Itse taas huomioin, että Anne oli äärimmäisen vaitelias sekä lapsensa isän että lapsensa suhteen. Ei haukkunut, muttei oikeastaan kehunutkaan, eli ilmeisesti miehen pitää olla joko "hyvä tyyppi" tai Annella on sitten julmetunmoinen pelko perseessä, että menettää ne viimeisetkin oikeutensa omaan lapseensa.Taika kirjoitti: Annen harvemmin kuuli puhuvan arvostavasti tai kehuen kenestäkään, mutta lapsensa isästä näin tapahtui.
Kieltämättä mielenkiintoiselta kuulosti, kun Anne äitinä mm. kertoi, ettei lapsi koskaan herätessään ollut tahtonut häntä vaan aina isänsä paikalle. Että vielä imeväisikäinen lapsi oli leimautunut isäänsä niin voimakkaasti eikä ollenkaan äitiinsä, siis täysin päinvastoin kuin kehityspsykologiassa ollaan totuttu. Annen tekoja/puheita/ilkeyttä talossa todistettuani en ihmettele lapsen reaktioita ollenkaan.