72. päivä

Kaikki liveketjut arkistoituna.
Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

72. päivä

Viesti Kirjoittaja knocker » 03 Marras 2014 00:16

Joonas kutsuttiin päikkyyn. Jussi sanoi, että jokailtainen juttu Joonaksen varpaan kynnen kanssa. Tuularia yritettiin syyllistää Jonathanin toimesta, kun oli avustanut Joonasta kynnen kanssa, mutta Pera oikaisi, että Tuulikki oli se, joka ohjasi Joonaksen päikkyyn kertomaan asiasta. Muiden mielestä hyvä juttu, koska muuten olisi kärsinyt ongelmasta ties kuinka kauan.

Edit: Andte, Jussi ja Joonas röökillä. Ovat sitä mieltä, että hyvä homma, että nyt vasta lopussa tuli Joonaksen varvasongelma esiin, ettei joutunut jäämään paitsi kaikista bileistä. Andte sanoo, että Tuulari otetaan ihan liian tosissaan, Jussista se vaihtelee joka päivä. Joonas kehuu, että Tuulari oli se, joka hänet potki päikkyyn näyttämään varvastaan. Joonas sanoo, että monesti tökkinyt puukkoa käteensä, mutta ne 4 piikkiä vasta osaa kirpasta.
Miettivät, että polttavat jatkossakin kolmestaan, säästyy röökejä vielä enemmän.
a walking disaster

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 03 Marras 2014 00:27

Andte, Jussi ja Joonas tupakalla hyvässä hengessä. Jakavat tupakan kolmestaan.
Jussi sanoo että hyvä toisaalta ettei Joonas valittanut varpaastaan kauden alussa, olisi ehkä jäänyt kaikki paljukerrat väliin kylpykiellon takia.
Jussi: "Ja et ois ehkä mennyt sinne nytkään ellei joku ois patistanut..." (Viittaa siis Tuulikkiin joka patisti Joonaksen pk-huoneeseen kertomaan varpaankynnestään.)
Joonas. "Tuulari. Kyllä mä oisin mennyt muutenkin...."
Andte: "Kaikki ne on Tuularia vastaan, ottavat sen liian vakavasti...."

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Marikki » 03 Marras 2014 00:44

Jonathan tupakalla, Tuija seurana. Viittaavat aiemmin tapahtuneeseen juttuun röökipaikalla, kun Andte ehdotti Jonathanille, että polttaisivat puoliksi nyt saatuja röökejä. Naureskelevat kun Andte oli tuolloin kysynyt Tuijalta, että miksi tämä virnuilee/hymyilee niin kovasti kun oli siinä vieressä. No sitä tietenkin se hymyily merkitsi, ettei Jonathan todellakaan polttaisi Andten kanssa. Tuija kehuu miten ihanasti Jonathan paikkasi tilanteen sanomalla, että Tuijalla on syytä hymyyn (kun jäi taloon).

Tuija piti Dania kovana vastuksena, Jonathanin mukaan kaikkia voi pitää pahoina, ei siksi ottanut stressiä siitä, lähteekö Tuija vai ei. Tuija kertoo huomanneensa, ettei Jonathan paljon puhunut asiasta ja sanoo, että ei olisi tarvinnutkaan stressata, kun oli kerran tämän ns. vapaaviikko häädöstä. Jonathan toteaa, että olisi silti voinut stressata niin Tuijan kuin Danin lähdöstä, mutta mikä ennustaja hän nyt tässä kuitenkaan on. Tuija kertoo, että tuntuu tosi hyvältä (olla talossa), ei ole pelkät ystävät äänestäny, tuskin on ollut mikään läpihuutojuttu. Tuija sanoo saaneensa lisää virtaa tästä.

