Kiusallisia tilanteita

Foorumilaisten sielunmaisema, huvit ja harrastukset, uutiset ja örveltäminen, mussutus ja mäkätys sekä kaikki muu taivaan ja maan väliltä!
seb
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 510
Liittynyt: 01 Syys 2012 12:35

Kiusallisia tilanteita

Viesti Kirjoittaja seb » 02 Joulu 2012 09:07

Kaikille meille sattuu joskus tilanteita jotka ovat hankalia ja todella kiusallisia. Kertoillaanpa näistä. Itselleni sattui seuraava todella hankala tilanne nuoruudessani kauan sitten.

Olin kävelyllä uuden upean tyttöystäväni kanssa kun kesken kaiken tunsin suunnattomia ilmavaivan oireita, eli minua alkoi kesken romanttisen promenaadimme pierettämään vallan hirveästi.

Olimme juuri ylittämässä joen ylittävää siltaa, mikä osoittautui pelastuksekseni, sillä enhän halunnut pilata ensitreffejämme laskemalle ilmoille romantiikasta kaukana olevia suolikaasuja varsinkin kun paine oli niin kova, että nk. tuhnuaminen tuntui mahdottomalta.

Sanoin tytölle että katsellaan hetki kuinka kauniisti vesi virtaa tuossa joessa ja tarrasin kaiteeseen kiinni ja puristin epätoivoisesti pakaroitani yhteen (käytin bodareiden hyvin tuntemia perslihaksia) toivoen, että onnistuisin hillitsemään sisälläni ulospääsyä ulvovan kaasupurkauman.

Siinä laineita katseltiin jokunen minuutti niin tilanne helpottui. Virtaavan veden ääni ilmeisesti vaikutti suolistooni jollain positiivisella ja rauhoittavalla tavalla. Päädynkin lopuksi toteamaan että vanha kansan viisaus "vesi vanhin voitehista" piti kyllä tuolloinkin paikkansa mitä suurimmassa määrin.

Ps. Jos olisin tiennyt, että tyttö jättää minut jo parin viikon päästä, olisin kyllä pieraissut ja vieläpä romakasti!

Avatar
Rita
Hyvän Mielen Olento
Viestit: 1359
Liittynyt: 27 Marras 2010 16:16

Re: Kiusallisia tilanteita

Viesti Kirjoittaja Rita » 02 Joulu 2012 09:56

Mulla on just sellasia, et alan laulaa bussissa kun en muista että oon julkisella paikalla tms. Yleensä kotona kun oon yksin, niin laulan ja se tulee ihan automaattisesti. Mutta se on sitten maailman nolointa, kun tajuaa missä on ja kaikki kattoo oudosti.
Tuulikki, Anna, Joonas.

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kiusallisia tilanteita

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 02 Joulu 2012 10:11

Tämä tapahtui muutama viikko sitten kun olin risteilyllä kaveriporukan kanssa..

Meillä oli kaksi hyttiä vierekkäin, ja olin ainoa meidän hytistä joka ei mennyt aamiaiselle. Kun nuo kolme hyttiläistäni lähtivät aamupalalle, niin ajattelin etten halua nukkua yksin, ja menin koputtelemaan kavereiden hytin ovea että tulisin yhden viereen nukkumaan. Sieltä yksi tyyppi sitten avasi oven, ja kävin hakemassa omasta hytistäni avainkortin jotta pääsen takaisin omaan hyttiin jos sitä satun tarvitsemaan. Mutta sitten kun olin saanut oman hytin oven kiinni, huomasin että kaverini oli laittanut heidän hyttinsä oven kiinni ja kolkuttelin sitä uudestaan. Kuulin vaan sanat "en mä enää jaksa avaa kun sä jäit sinne viivyttelee".
Aloin avata vittuuntuneena oman hyttini ovea, mutta ovi ei millään auennut (ja korttini oli temppuillut aika paljonkin reissun aikana). Jäin bokserit jalassa käytävälle seisomaan hytin oven taakse ja tietysti pariskuntia ja lapsiperheitä käveli ihan saatanasti ohi! Kaikki vielä hymyilivät ja naurahtivat minulle, kun kökötin bokserit jalassa hytin oven takana ja yritin hymyillä "ei tässä oo mitään hätää, menkää vaan ohi ja älkää naurako mulle nyt yhtään :imrgreen: " -ilmeellä.
Jotain 10min siinä meni että sain vasta hytin oven auki, ja aika moni ihminen siinä oli mennyt ja naurahtanut.

Ei tuo muuten olisi niin paha ollut, mutta porukassamme jotkut oli juoksennelleet illalla käytäviä pitkin pelkät bokserit jalassa, ja siitä tultiin valittamaan.
Sitten minä kilttinä poikana en edes tarkoituksella tuota tehnyt, ja silti sain paljon enemmän huomiota kun nuo kaverini jotka tarkoituksella itseään kävivät näyttämässä. :?

