The Dream Eater. Rauhallinen alku, sitten mennään. Rock Rock. Saksofooni! Laskeudutaan rauhalliseen fiilistelyyn. Jälleen rankempaan menoon. Ja taas. Saksofooni! Loppuun vielä kauniit outro –kitarat. Perkele. Hetken hiljaisuus. Mitä minä just kuulin? Ja uusi kierros.

Pienellä lisätutkinnalla selviää, että kyseessä on taide/progemetallia soittava yhtye Andorrasta ja bändin toinen levy (ensimmäinen ei oikein kuulostanut miltään tämän jälkeen). Ja osaavasta kokoonpanosta on oltava kysymys koska ovat päässeet samalle lavalle mm. Scale The Summitin soittajavelhojen kanssa. Mitään pyörää ei ole keksitty uudestaan mutta ei se väärin ole käyttää sitä pyörää täydellisesti uudelleen. Mikään kopio bändi ei tietenkään ole, riittävästi on saatu omaa persoonaa levylle. Tässä kiteytyy hyvin oman musiikkimaun raja kun puhutaan murinoinnista. Levyn tempo on riittävän hidas jotta murinalaulu kuulostaa hyvälle. Myös puhdasta laulua on hyvä löytyä väliin. Lisäksi levy on hyvä esimerkki siitä, miten se loistava levy jää loistavaksi levyksi eikä nouse sinne arvostelun yläpuolella olevien levyjen joukkoon. Dream Eater on erinomainen mutta loput kappaleet vain hyviä. Niistä puuttuu se timanttisuus.

Jos jostain pitää tuon yhden kappaleen lisäksi negatiivista mainita niin laulajan englanti on välillä vähän tankeroa. Murinassahan sillä ei hirveästi ole merkitystä mutta puhtaassa laulussa se osuu parissa kohdassa korvaan. Bändi menee tulevaisuuden varalta erittäin tiiviiseen seurantaan ja nousee ylös myös suosikkibändien listalla. Nyt ei voi tarjota kuin yhden kappaleen. The Dream Eater.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 13 Kesä 2014 15:52

Tuo Wöyh!:n levy on kiinnostanut jo julkaisustaan asti, mutta en oo saanut aikaiseksi kuunneltua. Tuskin koskaan kuuntelenkaan, mutta voipahan sanoa että kiinnostaa.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 13 Kesä 2014 21:56

2. Fatal Fusion – The Ancient Tale

Image

Myös tämän vuoden löytöjä. Viiden kappaleen levyllä biisin keskimitta on 13 ja puoli minuuttia ja koko levylle mittaa kertyy reilun tunnin verran. Siitähän keskiverto rockorkesteri saa kokoelman aikaiseksi ja rivakka punkbändi kokoaa tupla-cd-kokoelman boonus- ja liveraitoineen. Mistä on kyse.. Jollain tapaa siitä kun wanhan liiton Hard Rock ja Proge Rock kättelevät yhteistyön kunniaksi.

Levy on teemalevy tai oikeastaan tarina, jolla on alku ja loppu. Säkeistöt ja kertosäkeet voi unohtaa samantien. Kappaleet ja koko levy koostuu osioista, joihin ei enää palata. Tiedossa on siis pitkiä kappaleita, hitaampaa ja nopeampaa menoa, instrumentaaliosuuksia sekä komeita kitara- ja urkusooloja. Ja onhan se tehty viimeisen päälle hienosti. Avaava City of Zerych toivottaa meidät tervetulleeksi kaupunkiin rock poljennolla. Halls of Amenti on edellistä rauhallisempi. Ainoastaan keskimmäinen raita The Divine Comedy käy vähän tylsäksi. Loppua kohti vain paranee, Tears I’ve Cried -kappaleessa on hieno keskiajan tunnelma alkupuolella ja mahtava rock-kohtaus ennen lopun sooloja. You call me a sinner?! (Google translaten mukaan Soitat minulle syntiselle?) Levyn päättää melkein 18 minuuttinen nimikappale The Ancient Tale. Se onkin melkoinen musiikillinen ilotulitus. Toimii myös joten kuten erillisenä kappaleena teemalevystä huolimatta ja taitaa olla se vuoden 2013 paras biisi.

