Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Keskustelua liittyen Suomen neljänteen Big Brotheriin.
Vastaa Viestiin
Avatar
Puumuna
Voittaja
Viestit: 727
Liittynyt: 17 Joulu 2009 16:17

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Puumuna » 23 Huhti 2010 21:04

Jos kirjoittaa huolimattomia lauseita, saattaa viestin ajatuskin hämärtyä. Hennalle on saattanut käydä juuri niin. (Itse sorrun samaan vähän väliä.)

Kovaa tekstiä Hennaltakin, vaikka tavallaan kuitenkin asiasta. Tuollaisissa tappo- ja viharyhmissä ei ole mitään hyväksyttävää tai puolusteltavaa. Tyhmää touhua, vaikka yrittäisi vitsinäkin ymmärtää.


Olen miettinyt, että mitä ovat ne tekijät, jotka tekevät joistakin julkisuudessa elävistä henkilöistä sylkykuppeja. Ainakin näissä viihdekulkuissa yksi altistaja tuntuisi olevan se, että levittelee omaa yksityiselämäänsä kaikenkarvaisissa blogeissa. Varsinkin, jos muut näytöt ovat heikkoja. Mitä enemmän avautuu, sitä varmemmin käydään kimppuun.

Jos keskittyy vaan hoitamaan työnsä hyvin ja kommentoi pelkästään ammattiin ja alaan liittyviä juttuja, niin saa olla melko rauhassa. Tuosta löytyy Suomestakin monia esimerkkejä niin artistien kuin juontajienkin joukosta.

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 24 Huhti 2010 12:16

Viihdeuutisetkin kommentoi viharyhmää.
www.mtv3.fi/viihde/uutiset/ kirjoitti: BB-Henna järkyttyi: Facebook-ryhmässä kehoitetaan Kurhisten tappamiseen
24.04.2010 11:35

Big Brotherista tutuksi tullut Henna Kurhinen (o.s. Kalinainen) järkyttyi Facebookin perustetusta viharyhmästä.

Internetin Facebook-palveluun on perustettu BB-Pariskuntaa vastaan varsin uhkaava ryhmä, joka usuttaa ihmisiä tappamaan avioparin. Henna kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille olevansa syvästi järkyttynyt ryhmästä.

– Todella järkyttävää. Tämä on todella loukkaavaa ja tuntuu pahalta. Ymmärrän jos joku on mielissään siitä, että meillä menee huonosti tai muuta vastaavaa. Kuoleman toivominen menee kuitenkin rajusti yli, Henna toteaa.

Henna on jutellut asiasta aviomiehensä Antin kanssa. Pariskunta ei vielä tiedä, mitä tekee. Rikosilmoitus saattaa tulla kyseeseen.

– Harkitsemme vakavasti toimenpiteitä. Haluaisin, että se henkilö saa opetuksen, Henna puhisee.

– Tämä voisi toimia varoituksena, koska nämä asiat tulee ottaa vakavasti. Tämä ei ole leikin asia, eikä hauskaa. Ei kenellekään pitäisi toivoa kuolemaa.

Tämän vuoden alkupuolella nousi kohu Facebookkiin perustetusta ryhmästä, jossa uhattiin laulaja Joel Hallikaista ja tämän perhettä. Hallikainen teki asiasta rikosilmoituksen, mutta perui sen myöhemmin ryhmän perustajan pyytäessä tekoaan julkisesti anteeksi. Perustaja kertoi ryhmän olleen vain kaveruspiirin vitsi.

– Luulisi, että ihmiset olisivat nyt tajunneet, ettei mitä tahansa voi laittaa nettiin, Henna miettii.

(MTV3–HANNE KAUTTO)
Kävin kurkkaamassa kyseistä ryhmää, siellä olevien viestien perusteella useimpien jäsenten ikä/koulutustaso ei liene kovin korkea. Näyttää olleen pystyssä jo maaliskuun alusta.
Haluaakohan joku julkisuutta bändilleen, niin kuin oli kysymys tässä hallikaistapaukseesa.

Voisihan joku perustaa ryhmän: BB-Henna ja BB Antti, muuttakaa Wrangelinsaarelle!
Mutta ei taida moisten viharyhmien väsääjillä riittää järjenjuoksu johonkin tuollaiseen humoristiseen kuittailuun.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 29 Huhti 2010 12:38

Ystäviemme huumepoliittinen ohjelma selvinnyt.
www.alibi.fi/uutiset/ kirjoitti: BB-pariskunta Antti ja Henna uusimmassa Alibissa: Kannabis lailliseksi!
29.4.2010, 0:46
Mika Lahtonen
Big Brother televisio-ohjelmasta tuttu pariskunta Antti ja Henna Kurhinen kertovat uusimmassa, torstaina 29.4. ilmestyvässä Alibissa huumekokeiluistaan. Haastattelun yhteydessä kysytään myös Kurhisten mielipidettä asiaan, pitäisikö kannabis laillistaa vai ei.

