Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Keskustelua liittyen Suomen kuudenteen Big Brotheriin.
Avatar
Velipuolikuu
Kroisos
Viestit: 1693
Liittynyt: 02 Touko 2008 21:29

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja Velipuolikuu » 12 Elo 2010 19:17

realityfan kirjoitti: Voikun tällä kaudella olisi edes kokeiltu 18 kilpailijan starttia.
Näinpä. Ainoa tuossa on vaan se että voisi olla äänimiehillä haastetta konsanaan. Toki järjestelykysymys, taloon alkuun tehtäviä joissa eletään kahdessa vuorossa tjsp.

Julkkisvieras ollaan niin nähty, ainakin nämä tyrkyt,, Ei siinä ketään kyllähän Martina oli vahvana persoonana hyvä asukas.
Toinen ääni voisi tässä kellossa olla jos se julkkis olisi todella kovan luokan julkku. Tyyliin Aussien vikan kauden Pamsun talossa vierailu.

Mä luulen että räiskäle elää vielä toisen kauden kahtia jako tehtävän jälkimainingeissa, jossa se oli mielestäni menestys.
Kolmannella kaudella taas Pia ei uskaltanut pomottaa ja se oli sit siinä.
Viime kaudesta puhumattakaan.
Eli toi kahtia jaon onnistuminen on aika paljon asukkaista kiinni (no shit serlokki)
Enkelin kasvot, ja kolmoismurhasta kakkua istuvan kroppa
-Juufin Laura ärrästä

Avatar
kiinteistöprinssi
Reiska
Viestit: 1310
Liittynyt: 04 Maalis 2007 23:01

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja kiinteistöprinssi » 12 Elo 2010 21:38

Mä tykkäsin tuosta paratiisi/slummi -jaosta! Ja nuo päällikkökilpailutkin olivat positiivisia yllätyksiä myös. Ilman tuota jakoa viime kausi olisi ollut VIELÄKIN tylsempi.

Mun katsomisen saivat lopettamaan viime kaudella liika kaupallisuus tehtävissä, talk-show häröily epäselvine palkkeineen, surkea bb-extra sekä osa asukkaista olivat too much.

Avatar
Dille
Alejandro
Viestit: 1801
Liittynyt: 17 Elo 2007 22:11
Paikkakunta: Itä-Häme

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja Dille » 12 Elo 2010 21:52

Paratiisi /slummi

Onnettomat lavasteet, nirunaru erottamassa puolet toisistaan, ainoat tapahtumat olivat extran aikana kun juomaa tuli paratiisiin, ja slummilaisten kilpailut ja päällikkökilpailu. Onneton visuaalinen toteutus, draaman kaari olematon, viihdyttävyys maksaneille katsojille nolla. Muuten toki ihan mukava idea.

Avatar
tuusannuuska
Kunniajäsen
Viestit: 7896
Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja tuusannuuska » 12 Elo 2010 21:58

Slummi-paratiisi-jaon suurin epäonnistuminen oli siinä, että ero puolien välillä tehtiin pelkästään kurjuutta lisäämällä slummin puolelle. Paratiisi ei ollut paratiisi vaan ihan tavallinen (Tylsä!) Suomi-BB-talo. Hyvä idea, ryssitty toteutus.
The reason I swear so much is because fuck you.

Avatar
effie
Isoveli
Viestit: 1829
Liittynyt: 01 Syys 2006 19:47

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja effie » 12 Elo 2010 22:07

tuusannuuska kirjoitti:Hyvä idea, ryssitty toteutus.
Tämä valitettavasti kiteyttää koko Suomen Big Brotherin.

Avatar
kiinteistöprinssi
Reiska
Viestit: 1310
Liittynyt: 04 Maalis 2007 23:01

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja kiinteistöprinssi » 12 Elo 2010 23:10

tuusannuuska kirjoitti:Slummi-paratiisi-jaon suurin epäonnistuminen oli siinä, että ero puolien välillä tehtiin pelkästään kurjuutta lisäämällä slummin puolelle. Paratiisi ei ollut paratiisi vaan ihan tavallinen (Tylsä!) Suomi-BB-talo. Hyvä idea, ryssitty toteutus.
Tuohon kyllä yhdyn, että paratiisin puolelle oltaisiin voitu kärrätä jotain houkuttelevia extra-palkintoja. Esimerkiksi jotain pelejä ajankuluksi tai vastaavia. Tässä olisi ollut luonteva(hko) tapa sponssoreillekin tulla esiin: "Jee, saadaan pelata tätä pleikkarin uutuuspeliä, kun noi toiset vaan katsoo aidan takaa!!!111" Sen sijaan palkinnot nyt jäivät vain alkoholiin ja saunaan.

