Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Keskustelua liittyen Suomen kuudenteen Big Brotheriin.
Vastaa Viestiin
Avatar
calderyon
Jumalan ruoska
Viestit: 8528
Liittynyt: 12 Marras 2007 14:34
Paikkakunta: Oulu

Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja calderyon » 18 Maalis 2010 16:10

YLE kirjoitti:"BB-taloon pääsee helpommin kuin oman alan töihin"

Kuva
Kuva: Sub

Big Brother -tosi-tv-ohjelman kuudennelle tuotantokaudelle etsitään jälleen uusia asukkaita. Ensimmäisen kisan voittaneen Perttu Sirviön mielestä BB-taloon pääsee helpommin kuin oman alan töihin.

Vuonna 2005 ensimmäisen Big Brother -kisan voittanut Perttu Sirviö kertoi YleX Aamun haastattelussa, että hän ei voiton jälkeen tehnyt pariin vuoteen varsinaisia päivätöitä. Sittemmin Sirviö laittoi pystyyn oman raksafirman. Remonttihommien lisäksi hän on tehnyt myös satunnaisesti töitä eri medioissa.

Sirviö muistelee omaan BB-hakutilanteeseensa liittyneen muun muassa usean tunnin odottelun pienessä kopissa, jossa ei saanut puhua ja vain täyttää sanaristikkoa. Hakumenettely on BB-Pertun mukaan kuitenkin noista ajoista muuttunut ja hänestä tuntuu, että casting tehdään lähinnä Helsingin yökerhojen vip-tiloissa.

- Nykyäänhän BB-taloon pääsee helpommin kuin oman alan töihin, jos sinne joka vuosi otetaan parikymmentä tyyppiä. Sinne pitäis laittaa nämä ahtaajat, kun niillä on vapaata, Sirviö letkauttaa.

BB-Pertun mukaan kisassa pärjäävät edelleenkin aidot tyypit.

- Jos on ollut Seiskan lööpeissä jo ennen kuin menee sinne, niin todennäköisesti sitä vihataan ja rakastetaan. Mutta eivät sellaiset tyypit ole koskaan voittaneet. Sen on voittanut aina joku Takapajulasta tullut kaveri, joka on vetänyt sen omalla tyylillään, sanoo Sirviö.

Big Brotherin kuudennen tuotantokauden asukashaku käynnistyy torstaina Helsingistä. Kilpailijoita syksyllä nähtävää ohjelmaa varten haetaan myös Turussa, Lappeenrannassa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Tampereella, Oulussa ja Rovaniemellä.
You´re welcome!

I am the eater of Worlds !!!

My god... Half man, half amazing!

Joni Hesselgren: Big Brotherin moraalinen voittaja kaudella 2014.

Avatar
calderyon
Jumalan ruoska
Viestit: 8528
Liittynyt: 12 Marras 2007 14:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja calderyon » 24 Maalis 2010 21:26

Voice.fi kirjoitti:Toinenkin juontaja jättää Big Brotherin

Kuva

Big Brother Extraa juontanut Jani Toivola ei jatka sarjan parissa tänä syksynä. Toivola kertoi asiasta Nelosen Maria!-ohjelmassa.

Näyttelijänä ja juontajana toimiva Jani Toivola myönsi Maria Veitolan talk show'ssa, että Big Brother -pesti on hänen osaltaan ohi. Toivolan mukaan päätökseen ei liity sen kummempaa dramatiikkaa, vaan nyt on aika siirtyä uusien haasteiden pariin.

Big Brotherin tuottaja Mikko Räisänen totesi aiemmin Voicen haastattelussa, etteivät tulevan syksyn BB-juontajavalinnat ole vielä selvillä. Räisänen kuitenkin toivoi Jani Toivolan jatkavan ohjelman parissa.

Myös Big Brother Talk Show'n juontaja Vappu Pimiä lopetti ohjelman juontamisen viiden kauden jälkeen viime syksynä.
You´re welcome!

I am the eater of Worlds !!!

My god... Half man, half amazing!

Joni Hesselgren: Big Brotherin moraalinen voittaja kaudella 2014.

Avatar
calderyon
Jumalan ruoska
Viestit: 8528
Liittynyt: 12 Marras 2007 14:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja calderyon » 27 Maalis 2010 15:46

Hymy.fi kirjoitti:Kohu-Tuija: ”Ei aikaa BB:lle!”

Kuva

Kohutuottaja Tuija Järvinen on lähettänyt medialle tiedotteen, jossa kertoo jättäneensä Big Brother -taloon hakemisen sikseen.

