BBPlaza.org - Foorumi

Kettukarkkeja en ole enää pitkään aikaan syönyt, mutta lapsuudestani muistan, kuinka hyviä ne olivat. Ihan oikeassa topicissa tältä osin on. Hyvä tietää, että niitä vieläkin kaupoista saa.

Olen Wicker Manin kanssa juuri samoilla linjoilla kettukarkkien suhteen. Yäk!
Valitettavasti niitä on vain jostain syystä tullut maisteltua parikin kertaa.. En käsitä, miten niin monet voivat tykätä niistä.

^ Nuo kettukarkithan on ihan sikahyviä!
Tulee varmaan jouluksikin ostettua ainakin yksi rasia.

Pakko osallistua noiden kettukarkkien takia. Skidinä muistan tykänneeni, mutta joskus tässä parin vuoden sisään maistoin niitä ja hyi helveti! Niissä on joku puolen sentin kerros sokeria päällä, niin ei siitä marmeladista (vai mitä onkaan) saa mitään makua suuhun.

Ja liköörikonvehdit, aijaiiinamimaiskis! Varmana ostan jouluksi! Tai ehkä jo huomenna...

Kettukarkit ovat mummokarkkeja. Mummolla oli niitä usein, siksi ne ovat hyvinkin nostalgisia. Mutta ne ovat pahoja. En tykkää marmeladista ollenkaan.

Liköörikarkeistakaan ovat myös hyi.

Lapsuuden lempikarkkejani oli Snöret eli mansikka- ja lakritsinarut. Näitä kyllä löytyy joistakin kaupoista edelleen.

Zygerö kirjoitti:^Olisko Jazz Jackrabbit 2?

Kuvasta muistin heti tän jänispelin. Enhän mä sitä lapsena pelata osannut, mutta silti yritettiin.

Kettukarkit o hyviä Itte löysin niitä viimevuonna ni piti ostaa 2 pussia ja syödä ne melkein putkeen Ja paperit lähetin yhdelle tutulle ku tekee niistä pussukoita Onneks löytyy R kioskilta vielä Lontoon Rae karkkeja ku kattelin joskus Syksyn Sävel Retroa ja toi mainos tuli

^^ Mun muistikuvieni mukaan Snöret on aika mauttomia, mutta kuitenkin ihan syötäviä. Ja kyllä mä itekin oon nähny noita vielä tietyissä kaupoissa.

Liköörikarkit ovat musta ihan hyviä. En oo maistanu niitä nyt vuoteen-pariin, mutta uskoisin kovasti tykkääväni niistä nykyään enemmän. Pitääpä siis maistella joku päivä..

Ei lakunaruissa tärkeintä ollutkaan se maku, vaan se että niistä pysty solmimaan mitä mielenkiintosimpia juttuloita ja sit leikkiä niillä ennen syömistä!

Kettukarkkeja oli aina meidänkin mummulla tarjolla. Lapsena en tykännyt, mutta nykyään ostan välillä kotiin. Liköörikarkkeja taas ei pysty syömään hyvällä tahdollakaan! Likööri liköörinä, kiitos.

Kettukarkit oli kyl penskana sitä kuuminta hottia. Eipä oo kyl moneen vuoteen tullut noitakaan maisteltua, et en tiiä miten nykysin maistuis. Tuskin maistuis.

Liköörikarkit on ihan hirveetä ribaleissöniä. Yäk.

Liköörikarkit ei kyllä oo kovin monen suosiossa mutta ilmeisesti riittävän monen, kun niitä joka joulu kaupasta saa. Kaveripiirissänikin olen ainoa, joka niistä tykkää. Penskana en siitä sisällöstä välittänyt ja tehtiin mummun kanssa niin, että minä sain suklaan ja mummi nappas liköörit sisältä.

Punde kirjoitti:Ei lakunaruissa tärkeintä ollutkaan se maku, vaan se että niistä pysty solmimaan mitä mielenkiintosimpia juttuloita ja sit leikkiä niillä ennen syömistä!

Juuri näin! Niihin tehtiin solmuja ja kaikkea. Ja tietysti syötiin ilman käsiä. Maultaan ne ei kummoisia ollut, mutta sillä ei ollut väliä.

^ No juu, olihan tuo kieltämättä hauskaa silloin aikoinaan.

Itelle kaikista nostalgisimmat karkit ovat aina ja ikuisesti sellaiset kelta/vaaleenpunasen väriset sydänkarkit, joita mummo kanto usein mukanansa, muistaakseni tuikitavallisessa läpinäkyvässä muovipussissa. Ei mitään hajua minkä merkkisiä olivat, kun ne eivät tosiaan olleet alkuperäisessä pakkauksessakaan. Varmasti niitä ei enää myydä missään. Maultaan ne olivat kerraassaan suussa sulavia, ja se oli aina yhtä mahtavaa saada niitä pari kappaletta mummon käydessä kylässä.
Aww..

Tapetti kirjoitti:stunt

Mä niin muistan ton pelin! Just pari päivää mietin, et mikähän sen pelin nimi oli, mut toihan se!!

Kettukarkit on hyviä ja liköörikarkit pahoja. Snöreistä muistan etten pitänyt ollenkaan lakuversiosta, vaan aina piti olla mansikka.

Noita Snörejä oli myös salmiakkilaku, mutta eniten mäkin tykkäsin siitä punaisesta ja nimenomaan kuten Punde sanoi, että lähinnä leikkikaluja ne olivat. Syötävää vasta toisarvoisesti.

Mulla ajoittain tuli himo Snöreihin. Mutta en mä niillä koskaan ole leikkinyt. Suoraan suuhun vaan. Niin paljon, kuin mahtuu.

^Tuosta tuli mieleen, että otettiin veljen kanssa kerran kisa, jossa molemmilla oli pussillinen snöreneitä, jotka sitten solmittiin yhteen pötköön ja toinen pää suuhun ja mussuttamaan (ilman käsiä tietty). Voittaja oli luonnollisesti se, joka ensin sai koko vyyhdin syötyä.

Entäs sitten?:


Vallan ihania olleet aina. Mun kissan nimi muuten, mutta ei johdu kekseistä, vaan J. Karjalaisesta.

^ Nam. Työpaikalle oli kerran ilmestyny noita nii mä vallan nappasin kaks!

Juu, Dorikset on hyviä. Niitäkin on montaa makua, joista se minttutäytteinen on mun suosikkini.

^^^ Onkohan nuo niitä, mitä kuvittelisin niiden olevan? Luultavimmin kyllä, ja silloin ovat kieltämättä suurta herkkua. Slurps! Pitäspä siis joku päivä maistella noitakin taas pitkästä aikaa.

Herkuista puheen ollen, ruotsissa myytiin aikoinaan popcorneja puolen metrin pusseissa nimikkeellä "En halvmeter popcorn". Ihan tavallisia poppareita ne olivat mutta jostain syystä tuo mitta oli mainittava nimessä.



Ne olivat suurta herkkuja yhdessä näitten sipsien kanssa joita en koskaan ole nähnyt myytävän täällä:



Tulee vesi kielelle kun näkee tuon tillillä ja ruohosipulilla maustetun herkun.