Sivu 55/57

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 28 Huhti 2013 21:21
Kirjoittaja scorchio
No tulipahan katsottua sitten kaikki jaksot :bidmouth: - vihasin kilpailijoita jo puffausten perusteella, eikä kuva kyllä muuttunut miksikään kuin ehkä vain Akin kohdalla.

Finaalissa kaksi yökötystä: aivan sama kuka potin vei. Huvittavaa oli, että siinä kohtasivat koulukiusattu ja -kiusaaja ja kävi just niin kuin mualimassa käy muutenkin, kiusijat vaan porskuttaa, koska myötäilijät seuraavat heitä vaistomaisesti.

Hienossa pulpahti tökeröillä puheillaan esiin se, mikä hänessä on ärsyttänyt muutenkin: täydellinen itsekeskeisyys, itsesäälissä rypeminen ja vollottaminen. Rahat menee "parempaan" kohteeseen, WTF :holyshit:

Jarkko on ikuinen koulukiusaaja vaikka voissa paistaisi: se asia on niin syvällä luonteessa näillä tyypeillä, että varsinkin stressitilanteissa se hyökyy esiin. (Sen takia kiusijia pyritään työhönotossa karsimaan (kokemuksen syvällä rintaäänellä [smilie=a_cool.gif] ). Ja jotkut kiusijat saavat ikuisen leiman otsaansa - mutta eipä sitä varmaan pentuna osaa ajatella niin. Jos duunissa on huono ilmapiiri, niin katseet kohdistuvat kiusijan maineessa olevaan.)

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 28 Huhti 2013 21:25
Kirjoittaja Mardis
orgasmienkeli kirjoitti:Mielestäni kyllä Hanna oli ihan huikea tuomaristossa! Miksi ihmeessä ei olisi saanut olla tiukkana? Heti on katkera kaikkien silmissä..
Minusta ne kysymykset oli ihan asiallisia ja heitot oli hyviä. Ja Pialla nyt oli vähän syytäkin sanoa mitä sanoi.
No älä. Hanna pisti parhaimmat tykit! (Rakastan arpaani yli kaiken. :Love: ) Pialla katkeruuteen taas oli omat syynsä. Tekivät yhdessä Jannen kanssa tuomaristosta sellaisen kuin pitikin. En nähnyt siinä mitään säälittävää.

Ja tuohon päällepuhumiseen: entäs jos mitään sääntöjä sen suhteen ei ollut? Sanoiko Heikki varmasti niin, että kaikilla on omat vuoronsa?

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 28 Huhti 2013 21:32
Kirjoittaja ramasee
No jo oli taas voittaja :noup: En tyksi, Heini ois saanu voittaa paaaljon mieluummin, vaikka taustalla paljon olikin, mutta niinku Heini itsekin sanoi, että oli oma taktiikkansa toimia noin, niin en valita.

Heimoneuvosto oli kyllä ihan jees. Hanna oli ehottomasti paras siellä, hienosti tuli osuvia juttuja. Se Jannen pizza kommentti häiritsi, eikai se nyt oikeesti ollu syy Heinin häviöön, no ei kait silleen, mutta vaikutti ainakin kun se kerta sen vielä muisti. Rawallahan oli muutenkin heimo täynnä ruokaa sillon, niin vielä pitäs pizzaa saaha, vaikka ne ei ees voittanu koko kisaa... Mutta ihan mukava viimeinen jakso selviytyjät suomelle, hyvin voisin katsoa vielä seuraavankin kauden.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 28 Huhti 2013 21:53
Kirjoittaja Mardis
^ Jos oikiasti Janne oli täysin tosissaan sanoessaan Heinille pizzoista, naurettavaa. Jos se vaikutti Jannen päätöksentekoon voittajasta, hyppään jorpakkoon.

