Anne Sipolainen

Keskustelua kahdeksannen kauden asukkaista.
Vastaa Viestiin

Arvosanasi Annelle?

Äänestys päättyi 22 Joulu 2012 18:33

5 - Suosikki
11
3%
4
10
2%
3
13
3%
2
16
4%
1
47
11%
0 - Inhokki
315
76%
 
Ääniä yhteensä: 412

Avatar
Poa
Television orja
Viestit: 776
Liittynyt: 29 Elo 2009 00:22

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Poa » 07 Loka 2012 16:49

MBL kirjoitti: Annen tapaisilla ihmisillä tämä logiikka ja ajatus tuntuu jäävän puolitiehin. Minusta joko tykätään tai vihataan ja olen sellainen kuin olen ovat tosiaan huonoja tekosyitä tai henkistä laiskuutta. Ne eivät kestä mitään lähempää tarkastelua.
Jonkinlainen peruskohteliaisuus olisi mielestäni suotavaa, mielinkielin ei tarvitse mielistellä.

Tietysti on sellaista kaverihenkistä vittuilua, jota monet harrastaa. (Itse asiassa tämä liittyy kyllä enemmän Teijaan.) Silloin minusta lasketaan enemmän leikkiä sellaisista asioista, joista tiedetään, ettei satuteta toista eikä suinkaan olla oikeasti ilkeitä.

Mutta joo ehkä se on jotain henkistä laiskuutta. Ei jakseta ottaa toisia huomioon. Ehkä sitten voi kerätä pari samanhenkistä kaveria ja ajatella että me ollaan kaikille keskenään kivoja, mutta ihan kaikille muille vaan vittuillaan ja ollaan ilkeitä. Ei tarvitse vaivautua käyttäytymään kunnolla. En tiedä, mua ihan oikeesti ihmetyttää tää ilkeyden filosofia. :imrgreen:

Miksihän ilkeät asiat olisivat jotenkin totuudellisempia kuin ihanat? Vaatiko ystävällisyys tosiaan enemmän vaivaa kuin ilkeily?

Toki maailmassa ovat monet asiat päin persettä eikä epäkohtia kannata lakaista söpöstelyllä maton alle. Vihassa on varmaan hyvää energiaa, mutta kannattaa miettiä mihin sen suuntaa, toiset ihmiset on yleensä aika huono kohde.

Ja lässyn lässyn... ps. yritän kyllä olla olematta ilkeä kaikille including Anne, myös tällä forumilla.

janes
Mökkiläinen
Viestit: 207
Liittynyt: 08 Syys 2010 21:51

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja janes » 07 Loka 2012 17:51

Edes lauantain ja pyhän nauhat ei oo muuta ku naurattanu. Ei ilmeisesti mitää käsitystä normaaleista käyttäytymistavoista.

Avatar
Dimangi
Verokarhun karkoittaja
Viestit: 1210
Liittynyt: 27 Elo 2010 18:48
Paikkakunta: Helsinki

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Dimangi » 07 Loka 2012 18:12

RealPlayer kirjoitti:
Dinah kirjoitti:On itse asiassa juuri sanonut, ettei todellakaan kadu mitään, hän on sanonut vain totuuden (lue: Annen totuuden).
Kovasti toivon, että tämä lähtisi tänään, on suurimpia ilmapiirin tulehduttajia täysin holtittomalla syöksymisellään joka tilanteeseen raivoamaan. Itsetuntemuksesta ei hajuakaan. Kaiketi tyypillinen pubiruusutäti, ikäistään vanhempi ja vihaisempi törkysuu.

Lisäisin ja korostaisin tähän vielä niitä kaikkia perusteettomia juoruja,joita Anne on pistänyt liikkeelle. ( Eikä mitään positiivisia vaan riitaa kylväviä sellaisia)

Äärimmäinen uteliaisuus ja pahansuopa kyttääminen ja toisten virheiden havainnointi vielä tohon päälle.

Niin ja se Annen mainostama "suorapuheisuus". Ei ole kuin muutaman kerran "avautunut". Kaikki muu paskan puhuminen tapahtunut selän takana.

