Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Foorumilaisten sielunmaisema, huvit ja harrastukset, uutiset ja örveltäminen, mussutus ja mäkätys sekä kaikki muu taivaan ja maan väliltä!
Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 27 Marras 2012 18:13

Jonna A:n ketjusta:
VeePee kirjoitti:Itse kelasin että ymmärtääkseni intissä pääsee käytännössä kaikki halukkaat naisvarusmiehet johtajakoulutukseen(=Aliupseerikoulu) ilmeisesti sen vuoksi että ovat ns. "vapaaehtoisia" palvelukseenastujia. En tiedä montaakaan naispuolista varusmiestä joka ei olisi kotiutunut ilman natsoja intistä.

Voin olla toki väärässäkin.
No ei se ihan noin mene. Syy siihen, että naispuolisista varushenkilöistä suurin osa kotiutuu natsojen kera on yksinkertaisesti se, että armeija on naisille vapaaehtoinen, eikä sinne juuri sen takia valikoidu sellaisia naisia, joilla ei jo valmiiksi ole halua menestyä tai joilla yleiskunto ja motivaatio ei olisi kohdallaan. Lisäksi sellaiset naiset, jotka eivät pärjääkään siellä olettamustensa mukaisesti, yleensä jättävät armeijan kesken.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
JVDS
Jebou
Viestit: 2680
Liittynyt: 20 Syys 2007 16:47
Paikkakunta: Pori

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja JVDS » 27 Marras 2012 18:38

Suoritin oman varusmiespalvelukseni Niinisalossa saapumiserässä I/09. Kuusi kuukautta vietin Niinisalon lepokodissa ja kotiuduin sieltä tyhmääkin tyhmenpänä tykkimiehenä. Myönnän suoraan sluipailleeni aina kun oli mahdollista. Ei ollut intti mun juttu. Kaikista vaihtoehdoista se oli itselleni kuitenkin pienin paha. Nyt se on suoritettu enkä ole päivääkään sen jälkeen kaivannut takaisin. Kertaamassa en ole käynyt enkä ole myöskään menossa tuli sitten kutsua tai ei. Puoli vuottakin on pitkä aika heittää elämästä kankkulan kaivoon.
Suosikit: Lintsi (BB1), Kaarlo (BB2), Naikou (BB3/BB6), Johan (BB4), Sami (BB5), Janica (BB7) & Jouko (BB8)

Inhokit: Iina (BB1), Mira (BB2), Kadi (BB3), Manta (BB4), Tuija (BB5), Marika (BB6), Annika (BB7) & Teija (BB8)

seb
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 510
Liittynyt: 01 Syys 2012 12:35

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja seb » 30 Marras 2012 18:32

Siitä on aikaa jo niin suunnattoman kauan kun armeijan harmaissa tuli palveltua, mutta jotain muistoja sentään vielä jäljellä on. Pääsääntöisesti armeija-aika oli erinomaisen mukavaa aikaa, vaikka noihin aikoihin kaikki oli vielä hieman toisin kuin nykyisin.

Vapaaehtoisena 17-vuotiaana matkasin kauas kotikonnuiltani suorittamaan asepalvelustani. Tikkakoskella alkoi minun "sotilasurani" Ilmavoimien viestikoulussa, josta Lahteen Lääkintä Raukkiin, josta takaisin Tikkakoskelle loppuajaksi. Päiväraha oli noihin aikoihin jotain aivan muuta kuin nykyinen palvelusajasta riippuen. Tarkkaan en muista, mutta ellei muistini heitä aivan häränpyllyä, niin se pyöri nykyrahassa jossain 20-30 sentin välimaastossa per päivä kun kuittasimme valtiolta. Toki tuolloin sillä rahalla sai muistaakseni sen saman tupakkiaskin kuin nykyiselläkin minimi päivärahalla saa.

Mitään tavatonta ei armeija-aikoinani minulle tapahtunut. Joulun vietin varuskunnassa, hieno kokemus oli se; kiljua otettiin siinä poikain kanssa, näin saimme aikaan perin hartaan joulutunnelman. Kehityskaareni harmaissa oli nousujohteinen, alokas - lentosotamies - oppilas - korpraali – alikersantti. Suurena sotaherrana sain Tikkakoskelle palattuani komentooni ihan ikioman ryhmän. Käsittääkseni ja muistaakseni olin pidetty ryhmänjohtaja. Johtuikohan siitä, että sulkeiseni vedin armottomaan tyyliini; Ryhmä! - Taakse poistu! - (1-2 sekunnin tauko, jossa ryhmä ei ehtinyt kunnolla kääntyä) Ryhmä! Mitä sitä nuoria poikia nyt turhía juoksuttamaan, hyväkuntoisia olivat muutoinkin noihin aikoihin toisin kuin suurin osa nykyisestä pullamössönuorisosta.