Avatar
Maxxer
Voittaja
Viestit: 707
Liittynyt: 22 Syys 2006 23:36
Viesti:

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja Maxxer » 12 Elo 2010 23:12

tuusannuuska kirjoitti:Paratiisi ei ollut paratiisi vaan ihan tavallinen (Tylsä!) Suomi-BB-talo.
Olet asian ytimessä. Kurjuuden maksimointiin olisi tarvittu juuri rajattomasti kaikkea paratiisiin, samalla tyylillä kuin kakkos-kauden ilmaiset kauppareissut. Lisäksi paskatehtäviä (hartiahierontaa ym. palvelua) slummin asukkaille. Tuntuu, että jaosta huolimatta tuotannolla ei ollut aikomustakaan saada minkäänlaista kateutta tai vastakkainasettelua eripuolella köyttä olevien välille. Taisipa jossain vaiheessa paratiisin asukit toivoa pääsevänsä slummiin että olisi tekemistä.

Eli kuten jo aiemmin on monesti todettu, hyvä idea mutta munaton toteutus.

Avatar
sjoku
Ohjaaja
Viestit: 1099
Liittynyt: 02 Syys 2008 00:13
Paikkakunta: Tampere

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja sjoku » 13 Elo 2010 14:11

tuusannuuska kirjoitti:Slummi-paratiisi-jaon suurin epäonnistuminen oli siinä, että ero puolien välillä tehtiin pelkästään kurjuutta lisäämällä slummin puolelle. Paratiisi ei ollut paratiisi vaan ihan tavallinen (Tylsä!) Suomi-BB-talo. Hyvä idea, ryssitty toteutus.
Ihan samaa mieltä. Ainakin katsojan kannalta tuota paratiisi-puolta oli hyvin tylsä seurata, kun asukkaat vaan makoilivat sohvalla ja vetivät karkkeja tai sipsejä suuhunsa ja haukottelivat. Asukkaita tosiaan palkittiin lähes ainoastaan niillä bileillä, joita paratiisin asukkaat sitten odottivatkin tylsistyneinä illasta toiseen.

mikasa008
Juonittelija
Viestit: 182
Liittynyt: 31 Loka 2009 09:12

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja mikasa008 » 13 Elo 2010 15:09

yhteenvetona vois sanoo et slummi-paratiisi oli perseestä.Ei tainnut tuotanto ihan loppuun saakka miettiä sitä ideaa.

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 13 Elo 2010 17:42

Olen samaa mieltä usean aiemmin kirjoittaneen kanssa.
Slummin kurjuus oli suuri virhe, lisäksi siellä oli tekemistä.
Ja slummilaiset pääsivät seuraamaan näitä kahta tapausta aitiopaikoilta:
http://www.youtube.com/watch?v=uS5A-tDULno
http://www.youtube.com/watch?v=QOVgTx9tzlI

Olisin kurjuuden sijaan yrittänyt ikävystyttää slummilaiset kuoliaaksi. Ei tehtäviä, ruoka valmiina, ennalta määrätyt pesuvuorot, pitkät hiljaisuudet. Jos paratiisin puolella jotain erikoista, slummilaiset pois näkyvistä. Big Brother olisi kertonut heille, mitä paratiisissa tulee tapahtumaan. Ikävystyttäminen olisi voinut purra jopa Esa A:han.

Paratiisilaisilla oikeasti kivaa: lukemista, tehtäviä, videoita, musiikkia.

Päällikön olisi pitänyt asua lähtökohtaisesti sviitissä, olisin sallinut hänelle jopa yhden kontaktin ulkomaailmaan päällikköviikkoa kohti.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
siiri.x
BB-talon ylijumala
Viestit: 4887
Liittynyt: 05 Joulu 2006 12:12
Paikkakunta: Tampere

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja siiri.x » 13 Elo 2010 18:40

^ Sami ♥ :D

Niin joo, tosiaan, jos on slummi-paratiisi tms, niin hyvänen aika kunnon vitutusta sinne slummiin ja vastaavasti kunnon juhlaa paratiisiin!! Eihän tätä Räiskäle lue mutta puretaan nyt paineita :)
.
Ihmisten edessä.