Zerychin kaupungin tarinaa ei voi kertoa, se pitää kuunnella itse. Alusta loppuun.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 23 Kesä 2014 22:14

20. Tuomari Nurmio – Dumari ja Spuget
19. Still Corners – Strange Pleasures
18. Spiritual Beggars – Earth Blues
17. Steven Wilson - The Raven That Refused to Sing and Other Stories
16. Seamus – Always / Never
15. Nosound – Afterthoughts
14. Cult of Luna – Vertikal
13. Lightning Dust – Fantasy
12. Death Hawks – Death Hawks
11. Amendfoil – Skyline Escape
10. BLIKSEM – Face the Evil
9. Riverside – Shrine of New Generation Slaves
8. Ruotomieli – Kovempi kuin muut
7. Haken – The Mountain
6. Villagers – {Awayland}
5. Midlake – Antiphon
4. Wöyh! – Ikkillyk
3. Nami – The Eternal Light of the Unconscious Mind
2. Fatal Fusion – The Ancient Tale

1. Hanging Garden – At Every Door + I Was a Soldier EP

Image

Dööm metallia. Hidasta, raskasta, melodista, junnaavaa, raastavaa, ahdistavaa ja ihan helevetin synkkää Dööm –metallia. Se on ny sellanen homma, että viimenenkin valo on sammutettu tunnelinpäästä.

Bändi ei ollut täysin outo, tiesin entuudestaan kappaleen Hands That Decay, lajityyppinsä parhaan kappaleen. Tuo kappale löytyy edelliseltä, TEOTWAWKI (2009), pitkäsoitolta jonka jälkeen bändissä on tapahtunut miehistövaihdoksia ja lähes koko bändi on mennyt uusiksi. Ja palaset ovat loksahtaneet kohdalleen täydellisesti. Kun kuuntelin levyn ensimmäistä kertaa, en ollut mitenkään myyty. Sen verran se jäi kuitenkin kutkuttelemaan alitajuntaan, että yhtäkkiä huomasin jokaisen työpäiväni alkavan samalla tavalla. Iso kuppi kahvia, ovi mielenosoituksellisen lujasti kiinni (minua ei häiritä), kuulokkeet päähän ja At Every Door soimaan. Ja voi voi kun se alkoi aukeamaan siinä helmikuun pimeydessä. Kunnon murinan, puhtaan laulun ja junnaavan suht hitaan tempon liitto toimii. Toimii! Tässä yhdistyy paljon sellaisia bändejä, joista varmasti pidän, mutta joita en juuri nyt tässä pysty nimeämään. Paitsi Cult of Lunan kun se nyt sattuu tuolla listalla jo möllöttämään.

At Every Door on vastakohtien levy. Se kuulostaa päältä rujolta mutta on omalla synkällä tavallaan jotain todella kaunista. Se vaikuttaa alkuun yksinkertaiselta mutta on täynnä pieniä hienoja yksityiskohtia, jotka löytyvät vain kuuntelemalla. En ole varmasti niitä kaikkia löytänyt vieläkään. Se on levy, jonka mikään yksittäinen kappale ei nouse esille, mutta jokainen kappale hitsautuu edeltäjänsä ja seuraajansa väliin täydellisin saumoin. Tulee vähän turhankin herkästi käytettyä sanontaa ’levy on enemmän kuin biisien summa’, tällä kertaa vältin sitä tietoisesti listan aikana. Nyt on sen aika, At Every Door on enemmän kuin biisien summa. Se pitää kuunnella kokonaan ja alusta loppuun aina. Mielellään siten, ettei kukaan pääse keskeyttämään.

Eikä riittänyt tämä vaan syksyllä bändi julkaisi vielä I Was a Soldier EP:n synkentämään marraskuun masennusta ja loistava on sekin tuotos. Bändin tyyli on kyllä tunnistettavissa, mutta muuten EP on aika erilainen kuin levy. Etenkin tunnelmaltaan. Sen kaikki biisit ovat yksittäisinä biiseinä melkeinpä parempia kuin At Every Doorin. Mutta joskus se vaan on niin, että biisit on biisejä ja levyt on sitten erikseen. Itsellä levyn tunnelma ei toimi näin valosan aikaan, mutta oottakaahan kun syksyn pimeät kelit taas tulevat, se löytää itsensä hetkessä kuulokkeisiin. Kuten viime syksynä ja voi perkeleen perkele miten hienolta se taas kuulosti. At Every Door on minulle vuoden levy, The Levy moneen vuoteen itse asiassa, mutta tuskimpa täällä kovin moni siitä syttyy.

