73. päivä

Kaikki liveketjut arkistoituna.
Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

73. päivä

Viesti Kirjoittaja knocker » 04 Marras 2014 00:04

Jussi ja hiukan Andtekin räppäsivät kakuista olkkarissa. Armi tuli valittamaan, että muut tahtoo nukkua. Tajusi kuitenkin vetää oven kiinni. Ihan viihdyttävää räppiä oli mun mielestä noin ihan lonkalta heitettynä.
Kaikki asukkaat menivät tutimaan.
a walking disaster

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Marikki » 04 Marras 2014 12:47

Makkarissa makoillaan, Tuulikki aika paljon äänessä. Tuulari miettii, että tänään voisi olla bileet ja huomenna häätö, jossa lähtee kaksi. Pohtii muutenkin missä tahdissa häätöjä voisi olla. Olettaa häädössä olevan ainakin Pertin, Armin, Tuulikin ja Jonathanin. Tärkeintä on se, että yleisö äänestää, siksi on hyvä korkata eli olla häätöäänestyksessä mukana. Tuulikki ohjeistaa Joonasta menemään polvensa kanssa heti lääkäriin. Juttu siirtyy Eu-asioihin, haikailua markan perään, euro ei ole paljoa hyödyttänyt, mutta onneks ei ole sentään rupla.

Jussi tulee pk:sta, asukkaiden tulee varustautua menemään ulos.

13:16 Asukkaat takaisin sisälle, lorut ja linnut sun muut tykötarpeet on poistettu. Pertti kutsutaan pk:seen.

Jenna miettii, katsookohan Dani 24/7. Jonathan: Tietenkin. Eiku se tulee hoitaa noit kuulutuksia. Jenna, rikot sääntöjä!

Pertti palaa pk:sta, muut kyselee onko tiedotettavaa. Pertti vastaa, että sitten kun tapahtuu...

Postia taloon, Pertti menee ottamaan kuoren. BB tiedottaa: toiseksi viimeinen viikko käynnissä, osa teistä jatkaa finaaliviikolle, osalle päättyy tällä viikolla, kun talosta häädetään kolme. Kommentteja: Apua! Nyt me tiedetään.

Telkkarista nimeämiset, alkaen Jonathanista.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 04 Marras 2014 13:36

13:35 Pertti lukee lapusta tiedoituksen jossa sanotaan kolmen asukkaan häädettävän sunnuntaina. Tämän jälkeen televisio päälle ja asukkaiden nimeämiset sohvalla istuville asukkaille näytetään livenä. Jonathan ensin, seuraavaksi Jussi.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Marikki » 04 Marras 2014 13:40

Kuva
Jussin pisteet tuli seuraavaksi ja siihen sitten päättyikin. Jenna: Kiitti kahesta pisteestä!

Myöhemmin poikatrio Jussi, Joonas, Andte makkarissa: Jussi kysyy Joonakselta oliko hyvät noi (nimeämiset). Joonaksen mukaan oli. Jussi kysyy, entä ne henkilöt. Joonaksen mukaan just parhaat. Jussin mielestä oli helppo antaa noille, jos ois molemmille voinut antaa kaksi, niin olisi antanut. Joonas aavistelee, että Jennalta tulee pisteitä Joonakselle ja Jussille. Jussi on samaa mieltä, tytöiltä tulee pisteitä. Joonas sanoo, että Jenna varmaan perustelee pisteitä sillä, ettei Joonas ole antanut tupakkaa. Jussi arvelee, että Armi on antanut pisteet Leylalle ja Jennalle, eiku Andtelle ja Leylalle, koska se haluaa äänestykseen niitä, ketkä siellä ei ole olleet.

Hetki myöhemmmin Jussi palaa omiin pisteisiinsä, mietiskelee että onneksi sanoi molempien kohdalla, että ovat hyviä tyyppejä. Kun näytettiin nyt tolleen, niin Jonathan voi ottaa niin hyvin nokkaan tai suuttuu tollasesta. Joonasta huvittaa se kun Jonathanin siirryttyä Kellariin kaikki kartanolaiset äänestivät sitä häätöön, muuttu niin ihmisenä. Andte kertoo omista kokemuksistaan, Syysmyrskyssä olivat Jonathanin kanssa kavereita, mutta sen jälkeen välit meni poikki. Samalla puolella kaikki hyvin, mutta aidan toisella puolella ollessa taas ei. Jussi: Sellanen se on...näköjään. Andte: Se on sitä kaksnaamasuutta. Jussi: Se on just sitä.

Jussi pohtii, kenelle mamma on antanut äänensä. Joonas naurahtaa: Meille! Jussi arvelee äänen menneen Armille ja Jennalle, koska Tuulikki oli pyytänyt Danilta, että tämä hiljentäisi Jennan. Annan ääniä pohtivat, Andte arvelee, että Jussille ja itselle tulee äänet, Jussi samaa mieltä, koska Anna ei uskalla antaa tytöille ääniä. Pojat miettivät, että se Andten läpsy pepulle on vaikuttanut. Andte: Aikamoinen syy.