Kurhiset olivat hiljattain vastaamassa syytteeseen huumausainerikoksesta, kun heidät sotkettiin niin sanottuun GLO-hotellin huumetutkintaan.

Lue julkkispariskunnasta lisää heti torstaina ilmestyvästä Alibi-lehdestä.
Pitäisikö Kannabisyhdistyksen palkata Henna ja Antti ajamaan tavoitteitaan?

Hymy kertoo lisää.
www.hymy.fi/tasta-puhutaan/ kirjoitti: 29.4.2010
BB-Hennan ja Antin oudot huumekommentit hätkähdyttävät!
BB-julkkikset Henna ja Antti Kurhinen ovat antaneet ison haastattelun tuoreeseen Alibi-lehteen.

Lehdessä pariskunta on sitä mieltä, että kannabis voitaisiin laillistaa, sillä käytetäänhän sitä muutoinkin.

Antti kertoo tutustuneensa kannabikseen Amsterdamissa aikoinaan.

-Valtio saisi verotuloja, jos tämä huume sallittaisiin yhteiskunnassa, Antti summaa Alibissa.
Koko Alibin juttu:
Alibi 5/2010, s. 78-81 kirjoitti: BB-pariskunta Antti ja Henna Kurhinen.
Kannabis lalliseksi.

GLO-hotellin huumejuttuun sotkettu Big Brother -pariskunta Antti ja Henna Kurhinen katuvat ekstaasin käyttöään. Hotellihuoneeseen menehtynyt mies oli heidän hyvä tuttavansa ja tapaus sai ajattelemaan. Kurhiset tilittävät tässä avomielisessä haastattelussa huumeista ja ottavat kantaa kannabiksen laillistamiseksi.
Teksti ja kuvat Mika Lahtonen.
KT: Antti ja Henna kertoivat Alibille huumekohusta.
Televisiosta tutun Big Brother -ohjelman myötä julkisuuteen tulleet Henna ja Antti Kurhinen istuvat Alibin haastattelussa samassa ravintolassa kuin jossa heidän piti juhlia Antin ja Tony Halmeen
yhteisiä synttäreitä. Kumpikaan päivänsankari ei niihin päässyt, sillä ex-kansanedustaja Halme oli juuri traagisesti menehtynyt ja Kurhisen pariskunta oli kiinniotettuna Pasilan poliisitalolla.
Oli tammikuinen lauantaiaamu. Antti oli vaimistautumassa 25-vuotissynttäreihinsä kuntosalilla, kun paikalle ilmestyi poliisi. Aviovaimo Henna otettiin samoihin aikoihin kiinni kotipihaltaan.
Kurhisten nimet nousivat esiin GLO-hotellissa tapahtuneen huumekuoleman tutkinnan yhteydessä. |Jutussa oli mukana henkilö, joka vasikoi, eli ilmiantoi Kurhiset.
Kurhiset eivät kuitenkaan Iiity millään tavalla kuolemantapaukseen, eivätkä he muutenkaan
ole huumejutussa merkittävässä roolissa.
Syyttäjä vaatii Antille rangaistusta 30 ekstaasitabletin hallussapidosta ja käytöstä sekä Hennalle rangaistusta 20 ekstaasitabletista. Molemmat ovat tunnustaneet teon.
Kurhiset katuvat haksahdustaan, sillä he joutuivat huumejutun oikeudenkäynnissä kantamaan julkisen vastuun omalla naamallaan ja nimellään. Kun törkeästä kuolemantuottamuksesta
syytetyt kolme miestä piilottelivat kasvojaanvalokuvaajilta, Kurhisen pariskunta ei piiloutunut huppujen alle.