Oli tullut otettua viikonlopun molemmat päivät vähän reilummin hapanta. Ei ollut lunta lehtien peittämässä maassa ja kunnan kaukolämpöä korjailevat työmiehet olivat tunnelmaa luodakseen sammuttaneet katuvalotkin kaupunginosasta. Siinä sitten marraskuisena maanantaiaamuna, pilkkopimeässä, liian vähissä kamppeissa, tihkusateessa, toisen päivän kohmeloissani, hytisten, kävelin bussipysäkille The Curen kertosäettä kuunnelleen. Tuumailin, etten juo enää ikinä, mutta onneksi on tää biisi tähän tunnelmaan. We longed to reach the stars / And strived for / For the eternal fire / Prometheus / Please / Watch over us in our hour / long since grown cold. Vittuuuh!

---

Olkaa hyvät.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 24 Kesä 2014 06:10

Kiitos.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 17 Marras 2014 10:34

Ripa laittaa varmaan kohta jo oman tän vuoden listansa, mutta ite ajattelin vielä laittaa viime vuoden levyt järjestykseen. Mä aloin tätä listaa tehdä alkuvuodesta, mutta mulla oli silloin vielä paljon viime vuonna ilmestyneitä levyjä ihan kokonaan kuuntelematta. Listan teko tyssäs, koska plazan tulevaisuus oli vaakalaudalla ja en viitinyt sitten ns. turhaan sitä listaani miettiä. Kun rahoitus järjestyikin, niin jatkoin listan kasaamista. Ongelmaksi muodostui jälleen kerran "ylitarjonta". Karsiminen oli hankalaa ja ikävää. Uusia levyjä nousi ihan viime viikkoihin asti jatkuvasti listalle sitä mukaa kuin sain sieltä joitain karsittua pois ja taas oltiin kusessa.

Sain jollain ihmeellä kutistettua listani "vain" 50 levyyn, joten teillä, jotka ylipäänsä jaksatte tätä ketjua lukea, tulee tässä kestämistä. Perustelut ovat ihan vasemman käden pikkusormella näpyteltyjä ja usein ihan helvetin lyhyitä, mikä tässä tapauksessa saattaa olla hyväkin asia. Listani ekat kymmenen lättyä ilmestyvät listattuina tähän ketjuun tämän viikon aikana ja siitä sitten täysin satunnaisella syklillä, kunnes kaikki 50 ovat lueteltu. Valmistautukaa pettymään.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 17 Marras 2014 18:48

Hieno homma Zygerö! Kai sitä jossain vaiheessa vois uuden topicin polkasta tulille. Tänä vuonna en kyllä todellakaan aio tehä yhtä isoa listaa kuin viimeksi. Jos vaikka yrittäis Top-10:n saada aikaiseksi. Eipä noita uusia levyjä ookkaan nyt kuin 45 kuunneltuna tälle vuodelle, joten eiköhän toi onnistu.

Kaikkien kannalta ihan jees että en lähe samanlaiseen hullutteluun kuin viimeksi. Rupes itteenikin jo vituttaa loppuvaiheessa toi listan väsäys sen verran että se näkyy kyllä perusteluissa.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 17 Marras 2014 23:30

Zygerö kirjoitti:Listani ekat kymmenen lättyä ilmestyvät listattuina tähän ketjuun tämän viikon aikana ja siitä sitten täysin satunnaisella syklillä, kunnes kaikki 50 ovat lueteltu.
Tässä vaiheessa ei mun mielestä kannata alkaa hosumaan vaan ottaa ihan oma aika.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 20 Marras 2014 18:32

^Olen haistavinani hienoisen sarkasmin käryn. Yritän saada liian massiivisen, mutta onneksi köyhillä kommenteilla varustetun listani kuitenkin postattua ennen vuodenvaihdetta loppuun.

-------

Ensin bubbling under -lista, eli ne kymmenen levyä, jotka putosivat ihan loppumetreillä listalta pois.

- Alice in Chains - The Devil Put Dinosaurs Here
- Anavae - Dimensions
- The Echelon Effect - Atlantic
- I Am Waiting for You Last Summer - Edge Party
- Intronaut - Habitual Levitations (Instilling Words with Tones)
- Karnivool - Asymmetry
- Midlake - Antiphon
- Riverside - Shrine of New Generation Slaves
- Secrets - Fragile Figures
- Sevendust - Black Out the Sun


TJEU-linkit vievät joko YouTubeen tai Bandcampiin.

