33. päivä
Re: 33. päivä
Nyt ruoditaan Anun avioliitto ja seksisuhteet, 21 kansallisuutta tänään luetteli, varmaan aloittanut kun ennenkuin syntyi (Ettet Johanna olis vähän katkera, itsekin osallistuit ja saitko kasaan 2?). Kaikki strippaukset ja seksitanssit ja on niin glamour. (Nikokin epäonnekseen heräsi läyhäämään) Varmaan leikkii kännitkin. Johannan mukaan Anulla on palvelijakin, ei kerkee edes poikaansa hoitaa. Saran mukaan tänään imuroi eka kerran. Väittää että osaa, kun Jori on naureskellut, että osaa Anukin.
Aleksia ei vittujakaan kiinnosta Viron seurapiirit. Johanna kertoo, että on sillä oikeastikin paparazzit perässä. Mutta se on vaan Viro.
Nimiä ei mainita, mutta MarkoB:n kautta tutustunut noihin piireihin. Johanna halusi vetäytyä julkisuudesta ( ) niin heittivät hänet ulos piireistä, kun hänestä ei enää ole hyötyä. Työtkin meni, on niin raadollista. Ai Markokin, kysyi Niko. No ei sanota nimiä, mutta joo.
Niko ja Johanna menevät isoon makkariin nukkumaan.

-
- Kolhoosin johtaja
- Viestit: 2182
- Liittynyt: 25 Elo 2010 04:14
Re: Keskustelua livetapahtumista (lokakuu)
Esko on Johannalle "dead" kun Niko selittää, ettei niille tarvi mitään puhua...
Niko muistuttelee mitä aamulla on... Johon Johanna "Dead"
Niko kyllä viittasi synttäreihinsä...
Sara kuittailee Jorin "roolista" ja arvostelee Johannan Eskon haukkumista johon Aleks, että ei Eskonkaan pitäisi haukkua Johannaa...
No Eskolta kyllä kaatui kulissit tänäisenä iltana viimeistään...siis ne puheet taloon tullessaan...
Niko muistuttelee mitä aamulla on... Johon Johanna "Dead"
Niko kyllä viittasi synttäreihinsä...
Sara kuittailee Jorin "roolista" ja arvostelee Johannan Eskon haukkumista johon Aleks, että ei Eskonkaan pitäisi haukkua Johannaa...
No Eskolta kyllä kaatui kulissit tänäisenä iltana viimeistään...siis ne puheet taloon tullessaan...
Re: Keskustelua livetapahtumista (lokakuu)
Tiku ja Taku (A. & S.) läyhäämässä pikkumakkarissa. Kehuvat nelikkoaan.
Saran mielestä eivät he ole täällä tekemässä mitään viihdettä. He ovat vaan omia itsejään.
Aleks: "Mut Johanna on aito"
Sara: "Mut teki kyl väärin kun haukkui Eskoa..."
Aleks: "Mut ei Eskokaan saa haukkua Johannaa".
Ja Aleks alkaa kertomaan saksalaisesta poikaystävä-ehdokkaastaan.
Saran mielestä eivät he ole täällä tekemässä mitään viihdettä. He ovat vaan omia itsejään.
Aleks: "Mut Johanna on aito"
Sara: "Mut teki kyl väärin kun haukkui Eskoa..."
Aleks: "Mut ei Eskokaan saa haukkua Johannaa".
Ja Aleks alkaa kertomaan saksalaisesta poikaystävä-ehdokkaastaan.
Re: Keskustelua livetapahtumista (lokakuu)
Aleks ja Sara sanoivat hajoavansa, jos Jori korjaa voiton.
Re: 33. päivä
Esko jo hereillä. istui äsken keittiön pöydään äärellä siemailemassa kai kivennäisvettä(?) ja nyt loikoo sohvalla silmät auki mietteliään näköisenä.
klo 10 talossa herätys ja käsky vaihtamaan patterit.
klo 10 talossa herätys ja käsky vaihtamaan patterit.
Re: 33. päivä
BB: palauttakaa paristolaatikot varastohuoneeseen. Nikon mentyä avaamaan oven huomasi siellä olevan iso kakku Nikon kuvalla, lahjapaketti, kaksi pullo shapanjaa, ruisleipää, sushia, pekonia ym. Ja saman aikaisesti alkoi talossa soida t.A.T.u.
Re: 33. päivä
BB:n lahjapaketissa oli "Nobody knows I'm gay"-muki, kuninkaan hattu ja boyfriend-tyyny.
Esko, Jori ja Anu ruotivat edellisyön tapahtumia makkarissa. Aleks ei sanonut sanaakaan Anulle aamulla, mököttää edelleen.

