Uskontokeskustelua

Foorumilaisten sielunmaisema, huvit ja harrastukset, uutiset ja örveltäminen, mussutus ja mäkätys sekä kaikki muu taivaan ja maan väliltä!

Uskotko Jumalaan?

en
84
56%
joskus
23
15%
kyllä
44
29%
 
Ääniä yhteensä: 151

mävaan
Uimavalvoja
Viestit: 430
Liittynyt: 27 Marras 2011 16:18

Re: Itsetyydytys ja seksi

Viesti Kirjoittaja mävaan » 06 Heinä 2012 15:47

Punde kirjoitti:Suomen luterilaisen kirkon joku pastori noukkii jonkun "rakasta kaikkia lähimmäisiäsi"-lausahduksen raamatusta ja lipoo sillä lgbt-yhteisöä, ja samassa kylässä toinen pastori kaivaa vanhasta testamentista jonkun homonhirttämislauseen tms. ja molemmat väittävät puhuvansa herransa ja kristinuskon sanomaa.

Ei voi tajuta.
Ihmisiä on niin monenlaisia ja asiaa puhut!

Näin mielenkiintoisen dokumentin, missä yrittivät selvittää, että onko käärinliinat aidot ja lopputulos oli se, että he pystyivät toistamaan sen, että joku olisi voinut muullakin tavalla saada liinoihin kasvot näkyviin.
(sen ajan taikatemppuja silloisilla välineillä)

Mutta eikö jossain ollut kuitenkin joskus juttua, että arkkia muistuttava suuri kapistus olisi löynyt jostain päin maailmaa keskeltä erämaata.

Teoriat ja niiden selvittämiset, että voiko pitää paikkaansa, ovat mielenkiintoisia! :)
...mutta harvemmin pääsevät yksiselitteiseen lopputulokseen.

Mielenkiintoista on sekin, että miten tällainen viesti päätyi tällaisen otsikon alle. :bidmouth:

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 06 Heinä 2012 16:06

Koska kyseessä oli loppuvaiheessa enemmän tämän uskontokeskustelua -ketjun aiheeseen liittyvää keskustelua kuin seksikeskustelua niin jatkukoon täällä. Nostin samalla tämän aiheen esiin ylipäätään tähän aiheeseen liittyvää keskustelua varten.

Jatkakaa...
Totuus on tuolla ulkona.

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Re: Itsetyydytys ja seksi

Viesti Kirjoittaja Punde » 07 Heinä 2012 05:42

orgasmienkeli kirjoitti:Otan taas esimerkiksi nuo jehovan todistajat, jotka kyllä haluavat noudattaa Raamattua sanasta sanaan, mutta se lähimmäisenrakkaus unohtuu! Olen nimittäin jehovan todistajan itsensä suusta kuullut, että jos lapsi ei siihen lahkoon jää, niin se on välit poikki vanhemman kanssa. Itse en kyllä osaa kuvitella että hylkäisin lastani tai muuta perheenjäsentäni siksi, että emme usko samoihin asioihin!
Oon asunu vuoden jehovan todistajan kämppiksenä, eikä ole pahaa sanottavaa jannusta immeisenä. Äärimmäisen outo kaveri toki, mut sehän riippuu aina katsontakannasta. Koskaan ei tyrkyttänyt uskoaan tai oppejaan meille, mutta kysyttäessä tarjosi paljonkin tietoa kyseisestä sekopäisestä lahkosta, jopa siis kristinuskon mittakaavalla sekopäisestä.
mävaan kirjoitti:Näin mielenkiintoisen dokumentin, missä yrittivät selvittää, että onko käärinliinat aidot ja lopputulos oli se, että he pystyivät toistamaan sen, että joku olisi voinut muullakin tavalla saada liinoihin kasvot näkyviin.
(sen ajan taikatemppuja silloisilla välineillä)

Mutta eikö jossain ollut kuitenkin joskus juttua, että arkkia muistuttava suuri kapistus olisi löynyt jostain päin maailmaa keskeltä erämaata.

Teoriat ja niiden selvittämiset, että voiko pitää paikkaansa, ovat mielenkiintoisia! :)
...mutta harvemmin pääsevät yksiselitteiseen lopputulokseen.
Kristinuskon kannalta kaikki on aina yksiselitteistä, jumalan sana on totta. Nykyään kun maailman väestöstä tulee yhä älykkäämpää, ne yrittää keksiä pseudotieteellisiä selityksiä kaikelle. Kreationismi -> älykäs suunnittelu.

