Yleinen RIP-ketju

Foorumilaisten sielunmaisema, huvit ja harrastukset, uutiset ja örveltäminen, mussutus ja mäkätys sekä kaikki muu taivaan ja maan väliltä!
Avatar
acryl
Isä Pernoo
Viestit: 3299
Liittynyt: 26 Loka 2008 08:58

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja acryl » 07 Maalis 2009 11:19

Charlie Chaplinin poika kuoli
07.03.2009 10:19, päivitetty 07.03. 10:31

Charlie Chaplinin vanhin elossa oleva poika on kuollut.
Kuva
Tony-palkittu näyttelijä Sydney Chaplin kuoli aiemmin tällä viikolla kotonaan Kaliforniassa, Los Angeles Times kertoi. Hän oli 82-vuotias.

Sydney Chaplin oli elokuvalegenda Charlie Chaplinin ja tämän toisen vaimon Lita Greyn toinen poika. Chaplin sai neljän avioliittonsa aikana yhteensä 11 lasta. Kahdeksan heistä on yhä elossa.

Sodittuaan toisessa maailmansodassa Sydney Chaplin ryhtyi isänsä tavoin näyttelijäksi. Hän muun muassa perusti Los Angelesissa sijaitsevan Circle Theater -teatterin. Sydney Chaplin näytteli myös useissa isänsä ohjaamissa elokuvissa.
STT-Reuters-AFP
R.I.P.
Syöpi hauki sammakonkin selän suuren uituansa,
naipi mies pahankin vaimon viikon ilman oltuansa.

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 22 Maalis 2009 12:22

R.I.P. Jade Goody

R.I.P. Natasha Richardson

Kummatkin olivat liian nuoria kuolemaan, ja kummankin kuolema oli traaginen. :( Jaden kohdalla toivon että ne rahat mitkä tuolla sirkuksella saatiin menevät edes oikeasti niille lapsille eikä sille linnakundi-kakaralle jonka kanssa hän oli naimisissa.
Totuus on tuolla ulkona.

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Punde » 22 Maalis 2009 20:03

Tirkka kirjoitti:Jaden kohdalla toivon että ne rahat mitkä tuolla sirkuksella saatiin menevät edes oikeasti niille lapsille eikä sille linnakundi-kakaralle jonka kanssa hän oli naimisissa.
Onneks niillä penskoilla on ihan oikeakin isä olemassa, joten luulis olevan kaiken järjen mukaista että varat siirtyis hänen hallintaansa eikä todellakaan sille tweedy-kakaralle. Ehkä vielä pahempaa olis että Jaden äiti pääsis rahoihin käsiks, ihan sekasin koko eukko.

Avatar
Jaake
Kunniajäsen
Viestit: 1429
Liittynyt: 24 Tammi 2005 21:50
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Jaake » 23 Maalis 2009 11:57

Nostalgiapläjäys Jaden muistolle: http://www.youtube.com/watch?v=_azd21KtSS0

Avatar
acryl
Isä Pernoo
Viestit: 3299
Liittynyt: 26 Loka 2008 08:58

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja acryl » 06 Touko 2009 22:35

Kuva
Katri-Helenan poika kuoli sairauskohtaukseen

6.5.2009 20:32
A A

STT

Laulaja Katri-Helenan poika Juha Kalaoja on kuollut äkilliseen sairauskohtaukseen. Tiedon välitti Katri-Helenan konserttimanageri Lilja Kainulainen.

Juha Kalaoja oli 33-vuotias. Hän kuoli 29. huhtikuuta kotonaan Helsingissä. Kainulaisen mukaan median toivotaan kunnioittavan perheen suruaikaa.
R.I.P. :(
Syöpi hauki sammakonkin selän suuren uituansa,
naipi mies pahankin vaimon viikon ilman oltuansa.

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 08 Touko 2009 13:12

Kyllikki Virolainen on kuollut.
yle.fi/uutiset/kotimaa kirjoitti: Kyllikki Virolainen on kuollut
julkaistu tänään klo 12:43, päivitetty tänään klo 12:53

Entinen kansanedustaja Kyllikki Virolainen on kuollut. Hän oli kuollessaan 85-vuotias. Kyllikki Virolainen (os. Stenros) oli ministeri Johannes Virolaisen vaimo ja hän toimi pitkään tv-juontajana.

Kyllikki Virolainen, entinen Stenros, omaa sukua Salojärvi, syntyi 6. helmikuuta 1924 Asikkalassa. Hän pääsi ylioppilaaksi 1944 ja valmistui agronomiksi Helsingin yliopistosta 1951.

Hän oli Työtehoseuran palveluksessa 1952-65 eri tehtävissä, lopuksi tiedotuspäällikkönä, kunnes siirtyi Mainos-TV:n perheohjelmien päälliköksi. Sieltä hänet pestattiin Yleisradioon. Televisiossa hän oli vuodet 1965-84, jolloin hän jäi eläkkeelle. Toimittajana hänet tunnetaan erityisesti "Tänään kotona" -ohjelmasta.