Nikon syntymäpäivänä jokainen pääsee pistämään tätä poskeen.
Re: 33. päivä
Synttäriaamiasella hieman apea ja hiljainen tunnelma. Asukkaat syövät hiljaisuudessa.
Aleks, Niko ja Johanna menevät ulos, Johanna keräilee tölkkejä ja ihmettelee, miten on omatkin Oiva-juomansa jättänyt näköjään juomatta. Aleks ja Niko polttavat tupakkaa.
Aleks sanoo että kai hänen on pakko puhua tuon Anun kanssa jossakin vaiheessa, Niko sanoo ettei hänen vuokseen tarvitse.
Niko toteaa, ettei olisi ikinä arvannut Eskon ajatuksia Johannasta.

Sara ja Aleks jauhavat kiusallisesta tunnelmasta pikkumakkarissa.
Aleks pohtii pitäisikö mennä juttelemaan Anulle, kun kuitenkin joudutaan asumaan täällä yhdessä. Sara muistuttaa ja vannottaa Aleksia ettei Aleksin sitten tarvitse pyytää yhtään mistään anteeksi.
Johanna oli Saran mukaan sanonut ettei aio puhua Eskolle. Sara miettii miten tällainen toimii talossa. Kun muistelee miten hanakalaa Nikolla ja Susannallakin oli olla riidoissa.

- Realcowboy
- Big Brother
- Viestit: 5315
- Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
- Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.
Re: 33. päivä
Niko sai kohtalaisen uskottavasti kerrottua hänen ja Tuxun yhteisestä tositv-ohjelmasta Lapissa. Esko epäili, uskaltaisiko mikään tuotantoyhtiö ottaa Tuxua ohjelmaansa.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.
Re: 33. päivä
Niko kyselee isossa makkarissa Anulta onko Tallinnassa seuralaispalveluja, Anu sanoo että on. Niko paljastaa salatehtävänsä mukaisesti hakeneensa kerran seuralaispalveluun töihin, eivät olleet ottaneet häntä.
Kertoo myös, että omalta kaudeltaan yksi vaalea kaunis tyttö (Cheryll?) oli töissä seuralaispalvelussa, treffaili yökerhoissa varakkaita herrasmiehiä ja pääsi vippeihin, ja tienasi aivan valtavasti rahaa.
Pikkumakkarissa vallitsee vaisu tunnelma: äsken itseään huolellisesti meikannut Sara ja hiljainen Aleks taittelevat vaatteitaan laatikoihinsa ja siivoavat huonettaan.
(Missä Esko muuten on...?Näemmä makaa yksin olohuoneessa.)