Avatar
JVDS
Jebou
Viestit: 2680
Liittynyt: 20 Syys 2007 16:47
Paikkakunta: Pori

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja JVDS » 13 Elo 2010 20:19

siiri.x kirjoitti:Eihän tätä Räiskäle lue mutta puretaan nyt paineita :)
Mistäs sen tiedät? ;)

Olin alusta lähtien sitä mieltä, että slummi/paratiisi olisi pitänyt erottaa kunnolla toisistaan. Jälkiviisaus on aina paras viisaus, mutta kahdeksan viikkoa oli liian pitkä aika nykyisellä systeemillä. Pelkkä köysi ei riitä alkuunkaan, kun asukkaat tekevät pääosin samoja juttuja kuin muutenkin.

Olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että paratiisin puolelle olisi pitänyt järjestää paljon enemmän erilaisia aktiviteetteja ja tehdä kaikin tavoin siitä enemmän "paratiisi" ja slummin puolelle taas juuri päinvastoin.

Osinhan se on asukkaistakin kiinni ja kakkoskaudella nähdyssä "kahden kerroksen väkeä" -tehtävässä kaikki toimi loistavasti.
Suosikit: Lintsi (BB1), Kaarlo (BB2), Naikou (BB3/BB6), Johan (BB4), Sami (BB5), Janica (BB7) & Jouko (BB8)

Inhokit: Iina (BB1), Mira (BB2), Kadi (BB3), Manta (BB4), Tuija (BB5), Marika (BB6), Annika (BB7) & Teija (BB8)

Avatar
ElMoronico
Pääohjaaja
Viestit: 2251
Liittynyt: 28 Elo 2008 22:14
Paikkakunta: Sweet Home Alabama

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja ElMoronico » 13 Elo 2010 21:20

JVDS kirjoitti:
siiri.x kirjoitti:Eihän tätä Räiskäle lue mutta puretaan nyt paineita :)
Mistäs sen tiedät? ;)
Luulisin että näitä palstoja skannaillaan kohtuullisella tarmolla tuotannon toimesta, varmaan enemmän kuin Subjectia kun täällä ei tarvitse kahlata kainaloitaan myöten kakassa. :) Ilmaisissa ideoissa on kuitenkin ainakin hinta kohdallaan.

Mutta kun Räiskäleen tehtävä on luoda max katsojaluvut minimipanostuksella niin ei kannata odottaa liikoja. Kiittäkää keskivertokatsojan korkeita laatuvaatimuksia. :)
On kyllä hyvä fiilis.

Avatar
Maxxer
Voittaja
Viestit: 707
Liittynyt: 22 Syys 2006 23:36
Viesti:

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja Maxxer » 13 Elo 2010 23:14

ElMoronico kirjoitti:

näinhän sitä voisi luulla. Kyllä katsojien mielipidettä pitäisi kuunnella, jotta voitaisiin tehdä viihdettä, jota katsojat haluaa. Uskonkin että räisänen&co lukee näitäkin viestejä silloin tällöin mutta eivät taida vaan ottaa opiksi. Sponsorien sana painaa enemmän kuin katsojien.

Asiakas on aina oikeassa. Vai onko?

Avatar
ElMoronico
Pääohjaaja
Viestit: 2251
Liittynyt: 28 Elo 2008 22:14
Paikkakunta: Sweet Home Alabama

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja ElMoronico » 13 Elo 2010 23:20

Maxxer kirjoitti:Kyllä katsojien mielipidettä pitäisi kuunnella
Juu, tätä mielipidettä kutsutaan alalla yleisesti katsojaluvuksi.

Kun ei ne voi haastatella jokaista katsojaa erikseen, mikä on harmi. Mulla ainakin olis kaikenlaista kerrottavaa.
On kyllä hyvä fiilis.

Avatar
Maxxer
Voittaja
Viestit: 707
Liittynyt: 22 Syys 2006 23:36
Viesti:

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja Maxxer » 13 Elo 2010 23:37

ElMoronico kirjoitti:
Maxxer kirjoitti:Kyllä katsojien mielipidettä pitäisi kuunnella
Juu, tätä mielipidettä kutsutaan alalla yleisesti katsojaluvuksi.

Kun ei ne voi haastatella jokaista katsojaa erikseen, mikä on harmi. Mulla ainakin olis kaikenlaista kerrottavaa.
no ei tietenkään voi haastatella jokaista, mutta jos yleinen mielipide on että "slummi-paratiisi-jako oli paskaa" tai että "äänestysprosentteja näytetään talk-showssa liikaa" niin kyllä siinä on mielestäni jo riittävästi kansan ääntä, että jotain voisi muuttaakin.

