Sivu 4/5

Re: Lukemista

Lähetetty: 02 Joulu 2012 18:32
Kirjoittaja seb
Olen olut ikäni kirjojen vankkumaton ystävä ja lukenut mielestäni paljon. Suosikkikirjailijoita meillä löytyy varmaan kaikilla. Vielä muutamia vuosia sitten olin himolukija, mutta nykyisin lukeminen on jäänyt todella vähiin jostain käsittämättömästä syystä.

Mitäkö olen lukenut? Valikoima on ollut laaja, aina Kalle Päätalosta Sidney Sheldoniin. Niin kutsutuista klassikkokirjoista minulla ei valitettavasti ole juurikaan kokemuksia, taidan olla juntti! Venäläisklassikot varsinkin ovat olleet jo ennalta niin raskassoutuisia (tyhmä ennakkoasenne, tiedän) etten ole niitä tohtinut edes harkita lukevani.

Ylpeillä voin sillä, että koko Kalle Päätalon valtaisan tuotannon olen lukenut lävitse ja voin varauksetta suositella niitä nuoremmillekin, hienoa luettavaa ja avartaa maailmankatsomusta siihen millaista elämä oli ennen. Kalle Päätalo on mestari, jonka aarteisiin tarttumisessa varsinkin nuoremmilla tuntuu olevan turhia ennakkoluuloja. Kallen konstailematon itsensä peliin laittaminen on todella upeaa. Nykynuorisolle tekisi varmasti hyvää tutustua kuinka ankeissa oloissa joskus on Suomi nimisessä hyvinvointivaltiossa eletty. Rikkaus joka Päätalon kirjoista löytyy, tulisi julistaa kansallisaarteeksi.

Iijoki sarja on erinomainen kokonaisuus, jossa Päätalo käy läpi vaikeuksien sävyttämää elämäänsä sopivasti huumorilla höystettynä. Melkoinen urakka tuo on ollut, varsinkin jos alkaisi uudelleen ja aikoisi lukea koko sarjan yhteen pötköön, 26 useampi satasivuista teosta. Voin silti lämpimästi suositella tätä sarjaa keille tahansa ennakkoluulottomille lukijoille.

Noiden kahden (Päätalo ja Sheldon) väliin mahtuu monenlaista kirjailijaa ja aihealuetta. Muita suosikkejani on vuosien varrella vaihtelevasti olleet mm. Agatha Christie, Stephen King, Arto Paasilinna, John Irving, John Grisham, Wilbur Smith, Pat Conroy, Väinö Linna, Harold Robbins ja monen muunkin kirjailijan tuotanto on käynyt tutuksi.

Muita yksittäisiä kirjoja, jotka ovat mielestäni maininnan ja suosituksen arvoisia ovat mm. Martin Grayn koskettava Kaikkien rakkaitteni puolesta, joka on omaelämänkerrallinen teos hänen erittäin ikävistä kokemuksistaan natsien keskitysleirillä ja myöhemmissäkin elämän vaiheissa sattuneista traagisista tapahtumista. On siinä ollut yhdellä ihmisellä kestämistä. Anne Frankin päiväkirjat kuuluu samaan sarjaan surullisista ihmiskohtaloista. Unohtaa ei sovi tietenkään yhtä suurimmista lukunautinnoista; Henri Charrieren loistavaa teosta nimeltä Papillon.

Ps. Nuoruuteni vuosiin kuuluivat tietenkin Enid Blytonin ikimuistoiset Viisikko- ja Seikkailujen sarjat. Kovasti pidin, taisivat olla aikakautensa Pottereita.

Jos puhutaan suomalaisista dekkarikirjailijoista, on Martti Yrjänä Joensuun tuotanto mielestäni ylivertaista.

Re: Lukemista

Lähetetty: 27 Joulu 2012 17:21
Kirjoittaja dertsi
Joululahjaksi sain, kuten toivoinkin, Tuomas Kyrön kirjan Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Kyllä ei uskoisi, että noin yksinkertainen kirja voi olla niin mahtava. Pidin ensimmäisestä osasta, ja yhtä hyvin kolahtaa myös tämä uusi teos.