Tuija sanoo, että tunsi olonsa rennoksi sen jälkeen kun sai tietää joutuneensa häätöäänestykseen. Jonathan on eri mieltä. Tuija korjaa, että oli rennompi, mutta ei kai sitten muiden silmään. Tuijan mielestä Jonathan meni viikonlopun aikana kauemmaksi hänestä. Jonathan lisää, että Tuija ei todellakaan ollut rento, vaan kaikkea muuta. Tuija: Aijaa, olinksmä paha? No ehkä vapautuneempi tai jotain...ihan sama. Jonathan: Nyt sä oot rennompi, nyt voi sanoa että oot rennompi. Tuija palaa siihen, että Jonathan oli mennyt ns. kauemmaksi Tuijasta jollain tapaa. Jonathan vaan toistaa, et ollut rennompi vaan päinvastoin. Minä jos kuka sen huomasin. Tuija: Ai kauheeta, millä tavoin? Jonathan: En mä osaa selittää. (Tässä kohtaa Armi tuli ulos juttelemaan paljussa olevan Pertin kera, jolloin jonathan liukeni saunaan ja Tuija jäi röökipaikalle)

Avatar
LuckyTheFox
Big Brother
Viestit: 5210
Liittynyt: 28 Elo 2009 23:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja LuckyTheFox » 03 Marras 2014 00:46

Sinisilmä-Andte: "Ei sitä vieläkään usko et Dani lähti. Dani oli kyllä suoraansanottuna, se oli semmonen ihminen, se ei puhunu oikeen... haukkunu selän takana. Se oli kaikkien kaveri."

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja knocker » 03 Marras 2014 00:48

Joonas sanoillaan todisti jälleen kerran sen, että asukkaat unohtavat Talossa selkeitä asioita. Joonas oli muistanut aiemmin kaikki Linkin Parkin biisit, mutta nyt ei muista enää edes biisin nimeä.
Muistelevat hyvällä Dania ja Jarnoa. Jarno ei luovuttanut, vaikka vkotehtävä oli kuvattu väärällä ohjelmalla. Oli silti saanut klipeistä voiton aikaiseksi.
a walking disaster

tytti09
Mökkiläinen
Viestit: 227
Liittynyt: 30 Syys 2010 12:50

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja tytti09 » 03 Marras 2014 00:56

Jonathan on saunassa ja Tuija seisoo saunan ikkunan luona juttelemassa... (ot: ei missään saa olla rauhassa)

Avatar
Karhu
Ylläpitäjä
Viestit: 2633
Liittynyt: 18 Syys 2009 02:39
Paikkakunta: Oulu

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Karhu » 03 Marras 2014 00:59

^
Kuva
Stalker: Shadow of Jonathan

tytti09
Mökkiläinen
Viestit: 227
Liittynyt: 30 Syys 2010 12:50

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja tytti09 » 03 Marras 2014 01:01

Nyt tuli sentään Tuijalle kutsu pk.

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja knocker » 03 Marras 2014 01:10

Andte, Joonas ja Jussi pitää mieskivaa lisähuoneessa. Tulee jotain "historiamusaa" ja kundit päättävät lähteä röökille. Joonas kehuu Jonathanille, kun tuli paljon 'Linkin Narkkia'.
Jonathan ei kuitenkaan osallistu röökirinkiin.

Samaan aikaan Jenna kertoo makkarissa, että nyt voi ottaa kilpailun kilpailuna, kun Dani lähti.
a walking disaster

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Marikki » 03 Marras 2014 01:13

Pojat fiilistelee
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

amanda
Käsikirjoittaja
Viestit: 965
Liittynyt: 13 Syys 2010 17:45

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja amanda » 03 Marras 2014 01:36