Minusta kaikki palkinnot saa tässä kisassa pitää kaikin mokomin itsellään eikä muita (varsinkaan toista joukkuetta) kohtaan tarvitse tuntea sääliä. Ihan hieno ele toki, jos joku päättää tehdä toisin, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että toisen osapuolen pitäisi tehdä samoin.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 28 Huhti 2013 21:55
Kirjoittaja Nias
Janne sanoi vielä ääntä antaessaan, että pizza oli Heinin häviön syy. Voi katsoa maikkarin extroista.
Marika1 kirjoitti:Minusta kaikki palkinnot saa tässä kisassa pitää kaikin mokomin itsellään eikä muita (varsinkaan toista joukkuetta) kohtaan tarvitse tuntea sääliä. Ihan hieno ele toki, jos joku päättää tehdä toisin, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että toisen osapuolen pitäisi tehdä samoin.
Mun mielestä voisi olla sääntö, että palkintoja ei saa jakaa.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 28 Huhti 2013 22:03
Kirjoittaja ramasee
Marika1 kirjoitti:Minusta kaikki palkinnot saa tässä kisassa pitää kaikin mokomin itsellään eikä muita (varsinkaan toista joukkuetta) kohtaan tarvitse tuntea sääliä. Ihan hieno ele toki, jos joku päättää tehdä toisin, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että toisen osapuolen pitäisi tehdä samoin.
Samaa mieltä! Minusta oli vielä varsin tökeröä, että Heikki menee kysymään, että annatko jotain toiselle heimolle. Ei näin, jos kerta ite voittaa, niin tietysti se pidetään itellä. Eihän tuosta pelistä tulis yhtään mitään, jos kaikki aina jaettas keskenään, eihän sillä ois pian mitään väliä kumpi voittaa ja mitä.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 28 Huhti 2013 22:30
Kirjoittaja DosterMan
Olipa huikea lopetus. Tuomaristo pelasi Jarkon lisäksi myös mut pois pelistä. Olin tenttauksen jäljiltä ihan varma, että Heini voittaa. Janille olisin suonut voiton mieluintein, mutta hyvä näinkin.

1-6 den glider in!

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 28 Huhti 2013 22:41
Kirjoittaja mrj
DosterMan kirjoitti:Olipa huikea lopetus. Tuomaristo pelasi Jarkon lisäksi myös mut pois pelistä. Olin tenttauksen jäljiltä ihan varma, että Heini voittaa. Janille olisin suonut voiton mieluintein, mutta hyvä näinkin.

1-6 den glider in!
mmm.. oli kyl huikea tuomaristo, siellä haisi niin katkeria kommentteja, tosiaan kumpikaan noista ei välttämättä oisi ansainnu voittoa, mut jarkolle sen nyt soin ku tuo kaksikko oli vastakkain.. jani oli mielestäni ainut joka oisi ansainnu voiton semifinaalissa olleista.. niinkuin tuomaristo kommentoikin että kummatkin vähän menny janin vanavedessä kohti finaalia, mutta heini niistä kyllä ehdottamasti enemmän, Piia pilasi ehkä oman pelinsä sähläämällä liikaa eri liittojen välillä, alkupuheet kun vedettiin, niin olin aikalailla varma että heini vie voiton.. mutta tuomariston kysymyksiin, heini ei oikein osannu kunnolla vastailla, sitte vielä tämä kommentti "hänen tarkotus rahoille oisi tärkempi".. .. hoh hoijaa vaikka tärkeään oisiki menny, mut silti... jarkko ehkä selvisi hiukan paremmin kysymyksistä, vaikka pyöritteleki silmiään... jarkko ei hirveesti nyöristelly oli vaan vaan oma itsensä, paitsi alkupuheensa aikana toki kertoi minkälaisen elämän on kohdannu.. mutta joo.. ONNEA JARKOLLE!

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 28 Huhti 2013 23:04
Kirjoittaja DosterMan
Olihan Heinilläkin kaksi peliliikettä kauden aikana. Ensimmäinen oli Jarkon valinta finaaliin. Jania vastaan ois ollu ennakkoasetelmissa ihan vailla mahdollisuuksia. Toinen peliliike oli säälikortti neuvostossa.

Ihan hyvä maku jäi tästä kaudesta, vaikka voittaja ei ollut ykkössuosikki. Pappi vaikutti kyllä omasta mielestänikin aika katkeralta.