Lukemista odottaa edelleen Miika Nousiaisen Hallonbåtsflyktingen, jossa en ole edennyt 20 sivua pidemmälle. Ruotsinkielinen painos kun on kyseessä, niin lukeminen ei ole kovin nopeaa. :P

Re: Lukemista

Lähetetty: 27 Joulu 2012 17:28
Kirjoittaja JVDS
Kuva

Ei ollut kylläkään joululahja, mutta aikaisemmin tänä vuonna yksi tuttu antoi lahjaksi kyseisen kirjan. En ole kauheasti lukumiehiä, joten paria lukua pidemmälle en ole vieläkään päässyt. Vaikutti ihan mielenkiintoiselta opukselta, että voisin jossain vaiheessa jatkaa taas lukemista. Aina on vain muuta "parempaakin" tekemistä. Suosittelen.

Re: Lukemista

Lähetetty: 28 Joulu 2012 14:50
Kirjoittaja Mour
seb kirjoitti:Rikkaus joka Päätalon kirjoista löytyy, tulisi julistaa kansallisaarteeksi.
Hienosti sanottu, olen kyllä ihan samaa mieltä. En ole vielä kaikkia Päätalon teoksia lukenut lähimainkaan, mutta tykkään valtavasti.

Kohta tulee päätökseen Laila Hietamiehen kirja Maan väkevän lapset. Kuvailee elämää pienessä kylässä 1920-luvulla ja erinomaisen hyvä teos sekin.

Meni taas pitkä aika, etten ehtinyt/jaksanut alkaa mitään lukemaan ja nyt yhtäkkiä olisi taas varmaan useampikin "työn alla".

Re: Lukemista

Lähetetty: 11 Tammi 2013 13:23
Kirjoittaja aadeehoovee
Sain juuri lopeteltua viime jouluisen joululahjani Dumari. Kyseessä on kattava läpileikkaus ainutlaatuisen rockarin 30 vuotta kestäneestä urasta, nousuista ja laskuista. Dumari on paras suomenkielinen elämänkerta minkä olen lukenut ehkä siksi, että siinä pääsee ääneen Tuomari itse, soittokaverit, kriitikot, ystävät, äänittäjät, toimittajat ja fanit. Kirjan ansioksi pitää mainita se, että mitään ei silotella vaan kaikki paskakin kerrotaan rehellisesti. Myöskään Tuomarin persoonaa ei kaunistella vaan mieshän on ollut välillä aivan käsittämättömän V-mäinen tapaus. Mielenkiintoista on myös huomata kuinka perso rahalle entinen Taistolainen on.

Lisäksi kirjan hauskuutena on kaikki yksityiskohdat ja sisäpiirin jutut. Kerrotaanpa kirjan aikana sekin miten Topi Sorsakoski & Agents sai aikoinaan alkunsa.

Paras kirja vuosiin :tu .

Re: Lukemista

Lähetetty: 26 Tammi 2013 12:58
Kirjoittaja aadeehoovee
Luin Mark Blaken kirjan Is This The Real Life? - Queen joka kertoo kyseisen orkesterin tarinan osittain syvällisesti, osittain pintapuolisesti. Ehkä kirjassa tökki kaikkein eniten sen huono toteutus. Esimerkiksi ulkopuolisten kertojien kohdalla ei aina tiennyt kuka mitäkin sanoo. Samoten kirjaan on työnnetty varsinkin alkupuolella ihan turhaan hirveä kasa nimiä joilla ei ole periaatteessa mitään merkitystä. Ihan kohtalainen kirja erikoisesta bändistä jossa oli todella persoonalliset jäsenet. Pitää tutkia olisiko tarjolla parempaa opusta.

Re: Lukemista

Lähetetty: 15 Joulu 2013 12:49
Kirjoittaja aadeehoovee
Spencer kirjoitti:Zlatanin elämäkerta kiinnostais. Mietin vaan, että kiinnostaako tarpeeksi ja tuleeko varmasti luettua. Monta kiinnostavaa kirjaa kun on tullut ostettua vaan hyllyyn pölyttymään.
Karhu kirjoitti:^^Zlatan oli yks niitä kirjoja joka vei heti mukanaan, oli se sen verran hengästyttävään tyyliin kirjoitettu.
Pitkään se tuossa hyllyssä odotteli aloittamista mutta otin torstaina sen lopulta käsittelyyn ja viime yönä luin loppuun. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja vaikkei edes jalkapallosta noin muuten välittäisi. Ainutkertainen pelaaja ja persoona.
Karhu kirjoitti:Hauskaa kans kun tuubista löytyy niitä maaleja ja muita tilanteita mistä kerrottiin ja niitä sitten lukemisen välissä tuli kateltua.
Näinhän tuota tuli itsekin tehtyä mutta parempi toteutus olisi ollut jos kirjasta olisi tehty erillinen sivusto mistä ne videot ois ollut valmiiksi sivuviittauksineen. Tosin varsinkin Ajaxin ja Juven maalit tiesin jo lukiessani mitä kaappeja niillä tarkoitettiin.

