Petri Tiainen

Keskustelua Suomen Big Brotherin asukkaista.
Vastaa Viestiin
BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 25 Marras 2010 20:17

Petristä tuli kauden mittaan keskeinen hahmo talossa, mutta ei yksin, vaan ensisijaisesti sinkku-alfauroon (tai pikemminkin betauroon?) roolinsa myötä, johon tarvittiin sitten vastapelurikin. Tai Petrin tapauksessa useita sarjassa ja joskus monta kerrallaankin. Kun laulua, känniherkistelyä, lämpöä ja läheisyyttä sekä taisteluparia vailla olevat naiset loppuivat talosta, hiipui myös Petrin enin kiinnostavuus ja noste.

Asiaa ei tietysti auttanut sohvaan liimautuminen, kotiin haikailu, perusnegatiivinen (tai ainakin inhorealistisen pessimistinen) asenne ja tietty päättämättömyys naisasioissakaan. Lopuksi alkoi väsymys iskeä ja kuvioihin tulla myös sikailua, kuten sormien haistattelu, Ninon mällipuheisiin ja Eetun oppipoika-mestari-asetelmaan mukaan lähtö, perinteinen BB-jätkien loppukauden taantuminen pieruturnajaisiin ynnä muut.

Päivittäisessä herjojen heittelyssä tuli ihan hyvääkin läppää; monet jutut ovat kyllä naurattaneet. Mutta paljussa kännissä tuli sitten esiin härkäpäinen puoli, jossa Petrillä on mielestään loogisesti perusteltu ainoa oikea mielipide: sellainen, jossa ei ole jouston varaa tai tilaa erilaisille näkökulmille. Ja taisipa Petri muutamia kertoja eri ihmisiä ihan tahallaankin kuumottaa, ehkä jopa peliä pelaten. (Yritys provosoida Ninoa heittelemään saippuoita semifinaalihäädön edellä meni ainakin jo tähän sarjaan.)

Kisasuorituksesta annan kouluarvosanan 8-: ihan kohtuullisestihan se Petri veti, ja on kumminkin kyse keskeisestä alkuperäisasukista, joka jaksoi painaa lähes loppuun saakka kutakuinkin kunnialla, vaikka kotiin kovasti jo teki mielikin. Positiivisemmalla ja enemmän muiden mielipiteitä kunnioittavalla asenteella (ja ehkä myös loppupään tyylillisen repsahtamisen välttämällä) olisi herunut pojoja enemmän. Lisäksi periaatteellisempi asenne tyttöystävä/talosuhdetouhussa olisi auttanut: joko ollaan ulkomaailman asioiden suhteen sinkku tai sitten ei olla, mutta ei mieluusti horjuta ja haikailla näiden kahden tilan välillä saati pyöritetä kovin montaa pedinlämmittäjää kerrallaan. Tulee vain paska fiilis kaikille osapuolille jos asiat ovat kovin epämääräisiä, kuten talossa jokusen kerran kävikin.

Mazaa ei varmaan Seiskan "hyvällä maulla" otetuissa kuvissa tulla näkemään, mutta toivottavasti pelit sujuvat. Sääli sinänsä, että alkuperäisasukki tipahti ja intruderi jäi, kun ero Eetun äänisaaliiseen oli noinkin mitätön, ja Eetun kameranäkyvyys on ehkä myös saavutettu vähän kyseenalaisin ja keinotekoisin konstein. Toisaalta iso osa Petrin näkyvyyttä tuli Ellun myötä ja päinvastoin (kuinka pitkälle olisivat talossa toisistaan erossa säilyneet?) joten ehkä on vain kohtuullista, että toisen tipahdettua toinen seurasi heti perässä.

Nyt kävi myös niin, että goirra sai goirran osan: pistivät pihalle kyökin kautta Extrassa, eivätkä studioon läheisten halattavaksi Talk Showssa. Vuh!

fallout
Nevahööd
Viestit: 28
Liittynyt: 13 Marras 2009 19:12

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja fallout » 25 Marras 2010 20:21

Onneksi tämä kausi onkin pian ohi, en jää paljosta paitsi kun ei jaksa Petrin putoamisen jälkeen katsoa bb:tä.

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 25 Marras 2010 20:27

Maaza ei sittenkään selvinnyt finaaliin, vaikka povattiin jopa voittoon. Vähän vahingossa selviytyi näinkin pitkälle, kun parempia poistui väärän oven kautta ja aina löytyi joku huonompi vastaan häätöäänestyksen. Silti on vähän epätodellinen ja jollain tavalla jopa haikea olo, kun Kuopion pelimiehestä alkoi ajan myötä pitämään parempien puutteessa.