Humpuukkia kaikki, ja oletettavasti suurin osa "dokumenteista" koskien käärinliinoja ja nooan arkkeja on kristillisen dokumentoinnin (raamatun) kautta johdettua yhdysvaltalaista semipseudotieteellistä kakkaa joka ei edes yritä löytää vastauksia vaan pitää ihmisiä epätiedossa tai vahvistaa heidän uskoaan "tarvittavien todisteiden puuttuessa" tai arkin tapauksessa "yllättävien todistusaineiden ilmettyä!" --> useimmat säilyy uskossaan ja "tiedettä" on tehty.

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 12 Heinä 2012 17:50

Facebookissa yksi "kaverini" (eli joskus hengailtiin välillä Stadissa ja juteltiin mesessä ja fb:ssä) kirjoitti eilen tilapäivityksen, jossa ihmetteli miten KUKAAN voi olla uskovainen ja miten kaikki Raamatussa on paskaa ja miten Jumalaa ei voi olla olemassa. Oikein siis tällaista ateismin tyrkyttämistä!
Kommentoin siihen ihan asiallisesti, että mistäs sen tietää vaikka Jumala olisi luonut evoluution ja alkuräjähdyksen, ja Raamattuhan on ihmisten kirjoittama kirja. Ei mitään suoraa sanaa Jumalalta, eli kurjaa kun ateistit kääntää kaiken uskovaisia ja Jumalaa vastaan.
Tämä "kaverinihan" sitten kommentoi vaan "kiitos, nyt tiedänkin taas pari tyyppiä ketkä lentää pois mun listalta". Itsehän sitten lensin listalta pois ja laitoin vaan yksityisen viestin jossa kehotin että ei tyrkytä noin paljon omaa vakaumustaan muille ja että kasvaisi joskus aikuiseksi, että kestäisi muidenkin ihmisten mielipiteitä. :D Tämän jälkeen sain bannit ja en edes näe kyseistä ihmistä enää fb:ssä!

On meitä oikeasti moneen junaan! Ilmeisesti tällaisistakaan asioista ei voi näille kiihkouskovaisille ja -ateisteille keskustella tai heti on välit poikki kun on vähän eri mieltä?
Itse ainakin tykkään kuunnella muiden mielipiteitä ja ajatuksia, vaikka eivät olisi lainkaan samaa vakaumusta edustavia mitä itse olen.

Onneksi nyt tuollainen ihminen on pois listastani! Jos näin hyviä kavereita kerran ollaan, niin ehkä sietikin laittaa välit poikki. :D

Avatar
Mardis
Taivaan iskä
Viestit: 4442
Liittynyt: 02 Loka 2010 21:33

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Mardis » 12 Heinä 2012 19:11

^ Aika törkeetä! :shock: Kyllähän kaikilla saa nyt omia mielipiteitä olla (ja tuo kun oli vielä niin asiallinenkin kommentti). Näköjään joidenkin mielestä kaikkien pitäisi olla juuri samaa mieltä kaikesta, kuin itse on.

Olisin vielä jotenki ehkä ymmärtäny, jos olis poistanu sut vaan kavereista ton yksäriviestin jälkeen (mut sehän olikin poistanu sut jo enne sitä), mut että oikein estäny!? :unbelievable: Taitaa tosiaan olla parempi, että teidän välit on nyt poikki.

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 12 Heinä 2012 19:26

Uskonto on pilannut maailman. Tää on mun mielipide eli siis absoluuttinen fakta, Jyrki Käteistä mukaillakseni. ;)
Totuus on tuolla ulkona.

Avatar
Dille
Alejandro
Viestit: 1801
Liittynyt: 17 Elo 2007 22:11
Paikkakunta: Itä-Häme

Re: Uskotko Jumalaan?

Viesti Kirjoittaja Dille » 12 Heinä 2012 22:12

Big Mother kirjoitti:Mua kiinnostais tietää noista vastanneista, et mihin jumalaan kukin uskova uskoo.
No, Yhteen Jumalaan. [smilie=a_tongue.gif] Ei siis kolmiyhteiseen.

Avatar
tuusannuuska
Kunniajäsen
Viestit: 7896
Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja tuusannuuska » 16 Heinä 2012 19:16

Päiväkirjaketjusta
dertsi kirjoitti:13.7.2012. Aamuherätys 5.40, aamutoimet ja aamupalalle. Liikuntakoulutusta 7.15-9.30, minkä jälkeen siivouskoulutusta 9.45-10.30. Lounas 11.00-11.30, ruokana lihalasagnettea. Ase- ja ampumakoulutusta 12.00-14.45 ja jumalanpalvelus 15.00-15.45. Sitten päivällinen (kinkkukiusaus), siivouspalvelu ja vapaa-aikaa 18.00-21.00.
Onko armeijassa pakko osallistua jumalanpalvelukseen? Tiedän, että siellä leikitään paljon muutakin, mutta onhan tuo nyt vähän omituista jos pitäisi leikkiä vielä uskovaakin.
The reason I swear so much is because fuck you.

