Sikainfluenssa

Foorumilaisten sielunmaisema, huvit ja harrastukset, uutiset ja örveltäminen, mussutus ja mäkätys sekä kaikki muu taivaan ja maan väliltä!

Otitko sikainfluenssarokotteen?

Otin
7
33%
En ottanut
14
67%
 
Ääniä yhteensä: 21

Avatar
jaiba
Isoveli
Viestit: 2897
Liittynyt: 12 Maalis 2007 03:52

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja jaiba » 01 Joulu 2009 11:41

YLE Uutiset kirjoitti:Sikainfluenssan epäillään tarttuneen ensi kertaa Suomessa ihmisestä sikaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tutkii tapausta, jossa sikainfluenssan epäillään tarttuneen ihmisestä sikaan suomalaisessa sikakasvattamossa.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on lähettänyt tutkimansa näytteen THL:n laboratorioon, jossa tartunta varmennetaan. Tulokset varmistuvat lähipäivinä.

Ylijohtaja Juhani Eskola THL:stä vakuuttaa, ettei mahdollisella tartunnalla ole vaikutusta epidemian kulkuun. Eskola sanoo, että H1N1-virus voi toki muuntua tartunnan yhteydessä, mutta muuntumista tapahtuu joka tapauksessa. Myös sianlihan syöminen on turvallista, vaikka liha jäisi valmistettaessa raa'aksikin.

Evira suosittelee, että kaikki sika- ja siipikarjatiloilla työskentelevät ja näillä tiloilla käyvät eläinlääkärit ottaisivat sikainfluenssarokotuksen heti kun se on mahdollista. Rokotuksella suojattaisiin tilojen eläimiä. Eviran mukaan tautia sairastavien ei pitäisi myöskään olla tekemisissä eläinten kanssa. Jos tämä ei ole mahdollista, tulisi sikalaan mentäessä käyttää hengityssuojainta ja suojavaatetusta sekä huolehtia käsihygieniasta.

Yksittäistapauksia, joissa tauti on tarttunut ihmisestä sikaan tai siipikarjaan, on todettu viime kuukausina useissa maissa. Eniten tällaisia tartuntoja on raportoitu Norjasta, jossa niitä on löydetty useilta kymmeniltä sikatiloilta.

YLE Uutiset
nöfnöf :snorting:

Avatar
dpst
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 525
Liittynyt: 31 Loka 2008 15:24

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja dpst » 05 Joulu 2009 00:43

Otin sen rokotteen torstaina ja nyt käsi vähän kipeä, mutta niin se on aina ollut rokotteiden kohdalla. En halunnut yhtään auttaa possun leviämisessä niin otin ja on mulla parempaakin tekemistä kuin maata viikko sikainfluenssassa. En ymmärrä miksi ihmiset vouhottaa siitä, että rokotteesta on tullut kuumetta. Eikös se ole aina rokotteiden oireina? Aikamoista hysteriaa yrittää iltalehdet saada aikaan, mutta tarkoituksena siinä on raha eikä se, että tauti olisi tappava? Sitten taas jos siitä tehtäisiin tyyliin yksi juttu kuukaudessa, niin ihmiset valittaisivat kun ei tiedotettu.
this is the last time I'll abandon you
and this is the last time I'll forget you
I wish I could

Avatar
Scherzy
Kanavajohtaja
Viestit: 3821
Liittynyt: 15 Elo 2009 22:49

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Scherzy » 07 Joulu 2009 16:13

Huomenna pitäs ottaa se rokote, ja pelottaa ihan helvetisti. Onko se neula kauheen pitkä? :? :x

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 07 Joulu 2009 16:21

Muffinssi kirjoitti:Huomenna pitäs ottaa se rokote, ja pelottaa ihan helvetisti. Onko se neula kauheen pitkä? :? :x
Ei tietenkään. Ihan sellanen pieni.

Kuva

:P :twisted:
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
Scherzy
Kanavajohtaja
Viestit: 3821
Liittynyt: 15 Elo 2009 22:49

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Scherzy » 07 Joulu 2009 16:24

^ :scared: :D heheh... jos tollanen olis ni en ottaisi.