NoGo
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 516
Liittynyt: 10 Syys 2008 22:45

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja NoGo » 25 Marras 2010 20:38

Evalds kirjoitti:Shokkitulos! Tais kaatua laiskuuteen ja tohon Ninon kanssa riitelyyn (useamman kerran), ja yleiseen negaan!
Sulla on niinsanotusti "tatsia"! Mitä ikinä ennustat, menee juuri päinvastoin! Voitaisiinko me kehittää joku tapa hyödyntää tätä lahjaasi? :thumbsup

Avatar
Tuotanto
Päivystävä meribiologi
Viestit: 644
Liittynyt: 30 Elo 2008 16:46
Paikkakunta: Helsinki

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja Tuotanto » 25 Marras 2010 21:06

Olihan tämä yllätys. Luulin pitkään, että voitto valuu Petrille. Ehkä mies itsekin koki itsensä liian erinomaiseksi ja tämä saattoi kaataa pelin. Mene ja tiedä.
"Tuotanto on mokannut tämän kauden."

Avatar
Dimangi
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1210
Liittynyt: 27 Elo 2010 18:48
Paikkakunta: Helsinki

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja Dimangi » 25 Marras 2010 21:12

Ihan hyvinhän tässä kävi ja viimeiset katselupäivät on pelastettu. :mrgreen: Olen melko varma, että Petri vihoviimein kompastui omaan erinomaisuuteensa, rupesi suolaamaan Ninon ja Marikan peliä - ja sitähän oikeudenmukaiset katsojat eivät siedä reagoimatta. Kannattikohan. Teki vähän liian monta virhettä noissa ihmissuhteiden hoitamisessa.

NoGo
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 516
Liittynyt: 10 Syys 2008 22:45

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja NoGo » 25 Marras 2010 21:52

Seikkailia kirjoitti:Katkerat femakot lähetti sitten Petrin hyphyyn :lol:

Harmin paikka mutta hyvä asukas silti.
Kauheeta femakkoilua kyllä kun edes yksi nainen jätettiin finaaliin... :whois:

ninnu
Toukka
Viestit: 12
Liittynyt: 22 Marras 2010 10:05

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja ninnu » 25 Marras 2010 22:03

Sääli että Petri lähti. :?

Avatar
scorchio
Käsikirjoittaja
Viestit: 954
Liittynyt: 31 Elo 2009 00:36
Paikkakunta: Helsinki

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja scorchio » 25 Marras 2010 22:11

[juuso] kirjoitti:Maaza ei sittenkään selvinnyt finaaliin, vaikka povattiin jopa voittoon. Vähän vahingossa selviytyi näinkin pitkälle, kun parempia poistui väärän oven kautta ja aina löytyi joku huonompi vastaan häätöäänestyksen. Silti on vähän epätodellinen ja jollain tavalla jopa haikea olo, kun Kuopion pelimiehestä alkoi ajan myötä pitämään parempien puutteessa.
Kuin suoraan näppäimistöltäni :shock: .

Kun Hannu poistettiin, niin en löytänyt ketään suosikkia. Petristä yritin ajatella, että ehkä siinä olisi potentiaalia, mutta ei. Oli kieroa huumoria ja naisten kanssa hupailua, mutta liian paljon jäi puuttumaan. Petri vain menee sieltä, missä aita on matalin ja voihan se olla järkevää, mutta karismaattista ja viihdyttävää BB-asukkia niin ei synny.

Petristä tulikin minulle sellainen tuttu ja sopiva dissattava, muttei suoranainen inhokki. Ja nyt kun Petri ulostettiin, niin tuli sellainen höh-fiilis, kenestä tässä nyt piruilee. Petri ei ollut tapetti, muttei mikään veretseisauttava ja ihoon kiinni kasvava asukkikaan.

Kyllä on hirveän huono taso finaalissa tänä vuonna, kun tällaisetkin tyypit pärjäävät.