Avatar
Jason S.
Vastaava tuottaja
Viestit: 3776
Liittynyt: 18 Elo 2009 16:26

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Jason S. » 16 Heinä 2012 19:41

Meillä Sodankylässä kirkosta eronneiden ei ollut pakko osallistua Jumalanpalveluksiin eikä muihinkaan uskonto-juttuihin. Uskoisin että tämä sama käytäntö on voimassa joka varuskunnassa.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Risto » 16 Heinä 2012 20:20

^Joo ei ollut pakko osallistua jumalanpalveluksiin, mutta niillä jotka ei osallistunut niin niillä oli jotain muuta ohjelmaa sinä aikana. Tosin jossain vaiheessa ne tais vaan maata tuvissa silläaikaa kun muut oli kuuntelemassa Herran sanaa. En itekkään mikään uskovainen ole mut ite kyl tykkäsin aikanaan noista intin jumalanpalveluksista. Se meidän sotilaspastori oli niin hauska mies että sen juttuja kuunteli ihan mielellään. Ja olihan noi tavallaan mukavan rauhoittavia hetkiä ja sai edes kerran viikossa olla hetken rauhassa eikä tarvinnu hönkiä menemään.

Tietysti jos vihaa kaikkea uskontoon liittyvää niin voihan toi olla traumaattista.

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Punde » 16 Heinä 2012 21:05

Ite en kuulunut intin aikana enää kirkkoon, mut osallistuin jumalanpalveluksiin. Olis käyny aika pitkäks muuten. Leireillä en tosin osallistunu kenttäjumalanpalveluksiin, siel luonnossa oli kiva ihan muuten vaan hengata.

Avatar
tuusannuuska
Kunniajäsen
Viestit: 7896
Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja tuusannuuska » 16 Heinä 2012 22:03

Risto kirjoitti:Tietysti jos vihaa kaikkea uskontoon liittyvää niin voihan toi olla traumaattista.
Ei niinkään se, vaan kyllä minusta henkilökohtaisesti tuntuisi vähän omituiselta olla mukana sellaisessa toiminnassa mikä ei tunnu lainkaan omalta jutulta (ja on siinä sekin vaara, että alkaa naurattaa väärässä paikassa). Mutta hyvä jos ei ole kaikille pakollista.
The reason I swear so much is because fuck you.

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 16 Heinä 2012 22:21

Itselläni on tuo ongelma, että alan helposti nauramaan jumalanpalveluksissa! En mielelläni sellaisiin tilaisuuksiin mene, kun en osaa pitää pokkaani.

Ja edelleenkään en ole ateisti ollenkaan, mutta onhan nuo jumalanpalvelukset joskus hiukan lennokkaita!

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Punde » 16 Heinä 2012 23:31

Sanotaan vielä että intissä voi sekä kirkkoon kuuluvat että siihen kuulumattomat suorittaa valan sijasta vakuutuksen, jossa ei oo jeesusjuttuja mukana. Ite suoritin valan, koska ihan hieno kokemus koko operaatio, sama se jos parissa kohtaa valassa on jesseilyä. Oishan se ehkä hienompaa ollu vaikkapa odinin taikka vaka vanhan väinämöisen puolesta vannoa valaa, samanlaisia satuhahmoja kuitenkin ja symbolinen toimitus koko hässäkkä eniveis.

Tietty toivon että tulevaisuudessa jeesustelut poistettaisiin koko valasta, ja luulen että näin vielä joskus tapahtuu, mut tosiaan melkosen pieni juttu koko homma ja näen sadasta muusta asiasta kirkon vaikutuksen poistamisen paljon tärkeämpänä.

Big Mother
Diktaattori
Viestit: 4143
Liittynyt: 28 Elo 2006 05:27
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Big Mother » 17 Heinä 2012 01:04

Punde kirjoitti:Sanotaan vielä että intissä voi sekä kirkkoon kuuluvat että siihen kuulumattomat suorittaa valan sijasta vakuutuksen, jossa ei oo jeesusjuttuja mukana. Ite suoritin valan, koska ihan hieno kokemus koko operaatio, sama se jos parissa kohtaa valassa on jesseilyä. Oishan se ehkä hienompaa ollu vaikkapa odinin taikka vaka vanhan väinämöisen puolesta vannoa valaa, samanlaisia satuhahmoja kuitenkin ja symbolinen toimitus koko hässäkkä eniveis.
Siis millä perusteella sä pidät Odinia tai Väinämöistä taruhahmoina? [smilie=a_cool.gif]
Who is she? Where did you find her?