Alokasaikana, eikä muutoinkaan, lampsittu lomille lähes joka viikonloppu kuten nykyään on SA-INT:ssä tapana. Erään kerran minulla oli niin kova tarve lomille, että piti käydä koko komentoketju läpi ennen kuin natsasi. Ryhmänjohtaja - en puolla - Komppanian päällikkö - en myönnä - Teppo J. Suonperä (joka oli koko Luonetjärven varuskunnan suurin sotaherra, eversti arvoltaan) - Loma myönnetään. Sanoin reippaasti Teppo J:lle, että herra se ja se, nyt on sellainen tilanne, että ellei lomaa tipu alokas se ja se lähtee puntikselle, koska normaali ohjesäännön mukainen marssijärjestys ei tuota toivottua tulosta. Teppo J katsoi minua jonkun aikaa pidätellen ilmiselvästi hymyään, jonka jälkeen kirjoitti alokkaalle pitkän viikonloppuvapaan, mutisten samalla jotain suomalaisesta sisusta ja sitkeydestä. Joitakin aikoja myöhemminhän tämä sympaattinen sotaherra tapettiin erään alkoholisoituneen virkaeron uhkaaman luutnantin toimesta. Tapakouluttaja Kaarina Suonperä on sivumennen sanottuna Teppo J:n leski.

Avatar
dertsi
Puhuva pönttö
Viestit: 1711
Liittynyt: 19 Syys 2010 17:14

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja dertsi » 27 Joulu 2012 17:23

Intin viimeiset lomat alkaa olla lusittuna. Vielä kerran pitäisi jaksaa palata kasarmille. TJ 8 eli ihan kohta ohi. Ei itse asiassa ole edes mikään kepeä viikko tulossa (paljon toimintaa ja liikuntaa luvassa), mutta eiköhän sitä loppuun asti päästä kuitenkin. :D

Nyt kun miettii, niin on intissä ollut hyvätkin puolensa. Kyllähän siellä ollaan kuin herran kukkarossa, kaikki päätökset tekee joku toinen eikä mistään tarvitse huolehtia. Paitsi siitä että tavarat pysyy tallessa.
When I see my face, there's not a single thing I'd change.

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 27 Joulu 2012 17:28

No ei kai nyt vikoja hetkiä voikaan löysäillä! Kelaa miten hienolta tuntuu päästä pois kokonaan raskaan lopun jälkeen. [smilie=thefinger.gif]

Avatar
FankiKitsune
Big Brother
Viestit: 6042
Liittynyt: 27 Marras 2010 16:04

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja FankiKitsune » 27 Joulu 2012 17:41

orgasmienkeli kirjoitti:No ei kai nyt vikoja hetkiä voikaan löysäillä! Kelaa miten hienolta tuntuu päästä pois kokonaan raskaan lopun jälkeen. [smilie=thefinger.gif]
Kyllä voi ja pitäisikin löysäillä! Loppua kohden skappareita ja alikkeja ja muita ei ainakaan pitäisi pahemmin kiinnostaa mikään. Meillä ei ainakaan ollu loppusodan jälkeen (n. 2 vkoa inttiä jäljellä) oikeastaan mitään erityistä ja mielekästä tekemistä. Kunhan vaan maattiin tuvissa tai tehtiin jotain ja venailtiin, että päästiin syömään yms. :D
That damn fox!

Kuva

Avatar
PIETRO
Kanavajohtaja
Viestit: 3925
Liittynyt: 05 Joulu 2008 15:20
Paikkakunta: Oulun seutu

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja PIETRO » 27 Joulu 2012 17:48

^^^ Kannattaa hyvissä ajoin ennen luovutushetkeä, varautua siihen, että kaikki pientavara on tallessa sukat yms. jos omat ovat kadonneet, niin hyvä "lainauskohde" on esim. alikessujen tupa.

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 27 Joulu 2012 17:52

Mitä ihmettä? Onneksi en ole intissä jos siellä vaatteetkin katoilee.