Avatar
rink
Ylläpitäjä
Viestit: 5728
Liittynyt: 28 Elo 2006 15:08

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja rink » 26 Marras 2010 01:47

Kiireiden vuoksi ehdin avata kaapelin vasta äsken. Olin yllättynyt, että Petri oli häipynyt televisiostani jo nyt. :shock:

Kiitoksia Petrille värikkäästä olemisesta...jopa muuallakin kuin sohvalla löhöämisestä siis. Olisin kuvitellut, että "viimeinen alkuperäinen" miesasukki pärjää pidemmälle. No aina ei voi veikata oikein. :lol:

RealPlayer
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2182
Liittynyt: 25 Elo 2010 04:14

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja RealPlayer » 26 Marras 2010 02:09

^No jos rink jotenkin lohduttaa, niin eipä tätä itse Evaldskaan kyennyt ennustaan ... ;)

No olihan Petri parhaimmillaan sellasen jonninlaisen piilohuumorin taitaja, mutta muuten tylsä makoilija ja vittuilija... :(

Edit ps OT: Pitäiskö järjestää Plazalla myös äänestys ken keskustelijoista on arvannut useimmin pieleen ...? :)

Avatar
ff
Isoveli
Viestit: 7286
Liittynyt: 07 Marras 2007 03:05
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja ff » 26 Marras 2010 02:21

Petri oli onnistunut asukasvalinta, vaikka ymmärrän niidenkin kommentit että oli aika turhake talossa. Koska oli usein löhöämässä eniten sohvalla ja laiskotteli muutenkin talossa, tosin ei ehkä sentään Ninoa enemmän. Parhaat naurut Petristä sai useimmiten hänen ihmeellisistä naljailuistaan Ninon kanssa ja monista muistakin parivaljakon tekemisistä. No nauroinhan minä myös hänen ruokariidastaan Elisabetin kanssa, joskus silloin kun Satukin oli vielä talossa. Se oli priimaa.

Nousi juurikin noiden maaza- hehkutuksien/suomalainen perusjampesteri juttujen ansiosta perusasukkaan yläpuolelle hitusen (niin hölmöltä kuin se kuulostaakin). Harmi, että et päässyt finaaliin, koska tavallaan olisit ansainnut sen. Mutta hei olit ahdistunut ilmeisesti jo pitkän aikaa talossa ja nyt pääset polttamaan tupakkia/juomaan alkomahoolia ja kaatamaan niitä naisia. Koira-Maaaza!
Eeppinen debyytti: Girls' Generation (소녀시대) – 다시 만난 세계 (Into The New World) (Live 2013)
-----
1. Esa A (BB5) 2. Elisabet (BB6) 3. Niko (BB3/BB6) 4. Kristiina (BB11) 5. Tuija (BB5)

Avatar
realityfan
Taivaan iskä
Viestit: 4370
Liittynyt: 15 Elo 2005 19:37

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja realityfan » 26 Marras 2010 07:01

Eipä olisi uskonut, että Petri amisviiksillään painelee kisassa näinkin pitkälle. Petri oli suorasanainen mies, jolla naisasiatkin rullasi jollain lailla. Pientä laiskottelua oli aika ajoin havaittavissa, mutta oikeaan saumaan tapahtuneet piristymiset pitivät miehen kisassa mukana hyvin. Myös talkshow kysymyksiin Petri heitteli aika näppäriä vastauksia.

Kyllä Petri kehtaa Kuopion kaduille mennä taas tallaamaan, toki kädet pitää pestä ennen sitä.

Avatar
Mole
Jumalan ruoska
Viestit: 7946
Liittynyt: 15 Elo 2005 20:30

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja Mole » 26 Marras 2010 11:39

Se maksaa hintansa, kun sanoo BB:tä "paskaformaatiksi" häätöä edeltävänä iltana. :wink:

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 26 Marras 2010 16:41

Petrin videohaastattelu Seiskassa:

BB-Petri: Tämä Elisabetissä viehättää

Petri ei siedä Marikan häsläystä (no se taisi käydä talossa jo ilmikin), eikä toivo tämän voittoa. Myöntää kuitenkin hyväsydämiseksi.

Haastattelija: "Kenen kaa, tai kumman kaa: Ksenia, Vilhelmiina vai Elisabet?"
Petri (hymähtäen): "Niin missä mielessä?"
Haastattelija (hymyillen): "Missä ite haluisit?"
Petri (hymyillen): "Noo, kyl mä Elisabetistä eniten tykkäsin."
Haastattelija: "Mikä Elisabetissä eniten viehättää?"
Petri: "Mmm, no emmätiä, onhan se kaunis ja... semmonen aika menevä ni... varmaan se oli sit se... ja aika niinku... semmonen niinku erilainen ihminen, et emmä niinku oo sellasen... sellast niinku ihmistä tavannu ulkomaailmassa, niin varmaan se niinku viehätti."
Haastattelija: "Ajattelitko pitää sitte häneen yhteyttä... tän BB-kauden jälkeen?"
Petri: "Kyllä ihan varmasti."
Haastattelija: "Entä treffeille... vietkö?"
Petri (naurahtaen): "Heh, en tiiä."