Huumeet veivät töitä
Antti ja Henna kuvailevat tekevänsä viihdealan töitä. Siihen kuuluu yleisön viihdyttäminen
mitä erilaisimmilla tavoilla. - Strippaamaan emme nyt kuitenkaan ala, Henna naurahtaa.
Huumejutulla on ollut selvästikielteinen vaikutus työkuvioihin.
- Tämä on vaikuttanut tosi paljon uraan. Meillä oli suunnitelmissa oma tv-ohjelma,
mistä oli jo neuvoteltu tuottajien kanssa. Se pistettiin jäihin tämän huumejutun takia.
Sponsorit. ja ravintolat kääntyivät meitä vastaan. Noin puolet töistä on lähtenyt alta. Uskomme
kuitenkin, että työtilanne paranee, kun oikeus antaa tuomion. Sitten pöly alkaa taas pikku hiljaa iaskeutua, Henna uskoo.
Molemmat haluavat korostaa, että heidän huumejutussaan on ollut kyse vain omasta käytöstä. kokeilusta, jossa ekstaasin määrä on ollut vähäinen. - Olemme ehdottomasti 1opettaneet
kaiken tuollaisen, he toteavat.
GLO-hotellin jutussa on kysymys siitä, että huoneessa oleville oli toimitettu erittäin vahvaa
heroiinia, jota kaksi miestä käytti kokaiinina. Toinen heistä kuoli ja toinen oli lähellä kuolemaa.
- Tämä henkilö, joka oli kuolla, on minun vanha kaverini. Hän on viime aikoina alkanut
pyöriä huumeporukoissa. Sitten se ryhtyi tyrkyttämään niitä mulle. "Tästä tulee niin siisti o1o", hän sanoi. Aina kun mentiin ulos, se sanoi, että älä ota pelkkää alkoholia. Hän tarjosi essoa (ekstaasia), ja siitä se oma käyttö sitten alkoi, Antti tunnustaa.
Antin mukaan ekstaasi sai sillä hetkellä aikaan erittäin voimakkaan hyvän olon tunteen.
Aika nopeasti tulee kuitenkin laskuvaihe, ja sitten se fiilis onkin jo ohi, Henna kuvailee. Ensimmäiset pari kertaa oli kivaa, mutta fiilis muuttui nopeasti, Henna lisää.

KT: Huumebileet. GLO-hotellissa tapahtuneen huumekuoleman tutkinta johti poliisin myös monen julkkiksen luokse. Osa ilmiannoista oli perättömiä.
KT: Kannabis? Lailliseksi vaan, sanoo Antti.
"Kokeilin Amsterdamissa"
Antti ja Henna liikkuvat ahkerasti yöelämässä, käyvät aktiivisesti bileissä ja viilettävät tapaamassa tuttuja ravintoloiden vip-tiloissa. He tuntevat pintajulkkiksia, ja tietävät myös, että toisinaan keskustelu kääntyy huumeisiin.
- Huumeiden käyttö on lisääntynyt ja mukana käyttäjinä on myös julkisuuden henkilöitä.
Ei voida siis sanoa, että vain julkkikset käyttävät huumeita. Me olemme nyt olleet julkisuudessa tästä asiasta, mistä on seurannut se, että koko ajan tulee ihmisiä kysymään huumeista jotain. Jos
menet käymään vessassa, heti ollaan epäilemässä, että se on ollut vetämässä piriä nokkaan,
Henna ihmettelee.
Suomessa on aina kansanedustajatasolla asti käyty keskustelua siitä, tulisiko kannabis laillistaa vai ei. - Kohautetaanko ja sanotaan, että kannabis lailliseksi, Henna heittää aviomiehelleen Antille.
Antti sanoo nähneensä, miten asia on hoidettu Amsterdamissa.
- Siellä pääsin lailllsesti kokeilemaan kannabista.
Antin mielestä kannabis pitäisi sallia mvös Suomessa.
- Kannabista käytetään laittomasti joka tapauksessa koko ajan. Ihmiset kasvattavat niitä älyttömiä määriä. Jos se olisi laillista, niin valtiohan siinä vaan tienaisi, Antti sanoo.
Henna on mielipiteissään aviomiestään varovaisempi. Hänen mielestään kannabis on kaksipiippuinen juttu.
- Jos sitä menisi alaikäisten käsiin, se ei olisi hyvä juttu. Mutta täysi-ikäiset ovat eri asia, Henna toteaa.
Henna kertoo idean, millä pelisäännöillä kannabis voitaisiin laillistaa.
-En kannata kotikasvatusta, mutta mitäpä jos olisi joku tietty paikka, jossa kannabista
saisi käyttää. Sinne paikkaanpääsisivät vain tietyt ihmiset. Ehkä joku kannabiskahvila
olisi hyvä, Henna nauraa.

Hyvä tuttava kuoli
KT: Oikeudessa. Kurhisen pariskunta tunnusti käyttäneensä ekstaasia.
Kun Kurhisen pariskunta tuli huumeoikeudenkäyntiin Helsingin käräjäoikeuteen, molempien
ajatukset olivat sekaisin.
- Ajattelin, että mitä mä täällä teen ja että olenko mä todelIa näin kova rikollinen. Harmittaa,
että meidät sotkettiin tuollaiseen juttuun mukaan, Antti sanoo.
Kurhiset kävivät pääsiäisenä CLO-hotelliin kuolleen miehenhaudalla.
-Hän ei ollut erityisen läheinen ystävä, mutta ihan hyvä tuttava kuitenkin. Tutustuimme
Tutustuimme eräissä bileissä ja sen jälkeen olimme ihan hyvissä puheväleissä. Joskus kesällä oltiin
rannallakin yhdessä. Hän asui naapurissamme.
- Olimme olleet edellisenä viikonloppuna ulkona tämän kyseisen henkilön kanssa. Viikon
kuluttua sitten kuulimme, että hän oli kuollut. Se oli herätys meillekin, että nyt loppuvat
nämä leikit huumeiden kanssa. Hänen kuolemansa sai ajattelemaan, miten pienestä elämä
voi olla kiinni. Minä en ainakaan halua sillä tavalla kuolla, Antti korostaa.
Aviovaimo Henna nyökkää kuin merkiksi, ettei hänkään halua.
GLO-hotelliin liittyvästä huumetutkinnasta kerromme lisää toisaalla tässä lehdessä.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
calderyon
Jumalan ruoska
Viestit: 8528
Liittynyt: 12 Marras 2007 14:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja calderyon » 02 Touko 2010 17:51

