Euroviisut

Mitä seuraat Big Brotherin lisäksi? Keskustelua TV-sarjoista.
Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Evalds » 01 Maalis 2015 09:11

Kurikka meni voitti sitten Suomen karsinnan odotetusti, mielestäni täysin oikein. Muut biisit olivat hirveetä paskaa paitsi se intialais-vaikutteinen biisi.

Taso ei finaalissa päätä huimannut, onneksi raadit eivät sortuneen snobailluun.

Rumasti sanoen, Kurikka voi pärjätä hyvin koska Viisut ovat nykyään enemmän tai vähemmän "friikkishow", jos kerran sateenkaariväki siellä riehuu niin miksei sitten vammaisetkin.

henkka
Reiska
Viestit: 1334
Liittynyt: 27 Syys 2009 22:04
Paikkakunta: OULU

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja henkka » 01 Maalis 2015 10:18

Itse en kurrikan biisistä pitänyt, mutta muuten bändin jäsenet olivat sympaattisia ja niin bändin voitto ei haitannut. Mutta itse epäilen, että miten bändi pärjää sillä se, että esintyjä on erikoinen ei takaa voittoa sillä sen todistaa esim se yhtenä vuotena kilpaillut kalkkuna. Ja vaikka esim Conchita oli erikoinen niin olihan se biisikin myös hyvä ja myös Lordilla oli erikoisuuden lisäksi hyvä ja tarttuva biisi. Ja eihän Kristakaan pärjännyt vaikka yritti satenkaari korttia käyttää.

Melodifestivaleissa on taas minusta ollut huono vuosi sillä kaikki suosikit ovat tippuneet ja ainoa suosikkini on ensi viikolla Andrassa. Eilisessä Mello jaksossa oli ainoastaan Dinah Nahin La La biisi hyvä muut aika tylsiä. Ja Dinah on nyt suosikkini ja toivon naisen pääsevän finaaliin.

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 01 Maalis 2015 14:09

Itse olisin lähettänyt viisuihin ehkä Satin Circuksen, tarttuvin finaalin biiseistä ja muutenkin hurmaavia nuoria miehiä. En silti usko, että ko. biisi olisi pärjännyt yhtään sen paremmin, luultavasti olisi hukkunut massaan.

Kurikan valintakin on ihan ok, hienoa että Suomesta uskalletaan lähettää erilaisia biisejä ja esiintyjiä. Eihän tuo biisinä ole kummoinen, mutta Kurikoiden ilmiö saattaa hyvinkin lähteä lentoon myös Euroopassa, minkä jälkeen vain taivas saattaa olla rajana. Hirveän hankala tietää etukäteen, mikä ihmiset hullaannuttaa, en olisi Lordinkaan voittoon uskonut silloin 2006. Toivotan Kurikoille onnea viisuareenoille. Sympaattinen bändi kaikin puolin.

Mitenkäs tuo biisin pituus? Jostain luin, että se on viisujen sääntöjen mukaisesti liian lyhyt?
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

Avatar
Ovara
Juonittelija
Viestit: 188
Liittynyt: 06 Kesä 2013 11:20

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Ovara » 01 Maalis 2015 21:19

PKN olisi ollut viimeinen, jonka olisin itse kisaan laittanut. Väkisinkin tästä jää sellainen fiilis, että ratsastetaan vammaisuudella, sillä itse biisi on kehno.

Nyt näyttääkin olevan sellainen menininki, että aika monet tuntuu haukkuvan koko Suomen kansan paskoiksi ihmisiksi ja pakko myöntää, että ymmärrän muiden kannan. Paska biisi ei kiinnosta ketään, mutta kun paskan biisin esittäjällä on taustalla "erikoisuutena" vammaisuus, niin kyllä se äkkiseltään aika pahalta säälipinnojen kalastelulta näyttää.

Ja ennenkun joku keksii tulla haukkumaan minut paskaksi ihmiseksi, niin mulla ei ole bändiä tai ylipäätään mitään ketään vammaista vastaan.