Re: Lukemista

Lähetetty: 01 Tammi 2014 18:28
Kirjoittaja Ancalagon
Kesästä lähtien on tullut luettua lähinnä chick littiä, mutta nyt joulun tienoilla on "asiakirjallisuutta" ilmestynyt eteen.

Ville Haapasalosta kertova "Et kuitenkaan usko" oli kyllä täynnä tarinoita, joita ei voi uskoa todeksi. Epäilen, että joissakin on jonkin verran värikynää, mutta ihan kaikkea ei ole voitu hatusta heittää. Ryöstö ryöstön perään, oligarkkien viihdyttämistä ja alligaattorien metsästystä. Harvoin tykkään henkilökirjoista, mutta tämä tempaisi mukaansa haastattelumaisella tyylillään.

Leiri 14 Pako Pohjois-Koreasta oli aika mieltä järkyttävä kertomus vankileirillä syntyneestä ja sieltä paenneesta miehestä. Tietoni Pohjois-Korean ihmisoikeusrikkomuksista olivat aikaisemmin aika pintapuolisia, joten en ehkä täysin tiennyt kuinka paljon kurjuutta voi odottaa. Kirjoittajalla hyvin toimittajamainen käsittelytapa (tietysti kun kyse toimittajasta), mutta jotenkin se asiallinen faktojen kertominen nostaa tarinan uskottavuutta.

Hyllyssä on kirjoja luettavaksi useampiakin, ja eiköhän tuo kevyempi chick lit taas uppoa kun tarvitsee jotain töistä irtautumiseen.

Re: Lukemista

Lähetetty: 02 Tammi 2014 22:49
Kirjoittaja Risto
Kuva

Joulupukki toi tuommosen mulle. Jotain 100 sivua oon nyt vissiin lukenut ja ei tossa nyt pahemmin vielä ole mitään uutta tietoa mulle tullut bändin historiasta. Aikalailla samoja asioita käydään läpi kuin esim. Joel McIverin kirjottamassa Metallica -kirjassa, mutta kyllä tota nyt ihan mielellään lueskelee.

Re: Lukemista

Lähetetty: 02 Syys 2014 21:01
Kirjoittaja aadeehoovee
Neljäs kirja (tai Kolmannen kirjan toinen osa, miten vain) Tulen ja Jään Lauluja tulee tänään tai huomenna päätökseen. Niin loistava kuin TV -sarja onkin, jää se selkeästi kakkoseksi koska sarjaan ei saada lähimainkaan kaikkia juonitteluja mukaan. Mielenkiintoinen kerrontatyyli (narratiivikö sen fiksu nimi on), jokaisessa kappaleessa seurataan yhtä henkilöä. Useat tv -sarjan päähenkilöt ovat kirjassa sivuhenkilöitä joita tarkastellaan toisten silmin. Esimerkiksi Robb Stark, Stannis Barantheon, Littlefinger ja Cersei Lannister ovat pelkkiä sivuhahmoja joihin törmää vain toisen hahmon näkökulmasta katsottuna. Ja koskaan ei tiedä kenen matka Westerosissa päättyy. Loistavia kirjoja, mahtava kirjailija. Alkuperäiskielellä olen nuo lukenut, ettei tarvi mistään Talvivaarasta lukea.

Re: Lukemista

Lähetetty: 15 Helmi 2016 20:27
Kirjoittaja RedMal
Häikäilemätöntä itsensä markkinointia, mut junnut hei. Mun esikoisromaani on saatavilla täältä. Lähiaikoina tulossa myös Suomen suurimpiin verkkokirjakauppoihin ja mm. Elisan sähkökirjakauppaan. Hooray!

Se on synkkä, kieroutunut, ahdistava ja masentava draamatarina. Siispä sopii täydellisesti perisuomalaisen mielenmaisemaan.

Re: Lukemista

Lähetetty: 15 Helmi 2016 20:43
Kirjoittaja Risto
RedMal kirjoitti:Häikäilemätöntä itsensä markkinointia, mut junnut hei. Mun esikoisromaani on saatavilla täältä
Oooh! Isoa peukkua ja hatunnostoa! Vou! :tu

Re: Lukemista

Lähetetty: 15 Helmi 2016 20:53
Kirjoittaja RedMal
Risto kirjoitti: Oooh! Isoa peukkua ja hatunnostoa! Vou! :tu
Kiitti :love61: Ollut jo lähes pari viikkoa myynnissä, tänään sain ekaa kertaa kappaleen käsiini. Oli hieno hetki.