Avatar
Joanna
Reiska
Viestit: 1327
Liittynyt: 21 Syys 2008 17:45

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Joanna » 07 Joulu 2009 16:49

No nyt on rokote otettu ja eipä tuo sääsken pistoa kummemmalle tuntunut, eli ei kannate Muffinssi yhtään pelätä. :D Toivottavasti ei tulis nyt tämän seurauksena mitään jälkimaininkeja - esim. kuumetta - koska on kaikkia kivoja suunnitelmia nyt seuraaville päiville.
Jos et halua itseäsi poljettavan,
nouse ylös lattialta.

Avatar
Scherzy
Kanavajohtaja
Viestit: 3821
Liittynyt: 15 Elo 2009 22:49

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Scherzy » 08 Joulu 2009 18:27

Tuli nyt sitten otettua rokote, ja oireita on. Käsi kipeä, lihakset kipeitä, väsyttää, pää kipeä. Rokotus oli pahempi mitä luulin, muttei kamala.

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 14 Joulu 2009 15:33

No nyt on sitten possupiikki haettu. Pistos ihan samanlainen kuin muissakin rokotteissa. Reilussa puolessa tunnissa kädestä on tullut ehkä hieman kevyemmän oloinen ja tunnottomampi. Kirjoittaminen sujuu normaalisti, joten eipä tässä mitään.

Avatar
Eija
Läyhääjä
Viestit: 121
Liittynyt: 27 Elo 2007 09:42
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Eija » 15 Joulu 2009 21:59

En ole sairastanut ja tulee jos on tullakseen rokotetta en ota.

Avatar
Jason S.
Vastaava tuottaja
Viestit: 3776
Liittynyt: 18 Elo 2009 16:26

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Jason S. » 16 Joulu 2009 18:29

Tänään otin ex-tempore tuon rokotteen. Koulussa jaettiin rokotteita ja kun ei parempaakaan tekemistä ollut, hain pistoksen. En edes tuntenut pistosta, niin nopeaa/kivutonta oli.

sally
Pääohjaaja
Viestit: 2347
Liittynyt: 25 Syys 2006 17:40

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja sally » 17 Joulu 2009 13:13

Itse olen kyllä jo kaatunut sen puoleen etten todellakaan ota tota rokotetta vaikka olisi tosi helppoakin ottaa.
Lueskelin erästä artikkeliakin esim Dr Flu eli professori Albert Osterhaus;sta ketkä tälläsillä rokotteilla tahkoaa rahaa. Hauskinta on vielä se, että nämä pandemiahysterioita levittelevät rahanahneet paskat on vielä WHO:n leivissä antamassa neuvojaan erinäisissä tilanteissa kuten tämä sikainfluenssa. Heidän ansiostaan mm. se KAAAAUHEA lintuinfluenssakin oli niin hirrrveän kauhee ja todellakin heidän ansiostaan on nyt rokotteita ostettu järkyttävillä rahasummilla.
Lintuinfluenssassa sai Tohtori Flunssa itsekin nenilleen kun kaikista niistä 100 k linnunpaskanäytteestä mitä se oli säilönyt ei löytynyt yhden yhtää lintuinfluenssavirusta. Nopeastihan sekin maailman joka kolkkia pelotteleva virushysteria hiipui, aivan kuin salamyhkäisesti takavasemmalle.
Miltäs tämä sikaflunssa tähän mennessä on vaikuttanut? no ei paljoa pahemmalta. Ainoa miten on eronnut kausiflunssasta on, että kausiflunssa tappaa pääsääntöisesti toinen jalka haudassa olevia mummoja ja pappoja, mutta tämä on voinut tappaa nuoria ja lapsiakin, perusterveitäkin. Mutta kuolintilastot on tosi pieniä. Edelleen ilmeisesti vakavia komplikaatioita saa noin 1% tartunnan saaneista, jolloin joutuvat teho-osastolle tarkkailuun. Ei hirveän isolta määrältä kuulosta.

Sitten tämä rokote (http://www.sikainfluenssa.fi/rokote/sisalto/) elohopean lisäksi sisältää formaldehydiä, joka on syöpää aiheuttava aine. Lista on pitkä ja monet asiat jo itsessään ovat myrkkyä ihmiselle. Miksi menisin, edes pienissä määrin, sellaista kroppaani tunkemaan?? Uskoisin, että kovinkaan monet on jaksaneet kiinnostua siitä mitä se heidän ottama rokote sisältää. Tai edes siitä, että kaikki rokotteen ottajat ovat niitä koekaniineja, koska tuota mokomaa testaan käyttäjillään, muuhunhan ei ole ollut aikaa kun se piti syöstä myyntiin ettei ehdi pannnndemia vaikka jopa lintuinfluenssan tavoin laantua ennenkuin lääkefirmat ovat käärineet voitot himaan.