-Mediassa on liikkunut paljon ”huhuja”, että hakeutuisin kilpailijaksi BB-taloon. Todellakin, minua kehotettiin useammaltakin taholta hakemaan sinne, eikä vähiten nuorekkuuteni ja räväkkyyteni takia. Karsinnat olivat Kuopiossa keskiviikkona, mutta valitettavasti jouduin vetäytymään kiireitteni takia. Minulle on buukattu sen verran juonto-, laulu- ja imitointikeikkaa tulevaisuudessa, ja oman singleni tekokin alkaa kohtapuolin, ettei pitkäaikaiseen sitoutumiseen olisi ollut mahdollisuutta, Tuija kirjoittaa tiedotteessaan.

-Singleäni kuunnellaan YouTubessa sen verran kivasti, että olisi jo toisen aika tulla markkinoille. Radio Rock on jo alustavasti ilmaissut kiinnostuksensa uuteen tuotantooni. Ilmeisesti olisin joutunut myös perumaan Diili-ohjelmaan osallistumiseni, mikäli olisin päässyt mukaan.

Tuksun kohutuottajana tunnetuksi tulleella Tuijalla on kuitenkin idea:

-Vierailua BB-talossa voisin kuitenkin harkita, jos kutsutaan. Sinnehän halutaan aina joku julkkis käymään.
You´re welcome!

I am the eater of Worlds !!!

My god... Half man, half amazing!

Joni Hesselgren: Big Brotherin moraalinen voittaja kaudella 2014.

Avatar
Jason S.
Vastaava tuottaja
Viestit: 3776
Liittynyt: 18 Elo 2009 16:26

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Jason S. » 27 Maalis 2010 15:57

Henkilökohtaisesti, en ole kuullut Tuija Järvisestä kuin kaksi kertaa, nyt ja aiemmin tällä viikolla (tai viime viikolla) Radio Rockin puhelin-haastiksessa. Onko Tuija muka isokin julkkis?

Petri
Jumalan ruoska
Viestit: 8696
Liittynyt: 06 Elo 2006 21:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Petri » 27 Maalis 2010 16:08

Kovat on luulot tuolla Tuijalla. Ihan kuin hänellä olisi ollut saumaa Diiliin ja piti oikein lähettää tiedotekin siitä, että ei hae BB:hen. :D Tuija vaikuttaa saman tason julkkikselta kuin Risto, joka oli muka BB:n julkkisasukas (ainakin omasta mielestään).

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 28 Maalis 2010 17:27

Onkohan Tuija saanut tartuntaa päämanageroitavansa ajattelutavasta?
Eli todellisuudentaju alkaa pettää?
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
siiri.x
BB-talon ylijumala
Viestit: 4887
Liittynyt: 05 Joulu 2006 12:12
Paikkakunta: Tampere

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja siiri.x » 29 Maalis 2010 13:39

Heh , "julkkis", nevö höörd.
.
Ihmisten edessä.

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 29 Maalis 2010 21:56

Kalevan juttu Big Brotherista.
www.kaleva.fi/uutiset/ kirjoitti: Viihde 29.3.2010.
Kuka muistaa nämä (B)B-tähdet?

KT:Sari Nygren voitti toisen ja Perttu Sirviö ensimmäisen kauden Big Brotherin (kuvaa ei saanut linkitettyä)
Sub-kanavan lippulaiva Big Brother hakee jälleen asukkaita taloonsa. Asukkaiden karsinnat aloitettiin 18. maaliskuuta Helsingistä ja sinne ne myös päättyvät 10. huhtikuuta.

Tänään karsinnat pidetään Oulussa, huomenna Rovaniemellä. Viime vuonna karsintatilaisuuksia oli yhdeksän, tänä vuonna määrä pidetään samana. Jo viime vuonna hakijoiden määrässä oli nähtävissä pienoista laskua, tänä vuonna trendi on saman suuntainen, mutta karsijat korostivat laatua määrän sijaan. Oulussa viime vuonna hakijoita oli nelisenkymmentä, Tampereella viime perjantaina pidetyssä tilaisuudessa oli paikalla vain kourallinen kiinnostuneita.

Ohjelman katsojaluvut eivät kuitenkaan osoita hiipumisen merkkejä. Kun esimerkiksi Big Brotherin toisen tuotantokauden 2006 finaalilähetystä seurasi 476 000 katsojaa, viime kauden finaalilähetystä katsoi 779 000 katsojaa, mikä oli Subin katsojaennätys.

Nuorisoasiain neuvottelukunta ja opetusministeriö tekevät vuosittain nuorisobarometrejä eri aiheista. Viime vuonna tutkimus käsitteli nuorten suhtautumista julkisuuteen. Tulokset olivat yllättäviä: vain joka kymmenes nuori halusi julkkikseksi eli nuorten into hakeutua julkisuuteen oli hiipumassa.