Re: Lukemista

Lähetetty: 16 Helmi 2016 14:19
Kirjoittaja aadeehoovee
RedMal kirjoitti:Häikäilemätöntä itsensä markkinointia, mut junnut hei. Mun esikoisromaani on saatavilla täältä. Lähiaikoina tulossa myös Suomen suurimpiin verkkokirjakauppoihin ja mm. Elisan sähkökirjakauppaan. Hooray!
No aijaa. Tällaista toimintaa tuetaan tietenkin ja kirja laitetaan hankintaan. Isoa räpylää :tu .
RedMal kirjoitti:Se on synkkä, kieroutunut, ahdistava ja masentava draamatarina. Siispä sopii täydellisesti perisuomalaisen mielenmaisemaan.
Vähän niinku adhv:n naisseikkailut. Näistä lähtökohdista ei voi kuin toimia.

Re: Lukemista

Lähetetty: 16 Helmi 2016 20:12
Kirjoittaja RedMal
Oijoi, hieno juttu. Kiitoksia!

Jos et ehtinyt jo tilata, niin nyt se on ilmestynyt myös CDONin, Adlibriksen, Bookyn ja Infon listoille. Saa halvemmalla kuin BODilta :) Sähkökirja näkyi olevan tänään ilmestynyt Google Playhin ja Amazon Kindleen.

Re: Lukemista

Lähetetty: 06 Maalis 2016 11:32
Kirjoittaja RedMal
Image

Pian myös löytyy kirjastojen hyllyiltä, joten jos joku noissa paikoissa asustelee, niin sieltä lukemista :)

Re: Lukemista

Lähetetty: 09 Maalis 2016 14:20
Kirjoittaja aadeehoovee
Luin kaukalomyllyttäjä Derek 'Boogyman' Boogaardista kertovan teoksen, Tappelija. Boogaard kuoli yllättäen 29 vuotiaana vuonna 2011 jolloin keskustelu kaukalotappeluista nousi vaihteeksi otsikoihin. Uran aikana käytettyjen kipu-, masennus- ja unilääkkeiden määrä vaikuttaa aivan käsittämättömältä kuten myös niitä myöntävien lääkäreiden ja seurojen toiminta. Myös NHL:n päihdeohjelma vaikuttaa isolta vitsiltä. Hyvä ja nopealukuinen kirja jota on helppo suositella jos aihepiiri kiinnostaa.

Re: Lukemista

Lähetetty: 10 Maalis 2016 17:19
Kirjoittaja Mour
RedMal kirjoitti:Se on synkkä, kieroutunut, ahdistava ja masentava draamatarina. Siispä sopii täydellisesti perisuomalaisen mielenmaisemaan.
Tilaukseen lähtee! :tu Mahtava saavutus, onnea valtavan paljon.

Re: Lukemista

Lähetetty: 11 Maalis 2016 03:50
Kirjoittaja Karhu
Onnea ja menestystä esikoisteoksesta, siittä se lähtee! Lippu korkeelle ja mustetta paperille :tu
---
Nyt menossa Stephen Fryn oman nuoruuden kuvaus Koppava kloppi. Mielenkiintoista luettavaa kun Mr Jeeves kertoo olleensa juurikin se jollei vieläkin pahempi.

Re: Lukemista

Lähetetty: 11 Maalis 2016 11:55
Kirjoittaja RedMal
Kiitos molemmille :) Pari seuraavaakin on jo työn alla, ehkä ensi vuodeksi väsään uuden.

Ja kiitos Mourille tuesta. Toivottavasti on mieluisaa lukemista :)

Re: Lukemista

Lähetetty: 04 Joulu 2016 16:12
Kirjoittaja RedMal
RedMal kirjoitti:ehkä ensi vuodeksi väsään uuden.
Ja näinhän siinä kävi. Oikolukuun lähti uusi teksti tänään, grafiikoita ja taittoon menemistä odotellessa.

Re: Lukemista

Lähetetty: 26 Syys 2019 05:20
Kirjoittaja Realcowboy
Riku Talvitie oli saanut idean kirjaansa asuttuaan kaksi päivää BB-talossa: Tappava formaatti: Kuokkavieras
Pitääpä laittaa hankintalistalle.