Hymy.fi kirjoitti:BB-Kurhiset tappelussa yökerhossa - poliisi paikalle!

Kuva

Hymyn tietojen mukaan värikäs BB-pariskunta joutui välienselvittelyyn ulkopuolisten kanssa helsinkiläisessä Circus-yökerhossa vappuna.

Silminnäkijöiden mukaan Henna Kurhisen väitettiin juoneen hänelle kuulumattomia juomia, jolloin tilanne äityi käsirysyksi. Hymylle kerrotaan, että Antti olisi mennyt puolustamaan Hennaa ja käyttänyt tilanteessa hieman voimakeinoja.

Hymylle kerrottiin portieerien ohjanneen Antin ulos, josta poliisi hänet nouti.

Tavoitimme bilettämässä sunnuntai-iltapäivänä olevan Antin, joka kiisti käyneensä kenenkään kimppuun. Hän olisi kommentoinut asiaa enemmänkin, mutta taustalta kuului Hennan kiukkuinen ääni.

-Sulje puhelin. Sano että kommentoimme huomenna.

Sitten puhelu jo katkesikin.
You´re welcome!

I am the eater of Worlds !!!

My god... Half man, half amazing!

Joni Hesselgren: Big Brotherin moraalinen voittaja kaudella 2014.

Avatar
Puumuna
Voittaja
Viestit: 727
Liittynyt: 17 Joulu 2009 16:17

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Puumuna » 02 Touko 2010 20:16

Silpe antin vapunaaton blogista:
http://www.anttikurhinen.fi/blogi.html
Perjantai 30.4.2010 klo 0:07 - Antti the " Tsaari" Kurhinen(Tuleva kansanedustaja):
--
Kaikki vetävät perslärvit ja örveltävät itsensä tainnoksiin...Meidän vapusta on tulossa toisaankin todella mielenkiintoinen :)!

Meidät pyydettiin keikalle ja keikka onkin semmoinen että huhhuh :D!
--
Nyt tiedämme, että kaikki meni sitten taas onnistunesti ihan , että huhhuh.

Onko Anttikin jäänyt tossun alle, koska Henna tuntuu jo määräävän tiedotusaikatauluista?

Samalla voisi todeta, miten pari on tajunnut oman merkittävyytensä: enää ei vastailla kaikkien lehtien kaikkiin kyselyihin, vaan lyödään luuri korvaan ja järjestetään suuren maailman tyyliin tiedotustilaisuus silloin kun itselle parhaiten sopii. :)


Edit. pari lisähuomiota:

Tuo 'Antti the " Tsaari" Kurhinen' on hieno oivallus.

Tuo, että Henna joutui käsirysyyn siksi, että hänen epäiltiin juoneen vieraita juomia tuntuu uskomattomalta. Eikö BB-julkuille kuulu aina tarjota ilmaisia paukkuja, kun sattuvat samaan juottolaan? Mistä Henna saattoi arvata, että vieras lasi kuului jollekin aikaansa seuraamattomalle juntille?

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 03 Touko 2010 07:36

Saa nähdä, mitä herrasväki selittää tapahtumasta.

Onkohan jossain välissä odotettavissa kunnon tappelu parin julkkisryhmittymän välillä? Eräs glamourhenkilö ei tunnu pitävän Hennasta ja Antista.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
calderyon
Jumalan ruoska
Viestit: 8528
Liittynyt: 12 Marras 2007 14:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja calderyon » 03 Touko 2010 14:52

MTV3.fi kirjoitti:BB-Antti Kurhista epäillään pahoinpitelystä: Poliisi vahvistaa tapahtuneen

Kuva
Antti Kurhinen joutui välienselvittelyyn vappuna. (Kuva: Lehtikuva)

Helsingin poliisi vahvistaa, että vappuna yökerhossa tapahtunut välikohtaus johti rikostutkintaan.

Hymy kertoi ensimmäisenä verkkosivuillaan, että Big Brotherista tuttu pariskunta Antti ja Henna Kurhinen joutuivat välienselvittelyyn ulkopuolisten kanssa helsinkiläisessä Circus-yökerhossa vappuna. Hymyn mukaan Henna Kurhisen väitettiin juoneen hänelle kuulumattomia juomia, jolloin tilanne äityi käsirysyksi. Silminnäkijöiden mukaan Antti olisi mennyt puolustamaan Hennaa.