Muutaman vuoden takaisiin tutkimustuloksiin verrattuna julkisuutta näytti tavoittelevan entistä pienempi, mutta äänekkäämpi nuorten joukko. Vuonna 2005 samaan tutkimukseen vastanneista nuorista joka toinen halusi julkisuuteen.

Tutkija Sami Myllyniemen mukaan vuoden 2009 määrä saattaa kuulostaa hämäävän pieneltä. Myllyniemen mukaan sekä edellisvuotisesta että aiemmista tutkimuksista selviää, että julkisuus on tavoittelemisen arvoista suhteellisen pienelle - joskin sitäkin näkyvämmälle joukolle.

"On otettava huomioon, että nuoret usein vastaavat kyselyissä niin kuin he luulevat heidän haluttavan vastata. Nuoret ovat usein aika konservatiivista joukkoa", tutkija sanoo.

Big Brother -karsinta tänään 29.3. Oulussa, alkaen kello 10 Amarillossa, Kirkkokatu 15. Huomenna Rovaniemellä, Sokos Hotel Vaakunassa, Koskikatu 4, kello 9.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
siiri.x
BB-talon ylijumala
Viestit: 4887
Liittynyt: 05 Joulu 2006 12:12
Paikkakunta: Tampere

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja siiri.x » 30 Maalis 2010 15:42

.
Ihmisten edessä.

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 14 Huhti 2010 22:46

Big Brotheriakin usein vähemmän ylistävästi arvostellut Ilta-Sanomien tv-liitteen Kauko Säädin on löytänyt mielestään Big Brotheriakin karmeamman tosi-tv -sarjan.
Ilta-Sanomat TV 15/2010, s. 59 kirjoitti: Kauko Säädin
Tosi-tv:n pohjanoteeraus


Telkkarista tulee nykyään vähän väliä tosi-tv-uutuuksia, jotka saavat Kaukon suremaan oikeasti ihmiskunnan rappiota. Tähänastiset
pohjat vetää MTV:llä pyörivä Jersey Shore. Sarjassa joukko amerikanitalialaisia nuoria asuttaa kimppakämppää ja käy töissä
paikallisessa vaateliikkeessä.

Täi siis oikeammin nämä superpissikset pullistelevat lihaksiaan, bailaavat, nuoleskelevat toisiaan porealtaassa, laittavat hiuksiaan ja
sössöttävät kameralle aivottomia "tilityksiään.”
Ihmissuhdedraamaa riittää, kun sitä rakennetaan alkoholin ja tyrkkyyden voimin.

Kauko ymmärtää, että kauhistusta sarjan tekijät haluavat herättääkin. Koukuttavaahan se on katsella henkisen alaluokan törttöilyä
turvallisesti tv-ruudun välityksellä, oma elämäkin siinä samalla ylevöityy. Mutta jos ei kehtaa myöntää seuraavansa Big Brotheria,
tätä ilkeää katsoa vain FBI:n tarjoamassa turvatalossa, peruukki päässä ja väärät paperit taskussa.
Tuohan olisi täydellinen sarja BB5-Ragnarille, jos hän olisi oikeaa etnistä ryhmää.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
siiri.x
BB-talon ylijumala
Viestit: 4887
Liittynyt: 05 Joulu 2006 12:12
Paikkakunta: Tampere

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja siiri.x » 21 Huhti 2010 07:21

.
Ihmisten edessä.

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 21 Huhti 2010 07:30

Toivottavasti Big Brotheriin liittyvää Fingerpori-materiaalia tulee jatkossakin.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
RÄYH
Heikoilla hangilla
Viestit: 87
Liittynyt: 13 Heinä 2009 15:40

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja RÄYH » 21 Huhti 2010 10:47


Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 21 Huhti 2010 12:12

^Eihän tuossa ollut sanaakaan Big Brother-hausta tai Big Brotherista yleensä. Kyttääjää sietää juuri ja juuri Big Brotheriin liittyvissä asioissa, ei muuten.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 21 Huhti 2010 14:18

siiri.x kirjoitti:Näinkin voi käydä :)

http://www.hs.fi/fingerpori/1135256256687
Hyvää tykitystä Jarlalta. :D :tu Olisi tosin toiminut syksyllä vielä paremmin.

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Evalds » 23 Huhti 2010 19:21

RÄYH kirjoitti:IS-Tutka heittää haasteen!
http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/2103407
Toi kulahtanut Sauli on jo niin nähty, pakko sanoa että tossa katselisin JOPA Käpää! Muutenkin Sauli tyrkyttää liikaa itteänsä julkisuuteen mm. Seiskan ja Maikkarin viihdeuutisten kautta.

Avatar
calderyon
Jumalan ruoska
Viestit: 8528
Liittynyt: 12 Marras 2007 14:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja calderyon » 07 Touko 2010 12:14

Radionova.fi kirjoitti:Big Brother -tiimi lupaa viihdettä ja uusia kohujulkkiksia

Kuva

Big Brotherin uusi kausi täynnä uudistuksia!