Toivon, että lähtee kauden ennätyserolla uloos Kiitos!
Totta, Anne on ensimmäisiä levittämässä uusia juoruja, jotka ovat jopa tehtyjä, tahallisesti väärinymmärrettyjä toisten sanomisia tai tekemisiä. On aivan ilmeinen halu löytää läyhättävää.

Avatar
Rita
Hyvän Mielen Olento
Viestit: 1359
Liittynyt: 27 Marras 2010 16:16

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Rita » 07 Loka 2012 20:46

Annen luonne tuli hyvin esiin kokonaisuudessaan ysäribileiden yönä. Valtavasti ärsytti kun joku oikeen innosti tätä tätiä sanomalla jotain "Anne sulla on niin tulinen luonne" yms, joka oli kuin vedenheittoa kiukaalle, siitähän Anne vasta innostui. Aluksi luulin että Teija on se pahuuden ydin mutta kyllä se taitaa nyt vaan Anne olla.

Toivottavasti lentää ulos tänään. Käyttäytisköhän studiossa samaan tapaan kuin Manta aikoinaan? Ja mitenköhän Elina sellaiseen käytökseen reagoisi :P
Tuulikki, Anna, Joonas.

Avatar
Mour
Isoveli
Viestit: 1892
Liittynyt: 23 Loka 2008 09:37
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Mour » 07 Loka 2012 22:21

Annen oli todellakin aika lähteä tässä vaiheessa osaltaan myrkyttämästä ilmapiiriä yhtään enempää. Kiitokset mukanaolosta, mutta ikävä ei kyllä jää. [smilie=a_okbyenow.gif]
Älä hättäile, istu mättäälle, keitämmä kahvit, kyllä se pipo löytyy.

Avatar
Wicker Man
Isoveli
Viestit: 3359
Liittynyt: 07 Heinä 2011 22:27

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Wicker Man » 07 Loka 2012 22:23

JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Katsojat keksivät lääkkeen Big Brother taloa vaivaavaan syöpään!! Big Brother historian toiseksi paskamaisin ihminen on saatu ulostettua talosta!! Paska on saatu raavittua pois seiniltä!!
Ihanin hetki tähän mennessä talossa [smilie=vibes.gif] .
Anne, toivottavasti en kuule sinusta enää koskaan [smilie=thefinger.gif]

Avatar
Paali
Pihatonttu
Viestit: 1498
Liittynyt: 19 Loka 2008 13:45
Paikkakunta: Ulvila

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Paali » 07 Loka 2012 22:27

Ei tuu ikävä tätä

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 07 Loka 2012 22:28

Heihei arpani. Olit ilkeä asukas, eikä tule ikävä yhtään. Toivottavasti joskus opit käyttäytymään ihmisiksi.
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

Avatar
newman
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 820
Liittynyt: 22 Marras 2010 21:46

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja newman » 07 Loka 2012 22:29

Oli yllättynyt, luuli että Iida lähtee.

Avatar
IrisU
Vaihtoasukas
Viestit: 323
Liittynyt: 26 Syys 2005 10:24
Paikkakunta: Helsinki

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja IrisU » 07 Loka 2012 22:30

Kumpikohan valtakunnan roskalehdistä pistää nyt Annen ja Arton treffeille jonnekin? Kunhan tuli vaan mieleen [smilie=a_cool.gif]

Pundi
Kyttääjä
Viestit: 79
Liittynyt: 30 Syys 2012 17:36

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Pundi » 07 Loka 2012 22:31

Vihdoinkin päästiin tästä kyykäärmeestä eroon
Kuva

Avatar
Sky
Juontaja
Viestit: 1016
Liittynyt: 15 Loka 2010 20:34
Paikkakunta: Helsinki/NYC

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Sky » 07 Loka 2012 22:31

Hei hei, ei tule ikävä. Mulla ei ole oikeastaan mitään kaunista sanottavaa tästä asukkaasta, joten pidän mölyt mahassani. Toivottavasti nyt kuitenkin oppi jotain itsestään.

Pisteet: 0

Avatar
Mortimer
Läyhääjä
Viestit: 123
Liittynyt: 02 Marras 2010 00:42

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Mortimer » 07 Loka 2012 22:32

Aikalainen läyhätäti....