Avatar
JVDS
Jebou
Viestit: 2680
Liittynyt: 20 Syys 2007 16:47
Paikkakunta: Pori

Re: Kiusallisia tilanteita

Viesti Kirjoittaja JVDS » 02 Joulu 2012 11:14

Tulee mieleen sellainen kiusallinen ja aika hauskakin tilanne jostakin yläasteen lopulta tai lukion alusta, kun oltiin jätkien kanssa liikuntatuntien jälkeen suihkutiloissa. Vaatteeni ja muut tavarani olin jättänyt penkille notkumaan siksi aikaa. Lattia oli tullut todella vetiseksi ja liukkaaksi. Vaikka yritin kävellä varovaisesti, niin liukastuin siitä huolimatta pahemman kerran selälleni. Pyyhe lensi vähän matkan päähän ja kaikki kääntyivät tietysti katsomaan mua päin. Tietenkin he olivat vain kateellisia miehisille mitoilleni, mutta oli se vähän nolo tilanne siitä huolimatta. [smilie=a_cool.gif]
Suosikit: Lintsi (BB1), Kaarlo (BB2), Naikou (BB3/BB6), Johan (BB4), Sami (BB5), Janica (BB7) & Jouko (BB8)

Inhokit: Iina (BB1), Mira (BB2), Kadi (BB3), Manta (BB4), Tuija (BB5), Marika (BB6), Annika (BB7) & Teija (BB8)

Tapetti
Juontaja
Viestit: 1002
Liittynyt: 02 Syys 2005 20:54
Paikkakunta: Rantaviivan vieressä

Re: Kiusallisia tilanteita

Viesti Kirjoittaja Tapetti » 03 Joulu 2012 18:39

Eilen roikuin täällä ja sitten tajusin, että hei, mulla on kiire jumppaan. Otin äkkiä käsineet kädessä topin puhtaan pyykin korista. SAlilla huomasin, että olin ottanut saman värisen kauppakassin - en muistanut, että pesin sen kun yleensä en niitä yhtenään pese. Onneksi oli jumppaan jotenkin sopiva trikoopaita aluspaitana kylmän ilman takia
Voin kyllä myöntää olevani väärässä, mutta sitten me olemme molemmat väärässä

Avatar
Slamjam
Ninja
Viestit: 3078
Liittynyt: 14 Loka 2008 00:56
Paikkakunta: Kuopio

Re: Kiusallisia tilanteita

Viesti Kirjoittaja Slamjam » 03 Joulu 2012 19:21

Tää juontaa kauas nuoruuteen yläaste ajoille ja bilsan tunnille. Olin valmistellut esitelmää huolella ja mulla oli tuohon aikaan reaaliaineista varsin hyvät numerot ja olinkin ottanut kalvoille kuvia ja kirjoittanut tekstiä valmiiksi. Kesken esitelmän rupesi luokassa voimostuva naurun tyrskähtely ja lopulta kun pääsi tiettyyn kohtaa esitelmääni ja minullahan on se mukava luki häiriö jossa kirjainten paikka vaihtaa paikkaa niin kirjoittaessa kuin lukiessa. Luokka räjähti nauruu kun toisella kertaa kuuluvalla äänellä kerroin kuinka mikro orgasmit ovat erittäin tärkeitä luonnon kiertokulussa ja varsinkin mikro orgasmien välinen vuorovaikutus toisiinsa on tärkeää. :bidmouth: Ensin en tajunnut yhtään mistä nauroivat ennenkuin lukaisin piirtoheittäjältä kalvosta mitä olin sinne kirjoittanut. No siitä lähtien bilsan tunnilla mikro organismit tunnettiin eri nimellä :blackeye
Finding life since 1970, forum member #1223

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kiusallisia tilanteita

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 03 Joulu 2012 22:44

^ Orgasmit on tärkeä asia, mutta kannattaa jättää ne esitelmistä pois. ;)

Tänään kävi ihan hauska juttu, eikä se ollut minulle kovinkaan kiusallinen. Jollekin muulle olisi ollut!
Koulussa käytiin läpi miten viitotaan eri kirjaimia yms, ja opettaja sitten kysyi minulta "Tiedätkö kuka voitti eilen tanssii tähtien kanssa -kisan?"
Tietysti tähän coolisti vastasin: "JOO! Mä voin sormettaa sen sulle!"
Jotkut hörähtivät nauruun ja totesivat että ei se mitään sormettamista ole vaan sormittamista. [smilie=thefinger.gif]

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Kiusallisia tilanteita

Viesti Kirjoittaja Wendla » 25 Elo 2020 11:01

Näin gradua "tehdessä" onkin hyvä lueskella vanhoja ketjuja. Siinä samalla palasikin mieleen yksi tilanne noin vuoden takaa.

Oli hääpäivämme. Häämekkoni oli polvipituinen. Olin löytänyt mekon alle vanhan (ei erityisen imartelevan, mutta eihän se sieltä näy) alushameen, olin olevinani varmistanutkin, että hame varmasti pysyy paikoillaan. No ilmeisesti varmistusta tehdessäni en ollut tajunnut testata, että pysyyhän hame päällä myös silloin, kun liikkuu vähän enemmän. Ja eihän se ilmeisesti pysy, mikä tuli nimittäin huomattua hääpäivänä. Sali täynnä vieraita, tietenkin olin käppäillyt ja seikkaillut ympäriinsä. Satun vilkaisemaan alaspäin ja huomaan, että alushame on ihan kirjaimellisesti mytyssä nilkoissa. Ei mitään hajua, miten kauan olin kävellyt vanha kulahtanut alushame nilkoissa ympäriinsä, se kun on sellaista materiaalia, että valumistakaan ei juuri tunne. Kukaan ei kuitenkaan ilmeisesti ollut kehdannut sanoa mitään.

Aika lunkisti kuitenkin otin tuolloin tilanteen, mikä oikeastaan jopa vähän yllätti itsenikin. Siinä vaan kipitin alushame nilkoissa vessaan esittäen, että mitään ihmeellistä ei ole tapahtunutkaan, kaikki on mennyt täysin suunnitelmien mukaan. En edes muuttunut tulipunaiseksi tomaatiksi, vaikka normaalisti kova punastelija olenkin. Tai sitten ammattimeikkaaja oli vain hoitanut hommansa aika uskomattoman hyvin.

Hmm... Kaikkea oleellista se gradu tuokin mieleen. :D

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu keskustelu”