Isossa makkarissa Jori lupaa ettei Anulta lopu tänään punaviini.
Anu sanoo nauraen että nyt riitti punaviinit ja juomiset, maksimissaan yksi lasillinen ja that's it. Eilen oli tullut juomaa ja juotuakin ihan liikaa, viinilasinsa oli ollut koko ajan ihan piripinnassa. Se oli ollut liikaa.
Kenenkään ei Jorin mielestä pitäisi olla pahoillaan koska talossa ei olla ihan omia itsejään. Talossa vallitsee jatkuva stressi ja on ihan eri tunteet kuin ulkopuolella. Ei ikinä kokisi Anun käytöstä loukkaavana.
Sillä aikaa Niko pikkumakkarissa arvostelee Maatilan prinsessoja, koko formaatti on hänen mielestään vain halpisversio viidakon tähtösistä. Niko toistaa myös salatehtävänsä valheen Tuksun ja hänen yhteisestä Lappi-proggiksestaan. Sara kyselee kiinnostuneena.
Ja samaan hengenvetoon kuultiin myös Tauski ja täti -valhe. Näytti uppoavan Saraan ja Aleksiin...

Esko avautuu ulkona Nikolle miten haluaa lähteä pois (ilmeisesti pääasiassa Johannan vuoksi). Takki on ihan tyhjä, ei jaksa olla enää, kaksi viikkoa jo mennyt, on laskenut vain päiviä että pääsee pois.
Arvostaa tytärtään ja yhteistä aikaa niin paljon.
Esko sanoo BB-talon olleen hänelle alusta alkaen vain kahden viikon työkeikka, on nyt mukana tällaisessa näytelmässä, kuin kahden viikon kesäteatterikiinnitys. Sillä oli taloon tulon itselleenkin perustellut kun häntä oli "miljoonannen kerran" vongattu taloon asukkaaksi.
Sama tarina jatkuu Jorin kanssa Nikon mennessä sisälle.
Eskon akku on mennyt tyhjäksi melkein jo alkuvaiheessa. Teppo oli lähtenyt heti alussa, Anu jumppailee ulkona, Jori oli vaan nukkunut, Sara oli koko ajan ihan hiljainen, Aleksilla ja Nikolla on kahdestaan se oma juttu, Johanna sitten yrittää olla väkinäisesti kaikessa mukana...

läyhäjengi jauhaa pikkumakkarissa taas mm anusta. aleks toteaa että eilinen riita oli ihan asiasta eikä mistään turhasta.
Re: 33. päivä
Nuoriso ja mummo pikkumakkarissa puivat eilisiä tapahtumia. Aleksin mielestä oli ihan hyvä riita sinällään (kun on hyviä ja huonoja riitoja). Tuntuu ottavan eniten pannuun se, kun Esko oli ensin hänen puolellaan ja meni sitten Anun puolelle. Aleks ja Sara sanoo, ettei ollut kyse niistä juomien kaatamisesta, vaan siitä, että kun kiellettiin nousemasta pöydälle ja tuoleille ja saman tien Anu nous pöydälle. Ei mitään läyhäämistä, vaan normia bileiden jälkeistä muistelemista.
Johannan mukaan Esko lähtee pois, kun hän tulee pakalle. Aleks yrittää, että jos Johanna kuitenkin puhuis Eskon kanssa, mutta Johannan mukaan Esko sen jutun aloittikin. Aleks sanoo ainakin juttelevansa Anun kanssa asioista.

a walking disaster
Re: 33. päivä
asukkaat käskettiin sohvalle.(tulee kohta videokooste Nikon salatehtävästä)
Re: 33. päivä
Esko lähti juuri ennen videon päättymistä sohvalta. Jori katseli täysin ilmeettönä videota. Kummaltakaan ei myöskään yhtään kommenttia tehtävästä. Muilla tuntui olevan hauskaa.
Re: 33. päivä
Porukka käskettiin pihalle, Niko ottaa skumppapullon mukaan. Kaikki muut skoolaamassa, paitsi Esko ja Anu. Johanna: "Eiks noi ota?" "Ihan ku me oltas loukattu noita."
a walking disaster
Re: 33. päivä
Paaljon onneaa vaan...
Esko treenaa samaan aikaan pihalla ja Anu löhöilee riippukeinussa.
15:39 Synttärijuhlintaa tiedossa. Niko ihan haltioissaan synttäreistä BB-talossa. Boolia, poronkäristystä, lohta, erilaisia juustoja mm. tarjolla.