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 02 Maalis 2015 15:11

Itseäni häiritsee PKN:n biisissä lähinnä kaksi asiaa. Ensinnäkin biisi on lyhyt (noin 80 sekuntia) joten jääkö se päähän ja muistuuko se ihmisten mieleen äänestettäessä? Toiseksi suurimassa osassa euroviisuihin osallistuvia maita biisejä ei käännetä oman maan kielelle (kuten Suomessa) joten tajuaako kukaan mitä biisissä lauletaan? Pisteitä varmasti tulee, koska yhtyeessä on vain vammaisia ja autisteja, mutta riittääkö se? Tosin eihän UudenMusiikinKilpailun osallistujista varmaan yksikään ollut sellainen että se jää mieleen ja erottuu tarpeeksi. Pääasia ettei lähetetty slovaria, jonka laulaa nuori nainen koska sellaiset hukkuu massaan aivan varmasti.
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 02 Maalis 2015 16:35

rubyblue kirjoitti:Mitenkäs tuo biisin pituus? Jostain luin, että se on viisujen sääntöjen mukaisesti liian lyhyt?
Ei viisujen säännöissä biiseillä mielestäni ole mitään minimipituutta, ainoastaan maksimipituus, joka on kolme minuuttia.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

henkka
Reiska
Viestit: 1334
Liittynyt: 27 Syys 2009 22:04
Paikkakunta: OULU

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja henkka » 03 Maalis 2015 16:19

https://www.youtube.com/watch?v=yy14iKGJbr0

Dinahin biisi on mahtava ja toivon tämän pääsevän edustamaan, mutta ruotsin tuntien se kulunut Eric Sade sinne menee. Kurikoilla aika iso näytön paikka sillä samassa semissä on paljon maita missä vammaisten asema ei ole kovinkan vahvalla pohjalla.

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Evalds » 03 Maalis 2015 19:07

Eihän Kurikka ole musiikillisesti mitään, ja tuo biisi on oikeasti täyttä paskaa, mutta kuten Jari Tervokin Ylen kirjoituksessaan toteaa:

"....Entä ovatko euroviisujen kuusikymmentävuotisen historian aikana saaneet ulkomusiikillista etua ne sadat seksikkäät naiset ja miehet, jotka ovat niukoissa ja tiukoissa vaatteissa kiemurrellen lauluja laulaneet? Tietysti ovat. Aivan jokaisessa kisassa ja kaikki ovat pitäneet sitä itsestään selvänä. Euroviisuissa ulkomusiikilliset ansiot ovat yhtä tärkeitä kuin musiikilliset.

Euroviisukappaleet ovat kokonaisteoksia. Olisiko Lordi voittanut Hard Rock Hallelujallaan hirviömaskittomin kasvoin? Tuskin. Olisiko viimevuotinen Rise Like A Phoenix menestynyt, jos kappaleen olisi esittänyt parrakkaalta naiselta vaikuttavan drag-artistin sijaan yksi smokkiin pukeutunut salzburgilainen Horst. No ei olisi menestynyt...."

http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_aina_mun_pitaa/7838362

Tästä on juuri kyse sensaatioista ja "friikeistä" ja niitä on Viisuissa riittänyt jo monena vuotena.

henkka
Reiska
Viestit: 1334
Liittynyt: 27 Syys 2009 22:04
Paikkakunta: OULU

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja henkka » 04 Maalis 2015 16:47

Minä en välttämättä allekirjoita tuota, että Lordi tai Conchita ei olisi voittanut ilman erikoisuutta. Minä itse olen vieläkin sitä mieltä, että ihan hyvin Lordi olisi voinut voittaa ilman maskeja olihan bändillä hyvä ja tarttuva biisi. Sekä vielä mahtava esiintyminen. Cochitan biisihän oli hyvin Bondmainen ja vahva ballaadi. Biisihän oli hieman Skyfallin tyylinen joka on voittanut paljon musiikillisia palkintoja ja ollut todella suosittu radiokanavilla.

Ja vahvalla ballaadilla voitti Serbia suomessa. Vai voittiko Serbiakin vähemmistön äänillä. Ja edelleenkin sanon sitä, että eihän Kristakaan pärjännyt vaikka kuinka oltiin olevinaan erikoisia ja vähemmistön asialla. Ja Oliko Loreeninkin voitto Muslimi äänillä. Rybakin, Lenan ja Emmelien myös jollain outous äänillä.