Avatar
ff
Isoveli
Viestit: 7286
Liittynyt: 07 Marras 2007 03:05
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja ff » 26 Marras 2010 17:50

^ Supliikkimiehiä. :D Tosin ei sitä kaikki tuollaisen yli 90 päivän jälkeen jaksa järkevää tekstiä suoltaakaan näin lyhyessä ajassa talosta tulon jälkeen. Etenkään, kun kysellään talon petikaverista vielä. Pitää Petrin nyt sen verran olla herrasmies, että vie Elisabetin ainakin kahville jos ei muuta.
Eeppinen debyytti: Girls' Generation (소녀시대) – 다시 만난 세계 (Into The New World) (Live 2013)
-----
1. Esa A (BB5) 2. Elisabet (BB6) 3. Niko (BB3/BB6) 4. Kristiina (BB11) 5. Tuija (BB5)

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja Evalds » 26 Marras 2010 19:43

Villi veikkaus: Petri ja Ellu, uudet "kurhiset" Seiskalle ja Maikkarin viihdeuutisille.

Jotenkin Petrissä haisee vahva homokammo ja ehkä muukin vähemmistökammo, siksi ei voinut sietää Ninoa, Niko Saarista, JaniT:tä ja Marikaa.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 26 Marras 2010 19:48

Evalds kirjoitti:Villi veikkaus: Petri ja Ellu, uudet "kurhiset" Seiskalle ja Maikkarin viihdeuutisille.
No ehkä ei tämän artikkelin ja ideologisten paljuriitojen perusteella kuitenkaan... mutta never say never!

Edit: Sitä paitsi en huomannut että oli Evalds joka veikkailee... no nythän se on sitten selvä peli: eivät päädy yhteen enää ikinä!

Avatar
PIETRO
Kanavajohtaja
Viestit: 3925
Liittynyt: 05 Joulu 2008 15:20
Paikkakunta: Oulun seutu

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja PIETRO » 27 Marras 2010 00:49

Kiitos Petri kaudesta, sinua ei voi syyttää ainakaan tapetiksi , toit väriä kauteen. Eniten tykkäsin sinun päiväkirjahuone jutusteluista ne olivat asiallista ja hyvin muotoiltua tekstiä, jota näytti tulevan luontaisesti ilman sen kummempaa miettimistä. Et myöskään jäätynyt suorissa lähetyksissä kuten esim. Nino.
Menestystä ja onnea jatkoon !

Avatar
ff
Isoveli
Viestit: 7286
Liittynyt: 07 Marras 2007 03:05
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja ff » 27 Marras 2010 03:21

Evalds kirjoitti:Villi veikkaus: Petri ja Ellu, uudet "kurhiset" Seiskalle ja Maikkarin viihdeuutisille.
Rohkea veikkaus, mutta en kyllä jaksa mitenkään uskoa tuollaisen kuvion kehittyvän. Ensinnäkin Elisabet ja Petri ovat huomattavasti fiksumpia ihmisinä, kuin tuo parivaljakko. Ei heitä voi edes verrata, vaikka Elisabetilla ei laskupää/yleissivistys olekaan järin korkeaa tasoa. Henna ja Antti ovat yksinkertaisesti aika ..... noloja tapauksia etenkin yhdessä. Nuo erilaiset julkisuusjutut (karvojen myynnistä lähtien..) Sitä paitsi Henna ja Antti ovat molemmat melkoisen julkisuudenkipeitä ja bb-talossa pitkään asuneet Ellu ja Petri eivät todellakaan vaikuta julkisuuden perään olevilta henkilöiltä.
Eeppinen debyytti: Girls' Generation (소녀시대) – 다시 만난 세계 (Into The New World) (Live 2013)
-----
1. Esa A (BB5) 2. Elisabet (BB6) 3. Niko (BB3/BB6) 4. Kristiina (BB11) 5. Tuija (BB5)

banaanisuklaamuffini
Tuotantoassistentti
Viestit: 58
Liittynyt: 18 Tammi 2010 13:30

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja banaanisuklaamuffini » 27 Marras 2010 12:26

Vihdoin tää ällötys putos! :P

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: Petri

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 27 Marras 2010 15:24

Maza päässyt heti IL:n otsikoihin: Koira saapui yksin bussilla Helsingin keskustaan

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Asukkaat”