Makuuhuoneessa samaan aikaan:
Jenna: Mie en ymmärrä, oikeesti tämä on juhlakausi eikä meillä ole bileitä.
Armi: Eikä esiintyjiä, milloin on ollut Hunksit milloin Nygård...Hunksitkin ollut ties tuhat kertaa...
Jenna: Joo, missäs ne nyt viipyy? Mulle kelpais vaikka tulis Paula Koivuniemi kunhan tulis joku..
Armi: Se oiskin kiva jos tulis P. Koivuniemi
Jenna: Aivan sama vaikka tulis Johanna Tukiainen
Armi: Tai vaikka Kake Randelin
Jenna: Aivan sama vaikka kuka
Armi: Tai Gary Glitter
Jenna: Aivan sama kuka, oikeesti
Jenna: Minä haluan röökiä
Anna: Minä olen onnellinen ihminen
Jenna: Minä en ole kun ei ole tupakkaa...saakohan noita poikien tupakoita polttaa huomenna?
Leyla: Sitä minä sanoinkin tässä aikaisemmin että mieti viel kun huomenna vielä kattoo...ne on säästämässä jotain niitä ja...
Jenna: Mie katkon kaikki, jos mie en polta niin ei polta muutkaan
Leyla: tuolla on oikeat polttajat vain Jonathan.... ja Andte...
Jenna: Jonathan ja Andte on ne jotka polttaa, minä en ymmärrä mitä nuo kaks vettää noita röökejä posket lommolla, kun ei oo aikaisemminkaan sitä tehnyt...naurettavvaa
Leyla: Joonaskin vetää sitä tupakkaa...etenkin sen nuuskan jälkeen on siihen tahtiin..
Jenna: Ja ennen kuin nuuska loppui...mie en todellakaan polttais tupakkaa (Joonas sanonut) ja heti kun nuuska loppui, niin kas peijakas, alkoi kelpaamaan rööki.
Leyla: Minä en vaan ymmärrä sitä et miten sen tupakan himo voi olla niin suuri, kun ajattelee, ettei se ole polttaja, se ei ole tupakoitsija
Jenna: Samaa mieltä
Leyla: Se on minun mielestä tosi ihmeellistä
Jenna: Samaa mieltä
Armi: Eikös sillä Joonaksella ole vielä sitä nuuskaa jälellä, ihmettelen, miksi se ei tupakan himossa sitä vedä?
Jenna: No eipä tietenkään kun se haluaa säästää sen
Leyla: Ei se nyt minusta ole ylitsepääsemättömästi väärin, mutta se on tosi tosi tosi ihmeellistä
Jenna: Oikeesti tuo tupakka on iso juttu, oikeesti

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Marikki » 03 Marras 2014 02:09

Musiikin loputtua pojat puhuvat Danista, Jussi oli veikkaillut Danin tippumista. Andtella on ollut viime viikolla tylsää, ja vähän mennyt alamäkeä. Sama juttu oli Danillakin. Johtui varmaan ilmapiiristäkin. Joonas huomauttaa että samojen naamojen näkeminen kaksi kuukautta kyllä vaikuttaa. Jussi muistelee, että Joni oli sanonut Danin tippuvan seuraavaksi. Andte miettii, että äänestykseen joutuessaan voi olla että itse tippuu, itse ollut samalla aaltopituudella kuin Dani jne.

creeperqueen
Tuotantoassistentti
Viestit: 55
Liittynyt: 24 Elo 2014 22:00

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja creeperqueen » 03 Marras 2014 03:00

Paljun ääressä pienet läyhäsessiot menossa Jussin, Joonaksen ja Andten toimesta. Puheenaiheena totta kai Jonathan.

(OT: Onko Andten ja tHanin välillä tapahtunut jotain SYMYn jälkeen vai miksi noin innokkaasti mukana?)

Avatar
Tiki
Kyttääjä
Viestit: 72
Liittynyt: 28 Loka 2014 21:17
Paikkakunta: Tampere

Re: Keskustelua livetapahtumista

Viesti Kirjoittaja Tiki » 03 Marras 2014 03:05

Andte ja Jussi istuvat paljussa, Joonas on vieressä pöydän ääressä.

Jussi: "Jonathan on kyllä hyvä jätkä, fiksu... mutta"
Andte tarttuu: "Mie en jaksa enää. Oon tämän sanonu niin monasti: olin aluksi hyvää pataa Jonathanin kanssa kun olimma samalla puolella. Sitten meni Jonathan kellariin ja meni meiltä välit poikki. Syysmyrskyssä olimma kavereita, nyt taas välit poikki. Soutaa-huopaa. On se semmonen."
Joonas: "Jonathan on mukava niille, keille haluaa olla. Jarnon kanssa puhuttiin, että Jonathan on kilpailutilanteissa täys *piip* mutta muuten mukava. Tuija varmaan kuuli sen, ja Jonathan tuli sitten mulle kännissä aukomaan päätä, että mitä oot puhunu musta pahaa. En vaan käsitä."
Jussi: "Kaikenlaisista pikkujutuistahan se tekee härkäsen. Kyllähän sen näki, että se tänäänkin oli meistä erillään Tuijan kanssa. On mukava jos on pakko olla. Ootteko huomanneet, että nyt on taas kaveerannut Jennan kanssa. Leylakin on lähtenyt mukaan. Varmaan jauhavat meistä tuolla parasta aikaa."
Andte: "'Hei jätkät, ei välitetä näistä kuppikunnista. Olis todella lapsellista ruveta Jonathanille aukomaan päätä näistä. Vajaa kaks viikkoo, kyllä me kestetään."