Jos olette tutkineet niin ihan mielenkiinnosta kysyisin mikä se syy oli että silti kävit ottamassa? Varsinkin tässä vaiheessa kun tämä pikkunuha tuskin enää edes hirveästi leviää kun niin paljon rokotteita on jo jaettu.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 17 Joulu 2009 13:36

sally kirjoitti:Sitten tämä rokote (http://www.sikainfluenssa.fi/rokote/sisalto/) elohopean lisäksi sisältää formaldehydiä, joka on syöpää aiheuttava aine.
Vakuuttavaa pelottelua, mutta formaldehydille kyllä pitää altistua aika monta kertaa ja pitkän ajan, jotta se syöpää aiheuttaa, joten tuossa rokotteessa olevalla määrällä ei ole syövän kanssa mitään tekemistä.

Itse en ole ajatellut rokotetta ottaa, mutta saattaahan se mieli muuttuakin. Jää nähtäväksi.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

sally
Pääohjaaja
Viestit: 2347
Liittynyt: 25 Syys 2006 17:40

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja sally » 17 Joulu 2009 15:58

En mä tarkoittanut että rokotteesta se syöpä sitte putkahtaa, vaan että miksi kukaan haluaisi mitään myrkkyjä kehoonsa, pieniäkään määriä, kun kyseessä ei ole edes hengenvaarallinen virus.

Avatar
RÄYH
Heikoilla hangilla
Viestit: 87
Liittynyt: 13 Heinä 2009 15:40

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja RÄYH » 17 Joulu 2009 16:24

sally kirjoitti:En mä tarkoittanut että rokotteesta se syöpä sitte putkahtaa, vaan että miksi kukaan haluaisi mitään myrkkyjä kehoonsa, pieniäkään määriä, kun kyseessä ei ole edes hengenvaarallinen virus.
Sattuukos Sally syömään kalaa? Sehän on oikein terveellistä.

Mainittakoon tosin, että elohopean enimmäispitoisuusraja
hauelle on 1 mg/kg ja muille kotimaisille kaloille 0,5 mg/kg. Elohopean viikoittainen enimmäissaantisuositus 0,1 mg/viikko. (luvut vuodelta 2005)

Tuo rokote sisältää 5 mikrogrammaa elohopeaa, eli voisit ottaa 20 rokotuspiikkiä viikossa, jotta olisit tuossa enimmäissaantisuosituksen rajalla 0,1 milligrammaa/viikko.

Jätätkö esimerkiksi tölkillisen tonnikalaa syömättä tuon elohopean vuoksi ja olet ennemmin nälässä?

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 17 Joulu 2009 17:09

sally kirjoitti:En mä tarkoittanut että rokotteesta se syöpä sitte putkahtaa, vaan että miksi kukaan haluaisi mitään myrkkyjä kehoonsa, pieniäkään määriä, kun kyseessä ei ole edes hengenvaarallinen virus.
En sitä ajatellutkaan. Mielestäni on vaan turhaa mainita syöpä tuon rokotteen yhteydessä julkisella foorumilla, koska siitä saa sen kuvan, että olet täällä kampanjoimassa väärin perustein rokotetta (josta ei ole mitään pitkäaikaista/vakavaa haittaa) vastaan. Saati sitten, että jotkut ottavat tuollaisen tekstin tosissaan, kun sitä "syöpäuhkaa" ei sen suuremmin viestissäsi selitetty/käsitelty. Hyväuskoisia ihmisiä on yllättävän paljon. Siksi koin tarpeelliseksi kertoa hieman lisää aiheesta.

Myrkkyjä saa ihminen kehoonsa päivittäin vaikka vain kauppareissulla.