Ysäribileiden koostevideo osoitti kuitenkin kiehtovasti myös miten läyhätäti olisi oikeastaan valmis mahtoollisesti ( :holyshit: ) menemään itseensä ja kohtaamaan myös muita totuuksia kuin omansa, jos talosta löytyisi joku, joka pystyisi kohtaamaan hänet kunnolla ja latomaan asiaa pöytään.

Tämän osoitti Annen moneen kertaan toistama mantra siitä, ettei sano pahalla ja se että oli mietteissään keittiössä, koetti myös jopa saada Iidaa haastamaan hänen totuutensa ja selvittämään asioita. Toisin sanoen, jos se sänkyjuttu olisi puitu kunnolla ja talosta olisi löytynyt joku, joka olisi jaksanut mennä läpi koko laajemman asiayhteyden vyyhdin Annen kanssa, tämä olisi voinut tajuta, miten asiat ovat.

Anne nimittäin vaikuttaa juurikin yhden asian ihmiseltä, uskoo siihen mikä on oma totuutensa ja vannoo lojaaliutta "kaverille" huolimatta siitä mikä on objektiivinen totuus ja missä syytä/vastuuta. Jos joku kyseenalaistaisi ja ottaisi esille koko vyyhdin, siis koko tämän Johanna-Jouko-JonnA- vyyhdin ja sen mistä siinä kyse, voisi Annella alkaa raksuttaa.... Joukohan se on se, kuka tässä vehtaa ja JonnA taas säälittävästi roikkuu tässä, Johanna taas väistelee Joukon lonkeroita.

Raksuti raksuti... ja Anne voisi käsittää, että ystävänä (!) hänen siis tulisikin suojata kaveriaan JonnA:aa niljakkaiselta Joukolta, joka ei tästä välitä. Sen sijaan hän on ollut tukemassa JonnA:n "suhdetta" Joukoon, tukemassa kaverinsa joutumista tiskirätiksi - ei ole tajunnut ollenkaan missä mennään.

En usko Annen täyteen pahuuteen, tässä vaan ihminen joka on tomppeli ettei tajua missä mennään ja samaan aikaan sen verran dominantti persoona, että oma totuutensa saa liikaa valtaa ja tekee kaikille hallaa. Siihen päälle juoruämmyys, niin paketti on valmis.

Edit: ilmeisesti on nyt poistettu talosta. Toivottavasti telkkakautensa jälkeen pohtii asioita ja menee itseensä, tulee vaikka lukemaan palstaa ja laskee asioita yhteen, että missä mentiin. Asukkaana oli sanavalmis ja tomera, jos läyhä olisi jäänyt vähemmälle ja tomppelius saman tien, niin taival olisi voinut olla pidempikin. Hyvää jatkoon jotta hyvenisi. Tms.
Maybe next time

Avatar
Orphan
Verokarhu
Viestit: 1168
Liittynyt: 03 Loka 2011 16:00
Paikkakunta: Pori

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Orphan » 07 Loka 2012 22:32

Jes! Tätä on jo odotettu..
Tuuli VOF:in voittoon!
One by one they all will fall.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6646
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Risto » 07 Loka 2012 22:33

Toivottavasti talon ilmapiiri paranee nyt. Vaikka Annestakin välillä ihan hyvää viihdettä irtosi niin kyllä hän suurin syypää tuon talon paskaan ilmapiiriin oli. Kiitos käynnistä.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 07 Loka 2012 22:34

Mitäs sitä Annesta nyt sitten sanois. Aikamoista jojoliikettä teki mun listallani hetkittäin, mutta suurimman osan ajasta oli kyllä siellä varsin pohjalla. Ei tästä oikein muuta jäänyt mieleen kuin jatkuva paskanjauhanta ja vittuilu ja huuto. Osallistui tehtäviin ihan hyvällä asenteella ehkä nyt viimeistä lukuunottamatta. Kaiken kaikkiaan yksi tämän kauden vastenmielisimmistä tyypeistä, jolla olisi ollut potentiaalia paremmaksikin asukkaaksi, mutta kun ei niin ei.

Lopputulema: 0
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
rink
Ylläpitäjä
Viestit: 5728
Liittynyt: 28 Elo 2006 15:08

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja rink » 07 Loka 2012 22:34

Kiitos paljon Anne. "Paha" sai lopulta palkkansa.