Kyllikki Virolainen oli eduskunnan jäsen 1977-79, presidentin valitsijamies 1978 ja 1982. Kansanedustajuus jäi lyhytaikaiseksi, mutta se poiki uuden rakkauden ja avioliiton Keskustapuolueen puheenjohtajan Johannes Virolaisen kanssa. Naimisiin pariskunta meni vuonna 1981. Värikkään valtiomiehen rinnalla myös Kyllikki Virolainen pysyi jatkuvasti julkisuudessa.

Kyllikki Virolainen kuului lukemattomiin yhdistyksiin, esimerkiksi Zonta-järjestöön, Terho-säätiöön ja Lottaperinneyhdistykseen.

YLE Uutiset


Elävästä arkistosta.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
acryl
Isä Pernoo
Viestit: 3299
Liittynyt: 26 Loka 2008 08:58

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja acryl » 21 Touko 2009 16:31

Kuva

Kevyet mullat molemmille :(
Syöpi hauki sammakonkin selän suuren uituansa,
naipi mies pahankin vaimon viikon ilman oltuansa.

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Punde » 25 Touko 2009 16:27

hs.fi kirjoitti:Muusikko Matti Inkinen löydettiin kuolleena

Kuva

Vajaa kuukausi sitten kadonnut muusikko Matti Inkinen on löytynyt kuolleena Raisiosta. Poliisin mukaan ei ole syytä epäillä rikosta.

Sivullinen huomasi maanantaina, että meressä Raisionlahdella lähellä rantaa kellui jotakin. Se osoittautui ruumiiksi.

Vainaja nostettiin maihin pelastuslaitoksen veneellä. Lähemmissä tutkimuksissa osoittautui, että kyseessä oli Inkinen.

SIG-yhtyeen laulajana tunnettu Inkinen poistui kotoaan Raisiossa 29. huhtikuuta. Sen jälkeen hänestä ei tehty havaintoja ennen kuin ruumis löytyi.
Tais riistää itseltään hengen. Ensin sai tietää aivokasvaimestaan, sitten lapsipornosyytökset jne.

Petri
Jumalan ruoska
Viestit: 8696
Liittynyt: 06 Elo 2006 21:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Petri » 25 Touko 2009 17:10

^^ Niin no, eihän Inkinen edes kiistänyt niitä lapsipornosyytöksiä. Sen kun vaan väitti, että ne olivat tulleet koneelle itsestään. Sinällään tuo itsemurha ei kyllä ollut mikään yllätys. Ensin mies sai runsaasti sympatiaa lehdissä sairautensa vuoksi ja sitten tulivat esiin nuo lapsipornoasiat.

Avatar
realityfan
Taivaan iskä
Viestit: 4370
Liittynyt: 15 Elo 2005 19:37

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja realityfan » 25 Touko 2009 18:15

Muistatteko sen muutama vuosi sitten kuolleen yli 70-vuotiaan kansanedustajan. Ukko oli soitellut 14-vuotiaalle tytölle tunkeilevia puheluja. Puhelut kun tuli ilmi vaari yllättäen hukkui venereisullaan.
Vähän sama keissi Inkisellä ??

Avatar
acryl
Isä Pernoo
Viestit: 3299
Liittynyt: 26 Loka 2008 08:58

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja acryl » 25 Kesä 2009 21:09

http://www.iltasanomat.fi/viihde/

Kuva
Farrah Fawcett kuoli
25.06.2009 19:48, päivitetty 25.06. 20:57

Näyttelijä Farrah Fawcett on kuollut. Tv-sarja Charlien enkelit -tähtenä tunnettu Fawcett kuoli syöpään 62-vuotiaana Los Angelesissa.

Fawcett ehdittiin viedä tehohoitoon keskiviikkona. Hän sairasti pitkään peräsuolisyöpää, joka diagnosoitiin ensi kertaa kolme vuotta sitten.

Viimeisinä aikoinaan Fawcettin tukena oli hänen pitkäaikainen elämänkumppaninsa, näyttelijä Ryan O'Neal. Pariskunta kihlautui ennen Fawcettin kuolemaa.

Fawcett menehtyi St. John's -sairaalassa Santa Monica Kaliforniassa torstaina aamulla paikallista aikaa. O'Neal oli puolisonsa vierellä tämän kuollessa.

Sen sijaan pariskunnan poika, Redmond O'Neal ei päässyt äitinsä kuolinvuoteen äärelle, koska istuu parhaillaan vankilassa huumetuomiotaan.

Vielä alkuviikosta Ryan O'Neal kertoi vuodesta 1980 yhdessä olleen pariskunnan aikovan ehtiä naimisiin ennen Fawcettin kuolemaa.
IS
:(
Syöpi hauki sammakonkin selän suuren uituansa,
naipi mies pahankin vaimon viikon ilman oltuansa.