Itse en myöskään Kurikan bändin biisistä tykkää, mutta toivon silti bändille hyviä hetkiä. Ja jos me oikeasti tänä vuonna halutaan pärjätä niin Suomen pitäisi osata ottaa bändistä saama media huomio kunnolla hyväksi.

Avatar
Ovara
Juonittelija
Viestit: 188
Liittynyt: 06 Kesä 2013 11:20

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Ovara » 07 Maalis 2015 05:29

henkka kirjoitti:Minä en välttämättä allekirjoita tuota, että Lordi tai Conchita ei olisi voittanut ilman erikoisuutta. Minä itse olen vieläkin sitä mieltä, että ihan hyvin Lordi olisi voinut voittaa ilman maskeja olihan bändillä hyvä ja tarttuva biisi. Sekä vielä mahtava esiintyminen. Cochitan biisihän oli hyvin Bondmainen ja vahva ballaadi. Biisihän oli hieman Skyfallin tyylinen joka on voittanut paljon musiikillisia palkintoja ja ollut todella suosittu radiokanavilla.
Totttakai erikoisuus on aina hyvä lisä, voin puhua vain omasta puolesta, mutten hetkeäkään epäillyt, ettei Lordi voittaisi. Biisi oli hyvä, esitys hyvä, sekä massasta poikkeavuus plussaa, eli kaikki tarvittava.

Metukan kanssa oli myös kaikki ok, vaikken itse biisistä pitänyt, mun mielestä melodia oli niin masentava, että olisin melkein voinut viiltää ranteet auki, jos olisin kisan tosissaan ottanut. Ymmärrän silti, miksi biisistä (ja varsinkin esittäjästä) pidetään.

Mitä haen tällä? Joo, en usko, että esim. Antti Tuiskun HRH:lla olisi ennätyspojoja rikottu, tai perusjätkä tai muija Wurtsin biisillä olisi voittanut, mutta molemmissa oli kuitenkin pohjalla sellainen biisi, joka on viisutasoon nähden jo valmiiksi hyvä. Se, että vielä sen lisäksi esiintyjässä ja/tai esityksessä on jotain erikoista, tietenkin luonnollisesti on vielä avustava asianhaara voittajaa etsiessä.


henkka kirjoitti:Ja vahvalla ballaadilla voitti Serbia suomessa. Vai voittiko Serbiakin vähemmistön äänillä. Ja edelleenkin sanon sitä, että eihän Kristakaan pärjännyt vaikka kuinka oltiin olevinaan erikoisia ja vähemmistön asialla. Ja Oliko Loreeninkin voitto Muslimi äänillä. Rybakin, Lenan ja Emmelien myös jollain outous äänillä.
Krista ei pärjännyt, koska biisi oli mitä oli. Ei siellä pärjää raajojensa amputoijatkaan, jos biisi on reisillä. Ei vaikka kuinka suvaitsevaisia ja kannustavia ollaan. Sitä paitsi, laadukasta lesbopornoa on varmasti jokaisessa maassa nähtävillä, jos sellainen kiinnostaa, suomalaiset ei taida tajuta sitä pointtia, hyysääminen ja valistaminen ei aina ole se uusi ja hieno juttu. Lordi oli, se ei ottanut kantaa, se oli erilainen ja se oli hyvä. Ei, homopariskunta ei ole hyvä idea, vaikka se sallittiin ja monissa maissa se ei sallittua ole. Jos kannabis dekriminalisoidaan, niin ei, ei meidän tarvii mitään hippiä lähettää viisuihin, vaikkei pilveä monin paikoin sallitakkaan, elkeläisiä ei tarvi laittaa mukaan, vaikka ne joissain kulttuureissa on vähemmän arvostettuja. Tajuatteko pointin?