Joonas ei ymmärrä miksi nimeämiset pitää näyttää, ei kauheesti kiinnosta. Jokaisen mielipiteet kuuluuvat itselle. Päiväkirjahuone on ainoa paikka mikä on yksityinen ja niin sen pitäisi olla. Joonas myös arvelee, että nyt on valehäätö ja kaikki joutuu pakkaamaan.

Vieläkin myöhemmin pojat pihalla. Jussi sanoo, että jos Jenna ei olisi talossa, hänellä olisi paljon vapautuneempi olo. Andte on samaa mieltä. Jussi sanoo, että kun Dani ja Jenna oli koko ajan kahdestaan, niin se helpotti kun Jenna oli ns. poissa kuvioista. Todetaan, että kolme kuppikuntaa on kehittynyt. Joonas: Kolme kuppikuntaa, kolme lähtee pois. Miettivät Pertin tupakoita ja kenelle tämä niitä voisi antaa.

Jussi: Mä haluan ton Jennan oikeesti pois täältä. En mä pysty olee tuolla sisällä. En mä osaa ees avata suutani, ei mulla ole mitään sanottavaa kun tietää, et Jenna istuu vieressä, ku se vaan huutaa. Andte: Jos ois sanottavaa, ni se olis jo pahaa. Jussi komppaa. Andte: Ja täällä ei saa sanoa.

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 04 Marras 2014 14:35

Andte ja Jussi puhelevat terassilla esim. talon ilmapiiristä ja nimeämisvideoista.

Jussi naurahtaen: "Tulis nyt ees bileet illalla jos ekaks näytetään noi pätkät. Mun on pakko saada bileet et voin unohtaa..."

Andte: "Nyt ne lyö tuolla taas kasaan sen oman porukkansa ja nälvivät meitä porukalla...Lapsellista."

Jussi: "Tosi lapsellista. No, siellä on ne Jonathan ja Jenna, ei ne muut varmaan jaksa. Mä en vaan tykkää tollasesta nälvimisestä ja valittamisesta!"

Andte: "En miekään. Mie en kotipaikkakunnalla ees kuuntelis tuollaista yhtään, laittaisin heti ulos...Mut täällä kun ollaan neljän seinän sisällä, on vaan oltava välittämättä."

Ihmettelevät Jonathanin ja Tuijan käytöstä, erityisesti iän vuoksi. Jonathan kun täyttää kohta jo 34-v, ja Tuijakin jo 26.

Jussi: "Kun ne on nyt huomannut, et me ei sanota niille mitään takas. Pitää vaan olla niin kun ei kuuliskaan. Vaikka tulee joku kettuilu, pitää olla niin kun ei välittäis. Ehkä tuo ilmapiiri kohta paranee..."

Jussi: "Leylasta mä kyllä oikeesti tykkään tosi paljon. Se on niin kun kaikkien kaveri."

Andte: "Joo, ei se mittään välitä. Se on niin kun puolueeton... Vaikka onhan se Tuulikkiakin pompottanut...puhunut siitäkin selän takana".

Jussi: "Ai on vai? No joo...mut kyllähän mäkin. Kyllä mä Tuulikista toi paljon tykkään, vaikka oisin sanonut siitä joskus pahasti..."

Statement
Asukaskokelas
Viestit: 108
Liittynyt: 01 Syys 2014 14:38

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Statement » 04 Marras 2014 14:42

Noin 14:30

Terassilla Jussi K., Joonas ja Andte pöydässä kahvittelevat.
Jussi K. avautuu, haluaa Jennan pois talosta, ei osaa olla tai sanoa mitään samassa tilassa Jennan kanssa.

Rikotte sääntöjä -kuulutus. Päättelevät, että koko taloa koskeva kuulutus, ei heille.

Jussi kertoo ettei pidä jatkuvasta kitinästä, että joku vaan jatkaa ja jatkaa valitusta. Ei pidä myöskään takana päin pahanpuhujista, huutajista, kitisijöistä, nälvijistä. Arvostaa, että sanotaan edessäpäin, jos jotain on.

Joonas ja Andte nyökyttelevät, myötäilevät.

Toteavat talossa olevan kolme kuppikuntaa, Jonathanin ja Jennan arvostelwvan heitä. Lähinnä muiden naisasukkaiden myötäilevän näitä.
Nyökyttelyä.

Pertti tulee terassille. Joonas ja Pertti alkavat kävellä, välillä kommentoiden Jussi K. :n ja Andten juttuja.

Leilan toteavat olevan lähes kaikkien kaveri.

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Marikki » 04 Marras 2014 14:44

Pihalla Andte ja Jussi pöydän ääressä kahvilla, Joonas ja Pertti kävelemässä. Jussi kysyy, osasiko Pertti odottaa Jonathanilta pisteitä. Pertti myöntää ja kertoo odottaneensa kahta pistettä. Andte oli myös odottanut itselleen pisteitä, mutta pohtii ettei Jonathan anna sen takia, että on ehkä miettinyt, ettei muut anna Andtelle pisteitä, niin tämä ei häätöuhan alle kuitenkaan joutuisi. Andte kysyy Pertin tuntoja J:sta Syysmyrskyssä, toteavat että siellä oli mies, mutta palattuaan taas "ei-mies". Pertin mukaan sille tuli heti toinen verho päälle talossa, ei anna tilaa kaikille. Andte sanoo, että naiskaveriensa keskellä se muuttuu itsekin naiseksi, sellaiseksi vanhaksi mummoksi. Pahanilkiä mummo. Jussi: Pahanilmanlintu, tää takki sopii sille hyvin (Jussin vieressä tuolinselällä Jonathanin karvatakki).