Pikku-Roban poliisilaitokselta vahvistetaan MTV3.fin Viihdeuutisille, että Antti Kurhista epäillään pahoinpitelystä. Rikostutkinta on kesken, joten asiaa ei enempää kommentoitu.

Antti Kurhinen puolestaan kertoo seuraavaa:

– Tilanne oli päällä, mutta ei ihan pidä paikkaansa. Meitä on uhkailtu. Ihmiset ovat lukeneet facebookin tapporyhmästä, josta johtuen tuli pieni tilanne päälle. Minun piikkiini yritetään laittaa asioita. Tilanteessa minä olen ainoa tunnistettava ja siksi minut laitettiin tilanteessa syntipukiksi. Poliisi tutkii asiaa, Antti Kurhinen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Henna Kurhinen myös kertoo uhkailusta pariskuntaa kohtaan.

– Meillä on asiasta neuvottelut kesken. Meitä on uhkailtu. Nyt alamme soittaa asianajajalle, sillä meitä kohtaan on tehty väärin ja yritetty laittaa syyllisiksi.
You´re welcome!

I am the eater of Worlds !!!

My god... Half man, half amazing!

Joni Hesselgren: Big Brotherin moraalinen voittaja kaudella 2014.

Petri
Jumalan ruoska
Viestit: 8696
Liittynyt: 06 Elo 2006 21:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Petri » 03 Touko 2010 17:52

^ On se kyllä jännää, että Kurhisten läsnäollessa on aina poliisi paikalla ja pariskunta ei omasta mielestään ole koskaan tehnyt mitään. Toivottavasti Henna saa sossusta Circuksen drinkkilippuja, niin ei tarvitse enää tulevaisuudessa hörppiä muiden juomia.

gauchito
Voittaja
Viestit: 744
Liittynyt: 26 Tammi 2010 10:47

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja gauchito » 10 Touko 2010 14:38

BB-pariskunnan työhakemus aurinkomatkoille:

Kuva

http://apps.facebook.com/losrecomendant ... b4a2647618

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 16 Touko 2010 07:14

Hymy onnittelee tuttua pariskuntaa, jolla on kaksi juhlan aihetta.
www.hymy.fi/juorut/ kirjoitti: 15.5.2010
Onnea kohuparille - vuosi yhdessä!
Antti ja Henna Kurhinen tekivät sen, mihin ei moni uskonut. Kohupari on ollut yhdessä nyt jo vuoden! Merkkipäivä on huomenna sunnuntaina, ja siinä samalla rouva Kurhinen täyttää 21 vuotta.

Pariskunta juhlii ystäviensä kanssa lauantaina Jenny Woo -ravintolassa Helsingissä ja sunnuntaina Vantaan Flamingossa, josta pari on varannut hotelli- ja hemmottelupaketin.
Menivätköhän juhlat tällä kertaa ilman virkavallan paikalletuloa?
Se kun on ollut melkein sääntönä, kun pariskunta on ollut liikenteessä yhdessä, kuten Petri tuossa aiemmassa viestissään mainitsi.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 16 Touko 2010 16:31

Pariskunta on valistanut Viihdeuutisia lemmentarinastaan.
www.mtv3.fi/viihde/uutiset/ kirjoitti: BB-Kurhiset paljastavat: Näin rakkaus alkoi.
16.05.2010 16:08
Kuva
Big Brotherista tutuksi tulleet Henna ja Antti Kurhinen ovat olleet yhdessä vasta vuoden, mutta pariskunnan yhteiselo on ollut tapahtumien värittämää.
Kurhiset paljastavat Viihdeuutisille antamassaan erikoishaastattelussa kuinka parin rakkaustarina sai alkunsa. Ensitahdit rakkaudelle lyötiin paljon aiemmin, ennen kuin tunne syventyi seurusteluksi ja rakkaudeksi toukokuisena päivänä 2009.

– Rakastuin Anttiin silloin Big Brotherin finaali-iltana. Mutta Antti ei huomannnut mua, eikä kiinnittänyt muhun ollenkaan huomiota. Antti oli sellainen pelimies ja sillä oli paljon naisia. Mutta mä halusin Antin ja olin päättänyt sen saada. Mä yritin ja yritin enkä luovuttanut, ja lopulta Antti ymmärsi mun tunteet, Henna kertoo.

Antti kertoo olleensa tilanteen suhteen täysin sokea. Nuorukainen ei ollut ymmärtänyt, että Henna on häneen täysin rakastunut.