Tosin, en tiedä onko em. esimerkit "yleisiä mielipiteitä" - voi olla että jossain subjektissa meno on ihan toinen... en seuraa.

Avatar
ElMoronico
Pääohjaaja
Viestit: 2251
Liittynyt: 28 Elo 2008 22:14
Paikkakunta: Sweet Home Alabama

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja ElMoronico » 14 Elo 2010 00:12

Joo kyllä voisi muuttaa ja kivaa olis kun muutettaisi.

Mutta kun Subi on tilannut Räisäsen tuotantofirmalta katsojalukuja ja Räisänen tekee ne tietysti niin halvalla kuin mahdollista. Niin minäkin tekisin. Ei se sen kummenpaa ole.

Sitä kutsutaan markkinataloudeksi mikä tietysti on aika vieras käsite monille tämän hyvinvointivaltion kansalaisille, varsinkin nuoremmille. (Mitä? Siis jonkun pitää tienata ne rahat ennenku mä voin ne käyttää? Haloo?)
On kyllä hyvä fiilis.

Avatar
Karhu
Ylläpitäjä
Viestit: 2633
Liittynyt: 18 Syys 2009 02:39
Paikkakunta: Oulu

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja Karhu » 14 Elo 2010 04:30

^ElMoronico edellä toi esille syyn miksi jako toteutettiin niin kuin toteutettiin: kustannustehokkuus. Se on tuotannon päätöksentekoa ohjaava määre numero yksi. Kyseessä ei ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö tai demokraattinen päätäntäelin vaan rahalliseen voitontekoon pyrkivä yritys. Paratiisin elämä oli normi-BB:tä mutta nauttimassa siitä oli vain puolet tavallisesta asukasmäärästä -> viina- ja mässykustannukset puoliintuivat. Muut voitiin elättää tonnikalalla ja makaroonilla. The Baseballs käy heittämässä parin biisin setin -> levy-yhtiöltä kilahtaa killinkejä kirstuun. Asukkaat dubbaavat animaatioleffan -> mainosta elokuvalle -> lisää rahaa. jne. jne.

Kun tämän ajattelutavan ja logiikan sisäistää, tuotannon ratkaisut ymmärtää paljon paremmin, kaikesta löytyy tietty järki. Se ei tietenkään tarkoita että siitä täytyisi pitää.

Avatar
kiinteistöprinssi
Reiska
Viestit: 1310
Liittynyt: 04 Maalis 2007 23:01

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja kiinteistöprinssi » 14 Elo 2010 09:03

Mä nyt tulen vielä kerran tänne puolustelemaan paratiisi/slummi-jakoa. Esimerkiksi se, että päällikkö sai valita muut paratiisilaiset oli aika hyvä veto tuotannolta ja loi aina välillä hyviä jännitteitä. :)

Avatar
Maxxer
Voittaja
Viestit: 707
Liittynyt: 22 Syys 2006 23:36
Viesti:

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja Maxxer » 14 Elo 2010 11:25

kustannustehokkuus on sinänsä ihan selvä asia, mutta asioita pystytään tekemään hyvin ja kustannustehokkaasti. Tuntuu vaan että nykytuotannolla ei ole kiinnostusta tehdä kuin se raha, paskan väliä miltä se näyttää.

Kumma kyllä, sama tuotantoyhtiö hoiti myös kuuluisan 2-kauden, miten onkin laatu laskenut näin pahasti matkan varrella?

Avatar
siiri.x
BB-talon ylijumala
Viestit: 4887
Liittynyt: 05 Joulu 2006 12:12
Paikkakunta: Tampere

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja siiri.x » 14 Elo 2010 11:32

"Ydintiimistä" lähti pari hyvää tyyppiä pois 2. kauden jälkeen.
.
Ihmisten edessä.

mikasa008
Juonittelija
Viestit: 182
Liittynyt: 31 Loka 2009 09:12

Re: Yleistä keskustelua Big Brotherista ennen kauden alkua

Viesti Kirjoittaja mikasa008 » 14 Elo 2010 11:55

Mun mielest slummi-paratiisin eka jako aiheutti pientä kitinää,lähinnä Tuijan toimesta mut sitten kaikki tajusivat mikä on homman nimi.En kyl nähnyt mitään ihmeempää jännitettä jaon suhteen.Ei sitä ainakaan kukaan selvästi ilmaissut jos kaveri pisti slummin puolelle.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “2010”