Ja sitten listan sijat 50-41:

50. Rhian Sheehan - Stories from Elsewhere

Kuva

Rauhallista ambient-musiikkia, joka sopii fiilistelyyn tai siihen, kun on käymässä nukkumaan. Kaunis levy kauttaaltaan ja paranee koko ajan loppua kohden.

TJEU: The Upper Sky


49. Hanging Garden - At Every Door

Kuva

Mikkeliläisessä doom metal-poppoossa ei tällä kolmannella levyllä ole mukana enää yhtään alkuperäistä jäsentä. Se ei kuitenkaan menoa haittaa. Levy ei tarjoa mitään uutta bändistä, mutta ei sen tarvikaan.

TJEU: At Every Door


48. Foals - Holy Fire

Kuva

Tästä levystä tulee aina hyvälle mielelle ja jalka alkaa vipattamaan väkisinkin. Siinä on jo tarpeeksi meriittejä. Erittäin tarttuvia biisejä. Jälkimmäinen puolisko levystä jää hieman vaisuhkoksi ja siksi ei ole tämän korkeammalla.

TJEU: Inhaler


47. Misha Mishenko - Soundtrack for Life

Kuva

Kaunis ja tunnelmallinen pianomusiikkia sisältävä valitettavan lyhyt albuumi. Mishenko on venäläinen muusikko, joka yhdistelee neoklassisia säveliä ambientmaisiin fiilistelyihin tai jotain sinne päin. Biisien nimet ovat jostain kummasta syystä kaikki islanniksi.

TJEU: Í augum þínum


46. Haken - The Mountain

Kuva

Onhan tämä hieno progelevy, siitä ei pääse mihinkään. Syy, että tämä on näin alhaalla listallani, on se, että välillä levyä kuunnellessa tulee musiikillinen ähky, kun niin paljon yritetään tunkea korvista kerralla. Parhaimmillaan tämä levy on loistava, mutta se menee välillä liiallisuuksiin ja sortuu kikkailuun.

TJEU: Cockroach King


45. Threads - As Everything Is Built from Nothing

Kuva

Tunnelmallista post rockia kevein ja hetkittäin raskainkin kitaroin. Uusi tuttavuus viime vuodelta.

TJEU: The Future Belongs to the Brave


44. have.to.be.distanced - 6.217m5n.4 o6 6o.279.65n5.3.3

Kuva

Erinomainen debyyttilevy tshekkiläisbändiltä. Instrumentaalimusiikkia tämäkin. Koko 33 minuuttinen levy on periaatteessa yhtä biisiä, joka on jaettu neljään osaan (Chapter I-IV).

TJEU: Chapter III: Very Last Prayers for Filthy Souls and Mutilated Bodies to Be Welcomed in Hell Like True Black Metal Heads and Amelie Poulain


43. Sleeping with Sirens - Feel

Kuva

Joinakin päivinä laulajan ääni ärsyttää, mutta useimpina päivinä vaan ihmettelen, että miten tuo ääni voi lähteä miehestä. Levyllä on useita tarttuvia biisejä ja hyviä melodioita. Muutenkin hyvää menoa.

TJEU: Satellites


42. Sons of Aeon - Sons of Aeon

Kuva

Jyväskylän poijjaat tekivät hienon debyyttilevyn. Melodista death metallia soittavan bändin levy jopa piipahti Suomen virallisella listalla, mikä ei tuon genren levylle ole kovin yleistä. Toivottavasti tekevät tulevaisuudessa lisää musiikkia.

TJEU: Burden


41. August Burns Red - Rescue & Restore

Kuva

Ei se Ripa paskaa puhunu, kun sanoi, että tää on ABR:n monipuolisin albumi musiikillisesti. Huomattavaa kehitystä on tapahtunut jopa edelliseen levyyn verrattuna. Hyvä, hyvä.

TJEU: Treatment
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 20 Marras 2014 19:13

Zyge :tu

Tuo Sons of Aeonin levy pitäis kyllä kuunnella pitkästä aikaa. Muistaakseni siitä jopa tykkäsin, mutta sitten se vaan unohtui kuten liian monella hyvällä levyllä/artistilla on tapana tapahtua.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 27 Marras 2014 18:36

40. The Defiled - Daggers

Kuva

Vähän oottelin, että tämä ois löytyny Ripan listalta, mutta ei näkyny. The Defiled yhdistää hienosti industrial metal -soundia metalcoreensa ja tuloksena on groovaavaa sekameteliä. Eli tsekkaa Ripa tää, jos et oo tutustunu. Bändi keräsi varat levyn tekoon PledgeMusicissa ja oisin ite voinu olla ihan hyvin yks rahottajista, jos oisin tienny tosta.