EDIT: pari selventävää sanaa lisätty
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Punde » 17 Joulu 2009 17:11

Zygerö kirjoitti:rokotetta (josta ei ole mitään haittaa)
http://www.sikainfluenssa.fi/rokote/haittavaikutukset/

Piiiiitkä on lista haittavaikutuksista, eli kyllä siitä voi haittaakin olla, jopa hyvin todennäköistä.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 17 Joulu 2009 17:15

Punde kirjoitti:
Zygerö kirjoitti:rokotetta (josta ei ole mitään haittaa)
http://www.sikainfluenssa.fi/rokote/haittavaikutukset/

Piiiiitkä on lista haittavaikutuksista, eli kyllä siitä voi haittaakin olla, jopa hyvin todennäköistä.
Noh, unohtui sieltä välistä sana "pitkäaikaista" tai vaihtoehtoisesti "vakavaa".
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 28 Tammi 2010 08:37

Eilen tuli käytyä ottamassa rokote. Käsi tuli jonkin verran kipeäksi, muttei mitenkään haitallisen paljon. Mitään muuta ei ole vielä ilmennyt.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
realityfan
Taivaan iskä
Viestit: 4370
Liittynyt: 15 Elo 2005 19:37

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja realityfan » 28 Tammi 2010 20:14

Olen noudattanut omassa terveydenhoidossa melko kyseenalaista konstia. Arkipäivinä hyvinkin askeettista elämää, terveellistä ruokaa ja paljon liikuntaa. Ja taas viikonloppuna ainakin toisena päivänä reilusti viinaa. Tällä tyylillä ei ole mitkään perusflunssat iskeneet.

Aion selvitä sikainfluenssastakin samoin keinoin. Vai pitäisiköhän lisätä hivenen alkoholin osuutta ?

sally
Pääohjaaja
Viestit: 2347
Liittynyt: 25 Syys 2006 17:40

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja sally » 28 Tammi 2010 22:30

^ lisää viinaa, suosittelen ehdottomasti. Enpä oo ite hakenut mitää rokotteita, enkä kyl ole sairastanutkaan. Enkä siis aio hakeakaan mitään rokotteita, koska jos 'eka aalto' on ollu näin chilli niin ei se paljon puhuttu 'toka aaltokaa' ole mitää normihengitystieinfektiota kummenpi.
Paskan möivät, turhaa hömpötystä sanon mä.
:cheers

Avatar
Sathel
Tuottaja
Viestit: 1124
Liittynyt: 23 Elo 2008 19:40

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Sathel » 29 Tammi 2010 01:33

sally kirjoitti:
Varsinkin tässä vaiheessa kun tämä pikkunuha tuskin enää edes hirveästi leviää kun niin paljon rokotteita on jo jaettu.
Joukkosuojan muodostumiseen tarvitaan asiantuntijoiden mukaan n. 90 prosenttinen rokotuskanta koko väestöstä. Tähän mennessä terveydenhoitoalan ihmiset ovat huolissaan nimen omaan siitä, että rokotteita ei ole otettu läheskään tarpeeksi varsinkaan aktiivisen aikuisväestön keskuudessa. Joukkosuojan muodostumista ei ole vielä muodostunut vähimmässäkään määrin.

- Niin, itse otin rokotuksen (+ normikausi-inf.rokotteen samalla) jo heti kun se riskiryhmille oli ajankohtaista. Sen pitäisi suojata vielä vuoden kuluttuakin, mikäli virusmutaatiota ei ole suuresti siihen mennessä tapahtunut.

Tätä H1N1-asiaa ei ole syytä paisutella pelottelumielessä mutta ei vähätelläkään - ei se sentään mikään pelkkä "pikkunuha" ole. Tauti on kova tai erittäin kova, mutta ei pidä myöskään unohtaa niiden mahdollisia erittäin vakavia jälkitauteja.

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Sikainfluenssa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 18 Helmi 2011 10:44

Yrjö Rautio kirjoitti Apu -lehdessä hyvin sikainfluenssarokotuksista:
www.apu.fi/artikkeli/ kirjoitti: Rokotuksista tärkein
Sikainfluenssarokotus aiheutti lapsille ja nuorille yhdeksänkertaisen riskin sairastua narkolepsiaan.

Se on tietenkin korvaamaton onnettomuus niille, jotka ovat nukahtelutaudin saaneet, ja heidän omaisilleen.

Erittäin paha sivuvaikutus on se, että nyt saivat vettä myllyynsä kaikki, jotka uskovat hölynpölyyn, huijaukseen ja puoskarointiin enemmän kuin lääketieteeseen.

Yksi rokotus meiltä puuttuu ja sen mukana kaikki: rokotus tyhmyyttä ja tietämättömyyttä vastaan.
Olen täysin samaa mieltä etenkin lihavoimastani ja alleviivaamastani lauseesta.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu keskustelu”