Tuulikki tulee ulos, Andte kyselee onkohan Tuija antanut Andtelle pisteitä. Tuulikin mukaan ei ole antanut pisteitä Andtelle, mutta Tuulikille itselleen luultavammin, ja Jussille. Andte sanoo, että kaikki naispuoliset antaa Tuulikille ääniä, kymmenen viikkoa ollut talossa, niin kyllä sen tietää. Kolmikko toteaa, että Jennan huuto vain lisääntyi videoiden jälkeen, vaikka se itse niin toitotteli ettei pidä suuttua kun videonimeämisissä kuulee totuuden. Andten mukaan tuollainen huuto on lapsellista, kyllä Andteltakin ääntä lähtisi, mutta se olisi lapsellista. Pertin mukaan olisi erikoista, jos huutamalla voittaa. Jussi tuo esiin sen että miksi pitää jotain kehitysvammaista matkia. Tuulikin mielestä se on mautonta, joku tolkku pitäisi olla aikuisella, nätillä tytöllä. Jussi miettii, että ehkä sitten tajuaa kun äiti sanoo asiasta.

Pertin mukaan pisteistä ei kannata katkeroitua. Nostaa Jonathanille hattua siinä mielessä, että on linjansa pitänyt, kun ei anna muille tilaa. se on hänen tyylinsä. Talossa Pertti voi sitä sietää, mutta ulkopuolella ei kyllä katsoisi.

Yoma
Asukaskokelas
Viestit: 103
Liittynyt: 08 Syys 2014 11:22

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Yoma » 04 Marras 2014 14:59

Noin klo 14.15 -

Andte ja Jussi K istuvat terassilla.

Jussi K: Jos Jenna ei ois tääl talos, mul ois paljon vapautuneempi olo.
Andte: Niin ois mullaki. Sillon ku Dani oli täällä, sillon oli...
Jussi K: Se vähän helpotti. Ku ne oli kahestaan koko ajan tuol noin, nii Jenna oli pois kuvioist koko ajan.

Joonas saapuu terassille.

Jussi K: Hei hei...
Joonas: (ei saa selvää)
Jussi K: Joo nyt ne kehitty just...
Joonas: Kolme kuppikuntaa, kolme lähtee pois...

Andte: Joonas saa kyllä Pertiltä pummattua. Tai kannatteeko vielä pummata, ei...
Jussi K: Ei sil oo täs varmaan, ne on siel silmälasikotelossa.
Andte: Niin niin mutta heti ku tullee nii kysy.
Joonas: (nauraa) Heti ku tullee... Heti ku oven aukasee! "Hei Pertti, voisitko vipata yhen spaddun..."
Andte: Ennemmin se sulle ku meille antaa.
Jussi K: Nii...
Andte: Vaikka kyllä se mulleki antais.
Jussi K: Nii...
Joonas: Me ollaan tännään jo saatu siltä yks.
Andte: Nii oltaanki mut...
Joonas: Ei makiaa mahan täydeltä. Kyllä me kestetään. Vaikka kyllä täsä tekis mieli spaddua.
Jussi K: Vähän nyt kyl on sellanen fiilis joo...
Joonas: Joo joo...
Jussi K: Siis mä haluun ton Jennan oikeesti pois täältä!
Joonas: (repeää nauruun) Tuo tuli kyllä suoraan sydämestä!
Jussi K: Ihan oikeesti... se tuli niin sydämest ku vaan tulee. Ku en mä vaan pysty olemaan tuol sisällä silleen, en mä, niinku, osaa ees avata suutani. Ei mulla oo mitään sanottavaa sillon ku mä tiiän et Jenna istuu siin vieressä. Niinku... ku se vaan huutaa.
Andte: Niin ja jos onki sanottavvaa se on vissiin niin pahhaa sanottavvaa.
Jussi K: Nii, ja siis mun...

Isoveli kuuluttaa: Tämä on Big Brother, rikotte sääntöjä.

Andte: Mitä...
Jussi K: (vilkaisee sisälle) Joo se tuli sisälle kans. Se tuli kaikkialle.
Joonas: Häh?
Jussi K: Ei, ei me rikottu sääntöjä. Niin, niin se ois vaan pahaa sanottavaa, oikeesti.
Andte: Niin... Ja ku tääl ei voi, saa sanoa...
Jussi K: Ei...

Pertti saapuu terassille.

Jussi K: Päivää päivää...
Joonas: Ehttoota...

Pertti on aikeissa aloittaa kävelylenkin.

Joonas: Ohhoi, pitäskö tästä iteki nousta ja alottaa tepastelleen...
Jussi K: Sateeseen?
Joonas: No kö tuo Perttiki...
Pertti: Jaha, lähretääs lenkil.
Joonas: Ei me olla sokerista tehtyjä!