Edit: Tämä oli tarkoitettu 24/7 rapoketjuun, meni vahingossa tänne. Mode voi siirtää jos haluaa :)

Yoma
Asukaskokelas
Viestit: 103
Liittynyt: 08 Syys 2014 11:22

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Yoma » 03 Marras 2014 03:25

Noin 30 min. sitten:

Jonathan ja Tuija istuvat sohvalla paljun vierellä. Andte ja Jussi K ovat paljussa, Joonas istuu tuolilla paljun viereisen pöydän äärellä.

Jonathan ja Joonas väittelevät laboratoriotehtävästä. Sitten Jonathan sanoo lähtevänsä katsomaan onko musiikkihuone vielä auki. Tuija seuraa perässä.

Jussi: Mihin noi lähti?
Andte: Lähti sisälle ku...
Jussi: Ei jaksanu kuunnella?
Andte: Eiku... Mie skoolasin Joonakselle, mie en ees kattonu Jonathaniin, niin mie kuulin kun ne sano että jaa, jätetään nuo kolmistaan pihalle.

Andte keskeyttää juttunsa kun Jonathan tulee vielä noutamaan juomia pihalta ja poistuu saman tien takaisin sisälle.

Andte jatkaa: Saman tien lähti kun skoolasin Joonakselle. Laitoin kaljan tuohon enkä kattonu tuonne (osoittaa sohvalle jolla Jonathan ja Tuija hetki sitten istuivat)... Lähti Tuijan kans. Kato kun...mie olen lyöny välit poikki Tuijan kanssa.
Jussi K: Millon?
Andte: No aikoja sitten. Joskus pari viikkoo sitten. Kyllähän Tuijallaki on jotaki minua vastaan. Onko se jotenki minun vika?
Jussi K: Kyllähän te ootte paininu ja sellasta...
Andte: Joo joo mutta ei se oo...
Jussi K: Ei sellasta samanlaista ku alkuun?
Andte: Nii. Se on jotenki minua vastaan nyt. Onko se minun vika? Eihän sekhän ole näyttäny minulle...
Jussi K: Niin, niin niin...

Andte: Tästä se kuppikunta kehkeytyy.
Jussi K: Nimenomaan.
Andte: Kyllähän sen tossaki huomasi kun oltiin musiikkihuoneessa. Jonathan on näin kaverina ku on pakko olla, äijien kesken, mut jos ei olis ollu äijien ilta, sehän ois ollu Tuijan kaa.
Jussi K: Niin. Kyl sen huomas, niinku, Jonathan on hyvä tyyppi ja hauska jätkä ja kaikkee...Jonathanin kanssa on mukava jutella kun se on aika fiksu ja tietää aika laaja-
Andte: Nii, mie olen nähnyt tuon monta kertaa. Sillon alussa ku... Mie kerron koko stoorin.
Jussi K: Joo?
Andte: Sillon alussa ku tultiin BB-taloon, Jonathan oli samalla puolella ku mie. Meillä meni hyvin.
Joonas: Kaikilla meni...
Andte: Sitten ku vaihtu puolet, meillä meni välit poikki. Sitte ku mentiin taas kellariin samhaan puoleen niin taas meni ystäviksi. Sitte mentiin Syysmyrskyyn ja lähestyimmä oikhen.
Jussi K: Nii?
Andte: Ja nyt on taas näin. On taas välit poikki. Mie en jaksa ennää tuota kattoo!
Jussi K: Nii...
Joonas: Nii, se niinku... ossaa olla kaveri, sillon ku se haluaa.
Jussi K: Nii.
Andte: Nii.
Joonas: Mulla on niinkö siitä lähtien kun se vaihto puolta, niin se... suoraan sanottuna, ketä se haluaa niin se nuolee.
Jussi K: Nii...
Andte: Mulle riitti nyt olla kaveria noitten kans. Mie olen kyllästyny näkemään tuon.
Jussi K: Niin, sä oot tottunu ja tiedät mitä tapahtuu...