Avatar
dertsi
Puhuva pönttö
Viestit: 1711
Liittynyt: 19 Syys 2010 17:14

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja dertsi » 27 Joulu 2012 18:01

PIETRO kirjoitti:^^^ Kannattaa hyvissä ajoin ennen luovutushetkeä, varautua siihen, että kaikki pientavara on tallessa sukat yms. jos omat ovat kadonneet, niin hyvä "lainauskohde" on esim. alikessujen tupa.
Viime viikolla pidettiin varustetarkastus ja silloin piti myös hävärit tehdä. Yliluti totesi, että jos joku sen jälkeen vielä tulee häväriä tekemään, niin nylkee tylsällä puukolla. :D

Meillä ei kyllä hirveästi ole rötväilyä luvassa. On kevyempiäkin viikkoja ollut. Nyt on koko ajan jotakin, jos ei liikuntaa niin sitten oppitunteja (pääsemme kuulemaan mm. talvi- ja jatkosodasta :D).
When I see my face, there's not a single thing I'd change.

Avatar
FankiKitsune
Big Brother
Viestit: 6042
Liittynyt: 27 Marras 2010 16:04

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja FankiKitsune » 27 Joulu 2012 18:16

PIETRO kirjoitti:^^^ Kannattaa hyvissä ajoin ennen luovutushetkeä, varautua siihen, että kaikki pientavara on tallessa sukat yms. jos omat ovat kadonneet, niin hyvä "lainauskohde" on esim. alikessujen tupa.
Me tehtiin sitä, että jos oli esim yksi sukka hukassa ja pääsi käymään liinavaatevarastolla (tietämättömille: siellä vaihdetaan likaiset vaatteet ja lakanat yms puhtaisiin), niin itse kun sai sukat heittää niin heitti yhden sukan ja ilmoitti pariksi. Jos vastaanottamassa oli natsi niin se oli tosi tarkka, mutta yleensä niitä ei edes kiinnostanut.
That damn fox!

Kuva

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja Punde » 27 Joulu 2012 18:49

Jonksu kirjoitti:Meillä ei ainakaan ollu loppusodan jälkeen (n. 2 vkoa inttiä jäljellä) oikeastaan mitään erityistä ja mielekästä tekemistä.
Ja monet on säästäny loppuun kuntsareita ja semmosia, ni koulutuksessa on seki otettu huomioon, ei mitään merkittävää enää. Ite käyttelin kuntsarit ja muut lomat pitkin inttiaikaa ja viimisellä viikolla oli aika hiljasta kassulla. Ammuskeltii ilmakiväärillä tykkihallissa, enemmän tai vähemmän "ohjatusti" ja semmosta. Kerran meikän ampumavuorolla prikaatinkomentaja oli hiipiny taakse kattelemaa ja meni vikat 5 kutia ihan päin seiniä ku huomasin kuka takana seisoskeli eikä kukaa ollu huutanu huomiota...

Avatar
dertsi
Puhuva pönttö
Viestit: 1711
Liittynyt: 19 Syys 2010 17:14

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja dertsi » 27 Joulu 2012 22:28

^ Meillä sattui vielä tähän loppuun HKK, eli kaikki varusmiehet on meidän yksikössä paikalla. Paitsi ne, jotka vasta ylennettiin (siis alikersanteista kersanteiksi) saavat vielä käyttää kuntsarinsa. Viikko-ohjelma on viimeiseen päivään asti täynnä toimintaa, ainoa poikkeavuus on ensi viikon keskiviikkona oleva "omaehtoinen liikunta". :D
When I see my face, there's not a single thing I'd change.

Avatar
mrj
BB-talon ylijumala
Viestit: 4605
Liittynyt: 28 Elo 2007 15:32

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja mrj » 28 Joulu 2012 17:12

Itellä alkaa kans olla intti ajoista yli 10vuotta, eikä ole kutsuja näkyny kertaukseen.. tosin se taitaa iha riippua sodanajan tehtävästä kuinka tiheään niitä kertauskutsuja tulee.. mm kaveri kävi Ivalossa niin niillä taisi tulla vähintän viiden vuoden välein kertauskutsu :icool:
JuHu - :drink55:

Avatar
dertsi
Puhuva pönttö
Viestit: 1711
Liittynyt: 19 Syys 2010 17:14

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja dertsi » 04 Tammi 2013 14:15

Noh, ohi on. Miltei neljä tuntia jo vietetty reservissä. Kyllä se vaan makialta maistuu. [smilie=a_cool.gif]

Melkein tuli haikea olo, kun ajoi kasarmin porteista ulos.
When I see my face, there's not a single thing I'd change.