Pertti ja Joonas aloittavat kävelykierroksen, rupattelevat kävellessään, mutta mikit eivät kuulu. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Pertti huikkaa pöytäryhmän kohdalla: Mä annan teil yhen röökin tosa jossain vaihees.
Jussi K: Kiitos.
Joonas nauraa ja alkaa lauleskella hilpeästi: Ziip ziippaduppa daa, daapa duppa duppa daa...
Jussi K: Tulis nys sitte ne bileet illalla. Jos nyt näytetään kaikki noi (vinkkaa sisälle), niin kyl mä haluun bileet illalla et voin unohtaa ton...

Andte: Nyt ne luulee... nyt ne lyöpi semmosen oman porukan tuonne.
Jussi K: Aa...
Andte: ...niinkö iskevät meitä. Yrittävät. Puhuvat ja nyt nälvivät meitä, mulle ja sulle ja...
Jussi K: Joo joo...
Andte: Lapsellisia, hullun lapsellisia...
Jussi K: Ihan sikalapsellisia. Miettii, Jonathanki, melkein 35 vee, 34, minkä ikänen se on... ja Tuija on, mikä, kaksvitonen.
Andte: Kakskutonen. Ei ko, täyttää 26, kohta.
Jussi K: Joo, no siel on ne... Jonathan ja Jenna. Ei muut jaksa. Emmä jaksa... mä en tykkää tollasest nälvimisestä ja valittamisesta.
Andte: Emmiekää. Mie en kyllä... ulkomaailmassa, tuolla kotipaikassa, mie en kuuntelis tuo... mie laittasin ulos.
Jussi K: Joo!
Andte: ...muttaku tämä on tämmöne neljän seinän... pittää vain jotenki...
Jussi K: Koittaa jaksaa...
Andte: Nii, ja olla välittämättä.
Jussi K: Nii...
Andte: Ei vain välitä nuista (kuikuilee sisälle).
Jussi K: Täs on paha, ku meit on niinku periaattees vaan kolme. Noit on joku... viis. Vai kuus. Niin tottakai ne valtaa koko ton asunnon ja silleen. Ja ku ne on huomannu et me ei niinku sanota mitään takas...
Andte: Joo!
Jussi K: ...tai jos sanotaanki, niin... ei, nyt ei tieks saa sanoo mitään takas, ku sit ne saa siit vaan lisää tätä, ja haluu vaan jatkaa ja jatkaa ja jatkaa... Pitää vaan koittaa olla niinku ei kuuliskaan.
Andte: Joo!
Jussi K: Et jos tulee joku kettuilu, niin sit vaan ei kiinnitä huomioo siihen.
Andte: Joo joo.
Jussi K: Niin ehkä sit jossain vaihees sit taas paranee toi...
Andte: Mmm.

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Marikki » 04 Marras 2014 15:04

Pihalla Tuulikki, Pertti, Jussi, Andte, Joonas.

Tuulikki kertoo olevansa sellainen, että pyrkii välttämään negatiivista ilmapiiriä huokuvia ihmisiä. Olettaa Pertin olevan samanlainen.

Pertti jatkaa Jonathanista, ei ole mitään huumoria se dippikastikkeen heittäminen. Jos olisi ollut Pertin bileet, niin J ois joutunut ulos suihkun kautta. Kenenkään kämppää ei sekoiteta. Juttelevat veden heitosta, anteeksipyyntöä ei ole Jonathanilta kuultu. Jonathan on itse vielä sanonut, ettei humala ole mikään lieventävä asianhaara.

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 04 Marras 2014 15:06

Terassilla Tuulikki, Andte, Jussi, Joonas ja Pertti jatkavat keskusteluaan.
Puhuvat nyt Kemin Jussista, häädetystä asukkaasta. Naureskelevat, että Jussihan sanoi tulevansa finaaliviikolle. Eli ensi viikolla Jussi tulee takaisin ja nähdään.

Pertti: "Oli se varmaan erikoinen persoona."

Asukkaat myöntelevät. Andten mukaan Jussi juonitteli koko ajan.
Tuulikki: "Minähän nimesin sen Jussi Juonioksi. Kaikkien muiden kanssa se juonitteli, mutta ei minun."

Joonas nauraa miten Jussi johtajana hävisi kaikki tehtävät ja heti kun Anna oli johtajana, porukka voitti. Näki miten Jussia ärsytti. Miten se osoitti mieltään.
Joonas: "Joo, Jussi oli vähän erilainen poika. Mut ens viikollahan se taas nähhään!"


Taloon tulee postia: "juonittelu on sallittua".

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 04 Marras 2014 15:06

15:04 Asukkaat saavat postia.
Big Brother tiedottaa: Juonittelu on sallittu.

Spekulointi alkaa, muutamakin tuumailee mitä järkeä tässä on kun nimeämiset on jo käyty?

Jussi: Eikö oo sama, että kaikki sanovat kenelle ovat antaneet pisteet?
Moni asukas: No on

Jenna, Leyla, Tuulikki, Joonas kertovat välittömästi omansa. Anna ja Andte pihtaa ainakin toistaiseksi. Jenna kuumottaa Annaa. Ensimmäinen yyyyy.