Muisteloiden paras kohta oli Nooran tissit. Siinä on ollu ohjaajalla ja/tai kameramiehellä silmää. Vois olla jopa taustakuva materiaalia se kuva, jossa Nora makaa selällään ja pään puolelta zoomissa tissit. Huh huh hellettä.

Janne oli koko neuvoston ajan ihan sen näköinen, että purskahtaa itkuun hetkenä minä hyvänsä. Tälleen jälkiviisaana voi sanoa, et oli Janne tälle kaudelle kyllä melkonen kultakimpale, vaikka inhosinkin valtaosan ajasta.

Jani ja Harri oli kingejä, äkkiä ne johonkin fort pojakeen tai uimahyppimään tai jotain muuta.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 28 Huhti 2013 23:09
Kirjoittaja knocker
DosterMan kirjoitti: Muisteloiden paras kohta oli Nooran tissit. Siinä on ollu ohjaajalla ja/tai kameramiehellä silmää. Vois olla jopa taustakuva materiaalia se kuva, jossa Nora makaa selällään ja pään puolelta zoomissa tissit. Huh huh hellettä.

Janne oli koko neuvoston ajan ihan sen näköinen, että purskahtaa itkuun hetkenä minä hyvänsä. Tälleen jälkiviisaana voi sanoa, et oli Janne tälle kaudelle kyllä melkonen kultakimpale, vaikka inhosinkin valtaosan ajasta.
Hävettää myöntää, että näin täysheteronakin tuli samat ajatukset mieleen Noran tisseistä.

Janne taas jatkoi loppuun asti aloittamallaan tiellä. "Mä en saanut mun pizzaa, yyyh!"

Ainoa asia, mikä mua jäi vaivaamaan, oli se, kun Jarkko puhui, että niiden vauva oli rikottu sairaalassa. Mikä tää juttu oikein oli?

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 28 Huhti 2013 23:29
Kirjoittaja mrj
knocker kirjoitti:
Janne taas jatkoi loppuun asti aloittamallaan tiellä. "Mä en saanut mun pizzaa, yyyh!"

Ainoa asia, mikä mua jäi vaivaamaan, oli se, kun Jarkko puhui, että niiden vauva oli rikottu sairaalassa. Mikä tää juttu oikein oli?
ja janne tuntu olevan tosissaan ton pitsa asian kanssa? wtf... joo muaki muute jäi häiritteen tuo vauva juttu.. tietääkö joku tosiaan tarkemmin??

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 28 Huhti 2013 23:38
Kirjoittaja Punde
knocker kirjoitti:Hävettää myöntää, että näin täysheteronakin tuli samat ajatukset mieleen Noran tisseistä.
Heterona täytyy ihmetellä miten rumat ja selkeästi tökeröt silikonisarjakuvatissit ketään kiihottaa. Hyi että. Eikä varmasti ollut ainut paikka mistä Noraa leikelty. Voi hyi sentään. Ei vaan iske muovisuus.

Kertonee paljon kaudesta ettei tähdellisempää sanottavaa nyt keksi tähän loppuun. En odota henkeä pidätellen uutta kautta, eikä haittaa yhtään jos sellaista ei ollenkaan tule.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 29 Huhti 2013 10:57
Kirjoittaja stalkmeri
Suosikkini voitti, onnea vaan Jarkolle :tu Kyllä Heinin voitto olisi ollut aivan huutava vääryys, ja tajusihan valtaosa jurystakin sen. Yllätyin kyllä siitä, että myös Piia antoi Jarkolle äänensä, mutta toisaalta se osoittaa Piialta aikuismaisuutta ja sitä, ettei jää tuleen makaamaan. Kuitenkin hänelle tuli nyt viimeistään jaksoja katsoessa varmasti ilmi se, että koko Harimau on häntä dissannut, joten sinällään en edelleenkään pidä Jarkon viimeisiä sanoja pahoja, koska hän varoitti tulevasta..