Yoma
Asukaskokelas
Viestit: 103
Liittynyt: 08 Syys 2014 11:22

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Yoma » 03 Marras 2014 03:59

Paljukeskustelu Andten, Jussi K:n ja Joonaksen kesken jatkuu:

Andte: Vasitella sanoin tuossa kun oltiin tupakalla että poltetaan me, Jussi, pökhiin(?, ilmeisesti "puoliksi"). Mutta kun mä..
Jussi K: Joo, mä huomasin.
Andte: ...että Jonathan, poltetaanko me pökhiin, sitte Tuija hymyilee. Ja mie kysyin Tuijalta mitä sie hymyilet. Kattoo Jonathania. No, Tuijahan osas vastata. "Hymyilen ku oon selvinny häätö...", no ei se ollu siitä.
Joonas: Ei.
Andte: Se hymyili just sen takia että...
Jussi K: Ku Jonathan on sanonu että...
Andte: Nii ja että mitä se Andte tuossa taas niinkö. Sitä se hymmyili Jonathanille. Ei se hymyilly sen takia että on selvinny. Sen takia mie ihan vasitella kysyin Tuijalta että jaa, mitä se Tuija hymyilee.

Joonas: Mutta tuo... seki on hyvä ku, tuo... ku Tuija on pelänny häätöäänestystä, viime viikollaki. Mää sannoin että miksi sää sitä pelekäät, että mitä sää täällä talossa asut jos ihmiset haluu sut pihalle. Sitte mää sanoin Jonathanille siitä, kun keskuteltiin Syysmyrskystä, että miksi täällä asua jos ihmiset haluaa sut pihalle. Mieluummin mää lähen nytte, entä sitte myöhemmin, buuauksia vastaan tuolla noin. Jonathan sano samaa Tuijalle, ja Tuija yhtäkkiä kuunteli Jonathania, vaikka mää sannoin sammaa jo viikko sitte.

Jussi K: Jonathan on Tuijan tollane... et Tuija kuuntelee sitä tosi paljon ja niinku... ottaa oppeja siltä.
Andte: Siitä mie en tykkää. Tuija on itte aikuinen nainen, seki on ehkä sinisilmänen. Silloin ku mie näin, kun kannoitte hiekkaa ja tinkasitta, mie kyllä sanoin rehellisesti miten asia on. - Jonathan sinua syyllisti että sie oot hänen takana puhunu pahhaa, ja mie olin siinä ja mie rehellisesti sanoin että kuule olet sie Jonathan sieki puhunu. Mie sanoin näin, rehellisesti, että teistä kumpiki on puhunu toisista pahhaa. Sillon ku mie olin samalla... nii kyllä mie nyt herran jestas tiiän.

Joonas: Ei mittään, määki tiiän että Jonathan puhhuu kaikista meistä pahhaa.
Jussi K: Varmasti... haukkuu tälläki hetkellä jotain meistä.
Andte: Tuossa sen näki kun mie skoolasin, ensin sulle ja sulle skoolasin, sitte mie en kattonukaan tuonne (osoittaa sohvan suuntaan). Mitä mie alan mielistelemään, "Oi Jonathan, skoolaa", mitä piip mie alan mielistelemään! Sen takii mie nostan hattua, se teki järkevästi, kun mie en kattonu noihin niin se oli viisas mies ja lähti (osoittaa sisälle) Tuijan kans. "Lähethän sisälle...".
Jussi K: Mmm...
Andte: Sitte ku aina kun mennään tupakalle niin (lässyttäen) Tuija on siinä tukena.
Joonas: On.
Jussi K: Niin on, aina... Aina.
Joonas: Aina pittää olla joku ihminen tukena.