Serbia pärjäsi, koska oli tuolloin ylitse muiden. Samoin kuten Venäjä -08 ja Norja -09, kiistatta parhaat omissa kisoissaan. Erikoisuus voi auttaa (Lordi), mutta useimmiten kisan voittaa se, jolla on se paras biisi, esim, vaikka Ruotsi, Tanska ja Serbia - yksinkertaista, yksinkertaisesti muita parempaa.

edit: pakko sanoa vielä, että se on varmaan se mun ulkomaalainen tausta, mikä auttaa vähän näkemään näiden suomalaisten yritysten läpi. Se ei ole avain menestykseen, että yritetään näpäyttää muita, vaan että tehdään se hyvän biisin kera. Tai sitten jätetään se yrittäminen sikseen, ja pistetään vaan yksinkertaisesti paras mahdollinen biisi mukaan. Jos multa kysytään, niin paras biisi on laitettu mukaan ainoastaan vuosina -06 ja -14.

Avatar
jaiba
Isoveli
Viestit: 2897
Liittynyt: 12 Maalis 2007 03:52

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja jaiba » 09 Maalis 2015 23:47

En ole aikoihin seurannut kyseisiä laulukilpailuja, mutta pistää kuitenkin mietityttämään, että kannattaako moisia miljoonia maksavia kinkereitä edes järjestää jos musiikilla ei ole enää mitään merkitystä koko asiassa.

Avatar
Santra
Voittaja
Viestit: 727
Liittynyt: 25 Elo 2008 14:16
Paikkakunta: Jossain Savossa

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Santra » 05 Huhti 2015 18:15

Olen sitä mieltä, että tänä vuonna Suomen kappale on hirveää scheissea ja kuraa. Jos tällainen erityisryhmä lähetetään kansainväliseen kilpailuun, tulisi myös biisin olla hyvä. Mielestäni pelkkä taustatarina ei riitä. Mutta toukokuussahan tuo selviää. Onneksi sentään Virolla, Norjalla, Italialla, Belgialla ja muutamalla muullakin maalla on ihan kuunneltavia kappaleita!
24/7 kaapelissa.

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 07 Huhti 2015 17:25

Minusta viisuissa ei edes aina menesty hyvät/parhaat biisit. Mietitään nyt esimerkiksi sitä kun Viro lähetti Rockefeller Streetin ja sitä hypetettiin etukäteen, mutta jäikös se toiseksi viimeiseksi finaalissa..
Mielestäni tuo oli yksi sen vuoden parhaita biisejä, mutta jostain syystä ei menestynyt. Joskus vaan viisujen menestyminen tai menestymättömyys on ihan selittämätöntä.
Tosin.. Neljänä viimeisenä vuonna (2011-2014) ainoastaan yhtenä vuonna suosikkini ei ole voittanut. Eli ainoastaan näistä vuosista 2013 voittaja oli mielestäni huono, muuten on suosikit voittaneet.

henkka
Reiska
Viestit: 1334
Liittynyt: 27 Syys 2009 22:04
Paikkakunta: OULU

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja henkka » 07 Huhti 2015 23:17

orgasmienkeli kirjoitti:Minusta viisuissa ei edes aina menesty hyvät/parhaat biisit. Mietitään nyt esimerkiksi sitä kun Viro lähetti Rockefeller Streetin ja sitä hypetettiin etukäteen, mutta jäikös se toiseksi viimeiseksi finaalissa..
Mielestäni tuo oli yksi sen vuoden parhaita biisejä, mutta jostain syystä ei menestynyt. Joskus vaan viisujen menestyminen tai menestymättömyys on ihan selittämätöntä.
Tosin.. Neljänä viimeisenä vuonna (2011-2014) ainoastaan yhtenä vuonna suosikkini ei ole voittanut. Eli ainoastaan näistä vuosista 2013 voittaja oli mielestäni huono, muuten on suosikit voittaneet.