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Punde » 26 Kesä 2009 00:59

MICHAEL JACKSON ON KUOLLUT!

Odottelen vielä luotettavaa lähdettä, mutta ainakin sairaalaan on viety sydänkohtauksen takia.

http://www.iltalehti.fi/viihde/200906269835058_vi.shtml

edit: Reuters saa luvan olla tarpeeks luotettava. http://www.reuters.com/article/entertai ... AK20090625

rauskuman
Vastaava tuottaja
Viestit: 3636
Liittynyt: 09 Syys 2008 01:31

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja rauskuman » 26 Kesä 2009 01:02

Voi hitto, Punde kerkes ennemmin.

Popin kuningas rest in peace.

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 26 Kesä 2009 01:17

No johan nyt on. Piti avata oikein kone vielä uudelleen, kun kuulin. Aika pysäyttävä uutinen, vaikken sen ihmeemmin tuotantoa ja laulajauran ulkopuolista sähläystä seurannutkaan. R.I.P.

Edit. Onhan tuo nyt jo aika selvä juttu, mutta laitetaan silti. Kuolemaa ei siis ole vahvistettu ja jotkut tietolähteet väittävät, ettei sairaalaan kiidätetty henkilö edes ole Jackson. Live-seuranta: http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/8119951.stm

Edit2. Nyt BBC:kin vahvisti asian paikan päältä, joten se oli siinä.

Avatar
Tapio
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2109
Liittynyt: 22 Loka 2007 21:23
Paikkakunta: Pori

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Tapio » 26 Kesä 2009 01:33

Huh. Näin pysähdyttävää uutista ei olekaan tullut vähään aikaan. May he rest in peace.
Nimimerkki muutettu Tapzukka -> Tapio. SBB5:n asukas nro. 11 vankkumaton kannattaja :tu .

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 26 Kesä 2009 01:57

Isot RIPit vaan niin Jacksonille kuin Fawcettillekin. Surullisia uutisiahan nämä aina on kun joku lähtee liian nuorena. [smilie=a_damnit.gif] Itse pidän kyllä Jacksonin tuotannosta kovastikin ja olihan se Charlien enkelitkin kova juttu aikoinaan.
Totuus on tuolla ulkona.

Petri
Jumalan ruoska
Viestit: 8696
Liittynyt: 06 Elo 2006 21:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Petri » 26 Kesä 2009 06:33

Ja taas on yksi pedofiili poissa maailmasta.

Avatar
realityfan
Taivaan iskä
Viestit: 4370
Liittynyt: 15 Elo 2005 19:37

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja realityfan » 26 Kesä 2009 14:33

Ihme homma, Jacksonilla oli niin terveen näköinen naamakin. Olisi luullut, että elää pidempään. Varsinkin kun hän käytti kasvonaamioitakin suojaamaan hengitystään ilmansaasteilta.

Avatar
Dille
Alejandro
Viestit: 1801
Liittynyt: 17 Elo 2007 22:11
Paikkakunta: Itä-Häme

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Dille » 26 Kesä 2009 18:10

RIP Jackolle. Menehtyi ilmeisesti Demetorolin yliannokseen.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1704259

Avatar
James
BB-talon ylijumala
Viestit: 4826
Liittynyt: 31 Elo 2008 18:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja James » 26 Kesä 2009 20:49

Surullista. Siinä menetettiin musiikkihistorian yksi merkittävimpiä hahmoja. Harmillisen lähelle jäi massiivinen konserttikiertue, jolla Michael olisi taas noussut musiikkimaailman kärkeen.
Kyllä oli mieli maassa kun yöllä sain tekstarin koskien tragediaa :noup:

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 27 Kesä 2009 10:04

Petri kirjoitti:Ja taas on yksi pedofiili poissa maailmasta.
Kai sulla on jotain todisteitakin asiasta? :) Vai voiko esim. sinua kutsua myös jollain yhtä halventavalla nimityksellä yhtä suurin (olemattomin, oletettavasti) todistein...
Totuus on tuolla ulkona.

Petri
Jumalan ruoska
Viestit: 8696
Liittynyt: 06 Elo 2006 21:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen RIP-ketju

Viesti Kirjoittaja Petri » 27 Kesä 2009 11:59

Tirkka kirjoitti:
Petri kirjoitti:Ja taas on yksi pedofiili poissa maailmasta.
Kai sulla on jotain todisteitakin asiasta? :) Vai voiko esim. sinua kutsua myös jollain yhtä halventavalla nimityksellä yhtä suurin (olemattomin, oletettavasti) todistein...
MJ:n oikeudenkäyntiähän ei aikoinaan soviteltu rahalla kuntoon...

Myöskin uhrin lausunnot muuttuivat melkoisesti aiemmista, kun taalat iskettiin pöytään.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu keskustelu”