Leylan mielestä ihanaa kun saa puhua.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Yoma
Asukaskokelas
Viestit: 103
Liittynyt: 08 Syys 2014 11:22

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Yoma » 04 Marras 2014 15:07

Jussi K:n ja Andten keskustelu terassilla jatkuu:

Jussi K: Leylast mä kyl oikeesti tykkään, tai silleen.
Andte: Joo, se ei ole kenenkhän puolella.
Jussi K: Nii. Se on niinku kaikkien kaveri.
Andte: Joo, ei se mittään välitä ainakhan. Se on puolueeton.
Jussi K: Se on niin sanotusti puolueeton, joo. Mut kyl mulla on sellasia päiviä et se ärsyttää mua, jos se on vaiks sanonu heti aamust mulle jotain tyhmää niin... sit jää koko päiväks semmone huono.
Andte: Nii ja... tai siis onha se Tuulikkiaki pomputtanu.
Jussi K: On vai?
Andte: Leyla, on...
Jussi K: Mmh.
Andte: Onha se sillee, siitäki puhunu selän takana...
Jussi K: Niin no, kyllähän mäki oon sitä tehny, mut kyl mä silti Tuulikist tykkään vaik mä oisin sanonuki siit joskus pahasti.
Andte: No joo.

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Marikki » 04 Marras 2014 15:15

Muista muistaa -päivätehtävän kysymysosio käynnistyy.

Kuva
Hyvä kysymys.

Väliaika.

Jonathan pihalla sanoo, että Pertti on varmaan antanut ääniä Tuijalle ja Leylalle , mutta ei Jonathanille, Armille eikä Tuularille. On sanonut näitä pahoiksi vastuksiksi, koska ovat olleet niin monta kertaa häädössä. Voi olla että on antanut vaikka Andtellekin. Toteaa, että Pertti on saanut vain yhden pisteen, ellei sitten vaikka Andte anna pisteitä. Anna sanoo, että oma kahden pisteen tyyppi ei ole niin näkyvä, ilmiselvä. Jonathan toteaa, että se on Andte! Anna ei vielä myönnä.

Armi: Se on ihme, että Andtella on neljä, jos Annakin on antanut. Andte voi antaa mulle, on sellanen tunne. Tuija miettii, että se vois antaa hänellekin pisteen. Viittaa Danin lähtöön, Andte ei tullut onnittelemaan Tuijaa, vaan oli enemmänkin pahoillaan Danin lähdöstä. Armi sanoo, että ehkä A oli toivonut, että heillä olisi Tuijan kanssa jotain. Tuija sanoo, ettei ole enää kiinnostunut, ei halua täällä mitään ja ulkona tulee realiteetit vastaan.

Armi hämmästelee, miten Jennalle on tullut niin paljon ääniä, haluaako porukat sen Danin luokse. Jonathan sanoo, että Jennaa pelätään. Jonathan miettii, että Andte on antanut Jennalle kaksi. Armi sanoo, että hänelle on ainakin tullut Andtelta pisteitä. Jonathan miettii, antaisko Andte hänelle pisteitä, ei ole varma asiasta enää Syysmyrskyn jälkeen. Tuijakin miettii, että sen jälkeen Andte tuntui ainakin arvostavan Jonathania. Anna käy huikkaamassa ovelta kenelle antoi pisteensä, eli Andte ja Jussi K.

Armi veikkaa, että Pertti on antanut pisteitä Jussille. Kokee varmasti kilpailijaksi, kun molemmat tulleet myöhään. Pertti taktikoi koko ajan, ei ole tunnesiteitä keneenkään. Jonathaninkin mukaan P miettii tätä pelinä, mutta kun on ollut kymmenen viikkoa, niin se on muutakin. Armi pohtii Andten antavan pisteet naisille, kun ei se osaa silleen pelata. Jännä, että se alkaa aina kännissä haastaa riitaa. Jonathan: No kännissä se uskaltaa. Suomalainen mies...

Myöhemmin sisällä: Andte kertoo pisteensä, pks:ta tuleva Tuija omansa ja lopulta myös Pertiltä tingataan pisteet. Pertti miettii, että nyt kun nämä on kerrottu, tulee varmaan uudet, "oikeat" nimeämiset perään.

Yoma
Asukaskokelas
Viestit: 103
Liittynyt: 08 Syys 2014 11:22

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Yoma » 04 Marras 2014 16:12

Noin klo 14.45 (DC1)

Jussi K ja Andte hakivat keittiöstä lisää kahvia ja palasivat terassille juttelemaan.

Jussi K: Kukahan mun hiukset nyt leikkais? Molemmat ketkä osais leikata niin...
Andte: Kyllä se nyt tämän pärjää ilman, leikkaat sitte kotonas, tullee varmempi leikkaus.
Jussi K: No joo, totta.