Avatar
PIETRO
Kanavajohtaja
Viestit: 3925
Liittynyt: 05 Joulu 2008 15:20
Paikkakunta: Oulun seutu

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja PIETRO » 04 Tammi 2013 14:22

Onnittelut vapautumisen johdosta !
Eihän ollut niin kamalaa, mitä etukäteen ajattelit.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja Risto » 15 Touko 2015 00:30

Eilen tuli se kauheasti kohuttu kirje myös itseni postilaatikkoon. Kirje kertoi että olen pioneeri ja konemies. Mukava tietää.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 15 Touko 2015 02:14

Risto kirjoitti:Eilen tuli se kauheasti kohuttu kirje myös itseni postilaatikkoon. Kirje kertoi että olen pioneeri ja konemies. Mukava tietää.
Jos pilliin puhalletaan, tuut mun joukkueeseen. Lupaan olla hyvä joukkueen johtaja (tai varajohtaja jos ihan tarkkoja ollaan), en simputa. Ainakaan kovin pahasti.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
RedMal
Pihatonttu
Viestit: 1459
Liittynyt: 01 Marras 2006 15:27
Paikkakunta: Turku

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja RedMal » 15 Touko 2015 10:37

Eipä ole armeijan harmaita tullut koettua, sivarin suoritin 2009-2010. Paljon painostettiin aikanaan armeijaan, sivarilla pilaan elämäni ja suvun maineen. Mutta ei kyl oo jäänyt kaduttamaan, menisin uudestaankin jos vain pääsisi.
2005 Lintsi 2006 Kale 2007 Niko 2008 Harri
2009 Tuija 2010 Marika 2011 Tanja 2012 Sarah
2013 N/A 2014 Anna

Avatar
Jason S.
Vastaava tuottaja
Viestit: 3776
Liittynyt: 18 Elo 2009 16:26

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja Jason S. » 15 Touko 2015 12:19

Risto kirjoitti:Eilen tuli se kauheasti kohuttu kirje myös itseni postilaatikkoon. Kirje kertoi että olen pioneeri ja konemies. Mukava tietää.
Eilen? Miksei mulle kulkenut posti pyhäpäivänä? No mutta joo, tänäänhän se kirje saapui mullekin asti, vaikken sitä olisi välttämättä kaivannut. Eiköhän me B-miehet olla vain haitolla sitten kun sota syttyy.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja Risto » 15 Touko 2015 17:05

Jason S. kirjoitti:
Risto kirjoitti:Eilen tuli se kauheasti kohuttu kirje myös itseni postilaatikkoon. Kirje kertoi että olen pioneeri ja konemies. Mukava tietää.
Eilen? Miksei mulle kulkenut posti pyhäpäivänä?
U sirius bro?

Avatar
Jason S.
Vastaava tuottaja
Viestit: 3776
Liittynyt: 18 Elo 2009 16:26

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja Jason S. » 15 Touko 2015 17:13

No. And don't call me Sirius. I ain't black.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Forumistit armeijan harmaissa - Armeijakeskustelua

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 13 Loka 2019 17:00

Livekeskustelusta:
kissabussi kirjoitti:
13 Loka 2019 00:20
Zygerö kirjoitti:
12 Loka 2019 23:33
3. Armeijassa ei kontata.
3. -> Ehkä nykyään ei armeijassa enää kontata tai edes ryömitä mutta kyllä 80-luvulla, kun varusmiespalvelu oli hieman rankempaa, ryömittiin ja kontattiin metsässä, asfaltilla ja kaikilla alustoilla... - Ja luonnollisesti koskaan ei missään peräydytty tai paettu, käännettiin vain suuntaa 180 astetta ja edettiin jälleen ;)
Nykytilasta en tiedä. Omasta armeijaurasta on jo muutama vuosikymmen aikaa. Oikeastiko 80-luvulla armeijassa kontattiin? Siis ihan systemaattisesti? Missä tilanteessa ja miksi?

Itse olin vuoden armeijassa ja ryynäsin siellä kyllä suurimman osan aikaa, mutta en kontannut, eikä kukaan koskaan vaatinut mua konttaamaan. Oma konttaamattomuuteni voi kyllä johtua siitäkin, että mulla on lapsesta asti ollut erittäin herkät polvet ja jo korkea polviasento teki kipeää, mutta en mä siellä kyllä nähnyt muidenkaan konttaavan kuin ehkä muutaman metrin matkoja, kun matalana piti edetä. Pidemmät matkat mentiin kyykyssä juosten ja muuten sitten ryömien.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu keskustelu”