Heimoneuvosto oli kyllä mielenkiintoinen ja hyvin hiillostivat finalisteja. Heinin säälinkeräys puhe aiheutti lähinnä myötähäpeää, en todellakaan ymmärrä, että miksi voitto pitäisi antaa sille jota on elämä kaltoin kohdellut, eikä sille joka tässä kyseisessä pelissä sen ansaitsee enemmän. Jani näpäytti kyllä hyvin takaisin, kun Heini sanoi, että sen rahat menee parempaan käyttöön.

Mutta tosiaan, Rawahan sen voittajan päätti. Finaalikaksikosta oli kyllä vaikea sanoa, että kumpi vie voiton ja noin murskavoittoa en olisi Jarkolla uskonut. Mutta kuten arvelinkin, niin Rawalaiset arvosti Jarkon pelitaktiikkaa enemmän. Aki oli aivan yliliikuttava perustellessaan ääntään Jarkolle.

Kaikenkaikkiaan oikein kiva kausi ja mielelläni näkisin Suomen Selviytyjiä teevessä lisää.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 29 Huhti 2013 11:18
Kirjoittaja Tahiti
Finaalissa jäi tympimään se, että rawalaiset näyttivät edelleen olevan tiukasti Jannen hyppysissä "omia" äänestyspäätöksiään tehdessään. Nora heti repäisi aluksi ja sanoi muistaakseni Heiniä peesaajaksi. Hehe. Nora itse ei kisan aikana tehnyt yhtä ainoaa omaa päätöstä. Minua tympäisi myös se, että Janne pudotti alussa rawalaisista naiset veks ja mietin, miten paljon Heinin sukupuoli vaikutti tässä äänestyspäätöksessä. En jaksa uskoa, että mies pizzoista olisi niin kiukkuinen ollut, naamioi sukupuoli asian pizzaksi, kun vaikuttaisi muuten juntilta.

Tuomariston katkerat -ette ole ansainneet voittoa-kommentit- pilasivat finaalin tunnelman heti aluksi. Voisi olla edes sen verran kunnioitusta kanssakilpailijoita kohtaan, että voisivat myöntää näiden pelanneen parhaiten. Akille hatunosto hienosta kommentista tässä, että ovat ansainneet paikkansa. Aki nousi kisan henkiseksi johtajaksi tällä kommentilla :Love: .

Heinin säälivuodatus aiheutti myötähäpeää. Ihminen voi koko ikänsä syyttää lapsuttaan tai sitten päästä sen yli. Kokemukset ovat varmasti olleet rankkoja, mutta voiton kinuaminen niillä ala-arvoista.

Selviytyjät on kyllä siitä huono formaatti, että alussa vahvat vievät joukkueen voittoon ja sitten heidät äänestetään ulos uhkina ja semifinaalissa istuu sitten porukkaa joka ei ansaitse voittoa.

Janne näytti muuten ihan juopotelleelta. Punertavat silmät loivat hyvän taustan Heinin juoppoisä-keskustelulle.

Jarkko on voittajana kohtalainen. Välillä inhosin tosissaan, välillä menetteli. Pian kiusaaminen tympi ehkä eniten.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 29 Huhti 2013 11:20
Kirjoittaja mrj
"Kuvankaappaus selviytyjien introsta. Olisko siinä Final four? Kaks miestä ja naista. Jarkko, Jani, Pia ja sitten Hanna/Heini. Ei mikään kovin selvä kuva, mutta Pia on aika selkeästi tunnistettavissa, koska joka jaksossa seisoo noin kädet lanteilla.."

https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/ ... 3069_n.jpg

bongasin tommosen selviytyjät suomi facebook ryhmästä, ja tuo oli postattu 1.huhtikuuta.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 29 Huhti 2013 14:19
Kirjoittaja Mardis
Tosta oli jo kolme sivua taaksepäin puhetta..