Jussi K: Ärsyttää ku Jonathan kattoo tuolta vasemmalta.
Andte: Hä?
Jussi K: Ärsyttää, kun mä käänsin äsken pään tonne ja Jonathan tuijottaa mua silmiin...
Andte: No joo (naurahtaa), te olette kumpiki vaihtanu pisteitä.
Jussi K: Ai milleen?
Andte: No kumpiki antanu kummalleki.
Jussi K: Nii.
Andte: Mitä siitä nälvimään.
Jussi K: Nii. Mä en oikeen tienny kummalle noist mä oisin antanu kaks
ja kummalle yhen.
Andte: Joo.
Molemmat ovat hetken hiljaa.
Andte: Armi on varmasti mulle antanu.
Jussi K: Kuka?
Andte: Armi.
Jussi K: (naurahtaa) Miks?
Andte: No ku se katto siinä sohvalla erillai, katto minua.
Jussi K: Ai joo, niin kattoki. Niin.
Andte: Jos multaki tulis pisteitä, ei sekhän oisi ihme! (nauraa)
Jussi K: Kelleköhän Tuija on antanu?
Andte: Tuija? Oiskohan mulle.
Jussi K: Tuulikille?
Andte: Tuulikille ja mulle. Kellepä muulle.

Tuulikki saapuu terassille.

Tuulikki: No niin!
Andte: Mulle! Mitä mamma eppäilee, että oiskohan Tuija mulle antanu pisteitä.
Tuulikki: Missä, Tuija?
Andte: Oiskohan se mulle antanu pisteitä?
Tuulikki: Enpä veikkaa että se...
Jussi K: Nii mäki luulen...
Tuulikki: Tuija on antanu mulle kaks...
Andte: No joo joo mutta kelle sen toisen?
Tuulikki: Sen yhden pisteen?
Andte: Kellepä muulle ku mulle.
Jussi K: No ei, onhan tässä meikäläinenki.
Tuulikki: Kyl mä epäilen et se on sulle (Jussille). Kyl mä luulen niin.
Andte: Mutta ne saattaa ajatella niin että, fiksusti, että... Miten sie (Jussi) selitit että... (Viittaa aiempaan keskusteluun jossa Jussi K ja Andte totesivat että nyt on saatettu antaa nimeämispisteitä sellaisille asukkaille joista ei varmuudella tiedetä, millainen kannatus heillä on äänestyksissä.)
Tuulikki: Mulle on antanu kaks Tuija, Leyla ja Jenna.
Jussi K: Ai antaa sulle kaks?
Tuulikki: Kyllä.
Andte: Joo, siis, ne antaa. Kaikki nuo naiset antaa.
Jussi K: Niin no joo, tytöt.
Tuulikki: Antaa, joo.
Andte: Kaikki naiset.
Jussi K: Ai antaa Tuulikille aina?
Andte: Joo joo. Kaks.
Tuulikki: Ja sitte osa vielä yhden. Juu juu, kyllä.
Andte: Kaikki naispuoleiset antaa kaks Tuulikille.
Jussi K: Miks?
Andte: No kyllä mie ny jotaki tiiän ku olen ollu täällä kymmenen viikkoa.
Tuulikki: Kyllä se on ihan, joo. Mieti ny vähän, että mä olin joka ainoa viikko häädössä. Sit kun tuli nämä, muuttu se...
Andte: En tiiä kaks vai yks.
Tuulikki: Siin ei oo epäselvää. Mä oon sen suunnitellu jo. Kato, minä, Armi ei ehkä sittenkään oo nyt häädössä, mutta minä olen, sinä (Jussi) olet, sitten on Jonathan, Pertti... mutta mää veikkaan et nyt on sitten Jenna ja Leyla.
Jussi K: Niin voi olla.
Tuulikki: Tai en mä tiedä, mut melkein toivois.
Jussi K: Kyl mä luulen et Jenna vois olla.
Tuulikki: Joo.
Jussi K: Mä oon kyllästyny.

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 04 Marras 2014 16:20

Asukkaat puhuvat Jennan tavasta jatkuvasti huutaa. Jenna itse ei ymmärrä että on häädössä muka siksi, kun huutaa. Kumma ettei aiemmin ole kukaan häiriintynyt hänen huudostaan, kun kuitenkin 10 viikkoa jo oltu talossa. Anna on aivan samaa mieltä.

Andtea harmittaa miten hänen syömistavoistaan on Anna aiemmin tehnyt niin suuren numeron. Ei hänkään arvostele Annan jatkuvaa varpaiden kaivelua eikä sitä, että Anna jatkuvasti syö muualla kuin pöydän ääressä. Ei hän ainakaan halua loukata muita heidän tavoistaan. Siksi ei ymmärrä, miksi Anna on tehnyt numeroa hänen syömistavoistaan: että hän muka mässyttää ja syö suu auki. Andte ei tykkää, että ihmisen perustavoista muistutellaan.

Anna pyytää anteeksi jos on loukannut Andtea, kun kaikkihan talossa kuitenkin "kujeilevat". Tuulikki pyytää Annalta että lopettaisi jo asiasta jankuttamisen.
Anna: "Tuulikki, mä voin kyllä sanoa mielipiteeni loppuun asti jos haluan!"