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Punde » 17 Heinä 2012 01:34

Big Mother kirjoitti:Siis millä perusteella sä pidät Odinia tai Väinämöistä taruhahmoina? [smilie=a_cool.gif]
Todistuksen taakka on niillä jotka väittää niitä todeksi :icool:

Mut pidän niitä taruhahmoina sillä perusteella että niiden olemassaolosta ei ole muuta todistetta kuin vanhat sukupolvelta toiselle lausumalla tai laulamalla, ja myöhemmin niiden perusteella kirjoitettuna, säilyneet lorut ja luritukset joita ei voi tieteellisesti tai muuten järjellisesti todistaa. :tu

Nokim
Julkkisasukas
Viestit: 470
Liittynyt: 03 Syys 2013 23:00

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Nokim » 29 Syys 2013 14:04

En usko mihinkään persoonalliseen luojajumalaan, joka tarkkailee meitä jostakin pilven päältä ja vaikuttaa asioihin. Kaiken huippu on se, että vaikkapa kristinusko väittää kyseisen henkiolennon olevan vielä hyvä, kaikkitietävä ja kaikkivaltiaskin. Eihän sellaisen hengen olemassaoloon viittaa mikään, ennemminkin päinvastoin. Täydellisen olennon kaitselmuksessa meitä ympäröivä todellisuuskin olisi nimittäin varmasti vähän erityyppinen kuin nyt. Muutenkin kaikki voidaan nykyään selittää tieteen avulla, joten ei ole enää mitään syytä alkaa kyhäilemään joitain mielikuvituksellisia jumaloita niin kuin joskus kivikaudella, kun ei vielä ymmärretty mistään mitään. Silloin varmaan uskottiin, että kun sataa niin jumala itkee.

Jostainhan kaikki kuitenkin on lähtöisin. Siihen toki uskon, että oli olemassa jokin kosminen voima, joka käynnisti alkuräjähdyksen. Voihan sitä nimittää jumalaksikin jos välttämättä tahtoo, mutta sille on aivan turha veisata virsiä ja siltä on turha rukoilla apua oman elämänsä ongelmatilanteisiin. Ihan yhtä häiriintynyttä olisi pystyttää kirkkoja vaikkapa gravitaatiovoiman kunniaksi. Eiväthän fysiikan lait ole mitään tietoisia olentoja.

Pidän siis itseäni ateistina, mutta toki se on kiinni siitä, millä tavoin jumalan määrittelee.

paukkupete
Intruuderi
Viestit: 266
Liittynyt: 01 Syys 2019 22:27

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja paukkupete » 01 Loka 2019 19:29

Puurot ja vellit sekasin monella. Ensinnäkään jehovantodistajat eivät ole kristittyjä.

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Wendla » 02 Loka 2019 18:53

Lapsena uskoin, kiitos erittäin uskovaisen mummoni, joka opetti minulle aikoinaan kristinuskoa ikään kuin ainoana totuutena. Tällä hetkellä en usko ainakaan kristinuskon Jumalaan, tai välttämättä jumaliin ylipäätänsäkkään. Mietin kuitenkin välillä, että maailmassa voi olla jotain ns yliluonnollista, jotain mitä emme osaa vielä selittää. Nämä mietteeni perustuvat pääosin omaan yliluonnolliseen kokemukseeni, jonka kaltaisia olen kuullut muidenkin ihmisten kokeneen. Ilman tuota kokemusta en varmaan uskoisi senkään vertaa. Tosin välillä itsekin kyseenalaistan kokemustani, sillä itselläni on taipumusta ajatella aika skeptisesti kaikesta vähänkään yliluonnolliseen viittaavasta, mitä tiede ei ole pystynyt todistamaan.