– Aloin vasta talven ja kevään äaikana ymmärtää, että Henna oikeesti välittää musta. Henna teki mun eteen kaikkensa ja se oli mulle uutta ja outoa. Kevään aikana huomasin, että alan ihastua ja lopulta huomasin, että olen ihan rakastunut, Antti kertaa omia tunteitaan.
Antti ei tiennyt aiemmin mitä rakkaus on
Kuva
Antille tunteet olivat aiemmin olleet vieras asia, eikä mies ollut antanut elämässään tunne-elämälle tilaa. Henna muutti kuitenkin sen kaiken.

– Vuoden ihaninta antia on ollut juuri rakastuminen. En ollut ollut koskaan aiemmin rakastunut ja silloin kun ymmärsin mitä rakkaus on, niin se oli mahtavaa. Olen oppinut Hennalta, kuinka ihanaa on rakastaa. Sitä ihmisen lämpöä, puhdasta tunnetta ja vilpittömyyttä toista kohtaan, Antti kehuu vaimoaan.

Henna kertoo löytäneensä elämäänsä tarkoituksen Antin myötä.Aiemmin elämä oli ollut harmaata, mutta värit siihen tulivat vasta Antin myötä.

– Aiemmin mä vaan elin päivästä toiseen, mutta nyt mä olen löytänyt sille elämälle tarkoituksen. Nyt mä tiedän, minkä takia mä elän. Kaikki vuoden ennen Anttia ovat olleet harmaita, enkä ole tiennyt minkä takia teen jotain asioita. Antti on opettanut mulle tosi paljon ja olen kasvanut hänen kanssaan paljon, Henna hehkuttaa aviomiestään.

Kurhisten romanssi eteni lopulta nopeasti ja pariskunta meni naimisiin Big Brother -talossa viime syksynä.

– Me ollaan koettu niin paljon yhdessä, eikä meitä erota kukaan. Me ollaan yhtä. Vaikka me riidellään paljon, niin ei me pystytä olemaan erossa toistamme päivääkään, Antti kertoo.

(MTV3)
Ja hääpäivänä varmaan uusi haastattelu?
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
jaiba
Isoveli
Viestit: 2897
Liittynyt: 12 Maalis 2007 03:52

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja jaiba » 16 Touko 2010 17:20

www.mtv3.fi/viihde/uutiset/ kirjoitti:Henna kertoo löytäneensä elämäänsä tarkoituksen Antin myötä.Aiemmin elämä oli ollut harmaata, mutta värit siihen tulivat vasta Antin myötä.
Antti on varmasti taitava säätämään värit päälle. :drunken:

Avatar
James
BB-talon ylijumala
Viestit: 4826
Liittynyt: 31 Elo 2008 18:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja James » 16 Touko 2010 23:12

Realcowboy kirjoitti:Hymy onnittelee tuttua pariskuntaa, jolla on kaksi juhlan aihetta.
www.hymy.fi/juorut/ kirjoitti: 15.5.2010
Onnea kohuparille - vuosi yhdessä!
Antti ja Henna Kurhinen tekivät sen, mihin ei moni uskonut. Kohupari on ollut yhdessä nyt jo vuoden! Merkkipäivä on huomenna sunnuntaina, ja siinä samalla rouva Kurhinen täyttää 21 vuotta.

Pariskunta juhlii ystäviensä kanssa lauantaina Jenny Woo -ravintolassa Helsingissä ja sunnuntaina Vantaan Flamingossa, josta pari on varannut hotelli- ja hemmottelupaketin.
Menivätköhän juhlat tällä kertaa ilman virkavallan paikalletuloa?
Se kun on ollut melkein sääntönä, kun pariskunta on ollut liikenteessä yhdessä, kuten Petri tuossa aiemmassa viestissään mainitsi.
BB-Henna joutui tappeluun: Huuli repesi, katso kuvat

:hahaha:

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja knocker » 16 Touko 2010 23:20

^ Ja tottakai jälleen syy ihan muissa. Kauanko menee, kun kärhiset ilmoittavat tekevänsä rikosilmoituksen? Oliskohan se negatiivinen/väkivaltainen luonne nyt kuitenkin itse kärhisillä.
a walking disaster

Avatar
calderyon
Jumalan ruoska
Viestit: 8528
Liittynyt: 12 Marras 2007 14:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja calderyon » 17 Touko 2010 16:31

Voice.fi kirjoitti:BB-pariskunta jatkaa mietojen huumeiden puolustelua: Kannabis ei tee koskaan aggressiiviseksi

Kuva

Big Brotherista tutut Antti ja Henna Kurhinen ovat ihmetyttäneet jo aiemmin kannabismyönteisillä lausunnoillaan. Pariskunta jatkoi samaa linjaan vieraillessaan tänä aamuna Voicen Heräämössä.

- Alkoholi ja tupakka ovat vaarallisuusasteikolla paljon korkeammalla kuin kannabis. Toisin kuin alkoholi ja tupakka, kannabiksesta ei tule koskaan aggressiiviseksi, eikä se ole koskaan aiheuttanut kenenkään kuolemaa, Antti kertoi Heräämössä.