Vuonna 2010 pidin kovasti siitä Moldovan saksofooni biisitä ja olin yllättynyt miten huonosti se pärjäsi.Itse myös pidin Getter Jaanin biisistä ja ihmettelin miksei se pärjännyt paremmin. Ja luulen, että ruotsin Eeric Saaden saman tyylinen biisi vei ääniä. Itse en pitänyt silloin Azerbaijanin biisiä parhaana, mutta ei se voittokaan ihmetyttänyt. Loreen taas oli niin ylivoimainen huipulla biisillä, että voittajasta ei ollut 2 puhetta. Emmelie ei myöskään ollut suosikkini voittamaan, mutta olihan biisi ihan hyvä kuitenkin ja helposti mieleen jäävä. Norjaa kannatin tuonna vuonna. Conchitan ei ollut viime vuonna suosikkini, mutta hyvin hän esiintyi ja osasi käyttää hypeä hyväkseen. :D

Tänä vuonna mitä olen hieman tarkastellut biisejä on todella tylsä vuosi koska yli puolella tuntuu olevan balladi biisi. Joten ainoat jotka ovat erottuneet minun mielestäni massasta on Ruotsi, Islanti, Valko-Venäjä, Viro ja Suomi.

Avatar
Ovara
Juonittelija
Viestit: 188
Liittynyt: 06 Kesä 2013 11:20

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Ovara » 15 Huhti 2015 19:06

Meikän ns. ykkössuosikki ei ole kait voittanut kun vuosina 2006 ja 2009. Miltein aina on voittanut se meikän kakkos/kolmossuosikki. Paitsi viimevuonna ja se Azerbaijanin voittoviisu oli mielestäni perseestä.

Ei ole tällä kertaa mitään suursuosikkia meikällä. Valko-Venäjän biisissä olisi potentiaalia, mutta siinä noin puolenvälin paikkeilla fiilis romahtaa täysin ja loppukipale menee ohi vaikka kuinka yrittäis keskittyä. Tuskin menestyy kummemmin.

Ruotsi taikka Viro tämän varmaan vie tänävuonna, ihan jees kipaleet. Venäjä ja Australia kanssa ihan jees.

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Evalds » 16 Huhti 2015 12:07

Kurikka-hype näyttää laantuneen, saa nähdä miten käy sitten kun skaba on edessä, veikkaan kuitenkin että on finaalissa.

Perinteinen viisuskeida vienee potin, en ole kuullut kuin Kurikan ja svedujen biisin, joten avoinna on vielä että minkä maan biisi kolahtaa jos kolahtaa mikään!

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 25 Huhti 2015 10:49

Kuunneltuani viisut voin vaan sanoa että aika huonoja viisuja on tänä vuonna mukana. Ei mitään kovinkaan hyviä ja tarttuvia biisejä. Suomen viisu on mielestäni huonoin vuosiin. Suomen viisu on lyhyt. Heti kun viisusta rupeaa innostumaan, se loppuu. Suomen viisussa ei myöskään ole mitään koukkua tai mitään sellaista että sitä voisi laulaa mukana niinkuin esim. Tanskan Emilien biisissä oli. Biisi ei myöskään ole niin kaunis että se voittaisi pelkästään sulattamalla ihmisten sydämiä niinkuin viimevuotisten viisujen voittaja.

Oikeastaan ainoa syy miksi Suomen biisiä äänestetään on se, että Suomi, erikoisuuksien maa, on taas lähettänyt viisuihin jotain mitä siellä ei ole aikaisemmin ollut. Kehitysvammaisia ihmisiä. Punkkia. Todella lyhyen biisin. Oikeastaan Suomen menestyshaaveet lepäävät huumori -ja punk-pisteissä. Biisi on anarkistinen, siitä tulee huumoripisteitä. Harmi vaan että 90% viisujen katsojista ei tiedä mitä biisissä lauletaan.

Voimme saada pisteitä myös siitä että olemme lähettäneet punkkia. Jos nyt vaikka punkkarit innostus äänestämään Suomea.
Veikkaukseni on se, että Suomi on finaalissa ja sijoittuu keskivaiheille.
Tässä minun mielipiteeni tämän vuoden viisuista ja Suomen viisusta.
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Evalds » 17 Touko 2015 08:27

Tuli eilen katsottua vastoin odotuksiani Viisujen esikatselmus jonka juonsi ihana Aino Töllinen. Raadissa olivat Perttu Häkkinen, C. Snow, Lotta Backlund ja Hanna-Riikka Siitonen.

Raati oli hyvin balanssissa, Lottakaan ei ollut niin ärsyttävä. Hyvä että Apiksen Tonya ei enää ollut leikkimässä wannabe-punkkaria. Snow oli täynnä itseään, hieman kaveri alkaa kulumaan.