Sillä aikaa DC2:ssa Jonathan, Tuija, Jenna ja Leyla keskustelevat annetuista/saamistaan äänistä. Jennakaan ei voi mennä sanomaan Joonakselle, että ota tuo luomi poskesta pois "kun minä en siitä tykkää". Se on osa sitä.
Jennan mukaan eräs uusi asukas on muuttanut täällä muiden asukkaiden käytöstä, erityisesti Joonaksen ja Andten.
Jonathan myhäilee: "Totta."
Jenna: "Jussi on aivopessyt ne. Se on ihan feikki!"
Ja sitten haukutaan taas Jussia estoitta. Jonathanin mukaan Jussi ei ole vaikuttanut missään vaiheessa mukavalta. Ei pidä siitä ollenkaan. Voi kyllä keskustella Jussin kanssa jostakin asiasta, mut se ei ole ihmisenä luotettava. Jennan mukaan Jussi ei ole mielenkiintoinen ihminen eikä samalla aaltopituudella ollenkaan Jennan kanssa.

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Marikki » 04 Marras 2014 16:24

Jennan mukaan Jussi on aivopessyt Andten ja Joonaksen, jotka eivät ole enää sellaisia herttaisia löllyköitä kuin alkuun.

Yoma
Asukaskokelas
Viestit: 103
Liittynyt: 08 Syys 2014 11:22

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Yoma » 04 Marras 2014 16:39

Jussi K, Andte ja Tuulikki terassilla n. klo 15. (DC1)

Jussi K: Nyt vähän ärsyttää et tuli nyt teeveestä noi, ku nyt Jenna sai sellast lisää... tai, nyt se vaan huutaa lujempaa.
Tuulikki: Antaa sen huutaa, nämähän tulee jokaiselta. Ei se kaikilta muiltakaan tuu kovin kauniita sanoja että (naurahtaa)...
Andte: Se on lapsellista. Vaikka sanovat itte (lässyttävällä äänellä) "Mitä siinä, se pittää ihmisen kestää ku joku sannoo tottuuen, ei piä suuttua". No mitä tuo, jos joku sannoo tottuuen, nii se huuto vain kasvaa.
Jussi K: Niin, huuto vaan kasvaa, ja sit joku viel lisää sitä...
Andte: (lässyttäen) "Mitä se, ei se ole sitä suuttumista tuohon, vain..."
Tuulikki: (nauraa) Niin, näinhän se just onki. Kyllä tulee kuule, niin kovaa huutoo tulee kunhan ne loputkin tulee sieltä, että ei oo mitään määrää eikä rajaa...

Pertti ja Joonas pysähtyvät kävelylenkiltään pöydän ääreen ja istahtavat tuoleille.

Tuulikki: Minä en kyllä... mää tiiän valmiiks että siellä ei kehuja tule. Mää voin ottaa ton kuulolaitteen pois, mää en rakennu siitä mikskään että mää kuuntelen haukkumisia. (nauraa) Mää annan mennä tosta pään yli ja sillä sipuli.
Jussi K: Joo...
Joonas: Mää en ymmärrä miksi nuo perustelutki pitää näyttää. Oikeesti ku ajattelee, että kettään ei varmasti kiinnosta ne...
Tuulikki: Niin se on, halutaan nyt sitä, mahdollisimman paljon sitä... Nii, mäki aattelin että mitä se nyt alkaa siinä, Jenna siinä sulle huutaan, ku se on sanottu mikä sanottu.
Jussi K: Nii.
Joonas: Mitä tuo, ku tuo on huutanu niin kovaa. Sekö ei... siinä korviin sattuu!
Jussi K: Sattuu sattuu.
Joonas: Ei saa ees korvatulppia...
Andte: Kyllä mullaki huuto lähtee, mutta mie vain... mitä... mie olisin lapsellinen jos mie huutasin tyhjän päiten, karjuisin. Jos mie vaikka karjun täysillä, vasitella puhun korvaan, niin...
(Kaikki naurahtavat.)
Andte: Ja kyllä meillä kaikilla nyt, miehet karjuu...
Pertti: Sitte taas, jos on kauheen karkee, niin täytyy sanoo et jos sata tuhatta voittaa huutamalla, nii...
Jussi K: Joo, ei oo hyvä.
Pertti: Kyllä tää jotain niin erikoista on kyllä.
Jussi K: Tai jotain kehitysvammast matkimalla ja 2-vuotiast lasta matkimalla...
Tuulikki: Kyllä, se nimenomaan eritoten minuun sattuu...
Jussi K: ...se ei oo enää kivaa ollenkaan...
Tuulikki: ...sattuu niin kauheesti.
Pertti: Kyl mää... kyl mää pidän aika erikoisen sitä.
Jussi K: Joo. Mä mietin niinku et "Hei, me ollaan tv-ohjelmassa... miks sä matkit jotain..."
Tuulikki: Joo. Ku niin paljon vaurioituu ihan synnytyksessä ja kehitysvaiheissa ja... sit justiin on, on että, oikeesti niin sitten, aikuinen nätti nainen rääpii sillä lailla niin...
Jussi K: Niin.
Tuulikki: ...niin mun mielestä se on niinku niin mautonta. Että kyllä mä sen nyt olen tuonut ilmi että joku tolkku pitäis olla siinä millä tavalla niinku, että ei tahaltaan...
Jussi K: No ehkä se tajuu sitku äiti sanoo että "Jenna hei... nyt teit vähän tyhmästi että..."
Joonas: Ei se, ei siinä (ei saa selvää) mikkään...
Jussi K: Mut yleensä kans just noi tytöt, kenen äiti on jo antanu polttaa ja juoda 14-vuotiaasta saakka, niin... kyl sen huomaa tän ikäsenä et... tai silleen.
Muut ynähtävät hyväksyvästi.
Tuulikki: Tämä on tätä, tämä on tätä...
Joonas: Mitä se Jennaki sano, että...
Tuulikki: Mutta me mennään Pertin kanssa kumminki, mä veikkaan et se on melko varmaa että me ollaan häädös. Vaikka ei sulla oo vielä näkyvissä ku yks, ykshän sulla on vasta pisteitä.
Pertti: Kolme lähtee niin kyl siä täytyy viis vähintään ol pallilla et... se on... täsä lähetään vähilläki pisteil jo. Ei tarvii montaa pojoo, se on ihan selvä. Rauhallisin mielin, kilpailu on kilpailua.
Tuulikki: Niin... ja sitten se, että kun se ei nyt oo kyllä kenenkään täällä olijan käsissä se lähtö.
Jussi K: Niin, onneks ei oo!
Tuulikki: Mä oisin menny jo, jos ois... (nauraa) mä oisin sen toisen viikon jälkeen menny, jos ois. Peräkkäin kuus sunnuntaita, kuus sunnuntaita joka ainoa kerta olin häädössä.
Joonas: Ja aina kengät oven vieressä!
Tuulikki: Joo, ekasta kerrasta!