Mies ihmettelee, miksi kannabiskeskustelu tuntuu olevan yleinen kiistakapula, sillä kyseessä on aihe joka puhuttaa kaikkia.

- Miksi tätä ihmetellään. Eduskuntakin on jakautunut kahtia sen takia, että monet äänestävät kannabista lailliseksi.

Kurhiset kuitenkin painottavat, että kannabismyönteisyydestä huolimatta pari ei missään nimessä puolustele kovia huumeita.
You´re welcome!

I am the eater of Worlds !!!

My god... Half man, half amazing!

Joni Hesselgren: Big Brotherin moraalinen voittaja kaudella 2014.

Avatar
jyrtam
Merirosvo
Viestit: 1290
Liittynyt: 12 Loka 2005 05:18
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja jyrtam » 17 Touko 2010 16:57

mtv3/viihde kirjoitti: BB-Kurhiset riitelivät suorassa lähetyksessä
17.05.2010 09:38
Kuva
Antti ja Henna Kurhinen kinastelivat suorassa lähetyksessä. (Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva)

Big Brotherista tutuksi tullut aviopari Antti ja Henna Kurhinen kinasi The Voicen suorassa lähetyksessä.

Radiokanava The Voicen Heräämö-ohjelmassa vieraana olleet Henna ja Antti kertoivat suuresta rakkaudestaan ja ensitreffeistään. Radio-ohjelman juontaja kysyi pariskunnalta, oliko näillä seksiä ensimmäisillä treffeillä. Henna ei tahtonut kommentoida kysymykseen.

– Ei paljasteta tätä! Henna huusi kysymyksen kuultuaan.

Antti ehti kuitenkin lipsauttaa arvuuttelevan "Mitäs luulet?" -vastauksen juontajalle. Henna suivaantui miehen teosta.

– Mua v***ttaa se, että jos en halua paljastaa tällaista, niin Antti ei voi kunnioittaa mun päätöstä, Henna tilitti ja väisteli Antin sovittelevia eleitä.

Pariskunta kuitenkin sopi kinansa nopeasti ja kertoi riitelevänsä vähintään kerran päivässä.
Huoh. Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman ihmisiä. (Mika Viljanen)

Petri
Jumalan ruoska
Viestit: 8696
Liittynyt: 06 Elo 2006 21:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Petri » 17 Touko 2010 17:58

James kirjoitti:
Realcowboy kirjoitti:Hymy onnittelee tuttua pariskuntaa, jolla on kaksi juhlan aihetta.
www.hymy.fi/juorut/ kirjoitti: 15.5.2010
Onnea kohuparille - vuosi yhdessä!
Antti ja Henna Kurhinen tekivät sen, mihin ei moni uskonut. Kohupari on ollut yhdessä nyt jo vuoden! Merkkipäivä on huomenna sunnuntaina, ja siinä samalla rouva Kurhinen täyttää 21 vuotta.

Pariskunta juhlii ystäviensä kanssa lauantaina Jenny Woo -ravintolassa Helsingissä ja sunnuntaina Vantaan Flamingossa, josta pari on varannut hotelli- ja hemmottelupaketin.
Menivätköhän juhlat tällä kertaa ilman virkavallan paikalletuloa?
Se kun on ollut melkein sääntönä, kun pariskunta on ollut liikenteessä yhdessä, kuten Petri tuossa aiemmassa viestissään mainitsi.
BB-Henna joutui tappeluun: Huuli repesi, katso kuvat

:hahaha:
Ilmeisesti mun pitäisi alkaa ennustajaksi. :D Taas sattui ja tapahtui. :D

Ja tuohon Kurhisten riitelyuutiseen. Mitäs sitä kiistämään jos Antti on pannut Hennaa heti ensimmäisenä iltana. Eiköhän ko. henkilöt ole muutenkin paljastaneet itsestään jo lähes kaiken.

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 17 Touko 2010 18:48

Voice.fi kirjoitti:BB-pariskunta jatkaa mietojen huumeiden puolustelua: Kannabis ei tee koskaan aggressiiviseksi
Kuva

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 17 Touko 2010 20:39

Pelkäävätköhän Henna ja Antti, että he jäävät julkisuudessa Tuksun häiden varjoon? Nyt oli pakko tempaista kunnolla.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 18 Touko 2010 15:26

Kannattaisiko harkita maastamuuttoa?
www.voice.fi/ kirjoitti: BB-pariskunta julkisuudesta: Hennaa ei voi päästää yksin mihinkään
Viihde | 2010-05-18 14:37:15 | Iida Korhonen |
BB-pariskunta Henna ja Antti Kurhinen joutuvat usein epämiellyttäviin tilainteisiin jopa täysin tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Pariskunta arvelee heidän julkisuuskuvansa ärsyttävän monia ihmisiä ja joutuvansa siitä syystä usein kahakoihin.