Sitten asiaan!

Aivan älyttömästi erilaisia ballaadeja, tuntuu kuin kukaan ei haluaisia voittaa tänä vuonna, ja voi olla niin. Viisut ovat kalliit bileet ja kun lähes kaikki maat ovat taantumassa tai lamassa niin ei tuollaista n 30 millin pottia haluta ottaa rasitteeksi.

Biiseistä erottuivat selvästi vain Suomen biisi, saa nähdä kerkeekö hype laantua ennen kisaa, näinhän kävi Krista S-mikälie se olikaan.

Pidin myös Norjan biisistä, ja Israelin discohumppa oli edukseen. Aussien biisikin erottui edukseen!

Ennakkosuosiksi nostettu Ruotsin biisi oli paskaa, mutta erottuu juuri sen verran hötöstä että voi pärjätä.

Kauniita naisia oli paljon ja se miellytti, nostan esiin Islannin ja Maltan nuoret naiset :thumbsup Mutta oli siellä paljon muitakin ihania naisia.

Nuorille tytöillekin oli silmänruokaa, Italian limainen kolmikko saa pinkkipuhelimet soimaan.

Paskin biisi oli Venäjän biisi joka oli "we are the world"-henkinen höttö ja todella ristiriitainen kun tietää miten sotaisa ja vähemmistöjä vainoava maa Putinin Venäjä on.

Töllinen on mielestäni parhaita juontajia, piti homman kasassa ja oli pirteä. Enemmän saisi olla esillä.

Ruotsi on siis ennakkosuosikki :td mutta pitää toivoa ettei se voita, sopisi vaikka minulle että Israel veisi potin.

Avatar
BB-FAN
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1229
Liittynyt: 01 Syys 2013 12:31
Paikkakunta: Finlandia

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja BB-FAN » 18 Touko 2015 15:47

Koska viime vuonna voitti balladi, tänä vuonna on paljon balladeja mukana. JOS PKN voittaisi tänä vuonna, ensi vuonna olisi todennäköisesti rokkia, punkkia ja kaikkea muutakin erottuvaa mukana. Aikamoiset balladi-viisuthan nää tänä vuonna on. Aussit ei sentäs lähteny balladi-viisu-linjalle, hyvä niin. Toivon kyllä ettei Aussit voita. Muutenhan Viisut katottas Suomessa puolen päivän aikaan tai vähän jälkeen. Suomi voi saada ihan hyvin pisteitä esim. Ausseista ja Briteistä joissa punkkareita on. Kyllä PKN finaaliin pääsee mutta paraneeko sijotus viime vuodesta. Se jää nähtäväksi.
Ei hemmetin hemmetin hemmetti

Avatar
jyrtam
Merirosvo
Viestit: 1290
Liittynyt: 12 Loka 2005 05:18
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja jyrtam » 18 Touko 2015 16:43

BB-FAN kirjoitti:Toivon kyllä ettei Aussit voita. Muutenhan Viisut katottas Suomessa puolen päivän aikaan tai vähän jälkeen.
Jos Australia voittaa, euroviisut järjestetään silti euroopassa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Eurovision_Song_Contest_2015 kirjoitti:If Australia wins, it will be able to return for the 2016 edition—which would be organised by SBS but held in a European host city of its choice.
Huoh. Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman ihmisiä. (Mika Viljanen)

Avatar
DosterMan
Big Brother
Viestit: 5562
Liittynyt: 23 Syys 2008 16:51
Paikkakunta: Elderlings

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja DosterMan » 20 Touko 2015 00:01

Onneksi Suomi ei päässy finaaliin. Ei tartte jatkaa tätä valtavaa häpeilyä turhan päitten. Nyt voi kääntää toiveikkaan katseen vuoteen 2016.
aadeehoovee: 17p DosterMan – Uskon palkinto. Valo pimeydessä kun kaikki tuntui jo menetetyltä.

Avatar
Jason S.
Vastaava tuottaja
Viestit: 3776
Liittynyt: 18 Elo 2009 16:26

Re: Euroviisut

Viesti Kirjoittaja Jason S. » 20 Touko 2015 00:09

Häpeilyä?

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “TV-sarjat”