Subin torstaisessa syksyn lehdistötilaisuudessa raotettiin Big Brother 2010 -ohjelman salaisuuden verhoja. Viime vuonna talon motto oli Tänä vuonna kaikki on toisin ja saman moton voisi ottaa myös tälle vuodelle, sillä Big Brother uudistuu perinpohjaisesti.

Sen lisäksi, että ohjelmalla on uudet juontajat, myös talo uudistuu täysin sijaintia myöten.

- Talo muuttaa, mutta emme kerro minne. Annetaan työmiehille rauha rakentaa taloa, Ohjaaja-käsikirjoittaja Sami Aaltonen sanoo.

Myös uusia, mielenkiintoisia ja Suomessa ennennäkemättömiä juonenkäänteitä on luvassa. Siitä pitää huolen melko lailla kokonaan uudistunut Big Brotherin tuotantoryhmä.

- Meillä on vahvistuksena uusina ydintiimissä Sami Manninen ja Susa Salminen. Uusia juonenkäänteitä tullaan näkemään, semmoisia hyviä elementtejä ja me sovelletaan niitä Suomen Big Brotheriin parasta aikaan, tuottaja Mikko Räisänen kertoo.

Viime kaudella Big Brother sai paljon kritiikkiä pitkäveteisyydestään, joka katsojien mielestä johtui pitkälti siitä, että talo jaettiin kahtia. Myös asukasvalinnat saivat kritiikkiä. Ydintiimi ei myönnä epäonnistuneensa.

- BB:llä oli viime kaudella parhaimmat katsojaluvut koko historiassa. En tiedä miten sitä voi epäonnistuneeksi sanoa, tylsyydestä voi olla eri mieltä, Räisänen toteaa.

Tulevan syksyn uusista asukkaista tiimi on hiljaa. Räisänen sanoo, että asukasvalinnat tehdään persoonan mielenkiintoisuuden perusteella, eikä asukkaita valita tietyistä lokerikoista.

Big Brother - asukkaita on myös moitittu julkkistyrkyiksi, Sami Aaltonen ei tälläisiä asukkaita tuomitse.

- Kaikilla on omat motiivinsa hakea ohjelmaan ja olla julkisuudessa, ei siinä ole mitään tuomittavaa, Aaltonen sanoo.

Tekeekö BB sitten viihdettä vai kohujulkkisia? Aaltonen ei tätä kerro, vaan tyytyy vastaamaan:

- Me teemme ajankohtaisviihdettä, joka on pakattu tositv-formaattiin.
You´re welcome!

I am the eater of Worlds !!!

My god... Half man, half amazing!

Joni Hesselgren: Big Brotherin moraalinen voittaja kaudella 2014.

Avatar
Sihi
Sala-asukas
Viestit: 10643
Liittynyt: 04 Helmi 2005 14:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Sihi » 07 Touko 2010 12:45

Hmhp....Terveisiä Räiskäleelle: Jos ei myönnä virheitään ei voi kehittyä. ....Sanonpahan vaan.....
"No v*ttu vedä ittes vaikka hirteen tuol v*tun PK-huoneessa, tee jotain v*ttu et sut muistetaan."
-Niko Saarinen-

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 07 Touko 2010 15:20

Vanhalla rutiinilla ovat suoltaneet tuon tiedotteen ulos. Kohujulkkiksina näemme varmaan BigBrother 2010 haku-ketjussa mainitut Ragnarin Glam-kaveri Marian ja Pundeen vaikutuksen tehneen Parisin.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Petri
Jumalan ruoska
Viestit: 8696
Liittynyt: 06 Elo 2006 21:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Petri » 07 Touko 2010 18:25

^^^ Joka vuosi on kaikki tähän saakka on ollut toisin ennakkomainosten perusteella.

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Evalds » 11 Touko 2010 22:59

4 vuotta vedetty noita asukkaita samalla kaavalla eli homoja ja virolaisia, nyt on aika tosiaan uusia asukaspohja. Mutta en usko siihen, samaa kaavaa vaan......

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit ja BB muissa medioissa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 30 Touko 2010 14:41

City Style Guide Kevät 2010, s. 34 kirjoitti: Pakko saada
Viihteen voittokulku X 10
Big Brother
Kuudes tuotantokausi.
Viime vuoden monikulttuuriseen castingiin oltiin tyytyväisiä ja täksi vuodeksi luvataan vieläkin kattavampaa otosta.
Muuten, viime kaudella 64 prosenttia suomalaisista näki BB:tä.
Talo avataan jälleen elo-syyskuun vaihteessa 2010.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “2010”