Kausi oli kokonaisuutena katsottava, näin voisin sanoa. Toivottavasti jatkoa seuraa.
Edit:
Tahiti kirjoitti:Janne näytti muuten ihan juopotelleelta. Punertavat silmät loivat hyvän taustan Heinin juoppoisä-keskustelulle.
Tuli useasti kauden aikana ihmeteltyä, miten ne on niin punasia siellä heimoneuvostossa. Janne etunenässä, mutta muitakin samanveroisia "punastujia" löytyi. Pakko siihen oli jotkut ulkoisetkin seikat vaikuttaa, kuten kuumuus tai (vääränlainen) valo.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 29 Huhti 2013 21:07
Kirjoittaja Nias
Spekulaatiota toisesta kaudesta. Tanskassa haku päällä ja täättyy toukokuun 10. päivä.

Kuvausmatka jo 30.6. - 6.7.

http://www.youtube.com/watch?v=yW-YZEUQoKg

Ei tietoa oisko samalla matkalla siellä myös suomalaiset mukana (ilman julkista hakua siis).
En usko...

Samalla matkalla on Hollantilaiset.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 30 Huhti 2013 01:28
Kirjoittaja Benjamin
Pakko sanoa vielä täällä, että Heini vaikutti siksi säälinkerjääjältä, että hänellä oli rankkoja kokemuksia! Kyllä Jarkkokin yritti kokemuksiaan selittää, mutta hänen ainoa hätkähdyttävä lause alkupuheessa oli se "vauvamme rikottiin". :shock: Mitä se tosiaan tarkoitti?!
Mutta siis.. jos Jarkollakin olisi rankkoja kokemuksia, niin yhtä lailla hän olisi silmissänne säälinkerjääjä.

Heini oli kuitenkin Jarkkoa huonompi vastailemaan tuomariston kysymyksiin. Olisin itsekin keksinyt paremmat vastaukset kun Heini!
DosterMan kirjoitti:Tälleen jälkiviisaana voi sanoa, et oli Janne tälle kaudelle kyllä melkonen kultakimpale, vaikka inhosinkin valtaosan ajasta.


Pakko todeta tämä sama ja kompata.
Jani ja Harri oli kingejä, äkkiä ne johonkin fort pojakeen tai uimahyppimään tai jotain muuta.
Tämä taas on helpotus, että näiden kahden jumalointi ehkä loppuu, kun kausikin loppui.