TJEU: New Approach


39. Biffy Clyro - Opposites

Kuva

Opposites on perusrocklevy. Ei tarjoa mitään uutta, mutta on suorasukaisuudessaan hyvä levy. Uskallan sanoa, että Biffy Clyron paras.

TJEU: Opposite


38. Paramore - Paramore

Kuva

Onhan tää ihan hauska levy ja hyvä, että bändi on yrittänyt tehdä jotain muutakin kuin sitä energistä poppirokkia. Ensin en oikeen tykänny levyn päättävästä postrock-yritelmästä, mutta joka kuuntelulla oon pitäny siitä vaan enemmän ja enemmän ja nyt se onkin mun mielestäni levyn paras biisi. Tää on tällanen hyvän mielen levy, jota on mukava kuunnella imuroidessa tai pyöräillessä.

TJEU: Be Alone


37. Nothing Important Happened Today - Il giorno della tempesta

Kuva

Vain 19 minuutin pituus tiputtaa tämän EP:n sijoitusta listalla aika lailla. Hienoa musiikkia Italian pojilta. Toivottavasti vääntävät kokopitkän lähitulevaisuudessa.

TJEU: Il giorno della tempesta


36. Trivium - Vengeance Falls

Kuva

En voi sanoa, että Trivium olisi mikään uusi tuttavuus mulle, mutta vasta tätä levyä tuli kuunneltua enemmän. Kuuntelin ne aiemmatkin julkaisut uudemman kerran ja kyllä tämä uusin on paras Triviumin levy. Hetkittäin tuli Disturbed mieleen, mutta ei onneksi häiritsevästi.

TJEU: No Way to Heal


35. Deafheaven - Sunbather

Kuva

Tää on kummallinen levy. Tykkään, mutta en osaa sanoa oikein mitään. Repikää siitä.

TJEU: Dream House


34. Amendfoil - Skyline Escape

Kuva

Tamperelainen Amendfoil pääsi yllättämään mut ihan takavasemmalta. Biiseissä on hienoja koukkuja ja melodioita ja metallimusan genreissä mennään laidasta laitaan. Kaiken kaikkiaan hieno debyytti Mansen pojilta, mutta kyllähän he sitä olivat jo kai viisi vuotta hioneetkin.

TJEU: Amoebas


33. 65daysofstatic - Wild Light

Kuva

Bändi soittaa elektronista post rockia ja ajoittain ne kaikkein elektronisimmat pätkät eivät oikein uppoa mulle, mutta ne post rock -pläjäykset ovat sitten sitäkin hienompia ja melodisempia. Mahtavaa tunnelmamusiikkia.

TJEU: Taipei


32. Sound City: Real to Reel

Kuva

Rehellinen rokkilevy aikamoisen muusikkokatraan kera. Pääosissa toki Dave Grohl, joka on hieno mies. Biisien taso hieman heittelee, koska levyä tekemässä on ollut niin paljon väkeä, mutta yhtään huonoa biisiä ei ole mukaan eksynyt.

TJEU: A Trick with No Sleeve


31. CHVRCHES - The Bones of What You Believe

Kuva

Jos viime vuoden alussa joku ois mulle sanonu, että mun parhaat levyt -listalta löytyy synthpoplevy, niin olisin epäillyt tyypin mielenterveyttä. Näin kuitenkin pääsi käymään eikä vähiten siksi, että ihastuin ihan täysin Lauren Mayberryn ääneen. Tää levy on täynnä todella tarttuvia melodioita ja tämän innoittamana aloin tutustumaan enemmänkin tän genren artisteihin.

TJEU: Gun
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2013 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 27 Marras 2014 19:50

The Defiled ei listaltani löytynyt koska en tuota levyä ole kuullut. Eipä tuo bändi muutenkaan mikään älyttömän tuttu ole. Joskus olen jotain vanhempaa tuotantoa tainnut haistella ja maistella, mutta ei siitä sen enempää kehittynyt. Voishan tuon tsekkailla.

Paramoren alhainen sijoitus listallasi kismittää. No ei oikeesti. Tai ei voi tietää.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Elokuvat / Musiikki / Pelit”