Andte: Siin on monta persoonaa, tuolla Jonathanilla. Sillon ku Syysmyrskyssä oltiin, se on oikeesti niinku ystävä ja näin, ja sitten ku ollaan taas muissa porukoissa, kuppikuntia, niin se on jotenki... muuttuu taas. Mutta mie en oikeesti jaksa tuommosesta moninaamasuudesta.
Joonas: Syysmyrskyssä tais tulla se oikea, niinku miehen, persoonallisuus ja rehellisyys tuli sillon. Ja mää vähän luulen että Jonathan huomasi sen pitkään aikaan.
Andte: Ja mie oikeesti luulen että Jonathan tykkäs kun Dani lähti.
Jussi K: Joo, yks iso henkilö lähti pois...
Joonas: Mm-m.
Andte: Se mielistelee nytten kato...
Jussi K: Kaikkia muita.
Andte: ...Jennaa.
Joonas: Nii onki.
Andte: Jonathan tietää että Jennan se saapi hänen kuppikuntaan.
Jussi K:
Andte: Sen ei tarvii tehä ku nuin (napsauttaa sormiaan). Saman tien.
Jussi K: Nii.
Joonas: Ootteko huomannu että Leylaki nytte sinne rykäsi.
Jussi K: Mitä teki?
Joonas: Jonathanin melkein kuppikuntaan.
Jussi K: Joo, Leyla lähtee kans... ihan kohta vihaa varmaan mua ja teitä molempia ihan törkeesti. Mä luulen että siinä käy aika nopeesti silleen. Nyt me ollaan vielä pysytty sovus kun me nukutaan niinku tolleen.

Andte: Mutta tiättekö mitä pojat.
Jussi K: No?
Andte: Vaikkon kuppikuntia ja nuo (vinkkaa sisätilojen suuntaan), niin...
Jussi K: ...pitää vaan koittaa jaksaa.
Andte: Jaksaa, ja emme me jaksa nuille aukoa päätä.
Jussi K: Ei todellakaan, mä oon hiljaa mieluummin.
Andte: Se on tyhmän miehen hommaa. Ajattelepa jos sä alat haukkua Jonathania. Se on säälittävää.
Jussi K: Nii.

Yoma
Asukaskokelas
Viestit: 103
Liittynyt: 08 Syys 2014 11:22

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Yoma » 03 Marras 2014 04:09

Poikien paljukeskustelussa vielä mm. tällaista:

Joonas: Se mitä meki oltiin saunassa puhuttu, se oli justiinsa sama mitä mä olin puhunu Jarnon kanssa, että minkälainen Jonathan on kilpailutilanteessa - aivan täys piip. Seki on huomattu täällä niin monta kertaa, mutta seki oli Jonathanin mielestä pahan puhumista. Sitten se alkaa mulle sanomaan, että "mitä jos sää omille kavereilles alkasit tuommosta niin nehän sua mettällä ampuu". Mää olin että "Jonathan, ookko nää aivan tosissaan että tuut mulle päissään aukoon naamaa".
Andte: Kyllä täällä pittää miettiä miten on.
Joonas: Nii. Mutta oikeesti niinkö, jos mää haluan Jonathanille sanoa jotakin, niin mää sanon sen sille suoraan päin naamaa.
Niinku se kysy sultaki (osoittaa Jussi K:ta) siitä hommasta, ja sitten se kysy multaki että "ookko nää vielä sammaa mieltä ku viime viikolla", kun se sillon mulle sano siitä mukamas kakan puhumisesta selän takana, niin mää sanoin vieläki siihen että "mulla on vieläki sama mielipide, että pietään omanaan, ja jos mulla on jotain oikeen konkreettista asiaa, mää sanon sen sulle suoraan ja sää lähet sillon pois".

Yoma
Asukaskokelas
Viestit: 103
Liittynyt: 08 Syys 2014 11:22

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Yoma » 03 Marras 2014 05:00

Noin klo 03:40

Suihkussa Andte heittää uimashortsiensa taskusta Joonakselle nuuskapurkin, joka on yksi Jonnan Jonathanille testamenttaamista kolmesta purkista.