Avatar
maikki
Tuotannon kätyri
Viestit: 563
Liittynyt: 04 Maalis 2013 20:15

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja maikki » 04 Marras 2014 16:41

Porukka istuu sohvilla, ja telkkarista tulee kysymyksiä. BB kuuluttaa aina onko oikein vai väärin

Kuva

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Marikki » 04 Marras 2014 16:44

Kuva
Tuulikki: Minä se en ainakaan ole.

17:05 Andte kävelee yksin pihalla, välillä kahvikuppi kädessä. Muut sisällä juttelemassa joko pöydän ääressä tai sohvilla.

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 04 Marras 2014 17:09

Olohuoneessa Anna, Armi ja Jenna supattavat Andten omituisesta käytöksestä. Leyla kuuntelee, Tuija hieroo Jennaa.
Andte on niin hermo kireällä jatkuvasti, Armin mukaan ei tarvitsisi kuin pari kaljaa niin alkaisi taas selvittelemään asioita. Epäilevät Andten pelkäävän ehkä joutuvansa häätöäänestykseen suosikkien kanssa kun se ei ole ollut aiemmin. "Se on ollut kuitenkin talossa niin hissukka. Sitähän se hermoilee".
Anna edelleen miettii Andten hermostumista siitä, että hän oli maininnut tälle tämän syöntitavoista, oli ottanut siitä nokkiinsa vaikka Anna oli sanonut asiasta vähän naureskellen. Andten tapoihin kuuluu Armin mukaan vanhoista asioista länkyttäminen ja vanhojen kaivelu. Sama juttu oli sen pannukahvin keitonkin kanssa aiemmin, joka kerta ollut joku riidan poikanen.

Jenna: "Mut se kuuluu ihan hyviin tapoihin syödä suu kiinni. Se on niin kuin käytöstapoja..."
(Oma huomio: Ja ilmeisesti huutaminen ja sen välttely ei kuulu hyviin tapoihin....? )

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 04 Marras 2014 17:17

Andte kiertänyt ulkona lenkkiä yksin jo jonkun aikaa omissa ajatuksissaan. Viimein Jussi menee Andten kaveriksi kävelemään.
Sohvaryhmällä Jenna, Armi ja kumppanit.
Armi: "No nyt se Jussi Kookin meni sinne. Nyt ne siellä varmaan oikein manaa..."
Jenna: "Joo haukkuu!"

Anna: "Pitäisköhän mennä oikein piruuttaan vähän kävelemään?
Armi: "Joo meepä vähän härnäämään..."

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 04 Marras 2014 17:35

Tuulikki suunnittelee ottopoikiensa kanssa laivareissua Tallinnaan tai Tukholmaan. Aikoo ottaa kuopuksensa Sannankin mukaan.
Joonas: "Ai sen 1992 syntyneen tytön? Käy!!"
Jussi: "Ja sun tyttöhän voi ottaa kaverinsakin mukaan!"
Tuulikin mukaan hänen pitää tietysti tutustuttaa ottopoikansa myös kuopukselleen kun on sen jo Markullekin tehnyt.

Jonathan alkaa puhua laivamatkastaan Farmi-sarjan Sebun kanssa. Tuulikki kiinnostuu kun tuttavastaan puhutaan.

Lukittu

Palaa sivulle “Live 24/7 - Arkisto”