Traagisia ihmiskohtaloita

Foorumilaisten sielunmaisema, huvit ja harrastukset, uutiset ja örveltäminen, mussutus ja mäkätys sekä kaikki muu taivaan ja maan väliltä!
seb
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 510
Liittynyt: 01 Syys 2012 12:35

Traagisia ihmiskohtaloita

Viesti Kirjoittaja seb » 04 Joulu 2012 14:11

Tässä ketjussa voimme keskustella erilaisista ihmiskohtaloista jotka ovat koskettaneet meitä tavalla tai toisella.

Anoreksian uhrit

Anoreksia tarkoittaa pakonomaista laihduttamista. Anoreksiaa sairastava on omasta mielestään liian lihava, vaikka muiden silmissä hän on vakavasti alipainoinen. Tauti alkaa usein laihduttamisena, joka ryöstäytyy käsistä. Ellei anoreksiaa hoideta, se voi pahimmillaan johtaa kuolemaan. Tautia esiintyy eniten nuorilla tytöillä, mutta myös pojilla ja aikuisilla.
Minuun eniten anoreksiaan kuolleita julkisuuden henkilöitä ovat Karen Carpenter ja Lena Zavaroni

Karen Carpenter

Karen Anne Carpenter syntyi 1950 ja kuoli 32 -vuotiaana 1983. Hän oli yhdysvaltalainen laulaja, joka yhdessä veljensä Richardin kanssa muodosti The Carpenters -yhtyeen.
Karen, jolla oli todella upea ääni, lauloi useimmat Carpentersin kappaleet. Yhtyeen menestyksekäs ura päättyi vasta Karenin kuolemaan anoreksiaan. Hän kuoli sydänpysähdykseen ja painoi kuollessaan vain 36 kg.

Kuva

Muutos...

Pari linkkiä Karenin elämäntaipaleesta.

http://www.youtube.com/watch?v=SUMnajChiM4
http://www.youtube.com/watch?v=x0iq51g-zxM

Lena Zavaroni

Lena Zavaroni (4. marraskuuta 1963 - 1. lokakuuta 1999) oli skottilainen lapsitähti ja aikuisiällä TV-juontaja. Hänen kappaleensa Ma, He's Making Eyes At Me teki hänestä kymmenvuotiaana nuorimman brittilistan kymmenen kärkeen yltäneen artistin. Suomen listoilla hän oli korkeimmillaan seitsemäntenä. Hän kuoli 35 vuoden iässä vaikeaan anorexia nervosa -syömishäiriöön.

Kuva

Hiukan ennen...

Tästä kappaleesta Lena muistetaan varmaan parhaiten

http://www.youtube.com/watch?v=M0DQB1DH ... re=related

seb
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 510
Liittynyt: 01 Syys 2012 12:35

Re: Traagisia ihmiskohtaloita

Viesti Kirjoittaja seb » 03 Tammi 2013 06:34

Jaroslav Otevrel
JO syntyi vuonna 1968 Tsekkoslovakiassa. Otevrel
pelasi mm. NHL:ssä. Euroopassa hän pelasi kotimaassaan Tsekkoslovakiassa sekä Suomessa Porin Ässien riveissä. Ässissä pelatessaan Otevrel loukkaantui vakavasti. Ottelussa Jyp HT:ä vastaan hänen luistimensa tarttuivat vastustajan luistimiin, ja hän lensi leuka edellä vastustajan polveen , seurauksena neliraajahalvaus. Nykyään Otevrel asuu kotonaan Zlinissä kauniissa omakotitalossa tukenaan vaimo Martina ja tytär Teresa.

Kuva
Kuva ennen loukkaantumista

Kuva
Otevrel vaimoineen

http://www.youtube.com/watch?v=VGiwhb9QCE8
Tässä video loukkaantumisesta

Iltalehden juttu

Moni varmaan muistaa Otevrelin ikävän kohtalon.

Mitä ikäviä ihmiskohtaloita teillä tulee mieleen?

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu keskustelu”