Avatar
kotikissa
VIP-vieras
Viestit: 870
Liittynyt: 01 Syys 2011 21:12
Paikkakunta: Turku

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja kotikissa » 05 Loka 2019 20:22

Itse olen ollut lapsesta asti uskossa ja olen ev-lut.
Mutta tulin nyt tähän ketjuun kirjoittamaan enemmän Villestä ja hänen uskostaan. Sain sen käsityksen, että hän vaikuttaa Kotiseurakuntaliikkeessä. Sillä on pienehköjä paikallisseurakuntia eri kaupungeissa. Kullakin seurakunnalla on vanhimmisto, jossa on pääasiassa miehiä. Paikallisseurakuntaa johtaa joku karismaattinen puhujatyyppi. Yleistä on myös se, että k.o liikkeen paikallistahoillakin on lähetystyöntekijöitä ulkomailla (tai tuetaan toisen järjestön lähettejä rahalla ja esirukouksin). Yleistä on myös evankeliointi kaupunkien keskustoissa musan (soittotaitoiset tervetulleita), laulun ja traktaattien (pieni uskonnollinen kirjanen) jaon kera.
Kotiseurakuntaliikkeessä korostetaan hlökohtaista uskoontuloa, aikuiskaste on muistaakseni toivottava (tai ainakin suositellumpi kuin lapsikaste). Yhteistyötä tehdään mm. Mahdollisuus Muutokseen-missioiden yhteydessä erityisesti mm. Helluntaiseurakunnan, Vapaakirkon, Baptistiseurakunnan, Metodistiseurakunnan jne kanssa, mutta myös joidenkin luterilaisten seurakuntien kanssa.
Kausi&lempparit
1.Terhi, 2. Mira, 3. Kadi, 4. Andreas & Tero, 5. Esa A., 6. Nino ja Niko N., 7. Suvi & Sebastian, 8. Iida, 9. Niko S., 10.Andte, 11. Kimmo, 12.Paula & Minna, 13. Rosa, Nina ja Markku, 14. Ville ja Laura R.

Avatar
Siru84
Hyvän Mielen Olento
Viestit: 1363
Liittynyt: 23 Syys 2006 16:36
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja Siru84 » 26 Loka 2019 01:23

Uskon.
BB 2021 suosikit: Jasmiina, Lasse, Taavi, Samir ja Anssi (Aki Jasmiinan kanssa)
BB-2021 inhokit: Pekka, Sami ja Melody

Avatar
kotikissa
VIP-vieras
Viestit: 870
Liittynyt: 01 Syys 2011 21:12
Paikkakunta: Turku

Re: Uskontokeskustelua

Viesti Kirjoittaja kotikissa » 05 Marras 2019 19:31

Itse en ihmetellyt ollenkaan Villen negatiivista asennetta joogaa ja mindfulnessia kohtaan. Joogaa olen kokeillut n. 5 krt (n. 60-90 min/kerta) ja siinä hiljaisuuspakko ja asentojen vieraskieliset nimet (syvine merkityksineen) kyllä tekivät olosta aika tukalan. Ja Mindfulness perustuu tosiaan budddhalaisuuteen ja siitä vaikutteita ottaneen Jon Kabat-Zinnin oppeihin. Tietoinen läsnäolo, jota mindfulness on, saa ihmisen kääntymään sisäänpäin ja omiin ajatuksiin ja niiden estämiseen. Itse koen olevani sen verran herkkä, että en osallistunut mindfulnesskurssille, vaikka se olisi ollut minulle huokeaa ja tutussa paikassa. Mutta jokaisella on tietysti oikeus mielipiteisiinsä. Tunnen ihmisiä, jotka ovat mm. meditaatioryhmän kautta asteittain ryhtyneet buddhalaisuuden harjoittajiksi ja asuneet jopa luostarissa ulkomailla ja nykyään sitten lähellä henkisen opettajan maatilaa täällä Suomessa.
Mutta siis esim. zenbuddhalaisuus pitkine istumameditaatioineen ja mantrojen kera on kyllä aika hurjaa. Itse olen meditaatiota kokeillut psykologin kehotuksesta muutamia kertoja kotona (katselin yhteen julisteeseen ja pyrin tyhjentämään mieleni kaikista ajatuksista), mutta minulle tuli harjoituksen jälkeen aina dissosiatiivinen (epätodellinen, eli olenks mä mä ja onks nää mun kädet) ja pöpperöinen olo. Sittemmin meditaatio kiellettiin minulta, tosin itsellä kovia elämänkokemuksia eli voi kyl toimia jollekin tasaisemmalle ihmiselle kyllä toikin.
Kausi&lempparit
1.Terhi, 2. Mira, 3. Kadi, 4. Andreas & Tero, 5. Esa A., 6. Nino ja Niko N., 7. Suvi & Sebastian, 8. Iida, 9. Niko S., 10.Andte, 11. Kimmo, 12.Paula & Minna, 13. Rosa, Nina ja Markku, 14. Ville ja Laura R.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu keskustelu”