Pitäähän se sanoa että vahvoja kilpailijoita nuo olivat, mutta en sitä heidän ylistämistään jaksaisi enempää.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 30 Huhti 2013 16:45
Kirjoittaja Nias
orgasmienkeli kirjoitti:Pakko sanoa vielä täällä, että Heini vaikutti siksi säälinkerjääjältä, että hänellä oli rankkoja kokemuksia! Kyllä Jarkkokin yritti kokemuksiaan selittää, mutta hänen ainoa hätkähdyttävä lause alkupuheessa oli se "vauvamme rikottiin". :shock: Mitä se tosiaan tarkoitti?!
Mutta siis.. jos Jarkollakin olisi rankkoja kokemuksia, niin yhtä lailla hän olisi silmissänne säälinkerjääjä.
Finaalin heimoneuvosto oli vahvasti leikattu. Minulle jäi sellainen fiilis, että finalisteilta ehkä pyydettiin mahdollisetsi jonkinlainen stoori eikä pelkkää perustelua miksi heidän pitäisi voittaa.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 30 Huhti 2013 18:14
Kirjoittaja oprah
Hei vaan kaikille, jotka vielä lukevat tätä keskustelua.
Olen seurannut palstaa koko Selviytyjien ajan. Itse asiassa jo aikaisemmin, koska tv-friikille tämä on yksi parhaimmista ja asiallisimmista sivustoista.
Selviytyjät Suomeen liittyvää keskustelua seurasin kuitenkin erityisen tarkasti, sillä olen ohjelman käsikirjoittaja.
Ihan ensimmäiseksi haluan siis kiittää kaikkia mielenkiinnosta ja asiantuntevuudesta sarjaa kohtaan. On ollut ilahduttavaa, että niin moni teistä on pitänyt sarjasta, varsinkin kun suurin osa tuntuu olevan jenkkiversion suuria faneja ja sanomattakin on selvää, että toimimme eri resursseilla ja budjeteilla.
Ei varmaan ole kauhean yleistä rikkoa anonymiteettiä näillä keskustelupalstoilla, mutta ajattelin nyt tehdä niin, koska tämä on sivusto, jonne on tulevaisuudessakin helppo kirjoittaa vain asioita, jotka voi allekirjoittaa myös omalla nimellään.
Toinen syy on se, että jos teitä kiinnostaa, voisin vastata joihinkin kysymyksiin, mitä teiltä sarjan tiimoilta jäi. Kaikkia asioita en tietenkään voi paljastaa ja osaan saatan joutua kysymään lupaa ns. ylempää, mutta on tuotannossa paljon sellaistakin, jota voi huoletta avata. Varsinkin sisältöön liittyvää ja sehän toki on erityisalaani. :)
Aloitan vaikka parilla asialla, joista täällä puhuttiin finaalijaksoon liittyen.
Tuomariston jäsenten punaiset silmät. ;) Totuus on se, että osa tuomaristosta sukelteli ja snorklaili hiljattain ennen finaaliheimoneuvostoa, ja punasilmät olivat sieltä peräisin. Samasta syystä ilmiön saattoi muuten välillä huomata Heikki Paasosen silmistä.
Jarkon lapsen tarina. Tämä lienee kerrottu jossakin Maikkarin netissä tai ehkä jopa ohjelmassa, en muista tarkasti. Tuskin Jarkolla on mitään sitä vastaan, että kerron sen täällä, ettei se jää vaivaamaan ja kasva suuremmaksi asiaksi kuin onkaan. Kyse oli siis siitä, että Jarkon kolmas lapsi oli poika ja tiedettiin etukäteen isokokoiseksi. Keisarinleikkaus olisi ollut paikallaan, mutta siihen ei ollut synnytyksen käynnistyttyä henkikökuntaa, joten lapsi syntyi normaalia kautta. Siinä rytäkässä hänen olkapäänsä vaurioitui pahasti ja sitä on sittemmin jouduttu kuntouttamaan.
Jos siis haluatte kysyä jotain, kysykää. Mieluusti pitäisin sen linjan, että vastaan vain täällä yleisellä palstalla, koska en voi vastata kuin sellaisiin kysymyksiin, joiden vastauksen voivat kaikki lukea.
Ymmärrän myös todella hyvin, jos haluatte säilyttää mielikuvanne ja mielipiteenne sarjasta koskemattomina. Katsomiskokemus ja siitä syntyneet mielipiteet ovat kuitenkin aina yksinomaan henkilökohtaisia.
Kiitän ja kumarran.

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 30 Huhti 2013 18:20
Kirjoittaja Nias
^
Wow... siis jos oprah ei ole Trolli ;-)

Tässä kysymyksiä:

- Onko MTV3 tyytyväinen katsojalukuihin?
- Eli onko vielä toisesta kaudesta ollut puhetta?
- Miksi ohjelman tunnusmusiikki ei ole sama kun Jenkeissä? Varmaan koskee tekijänoikeuksia mutta muutkin maat ovat käyttäneet jenkkien hyvää musiikkia.

- Miksi finaalin ratkaisu oli tälläinen eli miksi voittaja sai valita vastustajansa? Tuohan on alkuperäinen ja siis jo vanhahtava (ei dramaattisin) tapa ratkaista finalistit.

- Mitä käsikirjoittaja tekee tälläisessä sarjassa? Suunnittelee kisat vai laittaa sanat kilpailijoiden suuhun? [smilie=a_teeth.gif]

Re: Yleistä keskustelua

Lähetetty: 30 Huhti 2013 18:35
Kirjoittaja oprah
Moi Nias. Juu, en ole trolli.
Osasin odottaa näitä kysymyksiä ensimmäisenä, ja jos olisin ollut fiksu, olisin kysynyt etukäteen, mitä saa sanoa, ennen kuin kirjoitan ekan viestini.
Nyt vastaan vain: otan mahdollisuuksien mukaan selvää. En ole kanavan edustaja ja nämä asiat kuuluvat heille. Ymmärrät varmaan.
Ja sitten kuulostankin jo trollilta... :D
Oh dear.