Enpä tiedä opitko matkasta mitään. Todennäköisesti et, vaikka pitäisi oppia esim. siitä miten ihmisiä tulee kohdella ja ettei toisten seläntakana pidä puhua pahaa. Suorapuheinen et todellakaan ollut...

Avatar
ramasee
Jumalan ruoska
Viestit: 8322
Liittynyt: 21 Marras 2010 21:42
Paikkakunta: Oulu

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja ramasee » 07 Loka 2012 22:34

Hienoa, että tämä lähti. Paljonhan hän toi taloon ääntä ja menoa, mutta sitäkin ilkeämpi oli. Taidettiin nähdä Annesta kaikki, nyt katsotaan miten Teija muuttuu Annen lähdön myötä. Kaikki hyvin, loppu hyvin.
Laura vie, muut vikisee!

Eija74
Mökkiläinen
Viestit: 238
Liittynyt: 08 Elo 2011 06:38
Paikkakunta: Helsinki

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Eija74 » 07 Loka 2012 22:34

Oikein hyvää jatkoa, sääli että putosit :hug:

Avatar
jennajanica
Vaihtoasukas
Viestit: 344
Liittynyt: 27 Elo 2012 21:09

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja jennajanica » 07 Loka 2012 22:35

Nyyh! :scry: Anne oli mun lemppari jo ekasta viikosta lähtien. Ehdottomasti talon viihdyttävin tyyppi tällä kaudella! Annessa oli (on) enemmän munaa ku kymmenessä Johannassa tai sadassa Katarinassa! Jo tosta Annen parhaat palat-videosta sain enemmän irti ku mitä oon saanu esim Katarinasta kuudessa viikossa!

Yks kaikkien aikojen lemppari BB:ssä! :king :Love:
Kakan hajuinen poika :Love:

Avatar
Jonni
Television orja
Viestit: 797
Liittynyt: 25 Syys 2011 16:51

Re: Anne Sipolainen

Viesti Kirjoittaja Jonni » 07 Loka 2012 22:35

Kiitos Anne mukana olostasi ja kaikkea hyvää elämässäsi ja nauti siitä kera ystävien :tu
"Me Jääkärit uskomme yhä !"
Alias Kosinta 2005 -2013 .

Avatar
Anira
Ohjaaja
Viestit: 1073
Liittynyt: 02 Marras 2010 10:32

Re: Anne

Viesti Kirjoittaja Anira » 07 Loka 2012 22:36

Eka kommenttini Annesta (ja muuten tän topicin "avauskommentti ;D):
Anira kirjoitti:Let's see minkälainen mamma kyseessä. [smilie=a_cool.gif] Häiritsee, kun ei suostunut haastattelussa kertomaan painoaan. No eipä hänen paino minuu kiinnosta, mutta kun sitä kerta kysyttiin kaikilta niin ihan hyvin ois voinu kertoa.
No eipä tuommonen painojuttu paljoakaan tosiaan merkkaa. :P Olin mun muistilappuun jostan syystä kirjoittanut "enemmän poikien kaa toimeen". o_O Eli ilmeisesti Anne insertissään kertoi tulevansa paremmin poikien kanssa toimeen? ;P

Jaahas. :D
Ainakin Annesta jäi mieleen ystävystyminen Teijan kanssa. Hienoa, että löysivät toisistaan ilmeisesti ihan hyvät ystävät. :) Läyhääminen koitui kyllä Annen kohtaloksi.
Toisaalta nostan Annelle hattua siitä, että uskaltaa olla mitä on - ja seistä sanojensa takana?

Pettymykseksi tämä asukas lopulta jäi, vaikka hauskoja juttuja hänkin lausui ja näytti.
Tässä vielä Annen sijoitukset BBlistilläni:

10. Anne (11) (13) (15) (15) (14) (14) (14) (13) (12) (11) (14) (12)

10. sija siis uusin, eli toisista huonoimmalla sijalla oli ennen uusien poikien ilmestymistä eilen.

Kaikkea hyvää Annelle! :)
Toivottavasti saa pian jööteriä ja tupakkia! :imrgreen:

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Asukkaat”