Andte: Mie olen aina halunnu antaa sinulle lahjan - uus leikkikalu!
Joonas: Uus leikkikalu! Tämä on vissiin Jonnalta?
Andte: Söimme syysmyrskyssä. Jonna antoi Jonathanille ne nuuskat.
Joonas: Paljon tässä oli?
Andte: Kolme purkkia.
Joonas: Kolme purkkia!
Jussi K: Antoks isoveli luvan tohon?
Andte: Anto. Kielsi tupakan polton muttei kieltäny nuuskan käyttöö.
Sillon ku tultiin takasin niin sil (Jonathanilla) oli täys purkki. Ei ollu enää tupakkaa, mie kysyin että onko siulla nuuskaa. Mie tiesin että on. "Ei ole". Vaikka mie tiesin! Sen takii se Tuijan kans, alussa, heti kun tultiin Syysmyrskystä, niin se istu Tuijan kans koko ajan ulkona.
Jussi K: Niinku tunnin se kesti.
Andte: Niin niin.
Jussi K: Aika ovela jätkä...
Andte: Mutta mie olen sentään rehellinen. Sillon kun tutustuin tuolla, se taas teki mulle vaikutelman. Mutta nyt mie olen siitä vaikutelmasta päässy yli. Mie en ennää mene tuohon valheisiin, lankaan. Jos se yrittää mulle olla kaveri, mie en ala siihen lankaan ennää.

Joonas: Se on... vanha kunnon koijari.
Andte: On. Sillon ku tultiin Syysmyrskystä, sillä oli täys purkki vielä. Mie kysyin siltä "onko sulla enhän niitä jäljellä", se sano "ei"...
Sen takiahan se aina Tuijan kanssa ulkona istu, kahvilla. Ja huomasiks ku oli huivi tuossa noin eessä? (tekee eleen, kuin vetäisi kaulahuivia suunsa peitoksi)
Jussi K: Ai niin...
Andte: Se musta huivi. Sen takia ettei nuuska huulessa näy.
Joonas: No mä oisin kyllä huomannu heti.
Jussi K: Joo no ei huivin alta kyllä näy.
Andte: Sen takiahan se pietti huivia tuossa noin näin, ettei näy onko nuuska huulessa. Se varo sinua (Joonasta), ettei nuuskamies näe, sillon alkuvaiheessa kun tulimma Syysmyrskystä.
Joonas: Mää kyllä huomaan heti, vaikka ois yks pussi huulessa niin mä huomaan sen.
Andte: Muttaku sillä oli huivi eessä, ei sitä osannu ajatellakaan...

Andte: Jonna ois kyllä sulle antanu.
Joonas: Nii oiski. Jonna nimittäin antoki mulle.
Andte: Miekään en saanu ennää kun tänne tultiin. Se ajatteli itteään eikä ketään muuta. Ei ajatellu sinuakaan vaikka olet nuuskamiehiä.
Joonas: Ei se... ei se jättäny mulle jämiäkään kun kysyin.
Andte: No siinä näet. Kyllä sie tiiät kun olet täällä kymmenen viikkoa ollut.
Joonas: Kyllä mää tiiän. Olen mää nähnyt Jonathanin kaltasia ennenki, ja paljonki.

(Edit: Lisätty kellonaika)

Yoma
Asukaskokelas
Viestit: 103
Liittynyt: 08 Syys 2014 11:22

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Yoma » 03 Marras 2014 05:52

Noin klo 04:00 Andte, Jussi K ja Joonas juttelevat hammaspesulla:

Jussi K: Viis tuntia ehitään nukkua, ehkä...
Andte joikaa hammasharja suussa.
Jussi K: Ai niin, Leyla vaihto puolta.
Andte: Onpa ylpee tuo Leyla.
Jussi K: Kui niin?
Andte: Ku vaihto puolta. Maitokaakao. Ilman sokeria. Kyllä on ylpee ku vaihto puolta. Ehkä se on huomionkerääjä? Yrittää saada huomiota?
Jussi K: Mä luulen et se on vähän sellane... kaikkien mielistelijä. Mullon nimittäin vähän sellanen fiilis.
Andte: Älä lankee siihen ansaan.
Jussi K: No en todellakaan! Kotona odottaa ihan toisenlaiset tyttelit... tai sit se on vaan niin mukava kaikille. Siit on niin vaikee ottaa selvää.
Joonas: Tähän kun puhuttiin että "erikoisjoukoille enemmän". Se sano että "pojat tarvii enemmän ruokaa kun ne on treenannu, ne tarvii protskuu"...
Jussi K: Ai Leyla sano?
Joonas: Nii. Sitte Leyla sano: "mä en oo ikinä reenannu mutta mää tarviin enemmän ruokaa silti". Mää meinasin oikeesti sanoa että kun sä et tiiä, että kun oikeesti treenataan niin sillon pittää saada ruokaa.
Jussi K: Niin no ei... mä luulen että nää BB-tytöt ei kauheesti tiedä tollasista hommista yhtään mitään, ku kattoo ulkoo päin niin...

Kaikki naureskelevat.

Jussi K: Jokasella on... jokanen tyttö painaa enemmän ku minä ja Andte, niin...

Repeävät nauramaan.

Jussi K: Anna on, mut noi... Mut niinku... tää on hauska vuosi, hauska BB-vuosi.
Andte: Toivottavasti!
Jussi K: Ei vaan... Siis sillä tavalla, et niinku naiset on naisii ja miehet on miehii. Nimenomaan naiset on Naisii, isolla N:llä.

Andte: Sillon, ennen ku mie tulin BB:hen, mie luulin et tääl on oikeen niinku...
Jussi K: Pommit. Niin minäkin luulin. Mä odotin et nyt tulee kaikkii mun kavereita, tyttöjä, blondeja, niinku pommeja... tollasii hyvännäkösii blondeja.
Joonas: Niin, musta niinkö Anna on kaikista niinkö mahtavin...
Jussi K: Tai no ei niinku pelkästään blondeja - nättejä tyttöjä!
Andte: Mie tykkään kummastaki, blondi ja brune.
Jussi K: Joo joo kummatkin on... mut että nyt tulee niinku varmasti tuttuja... et oikeesti nättejä tyttöjä...
Andte: Ei tuu! Armi ensimmäisenä! "Tiskit on tiskaamatta!"

Joonas: Anna on oikeesti kaikista mahtavin noista, kun se ossaa olla silleen aito, ja sitten se on niin... se on hönö!
Jussi K: Se on hauska...
Joonas: Jarnoki sano että se on niin hönö, niin...
Andte: Mutta tännään ku tein sen tempun, niin se otti negatiivisesti.
Jussi K: Minkä tempun?
Andte: No se kun tein (ei saa selvää)
Jussi K: Aaa, mut ku, poikaystävä...
Joonas: Nii, se ottaa sen niin tosissaan.
Andte: Mulleki tuli niinku tänne viilee (osoittaa sydäntään). Mie tarkotin huumorilla, mutta...
Joonas: Niin, mut ku Anna seurustelee niin se on niin...
Jussi K: Niin, se ei viitti mitään tollasta.

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Marikki » 03 Marras 2014 09:42

Talossa herätty, patterienvaihto, ruokatäydennystä ym. aamun normikuvioita.

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 03 Marras 2014 10:10

Keittiön pöydän ääressä Andte, Jussi ja Joonas muistelevat nauraen öisiä bileitään lisähuoneessa. Jussi kertoo muille asukkaille miten heidän lempibiisejään soitettiin jatkuvalla syötöllä. Heti kun isoveli näki, että pojat olivat tanssituulella, alkoi hyviä biisejä tulemaan kuin liukuhihnalta.
Ja sitten aina sopivan tupakkatuon aikaan soitettiin Tuulikin vanhoja toivelauluja.

Vakavailmeinen Jonathan nojaa käsiinsä osallistumatta tähän keskusteluun.

Avatar
Dorothy
Jumalan ruoska
Viestit: 9295
Liittynyt: 25 Helmi 2005 13:01
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Dorothy » 03 Marras 2014 10:23

Leyla pyydettiin pk:hon ja (vale)nimeämiset alkoivat! Leyla yllättynyt.
you've got the dream but not the drive

Lukittu

Palaa sivulle “Live 24/7 - Arkisto”