- Emme itse ikinä aloita tappeluita. Jos me otsikoiden perusteella saamme ihmisissä niin paljon vihaa aikaan, emme voi sille mitään. Yritämme välttää väkivaltaisia tilanteita viimeiseen asti. Kun tilanne menee yli, on pakko puolustautua, Antti Kurhinen kertoi.

Henna kertoi, ettei pariskunta voi käydä tavallisissa yökerhoissa, koska he eivät saa olla niissä rauhassa. He kertovat sen rajoittavan pariskunnan elämää.

- Se on vähän kuin menisi sinne ravintolaan töihin. Ihan kuin olisit siellä promoamassa itseäsi. Mitä enemmän kello on sitä pahemmaksi jutut aina menevät. Pelottavin hetki on hakea takki narikasta, Henna kertoi.

Hän lisäsi, ettei pariskunta voi mennä esimerkiksi julkisiin puistoihin juhla-aikoina kuten vappuna istuskelemaan, koska tilanteet riistäytyvät silloin käsistä suurten ihmismassojen liikkuessa humalassa.

- Hennaa ei voi päästää yksin mihinkään. Ihmiset ovat niin aggressiivisia, Antti kertoi.
OT: Saavat Henna ja Antti pistää parastaan saadakseen yhtä paljon julkisuutta, jos tämä spektaakkeli oikeasti toteutuu.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
Puumuna
Voittaja
Viestit: 727
Liittynyt: 17 Joulu 2009 16:17

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Puumuna » 19 Touko 2010 04:04

Olisivat nyt vaan tyytyväisiä ja nauttisivat siitä, että 'kansa' on ottanut heidät omikseen juuri sellaisina kuin ovat itsensä promonneetkin.
Kun ovat itsekin todenneet, että ovat tuoneet julkisuuteen lähes kaiken omasta yksityiselämästään. Silloin pitivät sitä rohkeana tekona. Mihin se rohkeus nyt on hävinnyt, kun hedelmät alkavat kypsyä?

Jos itse levittelee raksustaan kakkapyllyjuttuja, niin miten voisi olettaa, että fanit käyttäytyisivät toisin.

Ja vielä: jos ammatti on turhajulkkis, niin totta kakkapyllyssä sitä on hoidettava myös jokaisella ravintolakännillä. Aateluus velvoittaa!

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Yleiset lehtiartikkelit & BB muussa mediassa

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 19 Touko 2010 15:45

Kuvia Hennan synttäreiltä.
www.mtv3.fi/viihde/uutiset/ kirjoitti: Näin BB-Hennan synttäri-ilta sujui ennen pahoinpitelyä – katso kuvat
19.05.2010 14:54
Kuva
Lauantaina 21-vuotissyntymäpäiviään juhlineen Henna Kurhisen hyvin sujunut ilta päättyi turvonneeseen huuleen.
Hennalla oli paljon syytä juhlaan viime viikonloppuna. 21-vuotissynttäreiden lisäksi kaunotar juhli yksivuotispäivää Antin kanssa.

Kaksikon seurustelu alkoi vuosi sitten Hennan 20-vuotissyntymäpäivillä. Nopeasti edennyt romanssi johti lopulta häihin Big Brother -talossa marraskuussa.

Kuva
Henna juhli mennyttä vuotta lauantaina helsinkiläisessä Jenny Woo -ravintolassa. Juhlahumussa oli mukana paras ystävä, lapsuuden ystäviä, stylisti Teuvo Loman kihlattunsa kanssa, hyvä ystävä Niko Saarinen miehensä kanssa sekä rakas aviomies Antti.

– Meillä oli kyllä todella kiva ilta. Aivan ikimuistoinen ilta, Henna kertoo Viihdeuutisille.
Kuva
Syntymäpäiväsankaritar tapasi illan aikana myös ravintolassa esiintyneen drag-artisti Nicolan ja muusikko Cristal Snow´n.

Hyvin sujunut ilta päättyi kuitenkin ikävästi, kun Henna riitaantui paikalla olleen naisen kanssa.
Kuva
– Parisuhdettamme arvosteltiin. Arvosteltiin sitä, että millaisia julkisuudenhenkilöitä oikein olemme. Aloin puolustaa meitä ihmisinä. Siinä tuli tällaista käsiharkkaa. Minua lyötiin ensin. Antti tuli väliin ja hänellekin tuli musta silmäkulma. Naiselle myös tuli naarmuja, mutta se oli itsepuolustusta, Henna Kurhinen kertoi asiasta heti tapahtuman jälkeen sunnuntaina.

(MTV3)
Nämä kuvat lienevät Nikon miesystävän ottamia, Niko mainitsi aiheesta kohukuvablogissaan.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “2008”